Mielipiteeni käsittämättömästä ilmiöstä: Someseuraajia keinoja kaihtamatta?

Eräs asia on viime kuukausina ja viikkoina pyörinyt mielessäni yhä enemmän ja hetken mielijohteesta päätin viikonloppuna alkaa luonnostelemaan ajatuksiani kyseisestä aiheesta. Nimittäin jo jopa jossain määrin ongelmaksi muodostuneeista ilmiöistä, somehuijaamisesta. Ostetut seuraajat, follow-unfollow-rumbailu ja mitä näitä vilunkikeinoja nyt nykyään onkaan. Halutaan olla somessa suosittu keinolla millä hyvänsä, mutta ensimmäisenä nousee mieleeni kysymys siitä, mitä seuraajamäärien kasvu näillä keinoin tuo tälle vaikuttajalle? Hyvää mieltä? Itsetuntoboostia? Vaikka koko homma on pelkkää illuusiota?

Ja hei tuo pipo on muuten eilen julkaisemastani mallistosta! Noita vaaleanpunaisia on vielä 2 kpl jäljellä. Tosin tuo omani on tottakai hieman lörömpi testikappale 😀 Pipot ja lisätiedot täällä!

Luin reissussa In the frow-blogin tämän todella informatiivisen postauksen aiheesta ja siitä, kuinka esimerkiksi IG-seuraajien ostaminen vääristää vaikuttajien työmarkkinoita ja pahasti. Myös Jutta kirjoitti viime kuussa tästä paljon keskustelemastamme aiheesta postauksen blogiinsa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan luo tämä kaikki huijaaminen virheellistä kilpailua vaikuttajien keskuuteen. Somemaailmassa alkaa tämä olla jo oikeasti ongelma, jonka paljastamiseen on onneksi jo keksitty keinoja nyt kun osa mainostajistakin alkaa olla ilmiöstä kärryillä. Pahimmillaan vilppimielessä seuraajia ostanut vie yhteistyön nenän edestä siltä, joka toimii reilusti, kaikkien näiden ”kirjoittamattomien somenormien mukaan”. Vain, koska tällä on silmämääräisesti katsottuna enemmän seuraajia.

Pahimmassa tapauksessa asiakas analysoi somekampanjan päätteeksi statistiikkaa esimerkiksi sitoutuneisuuden suhteen ja tuumaa, että ”hei, vaikuttaja A:lla oli hurjasti suurempi sitoutuneisuusaste, eli enemmän tykkäyksiä ja kommentteja, verrattuna vaikuttajaan B, joten miksi jatkossa tekisimme yhteistyötä B:n kanssa?” Siis B:n, joka on toiminut rehellisesti, kun taas A:lla statistiikka sitoutuneisuudesta on pelkkää bottien luomaa huijausta. Epäreilua…? Aivan!! Ja sitten taas, kuinka epäreilua tämä on asiakasta tai mainostajaa kohtaan? Tämä luulee saavansa panostamallaan rahallisella budjetilla tietyn yleisön ostamalleen kampanjalle, mutta koko homma onkin silkkaa huijausta ja kohdeyleisö yhtä tyhjän kanssa. Jos huijaat seuraajissa hankkiessasi yhteistöitä, huijaisitko myös työhaastattelussa tai CV:ssäsi? Periaatteessa vähän sama homma.

Sitten kun mietin tätä ilmiötä omalla kohdallani, miksi haluaisin esimerkiksi ostamalla seuraajia, jotka eivät oikeasti ole kiinnostuneita seuraamaan minua tai sisältöäni? Botteja, jotka on ohjelmoitu tykkäilemään ja kommentoimaan ties mitä soopaa. Ja kyllä, näitä bottien roskakommentteja tulee minullekin päivittäin, vaikken ikinä ole seuraajia ostanut. Aina yhtä rasittavaa ja näitä tulee erityisesti reissussa jos lisään jonkun tietyn hashtagin, johon botit on selvästi ohjelmoitu ”toimimaan”.

Nykyään monet yhteistyökumppanit ovat jo onneksi kiinnostuneita esimerkiksi IG- yleisön maantieteellisestä jakaumasta, sukupuoli- ja ikäjakaumasta, eli varsinkin täällä Suomessa tulevat epämääräiset tilit todella nopsaa ilmi viimeistään tätä kautta. Tai jos vertaa omia statsejani, joissa seuraajistani ainakin noin reilut 98% ovat maantieteellisesti suomalaisia. Ostetut käyttäjät harvemmin ovat, joten homma kyllä varmasti tyssää viimeistään siinä vaiheessa kun asiakas pyytää näitä tietoja ja selviää, että suomalaisen maantieteellinen jakauma on esimerkiksi vain 50% Suomessa ja 50% jossain muualla. Toki, osalla suuremmista vaikuttajista varmasti on paljon myös ulkomaisia seuraajia, mutta veikkaisin, että tämä on melko harvinaista yleisellä tasolla. Varsinkin jos puhutaan meistä, jotka päivittävät somekanavia pääasiassa omalla äidinkielellämme.

