Nyt tiedän mikä minusta tulee isona!

Syyskuussa olen pyöritellyt mielessä paljon opintojeni suuntautumista, sekä loppuvuoden ja ensi kevään kurssivalintoja. Ensimmäiset opintoviikot menivät osin kaoottisissa tunnelmissa kun yritti parhaansa mukaan orientoitua ikuisuuden jälkeen tähän opiskelumoodiin ja näihin uusiin aiheisiin. Vaikkeivat kaikki maataloustieteiden perusopinnot ole ehkä niitä, jotka itseäni kiinnostaisivat aivan sata lasissa, on kuitenkin ihan selvä homma, että ensimmäinen vuosi on koulutusohjelmasta riippuen semmoista eri aihealueisiin ja suuntautumisalueisiin tutustumista. Tänäänkin siis luvassa opintopainotteista juttua, mutta tällä viikolla tulossa myös muita aiheita. Mutta ah, olen viimeinkin alkanut saada selkeyttä siihen, millaisen kokonaisuuden haluan opinnoistani rakentaa! 🙂

Ja toivottavasti ette käsitä väärin, opintokokonaisuudet ovat tähän mennessä olleet todella kiinnostavia ja pointti nyt ehkä oli siinä, että ensimmäisen vuoden aikana saa konkreettisen vahvistuksen siihen mikä kiinnostaa eniten ja mikä taas ei sitten yhtään. Hakiessani olin varma, että kasvintuotanto, puutarhatiede, viherala, sekä sitten myös maaperä- ja ympäristötiede ovat aihealueet, jotka todennäköisesti ovat ”juttuni” ja tämä kyllä pätee edelleen. Kun on saanut näihin aihealueisiin ensituntumaa on myös vahvistunut fakta siitä, että nämä tosiaan kiehtovat PALJON! Vaikka itselläni on kaupallinen tausta liiketaloudesta, on ekonomia-puoli (yllättävää kyllä) taas tuntunut jopa vähiten kiinnostavalta.

Päätin ottaa valinnaisia kursseja maantieteen kandista ensinnäkin siksi, että se oli alunperin ensisijainen hakukohteeni ja kyllä, maantiede kiinnostaa itseäni edelleen valtavasti. Oikeastaan luonnonmaantieteen valinnaisen kurssin myötä olen saanut henkisen varmistuksen siitä, että se on ala, johon ehdottomasti haluan opinnoissani suuntautua. Hassua sinänsä, että ajattelin (tästäkin) näin jo ennen opiskelemaan hakemista, mutta moni juttu on kivasti saanut semmoisen lopullisen vahvistuksen nyt kun on konkreettisesti päässyt opiskelemaan aiheen parissa. Joskus kun saattaa tilanne olla se, että ajattelee jonkun alan kiinnostavaksi, kunnes oikeasti syventyy siihen ja huomaa, että todellisuus on täysin eri kuin se, mitä ehkä ennen oli ajatellut (kuten nyt esimerkiksi on käynyt tuon ekonomian suhteen). Voihan näin tietty vielä käydä noiden muiden aineiden kohdalla, joista vielä tällä hetkellä olen niin varma, haha 😀

Se miksi halusin avata tätä seikkaa on, että en tällä hetkellä ole vielä aivan varma, että haenko ensi keväällä uudelleen maantieteen kandiin. Toisaalta haluaisin, mutta toisaalta koen maataloustieteellisen opinnot kiinnostavina ja suunnittelemani opintokokonaisuuden huomioiden varsin keskeisinä, enkä usko niiden menevän hukkaan, vaikka jossain vaiheessa virallista opintosuuntaa vaihtaisinkin. Jo hakuvaiheessa oli selkeä homma, että kasvi- ja puutarhatiede, sekä sitten taas maaperätiede ovat maataloustieteiden puolella oma juttuni, eikä tämä nyt ole opintojen alettua mihinkään muuttunut. Se mihin olen ehkä saanut selkeyttä on kokonaisuus, johon haluan opinnoissani keskittyä. Maantieteen puolella ei luultavasti saa yhtä perusteellista substanssiosaamista kasvi- ja maaperätieteeseen, joten nämä yhdistettynä ekologia- ja ympäristöosaamiseen (luonnonmaantieteen ohella) ovatkin semmoinen osa-alue, joka ehdottomasti tukevat jatkossa toisiaan. Alunperin tuumailin myös metsätieteen opintoja sivuaineena, mutta nyt olen ainakin toistaiseksi päättänyt unohtaa ne. Ellen sitten ota myöhemmin esimerkiksi jotain metsäekologian kursseja (tai ah, niitä sademetsäjuttuja!). Jotain yleiskursseja olisi nimittäin kiinnostavaa ottaa myös sieltä puolelta tukemaan kokonaisuutta.

Innostuinpa itseasiassa kyselemään asiaa myös eräältä proffalta maantieteen puolelta ja tämän kanta oli, että juuri kasvi- ja maaperäpuolen opinnot ovat äärimmäisen hyvä yhdistelmä luonnonmaantieteen kanssa, johon kannustikin näiden ohella jatkossakin suuntautumaan. Ja vihdoinkin on oikeastaan todella selkeä fiilis sen suhteen, että mihin tästä edetään ja että oikeassa paikassa ollaan jokatapauksessa! Vaikka maantiede ensisijaisesti eniten kiinnostikin, on oma kiinnostukseni ollut juuri mm. ekosysteemien, maaperän ja kasvipuolen syvemmässä osaamisessa (muttei kuitenkaan liian syvällisesti esim. bilsan puolelta), joten näiden suhteen on Viikin kampus ehdottomasti oikea paikka. Meillä on itseasiassa ensi kesänä ensimmäinen harjoittelu (itselläni puutarhapuolen) ja olenkin tässä jo alustavasti haaveillut harjoittelusta kasvitieteellisessä puutarhassa (ei varmaan yllätä, että olen googlaillut näitä jo mm. Tahitilta :D), koska itseäni kiinnostaa maailman eniten esimerkiksi eristyneiden valtioiden lajisto (varsinkin trooppiset kasvit ja kukat)  ja se, mitkä seikat ovat kasvilajien kehittymiseen siellä vaikuttaneet. Plus ohella myös saarivaltioiden maantiede, tulevaisuus ilmastonmuutoksen edetessä (tai matkailun radikaalisti lisääntyessä) ja yleisesti esimerkiksi Polynesialainen kulttuuri on aihe, joka kiehtoo aivan mielettömästi! Ja nämä taas sitten menevätkin enemmän maantieteen lokeroon.

