Julkaistu

Muutama ajatus korona-arjen keskellä

Okei, näin alkuun haluaisin lievästi purkaa mieltäni erään seikan suhteen. Tiedän nimittäin, että ehkä maailman rasittavin juttu on selitellä sitä, miksi ei ole tehnyt sitä tai tätä, mutta tässäpä istun sitten itse parhaillani pahoittelemassa sitä, että blogi on viime viikkoina (ja oikestaan jo parin kuukauden ajan) päivittynyt hieman epäsäännöllisesti. Kieltämättä tämä alkava kaamos on ottanut melko koville ja vaikka esimerkiksi ostamastani kirkasvalolampusta onkin ollut suuri apu, on olo silti ollut ajoittain melkoisen väsynyt, jaksamaton, allapäin ja pää juntturassa.

Aikaisempina vuosina en ole kärsinyt aivan näin maksimaalisesta kaamosjumituksesta (syksyisin on tietty usein tullut reissattuakin aurinkoon ja saattaa muutenkin olla, että sanon tätä tismalleen samaa joka syksy, haha), mutta väittäisin ehkä, että juurikin tämä koronan kotikeskeinen tilanne on syy siihen, ettei useinkaan tunnu elämässä tapahtuvan mitään niin jännittävää, että sitä kokisi tarpeeksi jännittäväksi raportoida tänne. Sinänsä harmi. Oikeasti haluaisin pohtia ja keskustella täällä eri ilmiöstä, mutta jo pitkään on tuntunut kaiken pyörivän pelkästään koronakeskeisen keskustelun ympärillä ja oh lord, ainakin minä alan olla aihetta jo kertakaikkiaan korviani myöten täynnä.

Ja siinäpä se, vaikka kuinka kurjalta kuulostaakin, on minut vallannut joku ihme korona-saturaatio ja ajatus siitä, ettei tässä oikein muuta voi miettiä. Okei, tietysti olen toki parhaani mukaan yrittänyt täyttää ajatukseni juuri niillä kaikilla muilla (kivoilla) asioilla, vaikka fakta on se, että esimerkiksi tulevaisuuden suunnittelu on tällä hetkellä äärimmäisen vaikeaa. Eipä asiaa sinänsä auta sekään, että arkeni rajoittuu pääasiassa tänne meidän viidenkymmenen neliön alakertaamme niin opinnoissa kuin töissäkin, vieläpä jo melko pitkään ilman minkään sortin sosiaalista vuorovaikutusta. Ah, kuinka iloinen olinkaan Rukan reissulla kun pääsin hetkeksi uusiin ympyröihin ja tapaamaan ystävääni pitkästä aikaa! Nyt viime viikkoina olen nimittäin alkanut (taas kerran) jo vähän panikoida Helsingin julkistenkin suhteen, eikä kotoa lähteminen junalla tai bussilla ketään näkemään kieltämättä aivan kamalasti houkuttele :/

Itseäni on harmittanut myös suuresti esimerkiksi kommenttien vähyys viime viikkoina, jonka toki ymmärrän, koska syväluotaava sisältö on ollut täällä sattuneesta syystä normaalia harvemmassa. Osittain on myös tuo vuorovaikutuksen puttuminen / väheneminen, joka siis itselläni on jo vuosikaudet ollut yksi tärkeimmistä syistä blogin pitämiselle, vähentänyt osittain omaa motivaatiotani tämän suhteen. Tuonut fiilistä siitä, että istun täällä yksikseni kirjoittelemassa juttua tylsästä korona-arjestani, vaikkakin melko tottahan se onkin. Tietysti tiedän, että teitä ruudun takana on sankoin joukoin, joten ehkäpä joku sentään jaksaa näitä vallitsevan tilanteen ajoittain tylsiä jorinoitani lukea.

Yksi suurimmista ”kolauksista” itselleni on ollut ehkäpä myös se, että blogini on aiemmin keskittynyt vahvasti matkailuun ja matka-aiheiseen haaveiluun. Nyt kun sekin ovi on tavallaan toistaiseksi suljettu, tuntuu että pieni osa minusta on mennyt jonkinlaiseen horrokseen, kuin pala minua puuttuisi. Kieltämättä tämäkin on aiheuttanut surua. Kun osa omaa identiteettiään on lähes aina ollut toteuttaa itseään matkailun avulla ja se yhtäkkiä viedään pois, tuntuu kuin osa minusta olisi kuollut. Tietty olen parhaani mukaan yrittänyt kompensoida tuota aukkoa keskittymällä yhä enemmän kotimaan matkailuun ja kyllä, rakastunut yhä enemmän myös Suomen upeisiin kohteisiin. Nyt onkin mielessä, että panostaisin enemmän myös staycation-tyyppisiin minilomiin, jotka toisivat kivaa vaihtelua arkeen ja tähän kotona kökkimiseen.

Iloa päiviini on tuonut toki mielenkiintoiset kurssit opintojeni saralla. Viime viikkoina olen kirjoittanut esseitä mm. Tyynenmeren saarivaltioiden globaaleista uhkista, arktisten alueiden muutoksista ilmastonmuutoksen seurauksena ja nyt viimeisimpänä syventynyt esseeseen metsien pinta-alan vähenemisestä Amazonin ja Indonesian sademetsissä, sekä syistä tämän järkyttävän ilmiön takana. Yksi ilon aiheeni (vaikka sademetsien tuhoa nyt ei missään muodossa voikaan ilon aiheeksi sanoa) onkin ollut se, että on konreettisesti syventynyt muihin aiheisiin ja todennut, että kyllä, maailmalla tapahtuu edelleenkin sitä sun tätä. Asioita, jotka harvemmin saavat palstatilaa kaiken tämän koronavouhotuksen keskellä.