Aikaisemmin käytin Followers trackeriä, joka kätevästi näytti esimerkiksi kaikki seuraajani, jotka ovat laittaneet unfollow. Harmi vaan ettei se enää oikein toimi, mutta oli kyllä oiva appsi saada nalkkiin tuo follow-unfollaajat. Itseasiassa ihana Jenna Claudia joskus vinkkasi tästä, joten kiitos sinne! 😀 Ja ne follow-unfollaajat sitten ovatkin aivan perkeleen rasittavia! Sekä yritykset, että ihan oikeat käyttäjät ja jotkut vielä semmoisia, joiden kanssa on jopa somekaveri, on ehkä tavattu, juteltu, kommentoitu somessa puolin toisin ja sitten yhtäkkiä pamahtaakin se unfollow. Okei, ei siinä sitten, ilmeisesti joku alkoi ottaa päähän? Haha. Kyllä itsekin käyn useimmissa tapauksissa silloin laittamassa sen unfollauksen takaisin. Noin yleisesti näistä follow-unfollow-tyypeistä: Usein jos katsoo profiilia ja sanotaan, että käyttäjä seuraa useita tuhansia käyttäjiä, haiskahtaa jo pahasti siltä, että tämä seurailee seuraajien haalimismielessä. En usko, että kukaan haluaa tai edes ehtii oikeasti seurata IG:ssä esimerkiksi 2000-3000 eri käyttäjän touhuja ja päivityksiä ihan vain silkasta kiinnostuksesta. Ei minulla ainakaan olisi aikaa semmoiseen! Pahin on ehkä se, että koko homma on niin läpinäkyvää, mutta silti sitä vaan hommaillaan. Vaikka kaikki muut huomaisivat mistä on kyse.

Tämän ärsyttävän ilmiön seurauksena olen itsekin valitettavasti vähentänyt ihmisten seuraamista Instassa. Jos joku kiva profiili, kenties jo blogin kautta ennestään tuttu tyyppi alkaa seuraamaan, seuraan toki usein takaisin. Lisäksi olen jo monia vuosia seurannut todella monia blogin vakkarilukioita, joka on ihan parasta! Aivan ihana nähdä millaista porukkaa siellä ruudun toisella puolella on. Mutta jos joku uusi (yleensä nämä ovat ulkomaisia käyttäjiä) alkaa seuraamaan ja kommentoi heti ihme hehkutusta, on luultavaa, että seuraaja katoaa sen sileän tien viimeistään parin päivän kuluttua. Sinänsä siis harmi, että on itsekin jossain määrin muuttunut hieman skeptiseksi asian suhteen.

Valitettava totuus on kuitenkin, että nykyään on oikeasti todella hankalaa kasvattaa seuraajamääriä IG:ssä. On todella harvinaista, että jonkun seuraajat kasvaisivat lyhyessä ajassa useita tuhansia. Sinänsä myös välillä harmittaa ajattelutapa siitä, että esimerkiksi IG:n seuraajamäärät määrittelisivät vaikkapa blogisi suosion. Tai että jos sinua seuraa IG:ssä 2000 käyttäjää, on blogillasi vain 2000 lukijaa. Tämä on niin suuri harhaluulo! Olen esimerkiksi itse pitänyt blogia jo kauan ennenkö Instagram edes tuli, joten luonnollisesti tämä on aina ollut ”pääkanavani”, jolloin IG-seuraajien määrä on vain murto-osa blogini kuukausittaisista uniikeista kävijöistä. Toki myyn yhteistyökampanjoita myös Instaan, mutta tällöin asiakas arvostaa sitä, että seuraajakuntani on juuri niitä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita tuottamastani sisällöstäni ja niitä aitoja (ihania) tyyppejä. Luvut eivät siis loppupeleissä merkkaa mitään, vaan kohdeyleisösi laatu ja sitoutuneisuus. Toki välillä harmittaa, etteivät seuraajamäärät enää kasva samaan malliin kuin silloin joskus kun ne perhanan mystiset algoritmit toimivat eri tavalla, mutta syynä on myös ihmisten käyttäytymisen muuttuminen. Monet seuraavat nykyään vain ystäviä ja tuttuja, kun taas niitä somesuosikkeja ja bloggaajia käydään muuten vain kurkkaamassa IG:n tai blogin puolella, vaikkei olisikaan heidän ”virallinen seuraaja” Instagramissa. Ihmiset myös seuraavat hyvin erilaisia kanavia. Monet omat lukijani ovat uskollisia blogille, mutta sitten taas eivät seuraa sisältöäni Instagramissa. Ja sitten toisinpäin.

Nyt kun muistelen, olen ehkä viime vuonna kirjoitellut tästä samaisesta aiheesta juuri siltä kantilta, että toivoisin mainostajien tulevaisuudessa keskittyvän yhä enemmän lukujen sisään siihen kohdeyleisön laatuun. Ja onneksi näin onkin nykyään yhä enemmän! Laatu siis ennen määrää. Feikkiys ei kannata pitkässä juoksussa, tässäkään asiassa. Ja hei, seuraajien määrä on vain numero, ei se ole niin vakavaa!

 

Mitä ajatuksia ostetut seuraajat, follow-unfollow-rumbailu ja yleisesti tämä ”susoituksi keinolla millä hyvänsä”-ilmiö teissä herättää?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Uusia tuulia yrittäjänä, iik!

Kaupallinen yhteistyö: OP Starttipaketti

Kerroin teille kesällä ohimennen pienimuotoisista suunnitelmistani syksylle. Nyt ajattelin paljastaa erään asian, joka on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Kunnes sitten tässä syksyn kynnyksellä hoksasin, että mitäs sitä nyt enää jahkailemaan. Siispä ryhdyin vastikään yrittäjäksi. Mistään kovin mullistavasta ei sinänsä ole kyse, mutta itselleni kuitenkin suuresta jutusta. Vaikka perustamani yritys onkin vasta tällä hetkellä toiminimi, ei voi tietää mitä homma tuo tullessaan. Tästä eteenpäin voinkin (hassua kyllä) kutsua siis itseäni yrittäjäksi. Yritykseni toimenkuvana on blogin kirjoittamisen lisäksi sisällöntuotanto, sekä sosiaalisen median konsultaatiotyö. Jatkan toki edelleen myös muita töitäni, mutta koska jo lähes 10 vuotta kestänyt bloggaaminen jo itsessään on melko yrittäjämäistä, kuten myös päivätyöni, on tuntunut jotenkin hassulta, etten ole perustanut toiminimeä jo aikaisemmin. Syy on ehkä ollut siinä, että kaikki yrityksen perustamiseen liittyvät termit, proseduurit ja asioista selville ottaminen on tuntunut jotenkin todella hankalalta. Voin kuitenkin kertoa, että omalla kohdallani kaikki kuitenkin sujui varsin helposti ja yksinkertaisesti! Jos joku siellä ruudun toisella puolella on haaveillut yrittäjäksi ryhtymisestä, seuraa nyt joitakin vinkkejä vielä kun asiat ovat tuoreessa muistissa.

