Tehoa aineenvaihduntaan ja ruoansulatukseen Molkosanilla

Kaupallinen yhteistyö: Vogel

Erilaiset prebioottiset ja probioottiset juomat ovat viime vuosina nousseet hyvinvointibuumin myötä supersuosioon. Olen varsinkin reissuissa bongaillut näitä tuotteita varsin innokkaasti ja täytyy myöntää, että tämä on aidosti loistava villitys. Maitohapot ovat nimittäin äärimmäisen tärkeintä suoliston toiminnalle ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Mutta hetkinen, eihän tämä mikään aivan uusi keksintö ole – eräs jo klassikoksi muodostunut tuotehan on perustanut tehonsa L+-maitohappojen vatsalle tuomaan suojaan jo useiden vuosikymmenten ajan. Mitäs jos sittenkin pitäytyisi hyvinvointijuomien suhteen aidossa ja alkuperäisessä?

Yksi Vogelin tunnetuimmista tuotteista on nimittäin heratiiviste Molkosan, joka on varmasti monelle suomalaisellekin tuttu tuote aina vauvasta vaariin. Tuote on ollut markkinoilla jo 60 vuoden ajan, eli jo kauan ennenkö keskustelu prebiooteista ja vatsan hyvinvoinnista oli lähelläkään sillä tasolla, kuin tänä päivänä. Vogelin ydinarvoina on pyrkimys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja luonnon ainesosien hyödyntämiseen kestävän kehityksen mukaisesti. Terveyden ylläpitoon tehokkaita keinoja ovat ravintorikas ruokavalio, tasapainoiset elintavat ja luonnonmukaisten tuotteiden suosiminen. Nämä arvot ovat olleet osa Vogelin menestystarinaa jo vuodesta 1923 lähtien. Olenpa kuullut myös kehuja Molkosanin käytöstä ulkoisesti esimerkiksi ärtyneen ihon ja hiuspohjan hoidossa. Kerran meille vinkattiin Molkosanista myös koiramme tassun hiivatulehduksen hoitoon. Kyseessä onkin monipuolinen tuote, enkä yhtään ihmettele, miksi tämä on pysynyt suosikkina jo vuosikymmenten ajan.

Molkosan sopii erinomaisesti käytettäväksi päivittäin ylläpitämään yleistä hyvinvointia, sekä erilaisten vatsaoireiden, kuten turvotuksen hoitoon. Monet ovat myös saaneet Molkosanista avun esimerkiksi aineenvaihduntaongelmiin. Kuurina käytettäessä suositellaan tuotteen säännöllistä käyttöä vähintään 7 päivän ajan. Heratiiviste on valmistettu Alppien luonnonvaraisilla niityillä onnellisesti laiduntavien lehmien luomumaidosta. Luomumaidosta poistetaan valmistusprosessissa maitoproteiini, rasva ja hiilihydraatit.

Perinteinen Molkosan on saanut uutena tuotteena rinnalleen hyvänmakuisen Molkosan Fruitin, joka sisältää tiivistetyn maitoheran lisäksi marja-aroniaa, granaattiomenaa ja stevioliglykosidejä hedelmäisenä lisänä. Myös Molkosan Fruit sisältää runsaasti L+-maitohappoja, joka ylläpitää hyvää bakteerikantaa suolistossa. L+-maitohapot toimivat prebiootteina, eli hyvien suolistobakteerien ravintona, sekä tukevat maitohappobakteerien toimintaa. Mitä enemmän ruokavalio sisältää prebiootteja, sitä paremmin voi ja kasvaa myös suoliston hyvä bakteerikanta. Juomaan on lisätty myös kalsiumia, joka tehostaa ruoansulatusentsyymien toimintaa.

Molkosanin teho perustuukin juuri runsaaseen L+-maitohappojen määrään. Huonot bakteerit nimittäin hylkivät L+-maitohappoja ja täten edistää Molkosanin säännöllinen käyttö tehokkaasti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Mitä enemmän suolistossa on hyvää bakteerikantaa, sitä paremmin vatsa, ruoansulatus ja koko elimistö toimivat. Suolistoa ei nimittäin turhaan kutsuta toisiksi aivoiksemme, epätasapainossa olevasta suolistosta on esimerkiksi ravintoaineiden imeytyminen usein häiriintynyttä, joka voi johtaa erilaisiin puutostiloihin ympäri kehoa. Ruoansulatuselimistön bakteerikantojen epätasapaino voi myöskin oireilla kehossa monin eri tavoin ja altistaa useille oireille tai infektioille. Vatsan ja suoliston terveyteen panostaminen on tärkeää ympäri vuoden, mutta erityisesti esimerkiksi keväisin, sekä syksyisin kun erilaiset tartuntataudit jylläävät ja vastustuskyky kaipaa lisätehoa.

Minulla on ollut Molkosan Fruit-kuuri käynnissä nyt reilun viikon ajan. Sekoitan aamulla  1,5 ruokalusikallista heratiivistettä isoon lasilliseen vettä ja hörpin aamun mittaan. Tämä sopii erinomaisesti myös janojuomaksi pitkin päivää nautittavaksi sekoittamalla tiivistettä kannulliseen vettä. Nyt olenkin lähipäivinä siirtynyt tähän tekniikkaan ja hörppinyt seosta pitkin päivää. Molkosan-kuurin myötä on aineenvaihdunta ehdottomasti tehostunut, vatsan toiminta ollut tasapainoista, enkä ole kärsinyt minkään sortin ruoansulatusongelmista. Normaalisti pyrin käyttämään prebiootteja arjessa säännöllisesti, mutta käytin edellisen kuurin loppuun Balin reissulla. Matkan jälkeen kärsin pitkästä aikaa erilaista vatsakivuista, mutta ne ovat kadonneet tyystin nyt Molkosan-kuurin myötä.

