Julkaistu

Laihaa saa haukkua, mutta lihavaa ei..?

Paino on ollut viimeaikoina aktiivisena keskustelunaiheena somessa ja päätin nyt pistää myös oman lusikkani soppaan aiheen tiimoilta. Asia, joka minua on vuosia mietityttänyt on juuri se, miksi laihojen ihmisten arvostelu ja haukkuminen tuntuu olevan hyväksyttyä, kun taas lihavuudesta keskustelua pidetään vihapuheena. Lihavuus on ikään kuin tabu, kun taas laihoja ja hoikkia saakin arvostella senkin edestä. Vai eikö sittenkään? No, keskustellaanpa aiheesta lisää..

Voin todeta, ettei itseäni voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa muiden ihmisen paino. Toki, jos joku läheiseni yllättäen huomattavasti laihtuisi tai lihoaisi, varmasti huolestuisin ja jollain tapaa puuttuisin tilanteeseen, mutta asia jota en yksinkertaisesti jaksa edes ajatella, on se onko joku lihava tai laiha. Useinkaan asia ei nimittäin vaikuta omaan elämääni millään tavalla ja ennemmin keskitän tuon energian niihin omiin juttuihini. Olen sinut itseni kanssa, enkä senkään puitteissa koe tarpeelliseksi arvostella kenenkään muunkaan ulkomuotoa. En tällä hetkellä näe itseäni laihana tai lihavana, vaan täysin normaalipainoisena, joka olenkin.

Toki olen ruumiinrakenteeltani pienikokoinen, jonka vuoksi olemukseni on melko siro ja semmoinen olen aina ollutkin. Olen 157cm pitkä ja voin kertoa, että eipä lyhyelläkään aina ole niin helppoa. Elämässä joutuu helposti tytöttelyn kohteeksi ja olenpa tässä äitinä myös kohdannut vanhemmilta naisilta useita säälivän tuohtuneita katseita kun olen tuolla jossain rönttövaatteissa lastenvaunuja lykännyt. Luultavasti ajatelleet, että siinä menee varsinainen teinimamma, tsemppiä vaan tulevaan. Koen itse kuitenkin, että pituuteni on vahvistanut itsetuntoani, koska esimerkiksi työelämässä olen joutunut hakemaan sitä auktoriteettia ja uskottavuutta muiden silmissä juuri luonteen ja jämptin asenteen kautta.

Housut / Zara

Paita / Forever 21

Tennarit / Vans

Laukku / Balenciaga

Aurinkolasit / Prada

Korvarenkaat / Glitter

Ja kyllä, olen myös itse joutunut ikävien kommenttien kohteeksi laihuuden vuoksi. Vieläpä esimerkiksi ihan työpaikallani. Tästä on muutamia vuosia aikaa, mutta tapaus on edelleen muistissa kuin olisi tapahtunut eilen. Olin juuri palannut takaisin lomamatkalta  ja ensimmäistä päivää töissä reissun jälkeen. Ainakin omalla kohdallani rantalomat usein toimivat tehokkaana nesteenpoistona, kuumassa ilmassa rannalla lenkkeillessä kun tulee ihan kivan tehokasta liikuntaa ja on yksi parhaista tavoista itselleni rentoutua lomilla. Muistan tismalleen kuinka päälläni oli suhteellisen ihonmyötäinen mekko, jonka olin ostanut reissusta.

Aivan yhtäkkiä työkaverini sitten tokaisi kauhistuneena ja ehkä jollain tapaa myös halveksuvaan äänensävyyn: ”Hyi kauhea kun olet laiha!” ja perään ehkä myös mutisi jotain, että syönkö ikinä mitään. Olin tuolloin aivan normaalipainon puitteissa, joskin ruumiinrakenteeni on melko siro, eikä synnynnäisille piirteille oikein mitään voi. Mitä sitten ajattelin tästä kommentista? Loukkaannuin, mutta enemmän kuitenkin suutuin aivan suunnattomasti! Joku herkempi olisi oikeasti voinut pahoittaa mielensä pahastikin. Asia kuitenkin vaivasi mieltäni siinä määrin, että mainitsin tapahtuneesta parille työkaverille, joiden kanssa olin läheisempi. Päässäni pyöri kysymys siitä, että miten joku voi sanoa toiselle näin?

Jos usein puhutaan siitä, että ylipainon takana on jokin sairaus ja se on syy sille ”miksi painolle ei voi mitään”. Mitenkäs sitten ne laihat? Mistä ulkopuolinen voi tietää mitä tämän henkilön elämässä tapahtuu? Ero, joka on vienyt ruokahalun, stressi tai joku muu oire tai sairaus, joka nyt ei välttämättä ole lähelläkään sitä perinteistä syömishäiriö-korttia, joka usein vedetään. Mitä kollegani olisi ajatellut jos olisin sanonut samaa hänen huomattavasti itseäni pyöreämmästä ruumiinrakenteestaan? Tätä en olisi ikinä voinut tehdä tai sanoa kenellekään. Nuorempana eräs minua pyöreämpi kaveri yritti saada minua lihottamaan itseäni jauhamalla, että ”eihän  kukaan poika voisi tykätä luuviulusta”. Ja tämä oli siis ala-asteella..

