Julkaistu

Muuttaisinko pois Helsingistä?

Viikonlopun reissun yhteydessä minulta kyseltiin paljon fiiliksiäni Jyväskylään paluusta ja siitä, että voisinko harkita muuttavani takaisin? Kieltämättä tuo reissu herätti kaikenlaisia tunteita, ennen kaikkea niitä, kuinka kiva kaupunki Jyväskylä onkaan. Vaikka olenkin kokenut oloni Helsingissä viihtyisäksi, en rehellisyyden nimissä kuitenkaan kovin ”kotoisaksi”. Ainakaan samalla tavalla kuin aikanaan Jyväskylässä, vaikka puolensa kaikella. Totesin tässä yksi päivä, etten osaisi kuvitella esimerkiksi osallistuvani Helsinki-päivään, koska jostain syystä en koe täällä semmosta yhteisöllisyyttä tai kuuluvani niin tiiviisti osaksi kaupunkia. Sen sijaan, jyväskyläläisten tapahtumien kanssa oli jotenkin aivan eri juttu. Tätä on oikeastaan vähän hankala selittää.

Helsingissä olet tavallaan osa massaa, harvoin tunnet vastaantulevia ihmisiä ja näin omasta mielestäni on liikkuminen (varsinkin lapsen kanssa) kieltämättä välillä hieman hankalaa, ellet siis asu aivan keskustassa. Meiltä menisi Korkeasaareen julkisilla about tunti, Lauttasaareen toinen tunti, mutta onneksi keskustaan pääsee vajaassa puolessa tunnissa. Ahdistun siitä, jos joudun juna-asemilla liikkumaan vaunujen kanssa hisseillä ja ties mitä erityisreittejä. Täytyy sanoa, että suorastaan jopa kammoan juna- ja metroasemia, nyt lapsen kanssa on tämä ehkä jopa pahentunut, koska on yksinkertaisesti pakko käyttää vaikkapa niitä epämääräisiä hissejä, joita vihaan yli kaiken. Tästä syystä valitsen bussilla matkustamisen yleensä aina lapsen kanssa. Tiedän, olen outo, mutta välillä on tuntunut, että olisi ihanaa omistaa ajokortti vain siksi, ettei täytyisi enää mennä noista epäilyttävistä paikoista, mikä tietysti olisi hullua, koska Helsingissä kuitenkin on äärimmäisen hyvä julkisen liikenteen verkosto.

Juttu lähti vähän raiteiltaan ja ilman muuta tiedostan, etteivät nämä välimatkat ole mitään suurkaupunkeihin verrattuna, mutta Jyväskylässä varttuneena kun tottui siihen, että oikeastaan kaikki on 10 minuutin kävely- tai automatkan päässä. Melkeinpä kaikkialle pääsi kävellen tai pyörällä, harvemmin edes menin mihinkään bussilla. Toki Helsinki on upea kaupunki ja Euroopan mittapuulla todella turvallinenkin, mutta yksi asia täällä on alkanut viime vuosina risomaan. Kaikilla on niin kiire! Muistan kun aiheesta tehtiin joskus Ylen taholta tutkimus, jota itsekin katoin muistaakseni Prisma Studiosta. Kaupunkien keskustoissa mitattiin ihmisten kävelynopeuksia ja mitä hitaampi kävelynopeus oli, sitä pienemmästä kaupungista oli kyse. Eli ihmisillä ei selvästi ollut kiire mihinkään, toisin kuin Helsingin keskustassa, jossa kävelynopeus oli tietysti nopeusmittareilla ykkösenä.

Ja itse niiin tunnistan tämän! Nyt muistelen itsekin eilistä, kun taas kerran hiihdin ihan kamalaa vauhtia asioilla keskustassa niin, ettei ympärillä oleviin asioihin oikein edes ehdi kiinnittää huomiota. Itseasiassa olen yrittänyt huomioida tämän seikan ja ihmetellä enemmän ympärillä olevaa, mutta kyllähän semmoinen kaupungin syke tietyllä tavalla imaisee mukanaan. Kiire on niin pirullisen tarttuvaa. Vaikka yrittäisi kuinka olla se ”ei-kiireinen tyyppi”. Vuosi vuodelta on alkanut yhä enemmän kaipaamaan tietynlaista omaa rauhaa ja sitä, ettei ympärillä olisi semmoista kamalaa kaaosta ja härdelliä. Varmaankin juuri sen vuoksi vietänkin paljon aikaa kotona, täällä oman rauhan keskellä.

Päästyäni ensihämmästyksestäni tämän vuosien JKL-tauon jälkeen, huomasin ettei ihmisillä ollut läheskään niin kiire kaikkialle ja tämän oikeasti aisti jo ilmapiiristäkin. Olin muuten aivan unohtanut, että jyväskyläläiset ovat niin rentoja ja vilpittömiä. Siellä on helppo olla oma itsensä. Nyt kun mietin, niin täytyy todeta, etten ollut Jyväskylässä asuessani koskaan niin stressaantunut kuin Helsingissä. Täällä on ilmapiiri monesti semmoinen, että pitäisi jatkuvasti olla tekemässä jotain, suunnitella viikkoa ja harvemmin ehkä tehdään radikaaleja extempore-juttuja. Mikä myös on nykyään jotenkin surullista, on se kuinka muiden kanssa täytyy sopia tapaamisia kalenterin kera, jopa useiden viikkojen päähän. Vain nähdäkseen jotain ystävää tai kutsuakseen kylään. Mitä kävi sille vanhalle ”Hei nähdäänkö illalla?” tai ”Voinko tulla käymään?”. Koen itsekin etääntyneeni joistakin ihmisistä sen vuoksi, että heillä tuntuu olevan aina niin kiire. Kun ehdotat about viisi kertaa tapaamista ja jokaisella kerralla on kalenteri jo ”täyteen buukattu” seuraavalle kuukaudelle, ei sitä jotenkin  lopulta jaksa edes yrittää, kun koko elämä tuntuu olevan yhtä kalenterin mukaan elämistä. Mikä ilahduttaa itseäni on, se kuinka olen huomannut yhä enemmän vastaavani ihmisille ”ihan milloin tahansa sopii”, tapaamista miettiessä. Enkä nyt tietenkään yleistä, koska olemme kaikki erilaisia. Jos itse valitsen vilinän ja vilskeen sijaan oman kodin rauhan, voi sama tuntua toisesta jopa ahdistavalta.

