Terassin uusi ilme minibudjetilla

Kerroinhan saaneeni sunnuntaina terassin jotenkuten valmiiksi ja sen jälkeen onkin tullut aika reippaasti vietettyä aikaa siellä hengaillen! Ajattelin ensin, että joudumme ostamaan kamalasti uutta kalustaaksemme terassia nyt ruokailuryhmän siirryttyä varastoon, mutta suureksi yllätykseksemme emme sittenkään. Uskokaa tai älkää, mutta taidan tykätä terassista juuri näin: Varsin yksinkertaisena ja varaston jämätavaroilla sisustettuna. Mietin alkuun, että olisin tilannut terdelle sen hehkuttamani juuttimaton, mutta sitten muistin tuon varastossa lojuvan räsymaton, joka pääsi nyt sitten ensin tilapäisratkaisuksi ulos, mutta tykästyinkin tuohon niin, etten välttämättä edes halua toista mattoa 🙂 Mutta sen rottinkisen sohvan ostan tuohon aivan varmasti jos vain tulee hyvä vastaan, haha.

Ystäväni äiti teki minulle viime kesänä tuon betoniruukun lahjaksi ja olen ihan rakastunut siihen! Välitin jo viestiä, että ostan lisää noita jos tämä vain jaksaa tehdä 😀

Ja juu, terassimme ei tosiaan ole suoraan mistään sisustuslehdestä, mutta emme ole semmoista lopputulosta hakeneetkaan, hehe. Olemme hurjan tyytyväisiä näin! Tämän kesän projektini on edistää tuota kasvimaa-juttua, mutta viimeistään ensi kesän fiksata meidän nurmikkoa, joka on aivan kamalassa kunnossa, enkä siitä syystä sitä kehtaa edes kuvata. No, asia kerrallaan. Jos joku on teetättänyt uuden nurmikon asennuksen tai uudelleen kylvämisen jollain asiantuntijalla, otetaan ehdottomasti suosituksia vastaan!

Eräs asia, joka täytyy kylläkin vielä hommata tuonne on jokin matala pöytä. Ja se köynösvalo, josta mainitsin viikonloppuna. Tällä hetkellä ajaa pöydän asemaa kaksi päällekkäin pinottua muovista leipäkoria, joita en kehdannut ottaa mukaan kuviin, hehe. Mietittiin jo, että jos tekisi eurolavasta jonkun kivan pöydän tuonne? Mietittiin lavoista tehtyä sänkyä joskus aikoinaan varmaan vuosia, muttei tullut aikaiseksi koskaan sitten semmoista väkertää.

Ja tosiaan, muutama uusi juttu tuli tosiaan tuohon ostettua, joten aivan nollabudjetilla ei päästy. Tuo ostamani punottu riipputuoli / keinu asennettiin vihdoin viikonloppuna ja vitsi se on kiva! Aivan ihana köllötellä ja ihmetellä tuossa riippuessa. Tekisi mieli ostaa toinen, haha. Keinu on tosiaan tämä. Näköjään tuo valkoinen oli loppu, mutta olisin itseasiassa mielummin ottanut juuri tuon luonnonvärisen. Jos riipputuolit kiinnostaa, niin kurkatkaa ihmeessä myös tämä uutuus! Aivan ihana 🙂

Tuon korkean hyllyn löysin Kierrätyskeskuksesta 15 eurolla ja maalasin kukkahyllyksi jämämaaleilla, joita meille oli jäänyt seinien maalaamisesta. Yhden hyllyn irrotin tuosta välistä, koska muuten eivät korkeimmat kasvit olisi mahtuneet hyllylle. Tuon viereisen lavavirityksen ja sen käyttötarkoituksen esittelen myöhemmin, kunhan pääsemme tositoimiin sen kanssa!

