Miniloma Muotkalla + 3 asiaa, jotka opin Lapista

Majoitus saatu yhteistyönä

Majoituimme viimeiset neljä yötä Lapin reissulla Muotkassa Wilderness Hotel Muotkassa ja voi elämä kuinka mieletön paikka! Olin haaveillut Muotkasta jo parin kuukauden ajan tutkittuani Inari-Saariselkä-akselilta kivoja (rauhallisempia kohteita) syysreissuun ja kansallispuiston läheisyydestä. Yllättäen sitten havahduinkin selailemassa kuvia Muotkalta ja lähiseuduilta suunnilleen päivittäin, odotinkin tulevaa reissua todella innolla! Tämä oli toinen kertani Wilderness Hotelsin majoituksissa, viime joulukuussa majoituimme Wilderness Hotel Inariin aivan Inarijärven rannalle (postaus täällä). Voin todella lämpimästi suositella myös Inarin majoitusta, mutta jos näistä kahdesta on pakko valita niin nousi Muotkan majoitus ehdottomasti suosikikseni. Itseasiassa jopa kohteena yhdeksi suosikkipaikoikseni ikinä! Ja tämä onkin jo todella kova ranking omalla listallani 😀

Ihmisvilinää ja meininkiä ei Muotkalta juurikaan löydy, mutta jos luonnonrauha ja oma aika keskellä Lapin luontoa houkuttelee, on tämä ehdottomasti sinun paikkasi. Lähimmät kaupat löytyvät Saariselältä (noin 12km päästä), Ivalosta taas ajaa perille noin 45min. Otimme tulomatkalla taksin, paluumatkalla taas bussikuljetuksen Ivaloon, joka haki kätevästi suoraan majoituksen edestä ja kustansi muistaakseni 13€. Hyvät kulkuyhteydet löytyvät siis ehdottomasti! Olin jopa aivan unohtanut, että olen lapsena käynyt Saariselällä talvella, mutta muistikuvat ovat näin lähes 25 vuoden jäljiltä melko hatarat.

Täytyy todeta, että tämä reissu oli kaikin puolin melkoinen aktiiviloma! Tuli liikuttua luonnossa kävellen ja pyörällä, sekä koettua vaikka mitä kivaa. Ensimmäisen kerranhan kävin tällä reissulla pulahtamassa saunasta uimassa Ivalossa ensimmäisenä iltana, mutta Muotkalla jäin kylmävesiuintiin suorastaan koukkuun ja uimassa useaan otteeseen. Yksi reissun kohokohdista oli ehdottomasti Wilderness Hotel Muotkan UPEA savusauna, josta pääsi näppärästi pulahtamaan tunturipuroon virkistäytymään. Ja minähän menin, oli kyllä aivan hemmetin kylmää ja on kuulemma aina, koska vesi virtaa tuntureilta.

Parina päivänä lainasimme maastopyörät ja lähdimme retkelle Kiilopäähän. Toisena päivänä teimme reilun 15km lenkin Kiilopään rinteille katsomaan maisemia, jotka olivat mielettömät. Harmiksemme osui kohdalle sateista keliä ja toiveissa olisi ollut vielä viimeisenä päivänä käydä katsastamassa pyörällä Kiilopään suunnalla Luulampi, joka jäi vähän harmittamaan edellisellä pyöräretkellä. Urho Kekkosen kansallispuisto sijaitsee aivan kivenheiton päässä Muotkalta, joten pyöräily ja patikointimaastoja riittää enemmänkin kuin mitä loman aikana luultavasti ehtii taivaltaa. Harmittaa, ettei noiden vajaan neljän päivän aikana ehtinyt retkeillä enemmänkin, vaikka toki paljon tulikin nähtyä.

Sunnuntaina oli aurinkoista ja saimme hotellilta mukaan eräoppaan seuraksemme Pyhä-Nattaselle, joka sijaitsee noin 40minuutin ajomatkan päässä etelän suuntaan Sompion luonnonpuistossa. Ja onneksi lähdimme! Pyhä-Nattanen on ehdottomasti yksi upeimmista luonnonkohteista, joissa olen tähän asti käynyt! Teimme 7km reitin (Pyhä-Nattasen polku), joista ensimmäinen 2km oli metsäpolkua ja 2km kipuamista kiviä pitkin Pyhä-Nattasen huipulle. Tuota haastavampaa reittiä ei suositella huonokuntoisille tai missään nimessä kivien liukkauden vuoksi huonolla säällä tehtäväksi, mutta maisemat olivat kiivetessä aivan upeat. Huipulta lähtee alaspäin helpompi reitti alas, jota sitten kipusimmekin alas.

Pyhä-Nattasen maisemia on kehuttu Suomen kauneimpien joukkoon ja allekirjoitan tämän täysin. Huippu on vanhaa kalliopaasia ja rapautumiskiveä. Pyhä-Nattanen on saamelaisille pyhä paikka ja toorien on uskottu olevan jumalien koteja. Maisemat olivat aivan mielettömät! Huipulla on pystyssä vanha palovartijan tupa, jota käytetään nykyään autiotupana ja on siis avoinna retkeilijöille. Kävin kurkkimassa sisälle tupaan ja ehdin jo haaveilla siitä kuinka tunnelmallista sieltä olisi herätä aamulla ja katsoa ulos maisemia! Ehdottomasti yksi juttu lisää bucket listille!

Reissulla opin esimerkiksi nämä 3 ”Lappi-faktaa”:

 

Suomessa ei elä poroja luonnonvaraisena, vaan kaikilla poroilla on omistaja. Tämä tuli itselleni aivan uutena ja ehkä näin kaupunkilaisena vähän hölmönäkin tietona. Olin itse pitänyt itsestäänselvänä, että poroja elää myös luonnonvaraisena, mutta näin ei tosiaankaan ole. Suomessa voi periaatteessa alkaa kasvattamaan poroja ilman, että olisi saamelaisia juuria (Norjassa kuulemma taas ei), mutta käytännössä se on todella vaikeaa. Saamelaiseen perheeseen syntyvä lapsi saa jo syntyessään lahjaksi ensimmäiset poronsa (ja poromerkkinsä!), josta poronkasvatus sitten alkaa. Toki porot elävät ja kasvavat Suomessa vapaana, sekä populaatio kasvaa (ainakin käsittääkseni) luonnostaan, mutta tiettyjä rajauksia alueissa on poroaitausten muodossa. Jos joku poro eksyisi aivan muille maille, menee sen omistaja kuulemma noutamaan sen kotiin 😀 Aikomukseni on ensi vuonna opiskella syvemmin maaseudun kehittämistä koulussa, joten siitäkin näkökulmasta kuuntelin korvat höröllä kaikkea perinteisistä elinkeinoista ja porotaloudesta!