Tietyllä tavalla totuin ehkäpä juuri maailmanympärysmatkalla pikkukylien rauhaan, jonka jälkeen esimerkiksi Gold Coast oli liikennevaloineen meille melkoinen kulttuurishokki. Uudessa-Seelannissa oleskelimme vain Raglanin ja Waihi Beachin kaltaisissa pienissä kylissä, joissa kiire ei totisesti ollut läsnä. Ultimaalisesta kiireettömyydestä pääsi nauttimaan Ranskan Polynesiassa – toisaalta pitkässä juoksussa ehkä vähän liiankin rauhallisesta. Vaikka reissumme alkoi Los Angelesistä, emme sielläkään yleensä oleskele muualla kuin leppoisissa rantakylissä, jotka eivät juuri hektisyydellään säikäytä. Helppoa ja rauhallista elämää, se on asia jota olen näinä vuoden -parin aikana alkanut yhä enemmän kaipaamaan. Ilman oravanpyörää ja jatkuvaa kalenterin armoilla elämistä. Ja ei, en varmasti ole ainoa näin ajatteleva. Ainakin omassa ystäväpiirissäni on alettu yhä enemmän hakeutua rauhaan ja luonnon äärelle. Sama ilmiö on yleistymään päin myös suuremmassa mittakaavassa. Haetaan rauhaa ja pienempää paikkakuntaa kasvattaa lapsia, vaikkakin vaakakupissa onkin sitten työpaikkojen vähyys kasvukeskusten ulkopuolella. Onneksi kuitenkin etätyöskentely ja työskentelyn rajattomuus ovat hyviä askeleita tätä kohti, yhä useammat voivat tehdän työnsä käytännössä mistä tahansa. Olisiko tästä maakuntien pelastukseksi?

 

Mitä tulee postauksen alkuperäiseen ajatukseen siitä, voisinko muuttaa takaisin Jyväskylään: Periaatteessa, kyllä. Voisin kuvitella, että elämä ehkä olisi tietyiltä osin mielekkäämpää, mutta toki kaikessa on puolensa. Kun on tottunut Helsingin palveluihin ja siihen, että suurin osa ystävistä asuu nykyään täällä, voisi muutto olla pieni shokkikin. Juuri tällä hetkellä en koe muuttoa realistisena, mutta vähän tuli kieltämättä ikävä. Ja heh, nyt lähiaikoina olen jopa haaveillut muutosta Uuteen-Seelantiin! Sielläpä sitä vasta olisi kaukana ystävistä. Olisi ihana järjestää ystävien kanssa joku yhteinen ”joukkopako” maalle ja perustaa oma yhteisö pienempään kaupunkiin, heh 🙂

 

Kumpi viehättää teitä: Pienen kaupungin rauha vai suuren kaupungin vilinä?

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Julkaistu

Jyväskylä-viikonlopun kohokohdat

Yhteistyössä Hotelli Verso

Sen jälkeen kun muutin Jyväskylästä Helsinkiin lähes 8 (!!) vuotta sitten, ovat visiittini Jyväskylään laskettavissa yhden käden sormilla. Niin kauan olen ollut lähdössä Jyväskylään ”ihan lähiaikoina”, mutta homma on jotenkin aina jäänyt. Keväällä laitoin kuitenkin Jyväskylässä asuvalle ystävälleni viestiä, että haluaisin tulla pitkästä aikaa käymään ja nähdä taas kunnolla, edellisestä kerrasta kun oli liian pitkään. Aloimme kartoittaa sopivaa ajankohtaa meidän tyttöjen Jkl-viikonlopulle, joka osuikin nyt mitä parhaimpaan ajankohtaan alkukesälle. Kesän aikana aion ehdottomasti käydä vielä toistamiseen ja ottaa pojan mukaan!

Heh, yläasteella ja lukiossa asuin muuten noiden vastapäisen korkeiden talojen välisessä rivitalo-osuudessa heti sillan vieressä oikealla. Miten onkaan, ettei oman ikkunan esteetöntä järvimaisemaa oikein osannut tuolloin arvostaa…? 20 metriä kotiovelta rantaan, melkoinen harvinaisuus nimittäin Helsingissä!

Jyväskylä on ehdottomasti aivan huikea kotimaan kesäkohteena ja haluan itse parhaani mukaan suositella omaa entistä kotikaupunkiani vaihtoehtona kesämatkailulle. Jos etsit rentoa meininkiä, monipuolisia nähtävyyksiä, urbaania kaupunkikulttuuria ja mukavia ihmisiä, voi Jyväskylä olla juuri sinua varten. Mikä Jyväskylässä on mielestäni parasta on se, kuinka helppoa paikasta toiseen on liikkua ja tietynlainen stressittömyys. Elämä Jyväskylässä on oikeasti todella easy going ja sieltä löytyy melkeinpä kaikki, mitä kesälomareissultaan kaipaa. Vesistöä, aktiviteetteja, liuta terasseja, ravintoloita ja kauniit maisemat.

Olin yllättynyt myös siitä, kuinka paljon sain teiltä Jkl-aiheisia viestejä IG Storieseihin! Ilmeisesti Jyväskylä koskettaa ja toisaalta kiinnostaa monia. Moni kertoikin, että tuli kamala ikävä vanhaan kotikaupunkiin tai ihmiset, jotka eivät olleet koskaan käyneet Jyväskylässä, hämmästyivät maisemisen kauneudesta. Ja niin, lähtekää ehdottomasti piipahtamaan. Kesä on vielä parhainta aikaa käydä kaupungissa, Jyväskylästä löytyy ehdottomasti kulttuuria ja sielua 🙂

Nyt sitten Jyväskylä-viikonlopun kohokohtiin ja paikkoja, joita suosittelen katsastamaan kaupungissa vieraillessanne:

 

Ihan ensimmäisenä hotellini, urbaani kaupunkihotelli Verso, joka avasi ovensa Kauppakadulle, kaupungin keskeisimmälle paikalle noin pari vuotta takaperin. Samaisessa kiinteistössä on aikaisemmin ollut Sokos Hotel Jyväshovi (siis oikeasti jo kauan ennenkö synnyin), joten uudet tuulet olivat ehkä toivottujakin. Kun kerroin viikonlopun aikana ystävilleni, että missä yövyn, olivat kommentit aina ”wau, se on kyllä todella loistava hotelli” ja allekirjoitan itse täysin. Hotelli on siis saanut erinomaisen vastaanoton myös paikallisten keskuudessa. Kysyin aikaisemmin keväällä ystävältäni hotellisuosituksia Jyväskylään, koska näiden kaikkien vuosien jälkeen olin itse hieman pihalla tarjonnasta ja hänen ehdoton suosituksensa oli juurikin Verso.