Molkosan Fruitin maku hedelmäisen mehumainen ja maistuu makunsa puolesta helpommin myös perheen pienimmille ylläpitämään vatsan hyvinvointia. Yksi Molkosanin plussista on ehdottomasti myös kilpailukykyinen hinta. 200 ml tiiviste on suositushinnaltaan noin 8€ ja suurempi 500ml pakkaus noin 15€.

 

Ellet ole jo testannut, suosittelen lämpimästi! Monet ovat saaneet Molkosanista avun moneen vaivaan. Löytyykö sieltä Molkosanin tehoon luottavia? 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Oman arkeni helpot terveysniksit X 8

Tämä postaus oli jostain syystä jäänyt lojumaan luonnoksiin, vaikka ajatus oli julkaista tämä jo viikkoja sitten. Löysin syksyllä aivan loistavan valmisteen esimerkiksi stressin lievitykseen, joten jos stressivitamiinit ja muut oman arkeni niksit terveellisiin elämäntapoihin kiinnostavat, tulee tässä muutamia, joita itse noudatan..

Vältän sokeria, enkä juo käytännössä lainkaan limsoja tai mehuja. Oikeastaan mieleni ei edes tee makeita juomia, vaikka ehkä kerran kuussa saatan jonkun juoman poikkeuksena ostaa. En ole koskaan ollut kovinkaan makean perään, vaikka viime vuosina olenkin ennästysmäisesti tykästynyt viikonloppu-suklaaseen ja lomamatkoilla pannukakkuihin. Janojuomani on kuitenkin aina vesi. Ehkä pari kertaa kuussa saatan kuitenkin hemmotella ja ostaa jotain makuvissyä!

Suosin hyötyliikuntaa. Aina kun mahdollista, kävelen paikasta toiseen ja poikkeamalla kauppaan tai asioille, saa ihan kivasti hyötyliikuntaa. Hissin sijaan valitsen lähestulkoon aina portaat ja kävelen lyhyet välimatkat sen sijaan, että menisin julkisilla. Aktiivisuus ja liikkuvuus ovat siis ehdottoman tärkeitä juttuja, vaikkei aina lenkkipolulle ehtisikään. Tavoitteeni on päästä päivittäin noin 10 000-20 000 askeleen määrään. Pyrin liikkumaan viikossa vaihtelevasti vähintään noin 3-4 kertaa ”kunnolla”. Tämä tarkoittaa siis vähintään tunnin mittaista juoksulenkkiä, joogatuntia tai muuta liikuntamuotoa, joka tulee normaalin hyötyliikunnan päälle.

En noudata mitään erityistä ruokavaliota. Syön sitä mitä tekee mieli ja silloin kun on nälkä. Luotan siihen, että kehoni kertoo mitä haluaa syödä ja milloin. Tottakai siis maalaisjärjen ja normaalin ruokavalion puitteissa. En tietysti söisi ranskalaisia tai donitseja päivittäin, vaikka keho semmoista himoitsisi. Jos mieli tekee makaroonilaatikkoa, teen makaroonilaatikkoa, jos haluan salaattia, teen salaattia. Uunilohta ja itsetehtyjä lohkoperunoita, mitä milloinkin. En todellakaan pihtaile rasvan tai öljyn kanssa, koska elimistö tarvitsee rasvoja toimiaksen hyvin. Palmuöljy on tosin rasva, jota välttelen, sekä myös eineksiä, valmisruokia ja todella prosessoituja ruokia. Ruokailen siis normaalin kotiruoan puitteissa, sitä mitä mieleni tekee. En välttele mitään ruoka-ainetta, vaikka ajoittain pyrin syömään vähemmän esimerkiksi valkoista vehnää.

Manukahunaja. Edellinen Kaliforniasta ostettu manukapurkki loppui juuri ennen matkaa,  mutta reissua lukuunottamatta on manukahunaja kuulunut aamurutiineihini viime keväästä saakka tukemaan vastustuskykyä. Manuka Doctorin hunajan lisäksi on käytössä ollut mm. tämä Wedderspoonin manukahunaja. Edelleen vinkkaan dippailla hunajalusikallista Kiki Healthin Acerolajauheessa, joka on niiin hyvää! Samalla kertaa saa tehokkaan vastustuskykyä tehostavan buustin C-vitamiinin ja manukan yhdistelmässä. Ja C-vitamiini on muutenkin yksi suosikeistani. Kevyesti piristävän ominaisuutensa lisäksi edistää C-vitamiini myös kollageenin tuotantoa ja pitää ylläpitää vastustuskykyä, eli itse tankkaan tätä usein ihan omana valmisteenaan. Nyt viimeisimpänä olen käyttänyt Wild Nutritionin valmistetta.