Lapissa elää ihmisiä taloissa, joissa ei ole sähköä ja tämä on jopa aivan tavallista. Mihinkäs sitä nyt sähköä tarvitsisi jos on tottunut koko elämänsä asustelemaan sähköttä? Myös tämän kuullessani iski minuun melkoinen kaupunkijuntti-fiilis, koska olin tottakai ajatellut, että nykypäivän Suomessa on sähköverkosto melkeinpä aivan ”universaali” juttu. Näin ei kuitenkaan tosiaankaan ole ja erityisesti Lapin syrjäseuduilla elää paljon ihmisiä taloissa ja mökeissä, joissa ei ole sähköjä, eikä ole koskaan ollutkaan. Ja hyvin pärjätään! Itseltäni vaatisi ehkä melkoista sinnikkyyttä ryhtyä elämään lähes sähkötöntä elämää, mutta arvostan suuresti ihmisiä, jotka sitä nykypäivänä elävät.

Tunturipuroista voi huoletta juoda vettä, joten pitkilläkään vaelluksilla ei ole hätää, vaikkei jaksaisi kantaa mukaan litrakaupalla juomavettä mukaan! Toki nyt itsekin tiesin, että tunturipurojen vesi on puhdasta, mutten nyt rehellisyyden nimissä ollut edes ajatellut asiaa sen pidemmälle. Maistoinpa kuitenkin itsekin juoda vettä suoraan purosta ja kyllä, oli melkoisen hyvää vettä jos näin voi sanoa! 😀

Kertokaa, tiesittekö te nämä?!

 

Jos vierailet Saariselällä tai lähistöllä, suosittelen nähtäväksi ainakin seuraavia kohteita: Kiilopää ja Pyhä-Nattanen! Ja majoituksena Saariselältä aivan ehdottomasti Wilderness Hotel Muotkaa. Tai jos vierailet lähistöllä, soita ainakin Muotkalle ja varaa tuo savusauna! Oli jo itsessään kokemuksena aivan mieletön 🙂

Itseäni jäi näiden lisäksi kiinnostamaan mm. Suomen eteläisin saamelaiskylä Vuotso, joka sijaitsee aivan automatkan varrella Pyhä-Nattaselle. Harmittaa, etteivät kelit suosineet revontulia, mutta ehkäpä sitten taas seuraavalla kerralla. Vaikka Muotka oli näin syksylläkin aivan upea, on se kuulemma lumen tultua aivan omalla levelillään ja todellinen ”winter wonderland”. Ja se onkin vielä PAKKO kokea!

Ps. Wilderness Hotel Muotkan henkilökunta vinkkasi tarjouksesta, mikäli miniloma Muotkalla kiinnostaa teitäkin! Hintaan 349€ yövyt 1 yön aurora cabinissä (lasi-iglu) skumpalla ja 2 yötä hotellihuoneessa, aamupala sisältyy hintaan. Tarjous on voimassa 25.10 asti ja 17.11-30.11. Lisätiedot löytyy täältä!

Oletteko käyneet Saariselällä tai Muotkalla? ✨    

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Cookinsaaret: Lokaalijuttuja, puhelinkuvia ja kauhunhetkiä pienkoneessa

Hellurei täältä lämmöstä! Viime päivinä olen pyrkinyt kunnolla lomamoodiin ja päätin myös parhaani mukaan olla stressaamatta blogijutuista tai oikeastaan mistään muustakaan. Olen useaan otteeseen todennut, että lomamatkoista saa halutessaan hyvinkin stressaavia esimerkiksi somen suhteen jos yhtään haluaa kirjoittaa tai jakaa kuvia päiviltä. Olen joinan päivinä heilunut itse kolmen kameran kanssa ja sitten todennut, että hitto vie – aivan sama näiden kuvailujuttujen kanssa ja yrittänyt olla stressaamatta siitä, etten muka ehtisi taltioida asioita. Enkä oikeastaan edes muista milloin olisin viimeksi oikeasti lomaillut näin montaa päivää putkeen, tässähän menee aivot jo aivan juntturaan, heh. Tuntuu, ettei meidän lomalta tähän saakka ole vauhdikkaita käänteitä puuttunut, rehellisesti olisin kyllä tyytynyt vähempäänkin. Alkureissun mentyä lähinnä kuumen kourissa halusin parannuttuani keskittyä täysillä täällä ja palailenkin viimeistään ensi viikolla Uudesta-Seelannista taas tavalliseen, säännöllisempään postaustahtiin. Kuten sanottua, on tämä viikko mennyt pääasiassa melko rennoissa merkeissä ja puuhastellessa. Olen käynyt snorklaamassa, kävelemässä pitkin hiekkarantaa ihan vain haahuillen ja melomassa rannan edustalla koralliriuttaa ihmettelemässä. Eihän siinä, kyllä tähän voisi tottua!

Seuraava ajatus yllätti myös itseni, olen nimittäin havahtunut siihen, että saatan pitää Rarotongasta jopa Mooreaakin enemmän. Ai miksikö? Edullisempi hintataso, paremmat hiekkarannat ja jollain tapaa vieläkin rennompi meinkinki, sekä ystävällisemmät ihmiset. Tähän mennessä on kohde ollut siis nappivalinta ja olen iloinen, että tulimme juuri tänne, emmekä menneet nyt uudelleen esimerkiksi Ranskan Polynesiaan.

