Julkaistu

Mielipide: Kuluuko lapseen paljon rahaa?

Hei ja kivaa uutta viikkoa! Meidän naperolla alkoi viikonloppuna kamala flunssa ja tänään vietämmekin pienen potilaan kanssa rauhallista saikkupäivää kotona. Minulla piti muutenkin tänään olla vapaa / etäpäivä blogijuttujen parissa, joten ihan kiva aloittaa viikko rauhallisesti kotosalla. Muiden somepäivitysten perusteella on nyt meneillään joku megalomaaninen flunssa-aalto, toivotaan että tämä olisi nopeasti ohimenevää sorttia.

Tänään halusin kirjoittaa ajatuksiani ja mielipiteitäni siitä, että kuluuko (pieneen) lapseen paljon rahaa? Tai siis meidän mielestämme. Ainakin omassa arjessani todella usein kuultu väittämä on nimittäin, että lapsiin menee tuhottomasti rahaa. Vanhempana voisin todeta, että tätä kuulee melkeinpä viikottain. Tämä on yksi niistä aiheista, jonka kuullessamme katsomme aina Tommin kanssa toisiamme ja kohotamme kulmiamme. Kertoo ehkä jotain siitä, että olemme hieman eri mieltä asiasta. Näin näppituntumalta voisin todeta tämän menevän jo melkein epäsuosittujen mielipiteiden kastiin. Kukaan ei nimittäin koskaan puhu siitä, kuinka lapsiin ei mene rahaa. Koska jotenkin tuntuu, että on olettamus, että lapsiin kuuluu mennä paljon rahaa. Ennen poikamme syntymää kuulimme joka puolelta varoitteluita siitä, kuinka lapseen sitten kuluu aivan järkyttävästi rahaa. Tottakai tämä kauhistutti, varsinkin kun pienelle vauvalle hankittavien tavaroiden määrä on oikeasti pahimmillaan loputon. Halusin tänään käsitellä täällä myyttiä siitä, että kuluuko lapseen oikeasti tuhottomasti rahaa? Vai olenko minä kenties ainoa, joka ajattelee ettei ”vanhemmuus ole kallista”? Tai ainakaan vielä toistaiseksi.

Vauvavuoden aikana totesimme pienen ostopaniikin jälkeen (jopa varsin yllättyneinä), ettei pieneen vauvaan kulu rehellisyyden nimissä käytännössä ollenkaan rahaa, joka kieltämättä yllätti kaikkien pelotteluiden jälkeen. Okei, mitä nyt vaippoihin, vakuutukseen ja vaatteisiin. Tottakai vauvalle täytyy alkuun hankkia sitä sun tätä, tavaraa johon varmasti saa halutessaan uppoamaan vaikka pienen omaisuuden, mutta itse täytyy näin jälkeenpäin todeta monen asian olleen oikeastaan täysin turhia. Itse hamstrasin tutteja, tuttipulloja, vaatteita ja söpöjä pehmoleluja vain todetakseni, ettei vauva koskaan suostunut syömään tuttia, tuttipulloa, saati sitten välittänyt söpöistä pehmoleluista (joita ilmeisesti ostin enemmänkin itseni vuoksi :D).

Toki on täysin loogista pohtia asiaa myös talouden suhteen. Se, että olet aikaisemmin huolehtinut taloudellisesti vain itsestäsi ja yhtäkkiä vastuullasi on seuraavat 20 vuotta pieni ihminen, on suuri muutos ja mullistus. Ja tästä tullaan aiheeseen siitä, että lastentarvikkeet ovat aivan valtava bisnes. Missään muualla kaupallisen tavaran osa-alueella ei osata yhtä hyvin markkinoida juuri sinun tarvitsevan vähintään tätä ja tuota, jotta pienokaisesi olisi mahdollisimman tyytyväinen ja onnellinen. Tottakai tästä syntyy fiilis, että rahaa menee, koska moni loppupeleissä varsin turha tuote markkinoidaan helpottamaan elämää, sekä istumaan täydellisesti juuri sinun ja vauvasi tarpeisiin.

