Onko blogeilla tulevaisuutta?

Sosiaalinen media, nettikäyttäytyminen ja näihin liittyvät trendit muuttavat muotoaan jatkuvasti. Olen monesti törmännyt eri paikoissa olettamukseen, että blogien aikakausi tulee pian olemaan ohi muiden alustojen vallatessa alaa. Toki aihe on pyörinyt myös omassa mielessäni ja on itselleni tottakai bloggaajana todella relevantti kysymys. No, mitäs sitten itse ajattelen tästä?

Jos tutkii asiaa esimerkiksi blogin(i) kävijämäärien perusteella, voisi todeta, että kyllä, osittain totta. Lukijamäärät ovat tosisesti notkahtaneet siitä, mitä ne olivat ennen Instagramin aikakautta, sanotaan vuosina 2009-2011. Tuolloin blogit (ja yleisesti some) olivat vielä aivan uusi ja ihmeellinen juttu, jota ei täysin edes ymmärretty. Omaan blogiini eksyi kuukausittain keskimäärin noin 40 000 yksittäistä lukijaa, kun näitä on nykypäivänä tästä noin vajaat puolet. Toki, omalla kohdallani vaikuttaa varmasti välissä myös parin vuoden mittainen hiljaisempi ajanjakso, jolloin useaan otteeseen jopa harkitsin blogin lopettamista. Onneksi tulin toisiin aatoksiin ja löysin raskausaikana intoni bloggaamiseen aivan uudella tavalla. Jos katsoo esimerkiksi omaa statistiikkaani nyt vaikkapa parin vuoden ajalta, ei käyrä ole laskusuhdanteinen, vaan päinvastoin. Ovatko ihmiset siis muka unohtaneet blogit? Ehkä jotkut somekäyttäytymisen muuttuessa, mutta tässä ajassa ovat monet uudet myös innostuneet blogien lukemisesta tai jopa löytäneet blogit pitkän tauon jälkeen uudelleen.

Itse olen monen asian suhteen melko ”old school”, kuten nyt tämän kirjoittamisen. Uskon henkilökohtaisesti vankasti siihen, että vaikka maailma muuttuisi ja tekniikka kehittyisi, ei ihmisten kiinnostus tarinoita kohtaan koskaan katoa. Pyöriihän tämä maailma muutenkin vahvasti kiertävien trendien ja palaavien asioiden suhteen, uskon tämän pätevän myös blogeihin. Kirjoitin jo pari vuotta takaperin eräässä someaiheisessa postauksessa, etten usko blogien tai somen missään nimessä kuolevan. Se vain uudistuu, muuttaa muotoaan, kehittää sivuun uusia ilmiöitä (kuten IG:lle on käynyt) ja ehkä jossain vaiheessa palaa ihan niihin alkutekijöihinsä kaiken tämän pinnallisemman ja nopeasti selattavan sisällön muuttuessa liian kuormittavaksi arkeemme. Toki, onhan totuus se, että nykyään on vain erilaisia vaihtoehtoja erilaisille ihmisille. Kun ennen oli vain ne blogit, löytyy nyt Instagram, YouTube, podcastit ja varmasti monia muita, joista voit itse valita juuri sinulle sopivan kanavan.

Itse näen tämän rikkautena, mutta siltä kantilta, että esimerkiksi bloggaajat ja vloggaajat tekevät täysin eri asioita. Ei näiden kahden väliltä voi verrata, että kumpi on parempi, koska kyse on varsin subjektiivisista näkökulmista. En itse katso vlogeja, vaan luen blogeja ja monella on homma varmasti päinvastoin. Ei kuitenkaan tule unohtaa sitä, mikä esimerkiksi blogin aihepiiri tai erikoisala on. Jos tarkoitus on pelkän kuvamateriaalin tuottaminen, voi IG kiilata helposti ohi, mutta en näe sitä varteenotettavana kilpailijana asiapitoisen sisällön ja tarinoiden kertomisen rinnalla. Se mihin itse näen syytä panostaa tänä päivänä, on juuri henkilöbrändäys ja aihepiirin rakentaminen sen ympärille. Sitoutunut, juuri sinun aihepiiristäsi ja arvoistasi kiinnostunut lukijakunta on kuitenkin kaiken perusta. Juuri tämän vuoksi näen tärkeänä erikoistua juuri niihin omiin vahvoihin osaamisalueisiin bloggajaana, oli sitten kyseessä persoonallinen tyylisi, erityinen osaamisala, tietyt näkökulmat tai vaikka vegaaniset reseptit. Tehdä sitä omaa juttuaan, josta kokee tietävänsä ja itselleen mieluisaksi. Teennäisyys paistaa nimittäin läpi kilometrien päähän. Itselläni tämä aihepiirin skaala on melko laaja, mutta kuitenkin painottunut urakeskeiseen sisältöön, hyvinvointiin ja matkailuun. Itse ainakin pyrin omalla esimerkilläni kannustamaan muita tavoittelemaan unelmiaan ja toteuttamaan itseään eri tavoin. Minulle tämä on jopa ihan sydämen asia.

idnostokuva

Entäs sitten blogit vs Instagram markkinointimielessä?