Paikallinen (täysin ilmainen) flunssaklinikka, jolla olemme vierailleet nyt kahdesti.. Ensin olin hieman kauhuissani, mutta sitten iski symppistely, hah.

Erityisesti snorklaaminen on ollut pitkästä aikaa superkivaa ja alkoi harmittaa, etten edelleenkään omista vedenpitävää kameraa. Täytyypi kyllä hankkia! Täällä olisi jo saanut melkoisia vedenalaisia otoksia. Se täytyy mainita, etten muista milloin olisin viimeksi snorklannut näin upeilla apajilla. Aivan hotelimme edessä on aivan erinomaiset snorklauspaikat, enkä rehellisesti ole varmaan koskaan aikaisemmin nähnyt näin paljoa erilaisia värikkäitä kaloja, vaikka paljon olenkin snorklaillut. Kajakoidessa olen yrittänyt kuumeisesti bongailla kilppareita ja olen jotenkin aina muutenkin ollut niiden suhteen maailman epäonnekkain. Tuntuu, että kaikki muut onnistuvat aina bongailemaan ja minä taas en ikinä, kuten en siis nytkään 😀 Hienoja koralleja ja värikkäitä kaloja sitäkin enemmän. Ostin ennen reissua kiikarit tähtien tarkkailuun ja voin kertoa, että tähtiryhmien, sekä kuun kraatereiden bongailu ja kiikarointi on muuten täällä myös ihan parasta ikinä.

Tein eilen yksin päiväretken Aitutakin atollille, jota olin odottanut täällä reissussa aivan hurjasti. Tommia ei innostanut pienkoneella lentäminen ja poika oli muutenkin vielä vähän toipilaana kuumetaudista, joten päädyimme toteamaan, että yksin lähteminen ei ehkä ole hullumpi ajatus. Teen Aitutakin retkestä vielä oman erillisen postauksensa myöhemmin, mutta täytyy jakaa jo heti pieniä jännitysmomentteja pienkoneen kyydistä.. Lento Aitutakille kestää Rarotongalta 40min ja matka taittui Air Rarotongan potkurikoneen kyydissä, joka vetää suunnilleen noin 30 matkustajaa. En itse yleensä koskaan pelkää lentämistä, mutta eilen kieltämättä hieman jännitti. Olimme jo boardanneet aamukahdeksalta koneeseen kun kapteeni toteaa, ettei koneemme nyt sitten lähdekään käyntiin. Kone kuulosti lähinnä siltä kuin joku olisi yrittänyt käynnistää jotain patterikäyttöistä imuria, jonka virta riittää vain sekunniksi. Kaikki matkustajat ulos koneesta ja takaisin terminaaliin odottamaan lisätietoja. Hetken päästä paikalle hurauttaa toinen saman kokoluokan kone, jolla lopulta pääsemme matkaan ja kaikki toistaiseksi hyvin.

Iltapäivällä viiden aikaan koko päivän retkeilyn ja pulikoimisen jälkeen olemme matkaseurueen kanssa Aitutakin hökkeli-lentoasemalla valmiina kotimatkaan kun toteamme koneeseen boardatessa kyseessä olevan samainen ”rikkinäinen” kone aamulta, jolla emme koskaan päässeet lähtemään. Okey. Ei mene kuin minuutti kun kapteeni kuuluttaa meille kaikille (jo tietysti vöissä istuville) matkustajille, että nyt on muutamia ongelmia koneen kanssa ja joudumme siirtymään terminaaliin odottamaan lisätietoja. Kaikki jälleen ulos koneesta ja odottelemaan epätietoisena niitä tietoja – maailman pienimmällä lentokentällä kun ei tosiaan muitakaan koneita ollut, joista olisi voinut lennosta vaihtaa, heh.

Paluu hedelmäkojujen pariin <3

ja tietty Tahitin gardenioiden!

Saamme tiedon, että uusi kone on lentämässä hakemaan meitä, samalla kun kapteeni tekee molemmilla moottoreilla jotain omia testejään ja uskomatonta kyllä, saa ne toimimaan. Tämän jälkeen saapuu kentän lentomekaanikko suorastaan riemuissaan kädet innoissaan heiluen ilmoittamaan meille, että kone toimii sittenkin ja voimme kaikki palata koneeseen. Hmm. Me kaikki turistit olimme lähinnä hämmentyneen pelokkaita, erityisesti tuon aamun ensimmäisen episodin vielä muistuessa mieleemme. Sillä kerralla kieltämättä hieman jännitti nousta ilmaan ja olin todella tyytyväinen, että olin retkellä yksin. Vieressäni käytävän toisella puolella istuva mies näytti olevan jonkin sortin osittaisen paniikkikohtauksen ja zen-keskittymisharjoitusten kourissa, pysyen koko 40min lentomatkan silmät kiinni kädet kasvoillaan tismalleen samassa asennossa. Ja myönnän, vaikken pidä itseäni millään muotoa uskonnollisena, lausuin mielessäni pienen hyvän onnen rukouksen ennen lentoa 😀

No, loppu hyvin – kaikki hyvin. Lento sujui loppupeleissä hyvin, mutta aivan hetkeen en lähtisi uudestaan. Ehkäpä tämä on täysin arkinen juttu täällä Cookinsaarten lentoliikenteessä, en tiedä 😀 Olen kuitenkin iloinen, että tuli lähdettyä ja nähtyä Aitutaki!

 

Pahoittelen myös sitä viivästynyttä lentäminen lapsen kanssa-vinkkipostausta! Yritän kyhätä sitä ensi viikolla kasaan 🌸

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Cookinsaaret: Ensihuomioita ja toteamuksia Rarotongalta x 5

Terkkuja Rarorongalta! Pitkän reissaamisen jälkeen pääsimme vihdoin lauantaina perille tänne Cookinsaarille, jossa vietämme viikon näin reissun alkuun. 12h aikaerojen päälle ylitimme vielä International Date Linen Aucklandistä lentäessä, joka tarkoitti siis, että hyppäsimme täällä vielä eri päivään. Lähdimme Aucklandistä sunnuntaina ja 4h myöhemmin olimmekin taas lauantaissa, joten pää on ollut tässä alkupäivinä aina hieman pyörällä sen suhteen, että mikä aika mikä paikka. Cookinsaaret ovatkin siis maapallon viimeisiä paikkoja, joissa kuluva päivä vaihtuu yöhön. Itselläni on tämä tarkoittanut lähinnä sitä, että aina kun aamulla herään, on kyseinen päivä melkeinpä jo Suomessa ohi.

