Julkaistu

Ensimmäisiä ajatuksia opintojen aloituksesta ja ainepohdintoja

Hello! Ensinnäkin meidän perheeseen rantautui näköjään ensimmäinen syysflunssa ja vietin eilisen kotona pienen kuumepotilaan kanssa. Ja kotosalla tietysti pysytään siihen saakka, kunnes saadaan varmistus eilisen koronatestin tulokseen. Loppuviikon ohjelma meni siis uusiksi, mutta eipä voi mitään. Innolla odottelen millainen tästä syksystä ja flunssakaudesta tulee, tämän elokuun aikana on meidän perheenjäsenistä jo kaksi käynyt koronatestissä. Ainakaan täällä suunnalla ei kokemus lapsen näkökulmasta ollut mikään kovin miellyttävä, joten toivon, ettei tästä nyt tule mitään rutiinia. Pieni voi onneksi tänään jo paremmin, itselläni tosin oli eilen hieman lämpöä, joten innolla taas kerran odottelen, että onko tämä nyt taas niistä kymmenistä kerroista, kun saan samaisen lastentaudin. Juuri sopivasti tähän opintojen alkuun 😀

Tässä kaiken muun tohinan ohella aloitin tosiaan opintoni tällä viikolla orientaation merkeissä ja ajattelinkin tänään kirjoitella hieman alkufiiliksiä koulun suhteen. Ensimmäinen viikko on mennyt paljolti perusjuttuihin perehtymisen ja muihin tutustumisen merkeissä. Kurssit alkavat ensi viikolla ja niitä olenkin aika innoissani! En oikein osaa sanoa jännitinkö varsinaisesti koulun alkamista, mutta tietyllä tavalla kyllä. Sitä, että näkee millaista porukkaa opiskelutovereissa on ja tietysti nyt tulevina viikkoina sitä, miten kurssit lähtevät rullaamaan tässä muun elämän ohella. Jostain syystä en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut opiskelijabileistä, skippasin ne kaikki jo AMK-aikoina ja näin perheenäitinä ei minusta edelleenkään ole kuoriutunut mitään opiskelijabile-tyyppiä, heh.

Ensimmäisen viikon aikana olen saanut (ainakin toistaiseksi) jonkinlaista varmistusta ensi kevään ”suuntautumispolun” valintaan, mutta saa nähdä mille urille tämä vielä lähtee. Minulla on oikeastaan ollut koko ajan melko selvät sävelet sen suhteen mikä / mitkä suuntautumisalat kiinnostavat ja tällä hetkellä tuskailen lähinnä sen suhteen, etten tiedä kahden vaihtoehdon välillä. Ja siis näin hieman jo ennakkoon ennen varsinaisten kurssien alkamista, haha. Tämän lisäksihän olen ehtinyt suunnittelemaan ja pohtimaan jo vaikka mitä. Kyllä, olen hyvin ajoissa! Opintojen alkamista ehti fiilistellä niin monta viikkoa, että siinä ajassa ehti suunnitella ja haaveilla vaikka mistä 😀 Sivuaineen pohdinta on aiheuttanut ehkä eniten päänvaivaa, koska kiinnostavia aineita on aivan liikaa, eikä sitten toisaalta haluaisi opintokokonaisuudesta liian hajanaista, vaan ennemmin suuntautua sivuopinnoissa johonkin selkeään kokonaisuuteen. Mikä sitten kiinnostaa? Yksi syy, miksi valitsin hakea maatalous-metsätieteelliseen oli mahdollisuus syventyä ympäristötieteisiin juuri näiden luonnonvara-aiheiden näkökulmasta. En näkisi itseäni esimerkiksi ympäristötekniikan puolella, vaan nimenomaan käsittelemässä aihetta käytännössä luonnonvarojen taholta.