Olen aurinkotuoli-ihminen 4life ja ehkä huomaattekin, että tuo taitettava aurinkotuolini alkaa olla melkoisen kulunut näiden pian neljän kesän jälkeen. Ostin tuon aikanaan Ikeasta kun asuimme Käpylässä. Olin tuolloin raskaana ja raahasin aurinkotuolin tuona keväänä 2016 helleallon aikana varastosta meidän kerrostalon takapihalle jokaikinen päivä 😀 Siitä saakka olen ollut liimautuneena tuohon enemmän tai vähemmän. Luen, neulon ja ihan vain ihmettelen siinä istuen, hehe. Ostaisin meille toisen samanlaisen, mutta ilmeisesti nuo on vedetty pois myynnistä, eikä enää löydy Ikeasta. Joten edelleen ostetaan jos teiltä löytyy moinen käyttämättömänä!

 

Mitäs tykkäätte meidän budjetti-terassista?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Mielessä nyt: KESÄ!

Vihdoinkin kesäkuu! Koulujen loppu on aina tietyllä tavalla ollut kesän alku, vaikkei aina noin säiden puitteissa olekaan ihan joka vuosi siltä tuntunut. Fiilikset viime kesästä olivat lähinnä, että se tuntui jatkuvan loputtomiin, mutta eipä haitannut pätkääkään. Vaikka tuo edellinen kesä olikin melkoinen poikkeus säiden puolesta, toivon ehdottomasti aurinkoa ja lämpöä tällekin kesäkaudelle. Tiedättekö, rakastan nykyään alkavia viikkoja ja maanantaita, vaikka aina ei todellakaan ole näin ollut. Odotan myös aivan superinnolla tämän viikon lämpöaaltoa ja bikinikelejä. Niistä innostuneena pistin eilen myös hihat heilumaan ja järkkäilin uudelleen sitä terassia. (Tuntuu, etten muusta enää jauhakaan, haha) Nyt siis vain odottelemaan helleaaltoa saapuvaksi.

Tulevan kesän suhteen en ole tehnyt mitään sen kummempia listauksia. Tarkoitus olisi mennä enemmän fiiliksen mukaan, tehdä kivoja juttuja asettamatta mitään erityisiä pakollisia tavoitteita. Lähden pian käymään Jyväskylässä, heinäkuussa taas lomaillaan pojan kanssa ja lisäksi haaveilen kesälomamatkasta Lappiin pienen kanssa. Haluaisin kokea Lapin kesän sen jälkeen kun viime syksynä pääsimme ihailemaan pohjoisen alkavaa syksyä. Harmi vaan, ettei Tommilla ole nyt kesällä lomia lähteä reissaamaan.

Kuitenkin, tavoite olisi tänä kesänä reissailla enemmänkin täällä Suomen rajojen sisällä. Käydä ehkä kesäisessä Porvoossa, Suomenlinnassa piknikillä ja ehkäpä päästä pitkästä aikaa jonnekin mökille rentoutumaan oikein kunnolla. Ja uimaan! Myös brunssit kotona ovat niitä, joita järjestää aivan liian harvoin, mutta ehkä tänä kesänä enemmän? Ainiin ja leipoa enemmän uusia juttuja kokeillen. Hitaita aamuja, terassikahveja ja ihan simppeleitä juttuja. Haluan tehdä enemmän asioita extempore ja ennen kaikkea kiirettä vältellen. Mitä suunnitelmia teillä on kesäksi?

Hauvojen kuulumisia on muuten kysytty paljon ja pari teistä toivoikin koira-aiheista postausta. Yritän saada lähiaikoina kuvattua hauvoja enemmän, se on nimittäin välillä hieman haastavaa ja tuntuu, että koirat lähtevät karkuun heti kameran nähdessään. Kahden oman hauvan lisäksi meillä on ollut nyt kuukauden ajan myös kolmas hoitokoira, joten actionia riittää! Varsinkin kun pitää lähteä kaikkien kolmen ja poika mukana ulos 😀 En muista olenko kirjoittanut siitä, kuinka hauvat ja poika ovat tulleet keskenään toimeen, mutta ajattelin näin ohimennen sivuta nyt aihetta.