Onnistuin tietty hankkimaan itselleni tähän loman alkuun jonkun megaflunssan ja vietin kaksi kokonaista päivää lähes 39c kuumeessa lähinnä peiton alla maaten, sekä todeten, ettei ole ihan hetkeen tullut oltua noin kipeä. Pientä koronapaniikkiakin oli taas vaihteeksi täällä ilmassa, mutta mielestäni oireet eivät oikein menneet yksiin ja kävimme eilen lääkärillä, joka myöskin totesi kyseessä olevan luultavasti tavanomainen kuumetauti. Tänään on siis oikeastaan tulopäivän jälkeen ensimmäinen päivä kun on hieman terveempi olo, enkä ole käytännössä ehtinyt vielä juurikaan tehdä täällä mitään. Toki harmittaa aivan hemmetisti, että noin kolmasosa tästä meidän viikon ajasta täällä meni sairasteluun, mutta eihän sille mitään voi. Luultavasti siis joudumme jättämään väliin joitain retkiä ja paikkoja, joissa täällä oli tarkoitus käydä.

Olin itse odottanut reissulta eniten juuri tätä Rarotongan etappia ja muistaakseni tutkin kohdetta vajaan vuoden, ennenkö saimme tämän kätevästi yhdistettyä Uuden-Seelannin matkaan. Muistatte ehkä, että tuumailin ensin pitkään Samoan ja Cookinsaarten välillä, kunnes Cookinsaaret jostain syystä vetivät puoleensa enemmän. Yllätyksekseni on myös Tommi tykännyt paikasta hurjasti ja onhan täällä todella ihanaa! Kiilaa ihan ehdottomasti yhdeksi upeimmista paikoista ikinä.

Kokosin yhteen muutamia ensihuomioita ja toteamuksia Cookinsaarilta ja pääsaaelta Rarotongalta:

 

Ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisia ja tarkoitan siis, että OIKEASTI! Jos vuosi sitten alleviivasin sitä kuinka ystävällisiä Uusi-Seelantilaiset ovat niin nyt ollaan ehkä vielä sitäkin nextimmällä levelillä. Kaikki ovat todella avuliaita, rentoja ja huumorintajuisia. Tästä kertoo varmasti esimerkiksi se, että kun meidät eilen ohjattiin lääkäriasemalle flunssan vuoksi, emme edes joutuneet maksamaan mitään, vaikka saimme mukaamme lääkkeetkin. Olin aivan ihmeissäni, koska moista ei ole tullut vastaan missään ja toisista huolenpito on todella vilpitöntä. Ilmapiiri saarella vaikuttaa muutenkin todella turvalliselta ja nämä olivatkin seikkoja miksi kohteeseen päädyin: Äärimmäisen ystävälliset ihmiset ja turvallisuus, myös iltaisin.

Rannoilla saa olla rauhassa, eikä tungosta ole edes kauniiden auringonlaskujen aikaan. Sadekausi on tosin vielä osittain päällä ja loppuu maaliskuun jälkeen, joka tarkoittaa myös vähemmän turisteja, mutta mitään ruuhkaa täällä ei tosiaankaan ole missään. Rannalla voi helposti kävellä ilman, että juuri kukaan tulee sinua vastaan.

Myös hiljaisuus on täällä rauhoittavaa. Ei ihmisten tai liikenteen melua. Istun juuri huoneemme parvekkeella ja ainoa ääni on koralliriuttaan iskevien aaltojen kohina. Okei, voisin ehkä tottua tähän. Kuten ehkä totesin jo joskus Moorean ja Tahitin kohdalla, on tämä ehdottomasti paikka, jossa kaikki kiire, huolet ja murheet unohtuvat hujauksessa.

Täälläkin ihmiset elävät käsittääkseni melko omavaraisesti mm. hedelmien suhteen ja varmimmin löydät hedelmiä ostettavaksi pienistä kadunvarsi-kojuista. Pienemmistä ruokakaupoista ei välttämättä löydy hedelmiä ollenkaan tai hyvällä lykyllä jotain tuontihedelmiä, kuten omenia. Mäkin haluan pystyttää oman hedelmäviljelmän ja kojun tänne 😀

Cookinsaarilta ei löydy suurien hotelliketjujen luksusresortteja. En ole aivan 100% varma, että löytyykö yhtäkään, mutta ainakaan muistaakseni en niihin majoituksia selatessani törmännyt. Kuulin, että täällä on aikanaan ollut Sheraton-hotelli, joka ilmeisesti joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja sittemmin autioitui (vastaavia tapauksia on useita myös Ranskan Polynesiassa). Ainakin toistaiseksi ovat Cookinsaaret siis pääasiassa resorttivapaata (tai siis Hilton / Four Seasons / InterContinental / Sofitel-vapaata) aluetta, joka näkyy myös siinä, että hintataso on melko edullinen, eikä turistien määrä räjähtänyt käsiin. Usein paikalliset vastustavat isoja ketjuja, joiden tuotoista vain pieni osa päätyy itse kohdemaalle hotellien rahastaessa turisteja resortin sisällä about kaikesta, mitä he reissun aika tekevätkin aina ruokailuista ja retkistä lähtien. Mutta koska monet Tyynenmeren pienet saaret kärsivät taloudellisesta ahdingosta ja elävät muiden maiden tukien varassa, ymmärrän myös sen kuinka suuret hotelliketjut pääsevät valtaamaan alaa.