Uskokaa tai älkää, mutta vielä muutama vuosi takaperin en olisi ikinä voinut ajatella itseäni yrittäjänä. Ajatus pelotti ja tuntui kovin epävarmalta. Mitä jos en osaa hoitaa yrityksen asioita, jotain menee mönkään tai muuten vain ”epäonnistun”? Kunnes sitten reilu vuosi sitten aloin ajatella asiaa uudelleen ja yhtäkkiä asia oli ihan päivänselvä. Miten voi ikinä tietää onnistuuko jos ei edes yritä ja pelkää vain sitä epäonnistumista jo ennakkoon? Asia jotenkin jäi muiden kiireiden jalkoihin, kunnes kesällä päätin, että nyt se tapahtuu: Syksyllä perustan yrityksen! Viime vuosina olen myös hoksannut, että olen oikeasti ennen kaikkea yrittäjätyyppi. Rakastan tehdä asioita omaan tyyliini, minua motivoi itse tekemäni työn onnistumiset, vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa ja tietysti se, että teen asiaa josta itse pidän ja sisältöä, joka kiinnostaa teitä. Ja ennen kaikkea se, että omalla panoksellaan saa asioita aikaan. Se, joka sanelee säännöt ja suuntaukset, olet sinä itse.

Syy, miksi päädyin yrittäjäksi on ensinnäkin taloudellinen. Haluan laskuttaa blogini tuotot yritykseni nimiin, jolloin säästän rahaa kun en maksa välistä palkkiopalvelulle, kuten tähän asti. Toisekseen, jos haluaa kasvattaa ”omaa juttuaan” otetaan yrittäjä enemmän tosissaan kuin vain ”tämmöinen tyttönen, joka kirjoittelee blogia”, eikä siinäkään mitään pahaa ja toki tuokin asetelma toimi minulla hienosti, mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Joskus on vain oikea hetki ottaa askel eteenpäin ja se hetki oli nyt. Ja itse perustamisprosessi onkin ollut vireillä jo jonkin aikaa, jo ennen itse yrityksen perustamista. Laadin liiketoimintasuunnitelman, kannattavuuslaskelman ja pänttäilin itse tietoa kaikesta yrittäjyyteen liittyvästä. Vasta nyt onkin sitten päästy vasta näihin konkreettisiin asioihin, kuten perustamisjuttuihin, tilien avaamisiin ja vakuutusten hommaamiseen. Sinänsä on esimerkiksi laskuttaminen jo melko tuttua hommaa. Melko hyvä nyrkkisääntö on, että asiakkaalta laskuttamastasi summasta käteen jää noin puolet. Kuulostaa siis melko hurjalta. Yrittäjä siis maksaa itse verot ja lakisääteiset maksut, jotka tulee myös ottaa huomioon omaa työtään hinnoitellessa.

Tässä muutamia käsitteitä ja käytännön asioita, jotka aloittelevan yrittäjän tulee ottaa huomioon ja jotka vaativat perehtymistä:

 

Toiminimen / Y-tunnuksen perustaminen. Toiminimellä yrittävä on yksityinen elinkeinonharjoittaja, eli yrittäjä itse on yhtäkuin yritys. Toiminimen perustaminen on todella yksinkertaista ja onnistuu netissä pankkitunnusten avulla ihan hetkessä. Itse maksoin Y-tunnuksen / toiminimen perustamisesta 75€. Samalla tein myös ilmoituksen kaupparekisteriin ja verohallinnolle.

YEL. Lukeuduin ennen itsekin niihin, joille TEL:it ja YEL:it menivät kategoriaan ”tellit ja lellit, sekä kaikki ne ihme maksut ja kirjainyhdistelmät, joita palkasta vähennetään”. Okei, tottakai TyEL (eli työntekijän eläkelaki) on näin palkansaajana tuttu juttu, eli lakisääteinen eläkemaksu, jonka työnantaja maksaa puolestani työeläkeyhtiölle kerryttämään tulevaa eläkettäni. Yrittäjän puolesta ei kukaan tätä tietenkään tee, vaan yrittäjän tuleekin turvata oma eläkkeensä YEL:illä, eli yrittäjän eläkevakuutuksella. Lisäksi YEL turvaa toimeentulosi sairauden, yritystoiminnan keskeytymisen vuoksi tai jäädessä vanhempainvapaalle. YEL täytyy ottaa puolen vuoden sisällä siitä kun on ryhtynyt päätoimiseksi yrittäjäksi.

Kirjanpito. Vaikka ainakaan omalla yritykselläni ei näin alkuun ihan järisyttäviä potteja ole kassavirtaa, olen päättänyt etten halua itse edes yrittää hoitaa kirjanpitoa, vaan haluan palkata siihen ammattilaisen. Ensi viikon agendalla onkin hieman huudella suosituksia näistä. Jos joku siellä osaa suositella kirjanpitäjää, niin saa ilmiantaa! Jatkossa alkaa siis armoton kuittien hamstraaminen. Ennakkoverot ovat nimittäin asia, johon minun täytyy vielä perehtyä ja mielellään ottaisin osaavan kirjanpitäjän, joka maksaisi ne puolestani. Sain tänä vuonna ensimmäistä kertaa mätkyjä (16€ :D), koska ilmoitan osan blogituloistani aina jälkikäteen muutosilmoitukseen, joka aina muuttaa tilannetta palautusten suhteen. Olen verojen suhteen todella tarkka ja yleensä viilaan veroprosentin palkansaajana todella yläkanttiin, enkä todellakaan halua jatkossakaan tämän suhteen mitään ikäviä yllätyksiä.