Jostain syystä en ole itse koskaan sortunut tähän lastentarvike-hifistelyyn ja hyvä niin. Jokainen tekee asiat tyylillään, toiselle voi olla tärkeä ja kiva juttu panostaa esimerkiksi vauvan vaatteisiin. Olemme ostaneet alusta alkaen noin 90% vauvan tarvikkeista ja vaatteista käytettynä, enkä voi sanoa niihin kuluneen aivan kamalasti rahaa. Ostan edelleen valtaosan lastenvaatteista käytettynä ja jollain tapaa tuntuisi jopa hölmöltä ostaa kaikki uutena, koska pienellä vaivalla löytää todella hyviä vaatteita, jotka ovat olleet käytössä yhdellä tai kahdella lapsella. Käytön jälkeen myyn tai lahjoitan hyväkuntoiset vaatteet taas sitten edelleen eteenpäin.

Kallein yksittäinen lapselle uutena hankkimani tuote on Patagonian untuvatakki (noin 80€), joka on ollut käytössä nyt vuoden ja varmasti vielä ensi vuoteen asti. On muuten ollut jokaisen euron arvoinen ulkoillessa ja takin kohdalla täytyy rehellisesti mainita, että kyllä, nautin ulkoilutakki-hifistelijänä ostaessani pienelle tuon takin 😀 Mutta niin, ei vauva ei oikeasti loppupeleissä tarvitse yhtään mitään muuta kuin lämpimän sylin, rakkautta, maitoa, puhtaita vaatteita ja vaippoja. Elämää toki helpottaa esimerkiksi ne vaunut ja turvakaukalo.

Näin 3,5-vuotiaan lapsen kohdalla täytyy todeta, ettei rahaa kyllä edelleenkään kulu juurikaan. Verraten vauva-aikaan, tarvitsee suurempia investointeja tehdä harvemmin ja hankinnat ovat pääasiassa vaatevaraston täydennystä. Sanoisinko, että pojan käytettynä ostettuihin vaatteisiin, kenkiin ja varusteisiin kuluu vuositasolla about 150-200€, maksimissaan. Joka siis vastaa noin parin kuukauden lapsilisää. Suurimmat yksittäiset kulut ovat hoitokuluvakuutus (noin 250€/vuosi) ja päivähoitomaksu (289€/kk). En koe tarvetta käyttää lapsilisää ”turhaan” ostaakseni vaatteita tai tarvikkeita varmuuden vuoksi. Siksi säästän pojan lapsilisän tilille ja rahastoihin, jolloin ne ovat käytettävissä myöhempinä vuosina jos ja kun menotkin kasvavat. Pääasiassa toivon itse kartuttavani tällä keinolla pojalle säästöjä autokoulua ja ensimmäisen omistusasunnon omarahoitusosuutta varten.

Pienen lapsen ruokakulut menevät siinä sivussa kun meidän aikuistenkin, joten eipä siihenkään mielestäni mene juurikaan rahaa, ottaen toki huomioon myös hoitomaksuun sisältyvät ateriat. Oikeastaan en tällä hetkellä keksi näiden aikaisemmin listaamieni asioiden lisäksi ainuttakaan, johon tällä hetkellä kuluisi rahaa. Kirjat lainaamme kirjastosta, useimmat lelut tulevat lahjoina ja niissä suosikeissa pysytään yleensä pitkään. Kuukaudessa kattaa lapsilisä heittämällä sen, mitä 3-vuotiaaseen kuluu rahaa jos hoitomaksu otetaan pois laskuista. Suurin konkreettinen kuluerä meille vanhemmille ja lapselle on näiden lisäksi varmaankin matkailu.

Sehän on selvää, että 2-vuotiaaseen menee aivan huomattavasti vähemmän rahaa, kuin 12-vuotiaaseen ja kulut varmasti nousevat tasaisesti vuosi vuodelta. Siks käsittelinkin postauksessa asiaa näin taaperoikäisen äidin näkökulmasta, koska tilanne on varmasti hyvin erilainen perheessä, jossa on esimerkiksi teini-ikäisiä. Lähivuosina tulee varmasti myös meidän perheeseen ajankohtaiseksi miettiä esimerkiksi lapsen harrastuksia, joihin toki kuluu rahaa kuukausittain. Mutta noin yleisesti, en itse koe pieneen lapseen menevän juuri ollenkaan rahaa.