Huolehdin säännöllisestä vitamiinien saannista. Syön joka aamu kaurapuuron, jonka sekaan laitan marjoja, hedelmiä ja pähkinöitä. Lisäksi syön päivittäin purkista C-, B-, D-vitamiineja ja probiootteja, sekä mm. ihon, kynsien ja hiusten terveyttä edistäviä vitamiinikapseleita. Vitamiineista käytän pääasiassa Terranovan valmisteita, D-vitamiinista otin itseasiassa juuri vastikään jälleen käyttöön DLuxin suihkeen, josta olen tykännyt hurjasti. Probiooteista olen jo vajaan parin vuoden ajan käyttänyt Terranovan Probiotic Complexia ja Living Nutritionin Your Floraa, joita voin suositella molempia lämmöllä.

Nyt aivan ehdoton vinkki kaikille, jotka kärsivät edes jollain tasolla stressistä!! Omalla kohdallani eräs asia on nimittäin oikeasti tepsinyt: Ashwagandha! Todella halpa ja helppo hoitokeino arjen stressiin. Lokakuun Kalifornian reissulla ostin testiin ensimmäiset kapselit, itseasiassa minulle oli suositeltu näitä jo aikaisemmin, mutten ollut vain vielä saanut aikaiseksi ostaa ja kokeilla. Ennen reissua käytin kapseleita kuurina noin parin kuukauden ajan ja oikeasti, se stressi mistä kärsin aikaisemmin syksyllä, oli kertakaikkiaan tipotiessään. Pelkällä yrttivalmisteella. Tottakai, stressin väheneminen voi tietysti johtua muustakin, mutta melko yksi yhteen menee tämän aloitus ja stressitasojen laskeminen. Valmisteista olen käyttänyt tähän mennessä paria eri ja Suomesta saatavista voin lämmöllä suositella esimerkiksi tuota Wild Nutritionin Ashwagandha Plus-valmistetta.

Ashwagandha on perinteisessä intialaisessa lääketieteessä käytetty ayurvedinen rohdoskasvi, jolla on kehoa tasapainoittava vaikutus. Se samalla aktivoi ja virkistää, sekä sopii aivan erinomaisesti juuri nykypäivän stressintäyteiseen arkeen. Stressin lisäksi on ashwagandhalla todettu olevan apua väsymykseen, unettomuuteen, ahdistuneisuuteen ja muistiongelmiin. Aivan timanttinen tuote siis! Olen itse aivan superiloinen löydettyäni tämän 🙂

Kuvissa näkyy myös Moon Juicen Super You-adaptogeenivalmiste, jonka ostin syksyn ensimmäiseltä Los Angelesin reissulta (on muuten niin kovat himot taas päästä Moon Juicelle ja Loseihin noin yleisesti!!). Valmiste lupaa lievittää kehon ja mielen stressitilaa, sekä alentaa veren kortisolitasoa jopa 24%. Ashwagandhan lisäksi sisältää tämä rhodiolaa, amlaa ja shatavaria, jotka yhdessä rauhoittavat hermostoa, nostavat vireystasoa ja mielialaa, sekä mm. ehkäisevät stressistä johtuvaa painonnousua. Ostin ensimmäisen ashwagandha-valmisteen reissusta ja sitten heti kotona siirryin Super You-kuuriin testatakseni, että onko tällä oikeasti tehoa stressiin. Ja kylla, toimii! Tosin, Moon Juicen valmisteita ei myydä Suomessa ja tämän hinta on muutenkin melko hintava (lähes 50€ / kk annos), joten siitä syystä olen tämän loputtua pysynyt vain ashwagandhassa, joka on ehdottomasti tepsinyt myös yksinään. Toki, jos haluaisi itse kehitellä vähän samanlaisen cocktailin, sopisi aswagandhan kylkeen jokin rhodiolavalmiste, sekä tuju C-vitamiinijauhe, kuten tuo Pur-kaupan Kiki Healthin Acerola.

Kofeiinittomat teet. Viime vuosina olen herkistynyt kofeiinille, enkä voisi enää ikimaailmassa juoda energiajuomia, syödä töissä kofeiinitabletteja (yäk, miten olen voinut opiskeluaikana kantaa niitä laukussa?!) tai edes juoda iltapäiväkahvia. Omalla kohdallani kahvi piristää tehokkaasti aamulla ja lisää vireystasoa, mutta iltapäivällä se vaikuttaa jopa päinvastoin, tykytys ja levoton olo jopa huonontavat keskittymiskykyä. Sen sijaan tykkään iltapäivisin juoda rentouttavia kofeiinittomia juomia, kuten teetä tai kurkumalattea.

Oliiviöljy sisäisesti nautittuna. Tästä sain itseasiassa joskus IG:ssä vinkin ja marssin sen jälkeen sukkelaan öljyostoksille. Varsinkin naisille suositellaan aamuisin tyhjään vatsaan lusikallista kylmäpuristettua oliiviöljyä. Olen muutaman kuukauden pitänyt kalaöljykapseleista pientä paussia (tai oikeastaan en ole vain saanut aikaiseksi ostaa) ja korvannut ne aamuisella öljylusikallisella.

