Keittiösuunnitelmamme kuvana ja kaakelipohdintaa

Meidän keittiösuunnitelma on kutakuinkin valmis! Enää tarvitsee vaan tilata kodinkoneet, sekä päättää vetimien pituus. Ja tietty vastaanottaa lopullinen hintalaskelma tälle koko huville. Noin yleisesti ollaan vähän laitettu suunnitelmia uusiksi muun rempan suhteen. Uudessa kämpässähän siis on se iso parvi ja alunperin oli ajatuksissa uusia parveen portaat ja kaiteet, mutta nyt sitten ilmeisesti tyydytään vain niiden maalaamiseen valkoiseksi. Nyt onkin sitten mietinnässä, että hiotaanko ja maalataanko tammiparketti valkoiseksi vai tyydytäänkö jättämään semmoiseksi kun on nyt. Hmmmm. Ehkä pakko tänään selailla jotain inspiskuvia valkoiseksi maalatusta parketista.
Keittiön osalta alkuperäinen suunnitelma oli tästä sen verran erilainen, että myös tason piti olla musta. Koska useissa mustissa tasoissa on kaikkia huituloita, puu- tai kivijäljitelmäpainatusta ja sen semmoista, niin päädyttiin myös tason osalta valkoiseen laminaattiin! Todella valkoinen keittiö siis tulossa! 😀 Ensin tuumailtiin, että onkohan tuo nyt oikeasti liian valkoinen, mutta googlettelin useita kokovalkoisia keittiöitä (mustalla keraamisella altaalla) ja hyvältä näyttää. Varsinkin kun kodinkoneiden mustat ja teräksiset osat tuovat vähän kontrastia. Myös hanan osalta päädyttiin sitten tavalliseen kromiseen, koska mustat hanat maksavat aivan järkkypaljon. Ikean hanaa ei taas sitten uskallettu ostaa. Saadaan myös mikro, nyt kun on oltu yli kaksi vuotta ilman mikroa. Saa nähdä osaako sitä enää edes käyttää, hehe.
Tällä hetkellä ollaan päätymässä allaolevaan laattaan, toki vielä tuumaillaan eri vaihtoehtoja ja voihan se päätös vielä muuttuakin. En kyllä jaksaisi alkaa pohtimaan uutta kaakelivalintaa kun nyt kerran on tähän tykästynyt 🙂

Todennäköisesti meidän valinta on tämä harmaa saumaus tuohon valkoiseen tiilikaakeliin.

Ja tässä sama siis valkoisella saumauksella. Kummasta te pidätte enemmän? Tuo valkoinen saumaus antaa semmoista puhtaampaa ja jollain tapaa fiinimpää ilmettä kun taas tumma saumaus on rouheampi ja semmoinen industrial-tyylinen. Jotenkin tuo valkoinen saumaus toisi tuohon meidän keittiöön vähän liian valkoisen tunnelman, tuo tummempi vähän rikkoo yleisilmettä ja on ehkä muutenkin meidän tyyliin passelimpi.
Tässä muita inspiskuvia tuosta valkoisesta tiilikaakelista eri muodoissa!

Toinen vaihtoehtohan nimittäin on myös tämmöinen neliökaakeli samalla systeemillä kaakeloituna. Tosi kiva myös! En oikeastaan nyt osaa päättää kumpi on kivempi. Hauska kuinka tuommoisesta ihan perus ”veskilaatasta” on saatu noin hauskan näköinen. Voisi kuvitella, että tuota neliökaakelia saisi ihan superhalvalla 🙂

Kummasta te tykkäätte enemmän, harmaasta vai valkoisesta saumauksesta? Mitäs tuumaatte meidän tulevasta keittiöstä? En malta odottaa, että se on valmis!!!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 15 kommenttia.