Raskaus ja ruoka (ja vähän myös siihen liittyvä panikointi)

Nyt kun on viimeinkin päässyt ”nauttimaan” tästä keskiraskaudesta kaikkien alkuvaiheen vaivojen jälkeen niin voisin hieman listailla omia ajatuksiani vaikka nyt ruoan suhteen. Tietty kaikkien oireiden lisäksi elämää mullistaa kaikki muutkin suuret muutokset, kuten nyt vaikka venkslailut juuri sen ruokavalion kanssa, muuten vaan lähitulevaisuuden organisointi tai sitten ihan puhdas (ja jatkuva) huoli siitä onko kaikki kunnossa. 
Ehkä itselläni eniten päänvaivaa tähän asti on aiheuttanut juurikin tuo ruokavalio. Nettihän on pullollaan keskusteluita siitä mitä saa ja mitä ei saa syödä ja voin ihan kokemuksesta sanoa, että jos ihan tosissaan alkaa tutkimaan kaikkea niin siitä ei saa muuta kun itsensä hulluuden partaalle. Sain esimerkiksi keskellä reissua selville, ettei lempparihedelmiäni (raakaa) papaijaa ja ananasta suositella syötävän raskaana, koska hedelmien entsyymit voivat aiheuttaa ennenaikaista synnytystä tai supisteluja. Siihen päälle sitten vielä jotain ensimmäisiä harjoitussupistuksia ja vatsa pitkäksi aikaa aivan kovaksi ja inhottavaksi, niin miettii että tätäkö se papaija nyt sitten teki. Onneksi kaikki taisi kuitenkin olla aivan sattumaa ja täysin normaalia. Suomessahan esimerkiksi ananasta suositellaan syötävän juuri turvotukseen, mutta joissain maissa sitä taas syödään abortin tekemiseen.

Tietysti nuo määrät ovat varmasti melko suuria, mutta voin kertoa että pienikin asia tämmöisten asioiden suhteen saa kyllä vähänkin stressailuun taipuvaisen odottavan äidin pois raiteltaan. Voinko saada tästä tai tuosta listerian tai toksoplasmoosin? Onkohan tässä ravintolan pöydällä kävellyt kissa? Ette tiedä kuinka paljon päänvaivaa nuo ruoka-asiat aiheuttivat reissussa! Erään ravintolan keittiössä näin ravaavan eestaas kissoja, joten tuossa ravintolassa ruokailu jäi tosiaan itseltäni väliin. Oikeastihan jonkun pöpön saamisen todennäköisyys on yhtä suuri kun jääminen auton alle, mutta ei sille pelolle välillä voi mitään. Itse söin koko reissun maitohappobakteereja, jotka varmaan auttoivat myös siihen etten saanut edes tavallista vatsatautia, vaikka se muissa meidän porukassa kiersikin.

Muutenkin tuli aikalailla keskityttyä juurikin paistettuihin ja yleisesti kypsennettyyn ruokaan, eikä salaattia tullut syötyä reissussa koko kuukauden aikana ollenkaan. (Kylläpä muuten maistui kun pääsi kotiin…) Voin siis sanoa, että omalla kohdallani stressailu nyt vaikka mahdollisten listeriaruokien kanssa on ollut aivan mahdotonta. Ja miettii kuinka epätodennäköistä listerian tai toksoplasmoosin saaminen kuitenkin loppupeleissä on vaikka kuinka söisi noita riskiluokkiin kuuluvia elintarvikkeita.

Omalla kohdallanihan ei tilannetta helpottanut ainakaan neuvolatädiltä kuultu kommentti siitä kuinka listeriabakteeri ei muka tuhoutuisi edes pizzauunissa! Itsehän olin siis tietysti luottanut siihen että pizzan päällä voi huoletta syödä juustoja ja ilmakuivattuja kinkkuja, pizzathan paistetaan kuitenkin yli 200 asteessa. Noh, tarkistin sitten itse että listeriabakteeri tuhoutuu 70asteessa, joten aina nyt ei voi noihin ammattilaisten kommentteihinkaan luottaa. Työkaverille oli myös kerrottu neuvolasta, että tuorejuustot (esim. nyt vaikka Valion) ovat ok jos sen syö ”nopeasti avaamisen jälkeen”, koska listeria hyppää helposti jääkaapissa muihin tuotteisiin (??!!), tämän perusteellahan myös maito ja kaikki muu varsinkin avattu maitotuote pitäisi syödä sitten heti kun on purkin avannut 😀

Välillä tuntuu, että tämä  hyysääminen ruokavalion suhteen menee jo aivan överiksi. Ja sitten kun listeriasta ja toksoplasmoosista ja ruokarajoituksista paasataan niin paljon, niin saa sen kuvan että uhka on oikeasti todennäköinen. Itse esimerkiksi kävin labroissa testaamassa kummatkin vasta-aineet, enkä ole koskaan edes sairastanut kumpaakaan vaikka tilastojen mukaan ainakin viidennes väestöstä on joskus saanut toksoplasmoosin esimerkiksi lemmikkikissojen kautta. Pitäisi olla todella huono tuuri, että sairastuisi jompaan kumpaan sitten juuri nyt!