Tommi tutustui eilen meidän hotellissa australialaiseen pariskuntaan, jonka mies oli käynyt kalastamassa 4kg tonnikalan, jonka hotellin kokit lupasivat kokkailla eri kypsyysmuodoissa. He kutsuivat mekin syömään kalaa ja itsekin piipahdin eilen illalla jo hieman paremmalla ololla alakertaan maistamaan. Oli kyllä aivan superhyvää!!

Nyt aamupalalle. Palataan taas! 🌴

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Lähtösäätöä ja koronapaniikkia

Vihdoin perillä Aucklandissä! Pidin pienen IG-tauon reissun yhteydessä ja ajattelin kirjoitella reissukuulumisia ennemmin tänne blogin puolelle kunhan pääsemme perille. Meidän lähdöstä ja yleisesti reissusta ei tällä kertaa puuttunut pientä paniikkia. Olen yleensä äärimmäisen huolellinen valmisteluiden suhteen, mutta tällä kertaa aiheutti kentällä ensin paniikkia semmoinen pieni seikka kuin viisumi (NZeTA) Uuteen-Seelantiin. Reissatessamme tänne edellisen kerran vuosi takaperin kävin läpi viisumikäytännöt tarkasti ja tuolloin oli käytäntö, että tietyistä visa waiver-maista reissatessa ei tarvitse hakea erillistä viisumia ennakkoon, vaan se myönnetään esimerkiksi meille suomalaisille automaattisesti rajalla 3kk ajalle. Olin itseasiassa tutkinut tämänkin seikan uudelleen, mutta ilmeisesti ainoastaan tuon visa waiver-seikan suhteen (jolla listalla Suomi siis edelleen on) ja epähuomiossa en ollut bongannut, että Uuteen-Seelantiin on viime vuoden lopulla tullut käytäntöön elektroninen matkustuslupa, joka siis vastaa periaatteessa Yhdysvaltojen ESTA:a. Noh, kuulimme tästä tietysti kentän check-inissä ja lähdimme pienessä paniikissa täyttelemään NZeTa-hakemuksia panikoiden sitä, että lähtöselvitys sulkeutuu 15 min sisällä ja ehdimmekö yleisesti saada vahvistuksen matkustuslupaan. Ups.

Loppupeleissä tulivat vahvistukset noin kahdessa minuutissa ja kaikki oli onneksi ok, mutta huonomminkin olisi voinut käydä. Opetuksena itselleni? Vaikka olisitkin reissannut jonnekin aivan vastikään, tarkasta silti viisumiseikat kuntoon mahdollisten ylläreiden varalle. Ja aina olenkin näin tehnyt, mutta näköjään tämmöisiä sattuu 😀 Eli: Jos olet aikaisemmin matkustanut Uuteen-Seelantiin suomalaisena ennen viisumia, ei se enää onnistu, mutta NZeTa:n hakeminen netissä on todella helppoa ja vahvistuksen saa useimmiten hujauksessa. Ehkei kuitenkaan kannata jättää asiaa aivan näin viime tinkaan, heh. NZeTA kustansi 25 NZ dollaria per henkilö. Olin itseasiassa ajatellut tekeväni Uuden-Seelannin viisumiseikoista ihan erillisen postauksensa, koska itse reilu vuosi takaperin itse tätä tutkiessani totesin, että asiaa googletellaan suomeksi paljon. Ehkäpä tämä siis ajoi samalla senkin asian.

Koskaan aikaisemmin ei ole tullut muuten noin kiire ehtiä gatelle ja ehdimme jo panikoida, että myöhästymmekö tämän kaiken härdellin kruunaukseksi vielä lennoltakin. Ps. Helsinki-Vantaan uusi kaukoterminaali on ihan valtava! En ollut hetkeen lentänyt sieltä ja olin aivan ihmeissäni tuosta laajennuksesta ja siitä, kuinka suuret etäisyydet Hki-Vantaalla on nykyään kävellen. Lensimme Qatarilla ensin Dohaan 6h ja vaikka en noin yleisesti ole juurikaan panikoinut koronaviruksesta, iski tuolla lennolla pieni jännitys asian suhteen. Kuulimme matkustamohenkilökunnan juttelevan keskenään hieman huolestuneena eräästä kuumeisesta aasialaisen perheen matkustajasta 4 penkkiriviä edessämme ja tietysti lähdimme oman elämämme salapoliiseina tutkimaan tilannetta. Matkustamohenkilökunnan esimies kävi ilmeisesti ottamassa matkustajalta jonkin sylkinäytteen, kyselemässä useaan otteeseen tilannetta ja kuulimme lentoemäntien toistamiseen juttelevan asiasta keskenään (tulin siis vessasta ja nämä juttelivat käytävällä niin, etteivät ensin huomanneet minua).

Toinen oli selvästi hieman huolestunut, toinen taas lähinnä naureskeli ja sanoi, että ei tässä mitään. Kysyin jopa tilannetta tästä (juuri siltä hieman huolestuneelta lentoemännältä), joka selvästi meni tästä hieman paniikkiin ja selitti jotain, että kyllä, matkustaja on kuumeinen ja asiasta on raportoitu heillä jonnekin eteenpäin. Noh, mekin hieman jännitimme usean tunnin ajan, että mikäköhän tässä on tilanne ja spekuloin lähinnä sitä, että miten lentoyhtiö mahtaisi toimia koronaepäily-tilanteessa? Asiasta ei luultavasti kerrottaisi koneen matkustajille paniikin välttämiseksi, mutta entäs sitten laskeuduttua? Ehdimme jo miettiä pahinta skenaariota, jossa olisimme jossain Qatarin hotellihuoneessa karanteenissa 2 viikkoa ilman minkäänlaista kompensaatiota vakuutusyhtiöltä. Siinä vaiheessa olisi kyllä ottanut päähän 😀

Ps. Ruoat ovat Qatar Airwaysillä ehkä parhaimmat ikinä!

