Downshifting ja miksi sinunkin pitäisi aloittaa?

Varmasti moni varsinkin vanhempi lukija tietää, että olen melko uraorientoitunut tyyppi ja suhtaudun intohimolla asioihin, joita teen. Työ on ollut minulle aina suuri asia elämässä, jo lapsena haaveilin työelämästä ja paljon siitä, mikä haluaisin olla isona. Ensin tulivat haaveet lentoemäntänä ja muotisuunnittelijana, pitkään haaveilin urasta muodin parissa, mutta jotenkin se sitten jäi unholaan. Lukion jälkeen olen opiskellut pariakin eri alaa, kunnes koin tradenomiopinnot eniten omaksi jutukseni. Tuolloin koulun penkillä haaveilin urasta suuressa finanssikonsernissa. Ajatus vakuutus- ja rahoitustuotteiden parissa työskentelystä vaikutti maailman kiinnostavimmalta jutulta, enkä edes tiedä miksi? Tuolloinhan pidin jo blogiakin ja kirjoittelin ahkerasti paljon myös opiskelujuttuja. AMK-opintojen aloituksesta alkaa pian olla jo 10 vuotta (hui!!) ja tietysti moni asia on muuttunut siinä ajassa.

Sinänsä hassua ja harmi, että vaikka blogini puolesta olinkin mukana somessa sen nousukautena enemmän kuin moni muu, en minäkään osannut aavistaa sen potentiaalia esimerkiksi juuri työnäkökulmasta. Sitä, kuinka paljon vaikuttajamarkkinointi ja some loisi yrittäjiä, työntekijöitä, ihan siis uuden segmentin markkinointiin. Hullunkurista, että jopa itse vielä 7v taaksepäin ajattelin, että koko somevillitys ja blogit ovat täysin ohimenevä juttu. Silti ollaan tässä edelleen, toki ehkä enemmän pro-meiningillä kun silloin vuosia sitten, mutta silti. Tottakai asiat ovat muuttuneet ja kehittyneet matkan varrella, eikä se varmasti tule loppumaan koskaan. Tietysti myös yritykset ovat vuosien varrella heränneet tähän hommaan ja onhan se totta, että sosiaalinen media on mitä parhain markkinointiväylä, ainakin monissa tapauksissa.

Rehellisyyden nimissä minua harmittaa suunnattomasti, etten uskonut itseeni ja omiin haaveisiini somen suhteen jo silloin vuosia sitten. Ihminen toki muuttuu, eikä nuorena valittu ammatti välttämättä ole se ”oma juttu” enää viidentoista vuoden kuluttua. Minäkin halusin tehdä virallista työtä, olla jäsen isossa konsernissa, puhua asiakkaille juuri niistä tylsistä virallisista asioista ja pyöritellä numeroita. Toki alussa rakastinkin sitä ja ette usko kuinka onnellinen olin muuttaessani Helsinkiin kun sain harjoittelupaikaksi määräaikaisen äitiysloman sijaisuuden Mandatumilta Bulevardilta. Näin työpisteeltäni Hietsun torille ja pidin hurjasti työstäni.

Vuosia kului ja siinä samassa vaihtuivat myös työtehtävät, sekä pariin otteeseen myös yritys. Sanoisinko, että viimeiset pari vuotta ennen äitiyslomalle jäämistäni mietin, että onko tämä nyt oikeasti sitä mitä haluan tehdä? Teenkö työtä, joka on oikeasti arvojeni mukaista ja josta nautin? Iso vakaa konserni ja varma työ versus hyppy tuntemattomaan. Kyllähän se pelottaa. Sanon suoraan, että varsinkin rahoitusalalla numerot puhuvat ja määrittelevät sen, millainen olet ihmisenä. Jos et tee tulosta, olet huono. Ihan kamalasti ei ole väliä sillä kuinka tunnollinen, ahkera tai hyvä asiakaspalvelija olisit, koska numerot puhuvat puolestaan. Mikäli et yllä asetettuihin (epärealistisiin) tavoitteisiin, saat varmasti kuulla, että nyt täytyy tapahtua jotain parannusta. Asia, jota itse en voi sietää on syynääminen ja kyttääminen, varsinkin silloin kun tekee parhaansa. ”Mikään ei riitä”-mentaliteetti ei luo ”positiivista pöhinää” (vihaan muuten tuota sanontaa yli kaiken, yäk!), kivaa kiirettä tai motivaatiota varmasti kellekään, päinvastoin ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta.

Tehostamiskeinoja on käytössä nykyään lähes kaikissa suurissa yrityksissä. Kaikki manuaalinen työ, mikä on vain mahdollista automatisoida, laitetaan tietokoneiden työstettäväksi ja se työ mitä jää jäljelle, jaetaan entistäkin pienemmän ihmisjoukon harteille. Enemmän työtä, suurempi vastuu, korkeammat tavoitteet sillä samalla työajalla ja tietysti palkalla. Itse en usko siihen, että kiristyskeinot ja painostaminen toimivat johtamisessa, päinvastoin. Se, että laaditaan epärealistisia tavoitteita, imetään työntekijät kuiviin kuin pesusienet, on jotain mitä en itse voi kertakaikkiaan hyväksyä tai ymmärtää. Ja silti se on ihan arkipäivää työelämässä. Täällä Suomessa vielä varmasti huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin esimerkiksi USA:ssa tai monissa muissa maissa. Niitä iltoja on kuitenkin ollut kymmeniä ja kymmeniä kun olen istunut töissä aivot juntturassa vetämässä 10-12h työpäiviä samaa hommaa naputtaen. Voin kertoa, että never again. Ei ole sen arvoista.

