Rukan kuvapäiväkirja

Palasimme maanantaina takaisin Helsinkiin lähes viikon Ruka-chillailun jälkeen, enkä ihme kyllä edes saanut mitään sen kummallisempia paluushokkeja. Helsingissä paistoi aurinko ja pääsin illalla lumettomille teille tunnin pakkaslenkille. Käyhän se siis näinkin! Ehdin kuitenkin (taas vaihteeksi) selailla kesämökkejä Kuusamon seudulta ja oman pienen mökin hankinta kieltämättä himottaisi aika paljon..

Blogin päivittäminen on tässä parin viikon aikana ollut hieman epäsäännöllistä. Ensinnäkin siksi, että olen lähiviikkoina potenut aivan järkkyä aamuväsymystä, aamuisin jumittaa ja pahasti! Taustalla saattaa olla viikkojen mittaiseksi venähtänyt lievä nuha, joka nyt ei ole ottanut hellittääkseen. Ja niin, reissussa tuli nukuttua aamuisin myöhempään kuin kotosalla, joten työhommien lisäksi en aivan kamalasti ehtinyt keskittyä blogipostauksiin kun päivät vierähtivät naperon kanssa puuhastellessa. Ja palatakseni näin ohimennen meidän Rukan reissuun, meni matka pojan kanssa kaksin todella kivasti. Mitä nyt ehkä vähän lotrailtiin käsidesillä koronavirus-kohun syövereissä, vaikken rehellisesti itse epidemiasta jaksakaan turhaan panikoida. Pieni tykkää reissaamisesta ja meidän matkantekoa helpotti huomattavasti se kun saimme molempiin suuntiin toisen käsimatkatavaran ruumaan maksutta. Suosittelen joskus kysäisemään kiltisti jos matkustaa käsimatkatavaroilla. Helpottaa hurjasti liikkumista kentällä ja toki myös nopeuttaa lentoyhtiön näkökulmasta koneen tyhjäämistä!

Viimeisenä iltana kävimme Rukan kylällä pulkkamäessä ja haettiin reissun toiset pizzat Pizzeria Rukasta. En oikein osaa sanoa kumpi pizzoista oli parempi, mutta saatan jopa kallistua tuon mansikka-sinihomejuustopizzan puoleen, joka oli aivan mieletön! Himoitsen jo nyt takaisin ihan pelkän pizzan vuoksi, haha. Ainiin ja kaivoimme pojan kanssa eräs päivä lumitöitä tehdessä tuo tunneli lumipenkkaan. Illalla oli kiva käydä sytyttämässä tunneliin kynttilä 🙂

Palatakseni takaisin tänne nykyhetkeen, istun tässä aivan pää jumissa, kirjoittamisen suhteen kun menee flow monesti todella aalloissa. Välillä pääsee kunnolla vauhtiin ja sitten parin päivän tauon jälkeen iskee joku ihme välikooma 😀 Alkuvuoden aikana olen pyrkinyt ottamaan vähemmän paineita työjutuista ja blogistakin. Koko viime vuoden koin tietynlaista painetta päivittää blogia lähes päivittäin ja useimmiten pysyinkin kiinni lähes päivittäisessä postailussa. Talvi on ollut muiden töiden osalta melko hektinen ja huomaan tämän heti siinä, kuinka joudun tietyllä tavalla ”vapauttamaan kapasiteettia” blogijutuista, vaikken niin haluaisikaan tehdä. Huhhei, enpä muuten enää kovin usein ole viime kuukausina viettänyt niitä perinteisiä kahden tunnin datailuhetkiä aamuisin! Tähän kaavailen kuitenkin muutosta kevääksi ja toivon pääseväni tulevassa reissussa rentoon matkapäiväkirja-meininkiin. Fakta: Kaikkein eniten rakastan kirjoittaa blogia reissusta ja jos vain olisi mahdollista, eläisin kaikkein mieluiten ikuista matkapäiväkirja-arkea, haha.

