Kaikki tähänastiset työpaikkani ja paljonko olen niissä tienannut?

Blogeissa pyöri joskus postauksia aiemmista työtehtävistä ja siitä, millaista palkkaa niistä on saanut. Yleisesti olen kirjoittanut paljon työelämästä ja myös palkasta, mutta varsinaisesti en ole koskaan eritellyt täällä työtehtäviäni ja paljonko niistä on tienannut.

Neule / omatekoinen (ohje täällä)

Housut / Gina Tricot (ostettu 2011)

Nilkkurit / Acne

2006-2007. Eka työpaikkani oli myyjänä Spirit Storessa ja tuolloin samaan ketjuun kuuluneessa Warehousessa. Tykkäsin kyllä myyjän työstä ihmisten parissa, sekä varsinkin muotibrändien kanssa. Diesel, Tiger of Sweden, Killah, Vagabond, J. Lindeberg, G-Star ja mitä kaikkia noita merkkejä silloin olikaan valikoimissa vaatteista kenkiin ja asusteisiin. Ja kyllä, tämä oli ihkaensimmäinen työpaikkani. En siis tätä ennen ollut tehnyt edes kesätöitä. Enkä edes tiedä miksi, koska olen kuitenkin aina ollut kunnianhimoinen ja ”haaveillut” työnteosta. Toki olin ollut yläasteella TET:issä ja panostin aina TET-paikoissa ihan täysillä, jotta saisi hyvät arvostelut. Ehkä sitä halusi keskittyä kouluun ja sitten chillailla kesät. Lukion jälkeen meni kesä pääsykokeisiin (muka) lukien, mutta sen jälkeen pidin välivuoden ja menin töihin. Spiritissä tein noin 30h työviikkoa. Palkka oli vielä tuolloin kaupan alalla todella vaatimatonta, olikohan tuntipalkkani jotain 7-8e. Käteen jäi verojen jälkeen ehkä jotain tonnin hujakoilla, ehkä hieman reilu tonni.

Ekan työni jälkeen opiskelin hetken välivuoden jälkeen ammattiopistossa matkailuvirkailijaksi, joka oli joku ihmeen hetken päähänpisto sen jälkeen kun ovet kielitieteisiin eivät laiskan lukemisen jälkeen ihan auenneet. Tuo koulu oli lukion jälkeen kyllä yhtä pelleilyä ja jätin koulun kesken noin puolen vuoden jälkeen saatuani muita töitä. Koulun aikana ehdin tosin tehdä lyhyen harjoittelun Sokos Hotellin aamupalalla ja lounaalla. Sen jälkeen voin sanoa, että ravintola-ala ei ole minun juttuni, vaikken työn suhteen kovin nuuka sinänsä ole ollut.

2008. Hetken amistelun jälkeen pääsin osa-aikaiseksi Jyväskylään uuteen Gina tricotiin, joka oli silloin 20-vutoiaana ihan unelmien täyttymys! Tein muistaakseni yleensä noin 1-4 vuoroa viikossa. Spiritiin verrattuna oli työ todella erilaista, koska työporukka oli sen verran isompi ja työtehtävät enemmän pilkottu osiin. Oli kassavuoroa, sovarivuoroa, varastovuoroa.. Sinänsä tosi kivaa, että päivissä oli vaihtelua ja tuolloin tuli kyllä ostettua melkoisesti vaatteita… Kaupan alallahan palkka nousee kokemusvuosien myötä ja tällöin taisin saada jotain 9-10e tuntipalkkaa. Kuussa ehkä 400-800e tilejä, joilla ei kyllä juhlittu, koska en tehnyt ohella myöskään muita töitä, enkä nostanut mitään tukiakaan. Jotenkin sitä vaan tuli toimeen todella pienellä. Toisaalta oli vuokrakin tuolloin jotain 200e paikkeilla. Ehdin olla Ginassa noin 6kk, kunnes pääsin ammattikorkeaan kuluttajarestonomi-opintoihin ja samalla hain ystäväni vinkkaamana paikkaa Glitteristä paremmalla tuntisopparilla ja pääsinkin sinne.

2008-2011. Noh, Glitter vasta olikin parhautta! Todella ihana pieni työporukka, ihanan kannustava esimies ja yleisesti aivan loistava yrityskulttuuri. Yleensä meitä oli hieman kiireestä ja päivästä riippuen 2-3 henkilöä töissä ja työpäivät vierähtivät usein tosi nopsaa. Tykkäsin hurjasti olla Glitterissä ja siellä vierähtikin reilut 3 vuotta. Sinä aikana tein myynnin ja esillepanon lisäksi esimiehen lomituksia, tilauksia ja olin myös mukana liikkeen uudistusproggiksessa. Tein vaihdellen noin 10-30h viikossa amk-opintojen ohella ja olivathan ne viikot melko pitkiä. Kasiin kouluun, koulusta töihin ja kotiin siinä 20:30 aikoihin illalla. Ympäri kellon siis. Niinä päivinä kun en ollut töissä, oli toki pidempää koulupäivää ja muita kouluhommia. Ja tässä vaiheessahan kirjoitin jo ahkerasti blogiakin. Olin tuntipalkalla, joka oli noin 10e/h (vitsi kun en enää edes muista!) ja sain kuukaudessa palkkaa useimmiten ehkäpä 400-700e, hieman kuukaudesta ja vuoroista riippuen. Ihan kivaa lisää siis opintoihin. Näinä vuosina aloin myös tienata pieniä summia blogilla, sanotaanko että liikuttiin ehkä alkuun semmoisessa 100e/kk. Ja Glitter-vuosien aikana vaihdoin amk-opinnnot tradenomi-puolelle, jonka koin restonomipuolta huomattavasti kiinnostavammaksi.

