Eniten ärsyttää kaikki

Tiedättekö kun on välillä on niitä päiviä kun tuntuu, että ihan kaikki menee pieleen? Siis oikeasti ihan kaikki. Yritän toki pitää blogin ilmapiirin positiivisena ja vältellä parhaani mukaan turhaa rageilua, mutta voi jumaliste kun tulee eteen niitä päiviä kun asia toisensa perään menee mönkään ja harkitsee jo sitä perinteistä peiton alle hautautumista loppupäiväksi. Tismalleen näin ajattelin eilen. Eipä arki aina mene lähellekään käsikirjoituksen mukaan. Kiitos muuten tsemppiviesteistänne Instaan! En ilmeisesti ollut ainoa epäonninen, kai sitä on pakko uskoa, että seuraava päivä on parempi. Paitsi, että pojalle nousi taas yöllä kuume parin päivän yskimisen jälkeen. Tietysti juuri synttäripäiväksi 🙁

Kaikki alkoi eilen huonoimmilla yöunilla miesmuistiin. Poika nukkui aivan äärimmäisen levottomasti koko yön ja lisäksi havahduin keskellä yötä aivan jumalattoman huono oloon. Oksetti, hikoilutti ja tuumasin jo, että vatsatauti tästä viikosta puuttuisikin. Onneksi olo normalisoitui aamuun mennessä edes vähän ja totesin, että huono olo ehkä johtui siitä kun otin illalla kaikki vitamiinit samaan aikaan. Tai sitten ei. No, siitä huonojen yöunien jälkeisestä homelosta olosta ei kuitenkaan pääse eroon edes kahvin voimin. Kun sitten olin jumittanut aamukahvin kanssa about tunnin ja vienyt pojan tarhaan, hajosi juuri äskettäin ostamani Marimekon kahvimuki säpäleiksi kun keittiön kaapista tippui sälää sen päälle. Huoh. Ehdinhän nyt kuitenkin viikon iloita siitä mukista. En ole oikeasti vuosikausiin hajottanut yhtään mukia, joten en voi uskoa tuuria tämän kanssa. (Marissa tosin huikkasi, että hänelle oli käynyt tismalleen samalla tavalla omalle kupilleen, joten voiko olla joku Marimekon mukien tyyppivika? Argh!) Kun olin päässyt sirpaleiden siivoamisesta, huomasin linnun kakanneen terassilla aurinkotuolini päälle, joten sitten sitä putsailemaan kuumalla vedellä ja pesuaineella 😀

Mun puhelin on reistaillut Balin reissusta saakka ja nyt tilanne on äitynyt niin pahaksi, etten saa aina edes kirjoitettua sillä tai esimerkiksi tehtyä sähköistä tunnistautumista, koska painaessani jotain näppäintä, rekisteröityy aina joku aivan toinen kirjan tai numero. Sitten taas hetken päästä saattaa hetken toimia normaalisti. (Kuulemma tämä johtuu näytön alle päässeestä kosteudesta.) Taannoin blokkasin itseni vuorokaudeksi verkkopankista, koska tunnuslukusovellus ei vain suostunut ottamaan koodia vastaan oikein. Ensimmäistä kertaa tuli itselleenkin fiilis, että mitenkäs tämmöisissä tilanteissa sitten pitäisi toimia kun nykyään lähes kaikki tärkeä asiointi vaatii sen sähköisen tunnistautumisen?

Soitin maanantaina vakuutusyhtiöön ja kaiken piti olla ok, puhelin vain pitäisi kuskata huoltoliikkeeseen ja sillä selvä. Suoraan sanoen on noissa huoltoliikkeissä (Fonum) asiointi maailman rasittavinta, oikeasti. Ai miksikö? Siellä yritetään aina myydä uutta liittymää puhelimeen. Ei auta kun sanot kerran tai jopa kolmesti ei kiitos. Viime vuonna oli sama juttu ja loppupeleissä oli kolme myyjää väittelemässä kanssani siitä, etten voi oikeasti maksaa puhelinliittymästäni niin vähää (23€), koska heidän tarjous nyt vain on yksinkertaisesti paras markkinoilla. Selvästi heidän missionsa oli, että tämä muija ei täältä lähde ilman liittymää. No, ihan periaatteesta en anna periksi ja piruttain soitin tuolloin omalle operaattorilleni ja kerroin, että minulle yritettiin tyrkyttää halvempaa, enkä haluaisi vaihtaa. Aspa jatkoi tuota edullista soppariani mielellään taas eteenpäin. Sopimusten suhteen olen nimittäin äärimmäisen nuuka, enkä hevillä lähde vaihtamaan mitään hyväksi koettua palveluntarjoajaa. Nimim. Telia for life! (Ostin muuten juuri aamulla lisää Telian osakkeita, kurkkaa kotimaisten osakkeiden tarjousvinkki postauksen lopusta!!)

Tällä kertaa riitti about kolme kertaa toistettu ei kiitos ja ”nyt sanon aivan tosissani, etten ole ottamassa sitä liittymää”. Siis jos joku ottaa päähän, niin liittymien tyrkytys!! Monesti tuntuu, ettei noista tilanteista yksinkertaisesti pääsee muuten eroon kun ottamalla sen liittymän. Ihan totta Elisan pojat: Jos asiakas sanoo ei kiitos, se tarkoittaa ei kiitos. Tyrkyttäminen ja jankkaaminen ei ole hyvää asiakaspalvelua, vaan aivan sairaan ärsyttävää ja saa jopa ennemmin boikotoimaan kyseistä palveluntarjoajaa! Hintasaarnaajat (kirjaimellisesti) = Ei kiitos. Ja siis lopputulema: En koskaan saanut jätettyä puhelinta sinne korjaukseen, mitä varten siis raahauduin keskustaan. Vakuutusyhtiön kanssa oli jotain sählinkiä ja odottelinkin sitten koko loppupäivän, että korvauskäsittelijä soittaisi minulle takaisin asiasta, no eipä soittanut. Homman kun piti olla sitä vailla, että pudottaisin puhelimen tunniksi huoltoon.

