Kehoni vuosi synnytyksen jälkeen

Reilu vuosi on hurahtanut suorastaan silmissä, mutta niinhän siitä vauvavuodesta perinteisesti sanotaankin. Tietyllä tapaa pitäisi oikeasti osata nauttia täysillä jokaisesta päivästä pienokaisen kanssa, koska se kasvu nyt yksinkertaisesti tapahtuu lähes silmissä ja aika kuluu niin valtavan nopeasti. En nyt tietenkään tarkoita, etten olisi nauttinut jokaisesta päivästä, mutta jokainen pienen lapsen äiti varmasti tietää ihan hyvin, että välillä on niitä hektisiä päiviä kun ei ihan kamalasti ehdi pysähtyä haaveilemaan ja elämään hetkessä. Ajatuksena silti ihana.

No mutta! Tarkoitus oli tässä postauksessa kirjoittaa ajatuksia omasta kehostani ja kehokuvastani reilu vuosi synnytyksen jälkeen. Kuinka palautuminen eteni, millainen kroppani on nyt ja mitä mieltä olen siitä. En jaksa latoa itsestäänselvyyksiä siitä kuinka naisen keho on niin ihmeellinen ja luotu tekemään lapsia, sehän nyt on täysin päivänselvä juttu. Toki myös se, että palautuminenkin on kovin yksilöllistä, tietysti elintavoillakin on siihen vaikutusta.

Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä pakko esitellä syksyn uudet treenireleet! Nuo trikoot nyt ovat vanhat (H&M), mutta crop-paita ja alempien kuvien musta tuulitakki löytyivät Peak Performancen alerekistä viime viikolla. Peak on itselleni todellinen heikkous… Varsinkin ne streetstyle-vaatteet, kuten juuri tuo tuulitakki ja muutaman vuoden vanha kevytuntsikka, joka on ollut superkovalla käytöllä. Nuo katuvaatteet kun ovat rentoja ja soveltuvat rentoon urheiluun, mutteivat silti ole kuitenkaan liian sporttisia. Eli töihinkin pystyy hyvin sateisella kelillä heittää päälle tuon vettä hylkivän tuulitakin 🙂

Haluaisin syksyksi myös uuden hupullisen Peakin kevytuntsikan, mutten vielä tiedä raaskinkok ostaa. Niitä on nimittäin tullut vaikka mitä ihania sävyjä, roosaa sun muuta. Viime talvena en oikeastaan muuta takkia käyttänytkään kun sitä Peakin luotto-untsikkaani! Sitä tuulitakkia en löytänyt netistä, mutta tuo cropattu paita on tämä!

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Itsehän nimittäin paisuin raskausaikana kun pullataikina. Toki kyllä tuli syötyäkin paljon, ensinnäkin siksi, että järkyttävän huono olo iski aina jossei saanut kunnolla ruokaa ja sitten taas liikkuminen oli viimeistään toisen kolmanneksen jälkeen todella tukalaa, lähinnä kamalien nestekertymien jälkeen. Muistan joskus viimeisinä aikoina töissä (ehkä siis joskus 7. kuulla) kun paino nousi yhden viikon aikana yhtäkkiä 4kg!

Kävin tuolloin vielä kuntosalilla ja huhheijaa, mun polvet meinasivat suorastaan räjähtää noista nesteistä kun tein seinää vasten kevyttä kyykkyä jumppapallon kanssa. Eivätkä nuo nesteet enää sen jälkeen lähteneet pois millään, vasta sitten synnytyksessä suurin osa. Pääosin kerryttämäni paino (noin 20kg) oli siis nestettä,  mutta toki myös rasvaa kertyi, enimmäkseen keskivartaloon. Lisäksi sain myös kasvoihini turvotuksen lisäksi jotain ihme ”poskiläskejä” ja myös kaksoisleukaa, jotka ovat vasta nyt alkaneet lähteä 😀

idkuva Ennen raskautta treenasin kuntosalilla noin 3-6 kertaa viikossa, lenkeillä tuli vuoden-pari käytyä vähemmän. Nyt taas on treeneissä pääpaino juurikin aerobisessa ja sen kyllä sinänsä huomaa, koska lihasmassaa on raskauden ja sen jälkeisen rankemman voimaharjoittelun puutteen seurauksena lähtenyt hurjasti. Tällä hetkellä painan noin 3kg vähemmän kuin raskauden alussa. Toki kehonkoostumus on täysin erilainen!

Lihasta on vähemmän ja rasvaa enemmän. Etenkin tuosta keskivartalon rasvasta on ollut vaikea päästä eroon ja tuntuu, että treeni on alkanut tehota vasta imettämisen lopetuksen jälkeen kun ei enää tarvitse lasta varten lisäravintoa. Vatsa ehkä pömpöttää nykyään helpommin ruokailun jälkeen, mutta syy voi olla myös heikentyneissä vatsalihaksissa. Viime kuukausina olenkin ottanut juuri vatsalihastreenit tähtäimeen. Toisaalta, vatsakin on litistynyt paljon sen jälkeen kun se keskivartalon rasvakin on vähentynyt.

