Rikas vai köyhä?

En ole koskaan mieltänyt itseäni rikkaaksi, mutten kyllä erityisemmin köyhäksikään. Todellisesta rahapulasta en ole juurikaan joutunut kärsimään. Siis semmoisesta, jolloin ei olisi ollut varaa ostaa ruokaa tai maksaa laskuja, mutta toisaalta ei aina ole jäänyt ylimääräistä rahaa säästöönkään. Miellän itseni melko keskiverto-suomalaiseksi. Keskituloiseksi, joka ostaa S-ketjun kaupasta perusjuttuja, vertailee vaippapakettien hintoja ja kilpailuttaa palveluiden hintoja. On nuuka rahoistaan, mutta panostaa silti mielellään niihin asioihin, joita elämässä arvostaa. Matkusteluun, pieniin arjen hemmottelujuttuihin, laadukkaisiin ja kestäviin vaatteisiin. En myöskään aina välitä ruokakaupan laskusta ja suhtaudun ruokakuluihin sillä asenteella, että menee mitä menee. Edes opiskeluaikoina en juurikaan jaksanut nuukailla ruokien suhteen vaan ostin paljolti sitä mitä halusin, toki tietyistä tuotteista suosin edelleen edullisempaa. Ruoka on kuitenkin yksi asia, jonka suhteen en jaksa pihistellä.

Miten sitten määritellään ”rikkaus” tai ”köyhyys”? Toki ensimmäisenä tulee varmasti mieleen tehdä päätelmä tulotason perusteella, mutta oman näkökulmani mukaan ovat kumpikin näistä loppujen lopuksi vain mielentila ja kiinni omasta suhtautumisestaan elämään. Köyhä voi elää monin tavoin rikasta elämää, kun taas rikas todella köyhää elämää. Kaikki on oikeastaan kiinni ihmisestä itsestään ja kuinka asioita katsoo. Pienituloinen saattaa haaveilla siitä, että olisi varaa käydä kampaajalla, kylpylöissä tai ostaa leivänpäällisiä. Kun totuus voi olla se, että miljoonaomaisuuden omaava harvemmin ostaa leivänpäällisiä, saati välttämättä edes käy kampaajalla. Usein varakkuus tai varattomuus kuitenkin määritellään karkeasti tulotason perusteella. Itse olen myös pienituloisena opiskelijana kokenut eläväni rikasta elämää. Rahaa on riittänyt niihin asioihin, joita itse arvostaa. Opiskeluaikoina kävin osa-aikaisesti töissä noin 15-20 työtunnilla viikossa, myöhemmin tosin täysipäiväisesti. Tietysti ilman palkkatuloja olisi joutunut enemmän miettimään menojaan, mutta sanoisinko, ettei niillä opintotuen ja palkan alle 1000 e tuloillakaan nyt kuitenkaan mielin määrin mälläillä, vaan rahankäyttöä joutui kyllä miettimään.

Oma mielipiteeni on, että rikkaus tai köyhyys on asenteen lisäksi paljolti kiinni siitä, miten ne eurot käyttää. Oikeasti rikas voi elää varsin pienituloisen elämäntyyliä pienellä budjetilla ja päinvastoin. Kerronpa myös salaisuuden. Rahoitusalalla vuosia työskennelleenä voin vahvistaa väittämän, joka kovin usein pätee: Mitä enemmän varallisuutta, sitä säästeliämpää elämää usein eletään. Usein kun saatetaan ajatella, että varakkaalla ja suurituloisella on myös suuret menot, ei tämä usein pidä lainkaan paikkaansa. Voisinkin sanoa, että mitä rikkaampi henkilö, sitä nuukempaa myös usein ollaan rahankäytön suhteen. Tämähän vahvistaa sitä toteamusta, että kenties juuri säästeliäs ja nuuka asenne on ollut avain menestymiseen ja rikastumiseen? Ei pankkitilin saldo säätele sitä, miten sinun pitäisi kuluttaa ja ostella. Eivät miljonäärit välttämättä käytä arjen menoihin, kuten ruokaan, sähköön tai vaatetukseen yhtään sen enempää rahaa kuin pienituloisetkaan. Juju onkin se, että ollaan tyytyväisiä omaan elämään. Toki kaikenlaisia rahankäyttäjiä mahtuu mukaan.