Viime viikolla lakkasi myös MacBook Pro:ni touch bar yhtäkkiä toiminnan, eli en ole siitä lähtien voinut säätää läppäristä näytön kirkkautta tai äänenvoimakkuutta, koska niiden säätö tapahtuu tässä uudessa mallissa vain touch barin kautta. Kieltämättä ottaa suunnattomasti päähän ostaa 2000€ läppäri, joka ei silti kestä kuin sen vuoden ennen ensimmäisiä ongelmia. Blaah. Kävin Gigantissa kysymässä ensin myyjältä, että onko tällä tietoa takuuhuollon jonotusajoista. Myyjä kertoi, ettei ole uskaltanut viedä omaakaan läppäriään takuuhuoltoon, koska ei raaski olla ilman konetta niin kauaa. Jep jep, kiitti tästä.. No jonotinpa huoltotiskille 10 minsaa kuullakseni, että korjauksessa kestää arviolta 1-2 viikkoa. En taida olla hetkeen viemässä huoltoon, olisihan vähän mahdotonta olla pari viikkoa ilman konetta ja tekemättä esimerkiksi töitä. Täytyy vielä soittaa MCareen, että olisiko sieltä tarjota jotain nopeampaa ratkaisua tai vaikka lainakonetta huollon ajaksi. Ja oikeasti, olen näiden juttujen jälkeen alkanut harkita ostavani uuden puhelimen ja vieläpä Samsungin 😀

Miten voi olla, että valtaosa näistä ongelmista liittyy taas johonkin tekniseen? Onkohan taas meneillään joku ihme sähkölaitteiden hajoamisepidemia? Piti ihan tarkastaa, ettei ole taas joku mercury retrogade. Juuri pari viikkoa sitten podin sisäisen raivon hetkiä mm. HSL:n lippu-uudistuksesta ja hintojen noususta. Jotenkin rassaa, että ihmisiä pitäisi kannustaa käyttämään julkisia ja sitten nostetaan hintoja. OK then. Käyn itse arviolta enintään 2-3 kertaa viikossa keskustassa ja viime syksystä asti olen matkustanut pääasiassa arvolla. Latasinpa huhtikuussa kortille vielä arvoakin, jota sitten ei voi enää edes käyttää. Kun vaihtoehtoina oli maksaa kertalippu 2,80€ joka kerta kun kuljen jonnekin tai maksaa 60€ kuukausilipusta, päätin hetken mielijohteesta repäistä ja otin Whim:in kautta kausilipun ja itseasiassa olen nyt ollut todella tyytyväinen ja suositellut eteenpäin, koska tuohon kuuluu kaikki! Julkinen liikenne, kaupunkipyörät ja vielä lyhyiden matkojen taksitkin jos tulee joku akuutti tilanne 🙂 HSL-rage siis toistaiseksi selätetty.

 

Ainiin ja sitten. Tuumasin eilen, että onneksi Naughty Burgerin Helsinki burger portobellolla pelastaa, mutta kuinkas kävikään, se on juuri poistunut listalta. Ei voi olla totta! En ole varmaan vuoteen edes syönyt muuta burgeria kuin sen. En kestä! Millä tuurilla voi yhteen päivään mahtua näin paljon pieleen menneitä asioita?

 

Semmoista. Mitäs teidän viikkoon kuuluu? Anteeksi avautuminen 😀

 

Ps. Ainiin ja pakko mainita siihen osakesijoittamiseen liittyen, josta viime viikolla oli puhe. Nordnetillä alkaa tänään tarjous ja Helsingin Pörssin ostojen välityspalkkiot ovat 5.6 saakka vain 0,99€ (maksimissaan 200€ kaupat). Itse hyödynsin tämän heti aamusta ja ostin mm. seuraavia kotimaisia osakkeita hieman markkinoita tutkailuani: Metsä Board, Telia ja Bittium. Ja huom! En ole minkään sortin analyytikko, joten en halua suositella mitään sijoituskohteita, nämä nyt vain olivat niitä, joihin itse päädyin hetkisen osakeanalyysejä selattuani. Jos osakesijoittaminen kiinnostaa pienellä summalla, on nyt kulujen suhteen hyvä aika kokeilla 🙂 Nordnetiin pääset mukaan täältä!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Synttärikutsut ja sateisia sunnuntaijuttuja

Sateista sunnuntaita! Ainakin täällä Helsingissä on nimittäin satanut viimeiset päivät enemmän tai vähemmän. Toivottavasti teillä vierähti viikonloppu rennoissa merkeissä säästä huolimatta? Vietimme eilen jo ennakkoon pojan ensi viikon 3v- synttäreitä pienten kutsujen muodossa. Kutsuimme ystäviä meille syömään ja hengailemaan. Lapsivieraita ei saatu paikalle, mutta enemmän lastenkutsujen tyyliset juhlat olisi tarkoitus pitää vasta vuoden päästä. Viime vuoden synttärikesteillä hengailimme pääasiassa pihassa kelien helliessä, mutta tänä vuonna oli paljon viileämpää noiden sateiden vuoksi. Olin aivan jäässä kun perjantaina raahauduin kotoa keskustaan 😀 Toisaalta kyllä pidän sateesta ja varsinkin sateenropinasta, mutta mieluiten silloin kun ei tarvitse lähteä mihinkään, haha.

Juhlien tarjoilut olivat Tommin tekemiä. Ensin mietin, että tilaisin pojalle jonkun kivan synttärikakun, mutta ehkä säästetään se ensi vuoteen, juustokakku ajoi tällä kertaa saman asian. Synttärisankari oli niin innoissaan lahjoista, ettei malttanut yhtä keksiä lukuunottamatta edes syödä mitään kun vasta vieraiden lähdettyä.