Koen silti olevani melko siro rakenteeltani ja olen aina ollutkin. En ole koskaan jaksanut stressailla painostani, enkä nyt erityisemmin kokenut raskauskiloista mitään ahdistusta, päänvaivaa ne tuottivat lähinnä yleisen jaksamisen kannalta kun liikkuminen oli normaalia raskaampaa. Olen tyytyväinen kroppaani, mutta silti myönnän rehellisesti, etten olisi varmasti olisi päässyt takaisin omiin mittoihini imetyksellä ja kotona istumisella. Omalla kohdallani se nimenomaan vaati todella säännöllistä liikuntaa ja toki liikun edelleen! Enkä nyt toki laihduttaakseni, vaan pysyäkseni kokonaisvaltaisesti kunnossa. Liikunta on itselleni eniten juuri henkinen juttu. Kärsin myös kroonisista niskajumeista, joihin oikeastaan ainut hoitokeino on liikkua. Muutama päivä lepoa niin johan taas on niska kipeä ja jumissa!

Entäs sitten ne rinnat? 😀 Ajattelin jo vuosi sitten, etten varmasti kirjoittaisi niistä sanaakaan. Ikinä. Toisaalta, miksi en? Haha. Asia varmasti kuitenkin mietityttää monia. Kieltämättä kyllä vähän arvelutti, että mitä niille kävisi imetyksen jäljiltä. Lähinnä nyt siksi, että imetin ainoastaan toisesta rinnasta koko vuoden ajan ja olin jo ajatellut, että 99% varmuudella olen jatkossa jonkun sortin rintapuoli. Nyt muutama kuukausi imetyksen lopettamisen jälkeen en huomaa oikeastaan mitään eroa rinnoissani, molemmat ovat siis ihan samanlaiset huolimatta siitä, onko kyseessä imetysrinta vai ”se toinen”.

Toki rasva on kaikonnut rinnoista maitoa varten, mutta jossain määrin ovat rasvakertymät alkaneet palautumaan. Nykyään rintani ovat huomattavasti aiempaa pienemmät, mutta olen ainoastaan iloinen siitä! Elämä on nykyään jotenkin huomattavasti helpompaa ja vähemmän niskaa/selkääkin kuormittavaa. Liikuntakin huomattavasti mielekkäämpää. Voinkin siis näiden omien vertailukohtieni pohjalta todeta, että omalla kohdallani ei imetys juurikaan vaikuttanut rintoihin. Ainut juttu oli tuo rasvan katoaminen, mutta toisaaltahan rintoihin myös kertyy helposti rasvaa lihotessa, joten uskon tilanteen jossain vaiheessa kuitenkin palautuvan ennalleen.

Useinhan sanotaan, että raskaudesta palautuminen kestää vähintään yhtä kauan kun itse raskaus. Eli siis vähintään 9 kuukautta. Ja tottahan se on. Toki raskauskilot voivat aiheuttaa jollekulle äärimmäistä päänvaivaa ja ymmärrän kyllä. Onhan se melkoinen muutos yrittää sopeutua ensin henkisesti olemaan äiti ja vielä hyväksymään uuden erilaisen kehonsa. Itse koen, että olen täysin palautunut synnytyksestä vasta nyt vasta viime kuukausien jälkeen. Se imetyksen lopetus jotenkin kruunasi koko homman ja olo alkaa vihdoin olla astetta itsenäisempi kaiken vauvan kasvattamisen ja ruokapankkina toimimisen jälkeen.

Kyllä minuakin vähän kauhistuttaa katsoa niitä vuodentakaisia tai synnytystä edeltäviä kuvia kun ei jotenkin ollut hoksannut itse olevansa niiiin iso. Tiedättekö, kun kaikki hokevat jatkuvasti kuinka hehkeältä ja säteilevältä näytät. Huhheijaa! Fuck that shit. Siltä ei ainakaan tuntunut. Toisaalta huomaan sen nyt jälkeenpäin, että samaa tulee toitotettua niille muille raskaana oleville. Ei sitä osaa selittää mikä siinä olemuksessa on 😀

Siinä nyt täytyy vain yrittää olla itelleen armollinen, toki se terveellinen monipuolinen ravinto ja säännöllinen vaihteleva liikunta tekevät ihmeitä jo ihan henkisellä tasollakin. Aloitinkohan itse vaunulenkit rauhallisesti about 2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen ja siitä asti ne olivat itselleni semmoinen päivän rauhoittumishetki. Vauva vaunuihin unille (viihtyi siis onneksi vaunuissa vähintään sen lenkin ajan), musat korville ja menoksi!

