Aloittelijan helppo kinkkupiirakka

Sain ennen reissua päähäni tehdä ensimmäisen suolaisen piirakan ikinä ja hehkuttelinkin sitä jo silloin instagramin puolella. Unohdin kuitenkin kai kokonaan tulla jakamaan ohjetta tänne (joka ei nyt sinänsä mikään yhtään ihmeellinen, netistä löytynyt :D). Kahlasin ensialkuun ohjeita netistä vaikka millä mitalla ja eniten olisi kiinnostanut esimerkiksi sienipiirakka vielä tuolloin kun kaupat olivat sieniä pullollaan, mutta tuo ehkä yleisin kinkkupiirakka sitten vei voiton näin ensikertalaiselle. Taikinan tosin otin laiskana vaan pakastealtaasta vaikkei itsessään sen tekeminen olisi kovin suuri vaiva ollutkaan.
Ihme ja kumma tuo piirakka ei ollut mikään ihan täysi katastrofi ja seuraavaksi kiinnostaisi kokeilla esimerkiksi sitä jonkunlaista sienipiirakkaa tai jotain mihin voi tunkea pekonia. Tai mikseipä vaikka tonnikalapiirakkaa tai jonkunlaista fetapiirakkaa, vaihtoehtoja on oikeasti miljoona!

Ohjeen nappasin netistä kekseliäästi Valion sivuilla täältä (koska se oli näin alkuun yksinkertaisimman oloinen ohje helpoilla aineksilla) 😀

Ainekset:

150 g palvikinkkua
1 punainen paprika
1 sipuli
1 prk (150 g)  creme fraichea
1 pussi (150 g) juustoraastetta
3 munaa
1/4 tl mustapippuria

Alkuperäisessä ohjeessa oli vielä hienonnettua persiljaa, mutta itse jätin sen pois. Jos haluaa ohjeet myös pohjaan, kannattaa kurkata tuonne alkuperäiseen ohjeeseen.
Kuutioi kinkku ja paprika. Hienonna sipuli. Levitä taikinapohjalle. Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja kaada seos vuokaan. Paista 175-200 asteessa n. 45 min. Tuossa alkuperäisessä ohjeessa oli paisto-ohjeena 35min 175c:ssä, jonka totesin kyllä olevan aivan liian vähän, joten suosittelen ehdottomasti paistamaan ainakin 45minuuttia ellei nyt halua vetistä ja puoliraakaa piirakkaa 😉

Onko teillä vinkkailla jotain omia lemppareitanne suolaisista piirakoista?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Nopea ja täyttävä bulgursalaatti

Salaatit ovat ainakin itselläni aivan lemppareita varsinkin raskaasti
syödyn viikonlopun jälkeen tai muuten vaan töihin evääksi kun haluaa
syödä mahdollisimman kevyesti välttääkseen semmoisen keskipäivän
megaväsymysähkyn. Muutenkin ainakin itselläni tuottaa aina kamalia vaikeuksia keksiä ruokaa, josta riittäisi kivasti myös töihin lounaaksi vietäväksi. En ymmärrä mistä se johtuu, mutta vaikka kuinka yritettäisiin, niin ruokaa tulee aina tehtyä aikalailla vain yhdeksi illaksi kahdelle. Olisipa joskus luksusta kun ei tarvitsisi seuraavana päivänä miettiä ruokaongelmia ja voisi lämmittää edellispäivän illallista 😀
Viime viikolla vinkkasin siitä kivasta loppukesän halloum-mansikkasalaatista, tänään ajattelin vinkkailla päivällisideoiden kanssa kriiseileviä maailman helpoimmasta suosikkisalaatista! Nyt puhutaan siis rucola-bulgursalaatissa, jonka väsää aivan käden käänteessä. Salaatit ovat muutenkin niin maailman helpompia kun kylkeen voi valita melkolailla minkä tahansa lisukkeen kanasta kalanpalaan, helppoa kun mikä!

