Randomjuttuja tältä viikolta x 5

Viikko on tähän saakka hujahtanut semmoista vauhtia, että huhhei! Tässä on ollut ties mitä säätöä. Poika ollut (taas vaihteeksi) hieman nuhainen, minulla on ollut päällä hurja kaappien tyhjennys kirpputoria varten ja mitäköhän vielä.. Olen ottamassa kirppispöydän jostain lähiviikkoina ja myyntiin on menossa vaikka mitä kivaa omista jutuista lastenvaatteisiin- ja tarvikkeisiin. Ilmoittelen paikasta ja ajankohdasta myöhemmin, mutta olen karsinut kaappeja melko rankalla kädellä. (Ette arvaa kuinka innoissaan Tommi on ollut tästä..)

Ajattelin tänään listata x randomjuttua kuluvalta viikolta..

 

1. Uskokaa tai älkää, mutta tällä viikolla olen herännyt vasta herätyskellon soidessa, eli klo 6. Yleensä kun herään automaattisesti arkisin 5.30 maissa, mutta ilmeisesti alkaa se ”talvihorros” tehdä tuloaan kun maittaa uni kauemmin ja tuntuu, että uni on muutenkin sikeämpää. Ainiin ja iltaisin on tottakai aivan horkassa jo ennen yhdeksää.

2. Marssin eilen passikuvaan kun luulin, että passi on reilun puolen vuoden päästä vanhentumassa. Kun aloin täyttää verkossa hakemusta, selvisi että se onkin vasta vuoden päästä, eikä hakemusta voinutkaan täyttää menemättä käymään fyysisesti poliisilaitoksella selittämässä miksi haluaa uusia passin jo aikaisemmin. Aaargh! Olen yleensä tosi täsmällinen, varsinkin päivämäärien kanssa, mutta näköjään menee jo itsekin sekaisin kaikkien meneillään olevien juttujen kanssa. No, onpahan nyt sitten uudet passikuvat. Ainiin ja se olikin henkilökortti, joka oli vanhenemassa ensi kesänä. Enhän muuten ole ainoa, joka ei tyydy passikuvassa ikinä niihin ekoihin kuviin, vaan pyytää aina varulta aina ”toisen rundin”? Jotenkin nolottaa aina ja kuvaajat varmaan tuumaavat aina kerta toisensa jälkeen, että tyypillistä.. Naiset. Kuvittelisi, että miehet marssivat passikuvaan ja haluavat vain yksinkertaisesti koko homman nopsaa hoidettua ja tyytyvät niihin ekoihin vaikkeivat olisi täysin tyytyväisiä, haha. Ja okei, pyysin itse ottamaan vain kaksi kuvaa ja nyt valitsin ihan suosiolla sen ekan. Olipas monimutkaista ennen vanhaan kun piti ottaa passikuvat automaatissa ja toivoa, että tulee edes sinne päin-onnistunut.

3. Mainitsin aikaisemmin, että ollaan mietitty kylppärirempan teettämistä, koska meidän kylppäri kaipaa kipeästi päivitystä. Tai siis ainakin jos vertaa muuhun asuntoon ja jostain syystä tuntuu hassulta, että kaikki muu on fiksattu täällä tiptop, mutta kylppäri on 20 vuoden takaa. Mikä yllätti suuresti, on kuinka paljon kylppärirempat maksaa!! Huhheijaa, kuvittelin alkuun, että joku 7t riittäisi heittämällä koko hommaan, mutta se onkin parin arvion perusteella ollut suunnilleen vain työn osuus. Meillä on käynyt pari tyyppiä tekemässä arviota ja tällä hetkellä paras tarjous on reilut 10t töineen kaikkineen. Viime viikolla meillä oli puhelinpaltsu pankkiin ja mietitään nyt, että onko remppa juuri nyt oikeasti ajankohtainen vai kuinka tehdään.

4. Reilu vuosi sitten taisin kirjoitella ajatuksiani asuntolainan kilpailuttamisesta. Aikaisemmin sain pankin henkilökuntana aivan minimaalisen marginaalin, joka sitten reilu vuosi sitten pompsahti normaaliin vaihtaessani työpaikkaa. Enpä ollut ihan kamalan perillä marginaalitasoista hoitovapaan jälkeen, joten jotenkin vain tyydyin meille ehdotettuun marginaaliin 0,84%, joka tässä vuoden aikana alkoi kyllä tuntua todella suurelta ottaen huomioon kokonaisasiakkuutemme ja pankin riskit. Kaikilla kolmella on säästöjä, sijoitustuotteita, melko kohtuullinen tai jopa keskimääräistä pienempi asuntolaina hyvällä omarahoituksella, noin yleisesti pitkä ja ”siveellinen” asiakkuus ilman sen kummempia rikkeitä, maksuviiveitä tai tilinylityksiä. Mainitsin tästä pankkivirkailijalle ja tämäkin tuumasi marginaalin olevan melko korkea. Nyt on sekin päivitetty 0,6%, joka tuntuu huomattavasti paremmalta. Ei nyt varmaan entisenä pankkilaisena saisi sanoa tätä ääneen, mutta kannattaa kyllä tarkastaa marginaalitasot aina parin vuoden välein. Käy vaikka toisessa pankissa kyselemässä arvio marginaalitasosta, ne kun elävät jatkuvasti.

Vaihtamalla pankkia tai kilpailuttamalla voi nimittäin saada huomattavasti paremman hinnan, varsinkin jos on asiakas, jolla on muitakin pankin tuotteita, eikä vain korvia myöten lainaa. Sekin voi auttaa, että aloitat vaikka rahastosäästämisen pikkusummalla. Onhan se ihan ymmärrettävää, että semmoiset asiakkaat ovat ihan millä tahansa alalla melko rasittavia, jotka kitisevät hinnoista, kuluista ja pitäisi saada kaikki ”ilmaiseksi”, mutta ei olla valmiita edes säästämään itselleen 50 eurolla kuukaudessa sijoitustuotteeseen. Säästöjä tai lisätuotteita ei ole, mutta silti pitäisi saada halvin mahdollinen asuntolaina ja tottakai aivan maksimisummat.. Onko teillä lähiajoilta kokemuksia marginaaleista PK-seudulta? Missä tasossa ovat liikkuneet?

