Osakesijoittamisen ABC

Kaupallinen yhteistyö: Nordnet

Vaikka työurani puolesta paljon osakemarkkinoista tiedänkin, en ole aikaisemmin ollut järin aktiivinen osakesäästäjä – ellei osakerahastoja lasketa. Sijoittajana olen nimittäin ehdottomasti tuottoa hakeva, sekä sen myötä myös riskiä sietävä. Tämän vuoksi onkin sijoitussalkkuni aina ollut osakepainotteinen. Suoriin osakkeisiin olen kuitenkin sijoittanut aktiivisemmin vasta lähivuosina. Osakesalkkuni ei ole järin suuri, tällä hetkellä arvoltaan noin vajaat 1000€, jos siis otetaan osakerahastot pois laskuista. Oma tavoitteeni sijoittamisessa on aina pitkän tähtäimen varallisuuden kasvattaminen. Omistusasunnon lainanlyhennyksen maksaminen ja osakepainotteisesti sijoittaminen ovat omat keinoni turvata tulevaa taloudellisesti. Toki haaveita ja tavoitteita on aina sijoittamisenkin suhteen, mutta itselläni ne ovat nousseet esille vasta sijoittamisen edetessä. Noin yleisesti säästän ja sijoitan siksi, etten halua olla lirissä jos jotain yllättävää käy, muuten vain jahkailla vuosien päästä, että miksei laittanut mitään sukanvarteen ja ennen kaikkea, mahdollistaa niitä unelmia ja oikeasti itselleen tärkeitä asioita. Säästäminen nimittäin kannattaa aina ja ihan milloin tahansa on sopiva hetki aloittaa.

 

Tänään käsittelen osakesijoittamista ja omia kokemuksiani siitä, mutta ensin kuitenkin osakesijoittamisen perusasiat haltuun!

 


Mikä on osake?

 

Osake on arvopaperi, jonka omistamalla omistat samalla pienen osuuden kyseisestä osakeyhtiöstä. Suurten pörssiyhtiöiden osakemäärät voivat olla jopa satoja miljoonia kappaleita, joten esimerkiksi meikäläisen omistusosuuksilla ei paljoa ylpeillä, heh. Osakeyhtiöllä on aina vähintään yksi osake ja osakkeet määritellään osakeannissa, jossa yritys laskee liikkeelle osakkeita kerätäkseen pääomaa, esimerkiksi tarkoituksena rahoittaa tulevia investointeja tai laajentaa toimintaa. Tällöin voivat sijoittajat tai yksityishenkilöt sijoittaa yritykseen ostamalla heidän osakkeitaan, sekä samalla tarjota pääomaa yrityksen käyttöön nimellistä osuudenomistusta vastaan. Pörssissä treidattavien osakkeiden hinta määräytyy markkinoilla ja kehittyy esimerkiksi yrityksen menestyksen tai tulevaisuuden näkymien mukaan. Menestys ja osakkeiden arvon nousu on useimmissa tapauksessa yhteydessä innovaatioihin tai teollisuudenalaan, joka nähdään kasvusuuntaisena. Esimerkkeinä teknologia, lääketeollisuus tai vaikkapa uudet energiamuodot. Karusti sanottuna on osakeyhtiön päällimmäinen tarkoitus tuottaa osakkeiden omistajilleen voittoa, karsimalla kuluista, kehittämällä uusia tuotteita tai investoimalla tulevaisuuden innovatiivisiin ratkaisuihin.

Mikä ihmeen arvo-osuustili?

 

Arvo-osuustili on osakkeiden ”pankkitili”, eli osakkeiden säilytyspaikka. Arvo-osuustilejä tarjoavat pankit ja rahoituslaitokset. Toisin kuin monessa pankissa, ei Nordnetillä peritä arvo-osuustilin avauksesta tai säilytyksestä lainkaan kuluja. Arvo-osuustilillä voit käydä kauppaa osakkeilla, ostaa tai myydä. Arvo-osuustilin voi avata käytännössä katsoen kuka tahansa täysi-ikäinen, alaikäiset taas huoltajien valtuutuksella.

Mitä tarkoittaa osinkotuotto?

 

Jos yritys tekee tilikaudella voittoa, maksaa se osakkeenomistajilleen osinkoa, eli pienen osuuden voitosta. Osinko on tavallaan ”bonusta”, jota maksetaan osakekohtaisesti pankkitilillesi, eli aina tietty summa per omistettu osake. Jos osingoksi määriteltäisiin nyt kuvitteellisesti 1€ ja omistat 100kpl yrityksen X osakkeita, maksetaan sinulle osinkotuottoa 100€, josta peritään pääomatulon vero.

Rahasto vs osakkeet

 

Sijoituskohteen valinta riippuu siitä, millaista tuottoa hakee, kuinka suurta riskiä on valmis sietämään ja toki myös sijoitettavan pääoman suuruudesta. Osakerahastot ovat suoriin osakkeisiin verrattuna hajautetumpia (=riski maltillisempi), koska ne sijoittavat lukuisiin eri kohteisiin, kun taas yksittäinen osake sijoittaa vain yhden yrityksen osakkeeseen. Pienemmällä pääomalla sijoittavalle voi olla järkevämpi vaihtoehto valita ensin osakerahasto, mikäli osakesijoittaminen noin muuten kiinnostaa. Pähkinänkuoressa: Suorat osakkeet ovat pitkällä aikavälillä kulutehokkaampia ja niissä on mahdollisuus suurempiin tuottoihin, mutta usein suositellaan suurempaa pääomaa.

Onko osakkeiden ostaminen hankalaa?

 

Ei! Prosessina osakkeiden ostaminen ja myyminen on todella yksinkertaista, mutta tottakai vaatii perehtymistä itse yrityksen talouteen ja osakkeiden hintoihin. Kannattaako ostaa? Millä hinnalla? Itse tarkkailen pörssikäyriä ja sitä, millä hinnoilla on viimeaikoina käyty kauppaa. Jos osakkeen X viimeisin ostohinta on vaikkapa 6€, laittamalla toimeksiantosi ostohinnaksi tämän, menee se melko todennäköisesti läpi heti, mutta se onkin eri asia, että kannattaako suoriltaan tarjota ”täyttä hintaa” 😀 Riippuu paljon osakkeesta ja markkinatilanteesta. Osakerahastoiden merkitseminen on vieläkin yksinkertaisempaa, koska ostamalla osuuden, sijoitat samalla kertaa useisiin eri kohteisiin. Ja jos olet täysin alkutekijöissä, voit aloittaa esimerkiksi valmiiksi räätälöidyllä sijoituspaketilla, kuten vaikkapa aikaisemmin mainitsemani Nordnet Smart-salkut.