Itse haluan tehdä työtä, jossa minua ja vahvuuksiani arvostetaan juuri sellaisenaan. Jossa yritän joka päivä parhaani, mutta niin, että siitä myös saa kiitosta ja arvostusta. Työssä on myös tärkeää nähdä työn tulos. Tiedätte sanonnan ”tee työtä jolla on tarkoitus”. Itse en ainakaan jaksaisi kovin pitkään tehdä työtä, jos en näe konkreettisia tuloksia tai saati ole selvillä se miksi tätä edes teen? Tietynlainen kapina tätä nykypäivän työmaailmaa vastaan on downshiftaus, joka on ilmiönä yhä yleisempi. Vastalause oravanpyörää ja puhki puurtamista vastaan. Ja kyllä, näen itsenikin jonkinlaisena downshiftaajana. Käsite downshifting on varmasti monelle tuttu ja tarkoittaa ”kapinaa nykypäivän työelämän paineisiin”. Työtaakan kohtuullistamista, stressitason laskemista ja sitä, että järjestää asiat niin, että työ on mielekkäämpää esimerkiksi a) vähentämällä töitä b) vaihtamalla alaa c) muuttamalla asennetta työntekoon.

Vinkkini työn kanssa jahkaileville: Mieti plan B. Jos työsi tympii, kyllästyttää tai mielessä pyörii tuo perinteinen ”onko tämä sittenkään minua varten”-ajatus, pohdi mitä haluaisit tehdä ja mikä oikeasti tekisi työminäsi onnelliseksi? En väitä tietenkään, että isossa korporaatiossa työskentely olisi millään tapaa väärää tai kaikille huono. Päinvastoin! Sehän se jutun juuri onkin, että jokaiselle löytyy oma mieleinen juttu, mielipiteet muuttuvat ja se vanha uravalinta ei välttämättä enää jonain päivänä tunnukaan oikealta. Siksi on hyvä miettiä jo valmiiksi edes unelmoinnin tasolla, mikä se varasuunnitelma voisi olla.

Itse viihdyn nykyisessä työssäni hurjan hyvin, enkä näe vaihtavani työpaikkaa. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää mitä tässä maailmassa tapahtuu ja olen ihminen, joka aina tekee varasuunnitelmia, oli sitten tilanne mikä. Tälläkin hetkellä minulla on useampi urahaave, joista yksi (ja tuorein) olisi perustaa oma pieni putiikki erääseen kaupunkiin. Putiikki myisi esimerkiksi tekemiäni käsitöitä ja ei varmaan yllätä, että kristalleja ja kiviä! Haha! Hullunkurinen haave, mutta usein suuret haaveet ja niiden toteutus lähteekin juuri niistä pienistä ajatuksista 🙂 Tämä hassu ajatus koskaan tuskin toteutuu, mutta pääasia on, että haaveilee, edes niistä ihan hassuilta kuulostavista jutuista.

Ja ei, en millään muotoa hauku edellisiä työpaikkojani, niitä joissa olen oppinut hurjasti ja juuri semmoiseksi työntekijäksi, joka olen tänään. Jokainen työtehtäväni on opettanut minulle paljon ja olen aina ollut ylpeä työstäni. Silti olen todennut, että oma ajatusmaailmani ei enää yksinkertaisesti mene yhteen siihen mikä yrityskulttuuri ja ylempi johtamismalli on monissa suurissa konserneissa. Voin kertoa, että jos tulevaisuudessa kuulisin työssäni lauseen ”No, ihan hyvin meni, mutta ensi kerralla sitten entistäkin paremmin” tai ”Pystyisit kyllä parempaankin” niin luultavasti otan lopputilin. Vaikka työ on vain työtä, on se kuitenkin sinun elämääsi. Miksi viettäisit puolet elämästäsi tehden jotain, mikä tekee sinut onnettomaksi, ahdistuneksi, luo sinulle riittämättömyyden tunnetta tai pahimmassa tapauksessa jopa sairastuttaa sinut? Siinäpä ajateltavaa.

 

Oletteko downshiftanneet tai harkinneet asiaa? Pitäisikö mielestänne useamman ryhtyä downshiftaajaksi? (Oma vastaukseni: KYLLÄ!)

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

3 toimivaa vinkkiäni tehokkaampaan työskentelyyn

Minulta monesti kysytään, että kuinka aikani riittää arjessa kaikkeen. On päivätyöt, blogi, perhe ja harrastukset. Vastaus tähän on oikeastaan a) asioiden priorisointi ja b) tehokkuus. Kun opettelee tekemään hommat tehokkaasti, jää yllättävän paljon aikaa muille asioille. Stressin keskellä olen ajoittain havahtunut siitä tilanteesta, että kun hommaa on paljon, menee tekeminen helposti semmoiseksi häsläämiseksi. Tiedättekö sen kun laitat ruokaa, peset pyykkejä, maksat laskuja ja vielä viihdytät lasta, silti saamatta oikeastaan mitään tehtyä. Kun tekee liikaa ja paljon samaan aikaan, saa harvemmin oikeasti kunnolla tehtyä mitään. Kun taas tekee paljon, mutta tehokkaasti yhteen asiaan keskittyen, hoituu taas paljonkin! Olen nyt pyrkinytkin siihen, että hoidan aina asiat kerrallaan ja noudatan tiettyjä pieniä vinkkejä. Johan on eroa! Seuraavat vinkit koskevat pääasiassa työelämää, mutta itse sovellan näitä kaikkeen arjessa.

Selkeät tehtävät ja to-do-listat

Priorisoi hommat sen mukaan, mitkä ovat tärkeimpiä ja muodosta niistä selkeitä kokonaisuuksia. Listaa esimerkiksi asiat, joita haluat kyseisenä päivänä saada aikaan, tai vaihtoehtoisesti viikolla, mieluiten tärkeysjärjestykseen. Teen itse läppärin noteseihin aina sekä päivä-, että viikkotason listan tehtävistän ja hoidettavista asioista, joita poistan sitä mittaan kun saan hommat tehtyä. Jos päivän lista ammottaa tyhjyydellään sen jälkeen kun olen saanut tehtyä juttuja pois, poimin tilalle jotain ”viikkolistalta”, jolloin saan jotain poimittua pois joltain toiselta päivältä. Loppuviikkoa kohden käyn listaa läpi ja katson, että onko kaikki akuutit hommat hoidettu ja viestit lähetetty. Ennen lomaa saatan usein tehdä myös valmiiksi listaa loman jälkeen tehtäville hommille. Lomalla pää usein nollaantuu, joten kun asiat on merkitty ylös, ovat ne helposti valmiina odottamassa. Toimii myös perjantaisin, kun haluaa tehdä listaa valmiiksi seuraavalle viikolle.