5. Jutta pyysi minut eilen mukaansa käymään kivikaupassa ja eihän tämmöinen kivihullu nyt kivikauppakeikasta kieltäydy. Mukaani lähti eilen pinkki opaali, jonka tarkoitus on tuoda tasapainoa. Kun jalat ovat maassa, mutta pää huitelee pilvissä, auttaa tuo kivi pitämään tasapainon näiden kahden ääripään välillä. Täytyy ottaa myöhemmin kuva kivestä ja myös niistä Kalifornian kiviostoksista. Olen aivan unohtanut kun kaikki kotona kuvaaminen on viime viikkoina pimeyden vuoksi ollut aivan nollissa.

Mitäs teidän viikkoon kuuluu?

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Arjen simppelit säästövinkkini

En ole hetkeen tainnut kirjoitella säästämisestä tänne blogiin. Kai olen mukamas ollut niin kiireinen omien säästömietteideni kanssa, etten ole oikein muuta ehtinyt miettiäkään 😉 Tänään kuitenkin tulee muutos asiaan ja ajattelin listailla muutamia yksinkertaisia säästövinkkejä arkeen. Kaikki ovat jo kuulleet niistä perinteisistä ”syö töissä omia eväitä”, ”älä osta take-away-kahveja” ja sitä rataa, joten yritin tällä kertaa välttää niitä. Osa näistä vinkeistäni voivat toki olla melko itsestäänselviä ja kertausta aiempaan, mutta toivottavasti myös niitä uusia niksejä!

Siirrä rahaa säästöön heti kun palkka tulee. Tai siis tietysti sen jälkeen kun olet maksanut laskut ja budjetoinut tilille muut kuukauden pakolliset menot aina ruoasta asumiskuluihin sun muuhun. Säästämisen avainjuttu onkin juuri siinä, että säästäminen sujuu kuin itsestään. Vähän kun maksaisit pois laskun, joka kuitenkin ohjautuu rahana omaan pussiisi. Palkkapäivänä maksan kaikki erääntyvät laskut, siirrän lainanlyhennyksen, vastikkeen ja päivähoitomaksun omat osuuteni yhteiselle tilillemme, kartoitan muita loppukuun menoja ja tuumailen, paljonko jätän tilille käyttövaraa. Loput siirränkin sitten säästöön, heti. Muuten tilillä lojuvalle rahalle keksii kyllä melkoisen monta käyttökohdetta ennen seuraavaa tilipäivää..

Tehokkain säästökohde on huomaamaton, jossa raha on ”piilossa” tai edes hieman suojassa niiltä extempore-shoppailuvillityksiltä. Itse olen kokenut rahastot tähän ehdottomasti parhaimmiksi vaihtoehdoiksi, lisäksi on säästöjen päälle kertynyt vuosien saatossa kivasti korkoa, joka taas kasvaa jatkuvasti korkoa korolle ja niin edespäin. Silti sijoitusten realisointi on yksinkertaista ja nopeaa, jos siihen päätyy. Rahat tulevat tilille lunastuksen jälkeen päivässä-parissa. Mikäli haluat ehdottomasti säästää tilille, voisiko nettipankista piilotettu tili olla hyvä vaihtoehto? Tai säästötili toisessa pankissa, johon sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia? Vinkki: S-bonusten kanssa poikivat säästöt ovat näppärä idea, keskittämällä kertyy bonuksista lisäksi kivasti passiivista säästöä rahan muodossa. Jos siis olet hc-bonushaukka, kuten minä. Eli voisiko kuukausittainen S-tilille siirtäminen olla hyvä vaihtoehto, jos rahat kummittelevat omalla käyttötilillä.

Konkreettiset tavoitteet ja säästökohteet motivoivat. Haaveilit sitten unelmien lomamatkasta, merkkilaukusta tai ekasta omistusasunnosta, määrittele selkeä kohde, mikäli säästäminen muuten on hankalaa. Itselläni on useita potentiaalisia käyttökohteita säästöilleni, mutta ennen kaikkea säästän ”ihan muuten vain”, koska ikinä ei voi tietää minne elämä vie tai mitä haluat toteuttaa. Siksi säästämisen aloittamisen suhteen ei kannata jahkailla, vaikka selkeä kohde ei olisikaan vielä mielessä. Jos tavoite on matkustaa unelmakohteeseen, voit vaikka nimetä säästötilisi kohteen nimellä tai palauttaa haaveen mieleesi aina silloin kun säästösiirron tekeminen palkkapäivänä kirpaisee. Anyway, tee se siirto!! Kun haluat jotain kovasti, auttaa se motivoimaan myös säästämisessä. Eivät ne säästöt minnekään katoa, ennemmin ne sieltä käyttötililtä hupenevat aivan huomaamattaan turhiin arjen hetken mielijohteen pikkuostoksiin. Säästäminen ja sijoittaminen myös koukuttaa. Innostus vain kasvaa sitä mukaa kun säästöjä alkaa kertyä enemmän kasaan.