Yritystili. Koska en luonnollisesti halua sotkea yrityksen varoja omiin päivittäisiin raha-asioihin, tarvitsee yritys oman pankkitilin. Itse olen muutenkin ahkera hajauttamaan varoja eri tarkoituksiin eri tilille, joten minulle tämä on melko itsestäänselvä juttu. Yrityksen jutut ovat siis yritystilillä.

Työn laskuttaminen asiakkailta. Yrittäjähän laatii asiakkailleen konkreettisia laskuja tekemästään työstä. Laskuttamiseen löytyy eri vaihtoehtoja aina ihan perinteisistä laskupohjista sähköisiin laskutuspalveluihin. Yrittäjänä on kuitenkin velvollinen maksamaan myös ALV:it, eli myös ne tulee laskea mukaan laskuihin, muulloin ne jäävät maksettavaksi yrittäjän omasta pussista.

Nyt viimeisimpänä olen hoitanut yrityksen pankki- ja vakuutusasioita kuntoon. Ostin käyttööni OP:n juuri lanseeratun aloitteleville yrittäjille suunnatun Starttipaketinjoka auttaa suuresti tuoretta yrittäjää pääsemään nopeasti ja helposti alkuun yrityksen pankki- ja vakuutuspalveluiden kanssa tarjoamalla oleelliset tuotteet ja palvelut yhtenä simppelinä pakettina. Vaikka itse olinkin vuosikaudet pankissa töissä, olen myös tyyppi, jota ärsyttää lähteä konttoriin jonottelemaan, jotta saisin asiakkuuden avattua. OP:n pankkitunnukset minulla löytyy jo ennestään, joten yritysasiakkuuden avaus onnistui todella helposti ja yksinkertaisesti verkossa. Aikaa tähän meni kotisohvalta noin 10minuuttia. Seuraavana päivänä sain tili- ja korttisopimukset sähköisesti allekirjoitettaviksi. Starttipaketin voi ottaa käyttöön kun sinulla on Y-tunnus hallussasi. 

Avausprosessissa käydään läpi kaikki pankki- ja vakuutuspalveluiden tarpeet aina kortista vakuutuksiin. Halutessaan saa myös jättää soittopyynnön OP:n asiantuntijalle, joka kertoo palveluista lisää. Asiantuntijat ovat käytettävissä, mikäli tarvitsee apua tai neuvoja esimerkiksi rahoituksessa tai vakuutusasioissa. Starttipaketin hinta on ensimmäisen vuoden ajan alkaen 7,90€. /kk. Hinta sisältää yksinkertaisesti paketoituna kaiken, mitä aloitteleva yrittäjä tarvitsee pankkiasioihin, kuten yritystilin, verkkopankin, OP- Visa Business debit-kortin, e-laskutussopimukset, sekä tuntuvia etuja yrittäjän tärkeimmistä vakuutuksista, kuten 22% alennuksen ensimmäisen vuoden YEL-vakuutuksesta. Oma kokemukseni palvelusta on todella positiivinen. Säästää nimittäin aloittelevalta yrittäjältä aikaa paperihommista, jotta voi keskittyä juuri siihen oleelliseen, eli yritystoiminnan aloittamiseen. Starttipaketin käyttöönotto onnistuu verkossa yritysmuodon ollessa toiminimi, muilla yritysmuodoilla varaamalla ajan konttoriin. Lisää tietoa löydät OP:n sivuilta täältä.

Onko siellä muita vastikään yrittäjäksi ryhtyneitä?

Kuinka aloitushommat hoituivat teillä?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Burnout

Mielessäni on viime viikkoina pyörinyt eräs synkkä aihe, jota olen lähes päivittäin pallotellut pääni sisällä. Kirjoittaako aiheesta vai ei? Haluanko antaa itsestäni heikon, huonon ja epäonnistuneen kuvan? Siitä, että on tultu tähän pisteeseen, jossa ahdistaa, nolottaa ja tunnen olevani aivan eri ihminen kuin vielä muutama kuukausi sitten.

Häh, mitä ihmettä edes selitän?! Mennään sitten asiaan: Olen ollut nyt vajaat pari kuukautta sairauslomalla. Toisinsanoen burnout-saikulla.

Jep, siinä se nyt sitten tuli.

Välillä on ollut todella vaikeaa keksiä blogiin iloista kirjoitettavaa kun olo on lähinnä ollut luokkaa ”Helvetti, en jaksa edes vaihtaa tätä nuhjuista pyjamaa pois, miten sitten jaksaisin kirjoittaa jotain mielenkiintoista?”.

Tein aikalailla vuodenpäivät töitä lähes 50-60h viikkotahdilla. Siis kun lasketaan mukaan blogin vievät tunnit. Usein pyörivät työjutut päässä myös öisin, mutta ehkä suurin ongelma oli se, että yritin liian kauan jaksaa yksin. Työni on ollut melkolailla semmoista, että kaikki juttuni ovat vain minun käsissäni, minun päässäni. Ei ketään tuuraajaa, joka voisi tarvittaessa ottaa kopin hommista ja tehdä niitä. Jos joku juttu täytyi hoitaa, oli se vain pakko tehdä vaikka mikä oli. Juuri se korvaamattomuus on pitkässä juoksussa todella ahdistavaa. Loppukesästä sanoin, että rekryän itselleni henkilön, jolle voin delegoida juttuja. Ennen sitä ehdin kuitenkin vähän kesälomani jälkeen saada jonkin muotoisen hermoromaduksen. Tajusin, että vaikka olo on jo pitkään ollut semmoinen, etten tunnu enää jaksavan, alkoi myös kroppa hajoamaan käsiin. Eihän uupuminen kehity hetkessä. Itselläni tämä oli melkolailla vajaan vuoden prosessi, jonka aikana tilanne äityi pikkuhiljaa. Hiljalleen alkoi tulla rintakipuja, paniikkikohtauksia, en saanut kunnolla henkeä ja rentoutuminen oli todella vaikeaa. Tai oikeastaan mahdotonta. Olin joka aamu uupunut, vaikka olisin nukkunut normaalit 8-9h.