Tähän Mauin vauhtihirmu-kuvaan on hyvä lopettaa 😀

 

Sisältää affiliatelinkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Ajatuksia omasta kehosta raskauden jälkeen

adf.track(546989, ’BioOil-2-it-aint-hard-to-tell’);

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Indiedaysin, Blogiringin ja Bio-Oilin kanssa* 

Huhtikuun lopulla tulikin jo höpistyä raskaudenaikaisista kehonmuutoksista aikaisemmassa yhteistyöpostauksessa Indiedaysin, Blogiringin ja Bio-Oilin toteuttaman #äitinäkaunis – kampanjan tiimoilta. Tässä reilussa kuukaudessa onkin ehtinyt tapahtua vaikka mitä, myös kehon suhteen ja olisi varmasti hyvä hetki höpötellä ensiajatuksia siitä, miten kehon palautuminen on lähtenyt käyntiin synnytyksen jälkeen. Aikaisemman postauksenhan löydät täältä!

En jaksanut missään vaiheessa stressata kovinkaan paljoa ennakkoon sitä, että millainen se oma keho mahtaa synnytyksen jälkeen olla tai ylinpäänsä raskauden aikanakaan. Ehkä jopa itse näin jälkeenpäin ajalteltuna hieman yllätyin siitä kuinka rauhallisin mielin kaikkeen suhtauduin, enkä siis missään nimessä halua väittää että sillä ulkonäöllä olisi tässä kaikessa oikeasti yhtään mitään merkitystä. Onhan se kuitenkin totuus, että varmasti lähes jokainen nainen miettii edes jollain tasolla myös sitä omaa kehoaan tämän kaiken muutoksen keskellä.

Itse olin varautunut jo iät ajat sitten kaikenmaailman painonnousuun ja venähtämisiin, ainoana päänvaivaa tuottivat loppuvaiheessa ehkä pahat turvotukset jotka sekä näkyivät, että totisesti myös tuntuivat kehossa! Useimmiten jopa puhuminen oli loppuodotuksesta hankalaa, koska naama oli jokapuolelta kertakaikkisen turvoksissa. Unohtamatta tietysti liikkumista joka oli oikeasti jo hankalaa tuosta isosta koosta johtuen. Ja kyllähän se paino tosiaan nousikin sen lähes 20kg koko odotuksen aikana vaikka voisikin väittää, että oikeasti yritin taistella turhaa painonnousua vastaan liikkumalla säännöllisesti, juomalla hurjasti vettä ja syömällä suhteellisen terveellisesti. Ovat ne hormoonit vaan jännä juttu, joillain ei nimittäin auta mitkään ihmeniksit ja jotkut taas säästyvät vaikkapa turvotuksilta täysin! Yllätyksenä itselleni tuli se kuinka merkillisiin paikkoihin nestettä kertyi, kuten käsivarsiin, pohkeisiin, jalkoihin yleensä ja jopa kaksoisleuan muodossa! 😀 Nyt onkin kumma katsella omia sääriään kun näyttävät aivan rimppakintuilta aikaisempaan verrattuna.

Tässäpä ollaan hieman lasketun ajan jälkeen, noin vajaa viikko ennen synnytystä

Mitenkäs nyt sitten synnytyksen jälkeen? Toki ensimmäiset päivät menivät aikamoisella tohinalla ja tietynlaisessa synnytyskoomassa, siinä nyt ei ehtinyt uhrata omalle keholleen oikeastaan kovin paljoa ajatuksia. Olin kuitenkin varautunut siihen, että paikat ovat pitkään kovinkin lössähtneinä ja venähtäneinä, eikä omaa kehoaan tunnista peilistä kuukausiin. Omalla kohdallani olen itseasiassa kovinkin hämmästynyt siitä kuinka vähäisillä ”kolhuilla” oma keho onkaan selvinnyt! Olin jo pari päivää synnytyksen jälkeen aivan ihmeissäni kuinka paljon vatsa oli supistunut kokoon. Viikon sisällä sairaalasta pääsystä suurin osa turvotuksistakin lorisi ulos ja aloin jopa tunnistaa taas omaa peilikuvaani. Vielä nyt on tietty matkaa siihen mistä lähdettiin, mutta ei kai muuta nyt voisi edes olettaa. Eikä tässä mikään kiire ole 😉

Olen kuullut, että jos vertaa raskauden aikaisiin ja sen jälkeisiin kehonmuutoksiin, tulee monille suurempana kolauksena nimenomaan ne synnytyksen jälkeiset muutokset. Itselläni kävi kuitenkin yllätyksekseni juuri toisinpäin! Vaikka synnytyksessä tulikin jos mimmoista vauriota ja tikkejäkin ihan reippaasti, niin pakko sanoa etteivät ne ja tuo tällä hetkellä luonnollisesti vielä löysä vatsakaan paljoa harmita. On nimittäin niin paljon suurempiakin ja merkityksellisempiä asioita mielessä juuri nyt 🙂 Onhan ihmiskeho kuitenkin luotu toipumaan, mutta sanomattakin on selvää ettei mikään voi tapahtua ihan hetkessä. Omalla kohdallani tuli kuitenkin yllätyksenä kuinka nopeaa tuo palautuminen voi kuitenkin olla ottaen huomioon millaiselle koetukselle se on joutunut 9 kuukauden ajan!