Verso kuuluu arvostettuun Yöpuu-ketjuun, kuten myös legendaarinen Boutique Hotel Yöpuu ja ravintola Pöllövaari. Olinkin todella innoissani kun Verso lähti kanssani yhteistyöhön tämän tyttöjen Jkl-viikonlopun tiimoilta! Tämä taisi olla muuten ensimmäinen kerta ikinä kun yövyn Jyväskylässä hotellissa ja täytyy todeta, että kaupungista sai aivan uudella tavalla irti näin ”turistin silmin”, vaikka onhan kaupunki muuttunut melkoisesti muutenkin tässä ihan parinkin vuoden aikana.

Erityisplussat Versossa:

Ehdottomasti Jyväskylän paras sijainti aivan kaupungin ytimessä Kauppakadulla.

Todella ystävällinen ja toimiva palvelu.

Kilpailukykyiset hinnat. Vertailin eilen huvikseni Jyväskylän hotellitarjontaa ja noin hinnankin puolesta voin ehdottomasti suositella Versoa lämpimästi, keskeinen sijainti on jo itsessään melkoinen valttikortti.

Upea persoonallinen, urbaani skandi-sisustus. Ehdottomasti yksi kauneimmista hotelleista, joissa olen Suomessa yöpynyt.

Aamiainen on täysi kymppi! Itseasiassa moni kaverini mainitsi juuri Verson aamiaisen, joka oli juuri niin loistava, kuin mitä kerrottiin. Yön yli haudutettua ohrapuuroa (lemppari!), karjalanpiirakoita, tuorepuuroa, marjoja, useita eri kahvilaatuja, kattava juusto- ja leikkelevalikoima.. Ah! Parhaita ikinä syömiäni hotellin aamupaloja ehdottomasti. Jos asuisin Jyväskylässä, kävisin jo pelkästään aamiaisen vuoksi. Ja hei, aamiaisella voi muuten piipahtaa, vaikkei olisikaan hotellin asiakas 🙂

Verso muuten lainaa myös asiakkailleen Jopo-pyöriä käyttöön ja me lähdimmekin eilen ajelemaan niillä ympäri kaupunkia 🙂

Jyväskylän satama. Lähivuosina on satama käynyt läpi melkoisen mullistuksen ja onkin nykyään suosittu hengailupaikka. Ravintoloita, vesiaktiviteetteja, muuten vain kauniita järvimaisemia ja nurmikenttää piknikkeilyyn, tätä kaikkea tarjoaa Jyväskylän satama. Viimeisenä päivänä lounastimme konttiravintola Mortonissa, joka oli aivan huippu ja jonon perusteella myös melkoisen suosittu. Itse söin kasvisburgerin, joka oli aivan mieletön! Täytyy mennä toistekin 🙂

Jyväsjärven ja rantaraitin tuntumasta löytyy ravintolan lisäksi muitakin aktiviteetteja. Veneilyä, Gr8wake- wakeboardrata ja hyvät mahdollisuudet vaikkapa pyöräilyyn tai lenkkeilyyn. Oma vakiolenkkini meni muuten aikoinaan juurikin Jyväsjärven ympäri, aivan parasta! Talvisin käydään Jyväsjärven jäällä luistelemassa, ainakin aikanaan aurattiin jäälle aina pitkän matkan luistelurata.

Harju. Harjun portaat ja pururadat ovat urheilijoiden suosiossa, mutta Harjun huipulle kannattaa kavuta myös näköalojen vuoksi. Harjun portaiden yltä on nimittäin todella upeat maisemat kaupunkiin ja Jyväsjärvelle! Myös Vesitorni on näkemisen arvoinen.

Sohwi. Todella legendaarinen rokkihenkinen ravintola ja illanviettopaikka Jyväskylän yläkaupungissa, joka tarjoilee ruokaa vähän gastro pub-hengessä. Sohwi perustettiin 60-luvun lopulla ja on edelleen aivan yhtä suosittu, kuin menneinä vuosina. Yläkaupunki, eli Kauppakadun alkupää on ainakin omissa silmissäni ”perinteistä Jyväskylää”, joka on vuosien saatossa pysynyt aivan samanlaisena kuin aina ennenkin ja on mielestäni aikalailla ”Jyväskylän Kallio”.

Tourujoki. Kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta sijaitsee Tourujoki, jonka upea luontopolku tuli lapsena ja nuorena itselleni varsin tutuksi. Tunnelma on kun siirtyisi kaupungista kertaheitolla keskelle ei-mitään, suorastaan viidakkomaisemiin. Jos luonto kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti katsastamaan luontopolun vaikkapa viikonloppukävelyllä.

Lähimmät uimarannat löytyvät keskustasta katsoen Alban rannassa (Jyväsjärvi) ja Tuomiojärvellä, molemmat näistä ovat suosittuja rantoja. Itse rakastin aikoinaan käydä uimassa myös Laajavuoren vuorilammessa, jossa olisin halunnut käydä nytkin, jos aika olisi riittänyt. Alunperin piti meidän mennä testaamaan myös Laajiksen seikkailurata, jota ystäväni kehui, mutta jätimme ukkos-varoituksen vuoksi väliin.

Terassikulttuuri kukoistaa Jyväskylässä kesäisin ja Kauppakadun varrelta löytyykin reippaasti valinnanvaraa. Uskokaa tai älkää, mutta ilmeisesti hieman helteestä höpsähtäneenä kävi niin, että istuin perjantaina parin ystävän kanssa terassilla yhteen asti. Siis minä. Niin, ja sitten uudestaan lauantaina. Vesilinjalla kylläkin, mutta kuinka siistiä! Me istuimme molempina päivinä Kauppakadulla Revolutionin ja Vennin terassilla, jotka tarjoilevat molemmat myös ruokaa. Jos erilainen meininki kiinnostaa, kannattaa myös katsatsaa sataman laivaterassit.