Ennen kesälomaa olin oikeasti lähes sekoamispisteessä kaikkien hommien kanssa. Ajattelin jopa, että ihan sama vaikka lyyhistyisin kasaan tähän paikkaan, kunhan saan kaiken tehtyä. Onhan tuo nyt aika sairasta? Ei minkään työn pitäisi olla niin tärkeää, että se menee oman terveytesi edelle? Heinäkuun lomalla rentouduin ja ajattelin, että jeejee, elämä on ihanaa ja eihän tässä ole mitään. Kunnes heti ekalla viikolla töihin palatessa loman jälkeen, oli olo suurinpiirtein pahempi kuin ennen lomaa. Pari viikkoa sinnittelin, vedin syvään henkeä, yritin pitää ahdistuskohtaukset loitolla ja esittää, että kaikki on ok. Kunnes eräänä päivänä elokuussa laahustin keskellä kauppakeskusta aamulla työmatkalla ja purskahdin itkuun. Ajattelin, etten jaksa enää. Mitään. Olisin halunnut romahtaa kasaan siihen käytävälle. Pääsin toimistolle saakka, jossa purskahdin itkuun ja pillitin työkaverilleni tunnin. Että kaikki voimani ovat yksinkertaisesti loppu. Sitten siistin meikkini ja psyykkasin itseni erääseen asiakastapaamiseen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ja niin. Ehkä surullisinta tässä kaikessa on se, että edelleen syytän itseäni tästä. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, heikoksi ja huonoksi. Ja tiedättekö, vaikka olenkin aikaisemminkin ollut stressaantunut ja uupunut, tiedän vasta nyt miltä tuntuu olla oikeasti ihan loppu. Kertakaikkiaan niin finito, ettei aamulla jaksaisi nousta sängystä. Vessaan laaustaminen tuntuu joltain erämaavaellukselta nääntyneenä ja aivot lyövät täysin tyhjää. Luovuus on kokenut suuren kolauksen. Äitinä on kuitenkin pakko jaksaa. Noustava aamulla ylös, tehtävä aamuhommat, vietävä pieni tarhaan ja ennen kaikkea, oltava iloinen ja kannustava. Poika onkin asia, joka näinä viikkoina ja kuukausina on tuonut eniten iloa ja valoa elämään. Pieni ihminen, joka saa aina hymyilemään. Silti on pakko sanoa ääneen myös eräs totuus.. Äitiyskään ei aina ole ihan helppoa. Yritäpä väsyneenä taistella maailman itsepäisimmän uhmiksen kanssa, joka saattaa heittää päivällisen lautasineen seinään vain siitä, että satut sanomaan väärän sanan kesken ruokailun. Tai kymmentä muuta tilannetta. Ja ei, syy ei missään nimessä ole lapsessa, mutta välillä tuntuu, että äitiyskin on joku vertailikilpailu ja helppojen lasten äidit ihmettelevät sitä kuinka yhden lapsen äiti kehtaa valittaa. Jep, tervetuloa arkeeni ihan milloin vain. Toki myös sillä aiemmin mainitsemallani puuttuvalla tukiverkolla on varmasti ollut vaikutusta. Tuntuu, että on vain pärjättävä oman onnensa nojassa.

Mutta sitten taas.. Jos miettii noita työtunteja, joiden lisäksi pitäisi ehtiä myös hoitaa perhettä, parisuhdetta ja kotia. Eihän nyt ole mikään ihme, että ihminen uupuu. Tämä on niin sitä, mitä silloin kirjoittelin ainaisesta kiireestäkin. Aina pitäisi tehdä ja jaksaa, mutta silti olla näyttämättä, että on väsynyt. Vain jotta saisi sen ahkeran ja hyvän tyypin leiman otsaan. Olen syksyn mittaan käsitellyt blogissa paljon jaksamista ja sitä onko palkalla tai rahalla oikeasti väliä? Ymmärrettävästi ovat nämä aiheet olleet todella pinnalla. Hassua sinänsä kun kirjoitin eilen ennustajakokemuksesta, niin juuri asia jota ennustaja ihmetteli, oli työhön liittyvän energian puuttuminen. Hän kysyi, että olenko lainkaan ollut viimeaikoina töissä vai onko työni jotain mitä teen vain ajoittain? Kerroin tilanteen ja tämäpä selitti asian.

Ja ei, vika ei todellakaan ole työpaikassani. Työkaverini ovat ihania ja tsemppaavia, mutta enemmänkin ehkä omassa liian tunnollisessa luonteessa, joka antoi homman mennä tähän pisteeseen. Tästä oppineena voisin todeta, että asioille täytyy saada aikaiseksi tehdä jotain, ajoissa. Ennenkö tilanne äityy liian pahaksi. Ei mikään työ ole sen arvoista, että menetät järkesi tai kulutat itsesi loppuun sen vuoksi. Silti, tuo päivänselvä lause on helpommin sanottu kuin tehty. Tässä vaiheessa voisin todeta, että tämä kokemus on henkisesti rankimpia, joita ikinä olen käynyt läpi.