Ah, ette tiedä kuinka innoissani olen aiheesta! Ja siis olen huomannut, että kun näitä eri aiheita ja vaihtoehtoja puntaroi, miettii konkreettisia kiinnostuksen kohteita (vaikka ne nyt vähän hulluilta vaikuttaisivatkin) alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan selkeä kokonaisuus ja muutenkin innostua tulevien opintojen kanssa ihan täydellä tarmolla. Nyt olen konkreettisesti huomannut sen, että kun omat kiinnostuksen kohteet ja tietyt konkreettiset aihealueet alkavat selkiytyä, on todella kattavat mahdollisuudet viedä omia opintojaan juuri sinne suuntaan. Ja se, että juuri kyseisten alojen opettajat ja proffat tukevat vinkkeineen juuri tässä oman jutun löytämisessä. Niin inspiroivaa!! Sinänsä hassua, että vaikka jo vuosia olen jossain alitajunnassani haaveillut opiskelevani juuri näitä aiheita ja toivottavasti vielä joskus tavalla tai toisella työskenteleväni niiden parissa, olen kuitenkin jostain syystä pitänyt unelmaa täysin epärealistisena ja saavuttamattomana. Ja yhtäkkiä se ei enää tunnu lainkaan utopistiselta. Varsinaisia urapohdintoja ajattelin kirjoitella myöhemmässä vaiheessa, mutta ajatuksen tasolla olen alkanut jopa haaveilla tutkimustyöstä, mutta vankan markkinoinnin kokemuksen pohjalta kiinnostavat myös viestinnän tehtävät juuri näiden aiheiden parissa.

Unelmatilanne olisi opinto-oikeus sekä maantieteeseen, että maataloustieteeseen, jolloin voisi suorittaa opintoja kummastakin niin, että kokonaisuus täydentäisi toisiaan. Alitajuisesti ajoin ehkä takaa juuri tätä kun opiskelujutut alkoivat hahmottua mielessä. Vaikka sitten hakisinkin ensi vuonna uudelleen myös mantsan puolelle, en missään nimessä heivaa Viikin opintoja, koska juurikin näiden kasvi- ja maaperäopintojen, sekä alan tutkimuksen suhteen ollaan näissä hommissa enemmänkin kuin oikeassa paikassa 🙂

 

Ja hei, kivaa alkavaa viikkoa!

Seuraavan kerran sitten muista aiheista ✨

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Yliopisto vs AMK – ajatuksia ja ensihuomioita näiden välillä

Kuvien laukku saatu / Globe Hope

Yksi ajatuksistani opiskelemaan hakiessa oli, että opiskelisin ”vähän jotain” muun elämän sivussa, mutta yhtäkkiä olenkin havahtunut siihen, että arki pyörii tätä nykyä melkolailla koulujuttujen ympärillä. Löysempiä viikkoja on toki luvassa lokakuun jälkeen tämän kurssirupeaman päättyessä ja parhaani mukaan ainakin yritän olla valitsematta mitään valinnaisia / ylimääräistä loppuvuodeksi. Miltä opiskelu sitten on tuntunut? Ensinnäkin, kesän rennompien kuukausien jälkeen ovat semmoiset selkeät arkirutiinit tuntuneet ihanilta! Ja tarkoitan tällä sitä kun joku toinen määrittelee sen missä sinun pitää olla linjoilla milloinkin, ah. Yrittäjänä melkolailla kaikki pyörii sen ympärillä, että pitäisi itse patistaa itsensä tiettyihin juttuihin ja aikatauluttaa, joten tämmöinen ulkoinen velvollisuus on tuntunut suorastaan ihanalta vaihtelulta. Kertaakaan ei ole iskenyt mitään blaah-fiiliksiä (paitsi ehkä matikan tehtävien kanssa :D), koska itsensä vuoksihan tähän oppimishommaan on lähtenytkin. Itseäni on kiinnostanut yliopisto-opintojen suhteen erityisesti se, kuinka opiskelu eroaa ammattikorkeakoulussa opiskelusta, josta itselläni on vertailupohjaa. Tänään ajattelinkin tehdä pientä vertailua näiden alkuhuomioiden perusteella, saa nähdä miten mielipiteet tästä muuttuvat vai muuttuvatko.

Ensinnäkin. Täytyy sanoa, että olen ensinnäkin ollut todella yllättynyt siitä, etten näiden ensimmäisten kolmen viikon aikana ole joutunut kirjoittamaan yhtä ainutta raporttia tai edes vielä avaamaan koko Wordiä, hah! Noh, oikeastaan en ole tainnut kyllä kirjoittaa yhtään mitään. Erilaisia verkkotestejä ja tehtäviä olenkin sitten tehnyt Moodlessa senkin edestä. Ja ne onkin kyllä hauskoja! Amkissa kun pistettiin aikanaan kirjoittamaan sivujen raportti aiheesta x jo ensimmäisellä kurssiviikolla ja sanoisinko, että ne olivat jokseenkin arkipäivää. Paaaaljon raportteja mahtui amkiin ainakin omien hatarien muistikuvieni perusteella. Aikaisemmin luulin, että myös yliopisto painottuu tähän, mutta ainakin toistaiseksi olen ollut varsin väärässä 😀 Osaako joku kommentoida tätä raportti-asiaa? Onko ero tosiaan näin vai kirjoitetaanko amkissa muutenkaan enää raportteja? Vai onkohan ne jo kuopattu? Jäi häiritsemään tämä kun kysyin ystävältäni mielipidettä raportti-asiaan, eikä tämä muistanut sen koommin mitään raportti-tulvaa (opiskelimme tosin eri alaa).