Kaikki menopelit, kuten autot, lentokoneet, paloautot, sekä kaivinkoneet, traktorit ja nosturit ovat melko kovassa huudossa mitä tulee pienen herran lelulemppareihin. Tämä olikin kuultu myös vieraiden taholta, jalkapallon ja kirjojen lisäksi tuli lahjaksi vene/helikopteri/nosturiasema (johon voi vielä laittaa vettä, mikä on N:n mielestä superwau) ja saman teeman Duploja. Kova Duplo-innostus ja rakennusvimma on nimittäin ollut meneillään jo jonkin aikaa. Usein rakennetaan yhdessä vaikka mitä hökötyksiä, mutta voi elämä niiden palikoiden siivoamista!!

Mulla on muuten meneillään jonkin sortin Kierrätyskeskus-villitys. Ollaan käyty nyt pari kertaa pyörähtämässä Porttipuiston Kierrätyskeskuksessa ja haluaisin sinne about päivittäin bongailemaan juttuja 😀 Ekalla kerralla ostin terassille hyllyn viherkasveille, pieniä sisustuskoreja, ruukun ja pojalle kirjan. Tuon kukkahyllyn maalausproggis onkin ollut tämän viikon hommana ja eilen sain sen vihdoin valmiiksi. Haluaisin heti löytää lisää vanhoja kalusteita maalattavaksi nyt kun pääsi innostumaan, täytyy tehdä jotain Tori-tutkailua. Laitan kuvaa, kunhan saan terassia järkkäiltyä ja vihdoinkin ojennukseen! Ei olla vieläkään saatu sitä keinuakaan kiinnitettyä terdelle.

Tänään käytiin taas Kierrätyskeskus-rundilla, mutta saaliina oli vain lasikippoja ja kuppeja tulevalle soijakynttiläsatsille, sekä taas uusi kirja pojalle. Vaatejuttuja ei kierrätyskeskuksista ihan kamalasti ole löytynyt omaan makuuni, mutta erityisesti jos astiat tai koti- ja sisustustavara kiinnostaa, niin kannattaa käydä kurkkaamassa! Koskaan ei voi nimittäin tietää mitä osuu eteen 🙂 Onko teillä muuten kokemusta PK-seudun kierrätyskeskuksista? Onko joku paikka ns. ”parempi” tehdä löytöjä?

 

Aamupäivällä kävin salilla, mutta treeniä ja meidän pientä kauppareissua lukuunottamatta on sunnuntai vierähtänyt sateen vuoksi lähinnä kotona rentoillen. Mitäs teidän viikonloppuun? 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Osakesijoittamisen ABC

Kaupallinen yhteistyö: Nordnet

Vaikka työurani puolesta paljon osakemarkkinoista tiedänkin, en ole aikaisemmin ollut järin aktiivinen osakesäästäjä – ellei osakerahastoja lasketa. Sijoittajana olen nimittäin ehdottomasti tuottoa hakeva, sekä sen myötä myös riskiä sietävä. Tämän vuoksi onkin sijoitussalkkuni aina ollut osakepainotteinen. Suoriin osakkeisiin olen kuitenkin sijoittanut aktiivisemmin vasta lähivuosina. Osakesalkkuni ei ole järin suuri, tällä hetkellä arvoltaan noin vajaat 1000€, jos siis otetaan osakerahastot pois laskuista. Oma tavoitteeni sijoittamisessa on aina pitkän tähtäimen varallisuuden kasvattaminen. Omistusasunnon lainanlyhennyksen maksaminen ja osakepainotteisesti sijoittaminen ovat omat keinoni turvata tulevaa taloudellisesti. Toki haaveita ja tavoitteita on aina sijoittamisenkin suhteen, mutta itselläni ne ovat nousseet esille vasta sijoittamisen edetessä. Noin yleisesti säästän ja sijoitan siksi, etten halua olla lirissä jos jotain yllättävää käy, muuten vain jahkailla vuosien päästä, että miksei laittanut mitään sukanvarteen ja ennen kaikkea, mahdollistaa niitä unelmia ja oikeasti itselleen tärkeitä asioita. Säästäminen nimittäin kannattaa aina ja ihan milloin tahansa on sopiva hetki aloittaa.

 

Tänään käsittelen osakesijoittamista ja omia kokemuksiani siitä, mutta ensin kuitenkin osakesijoittamisen perusasiat haltuun!

 


Mikä on osake?

 

Osake on arvopaperi, jonka omistamalla omistat samalla pienen osuuden kyseisestä osakeyhtiöstä. Suurten pörssiyhtiöiden osakemäärät voivat olla jopa satoja miljoonia kappaleita, joten esimerkiksi meikäläisen omistusosuuksilla ei paljoa ylpeillä, heh. Osakeyhtiöllä on aina vähintään yksi osake ja osakkeet määritellään osakeannissa, jossa yritys laskee liikkeelle osakkeita kerätäkseen pääomaa, esimerkiksi tarkoituksena rahoittaa tulevia investointeja tai laajentaa toimintaa. Tällöin voivat sijoittajat tai yksityishenkilöt sijoittaa yritykseen ostamalla heidän osakkeitaan, sekä samalla tarjota pääomaa yrityksen käyttöön nimellistä osuudenomistusta vastaan. Pörssissä treidattavien osakkeiden hinta määräytyy markkinoilla ja kehittyy esimerkiksi yrityksen menestyksen tai tulevaisuuden näkymien mukaan. Menestys ja osakkeiden arvon nousu on useimmissa tapauksessa yhteydessä innovaatioihin tai teollisuudenalaan, joka nähdään kasvusuuntaisena. Esimerkkeinä teknologia, lääketeollisuus tai vaikkapa uudet energiamuodot. Karusti sanottuna on osakeyhtiön päällimmäinen tarkoitus tuottaa osakkeiden omistajilleen voittoa, karsimalla kuluista, kehittämällä uusia tuotteita tai investoimalla tulevaisuuden innovatiivisiin ratkaisuihin.

Mikä ihmeen arvo-osuustili?

 

Arvo-osuustili on osakkeiden ”pankkitili”, eli osakkeiden säilytyspaikka. Arvo-osuustilejä tarjoavat pankit ja rahoituslaitokset. Toisin kuin monessa pankissa, ei Nordnetillä peritä arvo-osuustilin avauksesta tai säilytyksestä lainkaan kuluja. Arvo-osuustilillä voit käydä kauppaa osakkeilla, ostaa tai myydä. Arvo-osuustilin voi avata käytännössä katsoen kuka tahansa täysi-ikäinen, alaikäiset taas huoltajien valtuutuksella.