Koiramme ovat luonteeltaan tyystin erilaisia, Bixu on todella epäluuloinen kaikista uusista tuttavuuksista, olivatpa ne sitten lapsia tai muita eläimiä. Sitten taas: Kaikki rapsuttavat kädet ja aikuisten sylit kelpaavat aina. Mauia taas on vaikeampi saada syliin ja tämä usein yllättääkin kömpimällä aivan yhtäkkiä viereen. Mutta lähtee pois heti kun  yrität rikkoa tämän ”omaehtoista lähentymistä”, vaikkakin Käpylässä nukkui Maui aina aivan minussa kiinni, useimmiten vielä tyynyni vieressä. Nykyään on yläkerta ”koiravapaata” aluetta, lähinnä portaiden, sekä astman ja allergioideni vuoksi, jotka pahenivat selvästi silloin kuin koirat nukkuivat vieressämme. Noin yleisesti hakeutuu Maui ehkä enemmän minun viereeni ja Bixu taas Tommin.

No, sitten lapsen ja koirien välisiin juttuihin. Bixu ei ole pojasta yleensä kovin kiinnostunut (tai ainakin esittää niin, hehe), mutta poika taas haluaisi halailla ja pussailla juuri Bixua aivan kokoajan. Mitä vanhemmaksi Bixu on tullut, sitä epäluuloisemmin se suhtautuu uusiin asioihin. Maui taas on ehkä enemmän pojasta kiinnostunut, mutta poika taas harvemmin Mauista. Toisinsanoen, lapsen ja koirien yhteiselo on sujunut hyvin, mutta loppupeleissä hakevat koirat ennemmin sitä omaa rauhaa, kuin kymmeniä haleja ja jahtausleikkejä.

Mitään aggressiivisuutta ei ole missään vaiheessa ollut ja tässä asiassa ehkä tärkein seikka on tuntea oma koiransa, sekä tiedostaa mahdolliset riskit. Bixu oli pojan syntyessä 8 ja Maui reilut 3v, joten tuossa ajassa oli jo oppinut tuntemaan oman koiransa luonteen. Koiramme tietävät selvästi, että poika on vasta pieni ja osa laumaa, vaikka välillä olisikin heidän mielestään vähän liian villi. Välillä nuo intoutuvat pelaamaan yhdessä vaikkapa jalkapalloa, mutta mitään semmoista symbioottista BFF-suhdetta ei ole, ainakaan vielä.

Uusin koukutukseni tv-ohjelmien suhteen on muuten Aupairit Havaijilla Yle Areenasta, ihan parasta! Katsoin viikonloppuna kunnon maratonin (lue: koko kauden) ja yritin samalla pidätellä itkua maisemien suhteen. Viimeaikoina musta on muutenkin tullut jotenkin todella herkkä about kaikelle vähänkään liikuttavalle ja myös asioille, joita moni muu tuskin kokee kovin liikuttavaksi, kuten ne rantamaisemat telkkarissa, haha.

 

Energistä (ja toivottavasti lämmintä) viikkoa!

 

Ps. Oon aivan pulassa tämän hajonneen touch barin kanssa kun en saa enää emojeja lisättyä 😀

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Sunnuntain kesäisiä sisustuspoimintoja

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä

Huomenta ja kivaa sunnuntaita! Uskokaa tai älkää, mutta saimme vihdoinkin eilen sen riipputuolin kiinnitettyä terdelle ja yritän ensi viikolla saada otettua muutamia terassikuvia. Projektihan etenee edelleen (tosin hieman hitaasti tässä muiden juttujen ohella) ja nyt olen päättänyt, että terassin ruokailuryhmä joutaa ainakin hetkeksi autotalliin jemmaan. Käytännössä ei syödä sen äärellä oikein koskaan ja toisaalta iso ryhmä vie koko sen alueen terassista, joka on katoksen alla ja josta voisi tehdä semmoisen yleisen ”hengailupaikan”. Viime kesänähän totesin, että hyvillä keleillä voisin käytännössä elää pelkästään kotona, tottakai välillä käyden kaupassa. Mutta pihaviihtyvyydessä on silti ehdottomasti parantamisen varaa!