Lauantaina söimme kolmen ruokalajin illallisen Verso Baari ja Keittiössä, joka on aivan lähiviikkoina avattu ravintola Hotelli Verson yhteydessä. Keittiö panostaa tuoreisiin ja ekologisiin raaka-aineisiin, ruoat valmistetaan alusta saakka artesaanityylisesti käsityönä. Ruokalista tarjoaa monipuolisesti niin kasvis-, liha-, kuin kalaruokia, annosten hinnat ovat lisäksi varsin kohtuullisia. Totesimme ystäväni kanssa, että juuri tämmöistä ravintolaa on Jyväskylään kaivattukin. Oikeasti hyvää ruokaa, kohtuullisin hinnoin ja äärimmäisen kauniissa miljöössä. Ravintolan sisustus oli nimittäin aivan mieletön!

Itse söin alkupalaksi marinoitua lohta fenkolilla ja sinapilla, pääruoaksi lemppariani lohikeittoa (koska en osannut päättää sen ja kauden kalan välillä) ja jälkiruoaksi raparperi-valkosuklaa-kauraherkun, joka oli myöskin aivan mielettömän hyvää. Ehdoton suositus Verso Baari & Keittiölle!

Nyt alan suunnitella seuraavaa reissua Jyväskylään, koska vielä jäi aivan liikaa nähtävää ja paikkoja, joissa olisin halunnut pitkästä aikaa käydä 🙂 Onneksi kesä on vasta edessä! Ja hei, voitteko uskoa, että kaikki nämä postauksessa listaamani paikat ovat kävelyetäisyyden päässä keskustasta!

 

Oliko postauksessa teille tuttuja JKL-juttuja tai onko teillä suunnitteilla kesälomareissua Jyväskylään? 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Julkaistu

Hiusten elvytysprojektin kuulumisia ja 7 vinkkiäni parempikuntoisiin hiuksiin

Postauksen tuotteet saatu / sisältää kaupallisia linkkejä

Joku teistä saattaa muistaa kun kärsin vuosien 2014-2015 ajan käytännössä aivan jatkuvasta hiustenlähdöstä ja katkeilusta. Tilanne oli monta kertaa ajaa aivan hulluuden partaalle ja itkin ohentuvia hiuksiani kuukausi toisensa jälkeen illalla peilin edessä, samalla kun yritimme kerta toisen perään miettiä kampaajani kanssa, että mistä mahtaa olla kyse. Kokeilin melkeinpä kaikkea, mutta loppupeleissä ei oikein mistään ollut apua ja tilanne alkoi pikkuhiljaa normalisoitua noiden todella piinaavien vuosien jälkeen. Tuon jälkeenkin olen kärsinyt jonkin sortin hiusongelmista, lähinnä synnytyksen jälkeisestä hiustenlähdöstä, jonka täytyy myöntää olleen melko pientä noihin aikaisemmin kokemiini verrattuna.

Muistan joskus noina hiustenlähdön ”kriisiaikoina” saamani kommentin, joka meni suurinpiirtein näin. ”Onpas sulla ongelmat kun murehdit jotain niinkin turhanpäiväistä, kuin hiuksiasi”. No, onhan tässä tottakai perää, mutta voisin kyllä sanoa senkin, että kuka tahansa nainen, joka kokee hiustensa ohentuvan about kolmannekseen (ja niin, että tämä kestää jopa sen pari vuotta!), kokee aivan varmasti ahdistusta myös tämmöisestä asiasta. Hiustenlähtökin on vähän semmoinen juttu, että sen tuoman pahan mielen ja ahdistuksen tietää vasta sitten kun omalle kohdalleen osuu. Kertaluontoinen hiusten hieman rajumpi lähtö 4kk synnytyksen jälkeen oli (omalla kohdallani) siis tähän verraten varsin pientä, tuskin oikeastaan sitä edes huomasin ennenkö uusi tukka oli jo kovassa kasvuvauhdissa.

Noiden aikojen jälkeen olen oikeastaan kärsinyt vain hiusten katkeilusta, joka on johtunut yhdestä ainoasta asiasta: Hiusten vaalentamisesta. Tämän vuoden-parin aikana on ollut yksinkertaisesti vain hyväksyttävä, ettei vaalentaminen sovi hiuslaadulleni. Latva lähtee ennemmin tai myöhemmin haperoitumaan, tekisit sitten mitä tahansa. Vaalennat tai hoidat Olaplexillä, öljyät latvoja, ei mikään pidemmän päälle auta täysin. Siihen eivät myöskään omalla kohdallani ole pitkässä juoksussa tehokkaat hoitoaineet auttaneet, vaikkakin varmasti ovat parantaneet tilannetta. Hiuslaatuni on hento, helposti takkuuntuva, huokoinen ja hieman luonnonkihara, eli juuri semmoinen, joka on erityisen altis vaalentamiselle ja käsittelylle.

Viimeisen vuoden aikana en ole maininnut varmasti kertaakaan hiusongelmista ja onhan siihen syy: Niitä ei ole ollut! Sen jälkeen kun vihdoin lopetin vaalentamisen, on tilanne lähtenyt pikkuhiljaa kohentumaan. Koska hius kasvaa niin piinallisen hitaasti, ei edelleenkään olla ihan siellä tavoitetilassa, mutta hyvässä vauhdissa kuitenkin. Oma tukkani alkaa ehkä loppukesästä tai syksystä vihdoin ja viimein olla kauttaaltaan olkapäihin ulottuva ja tätähän on odotettu pitkään! Otin hiuksiini viimeksi vuosi sitten hellävaraisia raitoja tavallaan hälventämään vaalennetun ja oman sävyn rajaa, sen jälkeen olenkin ollut täysin ”omillani”. Jos joskus kirosin omaa hiusväriäni, olen nyt alkanut arvostamaan sitä ja pitämään sävystä jopa enemmän, kuin vaalennetusta. Uskon siihen, että jokaisen oma hiusväri on se, joka sopii parhaiten esimerkiksi oman ihonsävyn kanssa. Tässä omaa sävyä kasvatellessa olen huomannut tukan vahvistuneen aivan mielettömästi, latvan uudistuneen (ei enää sitä blondi-haperoa!!) ja takkuuntumisen kadonneen. Nyt lähinnä mietinkin, että miksen tehnyt tätä päätöstä luopua vaalentamisesta jo useita vuosia sitten? Toki olen edelleen tämmöinen pöhöpää (ja koko tämä meidän perhe :D), mutta en enää samalla tavalla kuin ennen.

