Kehoni vuosi synnytyksen jälkeen

Reilu vuosi on hurahtanut suorastaan silmissä, mutta niinhän siitä vauvavuodesta perinteisesti sanotaankin. Tietyllä tapaa pitäisi oikeasti osata nauttia täysillä jokaisesta päivästä pienokaisen kanssa, koska se kasvu nyt yksinkertaisesti tapahtuu lähes silmissä ja aika kuluu niin valtavan nopeasti. En nyt tietenkään tarkoita, etten olisi nauttinut jokaisesta päivästä, mutta jokainen pienen lapsen äiti varmasti tietää ihan hyvin, että välillä on niitä hektisiä päiviä kun ei ihan kamalasti ehdi pysähtyä haaveilemaan ja elämään hetkessä. Ajatuksena silti ihana.

No mutta! Tarkoitus oli tässä postauksessa kirjoittaa ajatuksia omasta kehostani ja kehokuvastani reilu vuosi synnytyksen jälkeen. Kuinka palautuminen eteni, millainen kroppani on nyt ja mitä mieltä olen siitä. En jaksa latoa itsestäänselvyyksiä siitä kuinka naisen keho on niin ihmeellinen ja luotu tekemään lapsia, sehän nyt on täysin päivänselvä juttu. Toki myös se, että palautuminenkin on kovin yksilöllistä, tietysti elintavoillakin on siihen vaikutusta.

Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä pakko esitellä syksyn uudet treenireleet! Nuo trikoot nyt ovat vanhat (H&M), mutta crop-paita ja alempien kuvien musta tuulitakki löytyivät Peak Performancen alerekistä viime viikolla. Peak on itselleni todellinen heikkous… Varsinkin ne streetstyle-vaatteet, kuten juuri tuo tuulitakki ja muutaman vuoden vanha kevytuntsikka, joka on ollut superkovalla käytöllä. Nuo katuvaatteet kun ovat rentoja ja soveltuvat rentoon urheiluun, mutteivat silti ole kuitenkaan liian sporttisia. Eli töihinkin pystyy hyvin sateisella kelillä heittää päälle tuon vettä hylkivän tuulitakin 🙂

Haluaisin syksyksi myös uuden hupullisen Peakin kevytuntsikan, mutten vielä tiedä raaskinkok ostaa. Niitä on nimittäin tullut vaikka mitä ihania sävyjä, roosaa sun muuta. Viime talvena en oikeastaan muuta takkia käyttänytkään kun sitä Peakin luotto-untsikkaani! Sitä tuulitakkia en löytänyt netistä, mutta tuo cropattu paita on tämä!

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Itsehän nimittäin paisuin raskausaikana kun pullataikina. Toki kyllä tuli syötyäkin paljon, ensinnäkin siksi, että järkyttävän huono olo iski aina jossei saanut kunnolla ruokaa ja sitten taas liikkuminen oli viimeistään toisen kolmanneksen jälkeen todella tukalaa, lähinnä kamalien nestekertymien jälkeen. Muistan joskus viimeisinä aikoina töissä (ehkä siis joskus 7. kuulla) kun paino nousi yhden viikon aikana yhtäkkiä 4kg!

Kävin tuolloin vielä kuntosalilla ja huhheijaa, mun polvet meinasivat suorastaan räjähtää noista nesteistä kun tein seinää vasten kevyttä kyykkyä jumppapallon kanssa. Eivätkä nuo nesteet enää sen jälkeen lähteneet pois millään, vasta sitten synnytyksessä suurin osa. Pääosin kerryttämäni paino (noin 20kg) oli siis nestettä,  mutta toki myös rasvaa kertyi, enimmäkseen keskivartaloon. Lisäksi sain myös kasvoihini turvotuksen lisäksi jotain ihme ”poskiläskejä” ja myös kaksoisleukaa, jotka ovat vasta nyt alkaneet lähteä 😀

idkuva Ennen raskautta treenasin kuntosalilla noin 3-6 kertaa viikossa, lenkeillä tuli vuoden-pari käytyä vähemmän. Nyt taas on treeneissä pääpaino juurikin aerobisessa ja sen kyllä sinänsä huomaa, koska lihasmassaa on raskauden ja sen jälkeisen rankemman voimaharjoittelun puutteen seurauksena lähtenyt hurjasti. Tällä hetkellä painan noin 3kg vähemmän kuin raskauden alussa. Toki kehonkoostumus on täysin erilainen!