 

Äänitämme erään ystäväni kanssa lähes päivittäin ääniviestejä ja pohdimme esimerkiksi ajankohtaisia ilmiöitä. Juuri viime viikolla purin ajatuksiani siitä, kuinka kaksipiippuinen juttu blogit vs Instagram on esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta. Loppupeleissä ajavat kummatkin hieman eri asioita. Siinä missä Instagram toimii loistavana työkaluna brändäykseen tai mielikuvien herättämiseen, on se markkinointikanavana kuitenkin todella pinnallinen. Itse ahdistun ajatuksesta, että pitäisi kirjoittaa päivisin iPhonen näppiksellä Instagramiin syvällisiä jorinoita blogin sijaan. Ei siitä vain tulisi mitään. Sen vuoksi koen blogin omalla kohdallani mitä oivalliseksi alustaksi toteuttaa itseäni. Pidän henkilökohtaisesti arvossa sisältöä, joka antaa jotain syvällisempää lisäarvoa. Olivatpa ne sitten sijoitusvinkkejä, omia ura-ajatuksia tai käsityöniksejä. Siinä missä Instagram panostaa kuvasisältöön, nopeasti reagoitavaan ja erityisesti juuri mielikuvien luomiseen, ovat blogit tapa päästä tietyllä tapaa pintaa syvemmälle. Itse ainakin nautin enemmän siitä, että uppoudun tekstiin minuuteiksi samalla unohtaen kaiken muun, kuin sekunnin aistireaktioon nähdessäni kuvia toisensa perään IG-feedillä. Ja kyllä, nykyihmiset ovat juuri niitä kiireisiä tai ehkä vain kiireeseen oppineita, jotka hakevat juuri sitä nopeaa reagointia. Kuvan tykkääminen Instagramissa on tavallaan korvannut vanhanaikaisen onnitteluviestin ja sitä rataa. Onhan se tietysti vähän hassua. Ja surullista. Mutta voiko tilanne edetä näin muka loputtomiin? Kuinka laiskaksi ja nopeasti reagoitavaksi maailma voi muka mennä?

Nykypäivänä on Googlen haku yrityksille kaiken perusta. Ihan tosi, et ole nykyään ”mitään”, josset löydy Googlen hakukoneen tuloksissa. Monet kuluttajat tekevät ostopäätöksiä vahvasti muiden kokemusten perusteella, eli tietysti googlaamalla.. Syy, miksi yrityksen tulisi panostaa monipuolisesti itsensä markkinointiin, on juurikin se, kuinka eri kanavat tavoittavat eri tavalla yleisöä. Blogisisältö mahdollistaa syvemmän matkan käsiteltävään aiheeseen ja hakukonehyödyn, kun taas Instagram tarjoaa pääasiassa brändäysnäkökulmaa, mielukuvia ja näkyvyyttä. Kun IG-sisältö on tehty ja nähty, ei sitä muista kovin moni, varsinkaan hakukoneet. Toki on tärkeää, että markkinoinnissa panostetaan monipuolisuuteen, mutta olen itsekin törmännyt asenteisiin siitä, ettei blogeissa mainostaminen muka (enää) kannattaisi, koska Instagram on tänä päivänä ”se juttu”. Noh, olen hieman eri mieltä tästä, mutta toki on väliä silläkin, mikä yritys tai tuote on kyseessä ja mikä markkinoinnin tarkoitus on. Tuoda yritystä tai brändiä tunnetuksi? Vain lisätä myyntiä nopeasti? Luoda tietynlaista imagoa? Vai kertoa syvempää tarinaa aiheen ympärillä, saada ja asiakaskunta yleisö sitoutumaan? Vaikka blogien kävijämäärät olisivatkin laskeneet huippuvuosista, koen silti kohdeyleisön skaalautuneen huomattavasti. Ennen luettiin vähän sitä sun tätä, mutta nykyään uhrataan se aika vain niille teksteille tai blogeille, jotka kiinnostavat itseään tai omia arvoja. Tästä syystä koen, että kohderyhmän arvo on myös markkinointimielessä nykyään huomattavasti arvokkaampaa, koska se on oikeasti kohdennettua, silloin kun sisältö toteutetaan bloggaajan tyylin ja arvojen mukaisesti.

Kuten sinnikkäästi kannatan esimerkiksi käsitöitä, haluan tehdä itse kaikkeni myös blogien puolesta. Että seuraajat säilyttäisivät arvostuksensa myös kirjoitettua ja syvällisempää sisältöä kohtaan. Ja hei, me olemme erilaisia. Voi olla, että moni kokee IG:n arjessa nopeampana keinona pysyä perillä kuulumisista, mutta se ei tarkoita, että kaikki tekisivät niin. Jo nyt on ilmassa pientä ahdistusta online-ilmiöstä ja olen itsekin ottanut aiheeseen kantaa. Kuinka paljon nopeammaksi tämä enää voi mennä?

 

Ajatuksia aiheesta? Oletteko uskollisia blogien lukijoita vai koetteko Instagramin mielekkäämpänä kanavana?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Ärsyttävät olettamukset bloggaamisesta x 4

Kivaa alkavaa viikonloppua Gold Coastilta! Kirjoitan viikonloppuna tarkemmin ajatuksiani lähenevästä kotiinpaluusta, mutta tänään listasin muutaman enemmän tai vähemmän ärsyttävän yleisen olettamuksen bloggaajista tai bloggaamisesta, jotka ovat tulleet vastaan myös itselläni tämän kymmenvuotisen bloggaamisen varrella. Olen kirjoittanut useita postauksia työstä somen parissa, ilmiöstä yleisesti ja valitettavasti myös siitä, millaisia olettamuksia monella edelleen tänä päivänä on tästä hommasta.