Vältettävien ruokien listallahan on nyt esimerkiksi raa’an kalan ja lihan lisäksi pastoröimattomasta maidosta tehdyt juustot, mutta itse en esimerkiksi ollut ensimmäisten kuukausien aikana tullut edes ajattelleeksi, että esimerkiksi parmesan-tyypiset pastajuustot (kuten Grana Padana) ovat valmistettu usein raakamaidosta ja no-no vaikka ovatkin ”kovia juustoja”. Kaikkea ei kertakaikkiaan tule edes ajatelleeksi, muutenhan sitä ei muuta edes tekisi kun lukisi elintarvikkeiden ravintosisältöjä. Ehkä vain parempi pitäytyä sen neuvolalistan parissa ja jättä kaikki mahdolliset googlettelut väliin (ihan siis muissakin asioissa kun näissä ruokajutuissa). Jälkeenpäin olen jutellut tuttujen kanssa näistä ruokapaniikeista ja todennut sen olevan melko yleistä. Pitäisi vaan olla stressaamatta turhaan. Toisaalta ihan hyvä että tuli jo alkuun tutkittua kaikki melko tarkkaan, niin ei tarvitse enää nyt jälkikäteen paljoa miettiä mitä voi syödä ja mitä ei kun kaikki tulee automatic.

Itselläni eivät ruoka-rajoitukset aivan kamalasti vaikuttaneet ruokavalioon, mutta esimerkiksi chian siemenet, spirulina, chlorella, graavilohi, pellavansiemenet, jotkut juustot (kuumentamattomina) ja medium-paistetut pihvit tulikin heti alussa jätettyä pois. Myös sushia on ollut tässä syksyn mittaan kova ikävä.. Toki esimerkiksi ravintolassa tulee tutkittua vähän tarkemmin mitä syö ja kiinnitettyä huomiota vaikka nyt siihen onko salaatissa kypsää vai raakaa lohta. Ja syynättyä juustot tarkemmin kaupassa.

Mitään erityisiä ruokahimoja en ole alun jälkeen oikeastaan kokenut. Silloin pahimman pahoinvoinnin kourissa himot olivat lähinnä kaikkeen raikkaaseen, kuten tomaattiin, kurkkuun, paprikaan ja satsumiin.. Mitään herkkuja ei oikeastaan tehnyt mieli, edes sipsejä! Siis kertakaikkiaan historiallinen ilmiö 😀 Muutamaa alkupahoinvoinnin aikana syötyä ruokaa ei ole sen jälkeen kertakaikkisesti tehnyt mieli ja tulee edelleen jostain syystä ällötys jo pelkästä ajatuksesta. Nuo ruoat vielä olivat aiemmin lemppareitani!

Ainiin ja ps. Itsehän en ole mennyt siihen ”kahden edestä syömisen”-lankaan 😀 En ole muutenkaan tietoisesti lisännyt ruoan määrää, tuo lisäenergiantarvehan on tässä vaiheessa suurinpiirtein yhden hedelmän ja maitolasillisen verran. Aikalailla mennään sen mukaan kuinka on nälkä, ei sen enempää tai vähempää 🙂

Onko siellä ketään kuka tunnistaa saman neuroottisuuden ruokajuttujen suhteen? 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Toivepostaus: Liikunta raskaana

Nyt on kotiuduttu takaisin Tukholmasta ja tietokoneen äärelle pienen tauon jälkeen. Joitain raskauspostauksia onkin toivottu ja varsinkin liikunta-aihe oli saanut kannatusta, ajattelinkin siitä jotain ajatuksiani tänne rustailla.. 🙂

Alun pahoinvoinnin myöntä kuntosali jäi syksyllä vähemmälle, kunnes reissussa tuli taas aktivoiduttua reippaiden rantakävelyiden kanssa jonka myötä varmaan nesteiden poistumisen myötä tuli laihduttuakin kilo (!) siihen mitä puntari näytti ennen reissua. Nyt on tosin jo tuokin kilo kiritty kiinni. Itselläni oli varsinkin ensimmäiset pari kuukautta  tuo turvotus aivan järkyttävä riesa ja tuntui että vatsa pömpötti kokoajan ja kun olisi yhtäkkiä lihonut vatsan perusteella 10 kiloa vaikkei syönyt mitään epäterveellistä tai muutenkin todella rajoitetusti kun ei tehnyt paljoa mitään mieli.