Ja tässä taas viikko synnytyksen jälkeen.. Väliä näillä kuvilla siis n. vajaat 2 viikkoa. Nyt siis lähtenyt raskauskiloista reilu puolet, aikalailla kilon päivävauhtia mennään.
Bio-Oililla tuli tosiaan öljyiltyä loppuajat todella aktiivisesti,
aikaisemmin raskauden aikana rasvailin ja öljyilin kehoa mm. ihan
perusvoiteen sekä vartaloöljyn avulla, tosin tuon aivan
tarkoituksellisen rasvailun ja öljyämisenhän aloitin vasta siinä
odotuksen puolinvälin jälkeen kun useimmiten raskausarpien
ehkäisemiseksi suositellaan hoito aloitettavaksi jo heti 3. kuukauden
jälkeen. Nyt olen jatkanut vatsan öljyämistä Bio-Oililla päivittäin ja samaa rataa olisi tarkoitus jatkaa ainakin parin
kuukauden ajan pitääkseni ihon mahdollisimman
kimmoisana, jolloin tietty takaisin kiinteytyminenkin ja toipuminen on nopeampaa. Itselleni onkin osunut jo aikaisemmin silmään, että Bio-Oilia suositellaan hyvin tuloksin juurikin myös tämänkaltaiseen ”jälkihoitoon”.

Voisi ehkä kuvitella, että raskauden aikaisellakin ihon säännöllisellä hoitamisella on ollut suuri vaikutus palautumiseen. Tokihan nimittäin hoidettu ja kimmoisa iho palautuu koettelemuksistakin huomattavasti paremmin. Ainakin itselleni Bio-Oil on ollut tuotteena erittäin mieluinen tuttavuus ja aion ehdottomasti jatkaa tuotteen käyttöä myös muihin käyttötarkoituksiin, kuten kuivan ihon hoitoon muuallakin kehossa, auringonpalamien hoitoon ja reisiin ”selluliittihieronnan” muodossa, joka saa muuten nesteitäkin kivasti liikkeelle. Kätevän monikäyttöistä!

Onko teillä ollut vastaavanlaisia ajatuksia kehon synnytyksen jälkeisestä palautumisesta vai menikö homma teidän kohdalla juurikin toisinpäin?

Aiheesta on tosiaan keskustelua myös muissa blogeissa jotka ovat mukana kampanjassa. Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, löytyy kamppissivu täältä.




Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Synnytys ja kuinka se sitten menikään?

Kommenttiboksin puolella olikin toivetta synnytyskertomukselle ja ajattelinkin semmoisen nyt raapustaa. Ja varoittelen jo etukäteen, että jos ruudun toisella puolella on jokunen esimerkiksi juuri lähiaikoina synnyttävä joka ei missään nimessä halua lukea mitään ”horrorkokemuksia”, suosittelen varmuuden vuoksi jättämään tämän kirjoituksen lukematta! Itse nimittäin yritin varsinkin loppuvaiheessa jättää lukematta ihan kaikki mahdolliset vähänkin huonommat synnytyskertomukset eri Facebook-ryhmistä ja muista kanavista ihan vaan pitääkseni itseni mahdollisimman hyvässä positiivisessa vireessä ja paniikkivapaana 😀 Ja tietty mikäli moinen yksityiskohtainen pitkä sepustus synnytyksestä ei muista syistä kiinnosta (ymmärrän siis hyvin :D), voi sen suosiolla skrollata ohi.
Pakko hieman kerrata tähän alkuun, että en missään välissä kantanut oikeastaan mitään stressiä tulevasta synnytyksestä. En oikein osaa sanoa miksei asia millään tapaa jännittänyt, kai ajattelin ettei sillä jännittämisellä mitään voita, ainahan se vaan pahentaa tilannetta jos kerää kamalaa paniikkia asiasta jo ennakkoon. Enemmän on tullut itseasiassa jännitettyä verikokeen ottoa kun synnytystä. Ikinä kun ei kuitenkaan voi tietää mitä tapahtuu ja kuinka helposti tai vaikeasti se omalla kohdalla menee. Itselleni oli tullut vastaan (onneksi) niin paljon positiivisia tarinoita synnytyksestä, joten keskityin lähinnä asennoitumaan, että homma varmasti etenee nopeasti ja kivuttomasti. Omalla kohdallanihan mentiin tosiaan se 2 viikkoa yli lasketun ajan ja sain kahden viikon jälkeen ajan käynnistykseen, olin onneksi kuullut ystävältäni hyviä kokemuksia käynnistetystä synnytyksestä joten en sitäkään jaksanut jännittää.
Käynnistystä edeltävänä yönä alkoivat suhteellisen säännölliset ja vähän kipeät supistukset, jotka eivät kuitenkaan olleet siinä määrin kipeitä, kykenin siis kuitenkin kävelemään kotoa Kätilöopistolle lauantai-aamuna käynnistykseen vaikka välillä hieman tuskaa tekikin. Koska homma ei supistuksista huolimatta ollut oikein kunnolla mihinkään edennyt, käynnistettiin synnytys asentamalla ballonki, joka on siis apuväline joka asennetaan mekaanisesti ärsyttämään paikkoja ja aktivoimaan supistuksia ”luonnollisesti” lääkkeettä. Pian alkoikin sitten sattua huomattavasti enemmän ja lähdin kahdeksaksi tunniksi kotiin lepäilemään. Kotona supistukset pahenivat päivän mittaan huomattavasti ja pian joutuikin jo ottamaan eri ääniharjoituksia käyttöön.