2011-2012. Muutin Helsinkiin harjoittelupaikan perässä. Olin niin innoissani, vaikka olikin haikeaa ottaa loparit Glitsusta. Työskentelin Mandatum Lifessa henkilövakuutusten parissa. Maksoin ihmisille korvauksia henkilövakuuutuksista, neuvoin ja laadin päätöksiä. Aivan ihana työpaikka ja työporukka! Harjoitteluni kesti 5kk, jonka jälkeen tarjottiin vuorotteluvapaasijaisuutta toiselta osastolta. En voinut ottaa paikkaa vastaan, koska en vielä koulun kirjoilla voinut listata itseäni työttömäksi työnhakijaksi. Sain saman konsernin sisältä vakkaripaikan muualta, jonne sittemmin menin töihin. Pitkät työmatkat Espooseen, kuormittava työ ja yleinen viihtymättömyyden fiilis. Ainoa paikka ikinä, jossa en ole tykännyt olla töissä. Muutaman kuukauden jälkeen lopetin, sain uuden työpaikan pankista loppukesälle ja siihen asti työllistin itseni kesän 2011 ainoastaan blogilla. Vakuutusalalla sain kokopäivätyöstä palkkaa muistaakseni noin reilut 2200-2300e/kk+ lounasetu. Lisäksi tein myös muutamia keikkavuoroja Glitteriin täällä Helsingissä, mikä nyt sinänsä oli kyllä hölmö päähänpisto, koska oikeasti ei olisi edes ollut aikaa. Työnarkomaaniko?

2012. Aloitin pankin konttorityössä Nordeassa. Alusta alkaen tykkäsin hurjasti varsinkin siitä, että pääsin tapaamaan erilaisia ihmisiä. Myös kiinnostus rahoitusalaan kasvoi tässä vaiheessa hurjasti, myös henkilökohtaisella saralla. Pankkityöstä itsessään olen tehnyt postauksen täällä. Olin kaksi vuotta konttorityössä, ensin ihan perus ”nappineukassa”, sitten ajanvarauksessa ja viimeisenä avainasiakaskonttorissa, jolloin otin välillä vastaan asiakkaita ja hoidin pääasiassa back office-juttuja, asiakaskontaktointia ja myynnin tukea. 2013 valmistuin tradenomiksi ja seuraavana vuonna alkoi konttorihomma ottaa päähän. Hain muita hommia talon sisältä ja sain paikan Account Managerina Tanskan osakemarkkinan osakekaupan selvityksestä (I know, ei kerro varmasti mitään…). Asiakkainani oli instituutioita ympäri maailmaa, jotka halusivat treidata tanskalaisia osakkeita. Tykkäsin työstä hurjasti ja meillä oli ihan mieletön porukka. Hulluteltiin töissä ja keksittiin mitä älyttömämpiä juttuja ja jäyniä, töihin oli ihan mielettömän kiva mennä. Työn vaativuuteen ja vastuuseen nähden oli palkka mielestäni äärimmäisen huono, 2500e. Työkieleni oli Englanti ja välillä joutui selvittelemään ties mitä monimutkaisia kuvioita toiselle puolelle maailmaa. Olin myös töissä pyhinä, jolloin markkina oli auki Tanskan pyhien mukaan.

Osastolle tuli yllättäen YT-uhka, sen myötä hain paikkaa muualta ja pääsin rahapesun asiantuntijaksi. Kuulostaa niiiin paljon mielenkiintoisemmalta, kun mitä todellisuudessa on, mutta ihan ok perushommaa. Palkka oli siihen astisista hommista paras (muistaakseni 2800e), tosin silti todella huono ottaen huomioon, että työtehtävä oli määritelty rahoitusalan asiantuntijatehtäväksi. Aiempi osakemarkkina-työni oli ollut kuitenkin huomattavasti vaativampaa, mielenkiintoisempaa ja haastavampaa, vaikka palkka olikin huonompi. Hassu kuinka välillä menee niin päin. Tässä vaiheessa tulin raskaaksi ja ehdin olla tässä työssä loppupeleissä noin 8kk, kunnes jäin äitiyslomalle. Äitiysloman jälkeen hoitovapaalle, jonka jälkeen sanouduin irti, koska paluu tuohon työhön ei inspiroinut ja olin kevään mittaan haistellut uusia uratuulia.

Syyskuun alussa aloitin virallisesti nykyisessä työssäni. Tein tammikuussa postauksen nykyisestä työstäni ja se löytyy täältä. Teen siis tulospohjaista onlinemarkkinointia ja myös vaikuttajaviestintää. Päivät ovat todella vaihtelevia, välillä teen työtä myös kellonaikoihin, joina en välttämättä haluaisi töissä, esimerkiksi ideoinnin ja ajatuksen tasolla. Noh, paras työ ikinä ja jokainen päivä on aina yhtä kiva. Tällä hetkellä saan kuukausipalkkaa ja lisäksi tienaan epäsäännöllisen säännöllisesti jotain tuloja blogistani, yhteensä noin nelosella alkavan summan. Asia, joka äitiysloman aikana herätti, oli se kuinka palkat oikeasti vaihtelevat alan mukaan. Jos haluaa oikeasti tienata, ei esimekiksi rahoitusalan perusduuni ole tosiaan se paikka. Itselläni oli opiskeluaikoina se kuva, että rahoitusalalla tienaa, mutta noup. Ei ainakaan niissä paikoissa, joissa itse olen ollut.

Loppupeleissä työ on melko vaativaa ja tavoitteet ovat korkeat, silti palkitseminen ei ole ehkä (omasta mielestäni) ihan samalla tasolla. Enkä tarkoita, että se menisi niin, että mitä suurempi palkka, mitä parempi työ. Olen todella tehnyt työtä, jota olisin voinut tehdä pienemmälläkin palkalla ja sitten sitä, joka on ollut sen verran tympiinnyttävää, ettei ole kokenut palkan olevan samassa linjassa työn kanssa. Tietysti palkat ovat aina siinä määrin suhteellisia, että joku toinen voi olla täysin tyytyväinen summaan x, kun sama palkka on toiselle ”huono”. Onko palkalla nyt oikeasti edes väliä? Itselleni tärkein juttu työssä on edelleen se, että tekee jotain mistä pitää, hyvien tyyppien seurassa. Toki, kyllä se palkkakin aina motivoi, ainakin minua.

Noh, nyt saa anonyymisti puhua palkoista. Kerroin omistani, joten kertokaa te omanne! Mitä teette ja paljonko tienaatte?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 75 kommenttia.

Mitä teen työkseni ja mikä siinä on parasta?

Työasiat ovat kiinnostaneet blogissa paljon. Aikaisemmin ja toki sen jälkeen kun vaihdoin kesällä alaa. Jotain olenkin tänne työstäni kirjoittanut, mutta ajattelin, että olisi hauska tehdä postaus siitä, mitä teen ja mikä työssäni on parasta. Mitä työni sitten käytännössä on? Teen tulospohjaista onlinemarkkinointia, eli tuotan asiakkailleni näkyvyyttä ja myyntiä eri kanavissa, pääasiassa sosiaalisessa mediassa. Asiakkaitani ovat esimerkiksi muodin ja kauneuden verkkokaupat. Pyrin miettimään heille keinoja saada lisättyä myyntiä, näkyvyyttä tuotevalikoimalle, sekä tarvittaessa erilaisia muita viestinnän tai tekniikan ratkaisuja.