Tämän viikon agendalla on ainakin buukkailla Aucklandin ensimmäisen yön majoitus ja liittyä vihdoin Ursaan! Ja hitto vie, Ursa-jäsenyys oli listallani koko viime syksyn, mutta jotenkin lannistuttuani mielestäni kuukausien pilviseen keliin päätin, että liityn jäseneksi vasta kun tulee vihdoinkin (mukamas) talvi tuon ikuisen marraskuun päätteeksi ja tähtitaivas kirkastuu. Tällä viikolla onkin ollut lähes pilvetöntä ja parina iltana olen jäänyt ulkona suorastaan töllöttelemään tähtitaivasta. Jutun pointtina siis oli (näin tähtifanittajana), että haaveeni on jo pitkään ollut ostaa kompaktit kiikarit mukaan reissuille, joilla voin kurkkia tähtitaivasta. Vähänkö olen tästä tohkeissani, pitää tänään pistää kiikarit tilaukseen!

Tuolta lumen keskeltä palattua tuntuu kyllä oudolta kun säiden puolesta mennään Helsingissä ihan huhtikuisissa meiningeissä..

Palataan! ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on yksi kommentti.

Lumen keskellä

Terkkuja Rukalta! Enpäs itseasiassa ollut edes tainnut mainita blogissa kun päätin pari viikkoa takaperin hieman extempore, että lähdemme naperon kanssa vajaaksi viikoksi ystäväni luokse tänne Rukalle. Nyt tammikuussa ollaan taas vaihteeksi oltu ihme flunssakierteiden kourissa ja kuten mainitsin edellisessä postauksessa töiden vähentämisestä, haluan nyt keväällä olla tarvittaessa myös enemmän kotona pojan kanssa. Sain järjestettyä etätyöviikon niin, että hoidan hommat samalla kun hengailemme täällä pakkasessa lumen keskellä. Heippa vesisade ja harmaus – ainakin loppuviikoksi! Reilun kymmenen asteen pakkaset tuntuvat tähän saumaan varsin passeleilta sen jälkeen kun on ihmetellyt viikkokausia ankeita plussakelejä, vaikkakin viima on yllättävän pureva kun on tässä viime vuosina vieraantunut lumesta ja pakkasesta.

Olen saanut joskus kyselyitä lapsen kanssa kaksin reissaamisesta ja olenkin monesti sivunnutkin aihetta blogissa. Jonkin verran on tullut reissattua lapsen kanssa kaksin, joka on toki antoisaa, mutta kieltämättä välillä myös hieman haastavaa.. Kuten tiistaina kun raahasin noin 20 kilon matkatavaroita työntäen samalla (maailman surkeimpia) matkarattaita ensin vesisateessa ja sitten lumessa. Sinnikkyyttä tässä ainakin tarvitaan 😀

Haaveammattina: Lentokapteeni!

Teimme tänne saavuttuamme kauppareissun pulkalla, ihmettelimme takkatulta ja tilasimme pizzat Pizzeria Rukasta. Oli muuten paras pizza hetkeen ja kiilasi ehdottomasti parhaimpien pizzojen listalle ikinä! Ainiin ja rakastan yli kaiken käydä täällä ruokakaupassa. Lappasin ostoskärryihin taas ties mitä Kuusamon lähiherkkuja, rieskaa ja juustoja, nam! Juuri tuommoiset pienet ruokajutut ovat reissussa parasta, vaikka ihan täällä Suomessa reissaisikin.

Olen nyt tammikuussa pyrkinyt vähentämään ruutuaikaa ja yleisesti somen käyttöä (postausta muuten tulossa aiheesta). Täällä olisikin tarkoitus tehdä akuutit työjutut, mutta välttää turhaa somettelua ja keskittyä sen sijaan ulkoiluun. Tästä syystä keskityn blogissakin tällä viikolla pääasiassa rentoihin kuulumisiin. Eilen kävimmekin iltapäivällä jo ensimmäisellä pulkkaretkellä, joka tosin päättyi aivan maailmanluokan raivariin kun napero alkoi olla väsynyt ja pulkassa ei olisi kiinnostanut istua enää sekuntiakaan pidempään. Noh, tämmöistä välillä 😀

Haluaisin käydä taas piipahtamassa rinteessä, mutta saapi nähdä saanko lähdettyä. Ehdin päästä hyvin vaihtiin viime kerran lautailukoulun jälkeen ja olisi kiva ottaa joku intensiivikurssi tälle viikolle nyt kun on päässyt homman makuun!