Nämä eivät ole ensimmäisiä tai viimeisiä kertoja kun olen kuullut sitä samaa virttä laihuudesta. Vieläpä ollessani täysin normaalisti syövä, toki myös taas normaalin aktiivista elämää elävä ihminen. En tietysti tarkoita, että ketään saisi arvostella, mutta mikä tekee toisesta sen hyväksytympää? Laihako ei loukkaannu, koska laihuutta ihannoidaan? Voin kertoa, että rumaan sävyyn kuullut kommentit satuttavat aivan varmasti ketä tahansa, painosta riippumatta. Tiedän, että monet tuskailevat laihuuden kanssa ja varsinkin teini-iässä kokevat pahoja alemmuuden tunteita laihuudestaan. Eipä muiden kauhistelut tilannetta ainakaan paranna.

Sen kuinka kohtelet muita ihmisiä tai puhut heille, ei pitäisi olla missään yhteydessä henkilön ulkonäköseikkojen kanssa. Itseäni lähinnä mietityttää se, että millainen ihminen ylinpäänsä kokee oikeudekseen arvostella kenenkään ruumiinrakennetta tai vartaloa, olet sitten minkä tahansa kokoinen tai muotoinen? Ei minulla ainakaan tulisi kuuna päivänä mieleeni tokaista työkaverille tai kenellekään muullekaan, että ”huhheijaa kun olet iso, paljonko oikein syöt?!” Oikeasti, tämä on tismalleen aivan sama asia kuin tuo oma tapaukseni, joka silti tuntuu olevan jotenkin yleisesti hyväksytty tapa arvostella toista.

Sitten taas se kolikon kääntöpuoli. Tottakai geenit määrittelevät paljolti sitä, millainen ruumiinrakenteesi on, kuinka hyvin aineenvaihdunta toimii, mutta paljolti on kiinni myös niistä elämäntavoista. Kyllä, minun on ollut aina suhteellisen helppo pysyä ideaalipainossani, koska a) harrastan liikuntaa ja elän aktiivista elämää b) pyrin syömään omalle keholleni sopivaa ruokaa (joka ei muuten ole salaattia, vaan aivan normaalia kotiruokaa). Ja kyllä, paisuisin aivan varmasti jossen liikkuisi, söisin päivittäin pullaa tai nukkuisin jatkuvasti huonoja yöunia. Se on tullut todettua esimerkiksi nyt lomaillessa kun niitä lomakiloja tosiaan on kertynyt, mutta semmoista elämä on, eikä se tosiaan ole niin vakavaa. En itse missään nimessä koe, että ulkomuotoni on kiinni perimästä, vaan pääasiassa elintavoista. Siltikään en koe, että kenenkään vartaloa tai ulkonäköä olisi sopivaa arvostella, oletpa sitten työpaikan Pirkko, naapurin Minna tai julkinen somepersoona.

Oletteko huomanneet samaa? Miksi laihojen arvosteleminen on ”ok” ja onko se teidän mielestänne tosiaan ok?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 27 kommenttia.

Julkaistu

Niksini rauhallisempiin aamuihin

Itselläni parhaimmat aamut ovat tottakai niitä kun takana on kunnolliset yöunet. Riittävä uni vaikuttaa niin moneen asiaan; Jaksamiseen, mielialaan ja jopa siihen, millaista ruokaa tekee mieli. Väsyneenä on olo alakuloinen, pahalla tuulella, tietysti tekee myös mieli mättää hiilaripitoista ruokaa ja herkkuja. Pyrin itse nukkumaan ihan vähintään 8h yöunia, mutta toki usein olen aamuisin heti herätessäni väsynyt, vaikka olisin kuinka aamuihminen. Pyrin olemaan melko järjestelmällinen tyyppi, joka yrittää keksiä kaikkia mahdollisia niksejä helpottamaan elämää ja myös niitä aamuja. Pieniä esivalmisteluita, jotka nopeuttavat aamutoimia ja vähentävät kaaosta.

Muutamia omia vinkkejäni parempiin aamuihin:

Lataa kahvinkeitin valmiiksi. Ehkä suurin nautinto kaikista on aamuisin se kun muistaa, että on laittanut kahvinkeittimen valmiiksi ja tarvitsee vain painaa nappia. Ah! Jaksaisinpa tai muistaisinpa tehdä tämän joka aamu. Melko usein kuitenkin ja säästyypähän siinä pari minuuttia ja hieman myös hermoja.