Muistan vieläkin ensimmäiset osakeostokseni, vuosi taisi olla 2012. Ostin tuolloin Finnairia ja Nordeaa, toki tein myös yhden osakesijoittamisen emämokista ja ostin todella pienen erän osakkeita silloin vielä mistään mitään ymmärtämättä. Plööh! Kun rahastojen kuluiksi lukeutuvat hallinnointipalkkio, sekä usein myös merkintäpalkkio, ei osakesijoittamisessa ole jatkuvia kuluja, mutta itse merkintäpalkkio veloitetaan osakemerkinnän yhteydessä. Sanoisinko, että merkintäkulut ovat usein jotain 6-8€ luokkaa, joka toki sekin kertoo, ettei osakkeita kannata ostaa aivan muutamilla kympeillä merkintäkulujen syödessä sijoitusten pääomaa. Arvioisin, että passeli summa osakemerkinnöille on minimissään noin 300-500€. Sen sijaan suurempia merkintöjä tehdessä on osakesijoittaminen toki kulutehokkaampaa (ja usein tietysti tuottoisampaakin), koska mitään juoksevia kuluja ei ole, päinvastoin.  Voittoa tekevät yritykset maksavat vuosittain osakkeenomistajilleen bonuksena vielä osinkoa, yay! Osakerahastoihin pääsee sen sijaan mukaan jo todella pienillä summilla ja puhutaan siis kymmenistä euroista. Itsekin säästin vuosia juurikin erilaisiin osake- ja yhdistelmärahastoihin.

Osakesäästäminen on aina pitkän tähtäimen sijoitus ja mikäli rahoille on tiedossa konkreettista käyttöä seuraavien vuosien varrella, suosittelen toisenlaista sijoituskohdetta. Osakkeiden tuotto-odotukset ovat aina pitkälle aikavälille, koska lyhyessä ajassa saattaa yksittäisen osakkeen arvo heitellä paljonkin. Siksi on sijoitussalkun hajautuksella todellakin väliä! Esimerkiksi hajautusta kävin läpi edellisessä, rahastosäästämiseen painottuvassa postauksessani. Aloittelevalle osakesäästäjälle voivat osakerahastot olla mainio tapa aloittaa sijoittaminen; Tällöin on tehokas hajautus usein hoidettu puolestasi ja joissakin rahastoissa myös sijoituskohteiden hallinnointi, jolloin sinun ei käytännössä tarvitse tehdä muuta, kuin chillata ja odottaa säästöjen kasvamista. Tuosta onkin mahdollista myös laajentaa sijoittamista kiinnostuksen ja sijoituskokemuksen kasvaessa. Olen itse ollut ahkera Nordnetin käyttäjä jo vuosikausia, eikä homma voisi kovin paljoa helpommaksi mennä. Itse koen Nordnetissä erityisen loistavaksi sen, että sijoittaminen eri maiden pörsseihin ja näin ollen esimerkiksi ulkomaisten yritysten osakkeisiin on mahdollista ja lisäksi todella helppoa. (Olen myös itse koukussa tutkailemaan, mitä esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinalla tapahtuu :D) Lisäksi myös osakerahastoista löytyy ulkomaisia tuotteita, itse olen merkinnyt esimerkiksi JPMorganin ja UBS:n osakerahastoja.

Itse sijoitan suoriin osakkeisiin ensinnäkin puhtaasta mielenkiinnosta. Talous kiinnostaa hurjasti ja seurailen aktiivisesti talousuutisia. On mielenkiintoista nähdä, miten jokin yritys, jonka osakkeita olet ostanut kehittyy pitkällä aikavälillä. Toisekseen, haluan sijoituksilleni myös pitkässä juoksussa tuottoa, joka taas ei onnistu tilisäästämisellä tai korkoihin sijoittamalla. Oma ohjenuorani on se, että sijoitan vain summilla, jotka eivät vaikuta talouteni tasapainoon tai aja aivan pulaan, mikäli markkinat notkahtaisivat. Jokatapauksessa, tavoitteeni onkin pikkuhiljaa kasvattaa sijoitussalkkuani myös juuri suorien osakesijoitusten muodossa. Sijoittaminen nimittäin koukuttaa ja nälkä kasvaa syödessä! Jos alanvaihto taas joskus tulisi ajankohtaiseksi, voisin ehdottomasti harkita paluuta rahoitus- ja sijoitusalalle, koska aihe kyllä kiehtoo kovasti edelleen 🙂

Oman sijoitussalkkuni on tällä hetkellä noin reilut 5000€, pääasiassa osakkeissa erilaisten osakerahastojen kautta. Taannoinen maailmanympärysmatka söi säästöjäni hurjasti, lähes 15 000€ edestä, joten nyt kerrytellään taas rahaa kasaan, onneksi en kuitenkaan joutunut aivan nollista aloittamaan. Itse ajattelen niin, että omistusasunnossa on aina kivasti omaa pääomaa kiinni ja se on itselleni semmoista ”pysyvää varallisuutta”, jota ei tulisi mieleenkään pistää haisemaan esimerkiksi kodinvaihdon yhteydessä. Oma suunnitelmani eläkekassan kartoittamiseen on edelleen lähivuosina sen sijoitusasunnon hankinta.

Itse tutkailen markkinoita esimerkiksi eri talouslehdistä. Myös nousijoiden, laskijoiden ja vaihdetuimpien osakkeiden aktiivinen seuraaminen antaa osviittaa siitä, mitä markkinoilla tapahtuu ja mitkä osakkeet ovat juuri silloin ”hot”. Nyt olisikin tarkoitus tutkailla esimerkiksi uusiutuvien energiamuotojen ja selluteollisuuden yrityksiä, kiinnostaisi nimittäin sijoittaa näihin, mutten oikein ole vielä varma, että mihin yrityksiin. Nordnetin Markkina-osiosta voi helposti selailla markkinakatsauksia esimerkiksi maakohtaisesti. Toisin kuin useissa rahoituslaitoksissa, on arvo-osuustili Nordnetissä maksuton, eikä säilytysmaksuja peritä. Myös ao-tilin avaus on vaivatonta verkkopalvelun kautta. Itse olen tallentanut pankkitilini Nordnetin salkkuun, jolloin voin helposti tehdä reaaliaikaisia tilisiirtoja sijoitussalkkuuni merkintöjä varten. Kun itse teen osakekauppaa, tarkkailen toki markkinaa, sekä viimeisimpiä osto- ja myyntihintoja. Jos osake on viime päivinä mennyt alaspäin ja arvelen, että hinta tulee vielä lähipäivinä alas, asetan ostohinnan yleensä vielä aavistuksen alemmaksi, kuin alin ostohinta. Määritän ostotarjoukseni voimassaolon markkinalla usein useammaksi päiväksi. Tällöin tarjoukseni ”odottaa” markkinalla ja toteutuu, mikäli joku on valmis myymään tarjoustani vastaavalla hinnalla.

Ja hei! Jos sijoittaminen kiinnostaa, suosittelen lämpimästi sijoittajayhteisöä Sharevilleä! Kyseessä on sosiaalinen yhteisö, jossa voit kurkkia muiden sijoitussalkkuihin, niiden tuottoihin, sekä keskustella sijoittamiseen ja osakkeisiin liittyvistä aiheista. Mukaan voit liittyä maksutta, tarvitset vain tilin Nordnetiin. Itse liityin palveluun vasta äskettäin, mutta olen jäänyt pahasti koukkuun. Erityisesti menestyneiden sijoittajien salkkuihin kurkkiminen on todella kiinnostavaa. Itse olen saanut Sharevillestä aivan hurjasti inspiraatiota sijoittamiseen! Onko joku teistä jo mukana?

Mikäli sijoittamisen aloittaminen kiinnostaa, onnistuu sijoitussalkun avaaminen helposti Nordnetin verkosta.