Pääasiassa työpäiväni koostuvat sähköpostittelusta, verkkokauppojen valikoiman ja kiinnostavien tuotteiden bongailusta, sekä tottakai myös vaikuttajien kanssa kommunikoinnista ja erilaisten yhteistöiden suunnittelusta. Mietin, mikä voisi olla ajankohtaista, mikä tuote voisi myydä hyvin ja missä kanavassa. Miten yhteistyön voisi toteuttaa ja mikä sen kohdeyleisö olisi. Kuulostaa ehkä varsin simppeliltä, mutta loppupeleissä homma vaatii jatkuvaa ideointia, ajattelutyötä, reagointia ja hurjasti näpyttelyä. Päivisin ei kyllä tarvitse peukaloitaan pyöritellä, joka sopii minulle loistavasti. Aivan huippua jokatapauksessa! Syksyllä vietin päivän I love me-messuilla, jossa kävin moikkaamassa asiakkaitani, joulun alla järkkäsin meille keväälle säännöllisen yritysjoogan, tietysti tapaan myös säännöllisesti asiakkaitani ja yhteistyökumppaneita. Kaikenlaista erilaista hommaa loppupeleissä.

Tässäpä muutama seikka, jotka ovat parasta työssäni:

 

Työnteko onnistuu käytännöstä missä tahansa. Pidän välillä etäpäiviä, jolloin työskentelen kotoa käsin, etäpäivinä säästän arvokasta aikaa kun ei tarvitse raahautua keskustaan toimistolle tai millään tapaa ehostautua. Töitä voi tehdä niin sängyssä, sohvalla kun keittiönpöydän ääressäkin. Miksei nyt periaatteessa ulkomailtakin 🙂 Juuri yksi päivä päätin hetken mielijohteesta mennä Espresso Houseen aamupalalle (ja ihanalle golden lattelle!) ja tein samalla tunnin verran töitä kahvilasta käsin. Useaan otteeseen ollaan myös Jutan kanssa pidetty kahviloissa ”kimppa-työpäiviä”. Itseäni vaihteleva työympäristö ainakin inspiroi.

Saan tehdä töitä ihanien ja inspiroivien ihmisten kanssa. Yritykset, joiden ajatusmaailman takana voin itsekin seistä, kuten esimerkiksi luonnonkosmetiikan, kauneuden ja hyvinvoinnin yritykset, bloggaajat ja muut yhteistyökumppanit. Pidän hurjasti ihmisten kanssa olemisesta, ideoinnista ja siitä, että voin kenties olla heille avuksi. Nykypäivänä kun verkostoituminen todella on tärkeää. Löysinhän itsekin työpaikkani juuri blogini kautta verkostoitumisen ansiosta. Itse en voi sietää meininkiä, jossa toiset ihmiset ovat vain tapa hyötyä itse jostain. Toisaalta, vaikka osaankin pitää puoleni, saatan joskus olla itse liiankin kiltti. Mielestäni on kuitenkin tärkeä lähestyä maailmaa sillä ajattelutavalla, että yhdessä hyvä tulee. Kun yhdistää monen tekijän hyvät taidot ja tiedot, voi saada aikaan vaikka mitä. Yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen onkin todella tärkeää, ei missään nimessä hyväksikäyttö ja oman navan ajattelu.

Saan itse suunnitella mitä teen ja milloin. Toki välillä on tapaamisia, paltsuja ja deadlineja, joista ei voi joustaa, mutta noin yleisesti voin itse suunnitella, että teenkö töitä aamuseiskalta vai iltakahdeksalta. Yleensä avaan työläppärin aamulla heti herätessä, jolloin saan yleensä tehokasta työaikaa 1-2h. Jos keskellä päivää on joku meno, voin tehdä päivän loput hommat esimerkiksi työmatkalla junassa tai Tommin kyydissä, tai sitten kotiin päästyäni. Pyrin kuitenkin siihen, että saan mahdollisimman paljon aikaan jo aamusta. Joskus saattaa mieleeni tulla sunnuntai-iltana joku homma, jonka haluan hoitaa ja silloin saatan hetkeksi kääntää työmoodin päälle. Vastavuoroisesti saatan joskus sitten käydä keskellä päivää esimerkiksi jossain blogitapahtumassa. Pääasia, että työtunnit tulevat täyteen, tekipä töitä sitten 9-17 tai silloin kun se itselleen parhaiten sopii.

Koen, että tämmöinen työskentelytapa on itselleni se paras. Teet työtä silloin kun olet kaikkein tuottavin. Silloin saatat saada tehtyä tunnissa hommat, joihin menisi 3h silloin kun et kenties taas ole sillä kaikkein tuottavimmalla tuulella. Itselleni on myös tärkeää työtiimi ja ilmapiiri, jossa luotetaan toisiin ja siihen, että jokainen hoitaa oman hommansa.

Toisaalta luovassa ajattelutyössä on myös kääntöpuolensa. Ennenhän olen tehnyt melko paljon manuaalista työtä ja prosesseja, jotka toistuvat aina samana. Työ on ollut töissä ja that’s it. Siihen ei ole liittynyt mitään, mitä voisin tai edes kiinnostaisi miettiä kotona. Pankin palveluprosessit, kuinka myisin enemmän yms. Suoraan sanottuna ei olisi voinut vähempää kiinnostaa aikaisemmin miettiä työasioita kotona, koska niihin ei ollut minkäänlaista henkilökohtaista intressiä.

Syksyn mittaan olen oppinut, että jatkuva luovuus voi todella olla aivoille rasittavaa. Käytännössä mietin kokoajan uusia ideoita, miten tekisin jonkun asian ja työ on todella erilaista kun aikaisemmin tekemäni rutiininomainen manuaalityö, joka hoitui jopa melkein automaatiolla. Olen huomannut, että luovan työn kanssa on vaikeampi irtaantua työmoodista. Pää kun on jatkuvasti mukana kulkeva toimisto ja ajatus laukkaa välillä aivan jatkuvasti. Siksi ehkä arjen rentoutumiskeinot ovatkin nousseet syksyn mittaan enemmän ajankohtaiseksi. Tilanne kun on ollut itselleni myös uusi. Valtavan mieleinen kuitenkin!