Pakkaan aamun laukun aina valmiiksi. Teen usein aamulla heti herätessä töitä, mutta työläppäriä lukuunottamatta laitan laukun valmiiksi niin, että avaimet, lompakko, kalenteri ja muut härpäkkeet ovat valmiina. Samoin jumppakamat tai kamera, jos niitä sattuu seuraavana päivänä tarvitsemaan.

Ennen valitsin myös aina valmiiksi vaatteet ja asusteet, mutta tässä olen hieman laiskistunut.. Nyt olen tosin pitänyt melko samoja asusteita ja koruja, jotka nappaan aina aamusta päälle. Sen sijaan laitan tarhapäivinä pojan tavarat aina illalla valmiiksi. Valitsen pinoon päivän vaatteet ja puhtaan vaipan, jolloin aamutoimet sujuvat melko sutjakkaasti: Vaatteiden ja vaipan vaihto, hampipesu ja pian ollaankin jo valmiina tarhaan! Ah muuten tätä helppoutta kesällä kun ei tarvitse pukea aamuisin ulkovaatteita lapsellekaan!

En ikinä torkuta! Tämä on tietty hieman ihmisestäkin kiinni, toisella on maailman vaikein asia nousta ylös ekalla kellonsoitolla, itse taas teen sen aina, enkä torkuta ikinä. Siis maksimissaan ehkä kerran vuodessa jos olen jonkun järkyn jetlagin kourissa tai jotain muuta todella poikkeuksellista. Oma mielipiteeni on, etten ainakaan itse saa enää kunnolla lepoa (saati sitten unta) sen ekan soiton jälkeen, päinvastoin olen vielä väsyneempi. Herään siis aina ekalla soitolla ja nousen melkeinpä suoriltapäin ylös. Jos torkuttaisin, tekisin sen varmaan niin, että torkutus-soitto tulisi siinä vaiheessa kun pitäisi muutenkin herätä 😀

Omia aamujani helpottaa aina se, että minulla on valmiina (tai ainakin lähes valmiina) päivän blogipostaus, jonka työstän useimmiten edellisenä päivänä. Näin en saa aamukoomassa mitään järjetöntä paniikkia postausaiheesta, vaan voin rauhassa alkaa miettimään tulevien päivien aiheita.

Olen hieman huono syömään mitään kunnollista aamupalaa. Usein koostuu aamiaiseni kahdesta paahtoleivästä, Terranovan life drink-shotista, lusikallisesta manukahunajaa ja acai-jauhetta. Töissä syön banaanin tai rahkan ja pähkinöitä saapuessani toimistolle. Jos haluaisin hemmotella itseäni kunnolla, tekisin itselleni valmiiksi jonkun ihanan tuorepuuron 😉 Pikainen aamiainen kotona on siis kiireisten aamujen valttikortti, syömättä mitään en voisi kotoa lähteä mihinkään.

Mikä itselläni on ehkä se kaikkein tärkein tekijä onnistuneissa aamuissa on hommien sujuvuus, edes hetken rauha ja se, että olen suunnitellut hommat valmiiksi. Vihaan yli kaiken häslinkiä, kiirettä ja semmoista ”mitäköhän tässä piti tehdä”-menoa aamuisin! Suunnittelen siis huolellisesti valmiiksi aamun hommat, varaan tarpeeksi aikaa niiden tekemiseen. Herään siis ennemmin liian aikaisin kun torkutan.

Meikin suhteen laitan myös usein valmiiksi omaan pussiinsa semmoiset basic-arkimeikit, joilla saan helposti siistin meikin aamulla, ilman huolta siitä, että joutuisi käyttämään aikaa siihen kun yrittää etsiä jostain meikkikätköjen uumenista juuri sitä jotain tiettyä luomivärisävyä, jolla haluaisi tänään tehdä meikin.

Aamut sujuvat minulla melko ”minuuttisäästöllä”. Yritän siis käyttää jokaisen hetken hyväksi. Sillä välin kun kahvi tippuu, pesen naamat ja otan esiin läppärin. Kaivan ehkä jostain jo vaatteita esiin, kunnes istun juomaan kahvia ja aloitan hommat. Olen pyrkinyt ehkä vähän eroon tästä liiallisesta multitaskingistä, ettei aamuista tule liiallista häsellystä ja olen enemmänkin tehnyt yhden jutun kerrallaan.

Minulle aamujen hiljainen hetki on tietynlainen meditatiivinen juttu. Olla vain hetki hiljaa ja latailla aivoja uuteen päivään. Se on jotain, mitä kertakaikkiaan tarvitsen. Tavoitteeni on jo pitkään ollut ottaa meditoiminen rutiiniksi aamuisin myös niinä aamuina kun lähden toimistolle. Toistaiseksi tämä ei vielä suju, mutta etäaamuina pidän aina vähintään noin 30min pituisen jooga- ja meditaatiohetken sen jälkeen kun olen saanut tehtyä hommia 2-3h. Siinä vaiheessa onkin aiheellista pitää pieni välinollaus 😉 Normaalisti jos työmatkoihin menee päivästä jopa tunti-pari, säästää kotitoimistopäivinä huomattavasti sitä aikaa juurikin esimerkiksi tämmöisiin asioihin.