 

Oliko tässä teille uusia juttuja vai onko sijoittaminen jo ihan peruskauraa?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Pienyrittäjyyden plussat ja miinukset

Olen kirjoittanut paljon yrittäjyydestä siihen itse ryhdyttyäni ja asia, joka on ilahduttanut minua oikein todenteolla on juurikin pienyrittäjyyden, erityisesti naisyrittäjyyden yleistyminen. Nykyään on varsin yleistyvä trendi siirtyä palkkatöistä yrittäjyyteen ja ehkä tämä kertoo jotain myös sukupolvestamme. Yrittäjyys koetaan positiivisena mahdollisuutena, eikä sitä enää pelätä samalla tavalla, kuin menneinä vuosina kun vanhemmat pelottelivat tarinoilla konkursseista ja lamasta. Lähivuosina on tietoliikenteen kehittyessä ilmaantunut myös täysin uusia mahdollisuuksia yrittäjyyteen. Yrittäjäksi ryhtyminen ei enää välttämättä tarkoita konkreettisen kivijalkaputiikin avaamista, vaan voit olla freelancer, tehdä nettikauppabisnestä tai jopa työskennellä asiakkaille toisella puolella maapalloa. Oikeastaan vain oma mielikuvitus on nykyään rajana.

Monelle yrittäjyys mahdollistaa tietynlaisen vapauden ja luulen, että tämä on useimmiten se syy, miksi yrityksen perustaminen monien mielestä tuntuukin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Mahdollisuus olla itsesi herra, mutta toisaalta myös se tulosvastuun taakka, joka kohdistuu tottakai sinuun itseesi. Olen sitä mieltä, ettei yrittäjyys välttämättä ole kaikkia varten. Se vaatii tietynlaista pinnaa, pitkäjänteisyyttä, kykyä joustaa taloudessa, osata organisoida ja sietää painetta. Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, ettei yrittäjyys totisesti ole aina helppoa, mutta kaikessa on ne hyvät ja huonot puolensa. Ja samalla, jokaiselle löytyy myös se itselleen parhaiten sopiva vaihtoehto, oli se sitten toimia yrittäjänä tai palkansaajana. Ei tässä ole mitään oikeaa tai väärää valintaa 🙂 Pakko paljastaa, että välillä tunnen edelleen hieman ristiriitaisia tunteita yrittäjyyden suhteen. Joskus tuntuu, että pääsisi yksinkertaisesti niin paljon helpommalla työntekijänä. Heräät, lähdet aamulla töihin päiväksi ja se on siinä, työ ei seuraa sinua iltoihin tai viikonloppuihin (ainakaan toivottavasti). Mutta sitten taas, kun on kerran päässyt yrittäjyyden makuun, tuntuu kieltämättä ahdistavalta ajatus siitä, että olisit sidottuna jonkin toisen aikatauluihin ja määräyksiin. Yrittäjänä vapaus on nimittäin se kaikkein suurin plussa.

Itselleni muotoutui ajatus yrittäjyydestä hiljalleen, sanotaanko parin vuoden aikana. Yhtäkkiä koko visio olikin täysin selvä ja siitä se sitten lähtikin. Täytyy kuitenkin paljastaa, etten vielä viisi vuotta sitten olisi voinut kuvitellakaan itseäni yrittäjäksi. Se jopa ahdisti, yhtenä syynä juurikin se pienyrittäjyyden huono maine, joka meillä Suomessa on ollut. Ettei yrittäjänä menesty ja ettei se kannata. Toki oma liikeidea ja toimiala merkitsee paljon kannattavuuden suhteen, mutta olen itse sitä mieltä, ettei voi koskaan tietää jossei kokeile. Jos mielessä on pitkään hautunut jokin liikeidea, jolle voisi olla markkinalla sijaa, kannustan ehdottomasti kokeilemaan siipiään sen suhteen! Pahimmassa tapauksessa kadut jälkeenpäin. Oma haaveeni on tällä hetkellä se, että yrittäjyyteni kannattaisi jossain vaiheessa siinä määrin, että voisin tehdä sitä pidemmän aikaa ulkomailta käsin, jolloin voisimme muuttaa perheen kera ainakin joksikin aikaa pois Suomesta. Tulihan tätä juuri testattuakin jo vajaan 3kk ajan maailmanympärysmatkalla.

Listasin muutamia pienyrittäjyyden plussia ja miinuksia..

Plussat:

 

Voit työskennellä missä tahansa, milloin tahansa. Itse aloitan hommat yleensä aamuisin klo 6-7 välillä, iltavirkku taas voi tykätä organisoida työnsä iltoihin. Parasta on ehdottomasti se kun saat tehdä hommat juuri siihen aikaan ja siinä paikassa, kun itse koet kaikkein mieluisammaksi. Oli se sitten kotisohvalta tai toiselta puolelta maapalloa. Tänään teen hommia kotona, ensi viikolla Balilta.

Olet itsesi herra. Tässä seikassa on toki kaksi puolta, mutta itsenäisyys on minulle itselleni todella tärkeä seikka. Se, ettei työni pyöri byrokraattisten toimintatapojen tai muiden ihmisten työskentelytapojen ympärillä, vaan saan itse päättää mitä teen ja miten teen.

Päätät itse kuinka vähän tai paljon teet töitä. Tottakai yritystoiminnan tulee tuoda rahaa pankkitilille, mutta on paljolti yrittäjästä ja tämän sen hetkisestä elämäntilanteesta kiinni, mihin haluaa panostaa juuri silloin. Toimeenhan on tultava myös taloudellisesti, mutta yrittäjä päättää itse, tekeekö töitä vain sen verran, että pärjää vai onko tarkoituksena takoa isoja rahoja. Valintoja, valintoja! Parasta on kuitenkin se, että yrittäjänä on mahdollisuus mukauttaa työnsä niin, että se soveltuu hyvin juuri sen hetkiseen elämäntilanteeseen ja resursseihin.

Saat tehdä asioita, joista oikeasti nautit. Yrittäjänä on oltava todellinen intohimo tai kutsumus siihen, mitä tekee. Ei yritys muuten menesty!

Yrittäjyys opettaa paljon. Erityisesti vastuuta, organisointikykyä ja ennen kaikkea ahkeruutta. Sitä, että voit vaikuttaa menestykseen ja työsi tulokseen juurikin sillä omalla panoksellasi.

Miinukset:

 

Toimeentulo ja raha stressaa ajoittain. Teen säännöllisesti laskelmia tuloista ja menoista. Silti, välillä tulee huonompia kuukausia, sitten taas parempia ja näiden välillä on osattava tasapainotella. Tällä hetkellä en esimerkiksi tiedä lainkaan, mitä teen esimerkiksi 3kk päästä, joten välillä tuleva toki pistää jännittämään. Näissä tilanteissa tulee muistaa, että olet itse vastuussa tuloksesta, mutta toisaalta sitten, omaan pussiin tekeminen motivoikin kyllä melko tehokkaasti

Yrittäjänä tulee sinun jatkuvasti kehittyä, keksiä uutta ja suunnitella tulevaa. Välillä tämä voi olla raskasta, mutta olen itse todennut, että parhaimmat ideat tulevat silloin, kun niitä vähiten odottaa. Tottakai tämä pätee  varmasti yleisestikin nykypäivän työelämässä, mutta yrittäjänä olet itse vastuussa tulevasta, eikä kukaan suunnittele sitä puolestasi tai tuo valmiita ideoita eteen, saati sitten tule kertomaan, mitä sinun tulisi tehdä ja miten. Yrittäjänä täytyy pitkälti selviytyä itse, ottaa asioista selvää ja toimia.