 

Löytyykö teiltä samoja ”terveysrutiineja”? ✨

 

Osa tuotteista saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Hyvinvointia tukevat täsmätuotteet reissussa

Kaupallinen yhteistyö: NORDIQ Nutrition

Reissussa sattuu ja tapahtuu, mutta sairasteluilta haluaisi tietysti aina välttyä. Kuumuus, erilainen ruokavalio ja bakteerikanta matkalla tuovat haasteita keholle ja vastustuskyky joutuu koetukselle. Myös nestehukka on monilla riesana tropiikin kuumuudessa, varsinkin pienten lasten nesteytyksestä on äärimmäisen tärkeää pitää kuumassa huolta. Vaikka viettäisikin aikaa varjossa, haihtuu nestettä ihan yllättäviä määriä jo pelkästään sillä, että käppäillään pojan kanssa ympäri puutarhaa ja leikitään. Usein nestehukka iskeekin varsin yllättäen, varsinkin lapsiin.

Olemme onneksi välttyneet koko perhe sen kummemmilta sairasteluilta. Heti loman alkumetreillä sairastui pieni flunssaan, jonka jälkeen sain itse saman taudin ja parantelen itseasiassa edelleen sitkeää poskiontelontulehdusta. Heti flunssan alkumetreillä kaivoin matkalaukusta esille NORDIQ Nutritionin Immune Complexin, joka on ollut käytössä siitä saakka. Tarkoitus olisi vetää kuurina näitä kaksi purkkia täällä reissussa ja toivon mukaan välttyä jatkossa kaikilta pöpöiltä.

Matkassa ovatkin olleet käytössä nämä kaksi ravintolisää NORDIQ Nutritionilta, jotka sopivat mainiosti käytettäväksi niin matkalla, kuin normaalissa arjessa kotona monipuolisen ruokavalion tukena. NORDIQ Nutritionin tuotteet on räätälöity sopimaan erityisesti modernin ja aktiivisen elämän tueksi. Itselläni on ollut käytössä sarjan ravintolisiä jo pian parin vuoden ajan ja valikoima tarjoaa aivan erinomaisia valmisteita eri elämäntilanteisiin ja tarpeisiin. Valmisteiden tarkkaan valitut luomulaatuiset kasvisseokset on suunniteltu toimimaan synergistisesti, eli tehokkaasti yhdessä kehoa tasapainoittaen. Valmisteissa käytetyt kasvit ja rohdokset on tuorepakastekuivattu, jolloin kasvin ravintosisältö ja kemiallinen koostumus säilyy lähes tuoreen tasolla. Tämä onkin varsin tärkeä seikka, koska tietynlaiset prosessointitavat voivat kadottaa merkittävän osan ravinnon tai ravintolisien arvokkaista vitamiineista ja ravintoaineista.

NORDIQ Nutrition Wholefood Hydration-jauhe soveltuu käytettäväksi liikuntasuoritusten yhteydessä, kuten myös lomamatkojen helteillä (tai jos meillä Suomessa käy tuuri, heh). Jauhe sisältää mm. kookos- ja vesimelonivettä, sekä C-vitamiinipommina tunnettua acerola-kirsikkaa. Kookosvesi on luonnollinen lähde elektrolyyteille ja hiilihydraateille, vesimeloni taas sisältää luontaisia sokereita, sekä synergistisesti virkistäviä ravintoaineita, jotka auttavat tehokkaasti palauttamaan kehon nestetasapainoa.

Toisin kuin ehkä ajattelisi, ei pelkän veden tankkaaminen ole välttämättä paras niksi silloin kun menettää paljon nestettä hikoilemalla kuumalla tai urheilusuorituksen yhteydessä. Hikoilu poistaa kehosta suoloja ja elektrolyyttejä, jotka ei saa palautettua pelkän veden avulla. Tämä on toiminut tehokkaana ja nopeana apuna silloin kun on ollut kuumuudesta semmoinen hujuttava olo tai on tullut aktiivisen rantapäivän jälkeen hikoiltua suoloja pois.  Jauhetta sekoitetaan teelusikallinen lasilliseen vettä (tai vesipulloon, jos olet menossa). Maistuu muuten myös hyvälle! Jauhe sopii käytettäväksi myös lapsille, joka on plussaa, koska useat aikuisten elektrolyytti-juomat ovat sisällöltään semmoisia, ettei niitä hevillä juo, saati sitten antaisi lapselle. Roppakaupalla väri- ja makeutusaineita, lisättyä sokeria.. Ei kiitos! Tämä ei sisällä niistä mitään ja on äärimmäisen hyvä, luonnollinen valinta nesteytykseen. Ehdoton suositus tälle varsinkin aktiivisille lomareissuille mukaan ja lähtee varmasti käyttöön myös ensi kesän juoksulenkkien jälkeiseen palautukseen. Ihan huippu tuote!

NORDIQ Nutrition Immune Complex tukee tehokkaasti immunipuolustuksen normaalia toimintaa, sekä tasapainoittavat suoliston mikrobikantaa. Valmiste sopii erinomaisesti käytettäväksi stressaavissa tai kuormittavissa elämäntilanteissa, aktiivisen elämän tueksi tai kuuriluontoisesti kylmänä ja pimeänä vuodenaikana, jolloin myös vastustuskyky joutuu koetukselle. Ravintolisä on muuten myös tehokas keino ehkäistä kausiflunssaa ja lyhentää infektiotautien kestoa.