Mitä muuten tulee työmatkoihin, olen vähentänyt somettamista silloin. Monille ”kiireisille” voi olla hyvä sauma kokeilla arkimeditaatiota esimerkiksi juuri työmatkalla junassa tai bussissa. Istua paikallaan, kenties katsoa ikkunasta ulos, keskittyä johonkin kiintopisteeseen ja hengitykseen. Tai tietysti myös ihan silmät kiinni mikäli siltä tuntuu. Teen tätä yleensä ainakin pari-kolme kertaa viikossa ja olen todennut, että aamut lähtevät huomattavasti vähemmän stressaantuneina käyntiin, kun aamurumban tasoittaa rauhallisella työmatkan meditaatiolla. Testatkaa!

Koti/pihajooga- ja meditaatio on kyllä aivan best. Varsinkin nyt kesällä! Päivä ei voisi alkaa paremmin kun tekee edes pienen harjoituksen aamuauringossa. Kesälomalla pyrin tehdä harjoituksen joka päivä. Itse saan paremman tehon irti joogasta ja meditaatiosta musiikin avulla. Käytän tuota Spotifyn Yoga & Meditation -listaa, joka on ihan best! Kokeilkaapas 🙂

 

Onko joku mainitsemani vinkki teillä jo käytössä?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Asiaa ulkonäköpaineista ja 6 asiaa, joista pidän itsessäni

Keskiviikko! Tällä viikolla lähden lomalle ja tiedätte varmaan, aika tuntuu jotenkin matelevan. Kokoajan on ollut jotenkin kamala hässäkkä päällä kun yrittää tehdä työjutuista to-do-listaa, pakkauslistaa, pestä pyykkiä ja mitä vielä. Miten se onkaan, että ennen lomaa on aina jotain hässäkkää ja härdelliä. Vihaan muutenkin pakkausta ja matkalaukun purkamista yli kaiken, joten kun sen saa tehtyä, voi hengähtää syvään 😀

Näin alkuun haluan myös kiittää teitä hurjasti mielenkiintoisista kommenteistanne eilisen äitiyspostauksen arvontaan. En tiedä miksi, mutta istuin tässä aamukahvi kädessä ihan tippa linssissä kertomuksianne lukiessa. Oikeasti, meidän naisten pitäisi muistaa useammin miettiä niitä omia hyviä puoliamme ja piirteitämme, joiden vuoksi haluamme olla juuri me. Usein kun sitä manailee juuri niitä epäkohtia. Voi kun olisin hoikempi, olisipa hiukseni paksummat tai kuinka joku pieni arpi tai kauneusvirhe häiritsee. Itsekin olen tähän sortunut ja toki välillä koen niitä päiviä kun haluaisin vain lukittautua kotiin, koska peilikuva ei miellytä tai vatsa on turvonnut ilmapalloksi ennen menkkoja ja ahdistaa. Tuskin kuitenkaan olen ainut. Nämähän ovat tuttuja juttuja varmasti (ainakin lähes) kaikille naisille, mutta pitäisikö sen mennä niin?  Tuntuu, että kaikenlainen kriiseily on meillä naisilla arkipäivää. Ihan oikeasti, miehet pääsevät kyllä monen asian suhteen niin paljon helpommalla!

Yhteiskunta ja ympäristö kun nykyään tuputtaa joka tuutista sitä ”ideaalikuvaa”, täydellistä naista, joka meidän (mukamas) pitäisi olla. Ei ihme, että meidän naisten masennus ja ahdistus ovat lisääntyneet kun paineet ovat niin kovat. Ulkonäköpaineisiin kun törmää kaikkialla. Varsinkin sosiaalisessa mediassa ja väittäisin itse, että se varmasti onkin suurin syy koko tähän ulkonäkökeskeisyyteen. Kaikki haluavat olla täydellisiä tai ainakin antaa ulospäin semmoisen kuvan. Tottakai sitä helposti ajautuu ajattelemaan, että olenko minä huonompi vain siksi, etten ole langanlaiha, pitkäsäärinen, superpaksulla tukalla siunattu tai osaa tehdä ”täydellistä IG-meikkiä”. Kuvia muokataan paljon ja tulisi muistaa, että se huippumallikaan tuskin huonoina päivinään näyttää juuri siltä kun rankalla kädellä käsitellyssä mainoskuvassa. Silti myönnän, etten tietysti itsekään halua lisätä itsestäni someen kuvia, jotka koen epäedustaviksi tai joissa mielestäni näytän rumalta. Eihän nyt kukaan halua joutua ”katso nyt kuinka huono kuva”-tyyppisen arvostelun kohteeksi. Jokaisen tulisi kuitenkin tiedostaa, että se mikä voi ehkä näyttää totuudelta, voi myös olla täysi illuusio. Ei kukaan meistä ole täydellinen ja miksi pitäisi olla? Toki kauneusihanteet muuttuvat vuosien varrella ja jo jonkin aikaa onkin kurvikkaampi ollut ”se juttu”, joka oikeasti on  jo edistystä verraten menneiden vuosien anorektisiin ”ideaalivartaloihin”.