Yrittäjä ei lomaile. Pakko sanoa, että olen näiden 10 blogivuoden aikana tottunut tähän faktaan melko tehokkaasti. Blogi kun on kulkenut mukana lomilla, reissuissa ja viikonlopuissa, nykyään se on jopa itsestäänselvyys. Silti, työ on työtä ja on osattava itse vetää tietyt rajat työn ja vapaa-ajan välille. Itselleni tämä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että pyrin pitämään viikonloppuisin somevapaita päiviä ja yritän tehdä iltaisin mahdollisimman vähän töitä.

 

Tuntuuko yrittäjyys teistä ajatuksena pelottavalta, hankalalta vai onko se ollut elämänne paras päätös? 🔮

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Minä sijoittajana ja 4 faktaa rahastosäästämisestä

Kaupallinen yhteistyö: Nordnet

Ah, olen aivan innoissani päästessäni pitkästä aikaa kirjoittelemaan sijoitusjuttuja, tällä kertaa tämän Nordnetin yhteistyön tiimoilta, jonka myötä olen innolla odottanut alkavaa huhtikuuta. Samalla ajattelin kertoa hieman omasta säästämisestäni ja siitä, miten oma sijoittamiseni aikoinaan lähti käyntiin.. Pakko kyllä todeta, että nyt viimeisen vuoden aikana on naisten sijoittamisesta tullut meillä Suomessa jopa buumi, joka on aivan mielettömän hieno juttu!! Hyvä me  💕 Ei sijoittaminen tosiaankaan ole vain pukuherroja varten, heh 😉

En itse ole säästänyt rahaa käyttötilille enää vuosiin, poikkeuksena erikoistapaukset kun rahoille on ollut lähikuukausina tiedossa jotain konkreettista käyttöä, kuten lomamatka tai suurempi hankinta. Sijoittaminen on totisesti koukuttavaa puuhaa ja kun siinä pääsee vauhtiin, ei säästöihin tule edes kuuloonkaan kajota – päinvastoin, nälkä kasvaa syödessä ja näin myös säästämisen suhteen! Oikeastaan innostuin ensimmäisiä kertoja sijoittamisesta ammattikorkeassa suuntautuessani opinnoissani finanssialaan ja rahoitukseen.

Sitä ennen olin toki ollut ajatuksesta kiinnostunut, mutta monien muiden tapaan ollut siinä olettamuksessa, että sijoittaminen on vain niille, joilla on paljon valmista pääomaa sijoitettavaksi. Ensimmäiset rahastosäästöni pistin kuitenkin poikimaan vasta vuosia myöhemmin, heti aloitettuani pankissa 2012. Tuolloin oli aivan päivänselvä oletus, että hei, nyt sinulle rahastosäästöt poikimaan ja äkkiä! Siitä se sitten lähtikin, melko pienillä summilla ja kuukausisäästämisellä noin alkuun, enkä sen jälkeen ole kertaakaan heittänyt hanskoja tiskiin rahastosäästämisen suhteen – päinvastoin. Vuosia taaksepäin hoidin ja setvin ympäri maailmaa istuvien instituutioasiakkaideni suuria osakekauppoja Tanskan osakemarkkinalla ja tuolloin tulivat erityisesti Tanskan osakkeet melkoisen tutuksi 😀

Kun säästän, haluan itse ehdottomasti, että rahani tuottavat jotain. Tilisäästämisessä kun on lähes mahdotonta kerryttää järkeviä tuottoja säästöille. Jos säästät pitkällä aikavälillä tai yleisesti säännöllisesti tulevaisuuden varalle, kannattaa aivan ehdottomasti valita tuottoisampi vaihtoehto perinteiselle pankkitilille. Itse olen vuosien varsilla säästänyt ja sijoittanut pääasiassa erilaisiin rahastoihin, mutta nyt viime kuukausina olen itseasiassa intoutunut taas pitkästä aikaa myös osakesijoittamisesta ja tarkoitus olisikin nyt pikkuhiljaa alkaa kartuttamaan ahkerammin myös osakesalkkuani. Tästä kirjoitan myöhemmin ja voin samalla avata hieman oman osakesalkkuni sisältöä!

Olen myös tähän asti ollut melko ”laiska” sijoittaja ja varsinkin alkaessani rahastosäästäjäksi olin iloinen vaihtoehdoista, joissa salkunhoitaja hallinnoi sijoitusten kohteita ja hajautusta puolestani, koska en yksinkertaisesti ehtinyt aina tiirailla markkinoita sen koommin. Valmiiksi räätälöity, hajautettu ja hallinnoitu rahasto on erinomainen valinta esimerkiksi aloittelevalle sijoittajalle tai kun tuntuu, että sijoituskohteiden päättäminen ja riittävä hajauttaminen on liian aikaavieviä tai päänvaivaa aiheuttavaa hommaa. Tällöin voi olla huojentava ajatus, että salkunhoitaja hoitaa hajautuksen ja sijoituskohteiden hallinnoinnin puolestasi.

Avasin itse sijoitussalkun Nordnetiin muistaakseni vuonna 2013 ja itse pidän palvelua erinomaisena kaikille sijoittajille ja siitä kiinnostuneille. Sijoitussalkun avaaminen Nordnetiin on todella helppoa ja nopeaa verkon kautta. Sivuilta löytyy lisäksi paljon tietoa sijoittamisesta, vinkkejä, laskureita ja digitaalinen rahastoneuvoja, joka auttaa löytämään sinulle parhaiten sopivia vaihtoehtoja sijoittamiseen. Nordnetin kautta voit sijoittaa erilaisiin rahastoihin, sekä osakemarkkinoille ympäri maailman. Itselläni on Nordnetissä rahasto-osuuksia, sekä osakkeita arvo-osuustilillä.

Nordnetin valikoimaan tuli loppuvuotena uutena tuotteena Nordnet Smart-salkut, joita on valittavissa ammattimaisia, valmiiksi räätälöityjä ja tehokkaasti hajautettuja valmiita sijoittamisen paketteja erilaisille säästäjille. Smart-salkkujen sijoitusstrategia perustuu indeksisijoittamisen hyötyihin. Salkkujen sisältöjä hallinnoidaan markkinoiden mukaan, esimerkiksi lisäämällä tai vähentämällä osake- tai korkopainotusta aina markkinatilanteen mukaan, fokuksena tietysti optimaalinen tuotto rahasto-osuuksien omistajille. Smart-salkkujen sisältö on hajautettu globaalisti korko-, osake- ja kiinteistömarkkinoille, sekä luottoihin ja hyödykkeisiin, joka tarjoaa tehokkaasti hajautetun sijoituskohteen, jollainen on aikaisemmin ollut saatavilla vain suuremmille instituutiosijoittajille. Smart-salkkujen sijoituskohteisiin ja spekseihin voit tutustua esimerkiksi täällä. Tämä on ehdottomasti tuote, jota aion itse kevään mittaan kokeilla 🙂