Lihasta on vähemmän ja rasvaa enemmän. Etenkin tuosta keskivartalon rasvasta on ollut vaikea päästä eroon ja tuntuu, että treeni on alkanut tehota vasta imettämisen lopetuksen jälkeen kun ei enää tarvitse lasta varten lisäravintoa. Vatsa ehkä pömpöttää nykyään helpommin ruokailun jälkeen, mutta syy voi olla myös heikentyneissä vatsalihaksissa. Viime kuukausina olenkin ottanut juuri vatsalihastreenit tähtäimeen. Toisaalta, vatsakin on litistynyt paljon sen jälkeen kun se keskivartalon rasvakin on vähentynyt.

Koen silti olevani melko siro rakenteeltani ja olen aina ollutkin. En ole koskaan jaksanut stressailla painostani, enkä nyt erityisemmin kokenut raskauskiloista mitään ahdistusta, päänvaivaa ne tuottivat lähinnä yleisen jaksamisen kannalta kun liikkuminen oli normaalia raskaampaa. Olen tyytyväinen kroppaani, mutta silti myönnän rehellisesti, etten olisi varmasti olisi päässyt takaisin omiin mittoihini imetyksellä ja kotona istumisella. Omalla kohdallani se nimenomaan vaati todella säännöllistä liikuntaa ja toki liikun edelleen! Enkä nyt toki laihduttaakseni, vaan pysyäkseni kokonaisvaltaisesti kunnossa. Liikunta on itselleni eniten juuri henkinen juttu. Kärsin myös kroonisista niskajumeista, joihin oikeastaan ainut hoitokeino on liikkua. Muutama päivä lepoa niin johan taas on niska kipeä ja jumissa!

Entäs sitten ne rinnat? 😀 Ajattelin jo vuosi sitten, etten varmasti kirjoittaisi niistä sanaakaan. Ikinä. Toisaalta, miksi en? Haha. Asia varmasti kuitenkin mietityttää monia. Kieltämättä kyllä vähän arvelutti, että mitä niille kävisi imetyksen jäljiltä. Lähinnä nyt siksi, että imetin ainoastaan toisesta rinnasta koko vuoden ajan ja olin jo ajatellut, että 99% varmuudella olen jatkossa jonkun sortin rintapuoli. Nyt muutama kuukausi imetyksen lopettamisen jälkeen en huomaa oikeastaan mitään eroa rinnoissani, molemmat ovat siis ihan samanlaiset huolimatta siitä, onko kyseessä imetysrinta vai ”se toinen”.

Toki rasva on kaikonnut rinnoista maitoa varten, mutta jossain määrin ovat rasvakertymät alkaneet palautumaan. Nykyään rintani ovat huomattavasti aiempaa pienemmät, mutta olen ainoastaan iloinen siitä! Elämä on nykyään jotenkin huomattavasti helpompaa ja vähemmän niskaa/selkääkin kuormittavaa. Liikuntakin huomattavasti mielekkäämpää. Voinkin siis näiden omien vertailukohtieni pohjalta todeta, että omalla kohdallani ei imetys juurikaan vaikuttanut rintoihin. Ainut juttu oli tuo rasvan katoaminen, mutta toisaaltahan rintoihin myös kertyy helposti rasvaa lihotessa, joten uskon tilanteen jossain vaiheessa kuitenkin palautuvan ennalleen.

Useinhan sanotaan, että raskaudesta palautuminen kestää vähintään yhtä kauan kun itse raskaus. Eli siis vähintään 9 kuukautta. Ja tottahan se on. Toki raskauskilot voivat aiheuttaa jollekulle äärimmäistä päänvaivaa ja ymmärrän kyllä. Onhan se melkoinen muutos yrittää sopeutua ensin henkisesti olemaan äiti ja vielä hyväksymään uuden erilaisen kehonsa. Itse koen, että olen täysin palautunut synnytyksestä vasta nyt vasta viime kuukausien jälkeen. Se imetyksen lopetus jotenkin kruunasi koko homman ja olo alkaa vihdoin olla astetta itsenäisempi kaiken vauvan kasvattamisen ja ruokapankkina toimimisen jälkeen.