Itse olen käyttänyt tähän bulgursalaattiin:
– Punasipulin
– Bulguria jäähtyneenä (yleensä keitän 2-3 henkilölle)
– Kirsikkatomaatteja halki
– Kurkkua
– Rucolaa
– Kaapin perältä fetaa paloiksi 
Sekaan sitten liraus oliiviöljyä, suolaa ja hyppysellinen pippuria 🙂

Olen tosi kauan käyttänyt ruoanlaitossa quinoaa, mutta joku aika sitten tuli napattua hyllystä bulguria. En ymmärrä miksei ole tullut aikaisemmin ostettua! On nimittäin quinoaan verrattuna niin paljon edullisempaakin ja keitto tapahtuu samalla tavalla kun couscousissa (tai eikös tämä aikalailla couscousia ole, eri nimellä vain? :D), eli bulgur heitetään turpoamaan levyltä poisnostettuun kiehuvaan veteen suolan ja öljyn kera. Maailman helpointa! Ja nimenomaan maailman helpoin lisuke kun haluaa salaatista astetta ruokaisamman 🙂 Itse olen tämän kylkeen paistanut yleensä kanafileen. 
Suosittelen testaamaan!
Kivaa maanantai-iltaa teille 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kesäinen mansikka-halloumsalaatti

Kesän aikana olen innostunut kovasti tekemään salaatteja! Itselläni tuo ei nimittäin ennen ole tosiaankaan ollut mikään vahvuus, koska se keksiminen on jotenkin tuottanut päänvaivaa. Yleensähän esimerkiksi se kreikkalainen salaatti on varsin helppo vaihtoehto kun ei kovin tarvitse miettiä mitä sinne sekaan laittaa, samat tarvikkeet aina ja samasta oliivipurkistakin tekee ainakin kolme salaattia. 
Ennen vaadin aina jotain konkreettista hiilihydraattia ruokani kylkeen, jotta tulisin kylläiseksi. Kuten vaikkapa perunaa, pastaa, quinoaa, riisiä, mutta olen todennut tuonkin olevan pelkkä tottumuskysymys, koska nykyään salaatti menee ihan riittävänä esimerkiksi paistetun kanan kylkeen. Pienellä mietinnällä ja googlettamisella olen saanut pikkuhiljaa ideoita salaattien rakennukseenkin ja nykyään keksii muutakin kun sen perinteisen kreikkalaisen. Näin ollen ajattelin esitellä teille ehkä lempparisalaattini tältä kesältä. Tämä on nimittäin aivan loistovaihtoehto loppukesäksi! 🙂

 Tähän salaattiin tarvitset:
Lehtisalaattia (lisäsimme tähän itse vielä rucolaa seuraavana päivänä täytteeksi ja suosittelen, sopi nimittäin todella hyvin! Jättäisin tuon lehtisalaatin melkeinpä pois!)
Tomaattia (esim kotimaiset kirsikkatomaatit juuri nyt sopivat erinomaisesti!)
Kurkkua
Paketti paloiksi paistettua / grillattua halloumjuustoa
Mansikoita
Mausteeksi liraus oliiviöljyä, hyppysellinen suolaa, sekä itse kaadoimme vielä vähän vaaleaa balsamicoa (sopi aivan superhyvin!!) 
Kaikki ainekset siis sekaisin ja lopuksi sekaan mausteet, sekä jäähtyneet halloumin viipaleet.

Aivan huippuhyvää! Itsekin  juuri mietin, että täytyy ehdottomasti vielä tehdä tätä nyt kun kotimaisia kasviksia ja mansikoita onnistuu vielä saamaan käsiinsä. Aivan loistava kesäsalaatti esimerkiksi lihan tai kanan kylkeen, miksi ei tietty sellaisenaankin 😉 Itse en juurikaan syö esimerkiksi halloumia juurikaan kuin kesäisin grillatessa, mutta tämä on hyvä vaihtoehto sille.
Ihanan aurinkoista sunnuntaita!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kotitekoinen guacamole

Jossain vaiheessa viime vuonna jäin niin koukkuun kotitekoiseen guacamoleen, että sitä tuli tehtyä varmaan ihan jokaisena viikonloppuna. Eikä siinä, eihän se ravinto-arvoiltaan nyt mikään kaikkein huonoin nabo ole jos nyt unohdetaan ne tortillasipsit 😀 Ennen viime syksyn Meksikon matkaa odottelin jo kuukausia etukäteen pääseväni maistamaan oikein olan takaa autenttista meksikolaista mättöä ja guacamolea. Autenttista meksikolaista en nimittäin ole Helsingin meksikolaisissa kuin vain sinne päin ja tällöinkin on ollut enemmän kyseessä Patronaksen tyyppinen astetta ”fine dining meksikolainen” eikä mikään aivan rehellisen aito mättöburrito, tiedättekö mitä tarkoitan? 😀 
No mutta pointti taisi olla, että guacamolen kohdalla ei oikeastaan ole ollut suurtakaan eroa sillä onko itsetehty vai ”autenttinen”, joskus tuntuu nimittäin että kotitekoinen on jopa parempaa kun saa koostumuksen ja oikeat ainekset oikeisiin mittasuhteisiin!
En muista olenko itseasiassa jakanut täällä ohjetta tuohon lemppariguacamoleeni, mutta tässäpä sitä tulisi. 