Viime kesän hieman pidempää taukoa lukuunottamatta on minulla toki ollut sinettipidennykset koko tämän kasvatusprojektin ajan ja ne ovatkin osaltaan auttaneet kasvattamisessa kun hiuksia ei tarvitse läheskään niin paljon käsitellä ja fiksata, kun sitä omaa lyhyttä haperoa. Juuri nyt olen ollut myös taas pari viikkoa omalla tukalla (en tosin noissa ekoissa kuvissa) ja hiljalleen alan tottua omaan tukkaan, reilu vuosi takaperin kun tilanne oli melkeinpä se, että oma tukka oli yksinkertaisesti niin epätasainen hapero katkeilun jäljiltä, etten hevillä olisi lähtenyt minnekään omalla tukalla huitelemaan. Nyt ollaan täysin eri tilanteessa.

Tässä muutamia vinkkejäni parempikuntoiseen tukkaan, mikäli omistat hiustyypiltä samanlaiset hiukset kuin minulla tai mainitsemani ongelmat noin muuten ovat tuttuja:

 

Lopeta vaalentaminen. Mikäli et halua lopettaa kokonaan, siirry edes kevyempään raidottamiseen, joka voi myös olla kiva muutos kohti omaa hiustenväriä. Itselläni tämä oli ratkaiseva askel ja pikkuhiljaa omaan väriin tykästyi yhä enemmän. Nyt kun katson vanhoja kuvia, joissa olen aivan blondi, näytän mielestäni todella oudolta!! Jos joskus vielä haluan vaalentaa, aion kokeilla luonnollista savivaalennusta. Onko joku testannut? Onko pitkässä juoksussa hellävarainen hiukselle?

Vältä turhaa käsittelyä. Itse föönaan ja / tai kiharran hiukseni noin kerran viikossa, ihan maksimissaan 2 (joskin tämäkin harvinaista), useina viikkoina en välttämättä kertaakaan, vaan annan tukan kuivua itsekseen.

Pitkä pesuväli. Olen aina pessyt hiukseni vain noin 2 kertaa viikkoon. Oma hiuspohjani ei tosin ole rasvainen, mutta jos näin on, tottuu hius yleensä hiljalleen pidennettyyn pesuväliin ja rasvoittuminen tasaantuu. Kannattaa myös kiinnittää huomiota hiustuotteisiin! Jos olet kuivahiuksinen, ei pelkällä shampoolla pesu kannata missään nimessä, varsinkaan kuivattavia alkoholeja sisältävillä. Vaihda ennemmin shampoo hellävaraisempaan ja alkoholittomaan, sekä suosi hoitoaineissa hoitavampia. Kampaamotuotteista olen todennut esimerkiksi Olaplexin shampoon ja hoitoaineen aivan täydellisiksi yhdessä, hiukset ovat tuotteiden jäljiltä todella hyväkuntoisen tuntuiset ja ovat ehdottomasti minimoineet latvatuhoja.

Luonnonkosmetiikasta käytin esimerkiksi maailmanympärysmatkalla vajaat 3kk Rahuan shampoota ja hoitoainetta, joilla tukan kunto parani huomattavasti, siitä huolimatta, että ne altistuivat kuitenkin auringolle pitkän aikaa. Tällä hetkellä on minulla käytössä Madaran uudet Grow Volume-shampoo ja hoitoaine, jotka tuuheuttavat ja stimuloivat hiuspohjaa edistäen hiustenkasvua. Sarjaan kuuluu myös Madaran Grow Boost-hiuspohjaseerumi, joka levitetään hiuspohjaan muutamaksi minuutiksi vaikuttamaan ennen shampoopesua. Seerumi stimuloi hiuspohjaa aktiiviaineilla ja edistää kasvavan hiuksen kuntoa. Olen ollut positiivisen yllättynyt näistä uutuuksista! Suosittelen erityisesti hentohiuksisille, koska nämä eivät jätä tukkaa länään. Silti en sanoisi tuota hoitsikkaa miksikään varsinaiseksi tehohoidoksi, vaan enemmänkin kevyeksi hoitsikaksi. Siksi olen ajoittain käyttänyt tuota Organic Shopin Argan & Amla-hiusnaamiota, joka on äärimmäisen hyvä hinta-laatusuhteeltaan (3,90€!!).

Hiuspohjan hoito, koska kaikki lähtee juuri sieltä hiusjuuresta. Jo kasvanutta hiusta et voi juurikaan muuttaa tai sen kuntoa et voi parantaa muuta kuin feikkaamalla hiuksen pinnan sileämmäksi esimerkiksi silikoneilla. Uuteen kasvavaan hiukseen ja sen kuntoon taas voit vaikuttaa! Itse käytän säännöllisesti erilaisia hiuspohjan hoitotuotteita. Kuorintoja, hiusvesiä ja pyrin välttämään esimerkiksi kuivashampoota, joka helposti kerrostuu hiuksiin ja hiuspohjaan. Lisäksi olen nyt tehnyt 2-3 kertaa viikossa hiuspohjan tehohoidon kookosöljyllä. Eli sekoitan noin ruokalusikallisen kookosöljyä muutamaan tippaan risiiniöljyä, hieron hiuspohjaan ja annan vaikuttaa joko tunnin-pari, parhaimmassa tapauksessa yön yli ja pesen hyvin pois shampoolla (olen treenannut nyt niin paljon, joten olen myös rikkonut sen myötä tuota pidempää pesuväliä).