Kyllä minuakin vähän kauhistuttaa katsoa niitä vuodentakaisia tai synnytystä edeltäviä kuvia kun ei jotenkin ollut hoksannut itse olevansa niiiin iso. Tiedättekö, kun kaikki hokevat jatkuvasti kuinka hehkeältä ja säteilevältä näytät. Huhheijaa! Fuck that shit. Siltä ei ainakaan tuntunut. Toisaalta huomaan sen nyt jälkeenpäin, että samaa tulee toitotettua niille muille raskaana oleville. Ei sitä osaa selittää mikä siinä olemuksessa on 😀

Siinä nyt täytyy vain yrittää olla itelleen armollinen, toki se terveellinen monipuolinen ravinto ja säännöllinen vaihteleva liikunta tekevät ihmeitä jo ihan henkisellä tasollakin. Aloitinkohan itse vaunulenkit rauhallisesti about 2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen ja siitä asti ne olivat itselleni semmoinen päivän rauhoittumishetki. Vauva vaunuihin unille (viihtyi siis onneksi vaunuissa vähintään sen lenkin ajan), musat korville ja menoksi!

Tähän Mauin vauhtihirmu-kuvaan on hyvä lopettaa 😀

 

Sisältää affiliatelinkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Mietteitäni hyvinvoinnista ja positiivisesta elämänasenteesta

Mulla on parin viime kuukauden aikana ollut pieniä terveyshuolia, joista en ole jaksanut tai oikeastaan edes halunnut täällä sen koommin raportoida. Ei nyt onneksi sinänsä mitään kovin vakavaa tai pysyvää, mutta lääkärissä on tullut muutamaan otteeseen ravattua. Sen vuoksi ihan pienetkin jutut, kuten aiempi Kroatian miniloma tai tuleva Biarritzin reissu ovat kyllä ihan maailmanluokan ilonaiheita. Muutenkin pyrin arjessa keskittymään niihin pieniin kivoihin juttuihin ja pienillä jutuilla on kyllä suuri vaikutus!

Koen, että olen aina pitänyt itsestäni melko hyvää huolta, vaikka joskus nuorempana olisi tietty voinut liikkua enemmmän, syödä terveellisemmin ja ravata vähemmän baareissa, mutta semmoistahan se nyt on aika monella siellä täysikäisyyden kynnyksellä. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Monesti kun pitää vaikkapa juuri sitä terveyttä itsestäänselvyytenä.

Totuushan on kuitenkin se, että niillä omilla elämänvalinnoillaankin on kuitenkin suuri vaikutus, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ylläpitävät terveyttä, sekä tietysti ehkäisevät monia sairauksia. Eihän sekään aina tietysti riitä ja aina voi käydä huonosti, vaikka kuinka noudattaisi kaiken maailman terveellisiä elämäntapoja. Terveyttä kun ei kuitenkaan voi mitata missään maailman rahassa tai mammonassa, joten sitä pitäisi osata vaalia.

Itse pyrin liikkumaan vaihtelevasti noin viidesti viikossa. Juosten, vaunujen kanssa reippaasti kävellen tai hölkäten, joogaten, mitä nyt milloinkin huvittaa tehdä. Pääasia on se, että tekee sitä mitä rakastaa. Välillä olen pitänyt lepsumpia viikkoja kun ei vaan ole jaksanut juosta. Nyt olen hullaantunut juurikin pihajoogaan ja sain viimeinkin aloitettua myös salitreenit pitkän tauon jälkeen. Voimaharjoittelua olen toki tehnyt tässä välissä kehon omalla painolla ja juuri bikramia. En jaksa ruoan suhteen noudattaa orjallisesti mitään tiettyä ruokavaliota tai todellakaan laskea kaloreita sun muuta hömppää.