 

Palataan! ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Kaamosmasennusta ilmassa

Taas takaisin kotona ja ette usko kun kerron, että meidän napero on sairaana, taas. Pieni oli nukkunut kuumeessa koko sunnuntain ja piristyi hieman illaksi tullessani kotiin, mutta illalla nousi taas uudelleen kuume. Eilen olin muutenkin vapaalla ja jäin hoitamaan pienokaista kotiin, joka tosin eilen illalla riehui jo siihen malliin, että alkaa (onneksi) olla jo huomattavasti parempi. Silti harmittaa, että koko syksy on ollut meidän perheessä enemmän tai vähemmän sairastelukierrettä. Mies jäikin tänään vielä pienen toipilaan kanssa kotiin.

Kieltämättä koin pienen shokin palatessani lumen keskeltä takaisin tänne harmauteen. Kuulin matkalla Kuusamosta erään miehen ja naisenkin puhuvan Helsingin harmaudesta, sekä siitä kuinka marraskuu Helsingissä on erityisen hankala pohjoisessa varttuneille ja asuville. Noh, eivät tosiaan ole ainoita. Nämä marraskuun harmaudesta valittamiseni alkavat pian olla aivan nextillä levelillä ja olen pahoillani jos joku teistä on jo kyllästynyt aiheeseen.  Viikonloppuna asiaa pohdittuani totesin, että kaamosmasennushan tässä taitaa olla takana. Olen nyt nimittäin ollut useamman viikon todella allapäin, mikään ei oikein innosta ja vaikka aamulla heräisi aikaisin ilman kelloa, on silti todella vaikea päästä ylös sängystä.

Samanlaisia tuntemuksia on ollut aiempinakin vuosina, mutta koen kaamoskriiseilyn vain pahentuneen tässä kolmenkympin hujakoilla. Se, että pojalla ja / tai itselläni pyörii jatkuvasti jotain ihme flunssa- tai kuumetauteja, ei ainakaan tee tilannetta yhtään helpommaksi. Koko tämän kaamoskriiseilyn kourissa olen alkanut kyseenalaistaa ja analysoida about kaikkea maan ja taivaan välillä. Kysymyksiä tulevaisuudesta, blogiani ja noh, mitä kaikkea sitä nyt kriiseillessään ajautuukaan pohtimaan. Olen jo vuosia tiedostanut sen, kuinka valon määrä säätelee välillä todella radikaalistikin kehoni toimintaa ja mielialaa, tyyppinä olen varmasti siis erityisen herkkä juuri vuodenaikojen vaihtelulle erityisesti valon vähenemisen suhteen. Tästä samaisesta syystä olen jo aivan liian pitkään haaveillut viettäväni talvet auringossa, koska onhan se melko masentava ajatus joutua tuskailla ja olla jossain määrin alakuloinen noin kolmanneksen jokaisesta vuodesta.

Tutkiskelin viikonloppuna kirkasvalolamppuja netistä ja totesin, että semmoinen on käytävä ostamassa ja äkkiä. Jospa siitä saisi akuuttia apua tähän pimeyteen! Sain vihdoin eilen myös varattua ajan naistentautien erikoislääkärille näiden kuukautishäiriöideni vuoksi. Normaalisti en ikinä kirjoittaisi täällä kuukautisistani, mutta elättelen toivoa, että vertaistukea saattaisi löytyä, joten siksi olen nostanut esille näitä ihme hormonihäiriöitäni, jotka voivat olla osasyynä näihin ankeisiin viime viikkoihin. Minulla on nyt nimittäin (taas vaihteeksi) ollut menkat päällä kolme viikkoa, aikalailla siis siitä lähtien kun podin sitä katastrofi-viikkoa. Elättelen siis toivoa jostain pitkittyneestä menkka-angstista, vaikka toki haluan nyt varmuuden siitä, ettei taustalla ole mitään muuta, joka tämän aiheuttaa. Toki sekin on tässä painanut viime viikkoina ja kuukausina mieltä 🙁