Oletus, että bloggaaja suostuu sovittuun yhteistyöhön tuotepalkkiolla, tai jopa sillä verukkeella, että voisi itse ostaa tuotteet alennuskoodia vastaan. Huoh. Blaah. Argh! Kyllä, joillain yrityksillä on edelleen pokkaa ehdottaa näitä tämmöisiä, eikä tunnuta aina oikein ymmärrettävän, ettei niillä shampoopurkeilla nyt ihan oikeasti makseta asuntolainan lyhennystä tai ruokaostoksia kaupassa.  Eri asia, että tästä tekemästään työstä pitäisi vielä itse maksaa! Vaihtotalous oli ja meni tuhansia vuosia sitten, tiedoksi vaan. Tottakai on eri juttu suositella omasta vapaasta tahdosta loistaviksi koettuja tuotteita ja sitä tekee mielellään, oli tuote sitten saatu tai omilla rahoilla ostettu. Tehdystä työstä, jolle asetetaan vaatimukset ja tavoitteet, tulee kuitenkin aina maksaa palkkio. Tuskinpa moni muukaan suostuisi tekemään töitä ilmaiseksi, miksi bloggaajien sitten pitäisi?

Tästäpä pääsemme seuraavaan kohtaan, eli olettamukseen siitä, että bloggaaja mainostaa kyllä ihan mitä tahansa, kunhan palkkion määrästä sovitaan. Jokainen edes vähän omaa mainettaan, brändiään ja yleisesti bloggaajauransa jatkoa ajatteleva osaa kyllä puntaroida yhteistyökumppanit sen mukaan, sopivatko ne blogin imagoon, vai eivät. Mitäs jos minä alkaisin postailla yhteistöitä pikavippifirmojen ja nettikasinoiden kanssa? Tai tahojen, joita vastaan olen aikaisemmin ollut jyrkästi? Entäpä jos vegaanibloggaaja postaisi eines-nugeteista vain sen tähden, että saa siitä rahaa? Olisivatko mielipiteet minkään suhteen enää sen jälkeen uskottavia? Ei, itse en myisi omaa uskottavuuttani ja kasvojani mistään hinnasta. Tai no ”mistään hinnasta”, jos joku olisi valmis maksamaan parisataatuhatta ja voisin sen turvin kaivautua maan alle häpeämään ja kadota kuin sumuun, olen valmis harkitsemaan 😀 Mutta noin pointtina, kuka tätä edes osittain työkseen tekevä olisi valmis omilla kasvoillaan riskeeraamaan tulevan kertaluontoisen helpon rahan toivossa? Tämä on kuitenkin yksi olettamuksista, jotka ärsyttävät kaikkein eniten. Että vaikuttajat ja bloggaajat olisivat rahanahneita ja lahjottavissa olevia mainoskanavia, jotka esittelevät mitä tahansa, jopa ilmaiseksi. Juuri tuossa olettamuksessa unohdetaan koko vaikuttajamarkkinoinnin ydin: Tuotteen ja vaikuttajan yhteensopivuus niin brändin, kuin arvojenkin suhteen.

Some on helppoa hommaa. Tätä sivusinkin jo aikaisemmin ”Bloggaajan työpäivä”-postauksessa. Bloggaajan työ on todella kokonaisvaltaista ja 95% ajasta teet juttuja, joista ei makseta sinulle mitään. Kuten ymmärrätte, täytyy tähän juttuun olla oikeasti tietynlainen intohimo ja rakastaa sitä mitä tekee. Kaikessa työssä on puolensa, kun tein töitä rahoitusalan asiantuntijana, istuin toimistolla 8h ja kun lähdin töistä kotiin, en miettinyt työjuttuja ennen seuraavaa työpäivää. Eipä joutunut koskaan stressaamaan työjutuista työajan ulkopuolella. Tässä hommassa onkin vähän eri, koska ”työ” seuraa sinua käytännössä kaikkialle, ainakin ajatuksen tasolla. Mutta sitten taas tuo tietynlaisia vapauksia, kuten mahdollisuuden organisoida hommat oman mielen mukaan tai työskennellä juuri silloin kun se sinulle parhaiten sopii. Välillä tuntuu, että kaikki, mikä ei liity ihmishenkien pelastamiseen tai rankkaan fyysiseen tekemiseen, ei ole lainkaan rinnastettavissa työhön. Automekaanikko joutuu käyttämään lihastyötä, mutta harvemmin työ on varmasti henkisesti todella kuormittavaa. Juristi joutuu käyttämään ratkaisu- ja päättelykykyään, mutta harvemmin on työ fyysisesti vaativaa. Onko näistä jompi kumpi vähemmän arvokasta työtä? Miksi siis bloggaajan tai yleisesti markkinointiviestintää tekevän työ olisi yhtään sen vähemmän tärkeää tai saati sitten ei ”oikeaa työtä”? Kuten olen jossain postauksessa aiemmin maininnutkin, löytyy jokaisessa työssä hyvät ja huonot puolensa, toisen työn vähättely kertoo kuitenkin ennen kaikkea vain henkilön omasta tietämättömyydestä asiaan. Kuka tahansa esimerkiksi bloggaajan työtä parjaava tai vähättelevä voi ryhtyä samaan ja näyttää sen, kuinka helppoa homma on. Tähänpä kun ei nimittäin edes koulutusta vaadita 🙂