Ja joo, olen kyllä itsekin kirjoittanut joskus jyrkkiä mielipiteitä mitä tulee vaikkapa painoon. Esimerkiksi ”jokainen kyllä laihtuu, jos oikeasti tekee hommia sen eteen”, mutta jep, eivät ne asiat aina ole niin yksinkertaisia. Itsekin olen kuluvan vuoden aikana kokenut useankin kerran niitä hetkiä kun en oikeasti vaan jaksa lähteä työviikon jälkeen sinne lenkille tai perun työpäivän jälkeisen joogan, koska en vain jaksa tai ehdi. Toki itse pyrin arjessa aktiivisuuteen ja liikkumaan itsevalitsemaani lajia 1-2 kertaa viikkoon, mutta tässäkin on ollut hommaa pysyä viimeaikoina. Seuraava tavoite onkin alkaa oikeasti kalenteroimaan itselleni sitä omaa aikaa. Tiedättekö kun kalenteroidut asiat usein myös toteutuvat, ainakin jos on tämmöinen kalenterin orja kuin itse. Oli se sitten maanantai-aamun mini-meditaatio, ihan silkka lepohetki lukien, tiistai-illan joogatunti tai ytimekäs salitreeni perjantaina töiden jälkeen, laita se kalenteriin! Tarkoitus ei ollut kuitenkaan tehdä sen kummempaa numeroa painosta, vaan enemmän siitä omasta hyvinvoinnista, joka toki myös rauhoittaa, vahvistaa itseluottamusta ja luo yksinkertaisesti hyvää oloa.

En eilisessä postauksessa juurikaan tuonut esille sitä, mistä sitten erityisesti pidän itsessäni? Tässäpä kuitenkin muutama asia:

 

Pisamat. Ne ovat olleet ”mukanani” melkein aina ja osa minua. Esimerkiksi talvella pisamien ollessa piilossa, näytän usein mielestäni oudolta. Koen, että ne ovat osa identiteettiäni ja olisi outoa, jos ”joku veisi pisamani pois”.

Siro vartalo. Olen aina ollut melko pienikokoinen ja siitä on etua esimerkiksi monessa liikuntalajissa! Tasapainon pitäminen on helpompaa ja liikkuminen ketterää ”pikkuisena”. Esimerkiksi surffaamisen opettelu on ollut minulle todella helppoa, koska pienenä pysyy helpommin laudan päällä.

Hyvä iho. Viime vuosina olen alkanut arvostaa enemmän sitä, etten ole juurikaan kärsinyt iho-ongelmista jotain satunnaisia pieniä hormonimyrskyjä lukuunottamatta. Panostan ihonhoitoon ja haluan, että ihoni näyttää terveeltä ja hehkuvalta.

Silmäni ja ripseni. Pidän persoonallisista silmistäni ja onnekseni ripseni kasvavat pitkiksi ja kaareviksi. Joskus 12-vuotiaana leikkelin joskus ripsiäni lyhyemmiksi, koska mielestäni ne olivat liian pitkät 😀 Vaikka ripseni ovatkin luonnostaan todella vaaleat ja ”näkymättömät tihrut” silloin kun en ole niitä värjännyt, ovat ne ripsivärin kanssa todella kivat ja näyttävät!

Sitten taas piirteitä, joista pidän itsessäni ovat esimerkiksi reiluus, rehellisyys ja aikaansaavuus. Oli sitten kyseessä liiketoiminta tai ihmissuhde, haluan että minuun voi luottaa ja että toiminta on avoimen rehellistä, sekä luotettavaa. Epärehellisyys, ihmissuhteiden pinnallisuus ja teennäisyys, semmoinen esittäminen ovat asioita, jotka saavat itseni surulliseksi.

Koen, että olen tyyppi, joka pistää hommat rullaamaan ja saa asioita aikaan. Jos haaveilen jostain, pistän hommat käyntiin, teen asian eteen töitä, asennoidun unelmieni saavuttamiseen ja hups, monessa tapauksessa asiat toteutuvat! Asenne on siis avainjuttu.

Se, että osaa nimetä itsestään niitä hyviä asioita ja puolia, ei ole itsekkyyttä vaan nimenomaan terve piirre, jota pitäisi oikeasti harrastaa enemmän. Itseensä, omiin kykyihin luottaminen ja niiden pidettyjen puolien muistaminen vahvistaa itsetuntoa ja auttaa hyväksymään itseään. Vai onko joku toista mieltä?