Millaista työtä te teette? Mikä siinä on parasta?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Mitä bloggaaminen on opettanut vuosien varrella?

Blogini täyttää ensi vuoden alussa 9 vuotta. Kävin urkkimassa salaisista arkistoistani, että olen julkaissut Bloggeriin ihkaensimmäisen blogipostaukseni 16.2.2009. Helmikuussa pyörähtääkin käyntiin kymmenes vuosi bloggaajana! Kylläpä vuodet vierivät nopeasti.

Ihkaensimmäisen blogikirjoitukseni olen aloittanut aikoinaan näillä sanoilla:

”Blogin perustaminen on ollut jo kauan mielessä, mutta hakusessa on ollut lähinnä se oleellisin, eli mistä kirjoittaa? Päätin, että alan kirjoittaa ainakin aluksi anonyymisti elämästäni ja ns. jokapäiväisistä asioista, kuten opiskelusta, töistä, ajoittaisista stressi-kausista ja yleisestä panikoinnista. (:D) Ehkä vaikeinta oli yrittää keksiä blogilleni nimi, jonka nyt päätin saavan nimen ikuisen lempikappaleeni, Nas:in ’It ain’t hard to tell’:in mukaan..”

Noh, melko samalla polulla ollaan edelleen, vaikken anonyyminä olekaan kirjoitellut enää vuosikausiin. Opiskelut ovat vaihtuneet päivätöihin, arjen kommellukset perhe-elämään ja sitä rataa. On päivänselvää, että jos teet jotain asiaa päivästä ja vuodesta toiseen, opettaa se sinulle pakostikin ajan kuluessa asioita. Kuten bloginikin on opettanut minulle. Mutta mitä? Listasin muutamia asioita, joita olen blogin kautta oppinut.

Kirjoitustaitoa. Sanoisinko, että olen aina kyllä osannut kirjoittaa tarinoita ja asiatekstejä, mutta bloggaaminen on kyllä hionut tehokkaasti tätä taitoa. Aiheesta kun aiheesta on useimmiten helppo saada sisältöä aikaan ja tarinoiden rakenteet tulevat automaattisesti. Se ei ole itsestäänselvä asia ja ellet ole eläessäsi kirjoittanut pohtivia tekstejä tai tarinoita, ei niiden luominen alkuun ole ihan helpoimmasta päästä.

Itseilmaisua. Kirjoittaminen on tavallaan kuin terapiaa. Kun asiat tai ajatukset saa julki kirjoitettuun muotoon, saa niihin tietynlaista selkeyttä. Jos joku asia on pääsi sisällä solmussa, saat sen kurottua auki kirjoittamalla tekstimuotoon. Bloggaaminen on itseilmaisua ja mielipidevaikuttamista parhaimmillaan. Saat tuoda ilmi ajatuksia ja asioita, jotka itseäsi kiinnostavat ja tavoitat samalla muita, jotka ovat kiinnostuneita samoista aiheista. Vuorovaikutus lukijoiden kanssa on myös kaiken perusta! Blogi on kuollut ilman ainuttakaan kommenttia. Olen siis todella iloinen jokaisesta kommentista, jonka teiltä saan ja pyrin aina vastaamaan niihin 🙂

Tietynlaista sensuuria, varsinkin mitä tulee omiin asioihini. Vaikka oma persoonani onkin blogin perusta, olen myös vetänyt tietyn rajan sen suhteen, mitä täällä jaan ja mitä taas en. Esimerkiksi perheemme kovin henkilökohtaiset asiat tai yksityiskohdat arjestamme eivät kuulu julkiseen blogiin, vaikka päällisin puolin täällä elämästämme kertoisinkin. En halua yksityistä elämääni ruodittavan netissä, sen vuoksi jätänkin tietyt asiat blogin ulkopuolelle. Ennen kerroin blogissa todella paljon elämästäni, enkä sinänsä kadu mitään, mutta nuorempana olisi ehkä voinut ajatella kahdesti ennenkö julkaisee jonkun kärkkään, kieli poskella kirjoitetun tekstin. Noh, elämä opettaa.

Valokuvaustaitoja. En koe, että olisin kovin hyvä kuvaamaan, mutta ihan ehdottomasti kyllä paljon parempi kuin vuosia sitten! Kuluneen vuoden aikana olen innostunut kuvaamaan kunnollisella järkkärillä ja eron vanhaan kameraan kyllä huomaa. Harjaantuneista kuvaustaidoista on ollut hyötyä myös ihan omissa ”jutuissani”, kuten kotiarkistojen lomakuvissa tai pikkuista kuvaillessa.

Markkinointia. Ja yleisesti melkein kaiken somemarkkinoinnista. Kuinka blogilla voi tienata, millaista on seuraajia kiinnostava sisältö, kuinka toteutetaan yhteistöitä tai kaupallisia kampanjoita sosiaalisessa mediassa ja niin edespäin. Enpä jotenkin jaksa uskoa, että olisin tällä urapolulla ilman blogia. Luin hetken kauppiksen pääsykokeisiin juuri blogin perustamisen aikoihin kun opiskelin vielä restonomiksi ja nyt kun muistelen, niin olinpa melko pihalla jo ihan jostain markkinoinnin perusteista! Hassua, kuinka eri asemassa ollaan nyt lähes 10v myöhemmin.

 

Loistavaa torstaita teille!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kuinka tienaan rahaa blogillani + muutamia faktoja aiheesta

Ne päivät ovat olleet jo ikuisuuden historiaa kun blogien tai somen kaupallisuudesta ei vielä ollut tietoakaan. Nykyään kun ala on elinkeino ja ammatti yhä useammalle suomalaisellekin ja mielestäni se on aivan mielettömän hieno asia. Vaikka olen itse koko blogiurani ajan tehnytkin ohella muita töitä, olen itse tienannut blogillani rahaa enemmän tai vähemmän nyt noin seitsemän vuoden ajan. Alkuvuosina tein ainoastaan affiliatemainontaa, jossa tuloni kertyivät postausteni mainoslinkeistä ja bannereistä. Viime vuosina olen tehnyt myös kaupallisia rahaa vastaan tapahtuvia yhteistöitä. Ennen vanhaan kun blogimainonta oli vielä ihan alkutekijöissään, antoivat yritykset bloggaajille tuotteita näkyvyyttä vastaan, useinhan bloggaajat myös näistä kirjoittivat. Tuolloin päästiin kyllä yritysten taholta melko helpolla! Nykyään kun joutuu lähes poikkeuksetta laittamaan rahaa peliin, mikäli haluaa taatun näkyvyden suuressa blogissa ja vieläpä toivotun viestin kera.