Palatakseni Ruka-juttuihin en muistanutkaan mainita sitä kun heräsin varhain sunnuntai-aamuyöstä siihen kun ulkoa kuului jonkun matkan päästä ulvontaa! Ensimmäinen ajatukseni oli, että joku on päästänyt ulos koiria, mutta toisaalta kuka päästäisi koiria ulos ulvomaan keskellä yötä ja (saa korjata jos olen väärässä), mutta kotikoirat harvemmin harrastavat ulvomista (paitsi Bixu joskus jos kuulee paloauton äänen, hahah :D). Mysteeriksi siis jäi, että ulvoiko ulkona metsän rajassa pieni susilauma. Kuinka jännää! Kävimme sunnuntaina ennen lähtöäni vielä reilun tunnin vaelluksella metsässä, harmittaa ettemme ehtineet pidemmälle vaellukselle, koska nähtävää kyllä riittäisi.

Reissun aikana kävimme kahdesti hiihtämässä iltahämärässä (niiin mielettömän siistiä!!) ja lauantaina varasin itselleni kahden tunnin opetuksen lumilaudalla. Ja kyllä, vaihdoin sittenkin suksi-tuumailut lautaan. Alkukommellusten ja pienten tuskailuiden jälkeen alkoi sujua jo huomattavasti paremmin, vaikka ehkä hieman nolottaakin, että todistin 2-vuotiaan laskevan laudalla paremmin kuin minä itse (ja todettuani, että olen ehkä Suomen viimeisin aikuinen, joka opettelee lumilautailua) 😀 Ottaen huomioon, että meinasin heittää hanskat tiskiin jo heti alkuunsa ollessani niin pihalla about kolmen tiskin kautta kierrettyäni, että mitä lippuja ja välineitä ylinpäänsä tarvitsen.

Vinkki Ruka-keskukselle: Selkeämpiä prosesseja ja neuvontaa niille, jotka eivät oikeasti tiedä mistään mitään. (Okei, voi myös olla, että olin itse poikkeustapaus, joka on näin hukassa.) Saatuani monot jalkaan meinasin saada jonkin sortin paniikkikohtauksen ja ehdin jo manailla, että jos surffaaminen on mielestäni hankalaa, on tämä sama potenssiin tuhat. Okei, nyt jo vähän naurattaa koko homma. Ja täytyy myöntää, että lautailu oli kyllä tosi kivaa kun sitä alkoi hoksata! En malta odottaa, että ehkä jo ensi kerralla pääsee etenemään lasten mäestä pois ja ylinpäänsä laskettua edes yhden kerran alas kaatumatta kertaakaan. Nimim. Kivat mustelmat muistona kankussa.

 

Toivottavasti Helsinkiin sataisi lähiviikkoina lumi! Rukalla ei nimittäin lumen ansiosta ollut synkkyydestä tietoakaan ✨

 

Ja loppuun täytyy todeta, että Rukan maisemat olivat niin kauniita! En kestä <3

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Terkkuja Rukalta

Aivan mieletöntä olla täällä Rukalla! Tämmöinen toteamus heti alkuun, olen taas nimittäin parin päivän aikana kokenut melkoisen kulttuurielämyksen täällä kotimaan rajojen sisällä, haha. Tämän vuoden aikana olen kaivannut enemmän kuin koskaan juuri tämmöisiä pieniä reissuja ja irtiottoja luonnon helmaan. Ja ihan tosi, aivan tosissaan kaivannut. Rehellisesti olen viime talven jälkeen alkanut kaipaamaan yhä enemmän juuri tietynlaista rauhaa, hitaampaa elämää ja pohjoisesta sitä kyllä löytyy! Kuten on esimerkiksi Pyhä-Luoston reissujen kohdalla todennut, aika tuntuu pysähtyvän, kaikki kiire ja stressi kirjaimellisesti katoavat heti kun astuu kauemmas Helsingin arjesta.