Sekoitus tuorepakastekuivattuja kasveja toimivat yhdessä tehokkaasti tasapainoittamassa suolistoflooran toimintaa ja vahvistamassa kehon immuunipuolistusta. Valmiste sisältää mm. mustaseljaa, astragalusta, oliivinlehteä ja maitaketta. Tämä kannattaa napata käyttöön silloin kun ei toivo turhia pöpöjä kylään, eli reissussa, kiireisten työ- tai opiskeluviikkojen keskellä tai ihan vain yleistä vastustuskykyä tulemaan flunssakaudella. Itse olen nyt täällä Ranskan Polynesiassa syönyt tätä maksimiannoksella, eli 3 kapselia päivässä, just in case 🙂

Sarjan kaikki tuotteet soveltuvat kasvissyöjille ja vegaaneille, eivätkä sisällä makeutusaineita tai sokeria (paitsi hedelmän oma sokerin). Käytettävät raaka-aineet ovat luomulaatuisia ja harkiten valittuja. NORDIQ Nutritionin tuotteita myyvät mm. Yliopiston Apteekit, EGO-myymälät, Ruohonjuuret, sekä useat hyvinvoinnin verkkokaupat.

Onko jompi kumpi tuotteista tai joku muu NORDIQ Nutritionin valmiste teille jo ennestään tuttu? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Ayurveda-juttuja: Oletko sinä vata, pitta vai kapha?

Ayurveda on ollut minulle enemmän tai vähemmän tuttu aihe viimeiset pari vuotta. Vasta loppukesästä intouduin enemmänkin tutkimaan ayurveda-kehotyyppejä, tein testejä ja sain selville oman kehotyyppini vatan, joka kuvailee minua kyllä täysin! Itseasiassa eräs teistä lukijoista vinkkasi kesällä tekemään testin ja arvasi tuon kehotyyppinikin jo valmiiksi 🙂

Ayurvedan perinteet menevät tuhansia vuosia taaksepäin Intiaan ja kyseessä on terveysoppi, joka pyrkii kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kehon ja mielen väliseen tasapainoon, eli tietynlaiseen kokonaisvaltaiseen harmoniaan. Eipä ihan hullu ajatus? Itseasiassa ruokavaliolla on pääpaino ayurvedassa ja uskotaankin, että syömällä omalle kehotyypilleen sopivaa ravintoa, edistetään samalla juuri sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Myös jooga ja meditointiharjoitukset ovat luonnollisesti merkittävässä osassa ayurvedassa.

Suomeen ovat muuten tulleet vastikään myös eri kehotyypeille suunniteltuja ihonhoidon tuotteita ja kuulin joku aika taaksepäin, että esimerkiksi lempparini Yogi Tea-teet on merkitty sen mukaan, miten ne nostavat tai laskevat mitäkin doshaa, eli eri yrtit voivat vaikuttaa eri kehotyyppeihin hyvin eri tavoin. Ainiin ja olenpa höyrytellyt diffuuserilla myös aiemmin öljypostauksessa vilauttamaani Frantsilan eteeristä Vata-öljyä, joka tasapainoittaa vataa. Tähän aiheeseen liittyy niin paljon kaikkea hurjan kiinnostavaa ja tutkittavaa riittää edelleen! Tutustuin jo keväällä muutamiin ayurvedisiin yrtteihin (aka adaptogeeneihin), kuten rauhoittavaan Tulsiin ja nyt viimeisimpänä Ashwagandhaan, jonka käytön aloitin joku aika sitten. Kokemukset ovat olleet niin positiivisia, että ajatuksena on esitellä tuota ihan omassa postauksessaan myöhemmin.

Ayurvedan kehotyyppejä, eli ”doshaa” on kolme; Vata, pitta ja kapha. Vatan elementti on ilma, pittan tuli ja kaphan vesi. Kehotyyppi pysyy usein läpi elämän, mutta stressin, ruokailu- tai elintapojen seurauksena voi dosha mennä epätasapainoon, joka taas voi aiheuttaa erilaista kehon ja mielen oireilua. Siksi suositellaankin suosimaan juuri omalle kehotyypille sopivaa ravintoa ja liikuntaa, jotta dosha pysyisi tasapainossa. Muistatte ehkä viime talvena kun tein MBTI-persoonallisuustestin ja kirjoitin aiheesta postauksen (täällä). Sinänsä hassua, kuinka täsmällisiä nämä erilaiset tyyppitestit ovatkaan!

Itse tein netissä aikoinaan tämän yksinkertaisen ayurveda-kehotyyppitestin. Hallitsevia tyyppejä voi olla kaksikin, mutta usein näistä yksi on ”dominoiva”. Jotkut ayurveda-ammattilaiset kritisoivat nettitestejä, jotka eivät ota huomioon perintötekijöitä tai tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia, jotka ovat oleellisessa osassa kehotyypin määrittämisessä. Ehkä vielä joskus varaan ajan ihan viralliseen ayurveda-konsultaatioon, mutta näin vielä ayurveda-amatöörinä luotan nettitestiin, enkä usko muita kuvauksia läpikäyneenä, että kehotyyppini olisi kovin todennäköisesti muu, kuin vata.

Tässä muutamia Vatan tunnusmekkejä ja ominaispiirteitä:

 

?Vata tarkoittaa liikettä, eli vata-tyyppi on usein jatkuvassa liikkeessä. Tunnistan ehdottomasti itseni tämmöiseksi ikiliikkujaksi, joka kotonakin puuhastelee jotain ihan kokoajan ja ravaa eestaas.

?Palele helposti, joten vata hakeutuu mielellään lämpimään ilmastoon (NIIN MINÄ!!!)