Käteiset säästöpossuun. Tässäpä muuten ehkä tuorein oma säästövinkkini, joka on osoittautunut varsin tehokkaaksi. Koko homma lähti itseasiassa siitä kun keväällä ja kesällä nostin euroja reissuille, jotka sitten jostain ihmeen syystä ”unohtuivat” lompakkooni, kunnes loppukesästä kaivelin kukkarosta useita kymppejä. Käytin näitä ruokaostosten maksamiseen ja sitten vaihtorahat jemmaan aina säästölippaaseen. Nykyään käteistä pyörittelee käsissään niin harvoin, että olen kokenut tämän melko helpoksi keinoksi saada rahaa sivuun. Nostaa silloin tällöin setelin ostoksiin ja loput sitten lippaaseen. Itse en ainakaan mielellään maksa mitään käteisellä, joten eipä sieltä lipastosta tule koskaan mitään otettuakaan. Tavoitteena olisi saada muutamia satasia kokoon säästölippaaseen ja viedä sitten talletusautomaatin kautta tilille. Tämä ei liity suoranaisesti säästämiseen, mutta äitiyslomalla kauppasin aika paljon turhaa tavaraa kaapeista Facebook-kirppiksillä. Myös tällöin hillosin saadut myyntihilut säästöpossuun ja taisin muutaman kuukauden aikana saada kerrytettyä näistä useita satasia ja niillä ostinkin sitten pojalle kaikenlaisia vauvantarvikkeita.

Jos sinulla on asuntolainaa, voit säädellä lainan summaa. En tosin tiedä onko tätä joustopalvelua kaikissa pankeissa? Lainan lyhennyssummaa voi siis muuttaa haluamakseen, korot on kuitenkin aina maksettava. Kaikkiaan lyhennyksistä voi ainakin meillä joustaa 10% lainan summasta. Tämä siis meinaa, että jos tulee akuuttia menoa, voi lyhennyksen summaa säätää pienemmäksi, jolloin jää rahaa säästöön. Ennemmin tietysti jemmailen tuota joustovaraa niiden pahojen päivien varalle, mutta toinen vaihtoehto on tietysti huijata itseään säätämällä lyhennyksen esimerkiksi 100€ suuremmaksi ja myöhemmin maksaa pari kuukautta pienempää. Säästöä jokatapauksessa kumpaankin suuntaan, omaan pussiisihan lyhennyksetkin menevät, eivät tosin niin helposti realisoitaviksi säästöiksi.

Jos tarkoitus on säästää, älä lähde kauppoihin kiertelemään. Okei, tämä on aika klisee, mutta toimii oikeasti! Itse sain shoppailun aikoinaan katkaistua juuri sillä, etten enää lähtenyt kiertelemään töiden jälkeen Zaraa ja muita vaatekauppoja. Jotenkin itsestään vähensin myös nettikauppojen selailua ja jotenkin pikkuhiljaa shoppailuinto vain väistyi niiden oikeasti turhien hankintojen osalta. Nykyään harkitsen yleensä muutamaan otteeseen uutta ostaessa, että tarvitsenko tätä ihan oikeasti? Ja loppupeleissä olenkin päätynyt ostamaan niitä juttuja, jotka tosiaan ovat jääneet vuosikausiksi kovaan käyttöön. Tilanteet, joissa sallin itselleni kunnon shoppailun, on matkoilla, jolloin olen säästänyt juuri sitä tarkoitusta varten. Olen kuitenkin huomannut, että myös tällöin harkitsen nykyään todella tarkkaan ja harvemmin ostan mitään todella turhaa.

Ja loppuun: Kun olet säästämisen jälkeen jättänyt tilillesi sen tietyn summan, jolla pitää selviytyä kaikista kuukauden kuluista, voit heräteostosta tuumeillessasi miettiä, kuinka monen päivän ruoat saisit samalla summalla ostettua? Itse en yksinkertaisesti jätä tilille ”shoppailuvaraa”, vaan siirrän sen osuuden heti alkuun säästöön. Näin rahaa ei ole budjetoitu alunperinkään mihinkään ylimääräiseen. Joustovaraa jätän toki aina, koska aina ilmestyy jostain lasku tai ylimääräinen meno, jota et muistanut tai johon et ollut varautunut.

Ja ps. Ei elämä saa kuitenkaan olla pelkkää säästämistä. Itsensä palkitseminen ja hemmottelu on täysin sallittua silloin tällöin! Esimerkiksi herkkusmoothie tai omenapiirakan pala viikossa pitää arjen mielekkäänä 😉 Panosta siis myös niihin pieniin juttuihin, jotka tekevät sinut iloiseksi.

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Iso palkka ja rahako on oikotie onneen?

Hyvä ystäväni Jutta kirjoitti jokunen aika takaperin todella hyvän blogipostauksen aiheesta ”Kuinka paljon palkkaa on tarpeeksi?”. Olen monesti itsekin kirjoittanut palkkaan liittyvistä aiheista ja ajattelin nyt itsekin pohtia samaista aihetta hieman eri näkökulmasta. Tuoko suurempi tilipussi oikeasti enemmän onnea, rauhaa ja mahdollisuuksia?

Itse olen vuoden sisällä elänyt suurinta tulotasoa elämässäni tähän saakka. Onhan tämä ollut todella huippua, ensinnäkin siksi, että olen saanut säästettyä enemmän, rahasta ei ole juurikaan tarvinnut stressata, eikä myöskään matkabudjeteista. Silti, en myöskään muista milloin olisin ollut yhtä stressaantunut kuin tämän vuoden aikana. Työt, blogi ja perhe-elämä. Onhan siinä melkoinen yhdistelmä yhtä jos toista. Jos miettii ”unelmatilipussin” summaa, on se itselläni ollut työelämään astumisen jälkeen ehkä noin 5000€ (brutto). Ja huh, kuinka suurelta tuo kuulosti silloin ja tottakai edelleen! Opiskeluaikoina kun haaveilin hädintuskin 2000€ bruttopalkasta noin edes aloituspalkkana. Itseasiassa joinain kuukausina yllän helpostikin lähelle tuota 5K summaa, mutta toki myös verottaja pitää huolen siitä, että mitä enemmän tienaa, sitä enemmän myös maksaa veroja. Eikä tämä tietysti mitään, olen ollut aina ahkera viilaamaan veroprosenttiani jopa yläkanttiin ja aina jos verotus ärsyttää, yritän miettiä mitä hyviä asioita noille rahoilla katetaan meidän suomalaisten turvaksi.