Edelleen teen itse pääasiassa affiliatea ja voin rehellisesti kertoa, etten kyllä elättäisi itseäni  pelkästään blogillani. Toisaalta en myöskään haluaisi viedä blogiani siihen pisteeseen, jossa tämä olisi sisällöltään vain yhtä mainospaikkaa. Sanoisinko, että saan blogini kautta kuukausittain noin muutaman sadan euron tulot. Riippuu siis todella paljon kuukaudesta, yhteistöistä ja kaikesta muustakin. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Keskimäärin pyöritään ehkä jossain 500 euron tuntumassa, mikä sekin on toki ihan kivaa pientä korvausta tekemästäni ”työstä”. Mutta sitten taas kun miettii sitä, kuinka monta tuntia oikeasti käytän blogiini kuukaudessa.. Nopeasti laskettuna varmaankin noin 50-70h, joka loppupeleissä on melko paljon ottaen huomioon, että teen ohella myös täyspäiväisesti muita töitä. Tuntimäärän kun jakaa noilla tuloilla, niin eipä tuolla tuntipalkalla juhlita. Ja ei sillä, toki tämä on oma valintani ja siksi teen ohella myös päivätyötä, pääasia kuitenkin, että saan tehdä jotain josta nautin.

Asia, joka minua välillä harmittaa on se, etteivät bloggaajat vielä välttämättä osaa hinnoitella työtään järkevästi. Nyt ei puhuta kaikista bloggaajista, toki työkseen bloggaavat varmasti tietävät työnsä arvon. Eihän hullukaan tee työtä riistopalkalla tai ilmaiseksi. Varsinkaan siis jos tekee sitä oikeasti työkseen. Tällöin se on elantosi, jolla maksat vuokran, ruoan ja muut päivittäiset kulusi. Verrattuna muihin mainoskanaviin, on blogimainonta oikeasti halpaa verraten sen tehokkuuteen. Silti on pöyristyttävää, etteivät läheskään kaikki yritykset ole vieläkään heränneet siihen. Olen täällä aiemminkin kertonut, että silloin tällöin saa kuulla kyllä varsin naurettavia yhteistyöehdotuksia. Bloggaajalle tarjotaan nimetön rahapalkkio tai kenties vain tuotepalkkio sitä vastaan, että sinulle käytännössä syötetään suuhun se, mitä tuotteesta täytyy kertoa. Ei kiitos! Itse olen ehdottomasti ennemmin ilman sitäkin pientä rahasummaa, kuin alennun alipalkatuksi. Usein sääntö on se, että jos vastaanotat tuotteita testiin, ei sinulla ole niistä postauspakkoa. Jossei sinulle erikseen makseta sisällöstä, ei ole perusteltua esittää miten ja mitä kerrot tuotteesta. Vai kerrotko ollenkaan. Kerrot sitten jos oikeasti siihen tykästyt ja luulet aiheen kiinnostavan myös lukijoitasi.

Niin kauan, kun riittää myös niitä, jotka suostuvat yhteistöihin alihintaan, riittää myös niitä yrityksiä ja toimistoja, jotka kinnaavat palkkioiden nousua vastaan ja joiden tilipussiin suurin osa mainospalkkioista valuu. Toki suurimmassa osassa tapauksia viestintä- ja mediatoimistojen palkkiot ovat täysin perusteltuja. Hehän tekevät asiakashankinnan, neuvottelevat hinnat, ideoivat kampanjat ja hoitavat niiden jälkeen myös mahdollisen raportoinnin. Tottakai kaikki haluavat tehdä bisnestä ja rahaa. Silti väittäisin, että jos palkkiosuhde on enemmänkin 90/10 kuin 50/50, on tilanne hieman epäreilu. Ja puhutaan siis tilanteesta, jossa toimisto vetää välistä sen 90% ja bloggaajalle maksetaan tämän tekemästä työstä se 10% viipale. Itsekin noudatan nykyään yhteistöiden suhteen tiettyä hinnastoa. En lähde tekemään kaupallista, rahaa vastaan tapahtuvaa yhteistyötä ilman tiettyä x hintaa. Minulla on myös laadittu hinnat sille, mitä esimerkiksi veloitan IG-näkyvyydestä. Ainoastaan silloin kun olen merkinnyt postauksen ”kaupallinen yhteistyö x kanssa” saan rahallisen korvauksen postauksesta. Tällöin postaus on toteutettu ja suunniteltu yhdessä asiakasyrityksen kanssa. Muulloin toteutan postaukset omasta tahdostani tai esimerkiksi tuotetestauksen muodossa. Minulla on useita yhteistyökumppaneita, joiden kanssa homma sujuu ja pelaa, joiden kanssa haluan tehdä pitkäaikaista yhteistyötä, vaikken siitä varsinaista rahallista korvausta saisikaan. Toki mainitsen yhteistyöstä aina erikseen.

Miksi blogi tai yleisesti some sitten on oiva mainostila yrityksille?

Tuotteen tai palvelun mainostaminen luonnollisessa ympäristössä on aina tehokkaampaa, kuin perinteinen printtimainonta. Verratkaapa itse, ostatteko mielummin kalliin kasvovoiteen sen perusteella, että joku oikea ihminen kehuu sitä toimivaksi vai siksi, että naistenlehden koko aukeaman kokoinen mainos väittää sitä kymmenen eri faktan kera parhaimmaksi voiteeksi ikinä? Itselläni on ainakin tapana melko tehokkaasti jättää huomioimatta suurin osa mainoksista. Usein kiinnitän esimerkiksi tuotteisiin huomiota silloin jos joku mainitsee niistä somessa, esimerkiksi IG-feedissäni. Koen ainakin omalla kohdallani, että tuotteet ovat huomattavasti kiinnostavampia silloin kun joku oikea ihminen kertoo niistä. Ja jos yhteistyö on toteutettu kuten pitää, täytyisi niihin kokemuksiin osata myös luottaa. En itse ainakaan haluaisi tai suostuisi sanomaan susihuonoa tuotetta hyväksi rahasta. Toki mielipiteitä on aina monia, eivätkä kaikki välttämättä esimerkiksi kosmetiikan suhteen pidä samoista asioista. Lisäksi blogimainonta antaa yrityksille ja verkkokaupoille valtavan hakukone-hyödyn, usein kun blogit rankaavat aika korkealle esimerkiksi googlen haulla. Jos olen itse kiinnostunut jostain tuotteesta tai palvelusta, tottakai googlaan sen ensin. On yritykselle suuri hyöty, jos heidän tuotteista tai palveluista on löydettävissä hakukoneissa kivoja kokemuksia. Blogipostaukset ja artikkelit kuitenkin pysyvät netissä käytännössä ”ikuisesti” löydettävänä julkaisun jälkeen.