Menimme illaksi takaisin Kättärille sairaalakamojeni kanssa ja siellä ballonki sitten irtosikin 10h asennuksesta, joka tarkoittaa että paikat ovat auenneet jo ne ensimmäiset 4cm. Johan siinä kestikin, mutta pahimmassa tapauksessahan tuota ballonkia voi joutua pitämään jopa vuorokauden. Esimerkiksi ystävälläni kovat supistukset alkoivat vasta kun ballonki irtosi, mutta omalla kohdallani ne olivat kyllä todella kovia jo useita tunteja ennen, alkoivat itseasiassa koventua heti jo asennuksen jälkeen. Pian ballongin irtoamisen ja kalvojen puhkaisun jälkeen jouduin ottamaan kipupiikin, koska olo alkoi kertakaikkisesti olla jo todella tukala. Oxynorm ei kuitenkaan tuonut oikeastaan mitään helpotusta oloon ja aika pian lähdimmekin jo synnytyssaliin asentamaan kanyylia epiduraalia varten. Tässä vaiheessa aloin muistaakseni jo oksennellakin. Jatkuvasti oli aivan järkyttävä jano, mutta heti lensi laatta kun sai vähän vettä tai mehua alas. Välihuomiona on pakko todeta, etten ollut ajatellut kuinka kotoisen oloisia synnytyssalit ovat, varsinkin yöhämärässä 😀 Sekin ehkä vähän rauhoitti kaiken tohinan keskellä.

Minulle ehdotettiin annettavaksi kipuihin ensin fentanyyliä kanyylin kautta ja myöhemmin samasta rööristä epiduraalia. Ensihätään sain synnytyssalissa ilokaasua, josta on pakko sanoa että on kyllä kertakaikkisen höpöhöpöjuttu! Ei nimittäin poistanut ainakaan itseltäni kipua tippaakaan ja mitään muutakaan vaikutusta en huomannut. Ainut joka oikeasti auttoi jo tuossa vaiheessa järkkyihin kipuihin oli tuo fentanyyli ja myöhemmin epiduraali, jotka olivat oikeasti pelastus!!! Helvetti koitti ainoastaan aina siinä vaiheessa kun vaikutus aina kahden tunnin jälkeen lakkasi, siinä sai nimittäin huutaa siinä määrin että koko osasto varmasti raikasi. Avautuminen ei tosiaan tuossakaan vaiheessa edennyt kohdallani ihan odotusten mukaan ja jossain vaiheessa alkoi vauvakin sykkeillään reagoida oksitosiinitippaan jonka tarkoitus oli vauhdittaa hommaa.


Olin ollut itse synnytyssalissa muistaakseni jotain 8 tunnin luokkaa ja saanut epiduraalia jo 3-4 annosta siinä vaiheessa kun paikat alkoivat olla sen verran auki (9cm) että alettiin olla jo sielläpäin. Sain tuossa vaiheessa yötä nukuttuakin onnekseni 2 tuntia epiduraalin ansiosta ja nuo parin tunnin unet olivat varmasti pelastukseni! Tuossa vaiheessa alkoi mieleen hiipiä ensimmäistä kertaa pelko siitä, että mitäs jos epiduraalin vaikutus lakkaa juuri synnytyksen vikassa ja tuskaisimmassa ponnistusta edeltävässä vaiheessa kun vauva kunnolla laskeutuu synnytyskanavaan. Ja tietysti siinä sitten kävi niin 😀 Koska uusi puudutus olisi voinut vielä entisestään pitkittää koko hommaa, jouduin menemään loppuvaiheen pudendaalipuudutteen ja ilokaasun voimin.