Tee aina yksi asia tai kokonaisuus kerrallaan, esimerkiksi 30min pätkissä

Työnteko on hidasta ja katkonaista jos teet muita asioita samaan aikaan ja ajatus katkeilee jatkuvasti. Keskity siis täysillä yhteen asiaan kerrallaan, jolloin saat kaiken tehon hommasta ja ajatukset tehtävässä hommassa. Päätä kauanko tai paljonko teet yhtä tehtävää ennen taukoa. Voit laittaa vaikka herätyskellon hälyttämään 30minuutin päähän. Pyrin aina siihen, että vastaan esimerkiksi yhteen (tai pariin) aikaa vievään mailiin kerralla, jolloin ajatus pysyy helpommin kasassa ja homma hoituu tehokkaammin. Kuten edellisessä kohdassa mainitsin kokonaisuuksista, toimii aina jos teet yhden tietyn asiakokonaisuuden kerralla. Tsekkaat rapsat, vastaat maileihin tai jotain muuta.

Kun vastaat yhteen mailiin, jonka jälkeen katsot yhden jutun, sen jälkeen soitat puhelun ja lähdet lounaalle, on homma hajanaista ja vaikea kunnolla keskittyä yhteen asiaan. Työstä saa täyden tehon irti kun teet yhden asian rauhassa ja kunnolla, mieluiten ilman häiriöitä. Tämän vuoksi tykkään esimerkiksi itse paljon etäpäivistä. Saan paljon hommia aikaan kun on yksin, omissa ajatuksissaan, eikä ole epäkohteliasta kyhnyttää hiljaa yksikseen keskittyen. Blogia kirjoittaessa saatan joskus luonnostella kahta tekstiä samaan aikaan, mutta tällöin en käytännössä tee muuta kuin kirjoitustyötä. Kirjoitan esimerkiksi yhtä tekstiä puoli tuntia, jonka jälkeen hyppään toiseen ja taas vaihdan. Siinä vaiheessa on saattanut saada lisää idiksiä siihen toiseen tekstin tynkään!

Tauota!!

Aivojen lepo ja tauotus on hyvin tärkeää, ihan jo luovuuden ja oman jaksamisenkin kannalta. Pieni paussi auttaa käsittelemään sisäistettyä asiaa, aivoja palautumaan ja tuo mieleen uusia ideoita. Ilman taukoja puurtaessa aivot menevät helposti juntturaan ja käyvät ylikierroksilla. Siksi on hyvä tehdä välillä työhommien välissä jotain ihan muuta. Keittää teetä, venytellä tai vaikka haaveilla tulevista lomamatkoista (haha). Virkeillä aivoilla on taas hyvä jatkaa. Viimeiset puoli vuotta aiemmassa työssäni en pitänyt käytännössä lainkaan kahvitaukoja. Yleinen fiilis osastolla oli jotenkin hieman, noh ankea ja ennemmin uppouduin työn touhuun omassa työnurkassani kuin olisin lörpötellyt kahvikupposen äärellä. Ja pitkällä tähtäimellä sen kyllä huomaa, että tauottomuus vaikuttaa tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Saman olen huomannut silloin kun työ on yksitoikkoista, eikä vaihtelua juuri tule. Aivot ikäänkuin kyllästyvät. Siksi on välillä hyvä tehdä välissä muuta.

Aivot toimivat liukuhihnalla, eivätkä pitkän työrupeaman jälkeen enää kykene samalla tavoin ratkaisemaan ongelmia tai näkemään kokonaisuuksia kuin ”levänneet aivot”. Työpäivän päätteeksi on huomattavasti väsyneempi, kuin että olisi pitänyt kunnon taukoja. Olen itse huomannut joskus, että kun on kiireisiä viikkoja ja joutuu töissä suunnittelemaan, ideoimaan ja miettimään kokonaisuuksia paljon ilman ”luovia taukoja”, kärsii se luovuus ihan tosissaan. Kun yrittää jatkuvasti keksiä jotain uutta, ei sitä yhtäkkiä enää keksikään mitään. Ennen jotenkin nauratti koko käsite luova tauko, mutta nyt olen ihan tosissaan hoksannut mitä se meinaa, eikä muuten ole ollenkaan höpöhöpöä 😀 Luovassa työssä tauottomuus helposti johtaa siihen, että luovuus ja ideat kärsivät, kun taas rutiininomaisessa tai prosessityössä taas itse työn ja tehokkuuden hidastumiseen. Ei niitä taukoja siis ihan turhasta ole keksitty!

Onko joku näistä vinkeistä teille jo ennestään tuttu tai onko teillä jotain muita hyviä arjen ”tehokeinoja”?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Millaista elämä olisi ilman somea?

Sosiaalinen media on ollut valtaosalle meistä osa arkea jo vuosia. Jopa niin huomattava, että havahtuu panikoivansa, jos someen pääsy estyy. Ja apua, näin kävi nimittäin minulle eräs päivä! Sähläsin jotain Instagram-tilini kanssa töissä ja onnistun kirjautumaan ulos – kunnes tajusin vaihtaneeni salasanani muutama kuukausi sitten yhteen blogin lisäosajuttuun liittyen. Pari kertaa syötin salasanani väärin ja ehdin jo tuntea pientä paniikkia: Hemmetti kun en pääse Instagramiini!!! Siis sovellukseen, joka on päällä joka päivä, 24/7 ja jonka tarkastan päivittäin ainakin kymmeniä kertoja. Siis miettikää, kymmeniä kertoja. Ihmisen pitäisi mennä paniikkiin siitä, että hukkaa lompakkonsa tai nukkuu pommiin töistä, ei siitä ettei pääse kyyläämään loppupeleissä melko turhia tykkäyksiä. Loppupeleissä pääsin hetken päästä kirjautumaan takaisin sisään, mutta aloin kuitenkin miettiä, millaista elämä oikeasti olisi offline?