Luotan omaan kehooni ja siihen, että se kertoo kun on nälkä ja että millaista ruokaa haluaa. Herkkuja syön viikonloppuisin, mutta nyt ajattelin aloittaa pienen herkkulakon ja tällä kertaa oikeasti. Edes pari viikkoa. En kiellä itseltäni mitään, mutta pyrin pois semmoisesta turhasta viikonloppumässyttelystä, panostamaan ruokavaliossa enemmän kasviksiin ja vähentämään prosessoituja hiilareita, kuten pastaa tai nuudeleita.

En imetysaikana edes olisi voinut vähentää hiilareita tai elää millään salaattidietillä, koska keho kyllä kertoi sen, että niitä hiilihydtraatteja nimenomaan tarvittiin maidontuotantoon. Imetyksen loputtua olen kyllä huomannut selkeästi, että ruokahalu on vähän vähentynyt ja makeanhimo varsinkin kaikonnut! En kyllä ennen vauvaakaan ollut todellakaan mikään sokerihiiri.

Tietysti myös asenne ratkaisee paljon elämässä ja pyrin itse siihen, että yritän kaikkein paskimpinakin päivinä ajatella positiivisesti ja keskittyä niihin hyviin asioihin sen sijaan, että märehtisi negatiivisuutta, menneitä asioita, joihin ei enää voi vaikuttaa tai ylinpäänsä turhaa jossittelua. Jos elämänsä ja mielensä täyttää pelkillä kurjilla ja negatiivisilla asioilla, automaattisesti ajattelee, että kaikki kuitenkin menee mönkään tai suhtautuu uusiin ihmisiin (tai yleisesti ihmisiin) epäilevästi, niin voin kertoa, että elämästäsi tulee kyllä myös sen mukaista.

Jokainen on kuitenkin itse vastuussa omasta elämästään ja tekemistään valinnoista, on oma valinta millaisen elämän haluaa itselleen rakentaa. Olen itse todennut, että elämä on positiivisen ajattelutavan myötä huomattavasti kivempaa! En jaksa märehtiä menneitä ja luotan siihen, että kaikki järjestyy parhain päin. Toki nyt kaikkien elämään mahtuu ajoittain stressiä ja huolta, eikä niistä nyt aina tosiaankaan pääse eroon napsauttamalla päälle mitään positiivisuus-modea, mutta kyllä omaa ajattelutapaa on mahdollista kuitenkin muuttaa.

Muutama oma vinkkini positiiviseen ajatteluun:

Keskity hyviin asioihin. Listaa ylös asioita, joista olet kiitollinen ja jotka ovat hyvin. Useimmiten kun niitä on kuitenkin enemmän kuin niitä huonoja. Pyri ajattelemaan aina asioiden hyviä puolia, sen sijaan että menisit siihen ”pahimman mukaan”-skenaarioon.

Listaa ylös mieltä painavat huolet ja murheet. Ovatko ne sellaisia, joille voisi tehdä jotain ja saada asiat käsiteltyä? Esimerkiksi vanha riita ystävän kanssa, jonka voisi ratkaista sovinnolla? Jos on kyse ainoastaan turhasta murehtimisesta asioiden suhteen, joille ei kertakaikkisesti voi mitään, on syytä yrittää muuttaa ajattelutapaansa ja käsitellä turhat murheet lopullisesti mielestä.

Aina kun murheet (joille ei kertakaikkiaan voi tehdä mitään) tulevat mieleen, lähde vaikka lenkille tai keksi tietty hyvää mieltä tuottava asia, jota ajatella. Esimerkiksi itselläni on joskus ollut riesana iltaisin stressaaminen tai tulevien juttujen miettiminen, joka taas vaikuttaa unensaantiin. Tähän voi olla avuksi meditaatio, mindfullness tai äänikirjat, jotka auttavat keskittämään harhailevat ajatukset muualle.

Ole kiltti muille. Niin muutkin ovat kilttejä sinulle. Sen sijaan, että haastaisi riitaa täysin turhista asioista kun vaan voisi antaa olla, niin tee se. Elämä on liian lyhyt turhaan riitelyyn. Loppupeleissä se vaan tuottaa itsellesi harmaita hiuksia.

Luota siihen, että asiat järjestyvät kyllä parhaansa mukaan. Itse uskon vahvasti siihen, että kaikelle on tarkoituksensa, vastoinkäymisten ja vaikeiden aikojen tehtävä on vahvistaa, sekä kasvattaa sinua ihmisenä.

Tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Aloita unelmiin säästäminen jo heti tänään. Listaa ylös mitä haaveita sinulla on, eiväthän kaikki unelmat vaadi edes rahaa. Kun tavoitteet on selvillä, on motivaatiokin kohdillaan. Matkustele niihin paikkoihin, joista olet aina haaveillut, aloita unelmaharrastus, hanki taito josta olet aina unelmoinut, elä joka päivä täysillä. Jokaisen pitäisi täyttää elämänsä asioilla, joista nauttii. Tottakai arjessa täytyy tehdä myös niitä vähemmän ihania asiotia, mutta jos tasapainoittaa elämää myös niillä unelmilla, ei arkikaan maistu niin pahvilta.

Eipä mulla muuta. Ihanaa päivää! 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Minä ja juokseminen

Kellekään ei varmasti liene epäselvää, että rakastan juoksemista. Rehellisesti sanottuna se ei aina ollut niin, vaan lyhytkin juoksulenkki oli joskus jotenkin täyttä verta ja tuskaa. Yläasteella ja lukiossa rakastin kävelylenkkejä ja saatoin lähteä koulun jälkeen pariksi tunniksi yksikseni ulos kävelemään. Pari cd:tä ja kannettava soitin mukaan, niiden säestyksellä oli mukava vaan viettää aikaa yksikseen ja mietiskellä kaikenlaista.

Yksi vakkarireiteistä taisi olla lenkki Jyväsjärven ympäri, mutta aika vaihdellen kävelin ympäriinsä vähän kaikkialle. Jossain vaiheessa aloin harjoitella lyhyitä juoksuja, jotain siis kilometrin pätkiä, jotka silloin tuntuivat niin kamalilta! Toisaalta aloittelijana eivät kaikki jutut, kuten hengitystekniikat ehkä olleet vielä aivan päivänselviä. Pikkuhiljaa vuosien saatossa intouduin kuitenkin enemmän ja enemmän juoksemaan ja sanoisinko, että siitä kun virallisesti päätin aloittaa juoksemisen kunnolla (ehkäpä vuonna 2009), meni kuukausikaupalla kunnes homma kunnolla alkoi sujua.

Ensin juoksin semmoisia parin kilometrin matkoja, sitten pikkuhiljaa viittä kilometriä ja siitä ylöspäin. Kävin säännöllisesti kuitenkin edelleen reippailla vähintään tunnin kävelyillä, jotka tietysti nekin kohottavat kuntoa jonkin verran. Melko nopeasti kuitenkin rakastuin juoksemiseen, sen makuun kun kuitenkin pääsee nopeasti eikä enää juurikaan edes malta kävellä, vaikka yrittäisikin kävelylenkille lähteä.

Kevät on aina juoksuharrastuksen kulta-aikaa ja ajattelinkin jakaa omat vinkkini aloittelevalle juoksijalle:

 

Pikkuhiljaa hyvä tulee. Aloita siis matalalla tempolla ja lyhyillä matkoilla. Hölkäten siis ensin kilometrin-pari, ei ole mitään hyötyä vetää itseään henkihieveriin vaan parempi tehdä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Hengitystekniikka myös vaatii harjoittelua, ideanahan on pitää hengitys juostessa tasaisena, jolloin jaksaa pysähtymättä pidempiäkin matkoja kun hapensaanti on tasaista, eikä tarvitse pysähtyä haukkomaan henkeään.

Panosta hyviin varusteisiin. Tai varsinkin hyviin juoksulenkkareihin! Huonoilla, muuhun tarkoitukseen suunnatuilla kengillä ei kannata juosta, siinä vaan tekee jaloilleen hallaa. Hyvillä kengillä juokseminen tuntuu kevyeltä ja varsinkin ekojen kunnon lenkkareiden hankinnassa kannattaa konsultoida urheiluliikkeen myyjiä, jolloin löytyy kenkä oman askeleen ja jalan mukaan. En itsekään ole mikään ihan kamala hifistelijä juoksukamppeiden kanssa, mutta lenkkareihin kyllä panostan ja ne kannattaa uusia ainakin parin vuoden välein jos juoksee ahkerasti.