Smart-salkkuja löytyy erilaisia sen mukaan, millaista riskiä on valmis sietämään ja millaista tuottoa hakee. Nämähän kulkevat luonnollisesti käsi kädessä. Enemmän korkopainoa sisältävä sijoitustuote on usein riskiltään pienempi, koska korkomarkkinoiden heilahtelut ovat osakemarkkinoita maltillisempia. Mutta toisaalta, korkopainotteisten tuotteiden tuotto-odotukset ovat toki myös pienempiä, kuin tuotteiden, joissa osakepaino on korkeampi. Nordnet Smart-rahastoja löytyy kolmea erilaista: Nordnet Smart 5, Nordnet Smart 10 ja Nordnet Smart 15. Näistä maltillisimman riskin tuote on Smart 5 (korkopaino 40%, osakepaino 30%) ja korkeimman riskin / tuotto-odotuksen tuote Smart 15 (korkopaino 5%, osakepaino 75%), Smart 10 taas on näiden välimuoto. Tarkemmat allokaatio- ja jakaumatiedot, sekä viime vuoden tuottoindeksin löytät täältä. Sivuilla voit myös testata, mikä Smart-salkuista sopisi parhaiten sinulle.

4 kysymystä faktaa rahastosäästämisestä:

 

Mikä rahasto on?

Rahasto on sijoitusinstrumentti, joka voi sijoittaa osuudenomistajien pääomaa esimerkiksi korkoihin, osakkeisiin, joukkolainoihin, valuuttoihin tai kiinteistöihin. Rahastoja löytyy erilaisia, kuten korko-, osake-, yhdistelmä-, ja indeksirahastoja, jotka eroavat toisistaan sen perusteella, mihin rahasto sijoittaa. Korkorahasto sijoittaa korkomarkkinoihin, osakerahasto osakemarkkinoille, kun taas indeksirahasto  on sidoksissa osakeindeksiin ja noudattaa maantieteellisesti esimerkiksi tietyn maan pörssin liikkeitä, esimerkiksi Helsingin Pörssiä ja näinollen kotimaisen osakemarkkinoiden kehitystä. Yhdistelmärahasto voi taas pitää sisällään sekä korkoja, osakkeita, kuin muitakin sijoitusinstrumentteja hajautetusti. Kun merkitset rahastoa, omistat siitä osuuksia, joiden arvo vaihtelee markkinoiden kehityksen mukaan.

Miksi kuukausisäästäminen kannattaa?

Aloittelevalle sijoittajalle on kuukausittainen rahastosäästäminen erinomainen keino päästä mukaan sijoittamiseen ja samalla oppia perusjutut. Yleinen harhaluulo on edelleen, ettei pienillä summilla tai ilman suurta alkupääomaa ole asiaa sijoittajaksi, mutta päinvastoin! Olen itsekin aloittanut sijoittamisen aikoinaan juurikin pienillä kuukausisummilla. Jopa 50 eurolla kuussa voi päästä hyvin alkuun (kertamerkinnät rahastoihin voivat olla tätäkin pienempiä, yleesä minimissään 15€), huomioiden ettei tässäkään tosiaan ole oikotietä onneen, vaan rahastosijoittaminen on pitkäjänteistä hommaa, mutta ennen kaikkea sinua itseäsi varten. Olen itse mahdollistanut säästöilläni vaikka mitä, kuten esimerkiksi nyt viimeisimpänä perheemme maailmanympärysmatkan. Aikanaan se toi tietynlaista turvaa esimerkiksi hoitovapaalla ja nyt taas yrittäjänä on helpottava tietää, että takana on puskurirahastoa. Suosittelen ehdottomasti piensijoittamisen aloittamista tulevaisuutta varten, vaikkei mikään selvä käyttökohde olisikaan vielä mielessä. Varallisuuden kartuttaminen ei ole koskaan huono idea, oli se sitten käsirahaa ensi- tai sijoitusasuntoa varten, matkakassaa unelmien lomaa varten, sapattivuotta varten tai sitten ihan muuten vaan.

Kun merkitset (=eli ostat rahasto-osuuksia) rahastoja säännöllisesti, esimerkiksi kuukausittain tai jokatoinen kuukausi, hajautat sijoituksiasi myös ajallisesti. Tällöin ostat osuuksia eri markkinatilanteissa, joka tasaa pitkässä juoksussa arvonvaihtelua. Tällöin et koskaan ”osta väärään aikaan”, koska merkitset pitkällä aikavälillä eri arvoisia rahasto-osuuksia. En väitä, että suuremmatkaan yksittäiset rahastomerkinnät olisivat huono vaihtoehto, mutta mikäli teet yhden ainoan 1000€ rahastomerkinnän kurssien ollessa ennätysmäisen korkealla, ovat sijoitukset alttiimpia arvonvaihtelulle kuin silloin, kun ostaisit pienissä erissä, mutta säännöllisesti. Tämän vuoksi säästän itse rahastoihin juurikin kuukausittain, sekä teen ajoittain lisämerkintöjä, esimerkiksi ”markkinoiden alemyyntien” aikaan.

Mikä ihmeen hajauttaminen?

”Ei kaikkia munia samaan koriin”, kuuluu melko yleinen viisaus mitä tulee sijoittamiseen. Hajautus onkin kaiken a ja o. Kaikkia säästöjään ei tule koskaan laittaa yhden yrityksen tai toimialan varaan, vaan hajauttaa hyvin eri kohteisiin. Tällöin yksittäinen osake tai toimialaan sijoittava tuote ei notkahda niin radikaalisti, jos vastaan tulee laskusuhdanne tai esimerkiksi kotimaiset osakkeet lähtevät laskuun ja olet laittanut kaikki säästösi niihin. Hajauttaminen tuo siis tietynlaista turvaa ja tasapainoa sijoittamiseen. Sekä sijoituskohteiden, että ajallinen hajauttaminen ovat molemmat todella tärkeitä! Itse olen hajauttanut säästöni osake-ja korkomarkkinoihin, eri toimialoihin, sekä maantieteellisesti eri maiden osakemarkkinoille.

Voinko menettää kaikki rahastoihin sijoittamani rahat?

Täysin rehellisesti, periaatteessa kaikki on tässä maailmassa mahdollista, tosin kaikkien sijoitusten menettäminen aivan äärimmäisen epätodennäköistä ja tarkoittaisi käytännössä pahimman maailmanluokan pankkikriisiä ja sitä, että (toivottavasti) hyvin hajautetun sijoitussalkun kaikki sijoituskohteet menisivät nurin, jonka mahdollisuus on melko vähäinen. Lähes mahdoton. Silti sijoittajan tulee aina tiedostaa riski ja mahdollisuus kurssin vaihteluihin suuntaan tai toiseen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa, että välillä käydään miinuksella ja sitten taas noustaan plussalle. Pelin henki on, että markkinat elävät ja mikäli arvonvaihtelu stressaa, kannattaa valita matalan riskin sijoituskohde, kuten esimerkiksi osakepainoltaan pieni rahasto. Itse en ole vuosien varrella menettänyt pääomaa, vaikka laskusuhdanteen aikana ovatkin tuotot ajoittain sulaneet, kunnes markkina on taas normalisoitunut.