Tarkoitus olisi palata töihin ensi viikolla. Oikeastaan olen jo ikävöinyt töitä ja työkavereita. Saikkuni alussa rekrysin itselleni kaksi tuuraajaa, jotka perehdytin hommaan. Ja he ovatkin hoitaneet kaikki aivan loistavasti, josta olen todella kiitollinen. Siksi paluu töihin ei automaattisesti tarkoita paluuta siihen vanhaan. Silti asia kieltämättä jännittää. Paljon. Mietteissä on, että ehkä ensi vuoden alussa kokeilisin tehdä pienempiä tuntimääriä nyt kun sain ihan huippuja tuuraajiakin töihin, jotka ovat tehneet loistavaa työtä. Eniten kuitenkin pelottaa se, että jaksanko enää koskaan? Palaanko enää ennalleen? Kauan toipuminen kestää? Olenko lopullisesti rikki? Mitä työkaverini ajattelevat kun palaan takaisin töihin? Olemme myös nyt miettineet hieman pidempää reissua ja irtiottoa arjesta, tästä olenkin jo aikaisemmin maininnut. Fiilis on se, että irtiotto, talvea ja arjen velvollisuuksia pakoon pääseminen on asia, jota kertakaikkiaan kaipaisin. No, toiselle koiralle ei ole hoitopaikkaa ja kotiinkin pitäisi hommata alivuokralainen tai edes joku joka välillä majailisi siellä. Hoidettavia juttuja siis riittäisi..

Minulle blogi on asia, joka on antanut valtavasti energiaa ja pitänyt minut järjissäni. Asia, josta en jatkossakaan halua tinkiä, koska tämä rakas harrastus on jotain, jota en kuitenkaan käytetyistä tuntimääristä huolimatta koe rasitteeksi. Ehkä koen oloni helpottuneemmaksi täälläkin nyt kun sain tämän mieltä painavan asian sanottua.

 

Kohtalontovereita?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 34 kommenttia.

7 vinkkiä bloggaamiseen

En ole hetkeen tainnut käsitellä blogissani itse bloggaamista. Aihe, joka ei välttämättä ole ehkä ei-bloggaaville se kaikkein samaistuttavin aihe, mutta toisaalta sitten saattaa herättää innostuksen kokeilla bloggaamista. Pian 10 vuotta blogia kirjoittaneena voisin kuitenkin sanoa tietäväni tästä hommasta jotain, joten kokosin muutamia omia vinkkejäni hommaan. Jos olet harkinnut blogin perustamista, kaipaat aloittelevana kirjoittajana vinkkejä tai blogin pitämisen salat kiinnostavat noin yleisesti, tulee tässä omia vinkkejäni onnistuneeseen bloggaamiseen..

Tuo persoonaasi esiin. Persoonaton sisältö herättää vähemmän mielenkiintoa, samaistuttavuutta, eikä sitouta seuraajiasi samalla tavalla. Ihmisiä kiinnostavat ennen kaikkea toiset ihmiset, sinä ja sinun mielipiteesi. Siksi käsite vaikuttaja onkin osuva. Vaikuttajat ovat ihmisiä, henkilöbrändejä, jotka vaikuttavat sisällöllään samanhenkisiin ihmisiin. Jos haluan jostain asiasta pelkkää faktaa, voin näpytellä itseni Wikipediaan, mutta jos haluan lukea aiheesta ajatuksia, mielipiteitä ja keskustelua, on blogi tähän juuri se oikea alusta.

Panosta kuviin. En itsekään tosiaankaan ole mikään maailman paras kuvaaja, mutta laadukas kuvasisältö on kuitenkin yksi menestyneen blogin avainjutuista. Vaikka panostaisitkin kauniiden kuvien sijaan tekstisisältöön, antavat kuvat kuitenkin uudelle lukijalle aina ensivaikutelman blogista. Vaikka teksti olisi loistava, saattaa huonolaatuiset puhelinkuvat karkoittaa lukijan tiehensä. Asia, johon silmä ensimmäisenä kiinnittää huomion, ovat juuri visuaaliset seikat. Itsellä olisi kipeästi tarvetta ulkoasun päivitykselle pitkästä aikaa, mutta rehellisyyden nimissä en yksinkertaisesti vain ole ehtinyt tehdä vielä asialle mitään. Anyway, nykypäivänä voisi todeta, että jos halua blogia ammattimaisesti tai edes semi-ammattimaisesti, ei välttämättä enää pitkälle pötki ilman järjestelmäkameraa. Eron todennäköisesti huomaa vasta sitten, kun on tehnyt sen kamerapäivityksen, eikä paluuta vanhaan enää ole.

Suunnitelmallisuus. Pohdi millaista sisältöä haluaisit lähiaikoina tuottaa ja mistä haluaisit kirjoittaa. Kirjaa ylös esimerkiksi 5-10 valmista otsikkoa tai aihetta. Näin ei iske paniikki, vaikkei jonain päivänä olisikaan kaikkein luovimmalla tuulella. Valmiit suunnitelmat tai aiheet voivat antaa inspistä kirjoittamiseen. Myös pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus kannattaa. Mieti, mikä on tavoitteesi bloggaamisessa? Kehittää itseäsi, vuorovaikuttaa vai tehdä siitä ammatti?

Kieli oppi ja yhdys sanat. Arghhhh! Eli ei näin. Yhdyssanavirheet ja vaikeasti luettava teksti ovat niitä, jotka karkoittavat lukijat tiehensä. Kaikki eivät tietenkään voi olla ammattimaisia ja synnynnäisiä kirjoittajia, enhän nyt itsekään aina noudata kaikkia kieliopin sääntöjä, mutta pääpiirteittäin kuitenkin. Tekstissä vilisevät kielioppi- ja yhdyssanavirheet antavat auttamatta usein kirjoittajasta itsestään tyhmän kuvan, vaikka kyse olisikin siitä, ettei juuri kirjallinen ilmaisu olisi henkilön vahvuus. Tässäkin on mahdollista kehittyä ja sanoisinko, että jos päättää kirjoittaa blogia ja yrittää luoda sen suhteen menestystä, pitäisi kieliopin pääasiat edes olla hallussa. En nyt väitä, että oma tekstini olisi täysin virheetöntä, välillä saattaa kiireessä eksyä jotain pikkumokia. Pointtina nyt kuitenkin, että tekstin tulee olla helppolukuista ja selkeää.