Täytyy myös muistaa, että usein kohdeyleisö on somemainonnassa tehokkaasti kohdennettua. Eli kun esimerkiksi mammabloggaaja mainostaa raskausvitamiinia tai lastenvaatteita, voidaan olettaa suurimman osan seuraajista olevan niitä, joita nämä aihealueet oikeasti kiinnostavat ja jotka ovat potentiaalista asiakaskuntaa. Kun tuote ja blogi on valittu oikein, voidaan tehokkaasti edesauttaa tuotteen brändäämistä. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että tuote on valittu tarkasti mainostajalle sopivaksi tämän omaan imagoon ja on todettavissa, että tämä on aidosti tuotteesta kiinnostunut. En itse lähtisi erävaatteiden lähettilääksi tai mainostajaksi, koska tiedätte varmasti itsekin, ettei se lainkaan olisi minua, kuten sitten taas esimerkiksi joku kauneuteen tai matkailuun liittyvä asia, jonka tiedätte muutenkin olevan kiinnostuksen kohteeni. Yhteensopivuus ja uskottavuus on siis kaiken perusta.

Kuten olen aiemmin maininnutkin, ehdotan itse paljon yhteistöitä yritysten kanssa. Tällöin saan tehdä yhteistyötä juuri semmoisten tuotteiden ja brändien kanssa, jotka oikeasti kiinnostavat. Joihinkin ehdotuksiin joudun kiittämään ei, koska en halua kirjoittaa mistään epäkiinnostavasta aiheesta vain sen tähden, että saisin rahaa tai ilmaista tavaraa. Olisihan sekin naurettavaa joutua keksimään päästään, että miten voisi tuotteesta x kertoa. Mielestäni yhteistyöjuttuihin täytyy olla itsellään jo valmiina jonkinlainen kiinnostus tai edes mielenkiinto sen testaukseen. Valtaosan kosmetiikkatuotteistani tulee blogin kautta PR-lahjoina ja toki aina mainitsenkin asian postausten yhteydessä. Niitäkin tapauksia löytyy, kun lukija ei itsepäisesti halua uskoa blogin käyttökokemuksia jostain tuotteesta vain siksi, että tuote on saatu. Miten se vähentää kokemusten uskottavuutta? Varsinkin kun mitään postauspakkoa tuotteista ei ole. Jossei jokin tuote miellytä, ennemmin sitten jättää siitä postaamisen väliin. Tuskin yksikään yritys tahtoo tuotteistaan huonojakaan kokemuksia ilmoille.

Itselläni on blogin kautta suhteita eri maahantuojiin ja pr-toimistoihin, joiden työ on nimenomaan saada heidän edustamilleen tuotteille näkyvyyttä lehdistössä ja somessa. Jos minua kiinnostaa tietyt brändit, joiden kanssa teen yhteistyötä, miksi ostaisin näitä tuotteita kun on mahdollisuus saada samoja tuotteita testiin, nähdä vaivaa siihen, että otan niistä kuvat, kerron tuotetietoja ja omia kokemuksiani? Vastineeksi tuotteista, saatan toiminnallani edistää niiden myyntiä, antaa näkyvyyttä, sekä auttaa teitä lukijoita mahdollisesti löytämään sopivia ja kiinnostavia tuotteita. Toki edelleen tulee paljon testituotteita, joiden tiimoilta lähestytään minua, mutta paljon tiedustelen myös itse tuotteita testiin ja tämä on itseasiassa melko yleistä. Onhan sekin järkevää, että bloggaaja valikoi tuotteita aidon kiinnostuksen siivittämänä, verrattuna siihen, että saat postissa jonkun random-lähetyksen. Eihän yrityksillekään ole kannattavaa lähettää tavaraa sokkona olematta täysin varma siitä, että tuote oikeasti kiinnostaa kyseistä vaikuttajaa.

Kuinka kuka tahansa sitten voi tehdä blogillaan rahaa?

Sitten takaisin tämän postauksen alkutekijöihin eli siihen kumppanuusmarkkinointiin, jota kerroin itse pääasiassa tekeväni. Olette varmasti huomanneet esimerkiksi kauneuspostausteni sisältävän kaupallisia affiliatelinkkejä, joiden avulla voin tienata rahaa. Vaikka joku ehkä voisi ajatella toisin, en kuitenkaan tienaa senttiäkään sillä, että joku klikkaa linkkejäni. Mielestäni ei ole keneltäkään pois, että bloggaaja saattaa tienata jotain sillä, että suosittelee lukijoilleen tuotteita, joista ajattelee näiden pitävän ja joita suosittelisi ihan ilman niitä mainoslinkkejäkin. Hommahan menee niin, että jos joku teistä ajautuu ostamaan linkkini kautta jonkin linkittämäni tuotteen, saan ostoksesta komissiona jonkun pienen osan, esimerkikisi 10%. Eli jos joku tilaa kauttani 15 euron kasvovoiteen, saan siitä ehkä parhaimmillaan euron-parin luokkaa. Vaikkei suurista summista olekaan kyse, on mielestäni kyseessä todella reilu ansiomalli bloggaajille, jotka jokatapauksessa suosittelisi niitä samoja tuotteita. Ottaen huomioon, että blogien lukeminen on kaikille ilmaista. Ei kukaan valita siitä, että joutuu maksamaan lehtitilauksesta, joka on pullollaan maksettua mainosta, sisältäen huomattavasti vähemmän oikeaa ja aitoa sisältöä blogeihin verrattuna.