Sitä viimeistä avautumisaherrusta kesti arvioni mukaan ehkä 2-3 tuntia ilman varsinaista kivunlievitystä ja en ole koskaan tuntenut niin infernaalista kipua. Luulin oikeasti kuolevani, eikä niistä kätilöiden ”kyllä sä pystyt siihen”-puheista siinä vaiheessa ollut ainakaan mitään apua, vaikka tietysti vaan kannustaa yrittivät. Lähinnä olisi tehnyt mieli lyödä kaikkia lohduttajia turpaan 😀 Tuossa vaiheessa mulle oli lisäksi noussut yöllä kipujen vuoksi kuume, oksentelin vähän väliä ja huusin oikeasti niin kovaa kun vain pystyin. Normaalisi kun supistusten väliin tulee edes pieni väli, tuli mulle megasupistuksia lähes ilman mitään taukoa, jonka vuoksi jouduttiin oksitosiinitippa ottamaan uudestaan käyttöön jotta supistukset saatiin maksimoitus (jipii :D), mutta niiden väliin saatiin edes joku tauko. Ja niitä supistuksia en voi edes sanoin kuvailla. En kertakaikkiaan voi itse ymmärtää miten joku suoriutuu synnytyksestä ilman mitään kivunlievitystä, itse en olisi missään nimessä selvinnyt ainakaan noin pitkästä puristuksesta ilman! Jo tuo muutaman tunnin kipulääkkeettä aherrus oli jo sen verran tukala juttu. Tuosta pudentaalipuudutteesta kun ei kai varsinaisesti ole apua noihin viimeisiin supistuksiin vaan lähinnä ponnistusvaiheeseen.

Siinä muutaman tunnin aherrettua päästiin tosiaan viimeinkin ponnistamaan, joka ei sekään mennyt aivan kuten strömsössä. Vauva oli väärässä tarjonnassa nenä ylöspäin, joka ilmeisesti hankaloitti ulostuloa ja jossain vaiheessa tämän(kin) vaiheen pitkittyessä alkoi vauva reagoida tilanteeseen sykkeiden laskulla, jolloin piti pistää tohinaksi. Loppupeleissä terve pikkuinen syntyi pirunmoisen ulospukkauksen, paikkojen leikkauksen (:D) ja imukupin avulla aamulla klo 10:30, noin 10-11h sen jälkeen kun olimme saapuneet varsinaiseen synnytyssaliin, reilu vuorokausi ensimmäisten säännöllisten supistusten alkamisesta. Siinä vaiheessa oli kyllä melkoisen huojentunut olo ja onneksi tajusin itse imukupit ja leikkaukset vasta jälkeenpäin, muuten homma olisi varmaan mennyt entisestään plörinäksi oman panikoinnin vuoksi.


Synnytyksen jälkeen ajattelin, että ei ikinä enää, mutta melko nopeasti on toipunut tuostakin rutistuksesta vaikka sairaalassa kovasti asiasta haluttiinkin kanssani keskustella, etten saisi mitään elinikäisiä traumoja tapahtuneesta. (Pakko kyllä myöntää että näin juuri viime yönä painajaista siitä että jouduin heti uudestaan synnyttämään :D) Täytyy kuitenkin sanoa, että kokemus oli kokonaisuudessaan äärimmäisen positiivinen juurikin Kätilöopiston aivan ihanan ja osaavan henkilökunnan vuoksi. Omalle kohdalleni osui nimittäin aivan ihania kätilöitä ja lääkäreitä, en voisi olla tyytyväisempi.

Positiivinen kokemus oli myös se, kuinka helpotusta oikeasti oli saatavilla siinä vaiheessa kun kivut kävivät ylitsepääsemättömiksi. Itse en olisi kyllä luomuna hommasta selvinnyt! Alunperinhän olin päättänyt katsoa tilanteen mukaan kivunlievityksen suhteen enkä olisi lievitystä halunnut ”turhaan” ellei olo olisi oikeasti ollut tukala. Alunperin olin miettinyt kivunlievityksenä lähinnä juuri ilokaasua ja ammetta, mutta omalla kohdallani vesilievitys ei olisi tullut kyseeseen kanyylin vuoksi ja amme oli kuulemma juuri remontissakin eikä olisi edes ollut mahdollinen.

