Sosiaalisen median tuomat ulkonäköpaineet ovat olleet jo pitkään kiivaan keskustelun alla ja aihe on syystä tai toisesta mietityttänyt lähiviikkoina ja kuukausina yhä enemmän myös minua. Tänään koinkin jonkinlaista intressiä pureutua aiheeseen, koska viimeksi eilen pohdiskelin tätä itsekseni samalla kun hengailin sairaan lapsen kanssa kotona tukka rasvaisena ja kasvot turvonneina katkonaisten yöunien jäljiltä. Olen itseasiassa tainnut kirjoittaa aiheesta ajatuksiani aikaisemmin varmaan muutamaankin otteeseen, mutta halusin hieman avata ajatuksiani aiheesta näin päivitetyssä muodossa.
Olen nuoresta saakka suhtautunut itseeni ja ulkonäkööni melko kriittisesti. Ulkonäössäni ei ole mitään, mitä esimerkiksi ”vihaisin”, mutta tottakai varmasti jokaisesta löytyy jokin osa, joka ei syystä tai toisesta miellytä omaa silmää. Eniten olen vuosien varrella kriiseillyt hiuksistani. Osa ulkonäkökritiikistä johtaa juurensa ulkopuolisesta kommentoinnista. Nuorena minulla oli läheinen ystävä (josta olenkin tarkemmin kirjoittanut aikaisemmin), joka systemaattisesti vuosia haukkui tiettyjä elementtejä ulkonäössäni, kuten pituuttani, nuoruuden laihuutta, nenääni ja pisamiani. Rehellisesti kantavat nuo kommentit edelleen vielä tähän päivään ja tulevat ajoittain mieleeni.
Vuosiin en ole juurikaan miettinyt esimerkiksi pituuttani, mutta myönnän ajoittain kriiseileväni jotain tiettyä pientä elementtiä itsessäni. Luulen, että tämä on jossain määrin normaalia itsekriittisillä naisilla, varsinkin tänä päivänä ja omalla kohdallani usein ohimenevää. Olen jossain postauksessa maininnutkin ohimennen siitä, kuinka olin joskus aikanaan harkinnut, että voisin joskus vanhempana mennä esimerkiksi rintojen kohotusleikkaukseen JOS kokisin tämän jollain muotoa tarpeellisena, tapauksessa jossa rinnat kärsisivät huomattavasti esimerkiksi imetyksestä. Olen aina toivonut ennemmin pienempiä rintoja, joten miksi asia ehkä vuosia takaperin mietitytti, oli se mitä minulle (tai siis anteeksi rinnoilleni :D) tapahtuu esimerkiksi vuoden imettämisrumban (ja vielä toispuoleisen imettämisen) jälkeen. No lopputulos näin 2,5v imettämisen jälkeen: Ei mitään. Olen itseasiassa tyytyväisempi rintoihini mitä ikinä, vaikkeivat ne millään muotoa täydelliset olekaan.
Jo pidemmän aikaa olen pyrkinyt esimerkiksi somen puolella ”luonnollisempaan minään”, koska en nykyään meikkaa kuin niinä työpäivinä kun lähden kotoa toimistolle, eli about kahdesti viikossa. En koe mitenkään nolona näyttäytyä 70% ajasta ilman meikkiä ja jollain tapaa jopa nykyään pidän meikittömästä minusta enemmän kuin siitä meikatusta. En käytä somessa filttereitä tai ole koskaan muokannut kuviani millään muulla tavalla kuin valotuksen ja sävyjen osalta. Ja ehkäpä juuri tämä ja niiden muiden täydellisten kuvien katsominen somessa on saanut minut ahdistumaan, sekä samalla käsittämään todellisuuden tämän ulkonäköpaine-seikan suhteen. Kun peilaat omaa kalpeaa ja meikitöntä selfietä toisen täydelliseen kuvaan (ehkä filterin kanssa otettuun), olen rehellisesti viime kuukausina alkanut pohtia, että olenko minä vain yhtäkkiä jotenkin erityisen rupsahtanut ja vanhentunut kun en huomaa monen muun kuvassa ainuttakaan juonnetta tai pöhöttyneitä kasvoja? Eräs päivä jopa ajauduin googlettelemaan ties mitä anti-age-hoitoja (ei-kirurgisia siis) saadessani jonkun ihme ulkonäkökriisikohtauksen (!!). Täydellisen sileä iho, kiinteä leukalinja ja nukkemaisuus ovat nykyään somen vakio ja kieltämättä kyllä ahdistaa. Viisi vuotta sitten vannottiin vielä Kardashian-meikin ja IG-kulmien nimeen, tänä päivänä ei tarvitse nähdä vaivaa edes näiden suhteen, tarvitset vain hyvän filterin. Apua!