Olen aina ollut tietyllä tavalla bisnesorientoitunut sillä tavalla, että haluan tehdä rahaa. Oli se sitten työpaikalleni tai itselleni. En kuitenkaan siksi, että rikastuisin tai olisin ahne, vaan lähinnä siksi, että minulla olisi mahdollisuus tasapainona työlle toteuttaa niitä asioita henkilökohtaisen elämän saralla, joista haaveilen. Eli, noh.. Matkustaa. Ja lisäksi siihen, ettei ruokakaupassa tarvitse laskeskella ostoskorin summaa ja miettiä, että riittävätkö rahat. Sen olen kuitenkin huomannut, että siinä missä tulotaso nousee, nousee myös stressitaso. Ja tämähän on taas kaikilta osin huono juttu. Pidän ilman muuta työstäni, jossa on hurjasti hyviä puolia. Kuten edellisessä työaiheisessa postauksessani kirjoitin, löytyy kuitenkin jokaisessa työssä ne kolikon kääntöpuolet. Omassa työssäni koen stressaavaksi esimerkiksi sen, että valtaosa työstäni on semmoista, jota kollegani eivät ”osaa” tehdä. Tiedättekö kun pienessä organisaatiossa jokainen on tavallaan sen oman osa-alueensa asiantuntija. Kun ei ole tuuraajaa, odottavat ne hommat sinua loman tai sairasteluiden jälkeen. Tunne siitä, että olet tietyllä tavalla ”korvaamaton” on todella stressaavaa. Vähän sama kun yrittäjänä varmasti kokee. Tietysti tässä vaikuttaa luonnekin. Itseni kaltaiset perfektionistit ovat helposti stressaantuvia, varsinkin silloin kun asiat eivät mene juuri niin kun on ajatellut.

Usein sanotaan, että tulojen noustessa myös kulut nousevat. Olen jossain määrin tässä samaa mieltä ja sitten taas en. Onhan se totta, että korkeatuloinen ottaa useammin suuremman asuntolainan kuin pienituloinen, omistaa kalliimman auton ja myös ostaa hintavampia hyödykkeitä. Eli siinä suhteessa väittämä varmasti yleisimmin pitää paikkansa. Itse koen, että asumiskuluni ovat pysyneet aikalailla samoissa, samoin muut kulut, mutta suurentuneet kulut liittyvätkin sitten säästämiseen ja matkailuun. Kun tienaa enemmän, on myös varaa säästää enemmän ja käyttää enemmän rahaa harrastuksiin ja mieleisiin asioihin.

Jos mietin omaa kulutuskäyttäytymistäni esimerkiksi kymmenen vuotta taaksepäin, kulutin aivan huomattavasti enemmän rahaa esimerkiksi vaatteisiin ja kaikenlaiseen turhaan hömppään. Toki, silloin elinkin enemmän juuri ”kädestä suuhun” ja mietti, että mitäs ihmettä kun ei taaskaan jäänyt rahaa palkasta säästöön. Ostin paljon halpoja kertakäyttövaatteita, tein heräteostoksia ja muuta, joka pitkällä aikavälillä on silkkaa rahanhukkaa. Verrattuna tilanteeseen viimeisiltä vuosilta, joiden aikana olen päinvastoin keskittynyt tekemään kesäviä hankintoja. Kalliimpia kylläkin, mutta niitä, jotka kestävät käyttöä vuosikausia. Ja mihin tämä on johtanut? Ostan vaatteita tai ylinpäänsä mitään huomattavasti harvemmin! Pitkässä juoksussa tämä taas on juurikin pienentänyt niitä menoja. Kääntöpuoli taas on se, että pienituloiselle opiskelijalle voi olla hankalampi prosessi alkaa kerryttämään sitä kestävää vaatekaappia. Jos tarvitsee uuden neulepaidan, ei se parinsadan euron vaatekappale ehkä tule taloudellisesti kuuloonkaan, vaan parinkympin tekokuituversio on yleensä se, mille budjetti antaa periksi.

Asia, joka minussa kuitenkin eniten on muuttunut, on suhteeni materiaan. Toki olen edelleen se merkkilaukuista innostuva Iines, jonka silmät säihkyvät niinä harvoina kertoina kerran – pari vuodessa kun lähden jossain reissussa shoppailemaan. Se on kivaa, tottakai, mutta voisin helposti elää ilmankin uusia tavaroita. Oikeastaan nykyään jopa ahdistaa ajatus siitä, että ostaisi viikottain jotain turhaa tavaraa vain siksi, että saisi siitä sen hetken kestävän hyvän olon tunteen. Itselleni tavara ei enää tuo sitä samanlaista iloa kuin nuorena. Ennemmin iloitsen niistä aineettomista asioista tai jos mennään materiaan, niin esimerkiksi neulomastani villapaidasta, jonka saan valmiiksi viikkojen työn jälkeen.

Voisin helpostikin elää leppoisempaa elämää huomattavasti pienemmällä palkalla. Matkustellen, hengaillen, joogaten, lapsukaisen kanssa kanssa aikaa viettäen ja blogia kirjoitellen. Tällä hetkellä voin sanoa, että se olisi se suurin unelmani. Ja ei, raha ei tuo onnea. Mutta turvaa ja mielenrauhaa se tuo. Mutta sitten taas kun puntaroi vaativaa työtä, pitkiä päiviä ja työn tuomaa stressiä, onko tuo mielenrauha sen arvoista? Olen tottakai onnellinen säännöllisestä työstä, loistavasta työpaikasta, mutta moni usein ajattelee, että iso palkka on tietyllä tavalla tie onneen. Sehän siinä onkin, kun usein siinä kohdin luopuu jostain muusta asiasta, kuten esimerkiksi vapaa-ajastaan. Tällä hetkellä olenkin siinä pisteessä, että olen jo jonkin aikaa haaveillut tietynlaisesta irtiotosta. Stressittömästä elämästä. Vapaudesta. Siitä, että voisin tehdä töitäni esimerkiksi maapallon toiselta puolelta ja samalla viettää päivät rakkaimpieni kanssa. Ottaa hetki paussia arjen rutiineista, siitä samasta vanhasta, joka rullaa eteenpäin identtisenä päivästä toiseen. Edes hetkeksi. Onnea minulle taas tuo perhe, tietynlainen vapaus, itseni toteuttaminen ja se, etten ole kahlittuna yhdeksästä viiteen – oravanpyörään. Että voin tehdä työni vaikka pyjamassa jos on paska päivä tai viettää toimistopäivää ystäväni kanssa esimerkiksi kahvilassa, jos siltä tuntuu.