Olen itse opiskelijana ja oppijana ehkä enemmän yksilötekijä. Opin helpoiten siten, että luen ja opiskelen asiat itsekseni. Toisin sanoen on itsenäinen työskentely ehdottomasti juttuni myös opiskelun suhteen, vaikkakin pidän myös keskustelutehtävistä, joissa saa hyvin jäsenneltyä omien ja muiden tietämystä aiheista. Eniten rakastan opiskelumuotoa, joka on kuuntelun, keskustelun, muistiinpanojen tekemisen ja itsenäisen lukemisen yhdistelmää. Jos on aivan pakko valita, on ryhmätyöskentely (laajat semmoiset) ehkä inhokkini ja juuri tätähän oli amk-opiskelu (ainakin ennen) täynnä. Toisaalta koen, että ryhmätyöskentelytaitojen opettelusta on ollut paljon myös hyötyä, mutta noin lähtökohtaisesti en pitänyt semmoisesta yleisestä säätämisestä, epäselvistä tehtävien jaoista ja siitä, että joutui aina jännittämään millainen ryhmä osuu eteen. Ja sillähän oli tietysti väliä jos kurssiarvosana painottui esimerkiksi ryhmätyön arvosanalle.

Itse olen ehkä ennemmin tyyppi, joka mielellään hoitaa itse omat hommansa ja ainakin näin alkuun täytyy todeta, että yliopistossa painottuu tekeminen juuri siihen yksilötekemiseen. Tämä ei tietysti tullut minään yllätyksenä, mutta positiivinen juttu kuitenkin huomata, että pidän itse juuri tästä! Itseäni henkilökohtaisesti motivoi huomattavasti enemmän panostaa lukemalla ja itsenäisesti oppimalla tehtäviin, verkkotesteihin ja tentteihin, kuin väkertämään tuntitolkulla powerpointeja johon ryhmäesitelmään, joka nyt vain on ollut ”pakko” kasata kokoon. Eikä siinä, tässähän nyt ollaan juuri siinä asian ytimessä, ammattikorkeakoulun ja yliopiston välisissä eroissa. Toinen tähtää käytäntöön, toinen taas teoriaan ja tutkimuspohjaan. Ja täytyy mainita, että amk-opinnot ovat ehdottomasti tuoneet hyviä valmiuksia työelämään juuri ryhmädynamiikan, esiintymisen ja käytännön tekemisen suhteen, eli juuri niiden seikkojen osalta, joihin ne tähtäävätkin.

Siinä mielessä en voisi koskaan sanoa, ettei opinnoista olisi ollut paljonkin hyötyä, vaikka näin oppimismetodien suhteen onkin mielenkiintoista pohtia sitä, mikä menetelmä on itselleen tehokkaampi tai mielekkäämpi. Toki aikanaan koin myös tradenomipinnot mielekkäänä ja ehdottomasti omana juttunani, vaikka nuo ainaiset ryhmätyöt ja presentaatiot välillä rassasivatkin. Työelämään siirtyminen oli AMK:in jälkeen helppo homma, koska käytännöstä, työelämätaidoista ja esiintymisestä oli opintojen kautta vankka, valmentava pohja. En toki väitä, ettei näin olisi yliopiston kohdalla, mutta toistaiseksi en itse osaa sanoa siitä mitään.

Ainakin näin lyhyen kokemukseni perusteella voisin ajatella, että yliopisto huomioi erilaiset oppimistavat kenties monipuolisemmin. Voin toki olla väärässäkin ja onhan omista AMK-vuosistani jo aikaa. Näiden ensimmäisten kurssien myötä olen kuitenkin todennut, että pääpaino oppimisessa on varsinaisen kurssimateriaalin (kirjat, oheismateriaalit, artikkelit) oppimisessa, jolloin kurssin tenttiminen pelkästään kirjaan perustuen on mahdollista kun taas AMK:issa ei kaikilla kursseilla välttämättä edes ollut kurssikirjaa ja pääpaino arvosanalle saattoi olla esimerkiksi juurikin ryhmätyö, sen esittely ja kirjallinen raportti. Jos eteen sattui huono ryhmä tai epäselvä tehtävänjako, niin se oli vähän voivoi tai tarkoitti sitä, että joudut tekemään itse enemmän. Tähän mennessä ovat näiden omien kurssieni pienet ryhmätyöt olleet lähinnä luentojen aikana tapahtuvia, keskustelumuotoisia pohdintatehtäviä, joiden tarkoitus on lähinnä käsitellä aihetta x, eikä tehtävät ole pakollisia tai vaikuta arvosanaan. Toisinsanoen siis aivan eri levelillä ja oikeastaan aika kivoja!