 

Mitä mieltä te olette? Kuluuko pieneen lapseen paljon rahaa? Ja mikäli näin, mihin raha konkreettisesti kuluu?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Julkaistu

Aamun mietteitä ja matkahaaveita

Arghh! Ai mitä kuuluu tänne? Ihan kamala räkätauti!! Olin pari päivää kotona parantelemassa tätä järkkyä flunssaa, joka toivon mukaan pian hellittää ja sain vihdoin eilen äänenikin ainakin osittain takaisin. Harmittaa, että todella hyvin edennyt treeniputkikin katkesi tähän sairasteluun. Jos jotain positiivista täytyy keksiä, niin rakastan yli kaiken pyjama-toimistopäiviä! Olen päiväsaikaan tehnyt työhommia, toissailtana katsoimme vihdoin Love Islandin finaalin (mun suosikkipari voitti!!) ja aloin hetken mielijohteesta neuloa pojalle villapöksyjä koluttuani hieman lankavarastojani kotona. Ainiin ja leivoin myös keto-mustikkamuffineja, joiden ohjeen olen jakanut täällä. Mies ei aikaisemmin ole innostunut keto-leivoksistani edes sen vertaa, että olisi halunnut niitä maistaa, mutta yllättyi kuinka hyviä nuo muffinit olivat. Kyllä, hyvää voi leipoa myös ilman sokeria ja vehnää!

Mulla on taas vaihteeksi ollut pieniä hankaluuksia saada pieni herra ylös aamuisin. Ja eipä tosin mikään ihme, nythän nämä pimeät ja kylmät aamut vasta alkavat tehdä tuloaan. Enpä ole aina itsekään ollut aivan niin pirteä kuudelta herätessäni. Nukun syksyisin ja talvisin todella sikeästi pimeässä ja viileässä, mutta toki myös se sängystä ylös pääseminen on ajoittain pieni haaste. Vanhojen reissukuvien selailu ja yleisesti tulevien matkasuunnitelmien miettiminen ovat oma inspiraation lähteeni sateisiin syyspäiviin.

Tuumaillaan juuri perheen yhteistä reissua ensi vuoden alkupuolelle. Tuolloin meillä tulee itseasiassa vuosi täyteen edellisestä koko perheen voimin vietetystä lomasta, joten jo aikakin viettää kunnolla yhdessä perheenä muutenkin kuin vain iltaisin ja viikonloppuisin. Kohteet ovat vielä hieman auki, olemme pohtineet alustavasti (yllättäen) Kaliforniaa, johon voisi yhdistää Havaijin tai sitten Uutta-Seelantia, johon haluaisin yhdistää viikon reissun Cookinsaarille tai Samoalle, jotka molemmat ovat pitkäaikaisia saarihaaveitani. Täytyy lähiviikkoina kunnolla tutkailla näiden saarivaihtoehtojen eroja. Vaikka Samoa on ollut jo vuodet yksi matkahaave-kohteistani, jostain kumman syystä olen nyt ehkä jopa intoillut enemmän Cookinsaarista. Saa nähdä mihin nyt sitten loppupeleissä reissua varataan ja muuttuuko kohde vielä näistä vaihtoehdoista johonkin.

Tilasin juuri uusia villasukka-lankoja ja yksi suunnitelmani syksylle on neuloa aivan pirusti villasukkia meidän perheelle, haha. (Ja niin, koska villasukkia ei vain yksinkertaisesti voi koskaan olla liikaa..) Täytyy ensi viikolla käydä katsomassa jos kirjastosta löytyisi joku kiva villasukkien ohjekirja, haluaisin nyt pikkuhiljaa kokeilla niissäkin vähän haastavampia malleja. Jos teillä on linkittää jotain kivaa ohjetta vähän erikoisempiin villasukkiin, niin saa ihmeessä laittaa tulemaan!

Lähden nyt tämän yskäni kanssa päiväksi messuilemaan. Tulkaa moikkaamaan jos törmäillään! 🙂

 

Näillä ajatuksilla ja hieman kevyemmällä postauksella perjantaihin.