Lisäksi käytän noin pari kertaa viikossa tuota ylempänä mainitsemaani Madaran hiuspohjaseerumia. Ja loppuun vielä yksi suosikeistani ikinä!! Weledan ravitseva hiusvesi, joka on yksinkertaisesti parasta ikinä! Tuote ravitsee hiuspohjaa, sekä edistää hiusten tervettä kasvua. Levitän hiusvettä hiuspohjaan hieroen aina pesun jälkeen, sekä myös aamuisin. Ei lähmää ollenkaan, vaan päinvastoin jopa raikastaa hiuksia kevyellä kuivashampoo-efektillä ja olen kuullut tämän saman huomion muiltakin. Mietin, että tämä voisi ehkä toimia myös tasapainoittamaan rasvoittuvan hiuspohjan talineritystä? Supersuositus kuitenkin!

Sisäisesti nautittavat ravintoaineet. Esimerkiksi omega-rasvahapot ja hiuksille tarkoitetut ravintolisät ovat normaalin ruokavalion lisänä auttaneet vahvistamaan uutta tukkaa ja edistämään sen kuntoa. Koska hius kasvaa hitaasti, on lisäravinteita hyvä käyttää joko 3-6kk kuurina tai säännöllisesti. Itse pidän silloin tällöin pieniä taukoja, mutta noin yleisesti käytän hius-ja kauneusvitamiineja oikeastaan aina. Näiden suhteen täytyy olla kuitenkin tarkkana esimerkiksi sinkin määrän suhteen! Monissa hiusvitamiineissa voi olla sinkkiä 15mg, joka on suositeltu maksimiannos per vuorokausi, joten samaan aikaan ei kannata syödä muita sinkkiä sisältäviä tuotteita. Omia suosikkejani hius-ja kauneusvitamiineista ovat Evonia Hiusten tehoravinne (toinen suosikkini on Evonia Keratin + Biotin) ja Terranovan Beauty Complex, näitä olen käyttänyt jo pitkään aina vähän vuorotellen. Nyt on käytössä Beauty Complex, sekä sen ohessa myös tuo Terranovan Silica-piivalmiste. Öljyt ovat toki tärkeitä myös aivoille, aineenvaihdunnalle ja iholle, joten pienen paussin jälkeen otin taas omegat käyttöön. Tällä hetkellä otan aamuisin 2-3 lusikallista Terranovan Omega Oilia, josta löytyy kaikki tarvittavat omegat, kuten 3, 6, 7 ja 9 usean eri lumulaatuisen antioksidanttipitoisen öljyn muodossa. Ihan huippu!

Viimeisenä kannattaa myös hankkia hellävarainen harja ja pompulat, sekä välttää hiusten harjausta märkänä, jolloin hius helposti venyy. Itselläni on harjana Tangle Teezer ja pompuloina en näytä muita kuin Invisibobbleja.

 

Onko teillä takana hiustenlähtöön tai katkeiluun liittyviä hiuskriisejä? Auttoiko aika vai onko jakaa muita vinkkejä? 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Eniten inspiroi: Elämä ja miksi kiire on ansa?

Kuluneina viikkoina ja kuukausina olen taas vaihteeksi pohtinut sitä, että mitä oikein haluan elämältä, noin pitkällä tähtäimellä? Jos aikaisemmin alkoi tämän kysymyksen kuultuaan latoa pitkää listaa asioista, joita haluaa saavuttaa tai omistaa, on tuo lista nykyään melko yksinkertainen: Olla onnellinen, tyytyväinen, terve ja elää mahdollisimman tasapainoista elämää. Mitä muuta sitä loppupeleissä tarvitsisi, noin oikeasti? Juuri tällä hetkellä arvostan eniten arjen joustavuutta, vapautta ja sitä ettei arki vie liikaa voimavaroja esimerkiksi äitiydeltä.

Itseasiassa nykyään jopa nolottaa ajatella olleeni aivan liian pitkään juuri se kiireeseen tuudittautuja, jopa sillä kehuskelija. Kiireessä ei nimittäin ole mitään kehuttavaa, jos minulta kysyy. Harmillista on, että usein tämän oivaltamiseen tarvitaan juuri se seinä, joka pitkässä juoksussa väistämättä tulee vastaan. Nykyään jos toisen vastaus kysymykseen ”mitä kuuluu?”, on pelkkää kiireestä jauhamista, tulee ainakin minulle automaattisesti fiilis siitä, etten edes halua kuulla enempää, koska kiireen toistelu on vuorovaikutuksessa ehkä suurin EVVK ikinä. Ketään ei oikeasti kiinnosta kuulla kiireestä, vaan siitä mitä ihan oikeasti kuuluu, siellä ainaisen kiireen takana? Nykyään voi aivan jokainen olla kiireinen (ja varmasti onkin), jos vain asennoituu niin.

Olen itse jo pitkään pyrkinyt siihen, että kun tekisi mieli vetää esiin kiire-kortti, yksinkertaisesti keksin jotain muuta. Jos pitäisi sanoa oma tiivistetty ajatukseni kiireestä juuri nyt, kuuluisi se näin: Kiire on yksi suurimmista uhista tulevaisuudelle, niin työelämän kuin terveydenkin suhteen. Jos työelämän riskit olivat ennen vanhaan fyysisiä, ovat ne nykyään enemmänkin psyykkisiä, joka näkyy myös tilastoissa listana oireista tai terveysongelmista, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän työelämän muutokseen. Multitasking, tehostaminen ja jatkuva kiire. Onko tässä enää mitään järkeä? Jollain tapaa on jopa sairas ajatus, kuinka yhteiskunta ja koko tämä nykypäivän ”nopea maailma” on luonut kiireestä sen tavoitellun tilan, jolloin olet jotain. Kun on kiire, teet varmasti tärkeitä asioita ja olet tärkeä. On suotavaa olla kiireinen, koska on luotu mielikuva, jossa kiire on hyvä asia. Paitsi hetkinen, kenen mittapuulla? Kuinka pitkään ihmiset edes voivat kilpailla tehokkuudellaan koneita tai tekoälyä vastaan? Mutta juttuhan on se, että niin kauan kun henkilöstöresursseja käyttäviä toimintoja ei voida automatisoida, viedään ne kyllä äärimmilleen. Ei ihmisiä ole luotu huipputehokkaaksi tietokoneeksi, joten miksi meiltä vaaditaan samanlaista suorityskykyä? Tehokkuus on korvannut inhimillisyyden ja loppupeleissä vain ROI merkkaa jotain. Mikä on reaktiosi kun olet käyttänyt koko elämäsi kiireelle ja ollaksesi yhä tehokkaampi vain herätäksesi huomisen todellisuuteen, jossa sinut korvataan koneella ja sanotaan heippa? Nykyään näen sen niin selvänä. Kiire on yksi suuri ansa ja sen koristelu upeana, tavoiteltavana tilana yksi suuri illuusio.