Mietin myös ennakkoon paljon sitä, että onko yliopistossa opiskelu vaikeampaa kuin ammattikorkeakoulussa opiskelu? Alun perusteella voisin ainakin todeta, että ei tosiaankaan! Jos joku teistä on joskus miettinyt jättävänsä välistä yliopistoon hakemisen siinä ajatuksessa, että se on jotenkin äärimmäisen vaikeaa niin kannattaa ainakin omasta mielestäni unohtaa moiset ennakkoajatukset. Sinänsä esimerkiksi ammattikorkeaan verrattuna itsenäisempää työskentelyä on yliopistossa huomattavasti enemmän ja jos käytännönläheinen lähestymistapa tuntuu itselleen teoriaa mielekkäämmältä, saattaa teoreettisempi opiskelutapa toki tuntua työläämmältä, koska konkreettinen käytäntö on minimissään. Kiteyttäisin siis, että kyse on enemmänkin opetuksen ja aihekokonaisuuksien lähtökohdista, itselleni se itsenäisyys on tärkeä juttu kun taas joku toinen voi kokea sen ahdistavana. Tietty myös koulutusohjelmissa on eroa (ja itse puhun vain tästä omasta), sekä jokaiseen koulutusohjelmaan (sekä amkissa, että yliopistossa) mahtuu niitä ikävämpiä tai haastavampia kursseja, mutta toisaalta sitten taas helpompia. Jos nyt vaikka sitten vertaan liiketalouden amk-ohjelmaan niin en nyt itse koe, että tämä nykyinen olisi kokonaisuudessaan (toistaiseksi) ainakaan yhtään sen vaikeampi. Itseasiassa jopa toistaiseksi helpompi kun ei ole tarvinnut säätää niiden raporttien ja laajojen ryhmätöiden kanssa 😀

Käytännöt vaihtelevat varmasti paljon koulutusohjelmien ja koulujen välillä, sekä moni asia on varmasti jo ehtinyt muuttua sen jälkeen kun itse valmistuin AMK:ista (esim. ehkä ne raportit?! :D). Siinä mielessä peilaankin vain niihin omiin ”vanhoihin” kokemuksiini näissä pohdinnoissa.

Kuulen mielelläni jos teillä on korjata jotain seikkaa ”tähän päivään”  tai omia mielipiteitä aiheesta! ✨

 

Ps. Tällä viikolla olen pohtinut paljon tulevaa opintokokonaisuuttani ja saanut vihdoin selkeän punaisen langan sen suhteen! Aiheesta tulossa postausta ensi viikolla 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Kulkevatko etätyökulttuuri ja yksinäisyys käsi kädessä?

Viikko on vierähtänyt opiskeluhommien parissa ja olenkin monena päivänä uppoutunut kouluhommiin niin syvälle, että havahdun tuntien päästä siihen, että on kulunut koko päivä ja olen unohtanut esimerkiksi lähteä lenkille, vaikka lenkkikamat ovat jo päälläkin. Olen saanut tällä viikolla uppoamaan jo pelkästään kemian tehtäviin varmaan lähes 10h stoikiometristen laskujen kanssa tuskaillessa ja kieltämättä näin jo untakin niistä viime yönä. Aineiden tasapainoitus on jotenkuten hallussa, mutta laskemisen suhteen ei tosiaankaan olla aivan samalla viivalla. Istahdin eilen näiden pariin ”hetkeksi” klo 12 luennon ja kotilounaan jälkeen, kunnes havahdun äkkiä siihen, että kello on jo yli neljä. Ja jatkoinpa hetken vielä illallakin, koska en olisi halunnut antaa periksi ennenkö saan ratkaisun kasaan, mutta sitä odotellaan edelleen, haha. Tarkoitus olikin eilen julkaista postaus, mutta sen kirjoittamiseen suunniteltu aika nyt sitten hupenikin ajatuksissani noiden laskujen kanssa, ups. Ajattelin, että tämä syksy olisi semmoinen kevyt sukellus opintoihin, mutta tässähän pääsi heti aivan asian ytimeen. Onneksi helpotusta on tiedossa jo muutaman viikon päästä kun ensimmäiset kurssit tulevat päätökseen.

Aloitin tällä viikolla myös matikan kertauskurssilla ja samalla selailemaan niitä kirjastosta hakemiani lukion lyhyen matikan kirjoja. Täytyy myöntää, että vaikka alkuun pidinkin erityisesti tätä matikkahommaa aivan ylitsepääsemättömänä rastina, ovat nämä yksinkertaisemmat matikkahommat tuntuneet jotenkin niin paljon loogisemmilta kuin nuorempana. Toisaalta, niinhän ne tuntuvat aina alkuun esimerkiksi opettajan neuvomana, kunnes yrität ratkoa jotain yksin hiki hatussa ja neuvottomana sen suhteen, että mistä edes aloittaisit. Kuten minä eilen tuon kemian kanssa. Onneksi nyt tämän kertauskurssin suhteen ei olla vielä toistaiseksi aivan samassa pisteessä.

Nyt ehkä vähän harmittaa, että motivaatio laskemisen suhteen aikanaan oli melkolailla nollissa. Ja se sitten kostautuu nyt esimerkiksi tuon kemian suhteen. Tuntuu silti jotenkin äärimmäisen koomiselta havahtua siihen, että googlettelee jotain opetusvideoita lukujen supistamisesta ja laventamisesta (ja kyllä, nyt ollaan oltu aivan konkreettisesti perusasioiden äärellä!! :D), joiden käsitteen olemassaolon on vuosien varrella ehtinyt jo täysin unohtaa. Yksi päivä tässä laskin kolmion pinta-alaa ja mietin samalla, että olenko mahtanut palata peruskoulun penkille, haha. Jos tuskailen noiden kemian tehtävien suhteen, niin en vielä edes halua ajatella tilannetta tulevan varsinaisen matikan kurssin suhteen. Ihan jo siitäkin syystä jätän luultavasti ensi periodissa väliin valinnaiset kurssit, että voi rauhassa yrittää ymmärtää matikan yhtälöitä. Painotus sanalla yrittää. Samalla ehkä jo vähän odottelen ensi vuotta ilman näitä pakollisia kursseja ja matemaattisia aineita 😀