Loistavaa päivää!

 

Kuvat Jutta. Kuvat otettu Shala Helsingin tiloissa.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Julkaistu

Eroon suorittamisen kierteestä ja täydellisyyden tavoittelusta?

Olen monen asian suhteen melkoinen täydellisyyden tavoittelija. Vaikka työpöytäni tai kotimme usein saattaakin olla kuin pommin jäljiltä (vaatekaapistani nyt puhumattakaan), on tiettyjä asioita, joiden suhteen pyrin siihen, että asiat ovat tip top. Jos ryhdyn johonkin, teen sen kerralla kunnolla, haluan olla kaikkialla aina etuajassa ja olen äärimmäinen listojen laatija. Asiat, jotka ärsyttävät ovat niitä kun asiat eivät hoidu tai junnaavat, saati sitten jos ne tehdään hutiloiden. En sanoisi olevani mikään äärimmäinen perfektionisti, en siirtele tavaroita täydellisiin asentoihin ja useassa asiassa olen melko huoleton, mutta yleisellä tasolla haluan asioiden olevan järjestyksessä. Olen muutenkin todella suorittaja.

Oikeastaan on minun jatkuvasti tehtävä jotain. Keksittävä uusia proggiksia, harrastuksia, kotihommia ja asioita, joihin ei ehkä oikeasti olisi edes aikaa. Toki pääasiassa siksi, että tykkään tehdä kivoja juttuja ja saada uusia haasteita, mutta joskus pitäisi tietysti osata myös pysähtyä iloitsemaan enemmän jo niistä olemassaolevista jutuista. Myönnän, että minulle on todella vaikeaa vain olla tekemättä mitään ja rentoutua. Varmaan tämän vuoksi olenkin aina niin ”kiireinen”, koska tekemistä ja hoidettavaa keksii kyllä loputtomiin. Noh, myönnän että välillä on fiilis siitä, että ”minä teen kaiken” tai ”en vain enää jaksa yhtäkään uutta juttua, koska en ole ehtinyt rentoutua”. Sekin varmasti kertoo jo jotain, että Suunnon kellon askelmittariin kertyy usein lähes se 10 000 askelta päivinä, joina en käytännössä edes poistu kotoa. Oikeasti toivoisin, että voisin olla enemmän se hälläväliä-tyyppi, joka ei jaksa stressata mistään ja tekee mitä tekee, silloin kun se itselleen sopii. Ainakin siis joidenkin asioiden suhteen.

Lomalla havahduin siihen kun keräilin äitini kanssa rannalla simpukoita. Olen jo vuosia keräillyt rantalomilla simpukoita ja voisin sanoa olevani jo melko pro tuossa hommassa. Spottaan heti parhaimmat yksilöt ja tosiaan: Huolin ainoastaan ne täydelliset. Ei kulumia tai värivirheitä, ne lentävät takaisin hiekkaan. Äitini löysi muutaman simpukan kanssani ja tarjosi niitä minulle, kunnes totesin hylänneeni jo aikaisemmin nuo samaiset simpukat ”liian epätäydellisinä”. Hän totesi tuolloin, ettei kaikessa pitäisi yrittää olla täydellisyyteen pyrkivä ja kyllä, tuo sai minut miettimään asiaa ja sitä, että miksi olen niin vaativa, myös itselleni?

Toki olen tiedostanut jo aikaisemmin sen, että tosiaankin usein vaadin itseltäni paljon ja ehkä jossain määrin tietty kontrolli elämässä luo jonkinlaista turvaa. Siitä nimenomaan, että on mahdollista hallita noita omia asioitaan ja se taas luo tunnetta siitä, että hommat ovat hanskassa. Esimerkiksi juuri se listojen laatiminen. Vaikka toisaalta ehkä pitäisi enemmän ”go with the flow”, olemme me tietysti erilaisia ja itse koen listojen laatimisen ja tekemisen konkreettisen hahmottamisen itseäni helpottavaksi. Joka aamu listaan ylös työasiat, joita haluan sinä päivänä saada aikaiseksi. Omalla kohdallani se auttaa juuri siinä ajanhallinnassa. Lapsiarjessa tuntuu muutenkin olevan melkolailla asioita, joita täytyy hallita, pitää ojennuksessa ja nimenomaan suorittaa. Ihan siitä lähtien, että onko lapsella tarpeeksi puhtaita vaatteita, onko nyt muistanut viedä sinne tarhaan niitä varavaatteita ja aamun tarvikkeetkin pitää muistaa laittaa illalla valmiiksi odottamaan. Välillä tuntuu, että aivot ovat suorastaan yhtä juntturaa kaiken sen infon kanssa, jota pitäisi muistaa.