?Tajunnan menettäminen tai voimien väheneminen on yleistä. Olen itse todella altis esimerkiksi pyörtymisille ja huimaukselle, varsinkin jossen syö säännöllisesti. Juuri eilen alkoi huimaamaan aamulenkillä kun en lähtenyt heti aamupuuron jälkeen.

?Ruumiinrakenne on yleensä hento tai hoikka, vatat ovat usein keskimääräistä lyhyempiä tai pidempiä (CHECK!)

? Luuston kunto on usein verrainnollinen myös hiuksiin, hentorakenteisella vatalla on usein myös hennot tai hauraat hiukset ja kynnet. (Kyllä, valitettavasti, haha!)

? Usein Vata kärsii unettomuudesta, levottomuudesta ja jalkojen vipattamisesta (tästä muuten saan aina huomautuksia, koska jalkani vipattaa lähes aina)

? Vatalle sopii erityisen hyvin herääminen aikaisin aamulla, mielellään jopa klo 5-6, jolloin saa nauttia omasta rauhasta. Lisäksi suositellaan vatalle yöunia viimeistään ennen iltakymmentä. (Okei, en edes sano tähän mitään. Herään aina tuohon aikaan ja petiin ysiltä, haha. Ja nimenomaan siksi, että tämä on juuri omalle keholleni sopivin rytmi)

? Vatan iho on usein kuiva ja nivelet naksuvia (That’s me! Yliliikkuvat ja naksuvat niveleni ovat pitkään olleet jopa jo vitsi)

? Vata on nopea ja energinen, mutta esimerkiksi rutiinien muutokset tai tietynlainen epäsäännöllisyys saattaa aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Siksi rutiinit ja säännöllinen arkirytmi onkin erityisen tärkeää. Ja olen ehdottomasti itse todennut tämän!

? Myös kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat tyypillisiä vatalle ja itse kärsin niistä jokaikinen talvi kun ilmasto on kylmä! Saatatte ehkä muistaa kun kävin pari vuotta sitten tutkituttamassa kilpirauhasarvot, jolloin vajaatoimintaa ei tosin todettu, mutta oireet ovat edelleen tuttu juttu juuri kylmänä vuodenaikana, jolloin kehoni yksinkertaisesti toimii tietynlaisella ”säästöliekillä”. (Turvotukset esimerkiksi kasvoissa, palelu, yleinen jumitus, huimaus, väsymys, kynsien haurastuminen yms..) Olo muuttuu heti esimerkiksi kun lähtee kylmänä vuodenaikana lämpimään! Ihan ihme homma.

Ayurvedan periaatteen mukaan samanlainen nostaa doshaa, kun taas vastakkainen laskee sitä. Eli koska esimerkiksi vata on ”kylmä”, laskee ja tasapainoittaa lämmin vataa. Sama homma muiden ominaispiirteiden suhteen, vata on usein ”kuiva”, joten riittävä nesteytys on siksi tärkeää ja näin edespäin.  Johtuukohan tästä samaisesta seikasta se, että koen lämpimän ilmaston sopivan itselleni juuri parhaiten? Ja olen lapsesta asti tuntenut näin. Ja itseasiassa ollut myös luontaisesti kova litkimään vettä, heh. Ruokavalion suhteen tulisikin vatan suosia lämpimiä ruokia ja juomia. Vaikka pyrin itse syömään suhteellisen tasapainoisesti ja terveellisesti, koostuu ruokavalioni pääasiassa juuri lämpimästä ruoasta. Olen todennut, että kehoni toimii paremmin näin. Jos syön pelkkää kylmää salaattia pitkään, alkaa kehoni ja vatsani oireilla eri tavoin. Salaatin tai raakojen kasvisten sijaan sopii minulle paremmin esimerkiksi höyrytetyt tai uunissa kypsennetyt kasvikset. Parhaiten sopii vatalle rauhallinen, voimaa ja tasapainoa edistävä liikunta, kuten kävely, jooga tai pilates. Itse rakastan juoksemista, mutta myös kevyempää ”rauhoittavaa liikuntaa”. Vatan suositellaankin välttävän liian raskasta liikuntaa.

Onko siellä muita, joiden kehotyyppi on vata?

 

Jos muuten innostuit tekemään tuon ylempänä linkkaamani testin, niin esimerkiksi näiltä sivuilta löytyy hyvää infoa eri kehotyypeistä: Vata, Pitta, Kapha. Varoitus, aihe saattaa koukuttaa pahasti! ?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kesän kiinnostavimmat terveystuotteet

Kevään aikana olen löytänyt useita kiinnostavia terveystuotteita ja jostain syystä tämä postaus oli jäänyt roikkumaan luonnoksiin aivan liian pitkäksi aikaa. Joku muukin on saattanut huomata, että parin vuoden sisällä erilaiset ayurvediset yrtit, lääkinnälliset sienet ja muut luonnolliset ”itsehoitovalmisteet” ovat nousseet jopa trendiksi asti. Vai onko syy vain siinä, että olen ehkä itse perehtynyt tutkimaan näitä enemmän? Oli syy mikä tahansa, olen itse sitä mieltä, että luonnosta löytyy roppakaupalla hyviä rohdoskasveja, joiden terveyshyödyistä ei välttämättä olla vielä täysin perillä.