Loppuun muutama yleinen vinkki rahastosijoittamiseen:

Paras kikka on olla tiirailematta kursseja liian tiuhaan. Pahimmillaan tämä voi osakekurssien notkahtaessa aiheuttaa vain turhaa päänvaivaa. Sijoittamisessa maltti on valttia ja vaikka välillä tulisikin laskusuhdanne, lähdetään todennäköisesti taas pian uuteen nousuun. Ja hei, laskusuhdanteiden ”alemyynnit” ovat oivallinen aika merkitä rahastoja! Olin itse miettinyt loppuvuodesta nostavani rahastosäästöjäni reissuamme varten ja siitäkin syystä tuli hieman tiirailtua markkinoita, että milloin olisi sopiva aika myydä. No, loppuvuosi oli markkinoilla todella huono ja loppupeleissä päädyin pitämään säästöt sisällä ja merkitsemään lisää. Alkuvuoden aikana päästiinkin taas ihan kivoihin tuottoiden markkinoiden tasaannuttua, vaikka ajoittain vähän rassasikin kun tuotot hupenivat useilla sadoilla euroilla  🙂

Jos on herkkä stressaamaan rahojaan, kannattaa ehdottomasti säästää kuukausittain, mutta yrittää pitää pää kylmänä, eikä tuhlata liikaa aikaa kurssien pähkäilemiseen. Vaikka tuntuisikin hullulta, kannattaa ehdottomasti ostaa silloin kun hinnat ovat halvat, eikä jättää kuukausisäästämisen merkintöjä vain niille kuukausille, kun rahaston käyrät näyttävät plussaa. Silti, jos riski jännittää tai suunnitelmissa on säästää lyhemmällä aikavälillä (sanotaan alle 5 vuotta), kannattaa puntaroida matalariskisempää vaihtoehtoa. Osakepainotteisissa tuotteissa suurimmat tuotto-odotukset on aina laskettu suurimmiksi juuri pitkällä aikavälillä.

Jos stressaa, älä tutkaile säästöjäsi liian tiuhaan! Kerta-pari kuukaudessa on ihan riittävä, jos haluaa tietää missä mennään. Moni katsastaa sijoitusten tilanteen esimerkiksi vain muutaman kerran vuodessa tietääkseen missä mennään.

 

Sijoitatteko te tai oletteko jo rahastosäästäjiä? 💰

 

Jos sijoittamisen aloittaminen tai sijoittajana kehittyminen houkuttaa, onnistuu sijoitussalkun avaaminen Nordnetiin täältä jo vaikka heti tänään 🙂

 

Osa kuvista Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Stressi vs tulotaso: Näin itse tienaan yrittäjänä

Raha-aiheet ovat pyörineet aktiivisesti blogeissa viime viikkoina. Olen läpi vuosien kirjoittanut ja kertonut melko avoimesti raha-asioista, sekä säästämisestä. Alkuun ajattelin, että en lähtisi mukaan tähän raha-haasteeseen, mutta se saikin ajatukseni lähinnä aiheeseen tämän ansioseikan ympärillä ja siihen, millaiseen tulotasoon itse pyrin juuri tällä hetkellä.

Irtisanouduin loppuvuodesta päivätyöstäni ja samalla sanoin heipat myös säännölliselle kuukausipalkalle. Täydet viikottaiset työtunnit, perhe-elämä ja samalla toinen lähes täysipäiväinen työ blogin parissa ovat pitkässä juoksussa aivan mahdoton yhtälö. Reilun vuoden jälkeen tätä rumbaa ja lähes kellon ympäri vierähtäneitä työpäiviä paloin kertakaikkisen loppuun. Enää ei vain jaksanut. Oikeastaan mitään. Ja siinä samassa oivalsi, ettei se oikeasti ole kaiken sen arvoista. Raha siis.

Tottakai haluan itsekin pitkässä juoksussa vaurastua. Säästän ja sijoitan säännöllisesti, meillä on kiinni rahaa omassa omistusasunnossa ja haaveenani on jossain vaiheessa ostaa sijoitusasunto, joka turvaisi joskus esimerkiksi toimeentulon eläkkeellä. Olen aikaisemmin kertonutkin, että käsite ”eläkesäästäminen” ahdistaa jo ajatuksenakin. Siksi olenkin säästänyt ihan muuten vain, lähinnä kuitenkin tähtäimenä pitkä aikaväli. Silti raha ei ole minulle kaikki kaikessa. Joskus nuorempana ehkä ajattelin tulotason jollain tavalla määrittelevän sen, kuinka menestynyt olet. Menestynyt missä? Ihmisenä? Omassa elämässäsi? Äitinä? Mitä väliä sillä loppupeleissä on? Totuus on kuitenkin se, ettei todellista onnea ja elintasoa mitata rahassa.

Olen maininnut, että yrittäjäksi ryhtyessäni on myös tulotaso kokenut melkoisen kolauksen. Tienaan tällä hetkellä noin kolmanneksen siitä, mitä tehdessäni ohessa kokopäivätöitä, mutta tiedättekö: Olen tyytyväisempi kuin ikinä ennen. Tuoreena yrittäjänä hain ja sain starttirahaa, jota saan käteen noin 500€ kuussa. Tämä on pohjalla tietynlaisena turvana, vaikka toki starttirahakin jossain vaiheessa toki loppuu. Tämän lisäksi saan yritykseni kautta blogituloja hieman kuukaudesta vaihdellen noin 1000-2000€/kk ja pienehköjä summia tilaustyönä tekemistäni käsitöistä. Eli loppupeleissä melko pienillä tuloilla mennään tällä hetkellä, mutta rehellisyyden nimissä se ei edes tunnu siltä. Vaikkakin tulot vaihtelevat kuukaudesta toiseen todella paljon ja viime viikkoina on kieltämättä reissun vuoksi tehnyt tiukkaa ja on jo tehnyt mieli kajota rahastosäästöihin. Teen töitä aikalailla sen verran kun koen mielekkääksi, vaikkakin nuo tulevat käsityöprojektit ovat kotiinpaluun jälkeen työllistäneet melkolailla, mutta kivalla tavalla. (Ja ei, tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään tulotasoa tai sitä, että parin tonnin palkka olisi millään muotoa ”huono”, mutta ymmärrätte varmasti, että jos on vuosia ollut suuremmalla palkalla, tuntuu tonnien pudotus toki huomattavalta).

Kiinteitä menoja on tällä hetkellä melko vähän. Lainanlyhennys (noin 1000€, jonka maksamme puoliksi), vastike (90€), sähkö (100€), YEL, puhelin (20€), netti (30€), ruoka ja päivähoitomaksu, joista toki suurimman osan maksamme puolison kanssa puoliksi. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tilanteeseen, jossa voin elää elämää, jossa on varaa maksaa kaikki pakollinen, muttei silti joutua kituuttelemaan. Sanotaanko, että muutama vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että kirjoitan julkisesti tuloistani. Minua jopa nolotti asiantuntijatason palkkani pankissa, joka oli bruttona vähän reilut 2800€ joskus vuosia taaksepäin. Tiedättekö, vaikka tällä hetkellä tienaan yrittäjänä useimmiten jopa paljon vähemmän, ei kyllä nolota ollenkaan. Miksi pitäisi? Rahani riittävät kaikkeen siihen, mihin haluan ja tämä on juuri oma valintani.