Haasta itseäsi. Seuraa juoksujasi jonkun appsin avulla ja pyri parempiin tuloksiin. Välillä on parempia ja välillä huonompia lenkkejä, mutta itse haastan itseäni esimerkiksi spurteilla, jolloin juoksen jonkun tietyn matkan todella kovaa ja sitten taas tasoitan vauhtia. Kehityksen huomaa kyllä selvästi kun seurailee matkojaan ja etäisyyksiä. Kun huomaa juoksevansa aina vaikkapa 6km matkoja, voi pikkuhiljaa haastaa itsensä juoksemaan 7-8 km matkoja. Itse käytän juoksujen trackaamiseen Sportstrackeriä ja Suunnon Movescountia, nykyään pääasiassa jälkimmäistä kun toimii yhdessä sykevyöni kanssa.

Viikolla käyn hölkkä/kävelylenkeillä vaunuilla ja viikonloppuisin ihan virallisesti juoksemassa. Tarkoitus olisi saada nyt aikaiseksi lähteä juoksemaan myös arkisin illalla ja eilen itseasiassa kävinkin jo. Olen pikkuhiljaa lisännyt matkaa juoksujen kanssa, alkuun noita 9-10km pätkiä ja nyt viime viikkoina ollaan päästy sinne 10-11km. Kesällä olisi tarkoitus juosta pitkästä aikaa semmoisia 12km matkoja.

Hyvä musiikki on ainakin itselläni ihan avainasemassa! En ikinä jaksaisi juosta tuntia ilman musaa. Yleensä kuuntelen oman Spotify-listan lisäksi myös Viikon suositukset-listaa, joka päivittyy aina maanantaisin ja sieltä saattaa löytää vanhoja lemppareita tai uusia hyviä biisejä. Hauskaa vaihtelua siis! Tällä hetkellä mulla ei ole mitään virallista erillistä soittolistaa treenibiiseille, mutta on kyllä aikaisemmin ollut ja pitäisi kyllä tehdä taas 🙂 Mutta anyway, hyvää musiikkia kuunnellen pitkäkin lenkki taittuu varsin rattoisasti!

Sykkeiden mittailu on itselläni nykyään arkipäivää juoksulenkeillä, aina en kävelylenkeille (eli siis vaunulenkeille) jaksa sitä ottaa mukaan. En ehkä keskittyisi heti alkuun tutkailemaan sykkeitä jos juoksu jo itsessään on uusi juttu, mutta kokeneelle harrastajalle se voi tuoda lisämaustetta.

Myös kivat juoksureitit ovat tärkeä juttu! Maailman tylsintä on juosta esimerkiksi pitkää asfalttisuoraa ja aina samaa reittiä (jonka pituuden lisäksi vielä tietää aina tarkalleen), joten vaihtelu virkstää senkin suhteen. Välillä on kiva lähteä juoksemaan jonnekin, missä ei ole vielä ikinä käynyt. Aika kuluu rattoisammin jo senkin puolesta, että voi ihmetellä uusia maisemia.

Mullakin on ehdottomasti välillä semmoisia känkkäränkkä-juoksuja kun tuntuu ettei suju ollenkaan! Juuri sunnuntain juoksu oli jotenkin täyttä tuskaa ja reilu normilenkkiin kului noin 5min pidempään kun yleensä.

Kuitenkin se aina palkitsee kun on saanut itsensä ylös, ulos ja juoksemaan! Juoksumaton ja ulkojuoksun välillä tykkään ehdottomasti enemmän ulkona juoksemisesta. Lempparini onkin ehdottomasti juosta metsässä!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Huonot unet + liikunta = not happening