Oma tuntumani on, että bloggaajien työpanosta saatetaan pitää itsestäänselvyytenä, eikä ehkä ajatella kuinka paljon hommaan oikeasti kuluu bloggaajan aikaa ja nimenomaan välttämättä ilman mitään korvausta tästä työstä. Siksi esimerkiksi mainoslinkkien tulot eivät oikeasti ole konkreettisesti kenenkään pussista pois. Jos joku lukee mielellään blogin kauneustuotevinkkejä, mutta ihan silkasta periaatteesta välttää linkkejä ”ettei bloggaaja vain saisi mitään” ja näpyttelee samaiseen verkkokauppaan jotain muuta kautta, on mielestäni hieman syytä mennä itseensä. Miksi joku toimisi näin? Onko sekään reilua, että mielellään hyödyntää kaiken blogin tuottaman sisällön, vieläpä ilmaiseksi ja yritetään viime hetkeen asti taistella sitä vastaan, että bloggaaja saisi euroakaan tekemästään tuntien työstä (joka ei kuitenkaan oikeasti ole keneltäkään pois). Mielestäni jokaisen pitäisi miettiä tätä. Itse teen affiliatea pääasiassa kahden verkoston kautta: Performission ja Awin.. Kuka tahansa voi liittyä näihin verkostoihin mukaan ja tienata blogillaan tai somellaan. Itse teen Performissionin kautta yhteistyötä kauneuden, sekä hyvinvoinnin ohjelmien, kuten eleven, Jolie, Naturelle, NaturalGoodsCompany, Hyvinvoinnin tavaratalo ja sitten Stockmannin kanssa, Awinin kautta taas pitkäaikaista yhteistyötä Zalandon ja Elloksen kanssa. Olen tehnyt kumppanuusmarkkinointia niin monia vuosia, että itselleni se on jo täysin selkeä juttu ja pidän tästä toimintatavasta. Ostolakossa-Virve itseasiassa kirjoitti mielenkiintoisen postauksen samaisesta aiheesta ja toimi inspiraationani tähän postaukseen. Käykää lukaisemassa myös hänen ajatuksensa aiheesta 🙂

Ja jos kuvien kalenteri herätti mielenkiintonne, niin on Nunucon juuri ilmestynyt ensi vuoden kalenteri (saatu). Minullahan oli tuo samainen kalenteri myös tälle vuodelle ja on kulkenut mukana laukussani suunnilleen vuoden jokaisena päivänä. Vuosi sitten jo hehkutin, että Nunucon kalenteri on kaunein kalenteri, jonka olen omistanut!

Herättääkö blogilla tienaaminen teissä minkälaisia ajatuksia? Nyt saa kertoa mielipiteitään anonyyminä tai omalla nimellään.

Ansaitsevatko bloggaajat mielestänne palkkansa tämän postauksen luettuanne? 😀

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Ajatuksia nykypäivän raadollisesta työelämästä: Uskalla olla sopivasti itsekäs!

Eilen hehkutin niin kovasti perhesunnuntain perään, kunnes muistin sopineeni brunssitreffit erään ystävän kanssa, joka on ”jengiäni” entiseltä työpaikaltani. Pyysimme myös erästä kolmatta ystäväämme mukaan ja pankkijengi (ja osittain ex-pankkijengi) kokoontui Weeruskan brunssille. Helsinki-vuosinani olen löytänyt valtaosan ystävistäni juuri työn kautta. Useinhan se varmaan näin aikuisiällä meneekin niin. Juuri eilen juttelimme mm. työhyvinvoinnista ja siitä kuinka suuri merkitys sillä ja hyvällä työporukalla oikeasti on työssä jaksamisen suhteen. Vähän tylsempääkin työtä jaksaa kyllä puurtaa jos porukka on hyvä ja työyhteisö tuo semmoista tietynlaista positiivista vastapainoa itse tekemiselle. Sitten kun sekä työ ja ilmapiiri ovat niitä, jotka ainoastaan puuduttavat ja tuntuvat ikäviltä, on joku jo pahasti pielessä. Tuon keskustelumme jälkeen näin viime yönä unta, jossa olin palannut eräälle vanhalle työpaikalleni. Ainoa työpaikka vuosien takaa, jonne en sopeutunut ja jossa en kertakaikkisesti viihtynyt. Nuo muistot kumpusivat unen myötä mieleeni ja aloin pohtia nykypäivän työelämää yleisesti.

Itse en jaksa ymmärtää sitä, kuinka vanhanaikainen johtotyyli monissa suurissa firmoissa on edelleen tänä päivänä. Ajatellaan, että autoritäärinen johtajuus on se paras ja tehokkain tapa. Painostamisella ja pelottelulla päästään (mukamas) niihin hyviin ja parempiin tuloksiin. Mielestäni tuo on niin väärä ja vanhanaikainen ajattelutapa. Oma maalaisjärkenikin kun sanoo, että kaikki lähtee siitä työntekijöiden hyvinvoinnista ja kannustavasta perustasta. Kiitetään, palkitaan niistä hyvistä suorituksista, tsempataan. Eikä niin, että kaikki tapahtuu juuri päinvastoin ja tentataan, että miksi suoriudutaan huonosti, jolloin työntekijät todennäköisesti pelko persuuksissaan yrittävät niihin ”parempiin tuloksiin” yksinkertaisesti uuvuttamalla itsensä. Kun sitten kerran yltää niihin älyttömiin tavoitteisiin, on kiitos tyyliä taputus olalle ja perään sanat ”Mutta hei, ensi kerralla sitten vieläkin paremmin!”.