Aikalailla 12 viikon jälkeen alkoi tuo pahin turvotus kadota ja varmasti siihen oli syynäkin se, että jaksoi jo eri tavalla liikkua jonka myötä alkoivat nesteetkin poistua. Olen taas varovasti aloitellut kuntosalitreeniä, joka tosin tulee vaatimaan suurta muutosta. Esimerkiksi vatsalihasliikkeitä olen muuttaanut ja treenannut lähinnä vain syviä vatsalihaksia mm. lankutuksen muodossa, mutta kaikki liikkeet joissa alavatsa joutuu puristuksiin on karsittu pois ja muutenkin treenailtu kevyemmin. Jalkatreenissä olen myös vaihtanut saliohjelman kevyempään, pois on jätetty nyt esimerkiksi jalkaprässi ja tullut tehtyä liikkeitä lähinnä kehon omalla painolla (esim kyykkyliikettä seinää vasten jumppapallo selän takana) tai askelkyykkyä pienen painotangon kanssa. Ja kyllähän ne lihakset saa tosissaan melko kipeiksi ihan noilla vanhoihin liikkeisiin verrattuna ”pikkuliikkeilläkin”! 😀

Tilasin muuten uudet kävelylenkkarit joku aika sitten! Harmi ettei näitä voi nyt ottaa kovin ahkeraan käyttöön ennenkö pakkaset hellittävät ;D Näillä kelpaa sitten keväällä tallustella!
 

Liikuntahan nousee raskauden myötä yhä tärkeämmäksi ja hyvä yleiskunto nyt auttaa toki sitten myöhemmin palautumaan nopeammin. Itselläni on ollut pääpaino liikunnassa lähinnä kävelylenkeissä, jotka ovat suhteellisen kevyttä mutta mieluisaa liikuntaa unohtamatta toki sitä hyötyä ainakin itselläni turvotuksen kannalta. Välillä tulee vähän hölkättyäkin, mutta aikalailla sen mukaan tulee mennä mikä tuntuu mukavalle eikä liian raskaalle. 45-60minuutin reippaat kävelylenkit koiran kanssa 2-3 kertaa viikossa ovat itselläni olleet melko hyvä tahti ja auttaneet pitämään vetreyttä yllä ja ne pahimmat turvotukset poissa. Ensin mietin että jättäisin kuntosalin kokonaan pois ja keskittyisin pelkästään siihen lenkkeilyyn, mutta toisaalta sitä lihaskuntoakin on tärkeä pitää tässä samalla yllä. Tekisi lisäksi mieli taas aloittaa esimerkiksi sulkapallo uudestaan 🙂

Kuntosalille lähteminen on pitkään tuntunut jotenkin epämieluisalta ja paljon ennemmin haluaa keskittyä semmoisiin lajeihin jotka tuntuvat hyvälle, ei tässä nyt ole tarkoitus verenmaku suussa treenailla 😀 Mutta voinnin ja jaksamisen mukaan olisi tarkoitus raahautua salille n. 2-3 kertaa viikkoon riippuen kävelylenkkien tiheydestä, mutta mitään stressiä en ehdottomasti halua asiasta ottaa. Joinain viikkoina ei vaan ole jaksanut tai ehtinyt miettiä liikkumisia niin tarkkaan, mutta mielestäni on pääasia että liikunta kuitenkin on suhteellisen säännöllistä ja että sitä kuitenkin harrastaa eikä jää sinne sohvalle makoilemaan. Neuvolahan ohjeistaa liikkumaan viikossa vähintään n. 2,5h, jonka nyt saa melko helposti täyteen vaikkapa ihan päivittäisillä valinnoilla kuten työmatkakävelyillä tai muuten vaan korvaamalla autolla kulkemista jalan jne.. Kaikki liikunta kuitenkin on plussaa!