Ja juuri tämä asia on syy siihen, miksi olen enimmäkseen ahdistunut somesta (ja erityisesti Instagramista) yhä enemmän viimeisen vuoden aikana, kokoajan vain yhä enemmän. Itseäni ahdistaa ajatus vääristyneestä totuudesta ja siitä, etten enää tiedä mikä on totta ja mikä taas ei. Toki jokainen haluaa näyttää itsestään parhaan mahdollisen version, varsinkin somessa, mutta missä menee raja? Et voi repiä somefiltteriä mukaan todelliseen elämääsi, joten väittäisin, että muille heijastuvien ulkonäköpaineiden lisäksi johtaa tilanne hitaasti myös pahempiin ulkonäköpaineisiin tai jopa identiteettikriiseihin ”oikeassa elämässä” kun paine näyttää samalta kuin somekuvissa lisääntyy. IG-filtterit pyritään konkreettisesti vetämään mukaan myös sinne todellisuuteen. Ja tämä saa minut niin surulliseksi erityisesti siksi, että pohjimmiltaan pureutuu koko tämä someilmiö juuri niihin nuorten naisten syvällä sisällä, omassa keho- tai minäkuvassa ja ajatusmalleissa oleviin vääristymiin, joita korjata toimenpiteillä, vaan käsittelemällä perinpohjin juuri ne vääristyneen ajatusmallin aiheuttajat.
Ainakin monessa tapauksessa reagoi maailma pienellä viiveellä eri ilmiöihin ja ihmisten käyttäytymisen muutoksiin, esimerkkinä nyt vaikkapa body positive-ilmiö, joka oikeasti rohkaisi naisia julkaisemaan kuvia erilaisista kehoista sen perinteisen ”hoikan mallivartalon” ulkopuolella. Mielestäni tämä oli tuolloin pari vuotta sitten paras juttu somessa aikoihin! Sen jälkeen ollaankin sitten (ainakin omasta mielestäni) menty vain huonompaan suuntaan. Olen käsitellyt someahdistusta blogissa viimeisen vuoden aikana moneen otteeseen, saanut teiltä paljon ajatuksia ja kommentteja aiheesta, joka on vahvistanut ehkä sitä omaa ajatustani tästä: Ihmiset kyllästyvät teennäisyyteen jossain vaiheessa ja tämä on nähtävissä jo nyt. Yhä useammat luopuvat Instagramista kokonaan juuri näiden aikaisemmin mainitsemieni seikkojen vuoksi ja uskon, että ilmiö tulee vain yleistymään.
Teiltäkin saamieni viestien perusteella koetaan oma elämä ja oma aika nykyään paljon arvokkaammaksi kuin se, että peilaisi itseään tai omaa elämäänsä muihin ja kokisi huonommuutta siitä, että joutuu kilpailemaan silottelun ja IG-filtereiden maailmassa. Ja ei, en väitä olevani itse millään muotoa täydellinen tässä asiassa. Olen käynyt läpi oikomishoidon purentavian vuoksi ja juuri siksi, etten ollut enää tyytyväinen hampaisiini sen seurauksena, että purenta oli vuosien yöllisen narskuttelun jäljiltä muuttunut ja kyllä, olen edelleen näiden hiuskriisien seurauksena ja lirutukkana hiustenpidennysten uhri, sekä kyllä, olen myös joskus täyttänyt huuliani. Viimeaikoina olen juuri tämän koko somen ulkonäköahdistuksen seurauksena miettinyt, että haluaisin kokeilla esimerkiksi kasvojen radiofrekvenssihoitoa, jonka pitäisi kiinteyttää ihoa ja lisätä ihon omaa kollageenintuotantoa – vain koska myös tämmöiset ei-kirurgiset ”luonnolliset” hoidot ovat nykyään kehittyneen teknologian myötä mahdollisia ja todella yleisiä. Eli kyllä, onhan tämä koko ilmiö aiheuttanut ahdistusta ja ulkonäköpaineita myös minussa, vaikka noin pääpiirteittäin olenkin aikuisiällä ollut sinut ulkonäköni kanssa. Enemmän olenkin alkanut kiinnittää huomiota niihin ”pieniin virheisiin” – ehkä juuri niihin, jotka useimmiten peitetään niiden filttereiden avulla. Vielä muutama vuosi takaperin ei mielessäni pyörinyt lainkaan näitä samanlaisia ajatuksia kuin nyt. Talven aikana olen jättänyt useitakin asukuvia kokonaan julkaisematta blogissa, koska olen mielestäni näyttänyt niissä kamalalta tämän kaiken talvi- ja kaamosangsteilun keskellä. Olin varannut itselleni piristykseksi brow- ja lash liftit, jotka tosin päätin lopulta perua, koska jostain syystä alkoi ahdistaa ja totesin, että on ihan hyvä näinkin. Ehkä testaan niitä myöhemmin keväällä, saa nähdä!
Miljoonan dollarin kysymys piileekin siinä, että kumpi sitten on parempi vaihtoehto, puhua avoimesti esimerkiksi toimenpiteistä, joka varmasti alentaa ihmisten kynnystä harkita niitä (mutta toki myös samalla vahvistaa oletusta siitä, ettei kaikki aina ole sitä miltä näyttää) vai vaieta, joka tietysti vain vahvistaa näitä jo olemassa olevia ulkonäköpaineita ja itsensä vertaamista muihin? En missään nimessä tuomitse tai arvostele heitä, jotka ehkä kokevat tarvetta toimenpiteille tai tykkäävät filttereistä, mutta olen enemmänkin huolissani siitä, että jäävätkö ne todelliset syyt taustalla täysin vaille huomiota ja käsittelemättä. Mielenkiinnolla myös seuraan, että reagoivatko somealustat aiheeseen siinä vaiheessa kun yhä useammat käyttäjät reagoivat aiheeseen ja alkavat tehdä joukkopakoa somesta huomatessaan sen vain aiheuttavan pahaa mieltä ja ahdistusta.
Tämmöistä tänään, huh. Aiheuttaako some teille ahdistusta tai ulkonäköpaineita?
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.