Sen jälkeen kun vuosia sitten aloitin säästämisen ja piensijoittamisen, olen myös itse muuttunut huomattavasti pihimmäksi. Tällä hetkellä on tavoitteenani säästää kasaan 20K ja nyt ollaan jo puolessavälissä.  Ja tämä on ollut mahdollista juurikin niillä menojen läpikäymisellä ja kartoittamisella. Tietysti varallisuutta on kiinni myös omistusasunnossa ja mielestäni parhain keino säästää on juuri oman asunnon kautta. Maksat jokatapauksessa asumisesta, joten miksi et maksaisi siitä omaan pussiin? Mitä turhuuksia ja ei-niin-välttämättömiä asioita voin karsia pois, jotta saisin rahaa säästöön? En kiistä etteikö raha toisi turvaa ja mielenrauhaa. Onhan se nyt täysin eri asia elää nuukaa elämää kun pankkitilillä lojuu miljoona euroa ”pahan päivän varalle” kun kituutella kädestä suuhun ja laskea eurot niin, että pärjää seuraavaan tilipäivään. Harvemmin raha kuitenkaan tuo sitä oikeaa onnea tai tasapainoa elämään. Tuhlailu, rahaongelmat ja ylenmääräinen kulutus voivat kertoa muusta elämänhallinnan ongelmasta ja siitä, että yritetään tavaralla paikata jotain koloa elämässään. Harvemmin se kuitenkaan johtaa mihinkään hyvään, vaan ennemminkin suurempiin ongelmiin.

Silti väittäisin edelleen, että kaikilla on mahdollisuus säästää kuukausittain edes pieni summa, jos vain kartoittaa tulonsa ja menonsa. Eihän kaikkien ole pakko säästää tai miettiä menojaan. Jokainen tietysti tekee omaan tyyliinsä. Silti on tullut harmillisen usein kuultua kuinka ollaan lirissä pesukoneen hajotessa tai jos jotain muuta yllättävää ilmaantuu. On kuitenkin aina omalla vastuulla varautua  elämän yllättäviin asioihin. Jos rahaa ei tunnu jäävän säästöön yhtään tai kokee säästämisen mahdottomaksi, mutta silti haluaisi kartoittaa varakassaa, pyrkisin miettimään esimerkiksi seuraavia menoeriä: Heräteostokset, vaatteet, ravintolat, kahvilat, osamaksut ja bensakulut.

Jos vaateostoksiin menee kuukausittain satoja euroja, voisi miettiä, että tarvitseeko oikeasti niin usein uusia vaatteita? Olisiko vaihtoehto alkaa panostaa ajattomampaan vaatekaappiin? Maksatko kalliita osamaksuja tai verkkokauppojen tilejä? Luo maksusuunnitelma näihin, maksa luotot pois kuukausittain (semmoisella summalla, että pääomakin lyhenee korkojen ja kulujen lisäksi) ja maksa jatkossa välttämättömät hankinnat heti pois oston yhteydessä. Ajatko autolla paikkoihin, joihin voisit kävellä tai mennä julkisilla? Turhien matkojen bensakuluista voi kertyä kuukaudessa useita kymmeniä euroja. Myös ravintolat, lounaat ulkona ja erikoiskahvit voivat tehdä kuussa satoja euroja. Silti lounaat ulkona ovat esimerkiksi itselleni asia, josta en halua luopua ja olen hyväksynyt sen, että laitan niihin rahaa. Silti yritän pihistää esimerkiksi take-away-kahveista, joita tulee ostettua ehkä pari kertaa kuussa. Loppupeleissä juuri pienet kuluerät ovat niitä huomaamattomia, josta helposti syntyy suurempia summia.

Ja kuvituksena ehkä blogihistoriani rähjäisimmät asukuvat. Ennen joulua alkoi mielikin olla jo lomamoodissa, että kaapista tarttui käteen niin mukavat ja yksinkertaiset vaatteet kuin mahdollista. Ja en voi uskoa, että esittelen blogissa kumisaappaat. Pakko kyllä hehkuttaa noita Tretornin talvikumppareita huippuostokseksi! Itse ainakin poden loskakeleillä aina kenkäongelmaa. Mitä laittaa jalkaan silloin kun ulkona sataa vettä, muttei kuitenkaan koe tennareita sopiviksi? Saati sitten nahkaisia talvikenkiä. Enää ei ole ongelmaa. Noissa on todella lämmin (ja pehmeä!) talvivuori ja ovat aamujen todelliset pelastajat. Omani ostin Partioaitasta, mutta huomasin nyt, että löytyy mustana hurjassa alessa Sportamorelta. Nyt olenkin miettinyt, miksen ostanut tämmöisiä jo vuosia sitten? Ensimmäiset kumisaappaani sitten ala-asteen, hehe.

Entäs te? Miten määrittelette rikkauden tai köyhyyden?