 

Ihanaa viikonloppua ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

On ihan ok olla introvertti

Hei ja huippua maanantaita! Vietän tänään etähommaa blogihommien ja muiden juttujen osalta. Ihana tunne pitkästä aikaa kun ei tarvitse lähteä maanantaina yhtään mihinkään lenkkipolkua kauemmas. Ah, oma unelma-työviikko oli semmoinen, jolloin tekisin aina maanantait ja perjantait hommia kotona, muun viikon sitten muualla. Tänään olen viettänyt juuri niin ihanan hidasta aamua kuin haluaisin aivan jokaisena päivänä. Viikonloppu vierähti melkoisen treeni- ja neulomispainotteisesti, kuten yleensä. Kesällä suosin viikonloppuna juoksulenkkejä, mutta nyt olen jo jonkin aikaa keskittynyt viikonloppuaamuisin käymään salilla. Jaksan nimittäin viikonloppuisin treenata huomattavasti tehokkaammin kuin viikolla työpäivän päätteeksi ja muutenkin ihanaa kun saa 2/3 viikon salitreenistä kuitattua viikonlopulle, viikolla keskityn yleensä lenkkeilyyn. Itselläni on nimittäin ainakin huomattavasti alhaisempi kynnys lähteä lenkille, kuin kuntosalille. Tästä syystä toimiikin lenkkeily yleensä hyvin arjessa, työpäivän päätteeksi on ihana päästä luontoon ulkoilemaan.

Olen monesti kirjoitellut siitä, että rakastan viettää aikaa kotona. Ja siis todella rakastan. Koti on minulle turvapaikka, jossa voin olla oma itseni ja jollain tapaa piilossa muulta maailmalta. Oma tukikohta, jossa on aivan ok laittaa puhelin äänettömälle ja unohtaa hetkeksi kaikki mitä kodin seinien ulkopuolella on. Minulle tämä on ainakin nykyään todella tärkeää, varsinkin jos on tyyppi joka murehtii negatiivisista uutisista, taloudesta ja milloin mistäkin maailmalla tapahtuvasta. Syksyisin rauhallisen kotiajan merkitys korostuu ainakin omalla kohdallani.

Olen todennut olevani pimeään vuodenaikaan enemmän introvertti kuin muulloin ja silloin myös kaipaa enemmän sitä omaa rauhaa. Ja heh, tämän vuosien oman empiirisen tutkimukseni pohjalta väittäisin edelleen, että vuodenajat, lämpötila ja valon määrä säätelevät ainakin oman kehoni toimintaa! Keskityn kesäisin ja talvisin aivan eri asioihin, huomaan kehoni toimivan eri tavalla ja jossain määrin voisin todeta olevani hyvin eri ihminen valoisan ja pimeän vuodenajan aikana. Introvertin piirteet ovat muutenkin nousseet yhä enemmän pinnalle aivan tässä lähivuosien aikana. Jos 10 vuotta sitten koin itseni enemmän ekstrovertiksi kuin introvertiksi, on tilanne jo vuosia ollut aivan päinvastainen. Itseasiassa olen kuullut samaa muiltakin, että vuosien edetessä saattavat myös piilevät introvertin piirteet tulla yhä enemmän esille. Oletteko te huomanneet samaa?

 Olenkin tässä tuumaillut, että olenko aina ollut introvertti, vai onko lähivuosina vain tullut jonkilainen oivallus sen suheen, että on todella ok olla myös introvertti? Työelämässä mennään usein ekstroverttien ehdoilla ja monet mieltävät introverttiyden työelämässä huonona piirteenä. Näin olen ehkä ainakin itse asian kokenut. Monet ajattelevat introverttejä stereotyyppisesti henkilöinä, jotka eivät puhu mitään ja uppoutuvat kaiken aikaa omiin ajatuksiinsa. Ja tämähän sotii vastaan työelämän sosialisoinnin ja verkostoitumisen kanssa. Ehkäpä tämän vuoksi olen aikaisemmin ulkoisten paineiden vuoksi jättänyt introvertit piirteeni ja tarpeeni vähemmälle huomiolle, joka taas on merkinnyt sitä, ettei se oma ”prosessointiaika” ole ollut aivan siellä tarvehierarkian huipulla. Nykyään huomaan, että ehdottomasti sen pitäisi olla.