Olen myös pysähtynyt pohtimaan sitä, että miksi vasta nyt innostuin uudelleen opinnoista ja erityisesti tuosta maantieteestä (jota siis harkitsin opintosuuntana jo päästessäni ylioppilaaksi 2006, jolloin en kuitenkaan ollut vielä valmis muuttamaan Helsinkiin) ja olen tullut siihen tulokseen, että suuressa osassa tässä luonnontieteiden kiinnostuksen kulminoitumisessa on ollut juurikin vuosien varrella matkailun myötä karttunut konreettinen näkemys maailmasta, kulttuureista ja luonnonilmiöistä. Vaikka nämä ovatkin kiinnostaneet minua suuresti jo lapsesta asti (ensimmäiset Polynesian saari-innostuksethan johtavat juurensa vahvasti jo jostain 5-vuoden iästä, uskokaa tai älkää), olen vasta viimeisen viiden vuoden aikana saanut konkretian ja kokemusten kautta näkemyksen siitä, että nämä ovat seikkoja, joihin haluan oikeasti jollain tapaa elämässäni vaikuttaa.

Tämä onkin yksi niistä asioista, jotka ovat motivoineet itseäni koronan keskellä. Tiedättekö kun elämässänne saattaa olla se yksi seikka, haave jota pyörittelette mielessänne päivittäin. Useasti tai sitten vain kerran. Vuoden jokaisena päivänä. Jos mieheltäni kysyisi, olisi tämä asia varmasti Manu Bayn tai Balealin surffibreikit (:D), mutta itselleni tämä intohimo on Tyyni Valtameri ja sen saariryhmät, sekä koralliriutat, rannat ja luonnonilmiöt yleisesti. Vähän hassua, mutta totta. Onko teillä tämmöisiä intohimon kohteita? Jos, niin mitä? Ja seikka johon vasta nyt olen vasta nyt herännyt (varsinkin noiden mantsan valinnaisten suhteen) on se, että olen vihdoin ajautunut jonkinlaiseen opiskelijayhteisöön, jossa muilla on samanlaisia intohimoja. Liittyivätpä sitten kaupunkikulttuuriin tai tulivuoriin. Itselleni tämä on tuonut ihanaa yhteenkuuluvuuden tunnetta harmaan syksyn aikana, vaikka toki tutkinto-opintoni maatalous-metsiksenkin puolella ovat hyvin mielenkiintoisia.

Palatakseni matkailuun täytyy todeta se, että vaikka en fyysisesti pääse näkemään maailmaa, voin käyttää ajan hyödyksi sillä, että opiskelen aiheesta lisää. En haluaisi sanoa tätä ääneen (koska niin, eihän koskaan nyt varsinaisesti ole liian myöhä opiskella tai kouluttautua), mutta kieltämättä olen tuntenut surua siitä, että tämä oivallus ”aidon elämän kutsumukseni” (huh, kuulostipa uskonnolliselta, haha) suhteen on tullut vastaan vasta näin aikuisiällä. Välillä olen jopa syyllistänyt itseäni siitä, että olenko ”pilannut” unelmani sillä, etten tarpeeksi rohkeasti tavoitellut näitä jo nuorempana, vaan menin ehkä enemmän sokkona urille, joihin koin ulkopuolista kannustusta. Tätä olen miettinyt viime aikoina jopa päivittäin.

Mutta ehkäpä tämä on jollain tasolla tyypillistäkin? Kun ensin ehtii näkeä ja kokea, kerätä konkreettista tietoa ja kokemuksia, oivaltaa paremmin ne itseään kiehtovimmat seikat, jolloin voi myös tiedon ja tieteen myötä syventyä näihin paremmin? Nuorempana tämä olisi luultavasti mennyt juuri päinvastoin. Ensin olisin opiskellut ”ehkä minua kiinnostavaa” alaa ja sitten opintojen, sekä myöhemmin työelämän tai tutkimuksen pohjalta löytänyt ne aihepiirit, jotka eniten kiinnostavat. Eli tuskin aivan väärin näinkään, hieman nurinkurin 🙂

Miksikään maailman pelastajaksi en tosiaankaan ole itseäni nimeämässä, mutta tänä vuonna olen saanut hyvää mieltä siitä, että koen aidosti edistäväni hyvää sillä, että olen inspiroitunut oppimaan lisää asioista, joilla hyvällä lykyllä voin joskus saada aikaan hyviä asioita, oli kyse sitten niistä Tyynenmeren saarten koralliriutoista, saarten ekologiasta tai yleisesti ympäristasioista. Sinänsä hassua, että kun yksi tavoitteeni opinnoille oli juurikin oppia lisää ympäristöseikoista, olen havahtunut jo syksyn aikana siitä, kuinka hurjasti uutta tietoa olen omaksunut näinkin lyhyessä ajassa ilmastonmuutoksesta, ruokaketjun ja elintarviketuotannon epäkohdista ja vastuullisuudesta yleisesti.

Ja hei, tuon neulomani kaulurin ohje löytyy muuten täältä! 🙂

Palatakseni taas postauksen alun pointtiin, haluaisin tottakai tuottaa sisältöä ja kirjoittaa juuri niistä aiheista, jotka teitä eniten kiinnostavat. Usein olenkin toteuttanut (melkein) kaikki toivepostauksenne, joten jos semmoisia on mielessä, niin otan toiveita innolla vastaan 🙂

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Julkaistu

Oletko sinäkin elämyshakuinen introvertti?