Ystäväni muutti vuosi takaperin Rukalle ja tosiaan lähes vuoden jahkailun jälkeen sain vihdoinkin varattua pitkän viikonlopun tullakseni tänne. Ja täytyy jatkossa tulla useammin! Enpä olisi uskonut, että pääsen rämpimään lumikinoksissa jo marraskuun puolivälissä. Kirjoittelin aikaisemmin tällä viikolla oudosta hiihto-innostuksesta, joka on tässä lähivuosina hiipinyt takaraivoon. No, me ei Ronjan kanssa kumpikaan olla mitään kokeneita hiihtäjiä, mutta päädyttiin torstaina randomisti hiihtokaupoille vuokraamaan suksia. Ainiin ja otsalamppua, jollaista en ollut koskaan aikaisemmin kuvitellut pitäväni päässä (tai edes ajatellut olevan olemassa, noloa huomata millainen city-juntti on olevinaan). Reilun tunnin hiihtolenkki ilman yhtäainutta ihmistä, hämärässä ja täydessä hiljaisuudessa: Täydellistä! Muutama paniikin täyteinen hetki tuli hurjissa alamäissä ja kerran lensinkin ladulla persiilleni, mutta ei se kai ole niin vakavaa. Nimimerkillä viimeksi 90-luvun lopulla hiihtänyt. Olin aivan unohtanut kuinka rankkaa puuhaa hiihtäminen on! Olin illalla nimittäin täysin loppu ja nukuin koko yön kuin tukki, sikeämmin kuin kuukausiin kotona.

Mistä taas pääsemmekin sopivasti toteamukseen siitä, kuinka tuumailin eilen, että voisiko tämä ”kolmenkympin kriiseilyni” johtua juuri Helsingistä? Turhautumisesta suorituskeskeiseen, kiireiseen ja välillä niin muka-tärkeään arkeen, jossa yhä harvemmin muistetaan pysähtyä niiden oikeiden asioiden äärelle. Tenttasin eilen Ronjaa elämästä täällä ja kuulemma pohjoisemmassa parasta on se, ettei ketään kiinnosta ammattisi, tulotasosi tai koulutuksesi, vaan aidosti se kuka olet. Ja juuri tämä tietynlainen pinnallisuus on se, mikä suuremmassa kaupungissa mättää. Ahdistun itsekin nykyään jossain määrin siitä, että joudun sopimaan treffit ystävien kanssa kalenteria katsomalla, jos sieltä sattuisi löytymään joku sopiva rako. Itseasiassa tämä jopa nolottaa. Juttelimme myös suksivuokraamon miehen kanssa lyhyesti elämästä täällä ja hän totesikin ihanasti, että ”elämä täällä nyt on aika yksinkertaista”, ah. Kuinka luksusta voikaan juuri se yksinkertainen elämä olla ja toisaalta, kuinka nurinkurista, että se on nykypäivänä enemmänkin harvinaisuus?

Muita juttuja, joita olemme täällä viime päivinä puuhailleet? Käyty toistamiseen hiihtämässä, kyhätty viikonlopun mätöksi soija-nachovuokaa, ihailtu Rukan iltataivasta ja hiljaisuutta. Tein eilen aamulla lumitöitä ystäväni ollessa töissä ja jopas oli outoa pitkästä aikaa. Ainiin ja kävin myös porekylvyssä! Kylpy on minulle aina ihan todellista luksusta ja olen about aina haaveillut saavani joskus kylpyammeen. Tänään nukuin melkein yhdeksään aamulla, ensimmäistä kertaa kuukausiin. Jotenkin outoa kun tämmöiset ennen niin arkiset pienet jutut tuntuvat pitkästä aikaa jopa jonkinlaiselta luksukselta 😀

Aika menee aina niin nopeasti kun jossain paikassa viihtyy! Huomenna jo kotiin. Lisää Ruka-kuvia tulossa vielä myöhemmin. Nämä kaikki kuvat otin uudelle iPhonella 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.