Miten te muut olette liikkuneet? Oletteko vaihtaneet lajeja ja mikä on ollut teille sopiva määrä liikuntaa viikkoon? 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Omat kokemukseni raskausoireista

Itse tuli aivan ensimmäisillä viikoilla googleteltua paljon raskausoireita ja ainakin omat oireeni olivat aikalailla juurikin niitä ”klassisia”, eikä nyt oikeastaan kai mitään kovin tavallisesta poikkeavaa. Heti suunnilleen viidennellä viikolla alkoi järkyttävä väsymys ja huono olo, joka muistaakseni viikoilla 6-7 yltyi ihan oksenteluksi ja kokopäiväiseksi huonoksi oloksi. Pahantuulinenkin olin muistaakseni välillä. Muutamina päivinä oksentelin aamusta alkaen vähän väliä ja ihan iltaan saakka.

Huonoa oloa tietysti pahensi aina alhainen verensokeri ja syömättömyys, mutta mitä oikeastaan syöt kun ei tee mitään mieli?? 😀 Ja kun jotain sitten sattuu tekemään mieli, on sitä saatava. Mutta ei puhettakaan, että samaa ruokaa voisi syödä enää toiste, koska se aiheuttaa jälkeenpäin oksennusrefleksin vaikka aluksi olikin niiiin himot. Ja se turvotus! Näytin yhtäkkiä siltä että olisin lihonut ainakin 10kg. Ehdin jo muuttua epätoivoiseksi tuon huonon olon ja väsymyksen suhteen, mutta itselläni se aikalailla helpotti 12 viikon tienoilla, jonka jälkeen on tullut oksennettua vain muutaman hassun kerran lähinnä silloin kun ei ole muistanut syödä tarpeeksi usein. Myös väsymys ja turvotus alkoi helpottaa aikalailla samoihin aikoihin, eikä ole sen jälkeen enää tarvinnut mitään päiväunia nukkua toisinkuin silloin alkuun lähes joka päivä.

Kävimme muutenkin heti alkuun viikolla 7 varhaisultrassa yksityisellä Femedassa. En vain kertakaikkiaan olisi jaksanut odottaa ensimmäiseen kaupungin ultraan viikolla 11+. Tuolloin olisi muutenkin ollut inhottava saada juuri ennen matkaa selville jotain ”ikäviä yllätyksiä” kuten kohdun ulkoinen raskaus tai muuta vastaavaa, joten ainakin meille oli ihan must käydä yksityisellä heti kun se oli mahdollista. Mielestäni reilun 100 euron hinta ei tuommoisesta huvista kuitenkaan liikaa ole tai verrattuna siihen mielenrauhaan mitä saa kun tietää että kaikki on ainakin toistaiseksi kunnossa. Samallahan meillä todettiin raskaus viikkoa pidemmälle mitä se omien laskujen mukaan oli!

Nyt moneen viikkoon ei ole ollut enää oikeastaan mitään muita oireita kun satunnaiset vatsakivut ja repäisyt, sekä alaselän vihlonta välillä. Oksentanut en ollut oikeastaan yli kuukauteen kunnes viikonloppuna luulin saaneeni jonkun oksennustaudin kun alkoi yrjö taas lentämään, toki ei ihan niin kamalan pahoinvoinnin siivittämänä kun aikaisemmin.. Välillä esimerkiksi kävelylenkeillä tai työmatkalla saattaa iskeä ikävät vatsatuntemukset lähinnä juuri nopeasti kävellessä. Vatsaan iskee inhottava olo (harjoitussupistuksia?) jolloin on pakko pysähtyä hetkeksi tai hidastaa vauhtia. Onneksi nuokin usein menevät todella nopeasti ohi.

 rv19

Yksi juttu joka kuitenkin on nyt parin viikon aikana mullistunut on vatsan koko! Se on nimittäin kasvanut viimeisen 3 viikon aikana ihan ilmiömäisesti. Vielä reissusta palatessa vatsa oli suurimman osan ajasta edelleen melko litteä pientä kohoumaa lukuunottamatta, mutta enää ei olekaan niin helppo vatsaa piilotella.. Samalla on viikolta 18 tuntunut ihan selkeänä potkut! Ennen sitä tunsin vatsassa välillä vaan pientä möyryntää joka muistutti aikalailla jotain suolen toimintaa, mutta nyt saattaa tuntea jo kädellä aivan selkeitä potkuja ja aikamoista mekastusta välillä 😀

Pelottaa jo valmiiksi, että mitä vaatteita saan ahdettua päälleni parin kuukauden päästä. Dr.Denimin Kissyt ovat olleet kyllä lähiaikoina korvaamattomia, voi iskeä pieni paniikki sitten kun en saa enää niitäkään ahdettua jalkaan. En nimittäin haluaisi jostain syystä nimittäin yhtään lähteä vaateostoksille äitiysosastolle 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 19 kommenttia.