Alkuviikosta tuli oikeastaan aivan vahingossa pientä hiljaiseloa tänne blogiin. Olin viikonloppuna jotenkin niin chillausmoodissa kotona, että olin vielä maanantainakin jossain viikonloppumeiningeissä ja tajusin yhtäkkiä maanantain härdelleissä, että olin unohtanut koko blogin. Ups! Alkuviikko oli töissä myös hektistä ja päätin maanantaina kerrankin jättää blogijutut sikseen ja olla stressaamatta siitä, etten julkaise postausta maanantaina, vaikka yleensä teen niin aina. Noh, välillä käy näköjään näin ihan vahingossa.

Järjestimme eilen aamulla töissä erään vaikuttajamarkkinoinnin tapahtuman ja olin rutinoituneena aamuchillailijana totaalisesti epämukavuusalueella joutuessani lähteä viemään aamu-unista naperoa hoitoon jo seitsemältä. Voin kertoa, etteivät todella aikaiset aamut lapsen kanssa tosiaan ole juttuni. Kiire ja kiukku on taattua todella aikaisina aamuina, onneksi niitä kuitenkin on harvemmin. Ja ehkä eniten ahdistun kiireesta ja fiiliksestä, että nyt myöhästyn. Olen tottunut siihen, että olen yleensä aina kaikkialla etuajassa ja panikoin yleensä jopa turhaan myöhästymistä kun loppupeleissä myöhästyn todella harvoin oikeasti. Ja btw, en ole ennen ollut todellakaan mikään tapahtuma-ekspertti, mutta työn puolesta on ollut ihan huippua päästä järjestämään kivoja tapahtumia ja oppimaan uutta niihin liittyen 🙂

Nyt kun mietin taaksepäin menneitä vuosia vakuutus- ja pankkihommissa kun menin töihin vuosia joko seitsemään tai kahdeksaan, täytyy todeta, että pitkässä juoksussa tuo yhtälö olisi kyllä pienen lapsen kanssa aivan mahdottomuus. Ainakin siis minulle, joka ei tosiaan nouse sängystä ja ole vartin päästä valmiina lähtemään ovesta ulos. Siis ikinä. Itseasiassa olen huomannut, että myös meidän napero on rauhallisten aamujen tyyppi. Olemme siis aina aamuisin kotona kaksin Tommin lähdettyä töihin ja pienen herättyä vietämme parin minuutin pötköttelyhetken yhdessä. Pieni pyytää minua aina laittamaan pään tyynyyn ja kyselen unista sun muusta. Nykyään napero myös haluaa katsoa telkkarista piirrettyjä ihan jokainen aamu ja painaa kaukosäätimestä aina Netflixin päälle, haha.

Täytyy todeta, että olen viime viikkoina potenut pientä luovuuskriisiä. En nyt varsinaisesti blogin kanssa, vaan noin muuten. En ymmärrä miten juuri minun elämään mahtuu säännöllisesti ties mitä draamaa omien tai läheisten kautta ja nytkin on erään seikan selvittely vienyt aivan liikaa energiaani. Minua inspiroi ja motivoi uusien juttujen ideointi, mutta nyt tuntuu, että inspishanat ovat jonkin aikaa olleet tukossa ja se harmittaa. Haluaisin keksiä ja kehitellä uusia, kivoja juttuja, mutten vielä toistaiseksi ole keksinyt mitä se voisi olla. Mietin jo keväällä pitkään, että pitäisin seuraajilleni jonkinlaisen neulomis-workshopin. Muutama viikko takaperin juttelin tästä erään käsityötilini seuraajan kanssa, jonka tapasin kaupungilla pipon sovituksen tiimoilta ja kertoi olevansa ainakin ehdottomasti mukana workshopissa, jos semmoisen päätän järjestää. Ehdin jo tiedustella alustavasti kumppaneita, tuumailla tiloja ja muuta, mutta rehellisyyden nimissä en ole ehtinyt viedä koko hommaa eteenpäin. Mutta eilen palasi mieleeni jälleen idea siitä aikaisemminkin mainitsemastani keramiikkakurssista- tai illasta, jonne voisin kutsua myös teitä lukijoita mukaan! Täytyykin tutkailla tätä. Kiinnostaisiko teitä miitti esimerkiksi keramiikkakurssin tiimoilta? Jotain kivoja ja uudenlaisia juttuja kaipaisin tähän pimeään syksyyn.

Törmäsin loppukesästä itseasiassa aivan sattumalta käsitteeseen elämyshakuisesta erityisherkästä ja ajatuksissani oli jo ajat sitten kirjoittaa tästä blogiin, oivalsin nimittäin tuolloin käsitteen kuvaavan minua täydellisesti. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, olen ennen ollut jossain määrin jopa allerginen käsitteelle eritysherkkä, mutta lähivuosina oppinut ymmärtämään tätäkin käsitettä paremmin. Olen sivunnut aihetta esimerkiksi tässä empaatikko-postauksessani. Näen itseni empaatikkona, mutta jossain määrin myös erityisherkkänä. Ehkäpä elämyshakuinen introvertti kuitenkin kuvaa minua parhaiten.

Elämyshakuinen (High Sensation Seeker / HSS ja HSP ) herkkä kaipaa elämäänsä seikkailua, vaihtelua ja nimenomaan niitä elämyksiä, koska kyllästyy helposti tasapaksuun arkeen ja rutiineihin. Usein luovuus on vahvasti läsnä elämässä. Elämyshakuinen persoona hakee uusia elämyksiä ja tunteita esimerkiksi matkustelun kautta, mutta karttaa fyysisiä riskejä. Ja juuri siksi tämä kuvaa minua niin täydellisesti, koska ahdistavimmaksi asiaksi koen arjessa juuri sen oravanpyörämäisen tasapaksun elämän, joka pyörii päivästä toiseen samojen rutiinien, loman odottelun ja jossain määrin vaihtelemattoman arjen ympärillä. Kuten viime viikolla kirjoitinkin, koen rutiinit tietyllä tavalla turvana ja tärkeänä, mutta rajansa silläkin. Rutiinit ovat jossain määrin pysyvyyttä ja turvaa tuovia seikkoja, mutta itselleni pahin mahdollinen tilanne on tasapaksu, vain rutiinien ohjaama elämä ilman niitä seikkailuja. Jotenkin tätä on hieman hankala pukea sanoiksi, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä yritän ajaa takaa.