Bloggaajat ovat pinnallisia. Toki monet bloggaajat pyrkivät (varsinkin nykyään) pitämään selvän pesäeron blogin ja henkilökohtaisen elämänsä välillä. Itse kirjoitan melko avoimesti ajatuksistani ja elämästäni, mutta totuus on kuitenkin se, että myös omalla kohdallani on blogiin näkyvä sisältö vain pintaraapaisu siitä oikeasta elämästä. Harvemmin ne perusarjessa tapahtuvat käänteet kuitenkaan päätyvät blogiin asti. Yksityisyys on kuitenkin henkilökohtaisin asia, joka yksilöllä on ja kukapa nyt haluaisi paljastaa julkisesti puolia itsestään ja seikkoja elämästään, jotka voitaisiin pahimmassa tapauksessa vetää arvostelun ja julkisen keskustelun kohteeksi? No tuskin kovin moni! Siksi pyrkii moni bloggaajakin pitämään tietynlaisen rajan ulospäin näkyvän ja henkilökohtaisen elämänsä välillä. Ehkä on kuitenkin aihepiiristä ja sisällön tyylistä riippuvaista kuinka ”pinnallinen” kuva ulospäin viestittyy. Jos tarkoituksena on tuottaa visuaalisesti kaunista sisältöä ja keskittyä tiettyihin aihepiireihin, voi tämä toki vaikuttaa pinnalliselta verrattuna bloggaajaan, joka keskittyy vähemmän visuaaliseen kuvasisältöön ja kirjoittaa esimerkiksi ajankohtaisista aiheista, koska ei ole sitä yhtä oikeaa tapaa bloggata. Toinen valitsee olla enemmän ”inspiraatiokanava”, toinen taas ottaa kantaa puheenaiheisiin ja ilmiöihin. Kuten kaikissa ammateissa, toki myös bloggaajien joukosta löytyy ihmisiä laidasta laitaan ja tuntuu jotenkin mustavalkoiselta leimata henkilö pinnalliseksi vain pintapuolisen blogin perusteella. Vähän kun yleistäisi, että kaikki ammatin x edustajat ovat tosikkoja, nörttejä tai mitä ikinä.

Onko teillä ajatuksia aiheesta? 🦄

 

Ps. Kuvan toppeja on nyt tosiaan minulla työn alla pieni mallisto!!! 🙂 Tarkoitus olisi tehdä muutama eri malli, eka valmistui juuri pari päivää sitten! Jee, en malta odottaa 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Somen pinnallisuus ahdistaa

Pohdiskelin aikaisemmin tänään hetken mielijohteesta IG Storiesissa erästä aihetta, joka on aiheuttanut enemmän tai vähemmän pientä ahdistusta viime aikoina. Olen pariin otteeseen harkinnut täällä reissussa parin päivän sometaukoa, ihan vain päästäkseni hetkeksi huilimaan koko hommasta. Enkä edes tiedä, mistä tämmöinen someahdistus on hiipinyt esiin juuri nyt? Mutta kyllä, jotenkin se on lähiaikoina ahdistanut. Ja olen kuitenkin pyörittänyt eri somekanavia yli 10 vuotta, päivittäin. Se, kuinka koko homma tuntuu nykyään pyörivän vain ja ainoastaan suosion saavuttamisen, sekä lukujen ympärillä.

Mitataan sitä ja tätä, oikeastaan se mitä Instagram ja somettaminen joskus oli, on jäänyt nykyään aivan jonnekin taka-alalle. Ainoa asia, jolla tuntuu olevan merkitystä on tykkäysten, seuraajien ja sitoutumisten määrä. Ja tottakai, onhan tämä ilmiselvää ilmiön ympärillä, joka työllistää jatkuvasti yhä enemmän ihmisiä, mutta onko muulla enää väliä, kuin numeroilla? Olen yrittänyt suhtautua tähän asenteella, että keskityn omiin hommiini, viis välitän mitä muut tekevät ja käytän energiani oman toiminnan ideoimiseen ja kehittämiseen. Mutta sitten havahdut siihen, että jonkun toisen tykkäämiset tai seuraajamäärät kasvavat kovaa vauhtia kuin itestään. Mietit, että okei, teenkö itse kenties yhtäkkiä jotain väärin?

Olette saattaneet kuulla esimerkiksi IG:n algoritmeistä, matemaattisista prosesseista, joita hyödynnetään nykyään monilla interaktiivisilla alustoilla. Suositellaan relevanttia tai suosittua sisältöä, suurta joukkoa kiinnostava sisältö saa enemmän näkyvyyttä kohdeyleisölle, kuin vähemmän suosittu. Ja enemmän kiinnostava sisältö tarkoittaa paljon tykättyä ja kommentoitua sisältöä. Nykyään esimerkiksi Instagram suosii myös luonnollisten henkilöiden tuottavaa sisältöä, jonka olen itsekin huomannut käytännössä. Oma profiilini on jo pitkään ollut (itseasiassa juuri statistiikka-syistä) yritystili ja kappas, olenpa tämän vuoksi huomannut suuren laskun myös omissa tykkäysmäärissäni, koska algoritmi ei enää suosi yritystilejä. Esimerkkinä käsityötilini @iinesdiy, jonka julkaisut saattavat kerätä saman verran tykkäyksiä kuin päätilini, vaikka seuraajia on kymmenesosa. Olen itseasiassa joskus jopa harkinnut tilin vaihtamista takaisin ”normaaliksi”, good old times, kunnes algoritmeja muutetaan taas. Haha. Kirjoitin aikaisemmin syksyllä postauksen seuraajien ostoilmiöstä (postaus täällä) ja sivusin tuossa samaisessa postauksessa myös sitä, ettei nykypäivänä oikeasti ole kovin helppoa kasvattaa seuraajamääriään somessa – ainakaan rehellisin keinoin.