Lopputulema oli siis se, että nämä matkustajat (kuumeinen oli lopulta siis lapsi) pääsivät lähtemään koneesta aivan normaalisti meidän muiden kanssa, eli kyseessä oli luultavammin väärä hälytys, vaikka hieman kyllä jännitti. Kolmen tunnin välilasku Dohassa meni ihan hyvin, vaikka vaihto keskellä yötä ensin hieman mietityttikin. Poika nukkui pienet tirsat (eli päivällä skipatut päiväunet) ensimmäisellä lennolla, joka varmasti auttoi asiaa. Oikeastaan koko tuo reilun 16h lento meni aivan erinomaisesti, vaikka olihan se lentona äärimmäisen pitkä 😀 Nukahdimme kaikki aika nopeasti nousun jälkeen, vaikka olinkin suunnitellut valvovani edes muutaman tunnin. Loppupeleissä nukuimme koko porukka ehkä noin 5h, jonka jälkeen lennosta oli jäljellä ”vain” noin kymmenisen tuntia.

Pari viime kertaa olen suhtautunut Qatariin hieman ristiriitaisesti palvelun suhteen, mutta tällä kertaa sujui kaikki erinomaisesti ja erityisesti lapset huomioitiin paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin lennolla. Poika sai viihdykkeeksi puuhapussin ja ateriat tarjoiltiin aina ensimmäisenä nuorille matkustajille. Vinkkini! Jos suunnitteilla on kaukomatka lapsen kanssa ja valittavana on reitti Qatarilla, suosittelen lämpimästi valitsemaan sen. Se mikä ehkä jäi ihmetyttämään, oli että tuolla megapitkällä lennolla tarjottiin vain kaksi ateriaa ja muut syömiset tuossa välissä olivat lähinnä snacksejä, poppareita, keksejä ja kaikkea tätä kategoriaa, vaikka itse (toki yölennolla) olisin ennemmin syönyt kolme kunnon ateriaa ja vähemmän noita pikkuherkkuja ja ”leffasnacksejä”. Itsehän kulutin lennolla aikaa kuuntelemalla varmaan yli 10 true crime-podcastjaksoa, haha.

Nyt on päällä pienet jetlagit päällä ja jatkan muista jutuista seuraavalla kerralla, ettei tästä postauksesta tule aivan megapitkää 🙂

 

Juuri nyt näpyttelen tätä postausta kentällä ja suunta kohti Rarotongaa!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Matkakohteiden topit ja flopit

Minulta on postausta matkakohteiden suosikeistani ja itseasiassa viime viikolla sain postaustoiveen kohteista, jotka syystä tai toisesta eivät matkailumielessä minua kiinnosta. Päätin tehdä tämmöisen kombinaation, jossa listaan kohteita, jotka ovat top-listallani, paikkoja joihin en lähtisi uudelleen ja niitä, jotka syystä tai toisesta eivät ensisijaisesti nappaa.

Joskus vuosia ja vuosia sitten olen muistaakseni tehnyt tämmöisen matkakohteiden topit ja flopit-postauksen, mutta ajattelin nyt vähän räväyttää ja tehdä tämän uudelleen. Ehkä suurimmat matkapettymykseni löytyvät yli 10 vuoden takaa. Esimerkiksi Egyptin Luxor, jossa kävi inhottava kourimis-insidentti ja hotellin vanhempi miestarjoilija tuli ottamaan minua rinnoista kiinni aamupalalinjastossa ottaessani ruokaa ja virnuili vielä omahyväisesti kun hämmennyin täysin. Olin siis tuolloin 18v. Sen jälkeen en ole tosiaankaan edes harkinnut reissaavani Egyptiin.

Usein matkakokemuksiin vaikuttavat juurikin melko subjektiiviset seikat. Ja kyllä, esimerkiksi Egypti-casessa oli myös muita tekijöitä, joiden vuoksi en kohteesta oikein pitänyt, mutta pointtina lähinnä se, että toisen inhokkikohde voi olla toisen elämän ihanin paikka, joten näissäkin on kyse paljolti subjektiivisista kokemuksista. Koska nyt en jaksa listata tähän mitään aivan ikivanhoja kohteita, päätin ottaa mukaan vain paikkoja, joissa olen käynyt viimeisten viiden vuoden aikana, plus yhden ikivanhan vakkari-traumatisoijan 😀

Top-kohteet:

 

Euroopan kohteista on Biarritz ehkä aivan ykkössuosikkini! Ensi vuonna toivoisin, että pääsisimme Biarritziin perhelomalle taas yhdessä. (Tommi kuulemma harmistuisi jos lähtisin sinne ilman häntä, heh). Biarritzhan oli myös meidän naperon ensimmäinen ulkomaan kohde 3kk ikäisenä, jonne suuntasimme heti seuraavana kesänä uudestaan. Hyvää ruokaa, rento meininki, surffia ja ihania pieniä putiikkeja. Silloin muutama vuosi takaperinhän jopa harkitsimme Biarritziin muuttamista!

Uusi-Seelanti yllätti kyllä kaikin puolin positiivisesti ja tuntuu kauhealta sanoa sen olleen viime talven reissulla kohde, jota odotin ehkä vähiten. Syynä tosin ehkä osittain se, etten juurikaan tiennyt Uudesta-Seelannista mitään muuta kuin, että siellä on paljon lampaita, kauniita vuorimaisemia ja L.O.T.R-meininkiä. Ja todellisuudessa niiiin paljon muuta, ettei meidän kaksi ja puoli viikkoamme Pohjoissaarella riittäneet suunnilleen mihinkään. Äärimmäisen mukavia ihmisiä, kaikki yksinkertaisesti pelittää täydellisesti ja ah, ne maisemat. NZ on ihan paras!

Seychellit on yksi upeimmista rantakohteista, jossa olen ikinä käynyt. Vaikka mies alkuun epäilikin, oli myös tämä aivan myyty Seychelleille. Kohde oli meidän naperon ensimmäinen kaukomatka ja sinne(kin) olen haahuillut takaisin jo pari vuotta. Kohteena todella kallis (erityisesti majoitukset ja ruoka), mutta ehdottomasti upea kerran elämässä-kohde, jos arvostaa upeita rantoja. Itse jaksoin päivä toisensa jälkeen ihmetellä juurikin Seychellien kauneutta, joskus kiinnostaisi nähdä myös Praslinia ja La Digueta.