Tarvitset:
4-5 syöntikypsää avokadoa
lime (itse guacamoleen puolikas)
1/2 valkosipuli tai pari kynttä
korianteria
suolaa
1-2 tuorechiliä voimakkuudesta riippuen
mustapippuria
ripaus sokeria

Ja itse valmistus ei tosiaan ole sen kummempaa kun avokadot mössätään haarukalla kulhoon, sekaan pilkottu valkosipuli ja chili. Sekaan puristetaan limen mehu, itse puristan yleensä puolikkaan limen. Korianteria tulee yleensä heitettyä mukaan reippaalla kädellä, sanoisinko puolikkaan puskan, ihan oman maun mukaan. 
Lopuksi ripaus sokeria ja mustapippuria, sekä suolaa oman maun mukaan. Itse yleensä heitetään melko reippaasti. Jääkaappiin maustumaan n. 30minuutiksi ja valmista on!

Aivan taivaallista ja voin taata, että tämän jälkeen kyllä miettii että kuka ihme niitä kaupan valmisguacamoleja mahtaa ostaa 😉 Voitteko kuvitella etteivät ne edes sisällä avokadoa, guacamolen tärkeintä ainesosaa!!
Tässäpä ensi viikonlopulle nabovinkki!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Parmesan-persiljaleivitetty kana

Meillä oli jokunen aika taaksepäin työpaikalla ruokakeskustelua paneroiduista kanafileistä ja muistin samalla yhden reseptin jota ei ole tullut kokkailtua vuosiin. Persiljasta on tullut kanan kanssa kyllä varmasti yksi lempiyrteistäni jos nyt muistellaan esimerkiksi niitä parmesanilla, persiljalla ja fetalla täytettyjä broilerin rinteleikkeitä joista postailin aikaisemmin täällä. Sattumoisin myös tähän ruokaan kuuluu oleellisena tuo parmesan, joka on kyllä kanan kanssa mitä parhain 🙂
Kokkailin pari viikkoa taaksepäin näitä parmesan-persiljaleivitettyjä ”kananugetteja”/kanafileitä ja pakko hehkuttaa, että olikin jo aika kaivaa tämä resepti esiin! Oikein maistuvaa vaihtelua sille perinteiselle paistetulle kanalle.
Joskus aikaisemmin olen tehnyt näitä tosiaan ns. ”nugettiversiona” eli leikkaamalla kanan palat pieniksi, mutta tokihan näitä voi tehdä myös ihan kokonaisista fileistä.

Tarvitset:
Voisulaa n. 1,5dl/
Tuoretta persiljaa
Korppujauhoja 2dl
Provencen yrttisekoitusta (tai vastaavaa) 1-2rkl
Suolaa 0,5tl
Valkosipulisuolaa 0,5tl
Valkosipulia (pari-kolme kynttä)
1-2 pakettia broilerin ohutleikkeitä
Parmesanjuustoa n. 1dl

Leivitysaineet sekoitetaan kahdelle puolisyvälle lautaselle. Toiselle voisula ja sekaan pilkottu valkosipuli ja toiselle parmesan, persilja, korppujauhot, suolat ja provencen sekoitus.

Kanat leikataan halutun kokoisiksi, pyöritellään ensin valkosipuli-voisulassa ja sen jälkeen leivitysseoksessa. Jos haluaa oikein paksun leivityksen, voi kanoja dipata voisulaan vielä toistamiseen ja sama juttu leivityksen kanssa. 

Kanat pellille ja uuniin n. 15-20minuutiksi 225c. Päälle voi halutessaan ripotella ennen uunia vielä parmesanraastetta.

Itse tein ohelle tuorepastaa kerman, punasipulin ja herkkusienten kanssa. Aivan superhyvää!!! 
Suosittelen lämpimästi testaamaan, nämä nimittäin pyöräyttää loppupeleissä aivan yllättävän nopeasti 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.