Mutta kyllä introverttikin voi olla ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen ja ahkera verkostoitumaan, mutten itse ainakaan jaksa sitä aivan jatkuvasti. Vapaalla on pakko vetäytyä ”lataamaan akkuja” ja välillä myös sanoa ylimääräisille menoille ei. Ja viime vuosina olen todennut juuri sen, että se on ok. Ei aina tarvitse miellyttää muita ja miettiä sitä, mitä muut ajattelevat omasta ajasta tai kotiviikonlopuista. Henkilökohtaisesti en yksinkertaisesti jaksaisi olla jatkuvasti sosiaalinen sekä työelämässä, että vapaa-ajalla.

Juuri eilen tuumailin, että pian tulee täyteen 3 vuotta muutostamme tähän kotiin, enkä vieläkään haaveile muuttavani tästä mihinkään. Ajatus tämän kodin myymisestä tuntuu jotenkin kamalalta, vaikka välillä silkasta mielenkiinnosta tykkäänkin selata myytäviä asuntoja.  Koen, että erityisesti juurettomuutta tunteville on äärimmäisen tärkeää, että on olemassa se koti tai tukikohta, elementti joka on ja pysyy. Syy, miksi esimerkiksi maailmanympärysmatkalla tunsin loppua kohden lievää koti-ikävää ja ahdistusta, oli juuri siksi ettei maailmalla päässyt asettumaan kodiksi samalla tavalla kuin, noh – kotona. Asia, josta yllätyin itsekin.

Nimittäin se, kuinka vahvasti ihminen (tai ainakin minä itse) kaipaa juuri sitä tukikohtaa ja paikkaa, joka pysyy suhteellisen samana, vaikka kaikki muu elämässä muuttuisikin. Kuten olen ehkä maininnut jo aikaisemmin, oli pidempi matka ainakin omalla kohdallani erityisesti matka itseeni, jolloin opin ja oivalsin uusia asioita juurikin omaan toimintaani, sekä perustarpeisiini liittyen. Jos viime vuosina olen muuttunut yhä enemmän introvertiksi, tulee se ilmi erityisesti sillä, että arvostaa kotia tai omaa ”tukikohtaa” yhä tärkeämpänä elementtinä, sekä kaipaa enemmän juuri sitä omaa aikaa prosessoida ajatuksiaan ja ihan vain olla ”omassa seurassaan”.

En edes tiedä mistä olen saanut viime viikkoina jonkun aivan ihmeellisen neulomisvimman. Viikonloppuna neuloin hihoja vaille valmiiksi villapaidan, joka on siis nopeimmin ikinä neulomani villapaita. Tosin, isoilla puikoilla on osaa asiaan. En malta odottaa, että pääsen jakamaan ohjetta täällä! Työn alla on muitakin kivoja juttuja, joista työstän myöhemmin tänne neuleohjeita. Ja loppuun täytyy todeta, että muutama aivan täydellinen harrastusvinkki introverteille: Käsityöt, kirjat ja metsälenkit!

 

Entäs te? Introvertti vai ekstrovertti? ✨

 

Korostuuko teillä muilla introverteillä kodin merkitys?

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Meidän viikonloppu

Viikonloppu oli ainakin täällä Helsingissä todella sateinen, jonka vuoksi vietimme paljon aikaa pojan kanssa kotona puuhastellen. Lauantaina kävimme pienellä kävelyllä, leikkipuistossa ja kaupassa jäätelöostoksilla. Eilen taas paketinhakureissun yhteydessä puistossa, koska en vain koskaan tohdi sanoa ei jos kerta puiston ohi mennään. (Vaikkakin se uhmiksen saaminen pois sieltä leikkipuistosta onkin usein aivan oma projektinsa.) Jäätelöjutuista postasinkin viikonloppuna storiesiin. Itseäni alkoi lauantai-iltana tehdä kamalasti mieli sitä aikaisemmin bongaamaani Oppon vhh-jäätelöä ja kysäisin pieneltä, että lähdetäänkö ostamaan kaupasta jäätelöä. Ei varmasti yllätä, että tämä oli tietysti aivan messissä. Itselleni jäätelö on ehkä niitä viimeisiä herkkuja, joita ostan ikinä. Okei, karkit kiilaavat kyllä senkin ohi, koska en osta karkkia käytännössä koskaan, jäätelöä kuitenkin joskus. Jugu on pojan suurta herkkua, mutta jäätelöä ei olla kovin usein ostettu. Ja varmasti ymmärrätte millainen elämys tuo kaupasta löytynyt soijajäätelö hänelle oli. Kävi viikonloppuna kohtuullisen monta kertaa availemassa pakastimen ovea, jospa olisin suostunut jäätelöhetkeen, hehe. Arjen pienet ilot.