Olin pitkään itse pahimman sortin ”joojoo, mä hoidan”-tyyppi. Se, joka jää ylitöihin useana päivänä viikossa, koska on kivaa olla kiireinen ja se suorittajatyyppi, joka ei koskaan sano ei töille. Monissa työyhteisöissä ei katsota hyvällä sitä, että sanotaan ei tai kieltäydytään ylimääräisistä jutuista. Kun olet työurasi alkutaipaleella, voidaan ei helposti mieltää vastahakoisuudeksi tai laiskuudeksi, tottakai kieltäytyminen pelottaa. Liike-elämässä arvostetaan juuri sitä tehokkuutta ja ylin johto haluaa sen avulla lisää tuottoja, tottakai. Mitä olen itse nähnyt työurani aikana on, että pahimmassa tapauksessa ne kiireiset joojoo-tyypit jäävät junnaamaan paikallaan työkuormaa puurtaen, samalla kun ohi jyräävät juuri ne ei-kiireiset tyypit, jotka kyllä tuntevat oman arvonsa ja osaavat priorisoida. Ja tiedättekö, jokaisen tulisi tietää oman aikansa arvo ja olla sen suhteen juuri se, joka osaa tarvittaessa sanoa ei. Useimmiten ne ei-kiireiset tyypit ovat niitä, jotka jakavat juuri niitä lisähommia tyypeille, jotka eivät kieltäydy mistään. Ristiriitaista?

Kun mietin nyt jälkeenpäin 12 tunnin työpäiviä vuosien taakse, mietin vain, että mitä noista käytetyistä tunneista, viikoista tai kuukausista on jäänyt käteen? Tilille pompsahti ehkä muutama satanen lisää, mutta noin muuten: Ei kyllä mitään. Entäs jos olisin jatkanut samaa kymmenen vuotta putkeen, mitä elämässä olisikaan mennyt ohi vain sen vuoksi, että olin kiireinen? Nykyään nimittäin eniten inspiroi elämä, ei kiire. Ei kenenkään kuulu tehdä kymmenen tunnin työpäiviä, saati sitten jaksaa sitä. Lukea työsähköposteja vapaa-ajalla tai osallistua ammatilliseen keskusteluun työminällään omalla ajallaan. Työelämä on nimittäin yhä enemmän ujuttautunut myös työelämän ulkopuolelle, joka hetki pitäisi olla valmiina vetämään päälle työrooli. Less is more, mutta miten päästäisiin siihen mielentilaan? Kiirettä riittää tasan niin kauan kun jaksetaan olla kiireisiä.

Toki satunnainen kiire voi joltain osin olla myös hyvä asia ja pieni kiire jopa suorituskykyä nostava seikka. Myös kiirettä on erilaista, mutta ei ketään ole luotu olemaan kiireinen, jatkuvasti. Oma mielipiteeni on, ettei kiireessä ole mitään kehuttavaa. Aikaansaava voi myös olla muilla keinoilla ja mielestäni jatkuva kiire on automaattinen hälytysmerkki siitä, että jotain on pielessä. Liittyi se sitten ajanhallintaan, pelkoon sanoa ei tai yksinkertaisesti jonkin tyhjiön, kuten yksinäisyyden pakenemiseen. En itse ainakaan halua olla tunnettu siitä, että teen eniten delegoituja hommia, vaan ennemmin se, joka oikeasti saa asioita aikaan, kykenee ideoimaan, osaa priorisoida asioita terveellä järjellä ja ennen kaikkea; On tarpeeksi itsekäs pitääkseen itsestään huolta. Kun keskittyy kiireeseen, vilahtaa se oikea elämä helposti vauhdilla ohi, eikä hukattuja hetkiä tai menetettyä aikaa valitettavasti vielä nykytieteen puitteissa saa takaisin. Kuinka siis tahdot itse käyttää oman aikasi?

 

Haastan teidät sanomaan ei kiireelle, edes joskus. Seuraavan kerran kun ystäväsi kysyy kuulumisiasi ja tekisi mieli päivitellä kiireestä, kerro jotain muuta! Palkitsevimpia juttuja, joita olet viime viikkoina kokenut, uudesta harrastuksesta tai hitaista arkiaamuista. Keskustelun kulku voi yllättää 🙂

Ahdistaako teitä kiire tai paine riittävästä tehokkuudesta?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

8 arkikuvaa ja asiaa viikon varrelta

Olette toivoneet enemmän tavallisia arkijuttuja blogiin, joten yritän taas toistaiseksi panostaa enemmän niihin. En edes muista milloin olisin viimeksi julkaissut blogissa puhelimella otettuja kuvia, mutta päätin tänään tehdä poikkeuksen ja koota 8 arkikuvaa puhelimen rullasta tältä viikolta. Eihän se nimittäin niin vakavaa ole, vaikkei aina olisikaan kuvien puolesta niin siloteltua sisältöä. Joskus on ihan hyvä lisäillä kuvia vaikkapa sitten reikäisistä treenikengistä, ehhh 😀

Yritän ehkä ensi viikolla postailla pitkästä aikaa tukkajuttuja ja asiaa tästä kasvatusprojektistani, mutta otin tosiaan viikko takaperin taas pidennykset pois, koska halusin pitää parin viikon huilitauon ennen seuraavaa kampaamoaikaa. Pidennyksistä luopuminen on aina pieni shokki, mutta sitten jonkun ajan päästä onkin omilla hiuksilla taas ihanan huoletonta, vaikkakin noin yleisesti olen kyllä ehdottomasti enemmän ison tukan perään. Eniten ihmetytti ensinnäkin kuinka tumma tämä alkaa olla nyt kun oma sävy alkaa olla yhä enemmän esillä ja toisekseen, kuinka paljon etutukka on kasvanut viime syksystä. Latva on edelleen paikoitellen (okei, kuulosti ihan joltain meteorologilta) todella kuiva ja hapero, koska vaalennettua pätkää löytyy edelleen, mutta kunto yllättävän hyvä. Ensi viikolla lisää tukkajuttuja, mutta vielä eräs juttu 😀