Viime viikkoina olenkin yhä enemmän tiedostanut tätä ja omaa suorittamistani. Yrittänyt miettiä, että kuinka voisin olla rennommin. Tiedättekö, se tyyppi joka tulee kotiin ja istahtaa sohvalle tuntikausiksi ilman huolta kotihommista tai aamun treenikassin valmiiksi laittamisesta. Haluaisin ainakin itse olla se ja olenkin yrittänyt opetella itseäni enemmän siihen suuntaan. Ja hei, nyt muuten hoksasin. Ekalla kerrallani kivikauppaan, lähti mukaani se vihertävä Välimeren Jaspis, irtipäästämisen kivi. Voisiko suorittaminen ja itseltään täydellisyyden tavoittelu olla se, mistä minun olisi päästävä irti? Sitähän suorittaja nimenomaan tarvitsee. Päästää joskus irti suorittamisesta.

Olenhan toki puhunut viimeaikoina tästä aiheesta enemmänkin, esimerkiksi joogasta ja mindfulnesista. Nuo ovat olleet nimittäin itselleni juuri niitä keinoja, jotka ihme ja kumma ovat todella auttaneet rentoutumaan ja päästämään irti. Toivon, ettei tämä kuulostaa liian hihhulimeiningiltä, mutta itselläni nämä keinot ovat oikeasti auttaneet. Arjessa kun pitäisi löytää se balanssi kiireen ja rentoutumisen välillä. Toki kunnianhimoa ja suorittamista tarvitaan jossain määrin, mutta myös sitä, että osaisi olla itselleen armollinen. Ja sitähän esimerkiksi juuri jooga tavoittelee. Se  vaikein juttu koko hommassa on kuitenkin loppupeleissä se ajan ottaminen itselleen, kaiken härdellin keskellä voi mukamas tuntua mahdottomalta löytää aikaa vain sinulla. Sepä siinä onkin, että täytyy vain miettiä, että mitkä asiat ovat oikeasti niitä ”turhia” aikaavieviä juttuja, joita ehkä vain tekee sen tekemisen vuoksi. Niistä irti päästäminen onkin se juttu.

Kiinnostaisi tietää, että löytyykö sieltä muita suorittajia?

T. Toivottavasti joskus ex-suorittaja

 

Kuvat otettu Shala Helsingissä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Viime viikon parhaimmat jutut

Näin alkuun, kiitos vielä hurjasti kommenteistanne eiliseen postaukseen. Pyrin tänään ehtiä vastailemaan kaikkiin, kunhan ehdin perehtyä niihin! Noin yleisesti on tänään vuorossa tämmöinen ”säläpostaus”, koska alkuviikko on mennyt jotenkin ihme koomassa. Aikaisempi ”viikon parhaimmat”-postaus oli ilmeisen suosittu, joten se saa nyt jatkoa!

Eilen lähdin töihin ilman meikkiä ja fleecehousuissa, koska oli vaan jotenkin niin vetämätön olo, eikä noin muutenkaan ollut sovittuna paltsuja tai mitään, minkä vuoksi olisi ollut tarpeen ehostautua. Noin yleisesti tykkään usein maanantaista, mutta eilen oli vaan yksinkertaisesti ankea fiilis, enkä edes tiedä miksi? Ylitin kuitenkin itseni ja onnistuin raahautumaan jopa labraan verikokeeseen, johon oli lähete. Vihaan siis verikokeita yli kaiken. Lisäksi sitä kammoa aina lisää se, kun näytteenottaja alkaa rauhoittelevasti höpötellä niitä näitä sillä hetkellä kun se höpöttlely yksinkertaisesti saa vielä hermostuneemmaksi. Wuhuu, selvisin jokatapauksessa 😀

Ja joo, en haluaisi olla negatiivinen, mutta jotenkin on tämä talvi alkanut tympimään. Jokaikinen aamu vedän villapaidan päälle, pipon päähän, UGGsit jalkaan ja vuoraudun pitkän toppatakin uumeniin. Voisin sanoa, että itse en useinkaan onnistu näyttämään pakkasilla tyylikkäältä. Kovasti odottelen niitä kevätpäiviä kun jalkaan voi laittaa jopa tennarit ja lähteä ulos ilman pipoa. Noh, näistä eilisen ”ei-niin-viikon-parhaista” vähän mukavampiin juttuihin..

Neulontajutuillahan tämä täytyy tietysti aloittaa! Saatoitte ehkä huomata sunnuntaina kun postasin IG-storiesiin mustasta kevyestä villapaidasta, joka on ollut nyt työn alla. Aloitin sen neulomisen reilu viikko sitten ja huhhei, johan ovat puikot heiluneetkin. Nyt kuitenkin hihoja ja kaulusta vaille valmis! Luultavammin tulee ensi viikolla esittelyyn täällä. Nyt vielä tuumailen, että millaiset hihat siihen teen.. Tekisi mieli testailla jotain erikoisempaa. Viikonloppuna pistin myös tilaukseen about 30 lankakerää uusiin projekteihin, ups 😀 Olen todellinen villasukkahirmu ja olen miettinyt, että pitäisi testata neuloa jotkut söpöt polvisukat kotikäyttöön. Myös pojalle olisi tarkoitus neuloa villapaita.