Outoa ajatella, että jostain asiasta on muutamissa vuosissa tullut niin itsestäänselvyys, ettei edes enää muista elämää ilman. Ja olen kuitenkin syntynyt 80-luvulla ja elänyt reippaasti aikaa ennen kännyköitä. Silloin kun MTV:ltä nauhoitetut musavideot katsottiin VHS:ltä niin monta kertaa, että kasetin nauha kului ja hajosi. Ja kun C-kasetti piti kääntää, että pääsi kuulemaan albumin toisen osan. Loin ensimmäisen sähköpostini muistaakseni vuonna 1999 ja samainen hotmail-osoite on käytössä edelleen ja eniten käyttämäni sähköposti. Oli ihme ja kumma jos löysi netistä sivun, jossa pystyi tilaamaan ilmaiseksi logon tai lähettämään ilmaisen tekstiviestin (jee, säästihän siinä jonkun markan :D). Aikana, jolloin tekstiviestitkin piti mahduttaa siihen 160 merkkiin ties mitä lyhenteitä käyttäen. Eipä ollut arki helppoa, mutta sitäkin kekseliäämpää kyllä! Sain luokaltani ensimmäisten joukossa kännykän (aivan järkky Ericcson, jossa oli vielä yksirivinen tekstinäyttö) ja silloin sitä piti viestitellä niiden harvojen kanssa, joilla oli puhelin. Ihan vain koska oli pakko lähettää tekstareita edes jollekin, koska kännykkä oli niin siisti juttu.

En varmasti ole ainoa, joka kärsii ajoittain pienestä someähkystä. Somea töissä, somea kotona, somea työmatkoilla ja lomilla. Mihinkäs se ei kulkisi mukana? Tämän vuoden aikana olen ottanut pieniä offline-harppauksia ja esimerkiksi tullessa töistä kotiin, pyrin usein pitämään puhelimeni illan ajan laukussa ja läppärin kannen kiinni. Ja se vasta onkin ihanaa, olla ulottumattomissa. Nyt jopa mietin ensin, että olisin täysin somevapaalla lomallani. Ehdin jo fiilistellä, että mitä kaikkea tekisin toisin, kävisikö aikani tylsäksi ja kuinka nopeasti tottuisin somettomaan elämään?

Erilaiset some-detoxit ovat alkaneet nousta pinnalle ja olen muutaman kerran itsekin harkinnut, edes muutamaksi päiväksi. Viimeaikoina olen hieman vähentänyt IG:n päivitystä ja feedin selausta, pääasiassa kurkkaan ekana tarjolla olevat storiesit ja jätän kuvavirran selailun vähemmälle. Sen sijaan olen yrittänyt esimerkiksi työmatkoilla keksiä muuta puuhaa, kuten äänikirjat tai mietiskely. Kaikkeen ei tarvitse puhelinta, mutta olen todennut, että huolestuttavan moneen asiaan kuitenkin. Pankki- ja vakuutusasiat, viestittely, verkkoshoppailu, sähköposti, säätiedot, terveysasionti.. Nykyään kaikki on puhelimessa, nyt olen jopa testaillut jossain puhelimella maksamista. Sinänsä itse puhelimesta on siis melko vaikea päästä eroon, vaikka kuinka haluaisi älylaite-detoxata.

Jollain tapaa someilmiö on mennyt jopa niin pitkälle, että someidentiteetti on jollain tapaa sulautunut yhteen työidentiteetin kanssa. Linkedin ja Twitter, paikat joissa postaillaan omana itsenään, mutta silti siinä työroolissa. Monet jakavat työelämässä henkilökohtaisia IG-profiilejaan ja pakko sanoa, että tämä kyllä vähän ahdistaa. Olen aina ollut luonteeltani semmoinen, joka haluaa pitää työn ja oman elämän erillään. Tiedättekö, on selkeä jakaa hommat niin, että olen somessa ”oma itseni”, työssä taas se työ-Iines. Pankkityössäni en esimerkiksi kertonut 99% joukolle työkavereistani, että olen pitänyt jo vuosikaudet blogia. Miksi? Koska jollain tapaa olen kokenut työn ja vapaa-ajan niin eri siivuiksi. Töissä teen päivätöitä ja omalla ajallani olen bloggaaja, mitäs niitä nyt sotkemaan. Alanvaihdon jälkeen työn ja vapaa-ajan erottelu onkin ollut haasteellinen juttu. Sen eteen on luovemmassa työssä tehtävä paljon hommaa, että saisi aivot opetettua pois workmodesta silloin kun periaatteessa pystyisit ideoimaan työasioita vaikka vuorokauden joka tunti. Tässä minulla on tähän saakka auttanut netti-identiteetin kahtiajako.

Tottakai blogikin on minulle työ ja on selvää, että promoan siinä yhteydessä omia kanaviani. Blogi-käyntikortissani on tottakai IG-nickini kaikkien muiden tietojen lisäksi. Silti kauhistuttaa ajatus, että työ valtaa kovaa vauhtia myös sitä ”henkilökohtaista aluetta” somessa. Meneekö homma pikkuhiljaa siihen, että ihmiset näpyttävät henkilökohtaisia tilejään työroolillaan vapaa-aikanaan? Siis sillä ajalla kun ennen ehkä postailtiin niitä lemmikkien ja lasten kuvia. Tilalla onkin näkökulmia toimialan x uusista tuulista ja olet työroolissa myös omassa somessa? Siis aikana, jolloin jo suuri joukko kärsii siitä someähkystä. Vai onko se ähky juuri tästä johtuvaa? Linkediniä en juurikaan vapaa-aikanani pläräile (tai ihan kamalasti muutenkaan), jotenkin siellä on aina ”työkentällä”. Vaikka eri alojen ajankohtaiset artikkelit kiinnostaisivat, tuntuisi varsinkin perheellisenä hölmöltä käyttää vapaa-aikaansa niihin ja työelämäpohjaiseen verkostoitumiseen. Äippälomalla siihen olikin ihanasti aikaa! Tottakai moni työ on mennyt siihen suuntaan, että vapaa-aika tai oma persoona heijastuu jotenkin myös työhön, mutta itse aion jatkossa kuitenkin pitää edes jonkinlaisen selkeän jaon näiden kahden välillä. Työjuttuja kun tulee muutenkin mietittyä aivan liikaa omalla ajalla.

