Mikä saarielämässä kiehtoo?

Saarihulluus ja island lifen viehätys. Ah, nämä ovat vuosikaudet olleet itselleni yksi suurimmista intohimoista ja kaukokaipuuni painottuukin useimmiten juurikin niiden saarihaaveiden ympärille. Ajauduin viikonloppuna miettimään asiaa tarkemmin ja oikeastaan sitä, että mikä siinä saarielämässä niin kovasti minua kiehtookaan? Tai yleisesti? Tai siis kukapa nyt ei nauttisi viikoista trooppisella saarella, mutta miksi ajatus on kasvanut oman pääni sisällä enemmänkin intohimoiseksi haaveeksi, joka pyörii mielessä jopa lähes päivittäin? Ajatus rennosta saarielämästä ja jossain määrin ”vähemmän kuormittavasta” arjesta.

Olen pikkutytöstä asti ollut viehättynyt erilaisista saarista ja ajatuksesta, että asuisin joskus jossain kaukana, tavallaan piilossa niiltä suuren maailman murheilta ja pahalta. Tietty, puolensa kaikella ja omat ongelmansa löytyy kaikista maailmankolkista, eikä monikaan paikka maan päällä enää nykypäivänä ole verrattavissa lintukotoon, mutta silti. Onhan se elämä kuitenkin melko erilaista pienellä trooppisella saarella kuin vaikkapa kiireisessä ja urakeskeisessä Suomessa. Toki, meillä Suomessakin on valintakysymys mihin valitsee tehdä kotinsa ja keskustelinkin juuri ennen reissua erään myös jyväskyläläisen ystäväni kanssa siitä, kuinka Helsinki on syystä tai toisesta alkanut viime vuosina tökkimään yhä enemmän.

Listasinkin tähän muutamia oivalluksia saarielämästä ja siitä, miksi ehkä koen ajatuksen island lifesta niin kiehtovana?

 

Kiireettömyys on yksi niistä asioista, joita arvostan nykyään elämässä todella korkealle. Kiire on nykypäivänä kuin syöpä. Se hiipii salakavalasti elämääsi, kunnes havahdut siihen, että kaikki on kiirettä, aivan kokoajan. Jatkuva kiire ja erityisesti se, että kiire on ujuttautunut jo yhteiskunnan rakenteisiin ja työelämään, on jo ajatuksenakin ahdistava. Josset ole kiireinen, olet huono ja laiska, koska kiire on nykypäivän normi. Reissatessa olen huomannut, että kiireen käsite on muualla hyvin häilyvä tai jopa aivan vieras. Saarilla aika on tunnetusti ”island time”, eli vähän niin ja näin. Viisi minuuttia voi olla kymmenen tai jopa 45 minuuttia, mutta ei se ole niin justiinsa, koska mitäs nyt pienistä. Olen ihastunut juuri ajatukseen kiireettömyydestä ja siitä, ettei koskaan ole minuutin päälle, koska hei – se on vain aikaa. Ja loppupeleissä juuri sitä meillä jokaisella on vain rajallisesti, miksipä siis kiirehtiä sen kanssa?

Pienen saaren yhteisöllisyys on asia, joka minua kiehtoo. Kun asustaa saarella, jonka väkiluku on 10 000 tai jopa vain pari tuhatta ihmistä, tuntevat kaikki toisensa ainakin jotenkin, yhteisöllisyys ja me-henki on vahvasti läsnä. Tietyllä tavalla myös saarten eristäytyneisyys vahvistavat yhteisöllisyyttä ja jostain syystä ajatus eritstyneisyydestä kiehtoo valtavasti. Se, että voisin keskittyä elämään omaa pientä elämääni kaukana kaikesta ja juuri erossa kaikesta, mitä suuressa maailmassa tapahtuu. Itse rakastan viettää paljon aikaa ihan vain itsekseni, joten ehkäpä tietynlaiselle oman tiensä kulkijallekin jollain muotoa ajatus eristyksissä elämisestä pienessä yhteisössä on se juttu, joka aiheuttaa kiinnostusta.

Yksinkertaisempi elämä. Verrattuna länsimaiseen, ei elämä vaikkapa näillä Tyynenmeren saarilla ole läheskään niin yltäkylläistä kuin vaikkapa meillä Suomessa. Tavanomaiset hyödykkeet, jotka meille ovat ehkä jopa itsestäänselviä, ovat täällä asioita, joista ehkä haaveillaan. Mutta hullunkurista onkin, että mitä enemmän ihmisillä on sitä ja tätä, sitä onnettomampia me loppupeleissä olemme. Olen vuosia sitten itse pyrkinyt eroon turhasta shoppailusta ja todennut sen tuottavan enemmän vain juuri sitä huonoa oloa. Mitä vähemmän olen enää ostanut mitään tai keskittynyt aineettomiin asioihin, sitä paremmin olen itseasiassa voinut noin yleisesti. Kyllä, tavara ja materia kun kääntyvät monesti sinua vastaan. Kivat asiat, joita ehkä ostat tehdäksesi itseäsi paremmalle tuulelle tai täyttääksesi jotain tyhjää koloa, johtavat vain yhä pahempaan oloon. Onnellisuus ja tietynlainen tasapaino kun eivät vaadi tavaraa tai maallisia rikkauksia. Kun palaa takaisin ”yksinkertaiseen” (edes nyt vaikka viikon ajaksi), huomaat viehättyväsi juuri niistä hyvin yksinkertaisista jutuista. Esimerkiksi kun bongaat kävelyllä tienvarressa papaijapuun tai rannalta kookospähkinän – todella arkisia ja itsestäänselviä juttuja vaikkapa Cookinsaarten asukkaille, mutta juuri niitä, jotka aiheuttavat tämmöiselle länsimaiselle kaupunkilaiselle ajatuksen siitä, että vaihtaisin kassikaupalla turhaa tavaraani siihen, että voisin joka päivä poimia tieltä ne omat hedelmäni 😀

Hiljaisuus. Liikenteen melu, kaaos ja meteli. Huh, näiltä säästyi ehdottomasti ainakin Cookinsaarilla. Seikka, jonka vuoksi pidän itse nykyään yhä enemmän rauhallisissa ja luontokeskeisissä paikoissa reissaamisesta on juurikin kaipuu rauhaan ja hiljaisuuteen. Meteliä ja liikenteen ääniä kun ehtii kuunnella riittämiin kotonakin!

 

Allekirjoitatteko?  💫

Entä löytyykö muita saari-intoilijoita? 🌴

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.