Mitä tarkoittaa osinkotuotto?

 

Jos yritys tekee tilikaudella voittoa, maksaa se osakkeenomistajilleen osinkoa, eli pienen osuuden voitosta. Osinko on tavallaan ”bonusta”, jota maksetaan osakekohtaisesti pankkitilillesi, eli aina tietty summa per omistettu osake. Jos osingoksi määriteltäisiin nyt kuvitteellisesti 1€ ja omistat 100kpl yrityksen X osakkeita, maksetaan sinulle osinkotuottoa 100€, josta peritään pääomatulon vero.

Rahasto vs osakkeet

 

Sijoituskohteen valinta riippuu siitä, millaista tuottoa hakee, kuinka suurta riskiä on valmis sietämään ja toki myös sijoitettavan pääoman suuruudesta. Osakerahastot ovat suoriin osakkeisiin verrattuna hajautetumpia (=riski maltillisempi), koska ne sijoittavat lukuisiin eri kohteisiin, kun taas yksittäinen osake sijoittaa vain yhden yrityksen osakkeeseen. Pienemmällä pääomalla sijoittavalle voi olla järkevämpi vaihtoehto valita ensin osakerahasto, mikäli osakesijoittaminen noin muuten kiinnostaa. Pähkinänkuoressa: Suorat osakkeet ovat pitkällä aikavälillä kulutehokkaampia ja niissä on mahdollisuus suurempiin tuottoihin, mutta usein suositellaan suurempaa pääomaa.

Onko osakkeiden ostaminen hankalaa?

 

Ei! Prosessina osakkeiden ostaminen ja myyminen on todella yksinkertaista, mutta tottakai vaatii perehtymistä itse yrityksen talouteen ja osakkeiden hintoihin. Kannattaako ostaa? Millä hinnalla? Itse tarkkailen pörssikäyriä ja sitä, millä hinnoilla on viimeaikoina käyty kauppaa. Jos osakkeen X viimeisin ostohinta on vaikkapa 6€, laittamalla toimeksiantosi ostohinnaksi tämän, menee se melko todennäköisesti läpi heti, mutta se onkin eri asia, että kannattaako suoriltaan tarjota ”täyttä hintaa” 😀 Riippuu paljon osakkeesta ja markkinatilanteesta. Osakerahastoiden merkitseminen on vieläkin yksinkertaisempaa, koska ostamalla osuuden, sijoitat samalla kertaa useisiin eri kohteisiin. Ja jos olet täysin alkutekijöissä, voit aloittaa esimerkiksi valmiiksi räätälöidyllä sijoituspaketilla, kuten vaikkapa aikaisemmin mainitsemani Nordnet Smart-salkut.

Muistan vieläkin ensimmäiset osakeostokseni, vuosi taisi olla 2012. Ostin tuolloin Finnairia ja Nordeaa, toki tein myös yhden osakesijoittamisen emämokista ja ostin todella pienen erän osakkeita silloin vielä mistään mitään ymmärtämättä. Plööh! Kun rahastojen kuluiksi lukeutuvat hallinnointipalkkio, sekä usein myös merkintäpalkkio, ei osakesijoittamisessa ole jatkuvia kuluja, mutta itse merkintäpalkkio veloitetaan osakemerkinnän yhteydessä. Sanoisinko, että merkintäkulut ovat usein jotain 6-8€ luokkaa, joka toki sekin kertoo, ettei osakkeita kannata ostaa aivan muutamilla kympeillä merkintäkulujen syödessä sijoitusten pääomaa. Arvioisin, että passeli summa osakemerkinnöille on minimissään noin 300-500€. Sen sijaan suurempia merkintöjä tehdessä on osakesijoittaminen toki kulutehokkaampaa (ja usein tietysti tuottoisampaakin), koska mitään juoksevia kuluja ei ole, päinvastoin.  Voittoa tekevät yritykset maksavat vuosittain osakkeenomistajilleen bonuksena vielä osinkoa, yay! Osakerahastoihin pääsee sen sijaan mukaan jo todella pienillä summilla ja puhutaan siis kymmenistä euroista. Itsekin säästin vuosia juurikin erilaisiin osake- ja yhdistelmärahastoihin.

Osakesäästäminen on aina pitkän tähtäimen sijoitus ja mikäli rahoille on tiedossa konkreettista käyttöä seuraavien vuosien varrella, suosittelen toisenlaista sijoituskohdetta. Osakkeiden tuotto-odotukset ovat aina pitkälle aikavälille, koska lyhyessä ajassa saattaa yksittäisen osakkeen arvo heitellä paljonkin. Siksi on sijoitussalkun hajautuksella todellakin väliä! Esimerkiksi hajautusta kävin läpi edellisessä, rahastosäästämiseen painottuvassa postauksessani. Aloittelevalle osakesäästäjälle voivat osakerahastot olla mainio tapa aloittaa sijoittaminen; Tällöin on tehokas hajautus usein hoidettu puolestasi ja joissakin rahastoissa myös sijoituskohteiden hallinnointi, jolloin sinun ei käytännössä tarvitse tehdä muuta, kuin chillata ja odottaa säästöjen kasvamista. Tuosta onkin mahdollista myös laajentaa sijoittamista kiinnostuksen ja sijoituskokemuksen kasvaessa. Olen itse ollut ahkera Nordnetin käyttäjä jo vuosikausia, eikä homma voisi kovin paljoa helpommaksi mennä. Itse koen Nordnetissä erityisen loistavaksi sen, että sijoittaminen eri maiden pörsseihin ja näin ollen esimerkiksi ulkomaisten yritysten osakkeisiin on mahdollista ja lisäksi todella helppoa. (Olen myös itse koukussa tutkailemaan, mitä esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinalla tapahtuu :D) Lisäksi myös osakerahastoista löytyy ulkomaisia tuotteita, itse olen merkinnyt esimerkiksi JPMorganin ja UBS:n osakerahastoja.