Ensin mietin maantiedettä ja viestintää, mutta nyt taas en olekaan yhtään varma. Ympäristötiede on vahva ehdokas sivuaineeksi, mutta sitten taas maaperä- ja ympäristötiede on tällä hetkellä vaihtoehtona pääsuuntautumiseen, joten nähtäväksi taitaa jäädä. Jokatapauksessa näen, että tulevaisuuden ammatillisen osaamisen kannalta olisi ympäristötieteen kattava osaaminen suuri valttikortti. Toisaalta taas olisi maantiede loistava sivuaine juurikin maaperä- ja ympäristötieteen suuntautumisen ohelle, mutta kun tähän asti suurin kiinnostukseni on ollut suuntautua kasvintuotanto- ja puutarhatieteisiin, joten.. 😀 No, ehkäpä tähän vielä tulee joku selko opintojen edetessä! Ainiin ja metsätieteiden puolella on aivan liikaa kiinnostavia kursseja (esimerkiksi sademetsiin liittyen, miettikää!!), joten todennäköisesti en malta olla ottamatta sieltä jotain kurssivalintoja. Kuten näkyy, niin ainakin tämä kenttä tuntuu tosiaan omalta, koska opintojen ja kurssien suhteen on enemmänkin liikaa kiinnostavia vaihtoehtoja. Myös vaihtoon lähtöä ja sen ajankohtaa olen tietysti ehtinyt pohtia jo ihan koko perheen voimin. Ainiin ja kiinnostavia tutkimusaiheita kandityölle ja gradulle, onhan niitä ideoita hyvä olla jo mielessä, haha. Katsotaan siis mihin tie vie!

Se mikä näissä maataloustieteiden opinnoissa on ehdoton plussa, on juurikin opintojen monipuolisuus. Monessakaan yliopisto-ohjelmassa ei käsittääkseni pääse tutkailemaan näin monipuolisesti eri aineita, syksyllä kuuluu kurssitarjontaan esimerkiksi kemiaa, matikkaa, kasvintuotannon perusteita ja taloustieteitä. Keväällä sitten taas ainakin muistaakseni fysiikkaa ja tekniikkaa. Jotenkin jännää palata ensimmäistä kertaa lukion jälkeen esimerkiksi kemian ja fysiikan pariin. Matemaattiset aineet kieltämättä jännittää PALJON, mutta toivottavasti niistä selvitään tavalla tai toisella. Onneksi tuntuu, että monella muulla on samoja ajatuksia.

Alkuunhan pohdin paljon sitä, että millainen ikäjakauma opiskelijaporukassa on ja olenko itse ainoa yli kolmekymppinen porukassa. Itse kun lähdin hakemaan opinnoista myös jonkinlaista yhteisöllisyyttä tähän melko yksinäisen yrittäjyyden kylkeen. Toki, valtaosa porukasta on nuorta, mutta yllättävän paljon myös meitä ”vanhempia”, joka on ollut todella kiva yllätys! Sanoisinko, että meitä yli kolmekymppisiä taitaa olla joukosta yli kymmenen ja jonkinlainen porukka on ehtinyt muodostua jo ensimmäisten päivien aikana, joka on ollut kivaa 🙂

Saa siis nähdä miten kurssit ensi viikolla lähtevät käyntiin. Opiskelujuttuja on tulossa lähiviikkoina varmasti vielä lisää!

Kivaa viikonloppua! ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Toivepostaus: Ura ja intuitio

Sain joku aika takaperin postaustoiveen intuitioon liittyen. Olenkin aikaisemmin kirjoitellut aiheesta jonkin verran,  mutta siitä on kieltämättä jo aikaa. Pari vuotta takaperin pohdiskelin intuitiota lähes päivittäin. Miten siitä voi olla apua päätösten teossa, uralla ja tulevaisuuden suunnittelussa. Ehkäpä siis myös omalla kohdallani hyvä aika muistuttaa tästä, vaikka tämän(kin) vuoden aikana olen tehnyt useita intuitioon nojaavia päätöksiä, kuten hakenut muutosta työkuvioihini ja päättänyt ryhtyä opiskelemaan. Tiedättekö kun joskus jotkin seikat vain tuntuvat ”oikealta”? Samalla kun joidenkin asioiden kanssa joutuu pähkäilemään päänsä puhki, että onko valinta oikea? Haluanko tätä todella? Järki ehkä sanoo että pitäisi, mutta joku silti tökkii. Moni ehkä tunnistaa tilanteen.