Meillä kävi eilen vieraita, enkä siksi ehtinyt laittaa poikaa ajoissa päikkäreille. Välillä ollaan skipattu päiväunet viikonloppuisin siksi, ettei pieni yksinkertaisesti suostu nukahtamaan tai sitten tulee kello jo niin paljon, ettei päiväunissa yksinkertaisesti enää ole mitään järkeä yöunien kannalta. Näin kävi esimerkiksi eilen. Pyrin siihen, että päiväunet nukutaan edelleen 95% kotipäivistä, koska muuten ovat väsykiukku tai levoton meininki taattuja juttuja. Napero oli eilen jo ennen kahdeksaa aivan hulvattomalla tuulella väsymyksestä, kikatteli, hyppi sohvalla ja heitteli tyynyjä ympäriinsä, että ehdin jo tuumata, etten enää ikinä skippaa päiväunia. Ensimmäistä kertaa ikuisuuteen valvoin itse vielä hetken sen jälkeen kun olin saanut pojan puoli yhdeksän maissa unille. Ja ei, se ei ollut se jäätelö 😀

Välillä olen miettinyt näistä kotiviikonlopuista kertoessani, että olemmeko jotenkin poikkeuksellisen tylsiä viettäessämme paljon viikonloppuja ihan vain kotosalla ja tässä lähitienoolla? Jos lauantaina kirjoitin yleisesti ajatuksiani somesta ja siitä, kuinka se luo paineita olla sitä ja tätä, tehdä ja nähdä, hoksasin että olen omalla kohdallani ehkä tuumaillut asiaa juuri tästä näkökulmasta. Tiedätte, että rakastan olla kotona ja viettää viikonloppuja ilman kiirettä tai härdelliä. Varsinkin lapsen kanssa tai yleisesti äitinä tulee usein paineita siitä, että pitäisi käydä kerhoissa, kyläillä ja olla jatkuvasti jossain. Äitiys- ja hoitovapaan aikana podin ehkä jonkin sortin ahdistusta tästä ja esimerkiksi siitä, etten juurikaan sosialisoinut muiden, vieraiden äitien kanssa kerhoissa tai leikkipuistoissa. Näin jälkikäteen täytyy todeta, etten koskaan kokenut sitä omaksi jutukseni. En yksinkertaisesti keksinyt yhtään syytä, miksi olisin lähtenyt etsimällä etsimään äitikavereita, vaikka se jollekulle toiselle voi olla hyvinkin tärkeä asia. Se, mitä itse ehkä eniten kaipasin olivat juurikin ne äitiyteen liittymättömät ihmiskontaktit siinä kaiken vauva- ja taaperoarjen lomassa. Lähipiirissäni ei edelleenkään ole aivan kamalasti lapsia ja valtaosa ystävistäni ovat lapsettomia, mutta myönnän silti olevani iloinen niistä äitikavereista, joita minulla on. Ja niin, täytyy todeta etten koe jääneeni paitsi mistään, vaikken leikkipuisto- tai kerhomammaksi heittäytynytkään. Ihan näin toteamuksena, mikäli joku muu siellä kokee paineita tästä samasta asiasta.