Saan itse hurjasti energiaa uusista ideoista ja innostun todella paljon asioista, joiden parissa puuhastelen. Oli se sitten pipomallisto, maailmanympärysmtaka tai yrittäjäksi ryhtyminen. Ja sitten taas kyllästyn helposti asioihin, jotka junnaavat paikallaan, työhön joka ei enää anna haasteita ja juuri niiden elämysten puuttumiseen. Nuoresta saakka olen ajoittain painunut ”Onko elämä nyt sitten tätä?”-tyyppisten ajatusten kanssa ja ajoittain se on ollut todella turhauttavaa. Tunne siitä, että elämä on tasapaksua puurtamista ja uusien seikkailuiden odottamista. Väittäisin, että juuri elämyshakuinen puoleni on syy siihen, miksi olen todella motivoitunut tavoittelemaan asioita, jotka minulle ovat elämässä tärkeitä. Koska juuri tämä on elämyshakuisen ja sitten taas ei-elämyshakuisen henkilön ero: Kaikki eivät edes kaipaa elämyksiä tai seikkailua elämäänsä, vaan yksinkertaisesti nauttivat ja ovat tyytyväisiä juuri siihen mitä on nyt.

Oli se sitten juuri se tavallinen arki ja toisten mieltämä oravanpyörä. Eikä siinäkään ole mitään väärää. Välillä toivoisin olevani enemmän sen tyyppinen, mutta toisaalta silloin en ehkä tavoittelisi yhtä kunnianhimoisesti tiettyjä asioita. Koska elämyshakuinen innostuessaan jostain todella innostuu ja antaa projektille kaikkensa, menevät myös energiatasot aaltoilevina ja he saattavat ajoittain kokea olonsa uupuneiksi käytettyään energiansa uppoutumalla intohimon kohteisiinsa. Tämän vuoksi on erityisesti elämyshakuisille introverteille tärkeää varata aikaa lepoon ja latautumiseen. Itselleni esimerkiksi viikonloput ovat aina buukattu juuri tämmöiseen.

Nyt olenkin pohtinut, että voiko elämyshakuisuus olla yhteydessä siihen juurettomuuden tunteeseen, jota olen käsitellyt täälläkin? Onko paikalleen asettuminen ja tasainen arki elämyshakuisen ihmisen pahin vihollinen? Vai vaatiiko se vain totuttelua? Nuorempana ajattelin aina, että sitten kun olen vanhempi / valmistunut / töissä / muunlaisessa elämäntilanteessa, elän juuri sitä omannäköistä elämääni, koska elämän pitäisi ennen kaikkea olla seikkailu. Viimeiset pari vuotta olenkin ottanut suuria harppauksia tätä kohti, mutta jokin silti mietityttää. Ehkä juuri pelko siitä, että entäs jos jämähtää paikoilleen ja katuu asioita myöhemmin? Ja kyllä, pahimpia pelkojani on juuri se, että jämähtäisin paikalleen odottaen jotain parempaa vain siksi, etten uskalla edetä oikeiden unelmien tai rohkeiden tekojen kanssa. Tämä on myös yksi niistä teemoista, joka tuntuu vuosi toisen perään nousevan esille juuri näin syksyisin. Ehkäpä se suurin unelmani juuri nyt (ja on jo nuoresta asti ollut) olisi jonain päivänä elää jonkinlaista digital nomad-elämää paikassa (tai paikoissa), jonka tuntee sataprosenttisesti kodikseen.

Ja nyt kun pääsin sisään tähän aiheeseen, olen pohtinut lähinnä sitä, että millainen elämä sitten sopii elämyshakuiselle luonteelle? Voiko koko elämä olla jatkuvia elämyksiä ja seikkailua? Aihe on todella mielenkiintoinen ja uskon, että myös teidän joukosta löytyy näitä elämyshakuisia tyyppejä. Suosittelen tutkimaan tätä syvemmin, koska itse ainakin koin oivalluksen hoksattuani tämän.

 

Oletteko te kuulleet elämyshakuisista introverteista tai tunnistatteko itsenne tästä kuvauksesta?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Arjen simppelit säästövinkkini

En ole hetkeen tainnut kirjoitella säästämisestä tänne blogiin. Kai olen mukamas ollut niin kiireinen omien säästömietteideni kanssa, etten ole oikein muuta ehtinyt miettiäkään 😉 Tänään kuitenkin tulee muutos asiaan ja ajattelin listailla muutamia yksinkertaisia säästövinkkejä arkeen. Kaikki ovat jo kuulleet niistä perinteisistä ”syö töissä omia eväitä”, ”älä osta take-away-kahveja” ja sitä rataa, joten yritin tällä kertaa välttää niitä. Osa näistä vinkeistäni voivat toki olla melko itsestäänselviä ja kertausta aiempaan, mutta toivottavasti myös niitä uusia niksejä!