Minä(kin) kokeilin curly girliä (koska olihan se nyt pakko testata!) ja täytyy todeta, että ei toimi omalle hiuslaadulleni. Siis ollenkaan. Noudatin CG-metodia talvella maailmanympärysmatkalla tietyiltä osin ja huomasin ehdottomasti hiusten kunnon paranevan metodin myötä! Käytin muutaman kuukauden ajan ainoastaan sulfaatittomia ja alkoholittomia tuotteita (kuten esimerkiksi Rahuan shampoo ja hoitis, joista alkukeväästä kirjoitinkin tässä postauksessa), annoin tukan kuivua itsestään ja pidin taukoa hiusten käsittelystä. Tykkäsin tukasta tuolloin aivan hurjasti, mutta sitten tuleekin se ero: Toimi huomattavasti paremmin tropiikissa ja merituulen tuiverruksessa. Kokeilin metodia virallisin menetelmin ensin joskus maaliskuussa pidennyksillä ja totesin kokeilevani uudelleen kun otan pidennykset pois. Kokemukseni nyt sitten: Ohut ja rasvainen, täysin päätä myöten valuva tukka. Tommiakin nauratti. Ja hiukseni on todella taipuisa ja aavistuksen luonnonkihara, mutta äärimmäisen hento. Ehdin jo melkein tihrustaa itkua ja ihmetellä, että mitä tukalleni oikein on tapahtunut, kunnes hoksasin harjata hiukset: Auttoi! Ja mikä myös auttoi hiusmasennuksen syövereistä tällä viikolla: FÖÖNI! Lopputulema: Sulfaatittomat tuotteet pysyvät käytössä kuten tähänkin asti, samoin hellävarainen kuivaustapa, mutta metodi noin kirjaimellisesti noudatettuna ei. Ainakaan niin kauaa, kuin tukka on näin lyhyt ja latva epätasainen.

Ps. Jos teiltä löytyy ylimääräisenä tuommoinen (esimerkiksi Ikean) puinen, taitettava aurinkotuoli, niin olen kiinnostunut ostamaan! Havahduin juuri, ettei noita enää löydy mistään ja haluaisin meille toisen.

Keskiviikkona vietettiin pienen kanssa pyjamapäivää, koska kuume ja kova yskä 🙁 Kisu kainaloon, piirretyt pyörimään Netflixistä ja peitto päälle! Ainiin ja tietty sohvalle tarjoiltu aamiainen pienelle potilaalle.

Aamujen pientä arkiluksusta on kaurapuuro, edelleen. Tottakai kotimaisilla marjoilla ja maapähkinävoilla (nykyään ihan must!). Otin lopputalvesta käyttöön pähkinävoit puuron seassa, enkä sen jälkeen ole enää voinut olla ilman. Tavallisen maapähkinävoin lisäksi aivan parasta on esimerkiksi Almighty Foodsin Toffee-mantelivoi, jota myydään Pur-kaupassa. Aivan mielettömän hyvää! Toimii myös riisikakkujen kanssa.

Olen varmaan jo kymmenen kertaa lupaillut niitä terassikuvia, joten tässä hieman ensimakua siihen maalaamaani kasvihyllyyn, jonka bongasin kierrätyskeskuksesta. Suunnitelmissa olisi kesän aikana bongailla vielä 1-2 maalattavaa hyllyä ja tehdä niistä jonkin sortin kompleksi terdelle. Nyt kun yrtit vielä itävät, löytyy terassilta pääasiassa laventelia, orvokkeja ja tuo minttu, jonka otin eilen paistattelemaan pihalle. Joitakin juttuja pitäisi vielä hommata, jotta piha-projekti etenee, kuten joku kiva löhösohva tai vastaava. Ja lisää kasveja himoitsen myös.

Tässä on tilannetta taimien kanssa..

Oman pihan kukat on lemppareita 🙂 Alkukesän kukista pidän ehdottomasti eniten syreenistä ja lemmikistä!

Voin todeta jopa melkein vihaavani useita joukkuelajeja ja pelejä. Siis noin mitä tulee liikuntaan. Jotkut kouluaikojen liikuntatuntien traumat varmaan kolkuttelevat edelleen ja vaikka rakastan liikkua, pidän enemmän yksilölajeista. Juokseminen, kuntosali, uiminen ja jooga. Oikeastaan ainoita pelejä, joista oikeasti nautin on sulkapallo. Ja siitä tykkäänkin sitten aivan hurjasti! Käytiin eilen kaverini kanssa pelaamassa pitkästä aikaa tunti sulista ja päätettiin, että yritetään käydä taas kerran viikossa pelaamassa. Sulis on nimittäin ihan parasta! Kävimme aikanaan yhdessä pelaamassa JKL-aikoina, mutta sen koommin ei ole kumpikaan käynyt, kunnes nyt. Sopivasti vielä asutaan molemmat nykyään Helsingissä. Haluaisin jo heti uudestaan pelaamaan! Ja kai huomasitte nuo upeasti kuluneet, about 6v vanhat juoksulenkkarini, joista en vain raaski luopua. Pääsivät nyt käyttöön sisäpelikenkinä, haha.

Mulla on ollut pari kuukautta meneillään joku kukkakaali-intoilu. Kukkakaali on nimittäin niin hyvää! Monesti olen saattanut kokkailla simppelinä lounaana pelkkää kukkakaalia uunissa oliiviöljyn ja mausteiden kanssa. Mmm.. Kukkakaalit leikataan paloiksi, pyöritellään (runsaassa) oliiviöljyssä suolan ja juustokuminan kanssa. Uuniin keskitasolle noin 175c 45minuutiksi (ainakin kerran käännellen) tai niin kauan, kunnes kukkakaali on gratinoitunut. Valmista! Pitäisi muuten testata tätä myös juuston kanssa.

 

Onko arkikuvapostaukset jatkoon vai ei? 😀

 

Kivaa viikonloppua!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.