Itse sijoitan suoriin osakkeisiin ensinnäkin puhtaasta mielenkiinnosta. Talous kiinnostaa hurjasti ja seurailen aktiivisesti talousuutisia. On mielenkiintoista nähdä, miten jokin yritys, jonka osakkeita olet ostanut kehittyy pitkällä aikavälillä. Toisekseen, haluan sijoituksilleni myös pitkässä juoksussa tuottoa, joka taas ei onnistu tilisäästämisellä tai korkoihin sijoittamalla. Oma ohjenuorani on se, että sijoitan vain summilla, jotka eivät vaikuta talouteni tasapainoon tai aja aivan pulaan, mikäli markkinat notkahtaisivat. Jokatapauksessa, tavoitteeni onkin pikkuhiljaa kasvattaa sijoitussalkkuani myös juuri suorien osakesijoitusten muodossa. Sijoittaminen nimittäin koukuttaa ja nälkä kasvaa syödessä! Jos alanvaihto taas joskus tulisi ajankohtaiseksi, voisin ehdottomasti harkita paluuta rahoitus- ja sijoitusalalle, koska aihe kyllä kiehtoo kovasti edelleen 🙂

Oman sijoitussalkkuni on tällä hetkellä noin reilut 5000€, pääasiassa osakkeissa erilaisten osakerahastojen kautta. Taannoinen maailmanympärysmatka söi säästöjäni hurjasti, lähes 15 000€ edestä, joten nyt kerrytellään taas rahaa kasaan, onneksi en kuitenkaan joutunut aivan nollista aloittamaan. Itse ajattelen niin, että omistusasunnossa on aina kivasti omaa pääomaa kiinni ja se on itselleni semmoista ”pysyvää varallisuutta”, jota ei tulisi mieleenkään pistää haisemaan esimerkiksi kodinvaihdon yhteydessä. Oma suunnitelmani eläkekassan kartoittamiseen on edelleen lähivuosina sen sijoitusasunnon hankinta.

Itse tutkailen markkinoita esimerkiksi eri talouslehdistä. Myös nousijoiden, laskijoiden ja vaihdetuimpien osakkeiden aktiivinen seuraaminen antaa osviittaa siitä, mitä markkinoilla tapahtuu ja mitkä osakkeet ovat juuri silloin ”hot”. Nyt olisikin tarkoitus tutkailla esimerkiksi uusiutuvien energiamuotojen ja selluteollisuuden yrityksiä, kiinnostaisi nimittäin sijoittaa näihin, mutten oikein ole vielä varma, että mihin yrityksiin. Nordnetin Markkina-osiosta voi helposti selailla markkinakatsauksia esimerkiksi maakohtaisesti. Toisin kuin useissa rahoituslaitoksissa, on arvo-osuustili Nordnetissä maksuton, eikä säilytysmaksuja peritä. Myös ao-tilin avaus on vaivatonta verkkopalvelun kautta. Itse olen tallentanut pankkitilini Nordnetin salkkuun, jolloin voin helposti tehdä reaaliaikaisia tilisiirtoja sijoitussalkkuuni merkintöjä varten. Kun itse teen osakekauppaa, tarkkailen toki markkinaa, sekä viimeisimpiä osto- ja myyntihintoja. Jos osake on viime päivinä mennyt alaspäin ja arvelen, että hinta tulee vielä lähipäivinä alas, asetan ostohinnan yleensä vielä aavistuksen alemmaksi, kuin alin ostohinta. Määritän ostotarjoukseni voimassaolon markkinalla usein useammaksi päiväksi. Tällöin tarjoukseni ”odottaa” markkinalla ja toteutuu, mikäli joku on valmis myymään tarjoustani vastaavalla hinnalla.

Ja hei! Jos sijoittaminen kiinnostaa, suosittelen lämpimästi sijoittajayhteisöä Sharevilleä! Kyseessä on sosiaalinen yhteisö, jossa voit kurkkia muiden sijoitussalkkuihin, niiden tuottoihin, sekä keskustella sijoittamiseen ja osakkeisiin liittyvistä aiheista. Mukaan voit liittyä maksutta, tarvitset vain tilin Nordnetiin. Itse liityin palveluun vasta äskettäin, mutta olen jäänyt pahasti koukkuun. Erityisesti menestyneiden sijoittajien salkkuihin kurkkiminen on todella kiinnostavaa. Itse olen saanut Sharevillestä aivan hurjasti inspiraatiota sijoittamiseen! Onko joku teistä jo mukana?

Mikäli sijoittamisen aloittaminen kiinnostaa, onnistuu sijoitussalkun avaaminen helposti Nordnetin verkosta.

 

Oliko tässä teille uusia juttuja vai onko sijoittaminen jo ihan peruskauraa?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Muutama fakta vaikuttajamarkkinoinnista ja mikä ihmeen mikrovaikuttaminen?

Halusin tänään käsitellä vaikuttajamarkkinointia tehokkuuden näkökulmasta, koska markkinoinnin eri tuulet ja suuntaukset kiinnostavat ainakin itseäni aivan hurjasti. Välillä tunnen itseni niin some-mummoksi kun mietin mitä kaikkea tässä on tullut vuosien varrella koettua ja nähtyä. Hassua muistella niitä vanhoja aikoja kun esimerkiksi blogiyhteistyöt olivat aivan alkutekijöissään ja oli itsekin täpinöissään mistä tahansa mitä postin mukana kolahti – useimmiten vielä pyytämättä. Tottakai kaikesta oli kirjoitettava, mitä vain sai ilmaiseksi. Se oli ainakin helppoa aikaa yrityksille markkinoinnin suhteen 😀

Muistan edelleen joitain yrityksiä, jotka olivat aivan blogien ja vaikuttajamarkkinoinnin alkuaikoina hommassa erityisen hollilla (esimerkiksi pari shampoomerkkiä :D) ja pakko kyllä nostaa hattua. 99% yrityksistä ja mediatoimistoista ei vielä vajaat 10 vuotta sitten ollut hajuakaan siitä, että markkinointi vaikuttajien kautta voisi olla tehokasta. Ja okei, edes koko sanaa vaikuttaja ei ollut olemassakaan vielä edes muutamia vuosia taaksepäin, puhumattakaan koko vaikuttajamarkkinoinnin käsitteestä. Vielä ihan parikin vuotta sitten puhuttiin oikeastaan vain bloggaajista ja vloggaajista, sekä joukosta erilaisia ”IG-feimejä”. Nykyään nämä kaikki ovat vaikuttajia. Vaikuttaja nimensä mukaisesti vaikuttaa. Olivat sitten kyseessä kohdeyleisön mielipiteet, arvot tai kulutustottumukset.