Siirrä rahaa säästöön heti kun palkka tulee. Tai siis tietysti sen jälkeen kun olet maksanut laskut ja budjetoinut tilille muut kuukauden pakolliset menot aina ruoasta asumiskuluihin sun muuhun. Säästämisen avainjuttu onkin juuri siinä, että säästäminen sujuu kuin itsestään. Vähän kun maksaisit pois laskun, joka kuitenkin ohjautuu rahana omaan pussiisi. Palkkapäivänä maksan kaikki erääntyvät laskut, siirrän lainanlyhennyksen, vastikkeen ja päivähoitomaksun omat osuuteni yhteiselle tilillemme, kartoitan muita loppukuun menoja ja tuumailen, paljonko jätän tilille käyttövaraa. Loput siirränkin sitten säästöön, heti. Muuten tilillä lojuvalle rahalle keksii kyllä melkoisen monta käyttökohdetta ennen seuraavaa tilipäivää..

Tehokkain säästökohde on huomaamaton, jossa raha on ”piilossa” tai edes hieman suojassa niiltä extempore-shoppailuvillityksiltä. Itse olen kokenut rahastot tähän ehdottomasti parhaimmiksi vaihtoehdoiksi, lisäksi on säästöjen päälle kertynyt vuosien saatossa kivasti korkoa, joka taas kasvaa jatkuvasti korkoa korolle ja niin edespäin. Silti sijoitusten realisointi on yksinkertaista ja nopeaa, jos siihen päätyy. Rahat tulevat tilille lunastuksen jälkeen päivässä-parissa. Mikäli haluat ehdottomasti säästää tilille, voisiko nettipankista piilotettu tili olla hyvä vaihtoehto? Tai säästötili toisessa pankissa, johon sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia? Vinkki: S-bonusten kanssa poikivat säästöt ovat näppärä idea, keskittämällä kertyy bonuksista lisäksi kivasti passiivista säästöä rahan muodossa. Jos siis olet hc-bonushaukka, kuten minä. Eli voisiko kuukausittainen S-tilille siirtäminen olla hyvä vaihtoehto, jos rahat kummittelevat omalla käyttötilillä.

Konkreettiset tavoitteet ja säästökohteet motivoivat. Haaveilit sitten unelmien lomamatkasta, merkkilaukusta tai ekasta omistusasunnosta, määrittele selkeä kohde, mikäli säästäminen muuten on hankalaa. Itselläni on useita potentiaalisia käyttökohteita säästöilleni, mutta ennen kaikkea säästän ”ihan muuten vain”, koska ikinä ei voi tietää minne elämä vie tai mitä haluat toteuttaa. Siksi säästämisen aloittamisen suhteen ei kannata jahkailla, vaikka selkeä kohde ei olisikaan vielä mielessä. Jos tavoite on matkustaa unelmakohteeseen, voit vaikka nimetä säästötilisi kohteen nimellä tai palauttaa haaveen mieleesi aina silloin kun säästösiirron tekeminen palkkapäivänä kirpaisee. Anyway, tee se siirto!! Kun haluat jotain kovasti, auttaa se motivoimaan myös säästämisessä. Eivät ne säästöt minnekään katoa, ennemmin ne sieltä käyttötililtä hupenevat aivan huomaamattaan turhiin arjen hetken mielijohteen pikkuostoksiin. Säästäminen ja sijoittaminen myös koukuttaa. Innostus vain kasvaa sitä mukaa kun säästöjä alkaa kertyä enemmän kasaan.

Käteiset säästöpossuun. Tässäpä muuten ehkä tuorein oma säästövinkkini, joka on osoittautunut varsin tehokkaaksi. Koko homma lähti itseasiassa siitä kun keväällä ja kesällä nostin euroja reissuille, jotka sitten jostain ihmeen syystä ”unohtuivat” lompakkooni, kunnes loppukesästä kaivelin kukkarosta useita kymppejä. Käytin näitä ruokaostosten maksamiseen ja sitten vaihtorahat jemmaan aina säästölippaaseen. Nykyään käteistä pyörittelee käsissään niin harvoin, että olen kokenut tämän melko helpoksi keinoksi saada rahaa sivuun. Nostaa silloin tällöin setelin ostoksiin ja loput sitten lippaaseen. Itse en ainakaan mielellään maksa mitään käteisellä, joten eipä sieltä lipastosta tule koskaan mitään otettuakaan. Tavoitteena olisi saada muutamia satasia kokoon säästölippaaseen ja viedä sitten talletusautomaatin kautta tilille. Tämä ei liity suoranaisesti säästämiseen, mutta äitiyslomalla kauppasin aika paljon turhaa tavaraa kaapeista Facebook-kirppiksillä. Myös tällöin hillosin saadut myyntihilut säästöpossuun ja taisin muutaman kuukauden aikana saada kerrytettyä näistä useita satasia ja niillä ostinkin sitten pojalle kaikenlaisia vauvantarvikkeita.

Jos sinulla on asuntolainaa, voit säädellä lainan summaa. En tosin tiedä onko tätä joustopalvelua kaikissa pankeissa? Lainan lyhennyssummaa voi siis muuttaa haluamakseen, korot on kuitenkin aina maksettava. Kaikkiaan lyhennyksistä voi ainakin meillä joustaa 10% lainan summasta. Tämä siis meinaa, että jos tulee akuuttia menoa, voi lyhennyksen summaa säätää pienemmäksi, jolloin jää rahaa säästöön. Ennemmin tietysti jemmailen tuota joustovaraa niiden pahojen päivien varalle, mutta toinen vaihtoehto on tietysti huijata itseään säätämällä lyhennyksen esimerkiksi 100€ suuremmaksi ja myöhemmin maksaa pari kuukautta pienempää. Säästöä jokatapauksessa kumpaankin suuntaan, omaan pussiisihan lyhennyksetkin menevät, eivät tosin niin helposti realisoitaviksi säästöiksi.