Vaaleanpunainen rantapyyhe / olkihattu / teak-nojatuoli rottinkinen valaisin hapsuilla / rottinkisohva terassille / värikkäät aurinkokennovalaisimet / rottinkivalaisin / yrttihylly / juuttimatto

Olen pikkuhiljaa alkanut haaveilla rottinkikalusteista terassille. Tuo rottinkisohva olisi aivan täydellinen juuttimaton kanssa. Aikaisemmin mulla oli pitkään teak-villitys ja yritin esimerkiksi varmaan parin vuoden ajan bongailla teak-sohvapöytää käytettynä, kuitenkaan semmoista löytämättä. Nyt olen jotenkin innostunut rottingista ja Tommi ei ollut tästä kyllä mielissään. Miten joku muka ei voi tykätä rottinkijutuista? 😀 Jos teiltä löytyy muuten käyttämättömänä tuommoinen rottinkisohva, niin ostan! Haaveilen juuri myös semmoisesta rottinkisesta ”pallotuolista”.. Meillä on jo parin kesää ollut ostoslistalla jonkinlaiset riippuvat valot pihaan, muttei olla vieläkään saatu aikaiseksi ostaa niitä. Tuommoiset aurinkokennolla toimivat olisivatkin erityisen kätevät! Ja jonkinlainen hylly olisi tarkoitus tehdä tai ostaa yrttiperheelle, kunhan se tuosta vähän vielä kasvaa.

rottinkinen nojatuoli / välisermi bambua / vaaterekki / industrial-henkiset sivupöydät / bambu-säilytysrasiat / amppeli / messingin sävyinen sohvapöytä

Balilla bongailin kaikkialta macrameiden lisäksi puuvillalangasta punottuja amppeleita. Olisiko siinä seuraava DIY-projekti? Olen nimittäin alkanut innostua myös amppeleista, olisi myös ympäriinsä juoksevan taaperon ja koirien kanssa astetta käytännöllinen ratkaisu 😀 Täytyykin tutkia amppelin ohjeita!

Valkoinen seinähylly / bambusohva terassille / valkoiset rimpsu-pussilakanat / korallin sävyiset rimpsu-pussilakanat

Mulla on edelleen ostoslistalla yläkertaan jonkinlainen hylly seinälle. Rakastan nimittäin kaikenlaisia muistoesineitä ja usein tilanne on se, että niitä on ympäri pöytiä paremman paikan uupuessa. Myös kirjani ovat tällä hetkellä joko varastossa tai lähes puolen metrin korkuisena pinona yläkerrassa. Tuo valkoinen seinähylly voisikin olla kiva vaihtoehto violetille seinälle.

Pinkit pellavapussilakanat / valkoiset pellavapussilakanat / musta pussilakanasetti eko-puuvillaa / beiget pellavapussilakanat

Koska rakastan pellavalakanoita, pakko hehkuttaa myös niitä. Itse ostin muutama vuosi sitten nuo Elmira-pellavalakanat ja ovat pysyneet todella hyvänä. Ovat varsinkin kesällä mukavan viileä valinta 🙂 Jos nyt saisi valita näistä, ottaisin joko nuo pinkit tai valkoiset petivaatteet puuvillaa!