Vaikka viikko päällisin puolin onkin hujahtanut täällä kotosalla etäopiskellessa, olen yrittänyt patistaa itseni aamuisin salille tai lenkille. Tiistaina piipahdin kuitenkin Kallioon lounaalle Jutan kanssa ja kyllähän se kotoa lähteminen tosiaan välillä kannattaa. Kieltämättä on kynnys lähteä kotoa mihinkään noussut koronan myötä ainakin itselläni, varsinkaan kun niitä pakottavia menoja keskustaan tai muualle ei kovinkaan usein ole ollut. Toki pidän etäopiskelusta, mutta samalla huomaan meneväni yhä enemmän semmoiseen omaan maailmaani täällä kotona puuhaillessa, varsinkin kun työtkin ovat pääosin yksin kotona-tyylistä tekemistä. Toisaalta se on tehokasta, mutta samalla myös jotenkin lannistavaa kun arki on (edelleen) paljolti ilman semmoista normaalia arjen sosiaalista vuorovaikuttamista.

Luin muistaakseni joku aika takaperin jonkin jutun työelämän perinteisten käytäntöjen muuttumisesta / katoamisesta tämän etäilyn myötä ja tulin jotenkin surulliseksi kun aloin pohtia miten tämä on edennyt. Tietysti myös työelämä kehittyy muun maailman mukana teknologian myötä, mutta samalla sitten taas siirrytään myös työn suhteen samanlaiseen yksinäisyyden ympyrään, jossa tekniikka tuo meitä ajatuksen tasolla yhteen, mutta kuitenkin loppupeleissä erottaa ja tekee yksinäisemmäksi. Tai tämä näkemys on ainakin itselläni. Tietynlaista tasapainoa tulisi olla esimerkiksi juuri sosiaalisen elämän kanssa ja monelle on työpaikka voinut olla se tärkeä kontakti muihin ihmisiin. Näin on ollut ainakin minulla. Vapaalla vietetään enemmänkin aikaa perheen kanssa kun sitten taas työpaikalla keskustellaan ajankohtaisista jutuista ja sosialisoidaan muiden aikuisten kanssa.

Se, mikä arjessa on eniten vähentynyt koronan myötä, on kasvokkain tapahtuva täysin arkinen jutustelu. Kun jokainen keskittyy tässä etämaailmassa pääosin siihen ”ydintekemiseen”, unohtuu helposti se kaikki ns. ”turha” tai enemmänkin ehkä asiat, joita aikaisemmin on pitänyt ehkä ”turhina”, mutta joita sitten havahtuu kaipaamaan. Tasapainottelu sen kaiken tekemisen välillä. Monesti kun ne pienet päivän aikana tapahtuvat kohtaamiset ja sosiaaliset tapahtumat ovat juuri niitä, jotka tuovat mielekkyyttä työhön tai arkeen. Itselläni ovat työkaverit olleet monella työpaikalla juuri se kantava voima, joka motivoi aamulla töiden pariin. Vastuu sosiaalisen elämän ylläpitämisestä onkin siis enemmän sysätty vapaa-ajalle ja yksilön vastuulle kun ne pienet työ- tai opiskeluarjen kohtaamiset ovat karsiintuneet pois ajankäytön tehostuessa. Olen itse ainakin huomannut, että toimin kaiken suhteen ”konemaisemmin” kun on yksin vastuussa tekemisestään. Harvemmin olen tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta nyt tätä asiaa pohtiessani olen kieltämättä ehkä ajautunut pieneen yksinäisyyden ansaan tänä vuonna. Ei ole kyse siitä, ettei olisi ystäviä joita nähdä, vaan enemmänkin siitä, että kynnys lähteä näkemään ja tekemään on tämän digi-etäilyn myötä noussut valtavasti. Kun on tottunut liikkumaan kilometrin säteellä kotoa ja palaveeraamaan tietokoneen välityksellä, tuntuu matka junalla keskustaan ja järkevien vaatteiden pukeminen päälle nykyään jotenkin valtavalta uurastukselta.

Ovatko nuo aikaisemmat työelämän niin arkiset, tavanomaiset käytännöt, kuten satunnaiset kohtaamiset käytävillä, rennot lounastauot ja rupattelut työkaverin kanssa kahviautomaatilla semmoisia, jotka ehkä tulevaisuudessa katoavat kokonaan? Olen itse toisaalta toiminut työn suhteen jo pitkään tässä ”etäilymallissa”, mutta asia, jota olen eniten kaivannut perinteisessä työelämässä ovat juurikin nuo pienet arkipäiväiset sosiaaliset rutiinit ja semmoinen yhteisöllinen läsnäolo, jossa tehdään asioita myös yhdessä, eikä vain yksin. Vaikka pidänkin itsenäisestä työskentelystä, kaipaa arkeen kuitenkin myös niitä pieniä vuorovaikutuksen palasia ja monelle onkin työpaikka tai työyhteisö juurikin merkittävä pala sosiaalisen elämän kokonaisuutta. Sitä ilman uppoaa semmoiseen yksinäisen tekemisen kuplaan, kuten esimerkiksi on itselleni käynyt. Sitten yhtäkkiä havahdun siihen, että olen viettänyt päiviä ilman minkäänlaista perheen ulkopuolista ihmiskanssakäymistä ja tuumailen, että ilman sitä on esimerkiksi aiheiden keksiminen tänne blogiin todella vaikeaa. Ellei nyt sitten sattumalta innostu kirjoittamaan juuri tästä samaisesta aiheesta tai vaikkapa koulujutuista, joiden parissa pakertaa päivästä toiseen yksin. Ah, enpä olisi uskonut, että kaipaisi näin paljon niitä niin arkisia pieniä keskusteluita ja arjen tavallisia lounastaukoja, joista monesti myös kumpuaa se kaikki pohdinta kaiken työhomman ulkopuolelle. Ehkei kaikilla edes iske tämmöinen kaipuu tai sosialisointi on sitten ahkerampaa siellä vapaa-ajan puolella? Itselläni on tilanne taas ollut juuri päinvastoin ja sen vuoksi varmasti asiaa harmitellutkin.