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 23 kommenttia.

Raha-asiat parisuhteessa

Eräs teistä kyseli kommenttiboksissa, että onko meillä Tommin kanssa samanlaiset näkemykset rahankäytöstä ja tästä sainkin postausidean kirjoittaa raha-asioista parisuhteessa. Oikeastaan en ole ihan kamalasti edes aihetta pohtinut, ollaan nimittäin rahojemme kanssa loppupeleissä melko itsenäisiä. Emme ole naimisissa, joten ei juridisestikaan noudateta ”kaikki on yhteistä”-periaatetta, enkä kyllä tiedä olisiko se muutenkaan meidän kohdalla kaikkein luontevin vaihtoehto, vaikka kylläkin osa omaisuudestamme onkin yhteistä, kuten nyt vaikka tämä asunto.

Ollaan raha-asioiden suhteen melko peittelemättömiä, kumpikin tietää suurinpiirtein paljonko toisella on rahaa, paljonko säästössä, milloin on seuraava palkkapäivä, paljonko toisen palkka on ja paljonko tulee veronpalautuksia, enkä usko että toisen kaapista voisi mitään sen suurempia luurankoja löytyä. Olemme siis kai raha-asioiden suhteen melko avoimia, vaikka aihe on toki semmoinen, joka saattaa jollekulle toiselle olla todella privaatti, eikä sitä kovin avata edes puolisolleen.

Olemme molemmat melko säästeliäitä ja meille on tärkeää, että rahaa jää sivuun esimerkiksi matkoihin, niihin yllättäviin juttuihin ja yleisesti niihin asioihin, joita haluamme toteuttaa ja jotka ovat meille tärkeitä. Kuten nyt vaikka tuo matkustelu. Sehän on tietty hyvä juttu, että jaamme tämän suhteen samat ajatukset. En nimittäin tiedä tulisiko siitä loppupeleissä mitään jos näkemyserot olisivat tässä asioissa kovin radikaaleja, toinen pistäisi sileäksi kaiken heti palkkapäivänä ja eläisi yli varojensa, kun toinen taas elelisi supersäästeliäästi.

Yritetään siis molemmat säästää arjen pienissä jutuissa, bongaillaan kaupassa päivän illallispohdinnan ohella esimerkiksi niitä punaisen lapun päiväystuotteita, suositaan nykyään S-ryhmää ja muita tuommoisia pikkujuttuja. Kumpikin kuitenkin huolehtii omasta säästämisestään ja vaikka yhteinen säästötili onkin joskus ollut ajatuksen tasolla, niin säästämme kummatkin erillään omilla tahoillamme.

Ainakin tähän saakka on toiminut vallan mainiosti se järjestely, että molemmat tienaavat ja käyttävät omat rahansa. Sanoisinko, että ruokaostokset hoidamme suurinpiirtein 50/50, osan kuluista (sähkö, netti yms) maksamme vuorotellen ja lisäksi meillä on tietyt omat jutut, mitä kuuluu hoitaa. T esimerkiksi hoitaa autoon liittyvät asiat ja minä taas maksan kaikki taloutemme vakuutukset. Tuo on aina toiminut meillä ja onhan se mielestäni reilua ja tasa-arvoista, että hommat hoidetaan puokkiin. Toki toinen tulee sitten vastaan joidenkin menojen suhteen esimerkiksi nyt hoitovapaan aikana, vastavuoroisuutta siis.

Yhteinen tili meiltä löytyy, se oikeastaan asuntolainan vuoksi. Meillähän on siis yhteinen asuntolaina, jota toki maksamme vastikkeen kanssa puoliksi pois. Toki yhteinen laina vaatii tietynlaista luottamusta toiseen, onhan siinä suuret rahat kyseessä ja ihmisetkin ovat erilaisia, jotkut haluavat erilaiset lainat vaikkei asialla olisikaan mitään tekemistä luottamuksen kanssa. Tokihan jo itsestään toisen kanssa yhdessä asuminen vaatii toiseen luottamista, ihan siis taloudellisestikin. Täytyy osata luottaa, että se toinen maksaa vuokran, vastikkeen tai sähkön ja muut arjen perusjutut.

Sehän on kai omien tilien lisäksi melko yleinen vaihtoehto, että siirretään yhteiselle taloustilille aina x-summa, josta maksetaan ruoka ja muut talouden menot, loput ovat sitten omia rahoja. Tuo on kyllä siitä kätevä järjestely, että helpommin pysyy hollilla siitä, paljon sitä rahaa todellisuudessa kuluu kuukaudessa esimerkiksi ruokaan, verrattuna siihen että maksetaan sekalaisesti omilta tileiltä kortilla ruokaostoksia, eikä niin tarkkaan pidetä summista kirjaa.