Erilaiset kommentointiringit ovat parin vuoden aikana yleistyneet ja toisaalta kyllä ymmärrän tämän, koska kyllähän algoritmi-viidakko ärsyttää pidemmän päälle, varsinkin jos teet hommaa jollain tapaa työksesi. En silti ole itse lähtenyt kommentointihommaan mukaan. Tykkäilyt ja kommentoinnit tehostavat julkaisusi suosiota, joka johtaa siihen, että sisältöäsi suositellaan suuremmalle joukolle. You know, ”saattaisit pitää tästä sisällöstä”. Siksi kommentoivat monet systemaattisesti toistensa kuvia vastavuoroisesti, autetaan kaveria hädässä tavallaan ja autetaan kuvia nousemaan enemmän näkyville. Kun saat enemmän näkyvyyttä toistavasti, löytävät ihmiset myös helpommin profiiliisi ja -tadaa, seuraajamäärät kasvavat kivaa tahtia. Näin se vain toimii. Eri juttu oli viisi vuotta takaperin kun seuraajamäärien kasvattaminen oli aivan eri hommaa, nyt se on yhtälöitä vastaan taistelua ja no, karua bisnestä. Jos haluat näkyvyyttä, täytyy ostaa mainostilaa alustoilta. Eihän sitä nyt ilmaiseksi haluta antaa.

No, pointti ei ollut jupista siitä, etteivät seuraajamäärät tai tykkäykset kasva. Lähinnä ahdistuksesta siihen, että kasvaaksesi  ja ollaksesi ”somen silmissä” jotain, pitäisi pelata häikäilemättömillä säännöillä, olla feikki ja taistella algoritmeja vastaan. Häh! Minne katosi se, että oltiin vain oma itsensä, eikä yritetty liikaa? Ettei arvoa ja statustasi arvioitu IG-seuraajien perusteella? (Ja arghh, kuinka monesti muuten olen kuullut lauseen ”Eihän se ole kun ihan pieni bloggaaja” silloin kuin IG:n seuraajamäärät ovat vain muutamissa tuhansissa. Monet luulevat niiden korreloivan esimerkiksi blogin lukijamääriä, jotka voivat olla aivan päinvastaisia. Käyttäjällä voi olla IG:ssä 20K seuraajaa ja blogissa vain muutama tuhat yksittäistä lukijaa kuukaudessa ja sitten päinvastoin. Näistä ei tosiaan voi tehdä johtopäätöksiä!)

Miksi pitäisi olla jotain, mitä ei ole? Somessa voit nimittäin olla ihan mitä tahansa. Ja se vähän pelottaakin. Pientä vastapainoa on ollut havaittavissa palaavan ilmiön suhteen kun monet ovat palanneet arkisempaan ja ei-niin-harkittuun sisältöön. Semmoiseen, johon voi jollain tapaa samaistua. Mutta itse ainakin niin kovasti toivon, että palattaisiin edes jossain määrin takaisin siihen, kun some ei ollut kilpailu, eivätkä numerot määritelleet ”arvoasi”. Ja tottakai, bisnestähän tämä on. Jokaisen yrityksen ja yritystoimintaa harjoittavan on menestyäkseen oltava perillä avainluvuista, sitoutumisesta ja siitä, mikä kuluttajia kiinnostaa. Mutta homma menee jotenkin karuksi siinä vaiheessa, kun näitä samoja lukuja rinnastetaan oikeisiin ihmisiin ja instafeimiksi pyritään millä hinnalla hyvänsä. Eniten kuitenkin harmittaa se, että ne, jotka toimivat rehdisti, ovat niitä jotka joutuvat muiden jalkoihin.

 

Mitäs te tuumaatte ilmiöstä tai aiheesta yleisesti?

Ahdistaako feikkiys ja liika yrittäminen?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Mielipiteeni käsittämättömästä ilmiöstä: Someseuraajia keinoja kaihtamatta?

Eräs asia on viime kuukausina ja viikkoina pyörinyt mielessäni yhä enemmän ja hetken mielijohteesta päätin viikonloppuna alkaa luonnostelemaan ajatuksiani kyseisestä aiheesta. Nimittäin jo jopa jossain määrin ongelmaksi muodostuneeista ilmiöistä, somehuijaamisesta. Ostetut seuraajat, follow-unfollow-rumbailu ja mitä näitä vilunkikeinoja nyt nykyään onkaan. Halutaan olla somessa suosittu keinolla millä hyvänsä, mutta ensimmäisenä nousee mieleeni kysymys siitä, mitä seuraajamäärien kasvu näillä keinoin tuo tälle vaikuttajalle? Hyvää mieltä? Itsetuntoboostia? Vaikka koko homma on pelkkää illuusiota?

Ja hei tuo pipo on muuten eilen julkaisemastani mallistosta! Noita vaaleanpunaisia on vielä 2 kpl jäljellä. Tosin tuo omani on tottakai hieman lörömpi testikappale 😀 Pipot ja lisätiedot täällä!

Luin reissussa In the frow-blogin tämän todella informatiivisen postauksen aiheesta ja siitä, kuinka esimerkiksi IG-seuraajien ostaminen vääristää vaikuttajien työmarkkinoita ja pahasti. Myös Jutta kirjoitti viime kuussa tästä paljon keskustelemastamme aiheesta postauksen blogiinsa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan luo tämä kaikki huijaaminen virheellistä kilpailua vaikuttajien keskuuteen. Somemaailmassa alkaa tämä olla jo oikeasti ongelma, jonka paljastamiseen on onneksi jo keksitty keinoja nyt kun osa mainostajistakin alkaa olla ilmiöstä kärryillä. Pahimmillaan vilppimielessä seuraajia ostanut vie yhteistyön nenän edestä siltä, joka toimii reilusti, kaikkien näiden ”kirjoittamattomien somenormien mukaan”. Vain, koska tällä on silmämääräisesti katsottuna enemmän seuraajia.