Noin loogisesti ajateltuna perustetaan markkinointi usein ”more is more”-periaatteelle. Mitä suurempi levikki, sen parempi. Toki, joissain tapauksissa tämä varmasti päteekin, mutta bulkkimainonta, liian päälle liimattu tai väärin kohdennettu mainossisältö voi myös ärsyttää, pahimmassa tapauksessa jopa menettää tehonsa. Itseäni ärsyttää esimerkiksi aivan suunnattomasti ne samat yritykset, jotka vuosi toisensa jälkeen mainostavat telkkarissa yhtä tylsällä tyylillä tai jopa lähes täysin identtisellä sisällöllä, vain epätoivoisena yrityksenään saada myyntiä ja rahaa pankkitilille asap. Jos reaktioni pitäisi olla tyyliä ”Hei vitsi, täytyypä testata”, on se enemmänkin ”En kuuna päivänä”. Kuinka suuri osa vaikkapa telkkarissa tai kadunvarsimainonnassa loppupeleissä on sitä, joka koskettaa juuri sinua? Itse koen harvemmin niitä ”Ah, tämä oli juuri minulle”-hetkiä massamainonnan parissa, mutta somessa ja vaikuttaja-ystävien suosittelemana kyllä. Yritin miettiä ja totesin, että ostin viimeksi tv-mainoksen suosittelemana alkukeväästä jonkun uuden omenajäätelön, vaikka yleensä ostan jäätelöä varsin harvoin. Usein koen juuri elintarvikemainonnan jostain syystä erityisesti itseeni tehoavaksi 😀

Oman empiirisen tutkimukseni perusteella koen kuitenkin myös itse olevani kohdeyleisöä, johon tehoaa erityisesti juuri vaikuttajamarkkinointi. Esimerkiksi oma suurin seuraajajoukkoni ovat 25-34-vuotiaat (ja pääasiassa siitä vähän ylöspäin) suomalaiset naiset, eikä tietysti ole sattumaa, että kuulun myös itse tähän samaiseen profiiliin. Toki koko vaikuttajamarkkinoinnin idea on kohdentaa markkinointi juuri sille räätälöidylle kohderyhmälle, sekä tuoda viesti perille juuri ”oikeassa muodossa” ja vaikuttajalle sopivalla tyylillä, tietyllä tavalla mainonnan pehmeämpänä muotona. Toivottavasti myös kiinnostavaan tyyliin. Erona sille, että näet telkkarissa tai kadun varressa mainoksen uudesta entistäkin hellävaraisemmasta pyykinpesuaineesta. Ei sillä kyetä vaikuttamaan tunteisiin tai asenteisiin samalla tavalla. Saati sitten itsellesi mielekkääseen tyyliin. Reaktio on lähinnä ”Ah okey, jälleen yksi uusi pesuaine”.

Nykypäivän trendiksi on noussut markkinoinnin saralla yhä vahvemmin myös mikrovaikuttaminen. Mutta mitä ihmettä se on?

 

Mikrovaikuttajat ovat pieniä tai keskisuuria, seuraajamääriltään noin 2000-10 000 haarukassa ja perustavat sisältönsä usein johonkin omanlaiseen juttuun tai aihealueeseen. Matkailu, käsityöt, persoonallinen tyyli, rakkaus tiettyyn väriin tai mitä ikinä. Seuraajajoukko on usein kiinnostunut erityisesti näistä tietyistä aihealueista. Mikrovaikuttajien seuraajat ovat usein lojaaleja ja luottavat tämän mielipiteisiin. Onhan selvää, että pienempi vaikuttaja, joka kohdentuu omiin kiinnostuksen kohteisiin tai elämäntyyliin, tuntuu myös huomattavasti samaistuttavammalta, kuin vaikkapa miljoonan seuraajan vaikuttaja. Mitä pienempi ja kohdennetumpi seuraajajoukko, sitä korkeampi on usein sitoutumisaste (tämä on niin totta esimerkiksi oman käsityötilini kohdalla!). Siitä syystä voi oikein kohdennettu yhteistyö mikrovaikuttajan kanssa olla jopa huomattavasti tehokkaampaa, kuin yhteistyö huomattavasti seuraajamääriltään suuremman vaikuttajan kanssa.

Olen itse ollut todella innoissani mikrovaikuttaja-buumista noin markkinointimielessä jo pitkään. Seuraan paljon alaa ja uusia suuntauksia, jonka myötä olen huomannut myös erään asian, josta tosin olen itsekin jo kauan paasannut. Nykyään pienemmätkin vaikuttajat tietävät yhä paremmin oman arvonsa markkinointikanavana. Näin ei tosiaankaan ollut vielä edes vuosi takaperin. Luultavasti juuri tämän avoimen ”somettaminen ei ole työtä”-keskustelun ja mikrovaikuttamisen yleistyttyä on tämäkin aihe avannut silmiä. Mielestäni tämä on aivan huippua! Jos sinulla on kohdennettu yleisö ja huomattavasti ”normaali-somettajaa” enemmän autenttisia seuraajia, on sinulla myös mahdollisuus vaikuttaa. Jos tavoitat joukon itsesi kaltaisia seuraajia paremmin, kuin monet muut mediat, miksi sinun tulisi tehdä yritykselle X markkinointia ja myynnin edistämistä ilmaiseksi? Viimeksi kun kirjoitin aiheesta, nousi keskustelua esimerkiksi siitä, kuinka vaikkapa tuotelahjojen antaminen voi pienen yrityksen kohdalla olla ainoa realistinen keino tehdä markkinointia. Ja tämä on täysin totta!