Erikoistu johonkin aihe-alueeseen, ota kantaa ajankohtaisiin aiheisiin ja herätä keskustelua. Vaikka oma blogini onkin melko sekalainen soppa, on minulla kuitenkin tietyt selkeät osa-alueet, joita käsittelen usein. Työelämä, talous, hyvinvointi ja perhe. Kirjoita asioista, joista tiedät jotain tai joista sinulla on jonkinlainen mielipide tai näkemys. Aiheita, jotka ovat ajankohtaisia ja puhuttelevat. Ja tietysti ennen kaikkea aiheet, jotka itseään eniten kiinnostavat. Niiden aiheiden käsittely onkin tietysti kaikkein luontevinta.

Säännöllinen postaustahti on tärkeä juttu. Lukijan kannalta maailman ärsyttävintä on se, että sisältöä tulee todella epäsäännöllisellä tahdilla. Ensin innostutaan ja sitten taas hiljennytään viikkokausiksi. Mieti siis omalla kohdallasi sopiva postaustahti, oli se sitten päivittäin, pari kertaa viikossa tai kerran viikkoon. Omassa tahdissa pysyminen on kuitenkin tärkeää ja pikkuhiljaa lukijatkin oppivat blogisi rytmiin. Näppituntumalta voisin sanoa, että kerran viikkoon tai sitä harvemmin tapahtuva päivitystahti saattaa jo aiheuttaa seuraajien innon lopahtamisen.

Tee omaa juttuasi, älä kopioi muita. Toiset vaikuttajat ja bloggaajat voivat tietysti toimia inspiraationa, mutta keskity silti tekemään sisältö omaan tyyliisi sen sijaan, että ajattelisit olevan kiinnostavampaa kopioida täysin samanlainen tyyli toisilta. Itse myönnän, että olen nykyään todella pihalla mitä muissa blogeissa tapahtuu, koska en yksinkertaisesti ehdi juurikaan lukea muita blogeja. Silti on hyvä olla jonkinlainen käsitys siitä, mitkä aiheet ovat pinnalla, mistä blogeissa kirjoitetaan. Itse inspiroidun muiden teksteistä lähinnä aiheiden tiimoilta. Blogikollega saattaa kirjoittaa aiheesta  x, joka herättää itsellä inpiksen käsitellä samaista aihetta toisesta näkökulmasta. Itse myös tykkään blogeissa kiertävistä postaushaasteista.

 

Kivaa lauantaita <3

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Yrittäjyys, uhka vai mahdollisuus?

Eräs asia on viime kuukausina pyörinyt enemmän tai vähemmän mielessä. Nimittäin yrittäjyys. Jo viime syksynä yrittivät pari työkaveria tsempata yrityksen perustamiseen jo ihan bloginkin vuoksi, mutta mikä siinä sitten jännittääkin niin kovin? Viime viikot olen taas kerran tuumaillut asiaa, tutkinut eri vaihtoehtoja, starttirahaa, oppinut asiaa YEL:istä sun muuta. Mielessä pyörii sata ideaa, mutta silti yrittäminen hieman jännittää. Suurin syy on varmasti se, että meillä Suomessa tuntuu vallitsevan yleinen käsitys, ettei yrittäminen kannata. Jokainen tietää ystävien tai tuttujen kautta jonkun konkurssiin ajautuneen ja ne ”ei enää ikinä yrittäjäksi”-jutut, mutta hei, eikö Suomi juuri tarvitsisi tätä? Lisää yrittäjiä ja oman intohimonsa toteuttajia. Silti tuntuu ikävältä, että mahdollisuudet niin moneen upeaan juttuun löytyy, mutta usein ne yrittäjyyden riskit pudottavat takaisin todellisuuteen.

Oman näkemykseni mukaan suomalaiset ovat varsin ahkeria ketju- ja markettishoppaajia. Asiat tulee saada mahdollisimman halvalla, tuotteen alkuperästä viis. Onneksi tähän on tullut viime vuosina pientä muutosta ja ihmiset ovat alkaneet suosia esimerkiksi enemmän kotimaista, luomua ja lähiruokaa, mutta tämäkin on vielä melko pientä ja yleisintä varmasti tietyn joukon parissa. Ja kyllä, onhan se totta, ettei kaikilla yksinkertaisesti ole varaa ostaa pelkkää kotimaista, luomua ja lähiruokaa. Ei terveellinen ja puhdas ruoka kuitenkaan ole se kaikkein edullisin vaihtoehto, jossei ruoan laatu ole omassa taloudessa prioriteettilistan kärjessä.

Myönnän, että myös itse ostan suurten ketjujen tuotteita edelleen jossain määrin. Kun tarvitsemme jotain pientä kotiin, ajamme Ikeaan, usein tuntuu helpoimmalta ostaa yksinkertaiset perusvaatteet ketjuliikkeistä ja sitä rataa. Silti olen pyrkinyt kiinnittämään asiaan enemmän huomiota ja suosimaan enemmän myös niiden pienten putiikkien ja yritysten tuotteita. Pieniä askelia siis. Sinänsä harmi, ettei pienillä kivijalkaliikkeillä ja erikoisputiikeilla oikein ole mahdollisuutta kilpailla suurten kauppakeskusten kanssa, jonne ihmiset yleensä ajautuvat ostoksille.