Pahimmassa tapauksessa asiakas analysoi somekampanjan päätteeksi statistiikkaa esimerkiksi sitoutuneisuuden suhteen ja tuumaa, että ”hei, vaikuttaja A:lla oli hurjasti suurempi sitoutuneisuusaste, eli enemmän tykkäyksiä ja kommentteja, verrattuna vaikuttajaan B, joten miksi jatkossa tekisimme yhteistyötä B:n kanssa?” Siis B:n, joka on toiminut rehellisesti, kun taas A:lla statistiikka sitoutuneisuudesta on pelkkää bottien luomaa huijausta. Epäreilua…? Aivan!! Ja sitten taas, kuinka epäreilua tämä on asiakasta tai mainostajaa kohtaan? Tämä luulee saavansa panostamallaan rahallisella budjetilla tietyn yleisön ostamalleen kampanjalle, mutta koko homma onkin silkkaa huijausta ja kohdeyleisö yhtä tyhjän kanssa. Jos huijaat seuraajissa hankkiessasi yhteistöitä, huijaisitko myös työhaastattelussa tai CV:ssäsi? Periaatteessa vähän sama homma.

Sitten kun mietin tätä ilmiötä omalla kohdallani, miksi haluaisin esimerkiksi ostamalla seuraajia, jotka eivät oikeasti ole kiinnostuneita seuraamaan minua tai sisältöäni? Botteja, jotka on ohjelmoitu tykkäilemään ja kommentoimaan ties mitä soopaa. Ja kyllä, näitä bottien roskakommentteja tulee minullekin päivittäin, vaikken ikinä ole seuraajia ostanut. Aina yhtä rasittavaa ja näitä tulee erityisesti reissussa jos lisään jonkun tietyn hashtagin, johon botit on selvästi ohjelmoitu ”toimimaan”.

Nykyään monet yhteistyökumppanit ovat jo onneksi kiinnostuneita esimerkiksi IG- yleisön maantieteellisestä jakaumasta, sukupuoli- ja ikäjakaumasta, eli varsinkin täällä Suomessa tulevat epämääräiset tilit todella nopsaa ilmi viimeistään tätä kautta. Tai jos vertaa omia statsejani, joissa seuraajistani ainakin noin reilut 98% ovat maantieteellisesti suomalaisia. Ostetut käyttäjät harvemmin ovat, joten homma kyllä varmasti tyssää viimeistään siinä vaiheessa kun asiakas pyytää näitä tietoja ja selviää, että suomalaisen maantieteellinen jakauma on esimerkiksi vain 50% Suomessa ja 50% jossain muualla. Toki, osalla suuremmista vaikuttajista varmasti on paljon myös ulkomaisia seuraajia, mutta veikkaisin, että tämä on melko harvinaista yleisellä tasolla. Varsinkin jos puhutaan meistä, jotka päivittävät somekanavia pääasiassa omalla äidinkielellämme.

Aikaisemmin käytin Followers trackeriä, joka kätevästi näytti esimerkiksi kaikki seuraajani, jotka ovat laittaneet unfollow. Harmi vaan ettei se enää oikein toimi, mutta oli kyllä oiva appsi saada nalkkiin tuo follow-unfollaajat. Itseasiassa ihana Jenna Claudia joskus vinkkasi tästä, joten kiitos sinne! 😀 Ja ne follow-unfollaajat sitten ovatkin aivan perkeleen rasittavia! Sekä yritykset, että ihan oikeat käyttäjät ja jotkut vielä semmoisia, joiden kanssa on jopa somekaveri, on ehkä tavattu, juteltu, kommentoitu somessa puolin toisin ja sitten yhtäkkiä pamahtaakin se unfollow. Okei, ei siinä sitten, ilmeisesti joku alkoi ottaa päähän? Haha. Kyllä itsekin käyn useimmissa tapauksissa silloin laittamassa sen unfollauksen takaisin. Noin yleisesti näistä follow-unfollow-tyypeistä: Usein jos katsoo profiilia ja sanotaan, että käyttäjä seuraa useita tuhansia käyttäjiä, haiskahtaa jo pahasti siltä, että tämä seurailee seuraajien haalimismielessä. En usko, että kukaan haluaa tai edes ehtii oikeasti seurata IG:ssä esimerkiksi 2000-3000 eri käyttäjän touhuja ja päivityksiä ihan vain silkasta kiinnostuksesta. Ei minulla ainakaan olisi aikaa semmoiseen! Pahin on ehkä se, että koko homma on niin läpinäkyvää, mutta silti sitä vaan hommaillaan. Vaikka kaikki muut huomaisivat mistä on kyse.

Tämän ärsyttävän ilmiön seurauksena olen itsekin valitettavasti vähentänyt ihmisten seuraamista Instassa. Jos joku kiva profiili, kenties jo blogin kautta ennestään tuttu tyyppi alkaa seuraamaan, seuraan toki usein takaisin. Lisäksi olen jo monia vuosia seurannut todella monia blogin vakkarilukioita, joka on ihan parasta! Aivan ihana nähdä millaista porukkaa siellä ruudun toisella puolella on. Mutta jos joku uusi (yleensä nämä ovat ulkomaisia käyttäjiä) alkaa seuraamaan ja kommentoi heti ihme hehkutusta, on luultavaa, että seuraaja katoaa sen sileän tien viimeistään parin päivän kuluttua. Sinänsä siis harmi, että on itsekin jossain määrin muuttunut hieman skeptiseksi asian suhteen.