Voi olla, että aloitan jossain vaiheessa ohessa osa-aikatyöt yritykseni lukuun, mutta juuri tällä hetkellä en halua ryhtyä hakemaan aktiivisesti kokopäivätöitä, koska en yksinkertaisesti näe siihen syytä. Ellei nyt tule mitään maailmanluokan jymyä vastaan. Haluan olla vähemmän stressaantunut ja tilanteessa, jossa minulla on aikaa, sekä psyykkisiä ja fyysisiä resursseja niihin asioihin, joita rakastan ja haluan tehdä. Tilanteessa, jossa työllistän itse itseni ja teen hommia sen verran kun mitä itse haluan. Asia, jota kuitenkin kaipaan melko yksinäisen yrittäjyyden ohella on se tietty yhteisöllisyys, jonka vuoksi työpaikkaa vähän ikävöi. Että olet osana tiettyä organisaatiota. Tämän vuoksi pidän ovet avoinna osa-aikatyölle, jota voisin tehdä osan viikosta.

Muistatte ehkä, että luovuin viiden vuoden suunnitelmista (jotka olivat ennen jopa pakkomielle) jo ajat sitten ja tiedättekö? On ihanaa olla näin, tehdä asioita juuri tässä ja nyt, miettiä tulevaa kuukausien, ei vuosien päähän, koska tulevaa ei valitettavasti voi ennustaa. Siksi pitäisikin ottaa kaikki irti juuri tästä päivästä. Ja koska en jaksa miettiä sitä, mitä haluan tehdä vuosien päästä, en myöskään sulje vaihtoehtoja pois. Ehkä jatkan yrittäjänä ikuisesti, kehitän omia juttujani tai sitten koen ensi vuonna intoa palata palkansaajaksi kokopäivätöihin. You never know. Eikä sitä tarvitse edes stressata tässä hetkessä.

Haluan itse painottaa myös sitä, ettei uupuminen ole leikin asia ja sen ensimmäisiin merkkeihin tulisi osata reagoida ja herätä ajoissa. Uniongelmat, rauhattomuus ja vaikeus rentoutua. Itselläni olivat nämä ensimmäisiä merkkejä pikkuhiljaa pahenevasta työuupumuksesta jo kauan ennenkö tilanne äityi pahaksi. Valitettavasti on jaksamis-asia ollut muutenkin kovin pinnalla lähipiirissäni viimeaikoina. Itselleni on yhä vahvemmin konkretisoitunut se, ettei näillä asioilla ole syytä leikkiä. Aikainen reagointi on kaiken perusta silloin kun keho alkaa oireilla.

 

Kumman valitsette: Stressittömyyden vai rahan? 🧘‍♀️💰

Vai onko tämä kohdallanne edes valinta?

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Maailmanympärysmatkan budjetti

Olen saanut paljon kyselyitä matkamme budjetista ja koska ajattelin, että tästä voisi olla monelle hyötyä, päätin avata hintoja ja budjettia omassa postauksessaan. Eiväthän nämä nyt mitään salaisuuksia ole. Maailmanympärysmatkaa nyt tuskin voi koskaan sanoa halvaksi, mutta sanoisin jopa, että reissu olisi jopa voinut maksaa enemmänkin. Ja siis aivan huomattavasti paljon enemmän!

Toki, emme ole matkalla kuin vajaat 3kk ja teen reissusta käsin töitä, joten tämä laskee hieman kustannuksia täällä reissun päällä. Olen ihan maailmanluokan lentokyylä ja jos ajankohta olisi ollut eri, lentojen hinnoissa olisi säästänyt tuntuvasti rahaa. Monet lennot reitillämme tuntuivat olevan erityisen kalliita tammi-helmikuussa (varmasti johtuen paikallisista lomista), ehkä myös reittien välien pituudesta (olen ihan varma, että vaikka mitkä seikat vaikuttavat lentohakujen algoritmeihin) ja silkasta tuurista mm. tarjousten suhteen.

Ei siis kannata missään nimessä odottaa lentojen kanssa viime tinkaan, vaan aloittaa kartoittaminen (reitit, hinnat, vertailu päivien suhteen) ajoissa ja varata lennot heti sen jälkeen kun on saanut kohteet ja hyvät ajankohdat bongattua. Kannattaa vertailla ainakin paria eri vaihtoehtoista reittiä, tiettyjen kohteiden välillä voi saada lentoja hyvään hintaan! Kyllähän pidempi reissu monen eri kohteen kera vaatii rahaa ja pitkäjänteistä säästämistä. Reissumme rahoitettiin tekemällä pirusti töitä ja säästämällä. Itse tein tosiaan yli vuoden kahta kokopäivätyötä, eli blogia ja aikaisempaa päivätyötä, josta vastikään irtisanouduin. Toki tämä auttoi siinä, että sai helpostikin joka kuu rahaa säästöön. Sain tonnin matkarahaa myymällä tavaraa kirppiksellä, budjetoin tulevat työjutut reissun ajalle hyvissä ajoin ja otin huomioon myös mahdolliset yllätysmenot, joita voi tulla vastaan. Pesämunana oli aikaisemmalta rahoitusalan työpaikaltani viime syksynä saadut henkilöstörahasto-osuudet, joilla katettiin suunnilleen lentojen osuus. Lisäksi minulla on sijoituksia ja säästöjä, jotka ovat turvana, mikäli täällä tulisi vastaan jotain yllättävää.

Lennot

 

Kolmelta ihmiseltä (pojasta menee yli 2-vuotiaana siis jo normaali lippuhinta) maksoivat kaikki lennot yhteensä noin 6500€. Alunperin oli budjettini lentoihin ihan maksimissaan reilut 5000€, mutta ajankohta ja reitti muuttuivat, sekä lisäksi ehtivät lentojen hinnat kallistua, joten budjetissa joutui joustamaan. Jos olisimme aloittaneet matkan vasta joulun jälkeen, olisimme säästäneet melkoisen summan jo sillä, koska lennot ovat aivan järkkykalliita joulun nurkilla. Emme myöskään halunneet ottaa kaikista lennoista halvimpia mahdollisia reittejä tai tiettyjä yhtiöitä (esimerkiksi halpalentoyhtiöt, koska ehdot, matkatavaramaksut, ei aterioita), joka nosti hintoja.

Myös ihan mahdottoman pitkät reitit / useat vaihdot lapsen kanssa tai säätäminen erikseen maksavien matkatavaroiden kanssa, ei kiitti! Jos on valmis hankaliinkin reitteihin tai lentämään pienemmillä yhtiöillä, voi lentopaketin saada vielä paljonkin halvemmalla. Olisin itse ollut siihen täysin valmis, mikäli olisi reissannut ilman lasta, eikä olisi ollut mukana surffilautaa, jonka kanssa saa säätää joka helkkarin kerta kun reissaa johonkin.  Ja jos nyt laskee, että tuosta paketista yhden henkilön lennot maailman ympäri ovat vähän reilut 2000€, ei hinta kyllä ole ihan järin suuri. Ottaen huomioon, että jo pelkästään Tahitille kustantavat lennot keskimäärin 1500€ tai jopa reippaasti yli, reitistä riippuen ja lentomäärä on aivan sama kuin kiertäisi kertaheitolla koko maapallon.