Toimistoni tällä viikolla 🌻

Mielenkiintoista mihin suuntaan homma etenee. Ja mahdanko itse kääntää kelkkani ja palata takaisin irl-elämän kannattajaksi, vaikka vuosia olinkin etäilyn ja paikkasitoutumattoman työnteon kannattaja. Hassua sinänsä miettiä tätä vaikka siltä kantilta, että siinä missä vaikkapa some on mennyt enemmän nopean, pinnallisen sisällön suuntaan ja muutenkin vapaa-ajan vuorovaikutus eri viestintäpalveluiden varaan, ollaan massa-aaltona menossa vauhdilla samaan myös työelämän suhteen kun moni työnantaja on hoksannut, että hommahan pelaa jopa tehokkaammin näin. Oli se sitten yksilön sosiaalisen elämän kustannuksella tai ei. Viime vuosina olen havainnut itsessäni pientä kapinaa perinteisiin juttuihin palaamisessa. Äänikirjojen yleistyessä olen pyrkinyt lukemaan enemmän myös oikeita kirjoja, nopean somesisällön lisääntyessä kirjoittamaan enemmän tekstiä, pikamuodin jyrätessä halunnut neuloa itse ja niin edespäin. Tuntuvatko nuo perinteiset työpaikkojen kahvikone-kohtaamiset vuoden päästä yhtä vanhanaikaisilta kuin blogitekstit Instagramin maailmassa?

Ja niin! Tällä viikolla kävin lounastamassa Sushibar + Winessa. Oli muuten aivan superhyvää sushia pitkästä aikaa. Ehkäpä syksyn kovin juttu olisikin tehdä haastelista kivoista lounaspaikoista, joita testata ja yrittää ottaa nuo rennot arkilounaat taas ahkerammin mukaan arkeen 🙂

Onko etäarki herättänyt teissä yksinäisyyden tunteita? Kertokaa, etten ole yksin tämän kanssa!

 

Kuvat minusta Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Ensimmäisiä ajatuksia opintojen aloituksesta ja ainepohdintoja

Hello! Ensinnäkin meidän perheeseen rantautui näköjään ensimmäinen syysflunssa ja vietin eilisen kotona pienen kuumepotilaan kanssa. Ja kotosalla tietysti pysytään siihen saakka, kunnes saadaan varmistus eilisen koronatestin tulokseen. Loppuviikon ohjelma meni siis uusiksi, mutta eipä voi mitään. Innolla odottelen millainen tästä syksystä ja flunssakaudesta tulee, tämän elokuun aikana on meidän perheenjäsenistä jo kaksi käynyt koronatestissä. Ainakaan täällä suunnalla ei kokemus lapsen näkökulmasta ollut mikään kovin miellyttävä, joten toivon, ettei tästä nyt tule mitään rutiinia. Pieni voi onneksi tänään jo paremmin, itselläni tosin oli eilen hieman lämpöä, joten innolla taas kerran odottelen, että onko tämä nyt taas niistä kymmenistä kerroista, kun saan samaisen lastentaudin. Juuri sopivasti tähän opintojen alkuun 😀

Tässä kaiken muun tohinan ohella aloitin tosiaan opintoni tällä viikolla orientaation merkeissä ja ajattelinkin tänään kirjoitella hieman alkufiiliksiä koulun suhteen. Ensimmäinen viikko on mennyt paljolti perusjuttuihin perehtymisen ja muihin tutustumisen merkeissä. Kurssit alkavat ensi viikolla ja niitä olenkin aika innoissani! En oikein osaa sanoa jännitinkö varsinaisesti koulun alkamista, mutta tietyllä tavalla kyllä. Sitä, että näkee millaista porukkaa opiskelutovereissa on ja tietysti nyt tulevina viikkoina sitä, miten kurssit lähtevät rullaamaan tässä muun elämän ohella. Jostain syystä en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut opiskelijabileistä, skippasin ne kaikki jo AMK-aikoina ja näin perheenäitinä ei minusta edelleenkään ole kuoriutunut mitään opiskelijabile-tyyppiä, heh.

Ensimmäisen viikon aikana olen saanut (ainakin toistaiseksi) jonkinlaista varmistusta ensi kevään ”suuntautumispolun” valintaan, mutta saa nähdä mille urille tämä vielä lähtee. Minulla on oikeastaan ollut koko ajan melko selvät sävelet sen suhteen mikä / mitkä suuntautumisalat kiinnostavat ja tällä hetkellä tuskailen lähinnä sen suhteen, etten tiedä kahden vaihtoehdon välillä. Ja siis näin hieman jo ennakkoon ennen varsinaisten kurssien alkamista, haha. Tämän lisäksihän olen ehtinyt suunnittelemaan ja pohtimaan jo vaikka mitä. Kyllä, olen hyvin ajoissa! Opintojen alkamista ehti fiilistellä niin monta viikkoa, että siinä ajassa ehti suunnitella ja haaveilla vaikka mistä 😀 Sivuaineen pohdinta on aiheuttanut ehkä eniten päänvaivaa, koska kiinnostavia aineita on aivan liikaa, eikä sitten toisaalta haluaisi opintokokonaisuudesta liian hajanaista, vaan ennemmin suuntautua sivuopinnoissa johonkin selkeään kokonaisuuteen. Mikä sitten kiinnostaa? Yksi syy, miksi valitsin hakea maatalous-metsätieteelliseen oli mahdollisuus syventyä ympäristötieteisiin juuri näiden luonnonvara-aiheiden näkökulmasta. En näkisi itseäni esimerkiksi ympäristötekniikan puolella, vaan nimenomaan käsittelemässä aihetta käytännössä luonnonvarojen taholta.