Paita / en muista merkkiä

Nahkahame / 2nd hand

Takki / Zara

Kaulaliina / Balmuir

Tennarit / Vans (nämä)

Kello / Swatch

Aurinkolasit / Ray-Ban

Laukku / Rebecca Minkoff (uudempi, vähän erilainen malli tästä muuten täällä!)

Tässä asussa on päällä tuo kirppikseltä alle parilla kympillä löydetty kotimasta tekoa oleva nahkahame, jota jaksan edelleen hämmästellä. Harmittaa, etten ole hetkeen tehnyt mitään hyviä kirppislöytöjä. Ehkäpä ne vielä osuvat tässä eteen. Ja hei, koska nuo aurinkolasit ovat top 3 kysytyimmissä asioissa blogihistoriassa, kerron taas, että kyseiset lempparilasini ovat Ray-Banin CATS 1000. Ostettu Saksin outletista yli 5v sitten, joten voipi olla, että näitä on hankala enää löytää mistään 🙁 Ovat kyllä ihan parhaat!

Mitä mieltä olette? Saako some tulla työhön ja kokeeko kukaan muu orastavaa someähkyä?

 

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kuinka tehdä blogista työ?

Palkkapostauksen kommenteissa toivottiin postausta aiheesta kuinka tehdä blogista työ. Noh, vaikkei blogini minulle pääasiallinen työ olekaan, sanoisinko sitä kuitenkin ehdottomasti osa-aikatyöksi ja toki, olenhan saanut päivätyöni juurikin blogin ansiosta. Yleisestikin teen töitä somen parissa, joten melko läheltä liippaa kuitenkin. Eli, olen hankkinut blogin kautta kokemusta, joka taas on mahdollistanut minulle uuden ammatin ja työn. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan myös seuraavat postaukseni: Ammattina Some ja Kuinka tienaan blogillani.

Vaikka pitäisit blogia pelkässä harrastusmielessä, kerryttää homma arvokasta kokemusta jos sosiaalinen media alana kiinnostaa. Blogiyhteistyöt, sometilien käyttö, tavoittavuus ja yleisesti sisällöntuotanto eivät todella ole kaikille itsestäänselviä juttuja. En usko, että olisin itse tällä alalla, jossen olisi koskaan perustanut blogia ja ollut mukana somen kasvussa kuluneiden vuosien aikana.

Sitten itse aiheeseen, eli kuinka tehdä blogista työ? Noh, kaikkihan tietysti lähtee siitä, että rakennat kiinnostavan blogin, jota kasvatat pikkuhiljaa työksi. Ei lukijoita, ei myöskään tuloja. Harvemmin homma kantaa pitkälle, jos blogin pitämisen ainut tavoite ja fokus on tehdä rahaa. Homma on turhaa ilman oikeaa paloa ja inspistä. Loppupeleissä kävijämäärien kasvattaminen ja lukijoiden saaminen ei ole kovin helppoa. Varsinkaan nykypäivänä kun blogeja on niin paljon, ettei meinaa perässä pysyä. Lisäksi blogin pitäminen on oikeasti melko aikaavievää.. Uskoisin, että monen aloittelevan bloggaajan tie päättyy siihen, että tajuaa juuri haastavuuden verrattuna siihen, ettei homma pitkään aikaan välttämättä palkitse millään tapaa kun lukijakunnan kerääminen kestää ja saatat joutua väkertämään kuukausikaupalla postauksia ”nollayleisölle”. Helppoahan homma ei siis alkuun ole. Laskeskelin itseasiassa juuri tällä viikolla, että käytän itse viikossa blogiin tunteja noin vajaat 30. Sisältäen siis kirjoittamisen, sometilien päivittämisen, kuvauksen, kommentteihin vastaamisen ja kaiken muun sälän, mitä tähän liittyy. Tämä siis päivätyöni lisäksi ja vain siksi, että oikeasti tykkään tästä hommasta!

Kun teet mistä tykkäät, näkyy se myös sisällössä. Blogin täytyy koostua aiheista, jotka sinua itseäsi kiinnostavat, mistä tiedät tai ainakin haluaisit tietää (aina voit nimittäin ottaa selvää ja kehittää itseäsi, itse olen blogin myötä tutkinut hurjasti ties mitä uusia juttuja aina probiooteista kosmetiikan ainesosiin). Kiinnostava sisältö, tietynlainen sisällön ja aihepiirien johdonmukaisuus, sekä säännöllinen postaustahti ovat perusjutut menestyvään blogiin. Josset ole aito, täysillä mukana ja ainut fokus on raha, näkyy se usein myös sisällöstä. Aidointa ja kiinnostavinta on sisältö, josta heijastuu kirjoittajan oma persoona ja kädenjälki, ei kenenkään kannata yrittää olla muuta kun mitä on tai yrittää menestyä jonkun asian kanssa, johon ei oikeasti tunne intohimoa.

Olen itse tienannut blogillani enemmän tai vähemmän nyt noin 7v. Kuka tahansa voi tienata blogin kautta rahaa esimerkiksi affiliatemarkkinoinnin kautta, joka on helppouden lisäksi tosi kätevä keino esimerkiksi siksi, että saat itse bloggaajana päättää kaikki affiliaten raamit. Mistä postaat, milloin postaat ja miten postaat. Toki, onhan sillä vaikutusta kuinka kiinnostavista tuotteista kirjoitat, onko kohderyhmä oikea ja toki täytyy lukijoitakin olla jo jonkin verran, jotta voi jotain tienata. Olen kertonut affeista jo aikaisemmin, mutta kiteytettynä menee homma niin, että voit tehdä affiliatelinkkejä esimerkiksi kauneuden verkkokaupan tuotteisiin ja jos joku ostaa jotain linkkisi kautta, saat siitä tietyn prosenttiosuuden, esim 10%. Itse olen esimerkiksi kauneuden ohjelmien (eleven, Bangerhead, Naturelle, Hyvinvoinnin yms..) kanssa julkaisijana Performissionilla.