Jos tarkoitus on säästää, älä lähde kauppoihin kiertelemään. Okei, tämä on aika klisee, mutta toimii oikeasti! Itse sain shoppailun aikoinaan katkaistua juuri sillä, etten enää lähtenyt kiertelemään töiden jälkeen Zaraa ja muita vaatekauppoja. Jotenkin itsestään vähensin myös nettikauppojen selailua ja jotenkin pikkuhiljaa shoppailuinto vain väistyi niiden oikeasti turhien hankintojen osalta. Nykyään harkitsen yleensä muutamaan otteeseen uutta ostaessa, että tarvitsenko tätä ihan oikeasti? Ja loppupeleissä olenkin päätynyt ostamaan niitä juttuja, jotka tosiaan ovat jääneet vuosikausiksi kovaan käyttöön. Tilanteet, joissa sallin itselleni kunnon shoppailun, on matkoilla, jolloin olen säästänyt juuri sitä tarkoitusta varten. Olen kuitenkin huomannut, että myös tällöin harkitsen nykyään todella tarkkaan ja harvemmin ostan mitään todella turhaa.

Ja loppuun: Kun olet säästämisen jälkeen jättänyt tilillesi sen tietyn summan, jolla pitää selviytyä kaikista kuukauden kuluista, voit heräteostosta tuumeillessasi miettiä, kuinka monen päivän ruoat saisit samalla summalla ostettua? Itse en yksinkertaisesti jätä tilille ”shoppailuvaraa”, vaan siirrän sen osuuden heti alkuun säästöön. Näin rahaa ei ole budjetoitu alunperinkään mihinkään ylimääräiseen. Joustovaraa jätän toki aina, koska aina ilmestyy jostain lasku tai ylimääräinen meno, jota et muistanut tai johon et ollut varautunut.

Ja ps. Ei elämä saa kuitenkaan olla pelkkää säästämistä. Itsensä palkitseminen ja hemmottelu on täysin sallittua silloin tällöin! Esimerkiksi herkkusmoothie tai omenapiirakan pala viikossa pitää arjen mielekkäänä 😉 Panosta siis myös niihin pieniin juttuihin, jotka tekevät sinut iloiseksi.

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Henkisen muutoksen tuulia

Vaikka vuotta 2018 onkin vielä reippaasti jäljellä, on tämä vuosi ollut minulle monella tavoin merkityksellinen. Raskas, täynnä muutoksia ja oivalluksia, mutta ehkä eniten kuitenkin eniten henkistä kasvua, sekä tietyllä tavalla ”itsensä löytämistä”. Olen laittanut paljon asioita tärkeysjärjestykseen ja ymmärtänyt ne seikat, jotka oikeasti ovat omassa elämässäni tärkeitä ja joihin haluan panostaa. Perhe, terveys ja tietynlainen tasapaino. Sanoisinko, että ne vaikeat ja raskaat ajat todellakin kasvattavat, sekä samalla antavat asioille suuntaa. Uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja useimmiten juurikin siinä, että tapahtumat opettavat ja antavat perspektiiviä asioille. Meillä kaikilla kun välillä tapahtuu ”kulisseissa” vaikka mitä asioita, jotka harvemmin sosiaaliseen mediaan tai edes ulkopuolisille näy. Surut, murheet ja negatiiviset asiat ovat usein niitä, jotka jäävät sinne omaan mieleen. Joskus ymmärtää, että omat asiat ovat poikkeuksellisen hyvin ja oppii iloitsemaan niistä positiivisista asioista. Tai oppii virheistään tai vaikeista ajoista, sekä tietysti samalla myös itsestään. Mikä parasta, ehkä myös oivaltaa sen, mikä niiden koettelevien tapahtumien tarkoitus tai merkitys laajemmassa mittakaavassa on ollut.

Eniten olen nimittäin varmasti oppinut juuri itsestäni ja saavuttanut tietynlaisen tasapainon asioihin, joiden kanssa olin ikäänkuin ”hukassa”. Oivaltanut, että välillä on ok olla surullinen, kokea vastoinkäymisiä tai turhautumista. Voisin kuvailla asiaa niin, että koen tietyllä tapaa olevani jonkinlaisessa murroskohdassa, vanhan ja uuden välillä. Ainahan muutokset aiheuttavat kitkaa, tunteita laidasta laitaan ja sekalaisia ajatuksia. Hankala oikeastaan pukea tätä sen kummemmin sanoiksi. Mitä kuitenkin olen myös vahvasti oivaltanut, on itsensä toteuttamisen merkityksen. Sen, kuinka tärkeää on tehdä juuri niitä itselleen tärkeitä juttuja, oli se sitten pipomallisto tai unelmien lomamatka. Joskus sydän vain viestittää kun ”on aika”. Ihan älytöntä kuinka juuri eilisiltana mietin muutamaa vuotta taaksepäin, jolloin suurimmat unelmani olivat suunnilleen saada maisterin paperit ja työskennellä seuraavan 5 vuoden sisään esimerkiksi johtotehtävissä suuressa konsernissa. Mitä ihmettä, tällä hetkellä taas ehkä vähiten haluan näitä asioita. Joku koulutus ja työmeriitit tuntuvat jotenkin niin ei-relevanteilta seikoilta, vaikka ne vielä lyhyt aika sitten olivat melkeinpä kaikki kaikessa ja ajatteli aina vain ura, ura ja ura. Enkä väitä, että tämä ajattelutapa olisi väärin, se ei vaan enää ole minua. Hassua kuinka paljon ihminen voi muuttua ihan muutamassa vuodessa? Toki olen edelleen uraorientoutunut ja kunnianhimoinen, mutten kuitenkaan enää samalla tavalla.