Toki saan itsekin paljon tuotelahjoja, kuten kosmetiikkaa, joille annan ilmaista näkyvyyttä mikäli niihin tykästyn. Raja meneekin siinä kun yritys sanelee ehtoja postausaikatauluista, valitsee tuotteita puolestasi tai vaatii näkyvyyttä jo ennenkö olet edes kokeillut tuotteita. Tottakai kaikki käyttävät tässä omaa harkintaansa, ei aina ole edes realistista vaatia kaikesta rahallista palkkiota. Joissain tapauksissa annan todella mielelläni näkyvyyttä esimerkiksi pienille kotimaisille brändeille, joilla ei (vielä) ole mahdollista tehdä maksullista markkinointia. Tässäkin on siis suuressa osassa brändin houkuttelevuus ja kiinnostavuus. Uskon vahvasti siihen, että kun annat eteenpäin hyvää, saat takaisin hyvää. Se, että minä tai joku muu vaikuttaja kehuu hyväksi todettua pientä toimijaa, voi oikeasti olla tälle suuri merkitys. Ja tästä taas pääsemmekin siihen, että somessa on oikeasti valta. Se voi nostaa yrityksen supersuosioon tai jopa aiheuttaa pahoja tuhoja brändi-imagolle. 

 Esimerkki: Sain joku aika takaperin ehdotuksen mediatoimistolta, joka tekee SEO-optimointia eräälle siivousfirmalle. Olisin saanut postausta vastaan parin tunnin siivouksen meille kotiin. Tarkoituksena linkitellä kyseisen yrityksen sivuille, SEO-edun saamiseksi. Ihan jo periaatteesta, ei kiitos. Varsinkin kun on oletettavissa, että tämä kyseinen mediatoimisto kuitenkin saa rahallisen korvauksen kyseiseltä siivousfirmalta. Tekisivätkö he SEO-optimointia asiakkailleen siivouspalkalla? Enpä usko. (Olisi kuitenkin ehkä pitänyt kysyä, haha.) Tämä on se, mitä ajan takaa. Vielä edelleen törmää esimerkiksi siihen, kuinka vaikuttajat koetaan väylänä tuottaa muille välillisesti rahaa. Ei näin!

On eri asia kertoa kivoiksi koetuista tuotteista omasta tahdostaan, kuin se, että pyritään systemaattisesti tekemään markkinointia pilkkahintaan tai syötetään sanoja valmiiksi vaikuttajan suuhun. PR-toimintahan perustuu juuri siihen, että pyritään aktiiviseen tuoteseedaukseen toivoen, että oikeat henkilöt tykästyvät tuotteeseen ja kertovat niistä ilman sen kummempia velvotteita. Tämä on mielekästä, se ei, että yritetään rahastaa toisen kustannuksella.

Ajatuksia aiheesta? 

 

Oletteko te perehtyneet mikrovaikuttamiseen tai kiinnittäneet huomiota siihen, mikä on omalla kohdallanne tehokkain mainonnan muoto? Ärsyttääkö vaikuttajamarkkinointi?

 

Ps. Tuo musta paita on muuten uusi lempparini, jonka ostin ystäväni Asuyama-merkiltä ja paita on tämä. Oli pakko ostaa myös valkoisena, koska rakastan cropped-paitoja yli kaiken <3 Itseasiassa kaksi vuotta takaperin Asuyaman ensimmäisestä mallistosta ostamani cropped-merinovillapaita on ollut sen jälkeen kaikista paidoistani eniten käyttämäni ja edelleen täydellisessä kunnossa!

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Luonnollisten aurinkovoiteiden ykkönen on..

Kaupallinen yhteistyö: House of Organic

Kesä tekee tuloaan ja vaikka edetään vasta toukokuussa, ei tulisi aurinkosuojaa laiminlyödä kevätauringossakaan. Harmillisen monet elävät edelleen harhaluulossa siitä, ettei Suomen auringossa pala. Ihon suojaaminen UV-säteiltä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, vietit sitten aikaa kotimaassa tai kaukomailla. Säteet ovat petollisimmillaan juuri keväällä kun talven jälkeen auringolta suojassa ollut iho altistuu UV-säteille. Tällöin ihon palaminen yllättää monet myös täällä kotimaan kamaralla – vaikkei viettäisi auringossa hetkeä kauemmin. Itse otin aurinkovoiteet käyttöön täällä Suomen auringossa jo muutama viikko takaperin ja levitän aurinkosuojan pintaan aina pihassa puuhaillessa tai aurinkotuolissa kirjaa lukiessani.

Pian tulee jo kaksi vuotta siitä kun vaihdoin aurinkovoiteet lopullisesti luonnollisiin. Tähän väliin mahtuu useiden eri merkkien testailua sitä parhainta etsiessä ja täytyy tosiaan todeta, että yksi vain nyt on ylitse muiden: Algamaris. Esimerkiksi maailmanympärysmatkallamme oli mukana melkoinen arsenaali luottotuotteita Algamarikselta ja niiden loputtua huomasi kyllä selvän eron kun siirryimme toisen merkin luonnolliseen aurinkosuojaan. Tahmaava koostumus ja jopa päiviksi iholle jäävä valkoinen sinkkikerros- ei kiitos! Tehdessäni viime vuoden Algamaris-yhteistyön yllätyin todella positiivisesti siitä, kuinka moni teistä on jo vaihtanut aurinkovoiteet luonnollisiin ja erityisesti siitä, kuinka moni luottaa tuotteissa juurikin Algamariksen voiteisiin 💕

Algamariksen aurinkotuotteet sisältävät luonnollisia mineraalifilttereitä, jotka takaavat täydellisen UVA- ja UVB-suojan ilman haitallisia nanopartikkeleita. Nanopartikkelit ovat yleisiä kemiallisissa aurinkosuojissa ja niiden on tutkittu aiheuttavan esimerkiksi koralliriuttojen tuhoutumista, saastuttavan vesistöjä ja hormonihäiriöitä ihmisille. Kemiallisen ja fysikaalisen aurinkovoiteen erot piilevät siinä, että kemiallinen voide imeytyy sisälle ihoon, jossa se muodostaa UV-filtterin, joka imee UV-säteet itseensä muuttaen ne harmittomiksi. Fysikaalinen aurinkosuoja taas muodostaa ihon pinnalle fysikaalisen UV-suojan, joka estää säteitä imeytymästä ihoon ja heijastaa ne pois iholta peilin tavoin. Sen jälkeen kun perehdyin tähän seikkaan, ei kieltämättä ole houkutellut käyttää iholleni tuotteita, jotka päästävät haitalliset säteet imeytymään ihoon. Hui!