Noihin unihaasteisiin liittyen olen huomannut niiden heijastuvan selvästi fyysiseen jaksamiseen. Vaikka päivät muuten olisivat kivoja ja täynnä mukavaa puuhasteltavaa, niin huomaa kyllä olevansa normaalia väsyneempi! Esimerkiksi viime viikolla sain raahattua itseni ekan kerran vaunulenkille vasta keskiviikkona, alkuviikko meni jotenkin ihan koomaillessa kotona. Ei sillä että täällä nyt laiskottelemaan ehtisi. Jonkun ne kotihommatkin on tehtävä ja koirat ulkoilutettava 😀 Vaikka vaunulenkit viikolla ovat olleet ihan yhtä pitkiä kun yleensä, on jotenkin ollut ylitsepääsemätöntä saada normaali lenkki vedettyä kunnialla. Huimaa, kolottaa, blaah. Pakkohan se kuitenkin on pitää itseään liikkeessä, liian vähäisestä liikunnasta olen saanut nyt riesaksi myös ikävät niskakivut- ja jumit (sitä hierontaa tässä odotellessa, jospa vaan saisi aikaiseksi varata!) . 

Kerroin myös aikaisemmin siitä mun katastrofaalisesta joogatunnista kun
jouduin lähtemään kesken pois. No nyt se tapahtui melkein uudestaan kun
tämän viikon bikramissa taas huimasi ja oli jotenkin ylitsepääsemätöntä
päästä mihinkään asentoon. Yleensä kun nuo tunnit ovat menneet kun vettä
vaan! Syön kuitenkin täysin normaalisti ja yhtä paljon kuin ennenkin,
mutta ehkä se valvominen vaan kuluttaa niin paljon voimia. Nuo
bikram-tunnit ovat olleet kuitenkin ihan lempparijuttu viikolla ja nyt
on alkanut jo ennakkoon aina jännittää, että jaksaakohan koko
90-minuuttisen läpi. Ohjaajan mukaan niin monet jutut voivat vaikuttaa
suoritukseen ja esimerkiksi juuri huonot unet tai niiden puute. Onhan se
itsestäänselvää ettei keho toimi täysillä jos joku asia ei ole
kunnossa! Täytyy varmaan vetää joku perhepizza ennen seuravaa tuntia, niin ei voi ainakaan sanoa että olisi energianpuute 😀

Seuraavaksi aion hoitaa ruokavalion paremmalle mallille, enemmän ruokaa
ja useammin, selvästi kun keho kaipaa lisää energiaa! Ehkä sitä on ajatuksissaan syönyt liian kevyesti ja vähän. Kotona seisaalleen puuhaillessakin kun kuluu yllättävän paljon energiaa. Viikonloppuisin
olen edelleen käynyt vetämässä perinteiset juoksut, mutta viikolla
tökkii liikkuminen kyllä pahasti. Tietty voi syy olla tuossa harmaassa
säässäkin taas vaihteeksi. Yksi asia josta myös huomaan etteivät aivot
toimi ihan normaalilla tavalla on kirjoittaminen. Joutuu nimittäin
kauemmin miettimään miten muotoilla joku lause. Hah! Ennen kun tekstin
tuottaminen oli niiiiin yksinkertaista, nyt joutuu takertumaan
jatkuvasti omiin virheisiin 😀 Niiden korjaamiseen ja lauseiden uudelleen kirjoittamiseen menee oikeasti nykyään jopa enemmän aikaa kun alkuperäisen tekstin näpyttelyyn..

Eiköhän tämä taas tästä pikkuhiljaa! Salaa kyllä (tai en enää niinkään salaa) haaveilen siitä hotelliyöstä poissa kotoa unikoulun ajan. Toisaalta, enhän varmaan edes saisi unta kun heräilisin kokoajan ihmettelemään, että miksei poika ole herättänyt 😀 Jutun pointti kai oli se, että vaikka tässä pikkulapsen kanssa eläessä kuinka yrittäisi pitää itsestään edes jossain määrin huolta, niin aina se tuppaa jotenkin jäämään. Taas kerran siis tsemppi päälle sen suhteen. Parempia  unia, parempaa ruokaa, kehonhuoltoa. Ei ollut tarkoitus tehdä masistelupostausta, mutta on tässä viikossa ollut kaikkea kivaakin. Jos nyt aloittaa mainitsemalla eilen aivan mielettömän auringonpaisteen ja tänään luvassa samaa! Keinuminen on muuten naperon mielestä nykyään ehkä maailman kivoin juttu.