 

Mitä mieltä? Tuoko raha onnea vai enemmänkin mielenrauhaa?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Tienaako tunnollinen nainen vähemmän?

Kannatan itse vahvasti tasa-arvoa sukupuolten välillä. Tämä maailma kun on edelleen vuonna 2018 melko miesvaltainen, vaikka viime vuosina olemmekin nähneet tämän suhteen edistysaskelia. Vaikka asiat täällä Suomessa ovatkin melko mallikkaasti, on tilanne silti monissa maissa vielä täysin sama kuin useita sukupolvia taaksepäin. Nainen on edelleen sorrettu, ei saa kouluttautua tai edes olla mukana työelämässä. Naisen paikka on kotona, ei tekemässä uraa. Onneksi tilanne meillä Suomessa on hyvin erilainen, vaikka naiset (täälläkin) ovat niitä pienemmin palkattuja. Itse henkilökohtaisesti näen, että sukupuolten välinen tasa-arvo tai oikeastaan epätasa-arvo nousee Suomessa esiin juuri työelämässä.

Ylempien johtoportaiden pestit ovat miesvaltaisia, tottakai ja palkkojen suhteen on tutkittu fakta se, että naisen euro on 80senttiä. Tilastollisesti miehet siis tienaavat meitä naisia enemmän. Kuulun itse niihin, jotka viimeiseen asti liputtavat, että naiset kykenevät menestymään siinä missä miehetkin. Siihen, että meidän työpanoksemme on vähintään yhtä arvokas kuin miesten. Mutta usein tämä on melko sinisilmäistä ajattelua vielä tänäkin päivänä. Jostainhan se kuitenkin johtaa juurensa, että juuri ne naisvaltaiset alat ja naisten tekemät työt ovat niitä, joista maksetaan pientä palkkaa. Esimerkkinä nyt vaikka hoito- ja opetusala. Erinomainen terveydenhuolto ja koulutus ovat ne, joilla Suomi loistaa kansainvälisessä vertailussa, mutta silti nämä maamme ylpeydenaiheet ovat niitä aloja, joissa palkat ovat moneen miesvaltaiseen alaan verraten melko pieniä.

Mitä tulee työelämään, ei naisilla aina ole helppoa. Tässä täysin fiktiivinen asetelma: Kolmekymppinen lapseton nainen on loppuvaiheen työhaastattelussa, jossa toinen ehdokas on samanikäinen mieshenkilö. Jutussa käy lopulta niin, että mies saa paikan siksi, että omaa paremman työkokemuksen. Rekrytoijan pään sisällä päätökseen on kuitenkin saattanut vaikuttaa tietty pelko alitajunnasta siitä, että mitä voi seurata siitä, että palkkaa juuri lapsentekoiässä olevan naishenkilön. Eihän asia tietenkään saisi mennä näin, mutta voisin kuvitella, että kaikessa hiljaisuudessa tätä kuitenkin melko usein tapahtuu. Se tästä puuttuisikin, että meidän naisten pitäisi alkaa vastaamaan siihen työhaastatteluiden perinteiseen ”missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua”-kysymykseen, että ”en ainakaan perheenäitinä”. Veikkaisin, että yksi kymmenestä muusta syystä palkkaeroihin selittyy tällä, vaikka syrjintä mm. iän tai sukupuolen perusteella onkin kielletty jo laissakin. Onneksi itselläni ei ole rekrytoinneista muita kuin positiivisia kokemuksia ja toki, varmasti valtaosassa tapauksista kaikki päättyy reilusti ja juuri siihen oikeasti tehtävään soveltuvimpaan hakijaan. Silti väittäisin, että naisten todella on vaikeampi edetä tietyn pisteen yli hierarkiassa ylöspäin, kuin miesten. Kun katsotaan suurten yritysten alempien organisaatiotasojen johtotehtäviä, löytyy usein vielä reippaasti meitä naisia, mutta mitä ylemmäs mennään, sitä miesvaltaisemmaksi sukupuolijakauma muuttuu. Itsellänikin on kokemusta muutamastakin työpaikasta siitä, että tekee käytännössä samaa hommaa miespuolisen kollegan kanssa, mutta palkkaero on huomattava. Reiluako? Eipä kyllä.

Mietitäänpä sitten sukupuolieroja. Onhan se selvää, että useammin naiset ovat juuri niitä tunnollisia. Naiset kun tienaavat (edelleen) miehiä vähemmän ja näin on ollut aina. Miksi naisen tekemä työ sitten olisi vähemmän arvokasta? Tottakai tietyt alat vetävät puoleensa erityisesti toista sukupuolta, mutta tuntuu että naisvaltaisillakin aloilla miehet usein ovat niitä, joiden palkka eroaa summaltaan muista. Ei tule myöskään unohtaa vanhempainvapaita, jotka omalta osaltaan heikentävät naisten palkkakehitystä. Mutta eivät nämäkään seikat silti kaikkea selitä. Ehkä miehillä kirjaimellisesti on enemmän munaa. Pokkaa pyytää enemmän ja vähemmän taas sitä emotionaalista tunnollisuutta, jolloin on helpompi ottaa urallaan semmoinen itsekkäämpi ”jyräysmoodi”. Usein naiset ovat niitä, jotka suhtautuvat työhönsä todella omistautuvasti, jopa tunteella ja ovat myös melko kriittisiä oman suoriutumisensa kanssa. Miehet taas ehkä huomattavasti vähemmän stressaavia ja menevät with the flow, osoittamatta työhönsä sen kummempaa tunnesidettä. Näppituntumalla voisin ehkä kuvitella, että miehille on myös ehkä helpompi irtaantua työmoodista päivän jälkeen ja jättää työasiat työpaikalle. Ainakin olen itse todennut, että naiset ovat ainakin niitä, jotka enemmän puhuvat ja murehtivat työhön liittyviä asioita vapaa-ajallaan.