Okei.. Pääsisikö takaisin NYT?!?!

Viime vuoden kotimaan kohteesta on mieleeni jäänyt ehdottomasti Ivalo ja Inari, joihin rakastuin valtavasti. Okei, pari syyslomareissua Pyhälle ja Luostolle ovat ehdottomasti olleet syksyn kohokohtia, iski jo valinnan vaikeus tämän suhteen, mutta valitsen silti Ivalon / Inarin! Jostain syystä viehätti erämaameininki erityisen paljon, heh.

Kööpenhamina on lähikohteista ehdottomasti suurin yllättäjä lähivuosilta. Köpis oli ihana ja harmittelinkin, että matkasin sinne ensimmäistä kertaa vasta näin kolmekymppisenä. Esimerkiksi Tukholmaan verrattuna oli Kööpenhamina rennompi ja en edes tiedä mikä siinä niin kovin viehätti.

Haluaisin mainita tähän loppuun myös kaikkien aikojen lempparini Los Angelesin (rantakaupungit), Ranskan Polynesian ja Havaijin, mutta olen jauhanut niistä varmasti jo niin moneen otteeseen, että jätän suosiolla pois listauksesta 😀

Flopit:

 

Berliini. Olimme Seychelleille matkatessa yhden päivän Berliinissä, harmaana ja sateisena tammikuisena päivänä. Kiertelimme kaupungin keskeisimpiä nähtävyyksiä, kävimme syömässä ja noin melko perusjuttuja. Olen melko varma, että kokemukseni olisi ollut varsin erilainen toisena vuodenaikana, mutta itselleni jäi siitä lähinnä tuon yhden päivän perusteella fiilis, että pois ja äkkiä. Holokausti-monumentti oli ahdistava, enkä saanut muistakaan nähtävyyksistä kamalasti irti. Mutta! Tuolla alempana kirjoittelenkin, että voisin ehdottomasti antaa Berliinille joskus uuden mahdollisuuden.

Gardajärvi. Jos voisi lyhyesti kuvata paikkaa: Järvi, jonka paljon toisiaan muistuttavat kylät ovat täynnä turisteja ja identtistä Kiinassa valmistettua matkamuistokrääsää. En muista olenko ikinä käynyt paikassa, josta en oikeasti löytänyt kertakaikkiaan mitäään mitä olisin edes harkinnut ostavani (okei, ei nyt sillä että olisi ollut pakko, mutta saan krääsäkaupoista noin yleisesti lievää allergiaa). Pahimmasta päästä ei tuo missään nimessä ollut ja järvi on aivan valtavan kaunis jos lähtee veneilemään, mutta järven rannikot ja niiden kylät eivät kyllä ole kovin erikoisia tai toisistaan erilaisia. En lähtisi uudestaan, vaikka Italia noin yleisesti paljon kiinnostaakin!

Egypti. Olen edelleen jotenkin niin traumatisoitunut vuoden 2006 Luxorin reissusta, etten enää sen jälkeen tule luultavasti koskaan menemään Egyptiin. Lähdimme äitini ja isäpuoleni kanssa jollain halvalle äkkilähdölle lukioni lukulomalla ja yövyimme ”Luxorin parhaassa hotellissa”. Koin oloni naisena niin esineellistetyksi ja oloni ahdistuneeksi, etten rehellisesti halua enää koskaan matkustaa mihinkään vastaavaan. Hotellin miestarjoilija (noin 60v) tuli eräänä aamuna aivan pokkanaan puristamaan minua takaapäin rinnoista lappaessani ruokaa lautaselle ja vielä virnuili perään ylimielisesti. Hotellin uima-altaalla ei saanut senkään vertaa rauhaa allaspoikien huutaessa ja vihellellessä valehtelematta aivan jatkuvasti. Ja tämä oli vain pelkästään hotellin alueella, jossa luulisi saavansa turistina olla edes jotenkuten rauhassa. Ja tosiaan, olin tällöin 18-vuotias 🙁 Egyptin kulttuuri, historia ja pyramidit kiinnostavat hurjasti, olen pienestä asti ollut niistä todella lumoutunut, mutta suoraan sanoen ei Egyptiin reissaaminen inspaa enää ollenkaan ja suorastaan kaikki kohteet, joissa naisten asema on huono, saavat nykyään ällörefleksin.

Jostain syystä ei matkustaminen näihin kohteisiin kiinnosta..

 

Etelä-Amerikka. En tosiaankaan tiedä miksi, mutta Etelä-Amerikka ei jostain syystä ole koskaan oikein kiinnostanut minua. Äitini yritti aikanaan pariinkin otteeseen innostaa minua lähtemään Brasiliaan, mutta jostain syystä en vain kokenut, että maa kiinnostaisi minua niin paljoa. Eniten ehkä ahdistaa rikollisuus, en välitä matkustaa kohteissa, joissa saa jatkuvasti olla varuillaan taskuvarkaiden suhteen tai kokee, ettei naisena uskalla iltaisin kävellä yksin kaduilla. Tämä on ehkä syy, miksi Etelä- ja Väliamerikan matkailu on omalta osaltani tähän asti ollut nollasaldolla. Voi olla, että tässä on osittain kyse myös tietynlaisesta stereotypiasta tietyn maanosan suhteen, enkä rehellisesti haluaisi sortua moiseen, mutta jostain syystä asia vain mietityttää.

Keski-Eurooppa. Saksa, Puola, Tsekki, Unkari.. Jostain syystä en ole kohteena lainkaan kiinnostunut Keski-Euroopan kaupunkikohteista. Itseasiassa ainoat, jotka minua kiinnostavat matkailumielessä, ovat Sveitsi, Pohjois-Italia, Puolan Auschwitz ja Itävaltojen Hallstatt. Ehkäpä juuri se ”kaupunkilomailu” on se, joka näissä tympii, koska olen todella valikoiva kaupunkimatkailija. Luulen, että voisin ehdottomasti pitää esimerkiksi Keski-Euroopan roadtripistä vuorilla ja pikkukylissä. Ala-asteella innostuin opiskelemaan koulussa ylimääräisenä kielenä Saksaa, mutta innostus loppui melko nopeasti kun kieltä ei oppinutkaan ihan hetkessä. Koko Saksa-innostus lopahti kai jotenkin siihen 😀 Mutta! Olen harkinnut, että antaisin joskus Berliinille uuden mahdollisuuden! Rakastuin kuitenkin Köpikseen ja uskon, että Berliini voisi olla juttuni, jos vain reissaisi sinne paremmalla ajalla ja toiseen vuodenaikaan.