Aurinkoista torstaita siis!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Kotiäiti, kirjaimellisesti + pikapannarit

Muutamat viime päivät ovat olleet taas melkoista hulinaa meidän taloudessa. Ei nyt mitään sen kummempaa, mutta tiedätte varmaan. Perusjuttuja 😀 Tulipa eilen mieleen se kuinka vielä vuosi sitten ajattelin, ettei minusta ikinä tule semmosta äitiä joka vaan kyhnyttää kotona. Niin vannoin kuinka käydään vauvan kanssa monesti viikossa museoissa, lounailla, kiertelemässä kaupoissa vaikkei mitään ostaisikaan. No, aika eri tavalla on kyllä mennyt tämä arki! Hyvä jos sinne lenkille ehtii päivällä muiden juttujen ohessa.

Eihän nämä meidän kotinäpertelytkään mitään aivan pakollisia juttuja ole, mutta onhan kotona kuitenkin loppupeleissä ihan kivaa. Plus, onhan jonkun ne pyykit pestävä. (Jännä muuten miten se pyykkikori täyttyy aivan jatkuvasti vaikka tuntuu että pesee pyykkiä päivittäin!!) Kiire on melkoinen järjestelykysymys toisaalta. En voi väittää ettei kertakaikkiaan ehdittäisi asioita, mutta tietysti tehdään tiettyjä valintoja sen suhteen mitä haluaa päivän mittaan saada aikaiseksi. Niiden valintojen puitteissa ei sitten jääkään niin paljoa aikaa muille jutuille. Eiköhän sitä toisaalta ehdi vielä aivan tarpeeksi viettää aikaa muualla sitten kun palaa töihin. Sitä kyllä innolla jo odottelen, olen lähiaikoina alkanut miettimään töitä jo lähes päivittäin.

Keskustassa käydään siis ehkä kerran-pari kuussa. Jos on pakko keksiä joku asia jota syyttää tästä kyhyttämisestä niin se on talvi. Pienen lapsen kanssa asioille lähteminen on talvella kuitenkin aina jonkinmoinen operaatio ja pakko myöntää, että oli se kyllä melko helppoa kesällä! Vaikka pikkuvauvan kanssa olikin aina vaarana joku määrittämätön itkukohtaus aikaan tai paikkaan katsomatta, oli kyllä ihanaa kun lähteminen oli niin yksinkertaista ja ulkona oli helppo viettää tuntejakin. Sitä kevättä ja kesää siis odotellessa!!

Mulla on lojunut jo ikuisuuden keittiön kaapissa pressipäiviltä saatuja Fastin proteiinivalmistepusseja, joita en jotenkin ole saanut
aikaiseksi testailla, esimerkiksi nuo proteiinipannarit. Silloin kun on tehnyt
mieli lettuja tai pannareita niin on ollut himo nimenomaan niihin
perinteisiin näiden sijaan.  Etsin siis eräs päivä kaapeista jotain nopeaa välipalaa juoksulenkin jälkeen syötäväksi ja käteen osui tuo pannarijauhepussi. 
Pussin sisältö sekoitetaan kupilliseen maitoa ja paistetaan esimerkiksi kookosrasvassa, niin yksinkertaista ja nopeaa, että kuka tahansa ehtii. En tykkää siis yleensä ollenkaan
esanssisista jutuista, mutta nämä kyllä yllättivät positiivisesti. Itse yritän syödä oman lisäproteiinini lähinnä maitorahkasta ja vältellä proteiinijauheita, jotka usein ovat aikamoisia lisä- ja makeutusainepommeja. Ihan päivittäiseksi herkuksi en näitä ottaisi, mutta näppärä välipala silloin tällöin, vaihtelua niille perinteisille 🙂

Viime viikolla muuten paistoin itselleni ja pojalle banaanipannareita välipalaksi. En tietenkään näitä Leaderin vaan ihan niitä tavallisia mihin tulee banaania ja kananmunaa. Kylläpäs maistui, meille molemmille! Täytyy alkaa paistamaan taas useammin. Tungen itse aina pannareihin paistovaiheessa lisänä banaaniviipaleita tai ananaksen paloja. Reissuissa tulee syötyä aina tuommoisia pannareita ja lettuja, pieni juttu siis helpottamaan lomakaipuuta ;D

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.