Työt tehdään tauoilla ja omalla ”pimeällä ajalla”, jotta näyttäisi lukujen mukaan siltä, että suoriutuu hyvin, mutta usein ei sekään ole loppupeleissä tarpeeksi. Sillä ei ole väliä kuinka paljon asiakkaat sinusta pitävät, kuinka huolellisesti ja tunnollisesti teet työsi tai kuinka laadukasta työsi tulos on. Jossei myyntiä tai tulosta tule, olet täysi nolla. Pelkät numerot merkitsevät valitettavan paljon monella työpaikalla. Nykyään alan itse nähdä suorastaan punaista kun ajattelen tätä aihetta. Ja yleensä näiden raadollisten alojen johtajat ovat niitä, jotka eivät oikeasti tiedä kyseisestä työstä mitään, miten sitä tehdään, millaiset tavoitteet ovat oikeasti realistisia ja mihin menee minkäkin verran aikaa. Hyvähän sieltä pilvilinnasta on huudella käskyjä ja painostaa alaisia oman jaksamisensa äärirajoille, kunhan ylin johto on tyytyväinen ja tuotetaan osakkeenomistajille tarpeeksi tulosta. Eikä siinä, tottakai bisnesmaailmassa on perimmäinen ajatus tehdä rahaa ja voittoa, mutta ei sen pitäisi mennä niinkään, että se kaikki tulos tehdään oikeasti työntekijöiden hyvinvoinnin piikkiin. Asiat voisivat olla täysin toisin ja tulos jopa parempi, jos johtamistapoihin, palkitsemiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Pahimmassa tapauksessa tilanne johtaa siihen, jossa ainut keino on kuukausien totaalinollaus. Tässä oma tilanteeni reilun viiden vuoden takaa. Omalla kohdallani tosin riitti vain työpaikan vaihto ja kesäloma, mutta seuraukset olisivat voineet olla pahemmatkin. Onneksi äitiys oli viimeistään omalla kohdallani semmoinen herättäjä, jolloin tajusi, ettei mitä tahansa vain pidä hyväksyä tai sietää. Mikään työ ei ole sen arvoista, että uuvut tai menetät työkykysi, oli se sitten hetkeksi tai lopuksi elämääsi. Se on karmiva fakta, että nykypäivän työelämä on varsin raadollinen. More is more, eikä mikään riitä. Tehostaminen, epärealistiset tavoitteet ovat nykyään työpaikoilla itseisarvoja. Eniten tilantessa kärsivät tietysti ne tunnolliset työntekijät, jotka haluavat tehdä työnsä hyvin, olla tarpeeksi hyviä ja pelkäävät suoriutuvansa huonosti, vaikkei vika olisikaan heissä, vaan nimenomaan niissä tavoitteissa ja johtamistavassa. Eipä siis ihme, että monet tekevät nykyään radikaaleja päätöksiä, perustavat yrityksiä, alkavat downshiftaamaan ja sanovat ei sille oravanpyörälle. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa tavoittelemaan omia unelmiaan ja olisiko loppupeleissä niin kamalaa tienata kuukaudessa esimerkiksi muutama satanen vähemmän, jos tekee jotain niin kivaa joka ei edes tunnu työltä?

Mielestäni jokaisen esimiehen pitäisi käydä työssäoppimisjakso, jossa opettelisi viikon-parin ajan alaistensa työtehtäviin. Veikkaan, että moni varmasti osaisi arvostaa sen jälkeen heidän tekemisiään melko uudessa valossa.. Työhyvinvointi on ollut itselleni aina todella kiinnostava aihe ja lähellä sydäntä. Muutama vuosi sitten harkitsinkin hakevani lukemaan aikuiskasvatustiedettä juuri tämän alan tiimoilta, mutta se unelma sitten vain jäi johonkin. Olen itse aikoinaan palanut loppuun ja voin kertoa, että niitä merkkejä ei välttämättä vain itse huomaa. Siinä kaiken keskellä vain pakolla raahautuu aamuisin töihin, vaikka kuinka ahistaisi tai purskahtaisi itkuun työmatkalla. Yrittää tehdä työnsä paremmin kuin hyvin ja skipata tauot, jotta kukaan ei pääsisi pitämään sinua alisuoriutujana. Vapaa-ajalla vaan pötkötetään zombiena sohvalla miettien, ettei jaksa yksinkertaisesti tehdä mitään muuta kun vaan olla. Päätä särkee, niska on täysin juntturassa, jatkuvat flunssaoireet ja muut merkit, joista ehkä ravataan lääkärissä, mutta niitä ei vaan osata yhdistää työuupumukseen.

Voin tähän loppuun todeta, että omat silmäni ovat sen verran auenneet, etten yksinkertaisesti suostuisi enää alistumaan entiseen. Siksi vaihdoinkin työhön, jossa työn laatu on suoriutumisen mittari, ei sen määrä. Nykyään uskallan olla itsekkäämpi, kritisoida asioita ja sanoa ei. Tämä on minun elämäni ja se täytyy pyhittää niille oikeasti tärkeille asioille; perhe ja oma terveys. Mikään ei saisi mennä niiden asioiden edelle. Tänä päivänä en ymmärrä miksi edes harkitsin jäämistä vanhaan työhöni? Miksi en toiminut aiemmin? Tietyillä aloilla ei todellakaan kilpailla palkoilla ja saatat tehdä asiantuntijatyötä, josta maksetaan muualla tuplapalkka. Itse hyödyin alan vaihdosta huomattavasti myös taloudellisesti. Jotenkin sitä vuosien mittaan sokaistuu siihen palkka-ansaan, eikä ehkä huomaa, ettei sen puuduttavan ja yli-tavoitteellistetun työn rahallinen korvaus ole kohdillaan henkisen kuorimituksen suhteen verrattuna siihen, millainen tilanne voisi oikeasti olla.

Ymmärrän tietysti, ettei ole mahdollista, että jokainen tässä maailmassa tekisi omaa unelmatyötään, mutta jos jokainen olisi tarpeeksi itsekäs ja tekisi vain sen, mitä oikeasti jaksaa ja ehtii normaalin työajan puitteissa, tämäkin systeemi jossain vaiheessa saattaisi lähteä purkaantumaan. Kun liian kiltit ja tunnolliset työntekijät pyrkivät omalla ajallaan ylituloksiin, näyttää se siltä, että nuo lähes yliluonnolliset tulokset ovat täysin mahdollisia. Niin kauan tämä oravanpyörä jatkuu ja työntekijöitä piiskataan yhä älyttömämpiin suorituksiin. Itse uskallan nykyään sanoa rohkeammin ”en ehdi”, toivottavasti sinäkin jonain päivänä, ellet jo tänään. Tässä maailmassa kyllä riittää erilaisia töitä ja varmasti jokaiselle juttuja, jotka ovat oikeasti niitä mieluisia ja innostavat aamuisin nousemaan ylös. Siksi kannustankin kaikkia tavoittelemaan omia unelmiaan. Jonain päivänä voi kaduttaa, ettei tullut sitä tehtyä aikaisemmin.

Mitä ajatuksia aihe herättää teissä? Kuulostaako tutulta? Uskallatko sinä olla sopivan itsekäs?

 

Kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.