Valitettava totuus on kuitenkin, että nykyään on oikeasti todella hankalaa kasvattaa seuraajamääriä IG:ssä. On todella harvinaista, että jonkun seuraajat kasvaisivat lyhyessä ajassa useita tuhansia. Sinänsä myös välillä harmittaa ajattelutapa siitä, että esimerkiksi IG:n seuraajamäärät määrittelisivät vaikkapa blogisi suosion. Tai että jos sinua seuraa IG:ssä 2000 käyttäjää, on blogillasi vain 2000 lukijaa. Tämä on niin suuri harhaluulo! Olen esimerkiksi itse pitänyt blogia jo kauan ennenkö Instagram edes tuli, joten luonnollisesti tämä on aina ollut ”pääkanavani”, jolloin IG-seuraajien määrä on vain murto-osa blogini kuukausittaisista uniikeista kävijöistä. Toki myyn yhteistyökampanjoita myös Instaan, mutta tällöin asiakas arvostaa sitä, että seuraajakuntani on juuri niitä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita tuottamastani sisällöstäni ja niitä aitoja (ihania) tyyppejä. Luvut eivät siis loppupeleissä merkkaa mitään, vaan kohdeyleisösi laatu ja sitoutuneisuus. Toki välillä harmittaa, etteivät seuraajamäärät enää kasva samaan malliin kuin silloin joskus kun ne perhanan mystiset algoritmit toimivat eri tavalla, mutta syynä on myös ihmisten käyttäytymisen muuttuminen. Monet seuraavat nykyään vain ystäviä ja tuttuja, kun taas niitä somesuosikkeja ja bloggaajia käydään muuten vain kurkkaamassa IG:n tai blogin puolella, vaikkei olisikaan heidän ”virallinen seuraaja” Instagramissa. Ihmiset myös seuraavat hyvin erilaisia kanavia. Monet omat lukijani ovat uskollisia blogille, mutta sitten taas eivät seuraa sisältöäni Instagramissa. Ja sitten toisinpäin.

Nyt kun muistelen, olen ehkä viime vuonna kirjoitellut tästä samaisesta aiheesta juuri siltä kantilta, että toivoisin mainostajien tulevaisuudessa keskittyvän yhä enemmän lukujen sisään siihen kohdeyleisön laatuun. Ja onneksi näin onkin nykyään yhä enemmän! Laatu siis ennen määrää. Feikkiys ei kannata pitkässä juoksussa, tässäkään asiassa. Ja hei, seuraajien määrä on vain numero, ei se ole niin vakavaa!

 

Mitä ajatuksia ostetut seuraajat, follow-unfollow-rumbailu ja yleisesti tämä ”susoituksi keinolla millä hyvänsä”-ilmiö teissä herättää?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Millaista elämä olisi ilman somea?

Sosiaalinen media on ollut valtaosalle meistä osa arkea jo vuosia. Jopa niin huomattava, että havahtuu panikoivansa, jos someen pääsy estyy. Ja apua, näin kävi nimittäin minulle eräs päivä! Sähläsin jotain Instagram-tilini kanssa töissä ja onnistun kirjautumaan ulos – kunnes tajusin vaihtaneeni salasanani muutama kuukausi sitten yhteen blogin lisäosajuttuun liittyen. Pari kertaa syötin salasanani väärin ja ehdin jo tuntea pientä paniikkia: Hemmetti kun en pääse Instagramiini!!! Siis sovellukseen, joka on päällä joka päivä, 24/7 ja jonka tarkastan päivittäin ainakin kymmeniä kertoja. Siis miettikää, kymmeniä kertoja. Ihmisen pitäisi mennä paniikkiin siitä, että hukkaa lompakkonsa tai nukkuu pommiin töistä, ei siitä ettei pääse kyyläämään loppupeleissä melko turhia tykkäyksiä. Loppupeleissä pääsin hetken päästä kirjautumaan takaisin sisään, mutta aloin kuitenkin miettiä, millaista elämä oikeasti olisi offline?


Outoa ajatella, että jostain asiasta on muutamissa vuosissa tullut niin itsestäänselvyys, ettei edes enää muista elämää ilman. Ja olen kuitenkin syntynyt 80-luvulla ja elänyt reippaasti aikaa ennen kännyköitä. Silloin kun MTV:ltä nauhoitetut musavideot katsottiin VHS:ltä niin monta kertaa, että kasetin nauha kului ja hajosi. Ja kun C-kasetti piti kääntää, että pääsi kuulemaan albumin toisen osan. Loin ensimmäisen sähköpostini muistaakseni vuonna 1999 ja samainen hotmail-osoite on käytössä edelleen ja eniten käyttämäni sähköposti. Oli ihme ja kumma jos löysi netistä sivun, jossa pystyi tilaamaan ilmaiseksi logon tai lähettämään ilmaisen tekstiviestin (jee, säästihän siinä jonkun markan :D). Aikana, jolloin tekstiviestitkin piti mahduttaa siihen 160 merkkiin ties mitä lyhenteitä käyttäen. Eipä ollut arki helppoa, mutta sitäkin kekseliäämpää kyllä! Sain luokaltani ensimmäisten joukossa kännykän (aivan järkky Ericcson, jossa oli vielä yksirivinen tekstinäyttö) ja silloin sitä piti viestitellä niiden harvojen kanssa, joilla oli puhelin. Ihan vain koska oli pakko lähettää tekstareita edes jollekin, koska kännykkä oli niin siisti juttu.

En varmasti ole ainoa, joka kärsii ajoittain pienestä someähkystä. Somea töissä, somea kotona, somea työmatkoilla ja lomilla. Mihinkäs se ei kulkisi mukana? Tämän vuoden aikana olen ottanut pieniä offline-harppauksia ja esimerkiksi tullessa töistä kotiin, pyrin usein pitämään puhelimeni illan ajan laukussa ja läppärin kannen kiinni. Ja se vasta onkin ihanaa, olla ulottumattomissa. Nyt jopa mietin ensin, että olisin täysin somevapaalla lomallani. Ehdin jo fiilistellä, että mitä kaikkea tekisin toisin, kävisikö aikani tylsäksi ja kuinka nopeasti tottuisin somettomaan elämään?