Eräs idea oman pipomallistoni takana oli herätellä ihmisiä juuri ajatukseen, että voisiko sen maailmanlaajuisen massaketjun tuotteen sijaan suosia kotimaista ja käsityönä tehtyä? On suuri harmi, kuinka tämäkin ala on jäänyt täysin suurten ketjujen jalkoihin. Miksi on ok maksaa parikymppiä kiinarytkystä kun hieman kalliimmalla saisi laadukkaamman, kotimaisesti tuotetun ja samalla tekijälle hyvän mielen? Välillä tuntuu, etteivät ihmiset ymmärrä esimerkiksi sitä, ettei yrittäminen ole ilmaista, ettei pienyrittäjä yksinkertaisesti voi tarjota tuotteita samaan hintaan kuin yritys, joka ostaa Kiinasta tuhansien kappaleiden eriä. Jotenkin tuntuu vallitsevan semmoinen ”miksi minun pitäisi maksaa yhtään enemmän jos voin saada pilkkahintaan”. Eikä kyse olekaan siitä, tietysti olen itsekin todella nuuka rahoistani, mutta ajatuksena onkin lähinnä suurempi kokonaisuus. Jos pienyrittäjien suosimisesta tehtäisiin suurempi juttu, yleistyisi käsitys ja asenteetkin ehkä pikkuhiljaa muuttuisivat, edes vähän.

Asia, jota en yksinkertaisesti voi sietää, on Wish ja Aliexpress-villitys. Suoraan sanoen nousee melkein oksennus kurkkuun kun edes ajattelen tuota Kiina-kamaa, jota ihmiset tilailevat kilokaupalla. Olin juuri yksi päivä postissa ja edelläni oleva nainen oli noutamassa ilmeisesti omia kiinapakettejaan, joita oli oikeasti iso kassillinen. Nainen naureskeli siinä postin tädille, että ”heh, heh, tuli vähän tilattua kun oli niin halpaa ja alennus”. Hei ihan oikeasti!!! Myönnän, että olen itse joskus aikoinaan tilannut eBayn kautta parit iPhonen kuoret Kiinasta ja muinoin silkasta huvista seurannut Facebookin Wish-ryhmää lähinnä niiden koomisten ”tämän tilasin, tämän sain”-juttujen vuoksi, mutta itse en kuuna päivänä tilaisi sieltä mitään, ikinä. Ihan jo senkin tähden, ettei tuotteista voi koskaan tietää a) kuka ne on valmistanut b) onko niissä haitallisia kemikaaleja c) laatu on satavarmasti täysin paskaa. Ennemmin suosin esimerkiksi Etsyä, josta löytyy oikeasti ihania putiikkeja ja juuri käsityönä tehtyjä uniikkeja juttuja. Tilasin itseasiassa juuri erään taideteoksen eräältä kalifornialaiselta kuvittajalta, täytyy esitellä se heti kun saan ostettua kehykset. Ja joo, syypäitä kannattamattomalle yrittäjyydelle Suomessa ovat varmasti erityisesti juuri suuret ketjut, netin kiinapuodit ja tottuminen siihen, että jos kerta saa jotain halvalla, ei voi enää jatkossakaan maksaa mistään enempää.

Ja oikeasti, pakko mainita tähän myös eräästä julkaisusta joskus pari vuotta takaperin siellä Aliexpress/Wish-ryhmässä, johon yksinkertaisesti oli ihan pakko kommentoida. Joku tyttö hehkutti Kiinasta tilaamaansa feikki-Canada Goosea, jonka oli saanut ”tosi halvalla”. Kyseisten feikkitakkien täytteitähän on testattu ja höyhenistä on löytynyt mm. salmonellabakteereita. On jokaisen oma valinta jos haluaa tukea piratismia, mutta on kuitenkin aivan eri asia vaarantaa jopa oma terveytensä sen vuoksi, että haluaa jonkun tuotteen niin palavasti, vaikka sitten feikkinä. En tarkalleen muista mitä postaukseen kommentoin, ehkä jotain tuosta salmonellasta, mutta koomisin oli tytön vastaus, joka oli jotain tyyliin ”no ihan sama, itse ainakin tykkään”. Alright.. Valintansa kullakin, mutta sinänsä surullista, että maailma on mennyt näin epätoivoiseksi halvalla hakemiseksi.

Todella positiivisena seikkana mainitsen kuitenkin kierrätysvillityksen, joka on nyt viimeaikoina noussut vahvasti pinnalle. Ja tämä on supersiisti juttu! En olisi itsestänikään voinut 10v sitten kuvitella, että ostaisin pääosan vaatteistani joskus 2nd handinä ja tekisin neuleeni itse. Ja mikäli nyt ei vielä ole tullut ilmi, niin käsityöt ovat juttu, johon kannustan ihan kaikkia. Sen sijaan, että hakisit sen akryylisen kiinapipon, kokeile edes tehdä itse, siitä se lähtee. Ja jos neulominen ei luonnistu, osta käsintehty tai lahjo vaikkapa kummitäti neulomaan sinulle syysneule. Voin taata, että on varmasti laadukkaampi kuin mikään sadan euron brändineule 🙂 Ja kyllä, oma lupaukseni jatkossa on ehdottomasti panostaa enemmän pienyrittäjien palveluihin ja tuotteisiin silloin kun haluan jotain ostaa.

Neulepaita / itse tehty, ohje täällä

Mokkahame / 2nd hand

Kengät / UGG Australia

Ja mitä tulee vielä alkuperäiseen aiheeseen yrittäjyydestä. Kyllä, minua pelottaisi hurjasti nykypäivänä perustaa esimerkiksi pieni myymälä tai kahvila. Todennäköisesti pistän syksyn mittaan yrityksen pystyyn, mutta eri toimialalta. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin!

Ärsyttääkö teitä halvalla hakeminen? Pohditteko shoppaillessa syvemmin sitä, kenelle ja kenen hyväksi rahat menevät? Entä onko pelko estänyt teitä ryhtymästä yrittäjäksi?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.