Asia, josta bloggaajana olen erityisen ylpeä on se, mitä me naiset bloggaajina olemme saaneet aikaan. Monet upeat bloggaajat ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana luoneet oman menestyksensä, henkilöbrändejä, joiden avulla ovat mahdollistaneet oman toimeentulonsa. Mikä tässä on erityistä, on juuri se, että valtaosa meistä vaikuttajista on juurikin naisia. Sanoisinko, että some on tuonut positiivista tsemppiä myös naisten yrittäjyyteen. Menestystarinoita siitä, että me naiset pystymme mihin tahansa, jos tahdonvoimaa, uskoa itseensä ja siihen omaan juttuun vain löytyy. Mielestäni tämä on aivan valtava edistysaskel! Vaikken kliseiselle sanalle girl boss nyt valtavasti itse syty, kuvaa se erinomaisesti tätä viime vuosina esille noussutta ilmiötä. Esimerkkinä pari blogimaailman pitkän linjan supernaista Hanna Väyrynen ja Anna Pastak.

Olen miettinyt omaa työhistoriaani ja tullut siihen tulokseen, että olen ollut kaikkein tyytymättömin palkkaani silloin kun olen kokenut suhtautuvani työhön ”liian tunnollisesti”. Sanoisin, että jotenkin sen vain aistii silloin kun palkka ei (enää) vastaa työn vastuuta tai määrää. Olen tehnyt töitä, joissa palkka todellakin on ollut ok työtehtäviin ja haastavuuteen suhteutettuna. Ja sitten taas niitä, joissa nämä eivät kohtaa laisinkaan. Sen olen myös todennut, että palkkataso on ollut pienimmästä päästä juuri silloin kun työ on ollut oikeasti kuluttavaa. Jossain määrin on kyllä todettava, että vaikka hierarkiassa yletessä vastuut uuden tehtävän myötä tietyllä tavalla kasvavat, on ylemmissä hommissa huomattavasti enemmän vapauksia, joita esimerkiksi perus aspahommissa ei juurikaan tunneta. Siis tiedättekö niitä kun lounas- ja kahvitauot mitataan minuutin tarkkuudella, eikä ole tietoakaan käsitteestä ”ei työn määrä, vaan sen laatu”. Kyllä, myös omalla kohdallani palkkatason nousu ja työtehtävän vaihtaminen on tarkoittanut myös enemmän vapauksia, vähemmän kyttäämistä ja näin ollen mielekkäämpää suhtautumista itse työhön.

Koen (ja tiedän) olevani todella tunnollinen työntekijä. Varmaan valtaosaa naisista voisi kuvata adjektiivilla tunnollinen, juuri siis työasioissa. Tunnollinen työntekijä on liian arka vaatimaan asioita itselleen. Uusia haasteita, pienempää työkuormaa tai parempaa palkkaa. En nyt puhu seuraavassa itsestäni, mutta tunnollinen työntekijä on usein myös se, jolle ne työhönsä rennommin suhtautuvat helposti vierittävät extrahommia. Ihan vain siksi, että he tietävät tunnollisen kyllä hoitavan homman. Usein tunnollisen työntekijän on myös vaikea sanoa ”ei” niissä tilanteissa kun ehkä pitäisi. Jännähän se on, kuinka palkkatasoon tottuu, vaikka aika ajoin saisikin korotuksia. Toki olen myös omalla kohdallani huomannut ilmiön ”mitä suuremmat tulot, sitä suuremmat menot”, mutta omalta osin pyrin kyllä taistelemaan tätä vastaan niin, etten käyttäisi rahaa sen enempää turhiin asioihin kuin olisin käyttänyt pienemmällä palkallakaan. Sen olen kuitenkin huomannut, että matkakassa kyllä korreloi palkan kanssa. Suurempi palkka – suurempi matkakassa, joten siltäosin kulut kyllä ovat itselläni kasvaneet yhdessä palkan kanssa. Tosin, tämä onkin juuri itselleni se mieleinen kuluerä.

Voisiko sitä, ettei naisia löydy yhtä paljoa esimerkiksi ylemmistä johtotehtävistä, selittää ainakin osittain niillä sukupuolten välisillä eroilla? Naiset ovat useammin empaattisia, tunteellisia ja niitä, joille kova bisnesmaailma ehkä on rankka paikka. Enkä missään nimessä yleistä, mutta itse näkisin, että miehet osaavat ehkä useammin suhtautua työhön työnä, eikä tunteella. Toki luonne-eroja löytyy, mehän olemme kaikki erilaisia yksilöitä. Tarkoitukseni ei millään muotoa ollut mollata kumpaakaan sukupuolta, vaan lähinnä miettiä, että olemmeko me miehet ja naiset tosiaan niin erilaisia vai onko kaikessa kyse vain luonne-eroista?

Mitäs sitten jos meistä naisistakin tulisi niitä vähemmän tunnollisia, vähemmän empaattisia, ”työ on vain työtä”-ajattelijoita, joilla on pokkaa sanoa tiukemmin vastaan, sanoa sitä ”ei-sanaa” ja suhtautua asioihin rennommin. Nousisiko palkkamme? Mitä niille aloille kävisi, joilla nimenomaan tarvitaan niitä tunnollisia ja empaattisia naisia?