Pääasia kuitenkin, että pikkuinen on kunnossa ja voi hyvin. Muulla ei ole väliä! Kaikki kääntyi kuitenkin parhain päin, vaikkei oma kokemukseni ollutkaan ihan niin vauhdikas kun olin ajatellut kuultuani niitä ”vauva syntyi 4h ensimmäisten supistusten alkamisesta”-juttuja ;D Itse olen kuitenkin helpottunut, että homma meni kuitenkin suhteellisen luonnollisella tavalla alateitse (tietty imukuppia unohtamatta), eikä siis jouduttu turvautumaan sektioon jota etukäteen pelkäsin. Itse olen syntynyt aikalailla juuri samalla tavalla (tosin loppupeleissä sektiolla) ja ainut asia joka oli etukäteen jännittänyt oli juurikin se, ettei vauva jostain syystä kertakaikkisesti suostu tulemaan ulos! Aikamoinen jääräpää siis poika ja ainakin tässä suhteessa tullut äitiinsä 😉

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 31 kommenttia.

Vauvakirja ja lahjaidea vauvakutsuille

Itselleni oli ainakin päivänselvä juttu, että haluan hommata vauvakirjan. Vai onko se edelleen ihan perusjuttu jonka kaikki hankkivat? En nimittäin ihmettelisi jos nykyään voisi luoda nettiin jonkun interaktiivisen vauvakirjan! 😀 Rakastan nimittäin täytellä kaikenlaisia infopläjäyksiä ja jo lapsena oli erilaiset kaverikirjat ihan maailman siistein juttu ja siis nimenomaan se itse kynällä täyttäminen. Tietysti myös se, että ne ylöskirjatut muistot ovat sitten myöhemmin aivan konkreettisesti selattavissa.

Se kuitenkin tuli yllätyksenä kuinka monenlaisia vauvakirjoja nykyään oikeastaan löytyykään. Marssin joitakin viikkoja taaksepäin kirjakauppaan vauvakirjaostoksille ja odotin löytäväni muutaman hassun kirjan, mutta niillehän oli olemassa ihan oma hyllynsä! Akateemisessa kirjakaupassa tulikin selattua läpi aikalailla kymmenen erilaista vauvakirjaa, joista sitten loppupeleissä harkitsin kolmen erilaisen välillä.

Päädyin tuohon Mauri Kunnaksen vauvakirjaan, jossa on kivan kuvituksen lisäksi myös tosi kiva sisältö. Voin napsia vaikka kuvaa jossain välissä kun saan tuonne enemmän täyteltyä juttuja, nyt siis lähinnä raapustellut odotukseen liittyviä asioita ja nimiehdotuksia. Halusin juurikin kirjan jossa paljon ”ohjattua täyttämistä”, esim tuossa on erikseen isille ja äidille omat sivut joille täytetään ”omia tietoja”, sitten juurikin osiot odotukselle ja ajatuksille, nimiehdotuksille, paljon täytettävää syntymään liittyen (kuten mitä hittejä radiossa silloin soi :D) ja siitä lähtien eteenpäin. Sekin on tietty loistojuttu, että saa liimailtua tuonne sivuille varmaan talteen kortteja, lippusia ja muita muistoja matkan varrelta! Unohtamatta ultrakuvia!!

Pakko myöntää, että ennen omia babyshower-kekkereitäni olisi ollut kyllä
työn ja tuskan takana keksiä esimerkiksi sopivaa lahjaa vauvakutsuille.
Onneksi tässä on alkanut ”kantapään kautta” hahmottamaan, että mitä
tuleva äiti oikeasti tarvitsee ja sitäkin, että mikä voisi lahjana olla
mieluisa. Ajattelinkin vinkata teille eräästä lahjasetistä, joka on oiva
lahjaidea juurikin tuoreelle äidille tai miksi myös baby showereihin 🙂 Ja miksei muuten tuo vauvakirjakin olisi lahjana oiva idea, ei ainakaan luulisi kuuluvan niihin hankintoihin joita äiti aivan ensimmäisenä vauvalle ostaa, joten kuvittelisi että voisi tulla kivana yllärinä myös vauvakutsuilla!

Sain Hyvinvoinnin Tavaratalosta testiin Pure Beginnings Baby-lahjasetin ja Baby Bum-vaippavoiteen. Lahjasetti sisältää ihonhoitotuotteita vauvalle. Kaikki merkin tuotteet ovat ekosertifioituja ja Pure Beginnings on itseasiassa kotimaassaan Etelä-Afrikassa luotetuin luonnonmukaisten ihonhoitotuotteiden brändi. Yritys tukee toiminnallaan afrikkalaisia yhteisöjä ja kaikki tuotteet valmistetaan ympäristöystävällisiä ja eettisiä arvoja kunnioittaen. Merkiltä löytyy vauvoille tarkoitettujen baby-tuotteiden lisäksi ihonhoidon tuotteita koko perheelle.

Tuo lahjasetti sisältää kolme tuotetta pienoiskoossa, näppärä keino esimerkiksi juuri testailla tuotteita tai ottaa mukaan matkalle. Aivan ihana laadukas lahjaidea tuoreelle äidille tai vaikkapa juuri sinne vauvakutsuille. (Varsinkin jos tuore äiti sattuu olemaan kosmetiikkafriikki, voihan näitä nimittäin herkkäihoiset itsekin käyttää ;D Nuo voiteet nimittäin jättävät ihon ihanan pehmeäksi ja tuoksut ovat ihanat, tosin sopivan miedot!)