Viime viikkoon mahtui myös hot joogaa ja hot pilatesta. Viikon kohokohtia ovat ehdottomasti jooga- ja pilatestunnit, varsinkin nyt pakkasilla nuo hot-tunnit ovat melkoista hemmottelua. Kotijoogaa en ole nyt pariin viikkoon kertakaikkieen ehtinyt tehdä, mööh. Ensinnäkin siksi, etten ole kamalasti ollut etänä ja aamutkin ovat olleet yhtä härdelliä. Vitsi, kevään tullen täytyy ottaa taas tavaksi aamun terassijoogat!

Ei varmasti yllätä tämä kohta.. Mutta ette tiedä millainen matkakuume on päällä!! Lähipäivinä on ollut pientä matkasuunnittelua, mutta nämähän nyt pyörivät päässä ihan vuoden jokaisena päivänä, haha. Syksyksi haaveilen Kaliforniasta, Seychelleistä, Malediiveista ja Tahitista. Noh, eihän nyt hullukaan näihin kaikkiin lähde, ainakaan saman syksyn aikana (tai siis jos olisi tarpeeksi rahaa, niin todellakin olisin juuri se hullu), mutta ehkäpä jonnekin kenties. Haaveeni olisi esimerkiksi kuukauden reissu, olen nyt överisuunnitelmana päässäni jopa käynyt läpi yhdistelmää Los Angeles + Tahiti. Loseista kun lentää suoraan Tahitille. Jos nyt mennään aivan utopistisiin suunnitelmiin, niin edelleen haaveilen siitä muutaman kuukauden rupeamasta, jolloin voisi suunnitella reissun juuri sinne minne itse haluaa. Oma haavereittini olisi Helsinki- Los Angeles – Kauai, Havaiji – Ranskan Polynesia (Tahiti ja Moorea ainakin) – Uusi Seelanti – Australia – Helsinki. Jos saisi valita näistä edes  kolme, niin olisin tyytyväinen. Kunhan nyt haaveilen 🙂 Nuo kuvan kangaspäällysteiset pinkit UGGsit ovat muuten yksi reissuostoksistani. Löytyivät Nordstrom Rackin outletistä 50 eurolla, olihan ne pakko ostaa.

Omatekoiset releet päällä 😀 Mietin juuri eilen, että milloinkahan ollaan siinä vaiheessa kun vaaterekissä roikkuu ainoastaan itsetekemiä neuleita? Huomaan, että olen jo nyt alkanut karsastamaan neuleita kaupoissa tyyliin, ”blaah, ei voi ostaa, teen tämmöisen mielummin itse” ja onhan se totta, että vaatetta arvostaa niin paljon enemmän kun on itse valinnut värin, materiaalin ja vielä tehnytkin sen. Ihan paras harrastus!

Reloven brunssi töölössä. Eka kertani muuten ikinä Relovessa ja noin yleisesti pitkästä aikaa brunssillakin. Lifestyle-putiikki Töölössä on samalla terveyskahvila ja 2nd hand-liike. Itse kirppislöytöjä en tällä kertaa käynyt tutkailemassa, mutta brunssikombot olivat tosi hyviä! Otin itse tämän Relove-kombon, jossa oli smoothie, avokadoleipä, tuorepuuro, banaanileipä jälkkärinä ja itsevalitsema erikoiskahvi. Melkoinen ruokakooma oli tämän jälkeen 😀 Kombon hinta oli 19,50e, tämän lisäksi en olisi kyllä muuta edes jaksanut syödä, mutta pienempiäkin komboja löytyy.

Lauantaina kävin Shala Helsingissä Cantienica-workshopissa tutustumassa Suomessa vielä melko uuteen, mutta Etelä-Euroopassa varsin tunnettuun kehonhuoltomenetelmään. Cantienica on hieman pilateksen tyylistä, mutta sitten taas ei. Menetelmä perehtyy paljon kehon virheasentoihin ja auttaa tiedostamaan itse niitä, sekä avaamaan kehon lihasjumeja. Ryhdin parantaminen, virheasennot (esimerkiksi lantiossa) ja kehon vahvistaminen ovat cantienican ydinjuttuja. Todella mielenkiintoista! Olo oli todella rentoutunut ja hyvä workshopin jälkeen. Aloitan nyt myös joogatunnit Shalassa, olen töissä ostanut yritysjoogatunteja Shalan Liisa Laineelta ja pakko suositella Liisaa hurjasti ohjaajana! Lisäksi Flow on flow jooga todella kivaa vaihtelua esimerkiksi hot joogaan tai pilatekseen.

Kivaa tiistaita! Mitkä olivat teidän parhaita juttuja viime viikolla?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.