Viime vuosina olen kokenut näitä tilanteita monesti ja näin jälkeenpäin täytyy myöntää, että juuri ne tilanteet, joissa olen vähääkään epäröinyt, ovat tavalla tai toisella osoittautuneet myöhemmin virheaskeleiksi tai valinnoiksi, jotka eivät syystä tai toisesta olleetkaan minua varten. Toisaalta taas ne valinnat, joissa olen luottanut ”sydäntuntumaan” ja intuitiooni, ehkä jopa joutunut voittamaan pelkoja ja olemaan rohkea, ovat taas osoittautuneet päätökskiksi, jotka ovat johtaneet semmoiseen ”asioiden pitikin tapahtua näin”-tilaan ja johdattaneet elämässä uusille urille. Uskon, että moni tekee elämässään päätöksiä pääasiasssa juurikin järkeen pohjautuen. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, en missään nimessä kannusta ketään oikeasti uhkarohkeisiin tilanteisiin, jotka vaarantavat taloutesi, ihmissuhteesi tai terveytesi, vaan enemmänkin kuuntelemaan omaa itseään vaikkapa niiden arjen pienten päätösten edessä. Myös järkeä täytyy kuunnella, mutta intuitio voikin toimia tietynlaisena työkaluna sen ohella.

Eräs esimerkki tulee mieleen itseasiassa loppukesältä kun olin haastattelussa tulevien opintojeni ohelle erääseen osa-aikaiseen tehtävään yritykseen, joka on ollut itselläni pitkään kiinnostava potentiaalinen työnantaja ja jossa olin viime vuodenvaihteessa yhdessä toisessa rekryssä. No, en olisi voinut ottaa paikkaa vastaan, koska työn jaottelun kanssa olisi tullut haasteita tulevien opintojeni suhteen. Kyllähän se harmitti kertoa, että valitettavasti ei nyt onnaa. Keskustelimme kuitenkin tovin eräästä aiheesta, joka aiheuttaa edelleen ihmetystä. Miksi aikanaan irtisanouduin työstäni pankissa? Olitko siis vakituisessa työsuhteessa? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen kohdannut viime vuosina useaan otteeseen. Vastaukseni on yleensä ollut, että työskenneltyäni about 6 vuotta putkeen suurissa konserneissa vakuutus-ja rahoitusalalla, alkoi äitiyslomani aikana mielessä kypsynyt ajatus kokeilla jotain muuta tuntua yhtäkkiä oikealta.

Hyppy uuteen, tuntemattomaan. Silläkin riskillä, että luopuisin vakaasta ja vakituisesta työpaikasta. Esimerkiksi tuon päätöksen kohdalla kuuntelin intuitiotani ja lopulta myös luotin siihen. Vaikka työelämä ja ajatukset tulevaisuuden urakehityksestä ovat viime vuosina jo kokeneet pientä muutosta, ajattelee yllättävän moni edelleen, että ura on jatkumo, joka alkaa vakituisesta tehtävästä yrityksessä x ja siitä sitten edetään samaa rataa hamaan tappiin asti. Enkä tietysti väitä, että tämä olisi väärin. Jokaisen ura, mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet ovat erilaisia, kuten me ihmisetkin. Silti tuntuu vakituisesta pitkäaikaisesta työpaikasta luopuminen olevan edelleen monelle valtava ihmetyksen aihe. Itse en taas (enää) näe siinä mitään kummallista.

Maailma muuttuu ja näen itse (oman) työelämäni eri vaiheina, kausina, joista jokainen antaa jotakin uutta. Haastaa ja opettaa. Auttaa luomaan suhteita, kehittymään ja sitten taas viemään uusille urille. Vielä viisi vuotta takaperin näin itseni juurikin tyyppinä, joka haluaa luoda uraa samassa yrityksessä yli kymmenen vuotta ja mennä sillä tiellä. Yhtäkkiä se ei kuitenkaan enää tuntunut oikealta, ainakaan siinä hetkessä. Ja sillä tiellä sitten ollaankin. Juurikin intuition viemänä ja omaan elämääni on tuo päätös tuonut valtavasti upeita asioita ja mahdollisuuksia, jotka eivät muuten välttämättä olisi olleet mahdollisia. Palatakseni vielä tuohon tilanteeseen, jossa keskustelin aiheesta haastattelun tiimoilta, oli palaute kunnioittava ja ehkäpä jopa oivaltava. Epämukavuusalueelle hyppääminen ja pieni riskinotto voi joskus palkita suurestikin. Jos vain luottaa fiilikseen, että tämä on se,  mitä haluan juuri nyt. Eikö mielekkään elämän tarkoitus olekin tehdä juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat ja tuntuvat oikeilta juuri silloin? Muutenkin kuin työelämän kohdalla.