Ellokselta saat muuten 4.6 saakkan -25% alennuksen koko Ellos Home-valikoimasta (myös huonekalut), eli esimerkiksi valtaosasta tämän postauksen tuotteista. Koko valikoima löytyy täältä! Lisäksi antaa alennuskoodi 395718 3.6 saakka -30% alennuksen naisten, lasten ja miesten tuotteista (myös merkkituotteet), koko valikoima löytyy täältä 🙂

 

Ps. Uuden asiakkaan tarjous on myös edelleen aktiivinen, eli liittymällä uudeksi My Ellos-asiakkaaksi, saat -40% alennuksen tilauksesi kalleimmasta tuotteesta, myös merkkituotteet. Liittyä voit esimerkiksi täältä.

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

DIY: Helpot ja ekologiset tiskirätit neuloen

Noniin! Sain eilen vihdoin ja viimein kuvattua nämä neulomani tiskirätit, joista toinen valmistui vihdoinkin pari päivää sitten. Kieltämättä hieman naurattaa ajatus, että jaan täällä nykyään ohjeita tiskirätteihin, mutta hei! Nämä ovat niitä pieniä, mutta ehdottomasti sitäkin tärkeämpiä juttuja.

Olen todennut, että tiskirätit ovat ainakin meidän taloudessa niitä, joita saa jatkuvasti olla vaihtamassa uuteen. Usein rätti tekisi mieli heittää menemään jo reilun viikon käytön jälkeen ja tästä syystä päätinkin kokeilla kestävämpää rättiä, jonka voi pestä myös koneessa. Valitettavasti en voi vielä sanoa käyttökokemuksia kuin ihan parin päivän ajalta, mutta ainakin hyvin pyyhkii näillä ;D Olen kuullut, että tämmöiset kestäisivät käyttöä jopa pari vuotta! Kun tekee kotiin 2-3 rättiä, on aina yksi puhtaana silloin kun on toisen pyykkivuoro.


Tässäpä äärimmäisen helppo ohje kahteen erilaiseen neulottuun tiskirättiin. Jos neulomisen harjoittelu kiinnostaa, ovat nämä myös helppo keino harjoitella. Varsinkin tuon harmaan rätin ohje on niin yksinkertainen, että jopa nolotti jakaa se täällä ohjeena, heh. Pinkin rätin kuvioinnin bongasin tästä ohjeesta. Nämä voi valmistaa toki myös virkaten, jos se on mieluisampaa hommaa.

Mitä tarvitset? 3,5mm puikot (itselläni esimerkiksi nämä bambusta valmistetut), Tilda Bamboo bambu-puuvillalankaa ja viimeistelyyn 3mm virkkuukoukku. Yhteen rättiin menee noin reilu puolikas lankakerä. Nyt seuraavaksi täytyy kokeilla, että saako jämälangoista vielä toiset rätit, vai käytänkö langat muihin töihin 🙂

Harmaa rätti: Luo 60 silmukkaa. Neulo edestakaisin ainaoikeaa, kunnes työ on noin 23 cm mittainen. Päättele silmukat löyhästi viimeistä lukuunottamatta, jatka viimeisestä silmukasta virkkaamalla kiinteää silmukkaa ympäri työn resoriksi. Päättele. Työn mitat: 23×23 cm.

Pinkki rätti: Luo 58 silmukkaa. Neulo 1o 1n-mallilla neljän kerroksen verran ja vaihda seuraavan neljän kerroksen ajaksi 1n 1o-malliin, eli neulo jokatoinen neljän kerroksen erä 1o 1n ja jokatoinen 1n 1o. Näin saat syntymään tuon kuvion. Jatka tätä, kunnes työn pituus on noin 22cm. Päättele silmukat löyhästi viimeistä lukuunottamatta, jatka viimeisestä silmukasta virkkaamalla kiinteää silmukkaa ympäri työn resoriksi. Päättele. Työn mitat: 20x22cm.

Lähteekö tämä teilläkin kokeiluun?