Ensimmäistä yhteistä asuntoa ostaessa olimme laina-asian äärellä, yhteinen vai erillinen? Olimme silloin taloudellisesti tosi eri tasoissa asunnon omarahoituksen suhteen, koska minulla olivat ASP-säästöni ja toisella taas hurjasti enemmän omaa varallisuutta aikaisempien omistusasuntojen kautta. Vaikka kuinka olisi luottamus kunnossa toiseen, niin on mielestäni tärkeää, että varsinkin suurempien summien kohdalla sovitaan asioista ihan mustaa valkoisella. Päädyimme yhteiseen lainaan, koska työni kautta saimme yhteisen lainan huomattavasti edullisemmin kuin silloin jos T olisi joutunut ottamaan erillisen ”kalliin lainan”.

Omarahoituksen suhteen kuitenkin teimme virallisen ”lainakirjan”, jossa määrittelimme molempien asuntoon pistämät ”omat rahat” ja minä ikäänkuin ”lainasin” toiselta erotuksen, jotta pankin näkökulmasta olisimme sijoittaneet 50/50. Muutenhan se olisi mennyt aivan järkyttäväksi säätämiseksi. Sitten aina asuntoa vaihtaessa on helppo vähentää jäljelle jäävästä summasta molempien ”omat rahat” ja tietää, että loput voidaan jakaa puoliksi.

Nyt kun vaihdan työpaikkaa, niin myös lainaehdot meillä muuttuvat ja syksyn mittaan varmasti onkin ajankohtaista myös kilpailuttaa asuntolainoja! Olen ollut koko ikäni saman pankin asiakas ja jännä, millainen tunneside siihen pankkiinkin syntyy. Lisäksi kun on vielä vuositolkulla ollut töissä siellä omassa pankissaan. No mutta, tottakaihan näissä asioissa menee sen mukaan mikä itselleen on taloudellisesti kannattavin vaihtoehto, asuntolainaahan maksetaan niin pitkään, että marginaalilla kyllä on pidemmässä juoksussa todellakin väliä.

Jossain vaiheessa pohdin OP:ta, mutta tuo bonusjärjestelmä on itselleni jotenkin niin vieras, että se vaihtoehto jotenkin vielä jännittää, vaikka kaikki vakuutuksemme ovatkin Pohjolasta. Aktia voisi olla kiinnostava uusi pankki, samoin Hypo, josta monet ovat alkaneet nostaa asuntolainoja lähivuosina. Täytyy tässä kesän jälkeen ottaa asiakseen tuo lainojen kilpailuttaminen!

Oletteko viime aikoina kilpailuttaneet lainoja (Pk-seudulla) ja kuka on antanut parhaan tarjouksen?

Ainiin ja oletteko samanlaisia parisuhdetalouden suhteen kun mekin vai kuinka taloutenne on jaettu?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 22 kommenttia.

Elämä on tässä ja nyt + muutama sana säästeliäisyydestä

Mainitsinkin aiemmassa positiivista asennetta käsittelevässä postauksessani siitä, kuinka tämän vuoden aikana olen ottanut elämässä positiivisemman ja jopa semmoisen ”kaikki irti”-asenteen. Olen vuosia sinnikkäästi säästänyt palkastani kuukausittain. Ensin omaan asuntoon käsirahaa ja sen jälkeen pitkäjänteisesti rahastoihin, sekä suoraan, että vakuutuskuoren alle.

Tietystihän olen edelleen asuntosäästäjä, omaan pussiinhan sitä asuntolainaa tulee maksettua kuukausittain ja tavoitehan on tietysti se, että 20 vuoden kuluttua parhaimmassa tapauksessa olisi täysin lainaton! Voi sitä vapautta kun ei menisi vastiketta ja lämmityskuluja enempää asumiseen. Enää ikinä…! Olen myös haaveillut sijoitusasunnon ostamisesta pidempään, mutta sanotaanko ettei se lähivuosina ole vielä kovin ajankohtaista. Voisinkin sanoa, että sijoituskämppä lienee tavoitteenani seuraavien 5-10vuoden aikana.

Usein säästämistä aloittaessa ajattelee, että pienistä summista säästäminen on turhanpäiväistä. Esimerkiksi nyt sitten se 50 euroa kuussa. Aika pitkään saa säästää, että säästöt yltävät merkittäviin summiin. Siksi itse kuulutankin juuri pitkäjänteisen säästämisen puoleen, olen itse saanut ahkeralla säästämisellä kokoon viisinumeroisen summan ja pakko olla kyllä itsestään ylpeä!