Ja te siellä ruudun toisella puolellakaan ette varmasti ole voineet välttyä esimerkiksi kivi- ja meditaatiohöpötyksistäni. Siitä, kuinka esimerkiksi meditoiminen laajentaa tietoisuutta, tutkitusti jopa muuttaa aivotoimintaa, sitä, että voisiko astrologiassa olla jotain perää, unohtamatta tietysti niitä kiviä. Heh. Olenkin miettinyt, että voisiko näillä asioilla olla yhteys siihen, että olen tosiaan oppinut ajattelemaan asioita ja elämää ylinpäänsä kovin eri näkökulmista kuin ennen. Siis kirjaimellisesti kuin päässyt toiselle tietoisuuden tasolle. Asiat, joiden kanssa olen aikaisemmin tuskaillut tai ne, joihin en edes ole kiinnittänyt mitään huomiota, ovat nyt aivan kristallin kirkkaina ja aivan itsestään selvinä. Tätä on todella vaikeaa selittää ulkopuoliselle tai jossei ole vastaavaa kokenut. En nyt väittäisi, että kyse on mistään yliluonnollisista taioista, vaan enemmänkin varmasti ajatusmallien muuttumisesta, jonka myötä asioita tarkastelee eri vinkkelistä. Ja kyllä, säännöllinen meditoiminen ja itsetutkiskelu ihan oikeasti muuttaa ihmistä sisältä. Sanoisinko, että omalla kohdallani tämä muutos on tapahtunut voimakkaimmin tässä viimeisten parin kuukauden aikana.

Näen nyt monen asian merkityksen ja selityksen täysin selkeänä. Ja mitä siihen vaadittiin? Itsensä tutkiskelua ja toki sitä, että oikeasti kuuntelet, mitä sisimpäsi sanoo. Esimerkkinä ajatus siitä, että mitä haluan esimerkiksi omalta elämältäni? Haluanko tehdä mielekkäitä asioita, vai valittaa vuosi toisensa jälkeen kiireestä ja stressistä. Jokainen kuitenkin tekee kaiken suhteen omat valintansa. Itse en halua olla se joka, märehtii, haaveilee ja tyytyy, vaan se, joka oikeasti tekee jotain asioiden ja oman elämänsä eteen. No, eiköhän tämä riitä tästä aiheesta, ettei mene aivan hullutteluksi 🙂

Kerroinkin pari viikkoa sitten IG Storiesin puolella hieman oudon, hassun tai voisiko tätä melko ihanaksi sattumaksi kutsua? Sain teiltä hurjasti kommentteja juttuun liittyen ja kai se kertoi siitä, etten ehkä sittenkään ole aivan höperöitymässä! Ostin Köpiksestä pojalle tuliaiseksi tuon vihreän malakiitin, kävin läpi kivikaupan valikoimaa ja heti kun silmä osui juuri tuohon kiveen, tiesin sen olevan meidän pikkuisen oma kivi. Malakiittia on käytetty muinoin esimerkiksi kristallipallon tavoin ”näkemään tulevaa”. Kiven kuviot ovat jotenkin koukuttavia ja niitä on todella kiva tutkailla. Muutamana päivänä otinkin kiven mukaani meditoidessani ja sitten hoksasin asian, jota olin jo muutaman päivän alitajunnassani pähkäillyt. Nimittäin, että mitä ihmettä nuo kiven täplät niin vahvasti muistuttavat? Sitten sen hoksasin: Havaijin saaria!

Saarimuodostelma on nimittäin näiden about 6-7 Havaijin matkan (en enää edes muista montako reissua :D) jälkeen aika vahvassa muistissa. Sinänsä hassu sattuma, että pienokaisen ensimmäinen Havaijin matka oli vielä masussani, joskus rv 25 tietämillä, jolloin pienokainen sai siskoltani lempinimen ”Oahu boy”. Tämän vuoden alussa Oahu boy reissasi ekaa kertaa kunnolla Oahulle ja kyllä, tämä on ehdottomasti Oahu boyn oma kivi. Ehkäpä tästä kasvaa myös kova Havaiji-fani? 😀

 

Kaikella on tarkoituksensa, kuten nyt vaikka aivan sattumalta ostetulla malakiitilla <3

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Elämää hetkessä vai kalenterin kautta?

Ekaa kertaa aikoihin istuin tässä kuuden jälkeen kahvini kanssa ja mietin monta minuuttia, että mistä ihmeestä kirjoittaisin? Kummallinen ajatus, että vielä muutama vuosi taaksepäin aloitin jokaisen blogikirjoituksen täysin puhtaalta pöydältä, päivittäin. Uusi päivä, uusi blogiteksti. Huh, oliko aamuissani oikeasti niin paljon aikaa? Tuntuu, että nykyään yrittää sohia kaikki aamuhommat kokoon mahdollisimman nopeasti pojan nukkuessa. Minä, joka olen aina ollut aamuihminen, joka nauttii aamuista ja herää pirteänä kukonlaulun aikaan, olen ollut tämän talven aikana aivan äärimmäisen aamuväsynyt! Ovat aamut edelleenkin niitä mukavia päivän rauhallisia ja hiljaisia hetkiä muun maailman vielä nukkuessa, mutta hieman jo odottelen niitä vieläkin valoisampia kevätaamuja.