Itselläni oli apuna lentojen kartoittamisessa Momondon lentohaku, josta voi valita ”monta kohdetta”, vertailin kyllä myös muita hakukoneita, mutta olen itse todennut Momondon ehdottomasti parhaimmaksi. Ihan koko reittiä ei voi hakuun syöttää, joten itsekin varasin lennot kolmessa eri osassa (oli muuten myös edullisempi niin). Ekat lennot HKI-LAX suoraan Norwegianilta, seuraava paketti kolmen lennon pakettina ja sitten viimeiset lennot yhdensuuntaisina. Ja huom!! Silläkin on todella paljon väliä, mistä päin lähdet maailmalle! Jos reittimme olisi lähtenyt Itään, olisivat lentojen hinnat olleet aivan huomattavasti kalliimmat, puhutaan siis useista tuhansista euroista! Kannattaa siis testata reitti myös tältä kantilta.

Majoitukset

 

Alunperin laskin, että majoituksiin tulisi menemään kaiken kaikkiaan karkeasti noin 4000-5000€. Tässäkin oli merkitystä kohteilla, jotka eivät meidän reitillämme olleet ihan halvimmasta päästä. Oma ”unelmasuunnitelmani” olisi pitänyt sisällään lopuksi vielä kuukauden Balilla, joka olisi tasannut majoituskuluja, koska kuukauden majoitus olisi siellä maksanut saman verran kuin jossain muussa kohteessamme reilulta viikollta.. Aika ei kuitenkaan antanut enää periksi, joten Bali jäi pois suunnitelmista ja ihan kiva näinkin.

Olin laskenut, että ihanteellinen majoitusbudjetti per 2 viikkoa olisi keskimäärin reilut 1000€, eli kuukaudelle 2000€. Loppupeleissä on tästä jouduttu joustamaan jonkin verran, koska en halunnut tinkiä majoituksesta esimerkiksi Ranskan Polynesian kohteissa, koska se oli oma kohokohtani koko reissulla ja joissain kohteissa oli hieman haasteellista löytää esim Airbnb-tarjontaa. Sitten taas, osassa kohteita tasaavat edulliset viikot majoitusten kuluja. Kriteereinä oli, ettei yövyttäisi missään ihan murjussa, muttei kuitenkaan lähellekään viiden tähden paikoissa. Varasin valtaosan majoituksista Hotels.comista, sekä pari Airbnb:tä (ainiin ja hei, jos rekisteröidytte Airbnb:lle tuosta linkistä, saatte 30€ kredittejä käytettäväksi ensimmäisestä varauksesta!) Sanoisinko, että yhteensä kustansivat / tulevat kustantamaan kaikki majoitukset tältä vajaalta 3 kuukaudelta noin 7000€, eli suunnilleen reilut 2300€ /kk.

Majoitusten suhteen yritimme valita kaikki majoitukset semmoisia, jotka on varustettu keittiöllä, jolloin voimme kokkailla myös itse. (Ainiin ja semmoisia, joissa ei mene pienestä lapsesta lisämaksua, koska nukumme samassa sängyssä! Tämä on yksi tärkeä pointti, koska välttämättä ei aina tarvitse edes varata 3 henkilön huonetta, joka useimmiten on paljon kalliimpi!!!) Päivittäin ravintolassa syöminen nimittäin tulisi melkoisen kalliiksi, joten aamiainen ja lounas ovat aterioita, jotka teemme lähestulkoon päivittäin itse. Useimmiten myös päivällisen. Silti, reissussa on tottakai kiva maistella uusia makuja ja nauttia myös ruoasta, joten ihan pelkästään omien kokkailuiden varassa emme koko reissua halua olla. Lapselle on kuitenkin helpoin kokkailla itse melko tuttuja simppeleitä ruokia.

Kannattaako sitten buukata matka maailman ympäri itse vai matkatoimiston kautta?

 

Sanoisinko, että jos on kokenut reissaaja, voi matkan helposti organisoida ja varata itsekin. Kun ostat valmiin palvelun, maksat toki samalla siivun matkatoimistolle heidän tekemästään työstä. Toki, tällöin he myös hoitavat ja avustavat mahdollisissa ongelmatilanteissa. Kun jokaisessa kohteessa vietetään ainakin 2-3viikkoa, ei tule ainakaan ongelmia sen suhteen, että myöhästyisi jatkolennoilta jos jokin reitin lennoista on myöhässä. Toki nämäkin seikat kannattaa ottaa huomioon, koska useimmissa usean lennon paketeissa peruuntuvat kaikki jatkoyhteydet, mikäli et saavu reitin ensimmäiselle lennolle. Ainiin ja toki myös tarkastaa ennakkoon matkavakuutus ehtoineen. Mitä kaikkea se kattaa ja paljonko esimerkiksi matkatavaroiden vakuutusssumma on.

Myös allianssit (esim Oneworld) myyvät RTW-lentopaketteja, joten kannattaa myös kurkata näiden reittien hinnat. Tällöin kaikki lennot ovat kyseisen allianssin yhtiöillä ja ehdoista riippuen ovat myös muutokset reitissä mahdollisia. Meillä ei tullut kyseeseen ottaa esimerkiksi Oneworldin lentopakettia, koska esimerkiksi Tahitia ei ollut lainkaan valittavaksi kohteeksi, eikä haluttu mitään kaikkein perinteisintä reittiä. Välillä olen muuten myös bongannut Lentodiilien kautta hyviä tarjouksia lennoista maailman ympäri. Unelmani olisi ollut yhdistää reittiin vielä Samoa tai Fidzi, mutta se sitten vähän jäi, eikä sekään olisi ollut kivaa, että joutuisi jatkuvasti olla siirtymästä paikasta toiseen kun kohteita on liian monta.

Ja mitä tulee budjettiin sen suhteen, mitä täällä matkalla kuluu rahaa syömiseen, ostoksiin ja kaikkeen muuhun, ei semmoista oikein ole 😀 Säästöjä on tottakai sen varalta, että niitä tarvitsee, mutta teen reissusta käsin normaalisti töitä yritykseni nimiin ja olen laskelmoinut tulot ja menot niiden mukaan. Päivittäinen budjetti riippuu paljolti kuitenkin siitä kuinka paljon on valmis kokkailemaan itse ja kuinka kalliista kohteesta on kyse. Jossain voi riittää päivän budjetiksi 10€, jossain ei riitä edes 100€. Sanoisinko, että meillä pyöritään koko perheen osalta keskimäärin ehkäpä semmoisessa 30€ päiväbudjetissa, sisältäen kaikkien ruoat.

Eli, koko maailmanympärysmatkamme kolmelta henkilöltä kustantaa meidän kohdallamme siis noin 12 000€ lentoineen ja majoituksineen. Joku saattaa päästä huomattavasti halvemmalla, joku taas joutua maksamaan paljon enemmän. Paljon vaikuttavat valitut kohteet, matkan kesto ja tottakai myös majoitusten taso. Laitan myöhemmin mm. hotellivinkkejä, yritän saada Moorean tietopläjäyjksen ulos viimeistään ensi viikolla 🙂

Jos on jotain mielessä matkaan tai sen varaamiseen liittyen, niin saa kysyä kommenttiboksin puolella, vastailen mielelläni!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.