Ehdottomia plussapuolia algamariksen tuotteissa:

 

Ei jätä ihoa valkoiseksi, kuten monet luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet. Olen kokeillut tuotteita, joiden jäljiltä iho on kertakaikkiaan niin ”muumi”, eli sinertävän valkoinen, ettei voidetta ole toista kertaa voinut levittää. Algamariksen voiteiden kanssa ei ole tätä ongelmaa! Tuhdein sarjan tuotteista on lasten SK50-voide, mutta sekin levittyy erinomaisesti iholle jäämättä valkoiseksi sinkkikuoreksi.

Erinomainen teho. Fysikaalinen suoja ei petä tai tuota ikäviä yllätyksiä kemiallisen koostumuksen myötä. En ole itse palanut auringossa kertaakaan käytettyäni Algamariksen voiteita.

Fysikaalinen aurinkovoide ei vaadi vaikutusaikaa, vaan on tehokas heti levityksen jälkeen. Muistan aivan pienestä asti sen kun aurinkovoide levitettiin jo hyvissä ajoin sisällä ja olin aina niin malttamaton voiteen kuivumisen kanssa, koska halusin niin kovin uima-altaalle tai rannalle. Näiden levityksen jälkeen ei tarvitse odotella 😉

Ekologisuus ja ympäristöystävällisyys. Kemialliset aurinkovoiteet sisältävät nanopartikkeleita ja UV-filttereitä, joiden on todettu olevan haitallisia sekä ympäristölle, että ihmisille. Pieni arkinen teko, jonka voit tehdä ympäristön hyväksi on juurikin vaihtaa aurinkovoiteet luonnollisiin.

Täydellinen levittyvyys ja miellyttävä kookoksinen tuoksu. Koostumus on tahmaamaton ja helposti levittyvä. Näillä ei joudu lotraamaan puoli purkkia kerrallaan saadakseen voiteen levittymään tasaisesti koko vartalolle. Voide ei lisäksi tunnu iholla tahmaiselta, vaan enemmänkin kuin olisi levittänyt tavallista vartalovoidetta. Ei siis enää sitä inhottavan tahmaista aurinkovoide-fiilistä iholla.

Algamariksen voiteet eivät sisällä lainkaan eläinperäisiä ainesosia ja soveltuvat täten myös vegaaneille.

Mikä parasta, löytyy sarjan valikoimasta aurinkosuojat koko perheelle. Omia suosikkejani tuotteista ovat tasaisesti levittyvä kasvojen ja vartalon SK 30-spray suihkepullossa (tästä muuten löytyy myös SK50), sekä erityisesti kasvoille tarkoitetut suojavoiteet, joista käytän aina matkoilla suojakerrointa 50 ja 30. Koostumus on näissä todella hienojakoinen, eikä voide tunnu iholla aurinkovoiteelta, vaan enemmänkin tavalliselta kosteusvoiteelta. Sarjasta löytyy myös hoitava ja kosteuttava After Sun-voide, joka uudistaa ihoa ja rauhoittaa auringonoton jälkeen. Voide imeytyy nopeasti ja sopii käytettäväksi sekä vartalolle, että kasvoille.

Itse en käytä kesäisin tai lomamatkoilla juuri ollenkaan meikki- tai BB-voiteita, mutta jos tykkäät käyttää myös auringossa kevyesti ihonsävyä tasoittavia tuotteita, voin todella lämpimästi suositella Algamariksen sävyttäviä aurinkovoiteita kasvoille. Nämä ovat aivan huippuja ja voide jättää iholle tasaisen kevyen sävyn. Olen todennut tämän keskitumman sävyn itselleni parhaimmaksi, vaalealle iholle löytyy myös vaalea sävy. Voide tuo iholle kevyttä auringon hehkua, tehokasta suojaa unohtamatta. Hyvä korvaaja lomamatkojen meikkivoiteelle!

Pojalle emme ole käyttäneet lainkaan kemiallisia aurinkosuojia ja vakiotuote onkin ollut Algamariksen hypoallerginen lasten aurinkovoide SK50+, joka on suunniteltu erityisesti lasten herkälle iholle. Toki tulee muistaa, että on äärimmäisen tärkeää suojata iho myös vaatteilla ja käyttää aurinkovoiteita (varsinkin lapsilla) lisäsuojana alueille, joita ei ole mahdollista peittää vaatteilla. Pojallamme on auringossa ja rannalla aina hattu, sekä UV-puku, jonka lisäksi levitämme aina vähintään kasvoille, käsille ja jaloille voidetta suojakertoimella 50. Täytyy myös mainita, että pienen lapsen hiekkaleikkien kanssa on juuri tahmaamaton voide aivan ehdoton! Tämä onkin ollut paras kokeilemamme tuote myös lapsen käytössä.

Tuotteita myyvät myös useimmat hyvin varustellut tavaratalot, kuten Sokos ja Stockmann, sekä useat luonnonkosmetiikan ja hyvinvoinnin verkkokaupat, kuten esimerkiksi House of Organic.

Onko Algamaris jo teille tuttu sarja?

 

Myöhemmin tänään on tulossa Instagramiin (@iines) arvonta, jossa on palkintona tuotepaketti Algamariksen aurinkovoiteita kesäksi 🌴✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.