Erilaiset some-detoxit ovat alkaneet nousta pinnalle ja olen muutaman kerran itsekin harkinnut, edes muutamaksi päiväksi. Viimeaikoina olen hieman vähentänyt IG:n päivitystä ja feedin selausta, pääasiassa kurkkaan ekana tarjolla olevat storiesit ja jätän kuvavirran selailun vähemmälle. Sen sijaan olen yrittänyt esimerkiksi työmatkoilla keksiä muuta puuhaa, kuten äänikirjat tai mietiskely. Kaikkeen ei tarvitse puhelinta, mutta olen todennut, että huolestuttavan moneen asiaan kuitenkin. Pankki- ja vakuutusasiat, viestittely, verkkoshoppailu, sähköposti, säätiedot, terveysasionti.. Nykyään kaikki on puhelimessa, nyt olen jopa testaillut jossain puhelimella maksamista. Sinänsä itse puhelimesta on siis melko vaikea päästä eroon, vaikka kuinka haluaisi älylaite-detoxata.

Jollain tapaa someilmiö on mennyt jopa niin pitkälle, että someidentiteetti on jollain tapaa sulautunut yhteen työidentiteetin kanssa. Linkedin ja Twitter, paikat joissa postaillaan omana itsenään, mutta silti siinä työroolissa. Monet jakavat työelämässä henkilökohtaisia IG-profiilejaan ja pakko sanoa, että tämä kyllä vähän ahdistaa. Olen aina ollut luonteeltani semmoinen, joka haluaa pitää työn ja oman elämän erillään. Tiedättekö, on selkeä jakaa hommat niin, että olen somessa ”oma itseni”, työssä taas se työ-Iines. Pankkityössäni en esimerkiksi kertonut 99% joukolle työkavereistani, että olen pitänyt jo vuosikaudet blogia. Miksi? Koska jollain tapaa olen kokenut työn ja vapaa-ajan niin eri siivuiksi. Töissä teen päivätöitä ja omalla ajallani olen bloggaaja, mitäs niitä nyt sotkemaan. Alanvaihdon jälkeen työn ja vapaa-ajan erottelu onkin ollut haasteellinen juttu. Sen eteen on luovemmassa työssä tehtävä paljon hommaa, että saisi aivot opetettua pois workmodesta silloin kun periaatteessa pystyisit ideoimaan työasioita vaikka vuorokauden joka tunti. Tässä minulla on tähän saakka auttanut netti-identiteetin kahtiajako.

Tottakai blogikin on minulle työ ja on selvää, että promoan siinä yhteydessä omia kanaviani. Blogi-käyntikortissani on tottakai IG-nickini kaikkien muiden tietojen lisäksi. Silti kauhistuttaa ajatus, että työ valtaa kovaa vauhtia myös sitä ”henkilökohtaista aluetta” somessa. Meneekö homma pikkuhiljaa siihen, että ihmiset näpyttävät henkilökohtaisia tilejään työroolillaan vapaa-aikanaan? Siis sillä ajalla kun ennen ehkä postailtiin niitä lemmikkien ja lasten kuvia. Tilalla onkin näkökulmia toimialan x uusista tuulista ja olet työroolissa myös omassa somessa? Siis aikana, jolloin jo suuri joukko kärsii siitä someähkystä. Vai onko se ähky juuri tästä johtuvaa? Linkediniä en juurikaan vapaa-aikanani pläräile (tai ihan kamalasti muutenkaan), jotenkin siellä on aina ”työkentällä”. Vaikka eri alojen ajankohtaiset artikkelit kiinnostaisivat, tuntuisi varsinkin perheellisenä hölmöltä käyttää vapaa-aikaansa niihin ja työelämäpohjaiseen verkostoitumiseen. Äippälomalla siihen olikin ihanasti aikaa! Tottakai moni työ on mennyt siihen suuntaan, että vapaa-aika tai oma persoona heijastuu jotenkin myös työhön, mutta itse aion jatkossa kuitenkin pitää edes jonkinlaisen selkeän jaon näiden kahden välillä. Työjuttuja kun tulee muutenkin mietittyä aivan liikaa omalla ajalla.

Paita / en muista merkkiä

Nahkahame / 2nd hand

Takki / Zara

Kaulaliina / Balmuir

Tennarit / Vans (nämä)

Kello / Swatch

Aurinkolasit / Ray-Ban

Laukku / Rebecca Minkoff (uudempi, vähän erilainen malli tästä muuten täällä!)

Tässä asussa on päällä tuo kirppikseltä alle parilla kympillä löydetty kotimasta tekoa oleva nahkahame, jota jaksan edelleen hämmästellä. Harmittaa, etten ole hetkeen tehnyt mitään hyviä kirppislöytöjä. Ehkäpä ne vielä osuvat tässä eteen. Ja hei, koska nuo aurinkolasit ovat top 3 kysytyimmissä asioissa blogihistoriassa, kerron taas, että kyseiset lempparilasini ovat Ray-Banin CATS 1000. Ostettu Saksin outletista yli 5v sitten, joten voipi olla, että näitä on hankala enää löytää mistään 🙁 Ovat kyllä ihan parhaat!

Mitä mieltä olette? Saako some tulla työhön ja kokeeko kukaan muu orastavaa someähkyä?

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.