Ei varmasti yllätä, että tein taas kerran tätä maailman parasta mustikkapiirakkaa, keto-versiona ofc. Nyt olen parina kertana testannut laittaa pohjaan mukaan pähkinävoita tai tahnoja, esimerkiksi hasselpähkinävoita ja mantelitahnaa. Erityisesti mantelitahna oli huippua. Ohje tähän keto-mustikkapiirakkaan löytyy täältä, nyt oli mukana tosin myös vadelmia 🙂

Viime viikonloppuna yritin myös tehdä keto-sipsejä, joista tietysti kärtsäsin noin 90%, joten ohjeen hiominen jatkuu 😀

Jos palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, mielestäni ihaninta viikonlopuissa on juuri se, että saa olla yhdessä kotona kaikessa rauhassa. Ei ole väärin viettää aikaa tutussa ja turvallisessa. Vaikka olen viikko toisensa perään töissä ja muissa sosiaalisissa tilanteissa se, joka vastaa ”Mitä teit viikonloppuna?”-kysymykseen ”Kotona”, en jaksa potea tästä mitään huonoa omatuntoa. Miksei saisi olla kotona? Olemme välillä ihmetelleet muita tuttuja, joilla on kalentereissa lukkoon lyödyt viikonloppusuunnitelmat jopa useita kuukausia eteenpäin ja yleisesti sitä, miten muut jaksavat? Eikä siinä todellakaan ole mitään väärää, enemmänkin ehkä ajattelee asiaa omalta kantilta kun jo pari viikonloppua putkeen ohjelmaa vaatii tasapainoksi ainakin pari viikonloppua ilman mitään suunnitelmia. Toiselle meneminen ja sosialisointi antaa energiaa, toiset taas käyttävät sen ajan siihen, ettei yksinkertaisesti ole mitään menoja tai suunnitelmia. Suoraan sanoen stressaannun aina kaikista iltamenoista aivan valtavasti, varsinkin viikonloppuisin. En yksinkertaisesti tykkää nykyään olla myöhään missään ja mieluiten olisin kotona aina viimeistään viiden-kuuden aikaan illalla. Viikonlopuissa parasta on se, että ne saa viettää juuri niin rentoillen tai kotimeiningeissä kuin itse haluaa 🙂

Oletteko te koskaan tunteneet syyllisyyttä siitä, että vietätte viikonloput kotosalla? Ja heh, tästä vikasta kuvasta päätellen myös Maui oli jäätelöherkkua vailla 🙂

 

Entä pidättekö ennemmin kotiviikonlopuista ilman suunnitelmia vai aktiivisista meno-viikonlopuista?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Taito, jonka haluan viedä eteenpäin lapselleni

Vietimme perjantaina pojan kanssa normaalista poiketen päivää kaksin kotona. Kuinka ihanalta tuntuikaan pitkästä aikaa tunne siitä kun Tommi herää omaan herätyskelloonsa ennen kuutta ja tiesin, ettei itselläni ole ollenkaan kelloa soimassa. Heräsin silti jo ennen seitsemää, mutta jo ajatus huolettomasta perjantai-vapaasta teki ihmeitä. Meidän vakio kirjastopäivä on nykyään maanantai ja on suorastaan muodostunut jo perinteeksi, että tehdään aina maanantai-iltana ”retki” kirjastoon. Niin, paitsi viime viikon maanantaina. Sen jälkeen kun on köpötellyt puolitoista kilometriä suuntaansa kirjastoon varmaan jo kaksi kuukautta putkeen päätin, että eiköhän välillä voi pitää kirjastopäivän jonain toisena päivänä, hah. Ainiin ja mulla on parhaillaan parin äänikirjan lisäksi varmaan kolme kirjaston kirjaa kesken, jotka yritän saada päätökseen. Jokaikinen maanantai on nimittäin kumma kyllä lähtenyt matkaan ainakin pari eri kirjaa, sekä minulle että pojalle 😀

Perjantaina piipahdimme siis kirjastossa, itse en onneksi löytänyt mitään (erään neuleohjekirjan lisäksi) ja poika löysi tottakai kaksi erilaista työkoneita ja kulkupelejä käsittelevää kirjaa, jotka halusi itse lainata. Mikään ei voita kirjoja, joissa on a) paloautoja b) lentokoneita c) kaivureita, traktoreita tai muita työkoneita. Viimeksi lainasimme kirjan, jossa dinosaurukset ajavat paloautoa, ambulanssia ja muita hälytysneuvoja, oli muuten aika kova. Haha. Ja tähän liittyen! Miten voi olla, että itseltäni meni eilen täysin ohi lukemisen päivä? Bongasin tämän eilen illalla aivan sattumalta erään tuttuni Instasta!