Filippiinit. Itseasiassa tämä lukeutui vielä vuosia takaperin kohteisiin, joissa ehdottomasti haluaisin käydä, mutta parin vuoden aikana on mielipiteeni muuttunut mm. perehdyttyäni syvemmin maan hallintoon, huumesotaan ja nyt viimeisimpänä lasten asemaan. (Yle Areenasta löytyy muuten hyviä dokkareita aiheesta!) En halua tukea turismin kautta maata, joka pyrkii systemaattisesti kitkemään huumekauppaa teloittamalla useimmiten hyvin köyhiä pikkurikollisia, lapsiin kohdistuvaa ihmiskauppaa ja hyväksikäyttöä unohtamatta 🙁

Lontoo. Ah, Lontoo oli ala-asteella unelmieni matkakohde, koska Spice Girls for life! Kuinka tohkeissani olinkaan joskus vuonna 96-97 kun pääsin Lontooseen ja ostin kaikilla rahoillani spaissarikamaa. Tuolta reissulta on jäänyt itseasiassa kivoina muistoina mieleen erityisesti British Museum ja Egypti-aiheiset jutut! Vanhassa valokuvakansiossani on jopa valokuvia, joita olen ottanut museon sarkofageista ja muista Egyptijutuista, haha. Silti, en ole tuon jälkeen kertaakaan kokenut kiinnostusta lähteä Lontooseen muuta kuin välilaskulla. En edes tiedä miksi kaupunki ei kiinnosta yksinkertaisesti ollenkaan. Suoraan sanoen en keksi ainuttakaan syytä, miksi varaisin matkan Lontooseen. Enkä tässäkään kohdassa väitä, että monen muun suosikkikohteessa olisi jotain vikaa, se ei vain henkilökohtaisesti kiinnosta minua ollenkaan. Naapurimaata Irlantia voisin kuitenkin ehdottomasti harkita!

New York oli pitkään omalla evvk-listallani, vaikka vuosia takaperin suorastaan rakastin Nykiä! En edes osaa perustella tähän muuta kun sen, että talvella viileät kohteet eivät juurikaan ole juttuni. Olen ollut New Yorkissa usein aina jonkun toisen kohteen yhteydessä, esimerkiksi Karibialle lentäessä. Nyt olen pitkästä aikaa alkanut jopa jossain määrin tuumailemaan, että haluaisin käydä Nykissä joskus kesällä!

Arabiemiraatit. Ei vaan nappaa! Dubaissa olin 2007, enkä ole tuon jälkeen rehellisesti kokenut minkään sortin kovaa kiinnostusta lähteä uudelleen. Muistaakseni harkitsin Dubaita vielä joskus noin viisi vuotta takaperin helppona aurinkokohteena, mutta sen jälkeen tuli joku no-no reaktio. Eniten pidän kohteista, joissa pääsen aitoon luontoon, luonnonrannoille ja toivon mukaan pakoon pilvenpiirtäjiä – nämä eivät juurikaan toteudu Dubaissa ja itseäni ahdisti siellä juuri se, että kaikkialle kuljetaan autolla. Rannoille, ostareille, nähtävyyksiin. Haluan itse ainakin kävellä ympäriinsä ja ihmetellä paikan meininkiä, eivätkä keinotekoiset rannat ole ykkösvalintani. Qataria tuumasin kohteena vielä pari vuotta takaperin, koska olen käynty siellä vain välilaskulla. Ensinnäkin siksi, että arabikulttuuri kiinnostaa oikeasti mm. ruoan puolesta (jos poliittinen tilanne olisi eri, haluaisin oikeasti käydä esimerkiksi Iranissa :D) ja koska en ole Qatarissa käynyt, en osaa sanoa juuta tai jaata siitä, että onko kohde samanlainen kuin Dubai?

Kiina. Jostain kumman syystä en koskaan ole kokenut kiinnostusta lähteä Kiinaan, enkä edes tiedä miksi? Ehkä mielessäni on stereotyyppinen kuva suurkaupungin ilmansaasteista, eläimien kurjista oloista ja juridisista seikoista, jotka eivät esimerkiksi työolojen suhteen aivan ole omien arvojeni mukaisia. Toki, voin olla väärässäkin! Kulttuurin puolesta ovat Kiina ja Venäjä listallani kohteita, joissa haluaisin mielenkiinnosta käydä, mutta sitten taas Kiinan suurkaupungeissa saasteet, puhtaan luonnon vähyys (tai se, ettei sitä käytännössä siis ole) kaupunkikeskittymien läheisyydessä ovat seikkoja, joiden vuoksi reissaaminen sinne ei juurikaan kiinnosta.

Intia. Oikeastaan en edes osaa perustella tätä, koska jollain tapaa Intia kiinnostaa ja sitten taas ei. Olen välillä ehkä jossain määrin mustavalkoinen matkailumieltymyksieni kanssa ja todennut, että jotkut kohteet eivät kiinnosta itseäni, enkä edes tiedä miksi. Sri Lanka sen sijaan on kiinnostanut jo kauan, mutta asiat, joka nykyään pienen lapsen kanssa reissatessa aina mietityttävät, ovat kohteiden hygieniataso ja turvallisuus (ja toki pahimmat malaria- ja dengue-alueet). Nämä ovat seikkoja, jotka lapsen saannin jälkeen ovat rajanneet pois monia kohteita, joissa ehkä muuten haluaisin reissata.

 

Onko teillä matkakohteiden top- ja flop-kohteita?

 

Löytyykö omista suosikeistani inhokkeja tai toisinpäin?

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 44 kommenttia.