Toki tehokas säästäminen vaatii arjessa tiettyjä uhrauksia, budjetointia ja sitä, että joutuu vähän miettimään, että tarvitseeko kaikkea maailman turhaa härpäkettä. Säästöni ovatkin tuoneet minulle taloudellista turvaa esimerkiksi juuri hoitovapaalla ja noin ylesestikin henkisellä tasolla, kun tietää että on säästöjä jos jotain tapahtuu. Pakko mainita tässä, että katsoin eilen tylsyyksissäni jotain ikivanhaa uusintaa Erilaiset äidit-ohjelmasta, jossa seitsenhenkisen perheen talous meni sekaisin pyykkikoneen hajotessa.

Ei kelvannut mikään ihan halpa pesukone, vaan oli saatava paras huippuominaisuuksin, vaikkei kumpikaan vanhemmista käynyt edes töissä. Sosiaalitoimisto kylläkin maksoi uudesta koneesta 290e 😀 Tuntuu hassulta, kuinka itse juuri säästän sitä varten, etten olisi pulassa jos juuri jotain tuommoista yllättävää tapahtuu, mutta silti en raaskisi maksaa 600 euroa pesukoneesta jos puolet halvemmallakin saa aivan hyvän.

No, se siitä kuitenkin, enkä nyt väitä että jokaisella suurperheellä olisikaan varaa kuukausittain säästää euroakaan, noita poikkeuksia löytyy aina. Toki tuossakin tapauksessa se erotusraha pesukoneeseen repäistiin jostain, joten kuvittelisi säästämisen olevan mahdollista jos vain on valmis suunnittelemaan talouttaan. Yllättävien menojen lisäksi olen säästänyt juuri omia unelmiani varten. Eräitä unelmistani ovat esimerkiksi se Samoan tai Tahitin matka ja myöhemmin myös uusi maailmanympärysmatka. Juttuja, jotka motivoivat.

Viime aikoina on myös iskenyt pieni tuhlaajakärpänen. Ei nyt sillä, että pistäisin kaikki säästöt haisemaan tai eläisin yli varojeni, mutta olen enemmänkin juuri ottanut sen asenteen, että haluan nauttia elämästä. Nähdä maailmaa. Matkustaa paikkoihin, joista olen haaveillut. Ostaa kengät, joita olen kyttäillyt nettikaupassa vuoden. Mitä hittoa, kerranhan tässä eletään! Ja sitähän varten olen säästänytkin, niitä unelmia.

Kaikilla on välillä elämässä niitä alamäkiä, pieniä vastoinkäymisiä ja vaiheita, jolloin arki on kaukana ruusuilla tanssimisesta. Se myös on pistänyt miettimään sitä, että elämä on tässä ja nyt. Ei sitten joskus myöhemmin. Siitä on otettava kaikki irti ja tehtävä asioita, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi. Rakastaa itseään ja läheisiään. Jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä. Itse ainakin haluan elää semmoista elämää, jonka jälkeen ei tarvitse jälkeenpäin harmitella, että miksen tehnyt asioita joita halusin tai ottanut kaikkea iloa irti pienistä asioista.

Siksi olen lähiaikoina pyrkinyt juuri opettelemaan asioista nauttimiseen. Jos ravintolassa tekee mieli herkkuannosta, otan sen, vaikka toisen saisi viisi euroa edullisemmin ja näitä tämmöisiä, tiedätte varmasti. Pieniä elämyksiä ja nimenomaan asioista ja ennen kaikkea elämästä nauttimista. Nuuka säästäjä olen edelleen, mutta toisaalta, mitä järkeä siinäkään on, että lykkää niitä unelmiaan myöhemmäksi. Jokainen päivä on tehty nautittavaksi!

Kuvituksena tosiaan uudet (jo jonkin aikaa netistä kuolaamani) Isabel Marantin nilkkurit, jotka tilasin MyTheresan kesäaleista puoleen hintaan. Jeejee! Kyytiä säästöille siis, haha! En malta odottaa, että pääsen käyttämään noita 😉

Aivan täydelliset!

 

Ps. Myöskin Ellokselle sain teille jakoon taas alekoodia ja koodi 365402 antaa -30% alen kalleimmasta tuotteesta.  Voimassa 17.7 saakka. Aiempi tilauksenihan löytyy täältä. Ellokselle tästä!

 

sisältää affiliatelinkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.