Lahjasetti sisältää:


Soothing baby lotion-vartalovoide. Miedosti laventelin ja rosmariinin tuoksuinen voide kosteuttaa tehokkaasti vauvan ihoa. Sisältää baobab-uutetta sekä sheavoita. Voide sopii jo vastasyntyneelle.

Soothing baby wash & shampoo tuoksuu miedosti pelargonilta ja rosmariinilta. Mieto shampoo pesee vauvan ihon ja hiukset hellävaraisesti.

Baby bum cream-vaippavoide on vauvan iholle tarkoitettu erittäin tehokas ja hoitava suojavoide, soveltuu antibakteeristen ominaisuuksien myötä myös vaippaihottuman sekä hyönteisten puremien hoitoon.

Lahjasetti löytyy Hyvinvoinnin Tavaratalon valikoimista täältä, sekä vaippavoide ja muut täysikokoiset tuotteet täältä.
Niin ja tosiaan. Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena! 😀

Pure beginnings-setti saatu blogin kautta. Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on yksi kommentti.

Missä olet?

Siellä puolen ruutuakin varmasti jokunen odottelee jo vauva-uutisia blogiin ja tässä välin oli pakko tulla päivittämään pientä väliaikatietoa. Eli edelleen täällä odotellaan! 😀 Laskettu aika oli ja meni viime lauantaina, tosin itse olin jo alusta saakka varma ettei vaavi vielä silloin tänne putkahda ja oma veikkaukseni oli tiistai. Ja sitten eilinen torstai. Mutta ei! Vielä alkuviikosta oli jotain sennäköistä toimintaa, että homma olisi voinut lähteä etenemään, mutta näköjään siellä masussa onkin sitten niin mukava köllötellä. 
Jälleen uusi veikkaukseni on huomenna, mutta saapi nähdä. Turha kai tässä on enää mitään päiviä veikata, tulee sitten kun tulee! Väsymys on parina päivänä ollut kuitenkin jotain niin ultimaalista, että jos esimerkiksi eilen olisi joutunut lähtemään sairaalaan, en todella tiedä miten olisin siitä selviytynyt. Oikeastaan makasin sängyssä iltapäivästä saakka, mutten siltikään saanut kertaakaan nukahdettua. Ehkäpä tuo on jotain enteilevää merkkiä, joka nyt vaan viestii lepäämään vielä ennen koitosta. Mutta eipä näitä päiviä voi muutenkaan ihan kamalasti suunnitella kun lähtö voi tulla milloin tahansa, joten varmasti ihan fiksuakin kerätä niitä voimia ja välttää mitään ihan turhaa puuhastelua. Jotenkin on jo muutenkin ollut täällä ihan jossain tiloissa eikä olisi tullut kuuloonkaan että olisi pystynyt päivittämään blogia tai miettimään mitään muuta. Ehkäpä olisi kuitenkin pitänyt yrittää! Olisi ehkä saanut hetkeksi muita ajatuksia 😀

Pikkurilli saisi tulla jo!

Ja asiasta aivan kukkaruukkuun. Kävin eilen testaamassa Käpylässä ihan superhyvän lounaan, jota on tullut jo iät ja ajat kurkittua tuon ravintolan Facebook-sivuilta. Joskus talvella (vai oliko se jo alkukevättä?) Koskelantielle avasi kasvisravintola Cafe Sose, joka tarjoaa lounaan lisäksi myös aikalailla Käpylän ainoaa brunssia. Ja tuo brunssi onkin pitänyt myös käydä testaamassa jo iät ja ajat, muttei vaan ole jotenkin saanut aikaiseksi. Eilen päätin kuitenkin marssia tuonne lounaalle ja pomppasi heti ihan lempparipaikaksi! Erilaisia salaatteja, ihanaa leipää ja myös päivittäin vaihtuva lounaskeitto. Tuolla tulen ihan varmasti asioimaan ensi kesänä paljonkin 🙂 Oiva kahvila/ravintolasuositus myös kesällä tänne Käpylään suuntaaville! Käpylä ja esimerkiksi Kumpulan maauimalahan ovat ihan loistavia ”matkakohteita” täällä Helsingissä esimerkiksi pyöräretkelle 😉
Muutenkin tosi positiivinen juttu, että Käpylään on nyt vuoden sisällä alkanut putkahtamaan uusia kivoja ravintoloita. Himottaisi tänäänkin laahustaa tuonne lounaalle, mutta ehkä pakko syödä pois oman kaapin antimia, heh. Ehkäpä tässä vielä ehtii viikonloppuna sinne brunssille ennenkö tulee lähtö ;D

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.