Keto-resepti: Vähähiilariset tacot / 2 versiota

Yritän ensi viikolla kirjoitella kuulumisia ketodietiltä, mutta sillä aikaa ajattelin postailla keto-tacojen ohjeen tai oikeastaan kaksi; mättöversion ja sitten hieman terveellisemmän. Nyt kun on ollut jo muutaman viikon ilman kaikkia vanhoja herkkuja, alkaa keksiä ihmeen hyvin korvikkeita niille perinteisille hiilarihöttö-ruoille. Olen muutenkin saanut aivan uutta inspistä ruoanlaittoon ruokavalion vaihdon myötä ja testaillut uusia juttuja innokkaammin, kuin mitä aikoihin. Ja mitä tulee näihin keto-tacoihin, ovat nämä aivan superhyviä! Olen tehnyt nyt kahtena viikonloppuna putkeen.

Mitä tarvitset?

Valitsemiasi salaattiaineksia tacojen täytteeksi, itse luotan aina tomaattiin ja kurkkuun 😀

Tahtomasi proteiininlähde / liha, itse tein katkaravuista

Tacomaustetta (Itselläni Urtekramin Taco-mauste)

Pussi cheddarjuusto-raastetta (esim. Valio)

Ranskankerma

Guacamole-ainekset, eli 3 avokadoa, puolikas lime, 2-3 valkosipulin kynttä, pätkä tuorechiliä, suolaa ja pippuria. Ohjeen kotitekoiseen guacamoleen olen postannut aikaisemmin täällä!

Sopivia salaatinlehtiä taco-kuoriksi, esimerkiksi Cosmopolitan (ainakin Pirkalta löytyy).

Vaihtoehtoiset tacokuoret syntyvät siis cheddarjuustosta, joka paistetaan uunissa. Levitä pellille juustoraastetta noin pienen kämmenen kokoisiksi kiekoiksi, itse sain nämä 6 kappaletta yhdestä Valion raastepussista. Paista uunissa 190 asteessa valvoen, uunista riippuen noin 6-8 minuuttia. Tarkkaile juustokiekkojen reunoja, omani olivat valmiita kun reunat alkoivat tummua aavistuksen.

Anna kiekkojen jäähtyä pieni hetki, aseta ne jäähtymään esimerkiksi kaulimen avulla niin, että ne jäähtyvät kaarevan tacokuoren muotoon. Nämä ensimmäiset kuoreni ehtivät paistua niin kovaksi, että taivutin nämä muotoon ja onnistuin rikkomaan pari, mutta seuraavalla kerralla onnistui huomattavasti paremmin.

Valmiiden juustokuorien pitäisi näyttää suunnilleen tältä.

Paista katkaravut tacomausteen kera. Itse lisäsin mukaan myös yhden varren kevätsipulia.

Ja tarjoile täytteiden kera! Nämä ovat niiiiiiin hyviä, varsinkin jos sattuu olemaan juuston ystävä 🙂

Ja tässä vielä vaihtoehtoinen versio, mikäli kokee nuo juustokuoret liian mätöksi tai haluaa muuten vain vähähiilarisen version ilman keto-diettiä 🙂 Toimii hyvin myös!

Aiotteko kokeilla keto-tacoja? 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Ohje: Kotitekoinen helppo pestokastike

Kotitekoinen pesto on yksi lemppariherkuistani ja samalla vielä todella helppo semmoinen. Kuitenkin samalla yksi niistä, joita tulee tehtyä aivan liian harvoin. En edes muista milloin viimeksi olisin tehnyt itse pestoa, mutta jostain syystä oli lähiviikkoina iskenyt kamalat pestohimot (ja nimenomaan semmoiset itsetehdyn peston), joten pakkohan sitä oli lähteä hakemaan aineksia kaupasta. Aiemmin olen tehnyt pestoa myös rucolasta, joka hoituu siis yksinkertaisesti korvaamalla basilika rucolalla. Nyt tosin tein ihan tämmöisen perinteisen basilika-peston. Kastikkeen koostumusta voi itse säädellä oliiviöljyn määrällä. Lisäämällä reippaasti öljyä, tulee pestosta luonnollisesti juoksevampaa.

Muistin, että olen itseasiassa jakanut blogissani myös aikaisemmin peston ohjeen, mutta tehdäänpä nyt sitten toinenkin 😀

Tarvitset:

Pinjansiemeniä (50g)

Basilikaa (1 ruukku)

Oliiviöljyä (noin 0,5-1dl)

Parmesanjuustoa

Suolaa ja pippuria

Ohje on varsin yksinkertainen: Basilikasta nypitään lehdet ja muut ainekset kaadetaan kulhoon. Koko höskä möyhennetään sauvasekoittimella. Jos haluat koostumuksesta juoksevampaa, lisää sekaan öljyä.

Omatekoinen pesto on pastan lisäksi täydellistä leivän päällä tai semmoisten ruisnappien. Ooh! Seuraavaksi täytyykin kyhätä esimerkiksi paistetun kanan kaveriksi, nami. Itse keitin peston kanssa Italian tuliaisena tuotua pastaa, joka oli aivan superhyvää!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.