Hoidan itse omaa ”mediamyyntiäni” eli olen välillä yhteydessä yrityksiin ehdottaakseni yhteistyötä. Onhan blogikin ”mainostilaa” siinä missä mikä tahansa muukin sivusto. Erona vain, että yleisö on huomattavasti kohdennetumpaa ja mainonta ”samaistuttavampaa”. Välillä yhteistöitä myös ehdotetaan suoraan minulle ja valitettavasti usein joutuu kieltäytymäänkin, vaikka olisikin rahaa tiedossa. Yhteistöiden suhteen olen todella tarkka. En halua mainostaa tai edustaa tuotteita tai aihealueita, joiden takana en voi täysin seisoa. Tästä olen aikaisemmin kirjoittanutkin ja maininnut, etten esimerkiksi tekisi yhteistyötä pikavippien tai verkostomarkkinoinnin yritysten kanssa. Toisaalta teen päivätöitä, joten yhteistöillekin on tietty kapasiteetti blogissani, koska pääasiassa haluan tuottaa tietysti sitä normaalia sisältöä.

Kuten varmasti useimmat bloggaajat (ainakin toivottavasti), olen minäkin hinnoitellut työni ja arvioinut sen, minkä arvoiseksi sen koen. Noudatan yhteistöiden suhteen tiettyä ”hinnastoa” ja tietyn summan alle en yhteistyöhön lähde, koska yksinkertaisesti koen vapaa-aikani arvokkaammaksi. Edelleen satelee silloin tällöin niitä ”haluatko hilavitkuttimen x sitä vastaan, että kirjoitat siitä ja huom. saat jopa pitää sen itselläsi”-tyylisiä ehdotuksia, mutta ei, minäkään en edellenkään tee töitä tai markkinointia yrityksille ilmaiseksi, ihan kun ei varmasti kukaan muukaan menisi ilmaiseksi tekemään töitä. Vielä tänäkin päivänä löytyy vaikka millä mitalla ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sosiaalisen median voimaa ja ovat jotenkin aivan pihalla koko alasta. Ne vuodet kun postailtiin hyvää hyvyyttään ilmaisista shampoopulloista, ovat olleet historiaa jo vuosikaudet. Enkä nyt väitä, että vaatisin aina rahaa näkyvyyttä vastaan. En tietenkään, blogini sisältö on suunnilleen 90% ei-kaupallista ja teen paljon postauksia kosmetiikan lemppareistani ilman että saisin siitä penniäkään. Tottakai haluan suositella hyviä juttuja, mutta jos asiakkaan kanssa sovitaan tietynlaisesta sisällöstä tai asiakas asettaa raamit, miten postaus tulee toteuttaa, puhutaan jo sovitusta yhteistyöstä ja siten myös rahallisesta palkkiosta.

Omat vinkkini yhteistöiden hankkimiseen:

 

Lähesty yrityksiä, joiden arvot ovat linjassa blogisi kanssa. Kerro miksi juuri sinun blogisi olisi hyvä mainospaikka heidän tuotteilleen ja brändeilleen.

Kerro itsestäsi, mitä teet, kuka blogiasi lukee ja paljonko se tavoittaa yleisöä? Jos kohdejoukkosi on todella spesifi (esimerkiksi äiti-ihmiset) ja mahdollinen yhteistyökumppani esimerkiksi lastenvarusteita myyvä yritys, kerro se! Mitä kohdennetumpi, sitä tehokkaampi.

Mieti valmiiksi idea, joka sinulla olisi yhteistyölle. Eihän kukaan lähde mukaan ”Joo, olisi kiva tehdä jotain yhteistyötä, en kyllä keksi vielä mitä se voisi olla”-juttuihin, joten mieti ehdotus etukäteen. Millaisen tarinan voisit kertoa brändistä ja onko sinulla yrityksen tuotteista jo ennestään omakohtaisia positiivisia kokemuksia?

Arvioi hintasi. Hinnoista voi aina neuvotella, mutta jos haluat tehdä kaupallisia yhteistöitä, mieti mikä on ehdoton kipurajasi yhteistyölle? Älä hinnoittele itseäsi liian alas, mutta toisaalta älä myöskään ylihinnoittele. Hinnoittelua auttaa hahmottamaan se kun paloittelee työn tunteihin, paljonko hommaan kuluisi kokonaisuudessaan aikaa?

Kiteytettynä: Kun teet mahdollisimman valmiin ehdotuksen ja viimeistellyn paketin ideoineen, on siihen helppo sanoa joo tai ei.

Ja sitten viimeinen pointti! Vaikka blogisi olisi työ, karkoittaa liiallinen kaupallisuus lukijoita. Tasapaino siis mainosten ja sen normaalin sisällön välillä.

Ja joo, onhan tähän loppuun todettava, että kaikella työllä on hyvät ja huonot puolensa. Bloggaaja on loppupeleissä töissä melkeinpä aina, itsekin olen joutunut miettimään tietyt rajat, koska välillä tuntuu, että some pyörii jollain tapaa mielessä ihan jatkuvasti. Työmatkoilla päivitän instaa, editoin kuvia, mietin ideoita blogiin tai päivätyöhöni, jollain ajalla täytyy ehtiä myös yleisesti tutkailla mitä ”somessa tapahtuu”, jotta pysyisi edes hieman hollilla.

Tuttuja juttuja vai jotain uutta?

 

Ja hei, kun työaiheista usein tykätään, niin postaustoiveita saa aina heittää jos on joku erityinen toive 🙂 Ihanaa viikonloppua!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Kaikki tähänastiset työpaikkani ja paljonko olen niissä tienannut?