 Sitten takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Mitä tulee siihen hetkessä elämiseen, olivathan blogit ennen enemmän juuri sitä hetkessä elämistä. Sen sijaan, että suunnittelisin seuraavan kolmen päivän postaukset ennakkoon (ihan vain säästääkseni aikaa), meni homma ennen huomattavasti enemmän fiilispohjalla. Mikä tänään mietityttää, mikä fiilis ja mistä kiinnostaisi kirjoittaa? Läppärin kansi auki ja naputtelemaan. En nyt väitä, etteikö hetkessä bloggaaminen olisi enää ollenkaan mukana, tottakai päivitän tänne ajatuksenvirtaa, mutta olen huomannut, ettei se ole enää niin hetken mielijohteesta tehtyä kuin ennen. Nykyään jopa hieman stressaannun siitä kun muistan, etten ole luonnostellut aamun postausta valmiiksi ja joudun aloittamaan homman ”tyhjästä”. Tämä oma aikani aamulla pojan nukkuessa on kuitenkin melko rajallista, joten siinä mielessä on valmistautuminen ja suunnitelmallisuus vain järkevää.

Ja oikeasti, tämä aamuinen ajatuksenvirta on todella rauhoittavaa. Rakastan kirjoittamista ja asioiden pähkäilemistä ja jos se vain olisi mahdollista, voisin mielelläni työskennellä kotoa etänä ja käyttää päivästä ne pari tuntia, jotka saan kulumaan työmatkoihin, meikkiin ja vaatteiden valitsemiseen, juuri tähän hetkessä tapahtuvaan ajatusvirtaan. Ehkäpä vietän kevään tullen muutaman tuommoisen päivän terassimme auringossa. Elämän liiallinen suunnitelmallisuus pistää välillä ehkä aavistuksen ahdistamaan. Tiedättekö kun kaikki on kovin aikataulutettua, kalenteri täynnä menoja seuraavat kolme viikkoa, välillä joku reissu buukattu jonnekin kuukausien päähän ja ennalta lukkoon lyödyt lomat tai vapaat häämöttävät jossain kuukausien päässä. Lapsiperheenä (tai yleisesti työssäkäyvänä) nyt voi harvemmin olla ihan kamalan impulsiivinen ja tehdä suuria juttuja hetken mielijohteesta, mutta kieltämättä joskus houkuttelisi rikkoa kaavaa. Ei nyt mitään kovin radikaalia, mutta varata hetken mielijohteesta lennot unelmakohteeseen muutaman viikon päähän tai ostaa se laukku, johon on säästänyt ikuisuuden. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Onhan elämän tarkoitus olla seikkailua ja jokaisella on kuitenkin vastuu juuri omista valinnoistaan, mutta ennen kaikkea kuitenkin oikeus tehdä niitä valintoja. Haluaisin olla jatkossa enemmän se tyyppi, joka tekee juttuja hetken mielijohteesta, rikkoo arjen suunnitelmallisuutta ja elää enemmän hetkessä, eikä kalenterin mukaan. Enkä missään nimessä tarkoita, etteikö arkemme olisi ihanaa. Toki nautin turvallisesta ja vakaasta perhearjesta, muutenkin olen paljon rutiinien kautta eläjä, tavat ja rutiinit ovat kuitenkin niitä, jotka myös tietyllä tapaa tuovat elämään turvallisuuden tunnetta. Pienillä jutuilla on kuitenkin mahdollista tuoda jännitystä elämään ja hei, unelmointi on ehdottomasti elämän suola! Ja tosiaan, kotiäiteys oli itselleni juuri semmoista päivässä ja hetkessä elämistä. Jokainen päivä oli uusi tyhjä sivu ja uudet seikkailut. Se oli kyllä ehdottomasti ihana asia kotimammailussa. Sanoisinko, että tämmöisessä työt, tarha ja muut menot -kombossa tietynlainen ajanhallinta ja suunnitelmallisuus on kyllä ihan must. Ihan jo pelkästään ajankäytön vuoksi. Sen kyllä myönnän, että tuo reilu vuosi kotona pikkuisen kanssa oli ehdottomasti elämäni paras vuosi.

Kerroin muuten pari viikkoa sitten tilanneeni sen meikkipeili-valosysteemin. Se on tämä. Aivan loistava ostos! Peilin takana on siis himmennettävä LED-valo ja USB-liitännät, joilla onnistuu meikatessa esimerkiksi puhelimen lataaminen (tämä nyt ehkä vähän turha ominaisuus). Tähän muuten toimii se Elloksen uuden asiakkaan tarjous, joka on nykyään -30% alennus ja tulee kailleimmasta tuotteesta koodilla 379601! Jos peilisysteemi kiinnostaa, niin on tosiaan tämä.

Ja hei, sain tehtyä tämän tekstin alusta loppuun ennenkö napero heräsi. Jee! Ehkäpä yritän jatkossa olla stressaamatta vähemmän postausten suunnitelmallisuudesta ja antaa aamun intuition johdattaa aiheeseen, joka sinä päivänä on relevantti.

Oma extreme-suunnitelmani arjen irtiotoksi olisi varata lennot ainakin Tahitille, pakata läppäri ja perhe mukaan suunnaten sinne samalla töitä tehden muutamaksi kuukaudeksi. Ajatuksella unelmointi suorastaan kutkuttaa vatsassa! Ja ei sillä, että se arki olisi yhtään sen kummallisempaa pitkässä juoksussa toisella puolella maailmaa, mutta yksi asia on selvä: Menestys ja onni elämän eri osa-alueilla heijastuu kokonaisuuteen. Jos menestyt työssäsi ja teet mistä nautit, vaikuttaa se varmasti energiaa tuovana asiana myös perhe-elämään, jos eläisit arkea perheesi kanssa ympäristössä, joka on sinulle täyttä unelmaa, vaikuttaisi se ihan varmasti koko tuohon palettiin. Onnellisuus on kuitenkin monen tekijän yhteissumma, joten miksei tavoittelisi sitä? 🙂

 

Mikä on teidän extempore-unelma?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.