En lähde väittelemään länsimaista lääketiedettä vastaan tai ole missään nimessä vaihtoehtoisten lääkkeiden tai hoitojen puolestapuhuja, mutta silloin kun on kyse esimerkiksi yleisen hyvinvoinnin tai vastustuskyvyn vahvistamisesta, stressin lievittämisestä tai kevyistä uniongelmista, voi luonnollisesta yrttivalmisteesta hyvinkin löytyä lääkkeetön vaihtoehto. Itse nimittäin uskon vahvasti, etteivät tuhansia vuosia käytössä olleet terapeuttiset yrttivalmisteet voi ihan täysin turhiin uskomuksiin perustua. Olen itse pitkään tutkinut esimerkiksi Kaliforniassa ja Briteissä laajaksi trendiksi noussutta CBD-öljyä, mutta siitä ehkä ajatuksia joku toinen kerta. Nyt niihin tuotteisiin, jotka olen kokenut kevään aikana erityisen kiinnostaviksi!

Reishi on yksi yleisimmin käytetyistä lääkinnällisistä sienistä. Ihan alkuun tulee muistaa, ettei lääkärin määräämiä lääkkeitä kannata missään nimessä vaihtaa luonnollisiin (ainakaan ihan ominpäin). Lääkinnällisiä sieniä on käytetty esimerkiksi itämaisessa lääketieteessä jo iät ajat, mutta viime vuosina on trendi rantautunut myös terveystietoisten länsimaisten keskuuteen. Osa vaikutuksista voi tietenkin olla länsimaisen lääketieteen näkökulmasta hieman kiistanalaisia, mutta uskon kyllä, että lääkinnällisillä sienillä on paljon hyviä vaikutuksia. Reishillä on adaptogeenisiä vaikutuksia, eli sen sanotaan vaikuttavan hyvinvointia edistävästi, esimerkiksi tasapainoittamalla kehon toimintoja, ehkäisemällä sairauksia, parantamalla unta ja jopa ehkäisemällä ikääntymistä. Reishiä käytetään esimerkiksi stressin hoitoon ja vahvistamaan vastustuskykyä. Itse olen käyttänyt Terranovan Reishiä.

D-vitamiini kuuluu tietty naperon päivittäisiin vitamiineihin ja ujutin nyt uusimman suihkevitskunkin kuviin mukaan. D-vitamiineista ollaan käytetty monenlaisia valmisteita, välillä Relaa probioottien vuoksi, sitten taas D-LUX-suihkeita ja nyt tuota Puhdas+ Kids D3- suihketta, joka on kasviperäinen D-vitamiinivalmiste. Lapsille kun suositellaan D-vitamiinilisiä ympäri vuoden kun itse pidän valmisteista tauon kesän ajan.

Probiooteista olen postannut useaan otteeseen, mutta ne ovat kaiken a ja o! Vastustuskyky lähtee suolistosta ja kaikkien tulisi ottaa probiootti käyttöön myös arjessa. Itselläni oli keväällä testissä Viridianin Synbiotic Daily ja probioottien suhteen on pääpaino ollut juuri luonnollisissa valmisteissa, Terranovan, Viridianin ja Living Nutritionin valmisteissa.

Moringa. Tästä olenkin postaillut jo aiemmin! Moringa on ollut itseasiassa käytössä ihonhoidossa moringaöljynä, mutta nyt myös sisäisesti jauheena. (Btw, öljyistä Oils of Heavenin Antioksidantti-moringaöljy on aivan ihana!) Viimeaikoina moringa on noussut trendikkääksi terveystuotteeksi, eikä tätä jo tuhansia vuosia käytössä ollutta viherjauhetta aivan turhaan hehkuteta! Moringa sisältää hurjat määrät kalsiumia, rautaa, proteiinia, magnesiumia ja vaikka mitä muuta, kuten B- ja C-vitamiineja. Antioksidanttipitoinen moringa auttaa kehoa taistelemaan vapaita radikaaleja vastaan ja sen on säännöllisesti käytettynä todettu auttavan laskemaan korkeaa verensokeria esimerkiksi diabeteksen yhteydessä, sekä myös kolesterolia. Lisäksi moringalla on tulehdusta lievittäviä vaikutuksia, jonka myötä se voi ehkäistä kehon tulehdustiloja. Itse syön aamuisin moringaa reilun teelusikallisen Terranova Life Drinkin seassa. Sopii mainiosti myös smoothieiden tai jugun sekaan, maku ei tässä ole lainkaan samanlainen kun esimerkiksi  levissä klorellassa tai spiruliinassa. Oma Adunan moringani on saatu PUR-Kaupasta.

Manuka. Eli siis hunajaa, joka maksaa monta kymppiä purkilta, mutta mikä tekee siitä niin ihmeellistä verrattuna normaaliin hunajaan? Manuka-hunaja syntyy kun uusiseelantilaiset mehiläiset keräävät mettä manuka-pensaan kukista. Manukaa kutsutaankin lääkinnälliseksi hunajaksi ja luonnon omaksi antibiootiksi. Siitä voi olla apu esimerkiksi vatsavaivoihin, ihon tulehduksiin, flunssan hoitoon, allergioihin ja vastustuskykyyn. Manukaa voi käyttää myös kauneudenhoidossa hellimään ihoa, sen entsyymit joita mehiläisten sylki erittää, tekevät hyvää iholle. Manukaa löytyy eri vahvuuksina, riippuen siitä kuinka ”aktiivista” hunaja on. Alemman faktorin hunaja (eli esimerkiksi tämä KFactor 12) sopii erinomaisesti käytettäväksi yleistä vastustuskykyä vahvistamaan, vahvempi taas terapeuttisiin tarkoituksiin, koska antibakteeriset- ja viraaliset vaikutukset ovat tehokkaampia. Pakko sanoa, että olen aivan rakastunut manukaan, myös maun puolesta! Itse olen käyttänyt tätä Wedderspoonin Manukaa. Tuolla hieman alempana kirjoitan vaikutuksista, joita olen huomannut tämän käytön aikana!