Aihe, jonka tiimoilta olen ylinpäänsä innostunut tässä kirjastossa käymisessä ensimmäistä kertaa vuosiin on juuri pelko siitä, ettei poikamme innostuisi isompana lukemisesta yhtä paljon kuin itse nuorempana, vaikkakin tämä lähtee nykyään mielummin kirjastoon kuin leikkipuistoon. Luokanopettaja-isäni kannusti minua lukemaan aina siitä lähtien kun opin lukemaan ja itse koen tämän todella arvokkaana asiana, jonka haluan ehdottomasti viedä eteenpäin omalle pojalleni. Koska olen itse ollut aina lukutoukka, ajattelee tätä seikkaa myös siitä näkökulmasta.

Päätin myös kesällä, että liitän itseni ja pojan Ursan jäseneksi syksyllä heti iltojen pimetessä. Koska olen itse maailman eniten kiinnostunut tähtitieteestä, yritän tehdä kaikkeni innostaakseni pojan samaan, jotta voisimme yhdessä pohtia maailmankaikkeuden teorioita ;D Jos täytyy mainta seikka, jossa olemme todella samanlaisia, niin järjestelmällisyydessä! Meillä kummallakin on tapana tehdä tietyt asiat todella systemaattisesti ja pieni on äärimmäisen pikkutarkka monen yksityiskohdan suhteen.

Oktonautit on lemppari 🙂

Jäin pari viikkoa takaperin juttelemaan erään kassan kanssa käydessäni ostamassa magnesiumia ja täyttaessäni (todella kamalalla käsialalla) heidän kantislomakettaan, päädyimme puhumaan kirjoitetun tekstin ja käsialan rappeutumisesta, joka ainakin omalla kohdallani on aivan konkreettinen ilmiö. Käsialani on nykyään aivan kamala, koska kirjoitan todella harvoin käsin. Kuulemma kouluissa ei enää opeteta edes kaunokirjoitusta, kirjoitusta ylinpäänsä on äärimmäisen vähän, koska kaikki tehdään koneellisesti tai pädeillä. Olin tästä aivan kauhuissani. Kun ei ole itsellään kouluikäisiä lapsia lähipiirissä, niin ei totisesti ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista koulunkäynti nykyään on.

Tottakai maailma muuttuu, mutta lukutaito on eräs asia, jonka säilymisen koen itse äärimmäisen tärkeänä. Lukeminen vahvistaa mielikuvitusta, kehittää ajattelua, pitää aivot vetreinä, opettaa uutta ja ennen kaikkea auttaa jäsentelemään asioita kirjoitettuun, sekä suullisesti kerrottuun muotoon. Videot ja pelit ovat asioita, jotka vievät varsinkin lapsilla paljon aikaa konkreettiselta lukemiselta, vähän samaan tapaan kuin niiltä perinteisiltä ulkoleikeiltä. Itsekin olen äänikirjojen suurkuluttaja, mutta kesän aikana aktivoiduin taas myös ihan niiden perinteisten kirjojen ja kirjastossa käymisen suhteen. Nykyään vuorottelenkin näiden kahden välillä. Käyttekö te muuten kirjastossa?

Töiden osalta oli melkoista actionia viime viikolla, jonka huomaa esimerkiksi siitä, että meillä kotona on täysi kaaos, koska en ole työpäivän päätteeksi kokenut esimerkiksi pyykkien viikkaamista tai imuroimista aivan top-akuutteina juttuna. Olen jo parin vuoden ajan miettinyt ottavani meille siivoojan, edes yhden kerran tekemään jonkin sortin suursiivouksen. Enpä ole kuitenkaan saanut vielä aikaiseksi. Mikä siinä onkin, että varsinkin viikonloppuisin tulee hetkessä aivan kamala sekamelska, vaikka olisi juuri perjantaina siivonnut? Se on vain fakta, että jos haluaisi pitää kodin siistinä pienen lapsen kanssa, saisi jälkiä ja leluja olla keräämässä aivan joka hetki 😀 Näissä kuvissa meidän huusholli on vielä siisteimmästä päästä, hehe.

 

Ja hei, onko lukutaidon säilyminen teille tärkeä asia?

 

Kivaa viikkoa! ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.