 

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Viherkasvivillitys

Kävimme viikko sitten äitienpäivänä tekemässä muutamia lisähankintoja pihakasveihin ja nyt täytyy myöntää, että meinasi lähteä viherkasvihulluus totaalisesti lapasesta. Lapsuudenkodissani oli aina paljon viherkasveja olen varmasti osittain sieltä oppinut niiden hoitoa ja erityisesti sitä, kuinka kivoja elementtejä ne ovat sisustuksessa. Rakastan kukkia ja viherkasveja, vaikka ikäväkseni täytyy myöntää, että olen viime vuosien aikana ollut äärimmäisen laiska hankkimaan uusia kasveja entiseen tapaan. Harvoin onnistun tappamaan yhtäkään kasvia ja sanoisinko olevani melko haka niiden hoitamisessa, mutta muutama kasvi on lähivuosina menehtynyt lomamatkojen aikana 🙁

Jo pari vuotta on ollut meneillään joku mehikasvi-vaihe. Olen ostanut lähes poikkeuksetta niitä, mutta nyt kaipasi vaihtelun vuoksi jotain muutakin.  Saatoin joskus mainita, kuinka japanilais-tyyliset puutarhat mehikasveineen on ihan hullu hitti esimerkiksi Loseissa ja voi kun sama onnistuisi Suomessakin! Olisin varmaan ihan samantien kyhäämässä meille pihaan jotain omaa zen-zonea niillä ja kristalleilla, haha.

Aikaisemmin oli minulla meneillään useamman vuoden chili-villitys ja nyt ajattelin kokeilla taas yrttiviljelmiä, jotka laitoin vihdoin ja viimein perjantaina itämään. Hieman tässä kestänyt 😀 Postailen niistä vielä erikseen kunhan homma ja terassiprojekti etenee! Jo pari kesää olen vaiheillut marjapuskien hankkimisen kanssa. Edelleenkään ei lähtenyt semmoista matkaan, mutta ihan totta, pian! Haluaisin nimittäin niin kovasti omat viinimarjapuskat pihaan.

Löysin muuten tuttuni vinkkaamana myös aivan mielettömän viherkasvien (ja viherpeukaloiden) salatun paratiisin! Viherpaja Vantaan Koivuhaassa on nimittäin aivan ihana paikka. Loputtomasti erilaisia yrttejä, kukkia ja viherkasveja sekä sisälle, että ulos. Joka kerta kun luulimme käyneemme kaikki läpi, löytyi vielä uusi mega-kasvihuone täynnä vieläkin ihanampia kasveja. Tuolta ei yksinkertaisesti voi lähteä pois ostamatta vähintään yhtä kasvia mukaan!

Lisäksi Viherpajassa on myös aivan älytön japanilainen puutarha, joka on näkemisen arvoinen jo itsessään 🙂 Haluan pian taas takaisin!

Tässä omia ostoksiani… Erilaisia orvokkeja pihaan, luomu-minttu, gardenia, chili  ja äärimmäisen helppohoitoisena hehkutettu isolehtinen kasvi, jonka nimen noloa kyllä jo unohdin.

Viherkasveilla saa helposti kivaa lisää sisustukseen. Olen jo vuosia haaveillut isommasta kasvista meille sisälle. Ehkäpä se on seuraava hankinta?

Tommi osti bonsain, joka vielä tosin odottelee lopullista ruukkua 😀

Ehkä eniten olen kuitenkin innoissani tästä. Lempikukkani gardenia!! Noloa paljastaa, mutta about kymmenen vuoden ajan nuuskuttelin purkista Monoi-öljyä ja haaveilin samalla Tahitista. No okei, siellä Tahitilla ja Moorealla taas nuuskuttelin gardenioita harva se päivä, enkä olisi voinut kuvitellakaan löytäväni semmoisen meille kotiin Suomesta. Ymmärrätte, ettei tätä todellakaan voinut jättää ostamatta. Tässä juuri tälläkin hetkellä istun tässä gardenian vieressä nuuskimassa, haha!

 

Oletteko te käyneet Viherpajassa? 🌱✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.