Oletteko te kokeneet rekrytoinnissa tai palkkauksessa sukupuolten välistä epätasa-arvoa?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Asiaa asumisesta + vuokra- ja omistusasumisen plussat/miinukset

Tiedätte, että olen itse oman asunnon ostamiseen kannustava, mutta toki olen elämäni aikana asunut useita vuosia myös vuokralla. Olen kuitenkin haaveillut omistusasunnosta niin kauan kun muistan. Itselleni on siis aina ollut päivänselvä asia, että ostan oman asunnon. Opiskeluaikoina asuin toki vuokralla, mutta jos vain olisi ollut mahdollista niin olisin ostanut oman asunnon jo tuolloin. Eikä siinä, ei vuokra-asumisessa tietenkään ole mitään vikaa, eikä postauksen tarkoitus ole millään muotoa mollata sitä, vaan ehkä kannustaa harkitsemaan haavetta omasta asunnosta tai edes siihen säästämisen aloittamista.

 

Muutama vuosi takaperin olen kirjoittanut paljon asuntosäästämisestä ja ASP-tilistä. Itse säästin ASP:iin ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille! Laitoin palkasta säästöön kuukausittain 200-300 euroa, joista sain muutamassa vuodessa kerrytettyä käsirahan ensimmäiseen yhteiseen omistusasuntoomme, jonka ostimme Tommin kanssa Käpylän Olympiakylästä kesällä 2014. Puolisolla oli varoja aikaisemmista omistusasunnoista, joka tietysti helpotti kokonaistilannetta lainan suhteen. Vähänkö olin silloin täpinöissäni kun ostotarjouksemme ekasta omasta kodista meni läpi!! Siihen saakka olin asunut Alppilassa äitini omistamassa asunnossa, josta maksoin normaalia vuokrasummaa, reilut 700e/kk.

Asustelimme muistaakseni vuoden-pari Tommin kanssa yhdessä (kahden hauvan kanssa) tuossa 31m2 yksiössä ja itseasiassa hienosti pärjäsimme. Jos en aivan väärin muista, maksoi Käpylän 40m2 asunto remontteineen 206t (käytimme remonttiin 10t, koska asunto oli melko pommi), joka sinänsä oli tuolloin melko ”halpa” hinta. Myydessämme asunnon pari vuotta eteenpäin, saimme siitä pyyntihinnan 228t, eli voittoa tuli välittäjän palkkion jälkeen vajaat parikymmentä tonnia, jotka pistimme sitten tähän uuteen asuntoomme omana rahoituksena. Nytkin meillä on ehkä normaalia vähemmän asuntolainaa, ihan myös siksi, että myös budjettimme uuden kodin suhteen oli ihan max 300t, eikä asuntomme hinta ollut tuota lähelläkään. Emme halua taakkaa suuresta lainasta, mutta silti asumme mukavasti ihanassa kodissamme, edullisemmin kuin mitä todennäköisemmin maksaisimme vastaavanlaisesta asunnosta vuokraa.

Monet usein ajattelevat, että omistusasunnossa asuminen on kallista. Pöh! Varsinkin PK-seudulla (tai ainakin Helsingissä) ovat vuokrat suorastaan karanneet käsistä ja oma henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei vuokralla asumisessa ole mitään järkeä. Siis silloin kun on mahdollisuus ostaa oma, eli vakituinen työ ja toivon mukaan jonkin verran säästöjä. Toki, riippuu siis vähän myös siitä, millaisia kriteereitä asunnon suhteen on. Mikäli sijainniksi kelpaa vain Helsingin kalleimmat neliösijainnit, voi omistusasuminen tulla melko kalliiksi. Tai tietysti riippuu siitä, mitä tienaa ;D

Sehän nyt on selvää, että välillä elämäntilanne on semmoinen, että vuokralla asuminen on järkevä tai ”olosuhteiden pakko”. Esimerkiksi pätkätöiden tai opiskeluiden vuoksi. Tai sitten pankki on pudistellut päätään lainahakemukselle, koska omat säästöt eivät ole riittäneet? MUTTA sehän on täysi totuus, että myös omistusasunnot ovat aivan riistohinnoissa, joten aivan pikkurahoilla ei omaan kämppään pääse todellakaan kiinni. Unelma uudesta omakotitalosta voi olla monelle täällä asuvalle vain haave (varsinkin jos kyseessä ensimmäinen omistusasuno) hintojen pyöriessä usein siellä 500K paremmalla puolella, mutta kyllä, onhan omistusasuminen tosiaan kallista, silloin kun haluaa ottaa suuren lainan.

Jos olisin lapseton sinkku ja asuisin yksin, olisi tilanne hieman kinkkisempi. Yksiöiden hinnat liikkuvat jo niin suurissa summissa, ettei kanta-Helsingistä usein irtoa hyväkuntoista remontoitua yksiötä alle 200t hintaan. Tällöin myös lainan määrä on usein yhdelle ihmiselle todella suuri, vaikka olisit saanut asuntosäästöjä kasaan esimerkiksi 20t. Lisäksi tulot vaikuttavat siihen, millaista lainaa voidaan edes myöntää, joten totuus on, etteivät kaikki asuntohaaveet yksinkertaisesti välttämättä aina toteutu. Heti siis.

Jos itse ostaisin nyt yksin yksiön, ostaisin sen kehittyvältä alueelta, asuisin muutaman vuoden, säästäisin samalla, myisin pois ja tekisin saman uudelleen. Olen vuosia miettinyt sijoitusasunnon ostamista ja sanoisinko, että tämä on tällä hetkellä niitä ainoita pläänejä, joita minulla on siinä viisivuotissuunnitelmassani 😀 En olekaan hetkeen tutkaillut markkinoita, joten täytyy taas joku päivä tehdä pieni katsaus. Pitäisi myös kurkkia esimerkiksi Jyväskylän asuntomarkkinoita, koska myös opiskelijakaupungista voisi olla järkevä ajatus ostaa sijoitusasunto, jonka hyvällä tuurilla saisi varmasti vielä puoleen hintaan siitä, mitä vastaavan kokoinen täällä Helsingissä maksaa.