Acerola. Acerolakirsikka on tunnettu todella korkeasta C-vitamiinipitoisuudestaan ja tämä jauhe onkin todellinen C-vitamiinipommi. Pakko sanoa, että tämä on ehdottomasti tuote, jota aion käyttää jatkossa aina! Liputan muutenkin C-vitamiinin nimeen niin vastustuskykyä tukemassa, ihon kollageenintuotantoa aktivoimassa, väsymystä vastaan taistelussa, kuin antioksidanttinakin. Ja on muuten niiin hyvääää!!!  Syön tätä teelusikallisen päivässä ja pakko todeta, että tämä purkki on ollut todella riittoisa. Nyt toista kuukautta käytössä ja vielä reippaasti jauhetta jäljellä. Tämä on myös jauhe, jonka saa helposti lisättyä smoothien tai juoman sekaan. Itse olen käyttänyt tätä Kiki Health Luomu Acerolajauhetta.

Sain muuten PUR-kaupalta loistavan vinkin, johon olenkin siitä saakka ollut aivan koukussa. Aamuisin otan reilun puolikkaan teelusikallisen manukaa ja dippaan lusikan acerolajauheeseen. Melkoinen antioksidantti-pommi varsinkin näin tehokaksikkona käytettynä! Odotan aina suorastaan innolla aamun manukaa, vaikken edes ennen tykännyt hunajasta. Itse syön näitä pääasiassa juurikin vastustuskykyä ylläpitämään. Todettakoon, että söin pari kuukautta tätä manuka-acerolayhdistelmää, joiden käytön aloitin pitkän flunssaputken jälkeen. Näitä käyttäessä en ollut kertaakaan sairaana, enkä saanut pojan pieniä räkätauteja, huomasin siis selkeästi tehon vastustuskyvyssä.

Jos siis tiedät jo ennakkoon olevasi herkkä sairastumaan kausiflunssiin, osta seuraavaksi hyvissä ajoin testiin manukaa ja acerolaa! Terveenä pysyminen on sen arvoista ja nämä ovat jatkossa itselläni tehokaksikko heti kun flunssakausi pärähtää käyntin. Heti kun jätin nämä hetkeksi pois joku aika takaperin manukan loppuessa, sain samantien pojalta pienen flunssan. Ihmettelin myös jokunen viikko takaperin kun en juurikaan joutunut aloittamaan jokakeväistä allergialääkerumbaa. Olin tästä aivan ihmeissäni, koska usein siitepölyallergia iskee minuun todella vahvana. Sitten kävi niin, että manukapurkki loppui ja allergiaoireet iskivät samantien. Eli voisin luulla, että on itselläni vaikuttanut myös allergioita lieventävänä. Aamurutiineihini kuuluu acerola+manuka-yhdistelmän lisäksi myös tuossa ylempänä mainitsemani Terranovan Life Drink, jonka juon veteen sekoitettuna.

Holy Basil, eli Tulsi tai Pyhä basilika. Tulsia on käytetty jo iät ja ajat ayuverdisessa lääketieteessä terapeuttisena yrttinä.  Intiassa se onkin yleisesti käytetty ja pidetään jopa pyhänä yrttinä. Myös tulsi on adaptogeeni (yksi voimakkaimmista), joka rauhoittaa, poistaa ahdistusta, auttaa keskittymään ja sitä kutsutaan joskus jopa ”luonnon omaksi rauhoittavaksi”. Tutustuin viime vuonna Living Nutritionin luonnollisiin valmisteisiin Your Flora-probioottivalmisteiden osalta, mutta nyt olen perehtynyt enemmän myös sarjan monipuolisiin yrttivalmisteisiin, joita löytyy eri tarkoituksiin. Tulsi sopii erinomaisesti juuri kiireiselle ja stressaantuneelle, koska kasvattaa stressinsietokykyä ja tasapainoittaa mielialaa. Sen on sanottu myös puhdistavan kehoa ja vahvistavan vastustuskykyä (ja stressaantuneethan usein myös sairastuvat helpommin tulehdustauteihin, joten siitäkin syystä tämä on erityisen hyvä valinta). Oma tulsi-valmisteeni on Living Nutritionin Holy Basil Alive, joka sisältää fermentointiprosessin ansiosta paljon aktiivoituja ravintoaineita. Ja kyllä, tulsin kohdalla huomasin jossain määrin semmoisen mieltä tasapainoittavan vaikutuksen, oliko sitten vain mielikuvitusta vai ei, se jää vain nähtäväksi kun tulsin käyttö jatkuu 🙂

 

Onko joku näistä teille jo ennestään tuttu tai alkoiko jokin tuote erityisesti kiinnostamaan?

 

 

Tuotteet saatu. Osa linkeistä mainoslinkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.