Ensin mietin maantiedettä ja viestintää, mutta nyt taas en olekaan yhtään varma. Ympäristötiede on vahva ehdokas sivuaineeksi, mutta sitten taas maaperä- ja ympäristötiede on tällä hetkellä vaihtoehtona pääsuuntautumiseen, joten nähtäväksi taitaa jäädä. Jokatapauksessa näen, että tulevaisuuden ammatillisen osaamisen kannalta olisi ympäristötieteen kattava osaaminen suuri valttikortti. Toisaalta taas olisi maantiede loistava sivuaine juurikin maaperä- ja ympäristötieteen suuntautumisen ohelle, mutta kun tähän asti suurin kiinnostukseni on ollut suuntautua kasvintuotanto- ja puutarhatieteisiin, joten.. 😀 No, ehkäpä tähän vielä tulee joku selko opintojen edetessä! Ainiin ja metsätieteiden puolella on aivan liikaa kiinnostavia kursseja (esimerkiksi sademetsiin liittyen, miettikää!!), joten todennäköisesti en malta olla ottamatta sieltä jotain kurssivalintoja. Kuten näkyy, niin ainakin tämä kenttä tuntuu tosiaan omalta, koska opintojen ja kurssien suhteen on enemmänkin liikaa kiinnostavia vaihtoehtoja. Myös vaihtoon lähtöä ja sen ajankohtaa olen tietysti ehtinyt pohtia jo ihan koko perheen voimin. Ainiin ja kiinnostavia tutkimusaiheita kandityölle ja gradulle, onhan niitä ideoita hyvä olla jo mielessä, haha. Katsotaan siis mihin tie vie!

Se mikä näissä maataloustieteiden opinnoissa on ehdoton plussa, on juurikin opintojen monipuolisuus. Monessakaan yliopisto-ohjelmassa ei käsittääkseni pääse tutkailemaan näin monipuolisesti eri aineita, syksyllä kuuluu kurssitarjontaan esimerkiksi kemiaa, matikkaa, kasvintuotannon perusteita ja taloustieteitä. Keväällä sitten taas ainakin muistaakseni fysiikkaa ja tekniikkaa. Jotenkin jännää palata ensimmäistä kertaa lukion jälkeen esimerkiksi kemian ja fysiikan pariin. Matemaattiset aineet kieltämättä jännittää PALJON, mutta toivottavasti niistä selvitään tavalla tai toisella. Onneksi tuntuu, että monella muulla on samoja ajatuksia.

Alkuunhan pohdin paljon sitä, että millainen ikäjakauma opiskelijaporukassa on ja olenko itse ainoa yli kolmekymppinen porukassa. Itse kun lähdin hakemaan opinnoista myös jonkinlaista yhteisöllisyyttä tähän melko yksinäisen yrittäjyyden kylkeen. Toki, valtaosa porukasta on nuorta, mutta yllättävän paljon myös meitä ”vanhempia”, joka on ollut todella kiva yllätys! Sanoisinko, että meitä yli kolmekymppisiä taitaa olla joukosta yli kymmenen ja jonkinlainen porukka on ehtinyt muodostua jo ensimmäisten päivien aikana, joka on ollut kivaa 🙂

Saa siis nähdä miten kurssit ensi viikolla lähtevät käyntiin. Opiskelujuttuja on tulossa lähiviikkoina varmasti vielä lisää!

Kivaa viikonloppua! ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Toivepostaus: Ura ja intuitio

Sain joku aika takaperin postaustoiveen intuitioon liittyen. Olenkin aikaisemmin kirjoitellut aiheesta jonkin verran,  mutta siitä on kieltämättä jo aikaa. Pari vuotta takaperin pohdiskelin intuitiota lähes päivittäin. Miten siitä voi olla apua päätösten teossa, uralla ja tulevaisuuden suunnittelussa. Ehkäpä siis myös omalla kohdallani hyvä aika muistuttaa tästä, vaikka tämän(kin) vuoden aikana olen tehnyt useita intuitioon nojaavia päätöksiä, kuten hakenut muutosta työkuvioihini ja päättänyt ryhtyä opiskelemaan. Tiedättekö kun joskus jotkin seikat vain tuntuvat ”oikealta”? Samalla kun joidenkin asioiden kanssa joutuu pähkäilemään päänsä puhki, että onko valinta oikea? Haluanko tätä todella? Järki ehkä sanoo että pitäisi, mutta joku silti tökkii. Moni ehkä tunnistaa tilanteen.

Viime vuosina olen kokenut näitä tilanteita monesti ja näin jälkeenpäin täytyy myöntää, että juuri ne tilanteet, joissa olen vähääkään epäröinyt, ovat tavalla tai toisella osoittautuneet myöhemmin virheaskeleiksi tai valinnoiksi, jotka eivät syystä tai toisesta olleetkaan minua varten. Toisaalta taas ne valinnat, joissa olen luottanut ”sydäntuntumaan” ja intuitiooni, ehkä jopa joutunut voittamaan pelkoja ja olemaan rohkea, ovat taas osoittautuneet päätökskiksi, jotka ovat johtaneet semmoiseen ”asioiden pitikin tapahtua näin”-tilaan ja johdattaneet elämässä uusille urille. Uskon, että moni tekee elämässään päätöksiä pääasiasssa juurikin järkeen pohjautuen. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, en missään nimessä kannusta ketään oikeasti uhkarohkeisiin tilanteisiin, jotka vaarantavat taloutesi, ihmissuhteesi tai terveytesi, vaan enemmänkin kuuntelemaan omaa itseään vaikkapa niiden arjen pienten päätösten edessä. Myös järkeä täytyy kuunnella, mutta intuitio voikin toimia tietynlaisena työkaluna sen ohella.