Blogeissa pyöri joskus postauksia aiemmista työtehtävistä ja siitä, millaista palkkaa niistä on saanut. Yleisesti olen kirjoittanut paljon työelämästä ja myös palkasta, mutta varsinaisesti en ole koskaan eritellyt täällä työtehtäviäni ja paljonko niistä on tienannut.

Neule / omatekoinen (ohje täällä)

Housut / Gina Tricot (ostettu 2011)

Nilkkurit / Acne

2006-2007. Eka työpaikkani oli myyjänä Spirit Storessa ja tuolloin samaan ketjuun kuuluneessa Warehousessa. Tykkäsin kyllä myyjän työstä ihmisten parissa, sekä varsinkin muotibrändien kanssa. Diesel, Tiger of Sweden, Killah, Vagabond, J. Lindeberg, G-Star ja mitä kaikkia noita merkkejä silloin olikaan valikoimissa vaatteista kenkiin ja asusteisiin. Ja kyllä, tämä oli ihkaensimmäinen työpaikkani. En siis tätä ennen ollut tehnyt edes kesätöitä. Enkä edes tiedä miksi, koska olen kuitenkin aina ollut kunnianhimoinen ja ”haaveillut” työnteosta. Toki olin ollut yläasteella TET:issä ja panostin aina TET-paikoissa ihan täysillä, jotta saisi hyvät arvostelut. Ehkä sitä halusi keskittyä kouluun ja sitten chillailla kesät. Lukion jälkeen meni kesä pääsykokeisiin (muka) lukien, mutta sen jälkeen pidin välivuoden ja menin töihin. Spiritissä tein noin 30h työviikkoa. Palkka oli vielä tuolloin kaupan alalla todella vaatimatonta, olikohan tuntipalkkani jotain 7-8e. Käteen jäi verojen jälkeen ehkä jotain tonnin hujakoilla, ehkä hieman reilu tonni.

Ekan työni jälkeen opiskelin hetken välivuoden jälkeen ammattiopistossa matkailuvirkailijaksi, joka oli joku ihmeen hetken päähänpisto sen jälkeen kun ovet kielitieteisiin eivät laiskan lukemisen jälkeen ihan auenneet. Tuo koulu oli lukion jälkeen kyllä yhtä pelleilyä ja jätin koulun kesken noin puolen vuoden jälkeen saatuani muita töitä. Koulun aikana ehdin tosin tehdä lyhyen harjoittelun Sokos Hotellin aamupalalla ja lounaalla. Sen jälkeen voin sanoa, että ravintola-ala ei ole minun juttuni, vaikken työn suhteen kovin nuuka sinänsä ole ollut.

2008. Hetken amistelun jälkeen pääsin osa-aikaiseksi Jyväskylään uuteen Gina tricotiin, joka oli silloin 20-vutoiaana ihan unelmien täyttymys! Tein muistaakseni yleensä noin 1-4 vuoroa viikossa. Spiritiin verrattuna oli työ todella erilaista, koska työporukka oli sen verran isompi ja työtehtävät enemmän pilkottu osiin. Oli kassavuoroa, sovarivuoroa, varastovuoroa.. Sinänsä tosi kivaa, että päivissä oli vaihtelua ja tuolloin tuli kyllä ostettua melkoisesti vaatteita… Kaupan alallahan palkka nousee kokemusvuosien myötä ja tällöin taisin saada jotain 9-10e tuntipalkkaa. Kuussa ehkä 400-800e tilejä, joilla ei kyllä juhlittu, koska en tehnyt ohella myöskään muita töitä, enkä nostanut mitään tukiakaan. Jotenkin sitä vaan tuli toimeen todella pienellä. Toisaalta oli vuokrakin tuolloin jotain 200e paikkeilla. Ehdin olla Ginassa noin 6kk, kunnes pääsin ammattikorkeaan kuluttajarestonomi-opintoihin ja samalla hain ystäväni vinkkaamana paikkaa Glitteristä paremmalla tuntisopparilla ja pääsinkin sinne.

2008-2011. Noh, Glitter vasta olikin parhautta! Todella ihana pieni työporukka, ihanan kannustava esimies ja yleisesti aivan loistava yrityskulttuuri. Yleensä meitä oli hieman kiireestä ja päivästä riippuen 2-3 henkilöä töissä ja työpäivät vierähtivät usein tosi nopsaa. Tykkäsin hurjasti olla Glitterissä ja siellä vierähtikin reilut 3 vuotta. Sinä aikana tein myynnin ja esillepanon lisäksi esimiehen lomituksia, tilauksia ja olin myös mukana liikkeen uudistusproggiksessa. Tein vaihdellen noin 10-30h viikossa amk-opintojen ohella ja olivathan ne viikot melko pitkiä. Kasiin kouluun, koulusta töihin ja kotiin siinä 20:30 aikoihin illalla. Ympäri kellon siis. Niinä päivinä kun en ollut töissä, oli toki pidempää koulupäivää ja muita kouluhommia. Ja tässä vaiheessahan kirjoitin jo ahkerasti blogiakin. Olin tuntipalkalla, joka oli noin 10e/h (vitsi kun en enää edes muista!) ja sain kuukaudessa palkkaa useimmiten ehkäpä 400-700e, hieman kuukaudesta ja vuoroista riippuen. Ihan kivaa lisää siis opintoihin. Näinä vuosina aloin myös tienata pieniä summia blogilla, sanotaanko että liikuttiin ehkä alkuun semmoisessa 100e/kk. Ja Glitter-vuosien aikana vaihdoin amk-opinnnot tradenomi-puolelle, jonka koin restonomipuolta huomattavasti kiinnostavammaksi.