Omistusasunnossa asumisen plussat ja miinukset

 

+ Asuntolainan lyhennykset ovat ikäänkuin säästöön laitettua rahaa. Sen mitä maksaisit vuokrana, laitatkin omaan taskuusi ja täysin velattomana maksaisit asumisesta vain kiinteät kulut, kuten esimerkiksi vastikkeen ja sähkön.

+Tiukan paikan tullen voit joustaa lainanlyhennyksistä. Vuokralla tämä nyt ei oikein tule kyseeseen. Itse olemme käyttäneet lyhennysjoustoa esimerkiksi hoitovapaani aikana, jolloin maksoimme välillä vain lainan korot tai valitsemamme pienemmän summan.

+Saat tehdä asunnolle periaatteessa ”mitä tahansa”, ainakin noin remonttien suhteen, eikä lupaa esimerkiksi keittiöremonttiin tai seinien maalaukseen tarvitse kysyä vuokranantajalta. Myös näistä mahdollisesti seuraava arvonnousu on omaan pussiisi päin.

+Esimerkiksi ulkomaille muuttaessa näen omistusasunnon enemmän kuin hyödyllisenä vaihtoehtona! Saat vuokratuloa sillävälin kun asut muualla ja halutessasi laittaa lainan vaikka lyhennysvapaalle tietyksi ajaksi, mikäli et ole vielä aikaisemmin lyhennysvapaata käyttänyt ja jättää asunnon vaikka tyhjilleen maksamalla vain vastiketta (tosin tässä nyt ei ole suurta järkeä taloudellisesti, mutta sama jos ottaisit vuokra-asuntoosi alivuokralaisen, silloin et usein myöskään hyödy itse taloudellisesti).

-Remontit ja huoltojutut. Paras tietysti ostaa asunto, jossa on tehty kaikki suuret remontit, mutta koskaan ei voi tietää mitä eteen tulee. Vesivahinko tai joku muu yllättävä, jonka setviminen vie aikaa, hermoja ja rahaakin.

-Vuokralaisen hankkiminen voi olla työlästä, mutta toki, eihän mikään raha tule tyhjästä. Ainakaan Helsingissä ei vuokralaisen löytäminen tosin ole ongelma, kun asunnoista on jopa pulaa.

-Omaan asuntoon tarvitsee omia säästöjä ja esimerkiksi opiskelijalla voi säästäminen olla hankalaa. (Siksi säästämme esimerkiksi itse pojallemme jo nyt ja toivon mukaan tämä käyttää sitten joskus nämä säästöt juurikin omaan asuntoon.)

Vuokralla asumisen plussat ja miinukset

 

+ Vuokralaisena sinun ei tarvitse huolehtia monista asioista, kuten yhtiökokouksista, taloyhtiön kunnossapitoasioista tai tulevista suurista remonteista, asunnon omistaja tekee ne puolestasi.

+ Vuokranantaja huolehtii asunnon varustelusta, joka on määritelty ”välttämättömäksi”. Esimerkiksi jos vanha jääkaappi hajoaa, hommaa vuokranantaja (ainakin toivottavasti) uuden.

+ Vuokra-asunnosta on helppo päästä eroon, tai siis tietenkin sopimuksesta riippuen, mutta jos sinulla on normaali toistaiseksi voimassaoleva vuokrasopimus. Irtisanot vain ja muutat pois, ei huolta myymisestä tai uuden vuokralaisen hommaamisesta, ne kuuluvat omistajalle.

-Maksat vuokraa vuokranantajan taskuun, ehkä suuriakin summia. Pitkässä juosussa näistä varoista kertyy suuriakin summia, joilla rahoittaisi helposti omaa asuntoa. Kannattaa ajatella pitkällä tähtäimellä!

– Vuokra-asunnon remontoiminen ei ole usein kovin järkevää, koska kaikki omalla rahalla tekemäsi kunnostukset menevät omistajan taskuun, siis jos ne ovat esimerkiksi semmoista remonttia, joka nostaa asunnon myyntiarvoa. Toki, jotkut vuorkanantajat varmasti tulevat vastaan remonttikustannuksissa, useinhan se on heillekin järkevämpää tehdä kunnostuksia, jotka nostavat arvoa.

– Jatkuva epävarmuus. Entä jos omistaja päätääkin pistää myyntiin kotisi, jossa niin viihdyt? Näitä juttuja ei voi tietysti koskaan tietää, mutta onhan se tietty hieman harmi homma jos tulee omalle kohdalle (nimim. kokemusta on).

Itse näen asian niin, että asuntolainan maksaminen on kuin laittaisit rahaa tilillesi, siis silkkaa säästämistä. Varsinainen eläkesäästäminen ahdistaa itseäni jostain syystä, mutta näen asuntosäästämisen omalla kohdallani sopivana vaihtoehtona säästämiselle. Velaton sijoitusasunto on nimittäin muutaman kymmenen vuoden päästä kiva potti eläkkeelle, sekä tietysti muutenkin velaton koti, jonka asumiskustannukset eivät eivät hio pilviä kun parhaimmassa tapauksessa maksat siinä vaiheessa vain vastikkeen ja käyttökulut, kuten sähkön ja ehkä veden. Asia, joka tulee muistaa ovat tulevaisuuden eläkkeet, jotka eivät tule olemaan samaa tasoa kuin esimerkiksi vanhemmillamme tai isovanhemmillamme. Jos asiaa ajattelee pitkällä tähtäimellä asumisen kannalta, on mahdollisen pienen eläkkeen suhteenkin järkevää asua siinä vaiheessa velattomassa omistusasunnossa, kuin kituutella elämisen kanssa maksamalla suurta vuokraa.

Kumman asumismuodon kannattajiin te kuulutte ja miksi?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.