Eräs esimerkki tulee mieleen itseasiassa loppukesältä kun olin haastattelussa tulevien opintojeni ohelle erääseen osa-aikaiseen tehtävään yritykseen, joka on ollut itselläni pitkään kiinnostava potentiaalinen työnantaja ja jossa olin viime vuodenvaihteessa yhdessä toisessa rekryssä. No, en olisi voinut ottaa paikkaa vastaan, koska työn jaottelun kanssa olisi tullut haasteita tulevien opintojeni suhteen. Kyllähän se harmitti kertoa, että valitettavasti ei nyt onnaa. Keskustelimme kuitenkin tovin eräästä aiheesta, joka aiheuttaa edelleen ihmetystä. Miksi aikanaan irtisanouduin työstäni pankissa? Olitko siis vakituisessa työsuhteessa? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen kohdannut viime vuosina useaan otteeseen. Vastaukseni on yleensä ollut, että työskenneltyäni about 6 vuotta putkeen suurissa konserneissa vakuutus-ja rahoitusalalla, alkoi äitiyslomani aikana mielessä kypsynyt ajatus kokeilla jotain muuta tuntua yhtäkkiä oikealta.

Hyppy uuteen, tuntemattomaan. Silläkin riskillä, että luopuisin vakaasta ja vakituisesta työpaikasta. Esimerkiksi tuon päätöksen kohdalla kuuntelin intuitiotani ja lopulta myös luotin siihen. Vaikka työelämä ja ajatukset tulevaisuuden urakehityksestä ovat viime vuosina jo kokeneet pientä muutosta, ajattelee yllättävän moni edelleen, että ura on jatkumo, joka alkaa vakituisesta tehtävästä yrityksessä x ja siitä sitten edetään samaa rataa hamaan tappiin asti. Enkä tietysti väitä, että tämä olisi väärin. Jokaisen ura, mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet ovat erilaisia, kuten me ihmisetkin. Silti tuntuu vakituisesta pitkäaikaisesta työpaikasta luopuminen olevan edelleen monelle valtava ihmetyksen aihe. Itse en taas (enää) näe siinä mitään kummallista.

Maailma muuttuu ja näen itse (oman) työelämäni eri vaiheina, kausina, joista jokainen antaa jotakin uutta. Haastaa ja opettaa. Auttaa luomaan suhteita, kehittymään ja sitten taas viemään uusille urille. Vielä viisi vuotta takaperin näin itseni juurikin tyyppinä, joka haluaa luoda uraa samassa yrityksessä yli kymmenen vuotta ja mennä sillä tiellä. Yhtäkkiä se ei kuitenkaan enää tuntunut oikealta, ainakaan siinä hetkessä. Ja sillä tiellä sitten ollaankin. Juurikin intuition viemänä ja omaan elämääni on tuo päätös tuonut valtavasti upeita asioita ja mahdollisuuksia, jotka eivät muuten välttämättä olisi olleet mahdollisia. Palatakseni vielä tuohon tilanteeseen, jossa keskustelin aiheesta haastattelun tiimoilta, oli palaute kunnioittava ja ehkäpä jopa oivaltava. Epämukavuusalueelle hyppääminen ja pieni riskinotto voi joskus palkita suurestikin. Jos vain luottaa fiilikseen, että tämä on se,  mitä haluan juuri nyt. Eikö mielekkään elämän tarkoitus olekin tehdä juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat ja tuntuvat oikeilta juuri silloin? Muutenkin kuin työelämän kohdalla.

Uskonkin, että yhä useampi 80- ja 90-luvuilla syntynyt ajattelevat urasta enemmän juurikin niin, että ovat oman polkunsa kulkijoita ja ”perinteistä” urapolku-ajatusta kenties vierastetaan. Yhä useampi haluaa tehdä asioita, joita oikeasti haluaa, eikä niitä, joiden suhteen kenties muilla oli odotuksia. Itse en näe väärää urapolussa, jossa oma mielenkiinto kohdistuu pariin tai useampaan osa-alueeseen, joiden parissa haluaa kehittyä ja edetä. Koskaan ei ole liian myöhäistä mennä itseensä ja pohtia, että mikä minua kiinnostaa, missä vahvuuteni ovat ja mikä minusta tuntuu ”oikealta”?

Aihe ehkä vähän lähti rönsyilemään työelämän puolelle, mutta intuitiota voi harjoitella ja vahvistaa myös aivan arkisissa asioissa. Antaa fiiliksen viedä lenkillä niihin paikkoihin mihin ”vaisto vie”, haahuilla kaupungilla, viettää säännöllisesti rauhallisia hetkiä itsekseen, jolloin voi hyvällä lykyllä kiteyttää ajatuksiaan tai oivaltaa jotain, mitä hektisessä arjessa ei ole tullut ajatelleeksi. Itselleni semmoiset arjen hetken mielijohteesta tehdyt extempore-jutut ovat parhautta ja olen kokenut ne juurikin jonkinlaisina intuition vahvistajina. Mielestäni pitäisikin arjessa muistaa raivata myös sitä luppoaikaa juuri noille aikatauluttamattomille haahuiluhetkille, jotka voivat johtaa vaikka mihin,  vaikkei sitä siinä hetkessä uskoisikaan. Heh, muistin juuri, että esimerkiksi itselläni oli vajaat kolme vuotta sitten juuri tämmöinen haahuiluhetki erään lounastaukoni jälkeen, jolloin täysin sattumalta ja intuition saattelemana kävelin sisälle lankakauppaan. Siitäpä lähti uudelleen esimerkiksi neuleharrastus, jonka parissa olin ollut viimeksi yläasteella. Ja sillä tiellä ollaan edelleen!

Teettekö te arjessa päätöksiä intuitioon pohjautuen?

Tai kiinnostaako sen vahvistaminen? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.