2011-2012. Muutin Helsinkiin harjoittelupaikan perässä. Olin niin innoissani, vaikka olikin haikeaa ottaa loparit Glitsusta. Työskentelin Mandatum Lifessa henkilövakuutusten parissa. Maksoin ihmisille korvauksia henkilövakuuutuksista, neuvoin ja laadin päätöksiä. Aivan ihana työpaikka ja työporukka! Harjoitteluni kesti 5kk, jonka jälkeen tarjottiin vuorotteluvapaasijaisuutta toiselta osastolta. En voinut ottaa paikkaa vastaan, koska en vielä koulun kirjoilla voinut listata itseäni työttömäksi työnhakijaksi. Sain saman konsernin sisältä vakkaripaikan muualta, jonne sittemmin menin töihin. Pitkät työmatkat Espooseen, kuormittava työ ja yleinen viihtymättömyyden fiilis. Ainoa paikka ikinä, jossa en ole tykännyt olla töissä. Muutaman kuukauden jälkeen lopetin, sain uuden työpaikan pankista loppukesälle ja siihen asti työllistin itseni kesän 2011 ainoastaan blogilla. Vakuutusalalla sain kokopäivätyöstä palkkaa muistaakseni noin reilut 2200-2300e/kk+ lounasetu. Lisäksi tein myös muutamia keikkavuoroja Glitteriin täällä Helsingissä, mikä nyt sinänsä oli kyllä hölmö päähänpisto, koska oikeasti ei olisi edes ollut aikaa. Työnarkomaaniko?

2012. Aloitin pankin konttorityössä Nordeassa. Alusta alkaen tykkäsin hurjasti varsinkin siitä, että pääsin tapaamaan erilaisia ihmisiä. Myös kiinnostus rahoitusalaan kasvoi tässä vaiheessa hurjasti, myös henkilökohtaisella saralla. Pankkityöstä itsessään olen tehnyt postauksen täällä. Olin kaksi vuotta konttorityössä, ensin ihan perus ”nappineukassa”, sitten ajanvarauksessa ja viimeisenä avainasiakaskonttorissa, jolloin otin välillä vastaan asiakkaita ja hoidin pääasiassa back office-juttuja, asiakaskontaktointia ja myynnin tukea. 2013 valmistuin tradenomiksi ja seuraavana vuonna alkoi konttorihomma ottaa päähän. Hain muita hommia talon sisältä ja sain paikan Account Managerina Tanskan osakemarkkinan osakekaupan selvityksestä (I know, ei kerro varmasti mitään…). Asiakkainani oli instituutioita ympäri maailmaa, jotka halusivat treidata tanskalaisia osakkeita. Tykkäsin työstä hurjasti ja meillä oli ihan mieletön porukka. Hulluteltiin töissä ja keksittiin mitä älyttömämpiä juttuja ja jäyniä, töihin oli ihan mielettömän kiva mennä. Työn vaativuuteen ja vastuuseen nähden oli palkka mielestäni äärimmäisen huono, 2500e. Työkieleni oli Englanti ja välillä joutui selvittelemään ties mitä monimutkaisia kuvioita toiselle puolelle maailmaa. Olin myös töissä pyhinä, jolloin markkina oli auki Tanskan pyhien mukaan.

Osastolle tuli yllättäen YT-uhka, sen myötä hain paikkaa muualta ja pääsin rahapesun asiantuntijaksi. Kuulostaa niiiin paljon mielenkiintoisemmalta, kun mitä todellisuudessa on, mutta ihan ok perushommaa. Palkka oli siihen astisista hommista paras (muistaakseni 2800e), tosin silti todella huono ottaen huomioon, että työtehtävä oli määritelty rahoitusalan asiantuntijatehtäväksi. Aiempi osakemarkkina-työni oli ollut kuitenkin huomattavasti vaativampaa, mielenkiintoisempaa ja haastavampaa, vaikka palkka olikin huonompi. Hassu kuinka välillä menee niin päin. Tässä vaiheessa tulin raskaaksi ja ehdin olla tässä työssä loppupeleissä noin 8kk, kunnes jäin äitiyslomalle. Äitiysloman jälkeen hoitovapaalle, jonka jälkeen sanouduin irti, koska paluu tuohon työhön ei inspiroinut ja olin kevään mittaan haistellut uusia uratuulia.

Syyskuun alussa aloitin virallisesti nykyisessä työssäni. Tein tammikuussa postauksen nykyisestä työstäni ja se löytyy täältä. Teen siis tulospohjaista onlinemarkkinointia ja myös vaikuttajaviestintää. Päivät ovat todella vaihtelevia, välillä teen työtä myös kellonaikoihin, joina en välttämättä haluaisi töissä, esimerkiksi ideoinnin ja ajatuksen tasolla. Noh, paras työ ikinä ja jokainen päivä on aina yhtä kiva. Tällä hetkellä saan kuukausipalkkaa ja lisäksi tienaan epäsäännöllisen säännöllisesti jotain tuloja blogistani, yhteensä noin nelosella alkavan summan. Asia, joka äitiysloman aikana herätti, oli se kuinka palkat oikeasti vaihtelevat alan mukaan. Jos haluaa oikeasti tienata, ei esimekiksi rahoitusalan perusduuni ole tosiaan se paikka. Itselläni oli opiskeluaikoina se kuva, että rahoitusalalla tienaa, mutta noup. Ei ainakaan niissä paikoissa, joissa itse olen ollut.

Loppupeleissä työ on melko vaativaa ja tavoitteet ovat korkeat, silti palkitseminen ei ole ehkä (omasta mielestäni) ihan samalla tasolla. Enkä tarkoita, että se menisi niin, että mitä suurempi palkka, mitä parempi työ. Olen todella tehnyt työtä, jota olisin voinut tehdä pienemmälläkin palkalla ja sitten sitä, joka on ollut sen verran tympiinnyttävää, ettei ole kokenut palkan olevan samassa linjassa työn kanssa. Tietysti palkat ovat aina siinä määrin suhteellisia, että joku toinen voi olla täysin tyytyväinen summaan x, kun sama palkka on toiselle ”huono”. Onko palkalla nyt oikeasti edes väliä? Itselleni tärkein juttu työssä on edelleen se, että tekee jotain mistä pitää, hyvien tyyppien seurassa. Toki, kyllä se palkkakin aina motivoi, ainakin minua.

Noh, nyt saa anonyymisti puhua palkoista. Kerroin omistani, joten kertokaa te omanne! Mitä teette ja paljonko tienaatte?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 78 kommenttia.