Uskonkin, että yhä useampi 80- ja 90-luvuilla syntynyt ajattelevat urasta enemmän juurikin niin, että ovat oman polkunsa kulkijoita ja ”perinteistä” urapolku-ajatusta kenties vierastetaan. Yhä useampi haluaa tehdä asioita, joita oikeasti haluaa, eikä niitä, joiden suhteen kenties muilla oli odotuksia. Itse en näe väärää urapolussa, jossa oma mielenkiinto kohdistuu pariin tai useampaan osa-alueeseen, joiden parissa haluaa kehittyä ja edetä. Koskaan ei ole liian myöhäistä mennä itseensä ja pohtia, että mikä minua kiinnostaa, missä vahvuuteni ovat ja mikä minusta tuntuu ”oikealta”?

Aihe ehkä vähän lähti rönsyilemään työelämän puolelle, mutta intuitiota voi harjoitella ja vahvistaa myös aivan arkisissa asioissa. Antaa fiiliksen viedä lenkillä niihin paikkoihin mihin ”vaisto vie”, haahuilla kaupungilla, viettää säännöllisesti rauhallisia hetkiä itsekseen, jolloin voi hyvällä lykyllä kiteyttää ajatuksiaan tai oivaltaa jotain, mitä hektisessä arjessa ei ole tullut ajatelleeksi. Itselleni semmoiset arjen hetken mielijohteesta tehdyt extempore-jutut ovat parhautta ja olen kokenut ne juurikin jonkinlaisina intuition vahvistajina. Mielestäni pitäisikin arjessa muistaa raivata myös sitä luppoaikaa juuri noille aikatauluttamattomille haahuiluhetkille, jotka voivat johtaa vaikka mihin,  vaikkei sitä siinä hetkessä uskoisikaan. Heh, muistin juuri, että esimerkiksi itselläni oli vajaat kolme vuotta sitten juuri tämmöinen haahuiluhetki erään lounastaukoni jälkeen, jolloin täysin sattumalta ja intuition saattelemana kävelin sisälle lankakauppaan. Siitäpä lähti uudelleen esimerkiksi neuleharrastus, jonka parissa olin ollut viimeksi yläasteella. Ja sillä tiellä ollaan edelleen!

Teettekö te arjessa päätöksiä intuitioon pohjautuen?

Tai kiinnostaako sen vahvistaminen? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Työmietteitä, synttärijuttuja ja pientä sijoituspiinaa

Näin hieman vanhempana ja erityisesti kolmekymppisenä olen vuosi toisensa jälkeen havahtunut siihen, että lähden analysoimaan blogissa uutta ikävuotta ja miten siihen suhtaudun. Vähän kuin perusteluna sille, että ikäkriisi on ainakin toistaiseksi pysynyt ainakin jotenkuten loitolla. Silti olen erityisesti tänä vuonna kokenut juurikin jonkinlaista ”kolmenkympin sekavuutta” ja ollut välillä ihan pihalla siitä, mikä roolini tässä maailmassa (äitiyden lisäksi) on ja mikä se on tulevaisuudessa? Ja okei, juuri samaista aihetta käsittelinkin kyllä ahkerasti viime talvena. Tämä vaihe on nyt onneksi ehkä väistymään päin ja kriisistä huolimatta olen kyllä tavallaan tiennyt mitä haluan tehdä ja mikä kiinnostaa, mutta olo on silti ollut jotenkin epävarma ja olen kriiseillyt erityisesti erinäisten päätösten suhteen.

Kuten nyt esimerkiksi sitä, että haluanko tehdä opintojen ohella (osa-aikaisen yrittäjyyden lisäksi) töitä myös ulkoiselle työnantajalle, koska en yksinkertaisesti tiedä opiskeluelämästä ilman työntekoa 😀 Olen opiskelijana aina tehnyt ohella töitä ja varsinkin viime kuukausina olen alkanut kaivata enemmän virallisen työyhteisön pariin ja pientä vaihtelua näiden omien juttujen ohelle, edes nyt sitten osa-aikaisesti tai konsulttina tämän kevään etäilyn ja yksin yrittäjänä vietettyjen kuukausien jälkeen. (Otetaan siis vastaan työtarjouksia, haha!) Huonolla tuurilla voi käydä niin, että kaikki syksyn opintonikin järjestetään etänä. Hainkin erästä osa-aikaista paikkaa ja juteltiin pari päivää takaperin erään aivan huipun tiimiesimiehen kanssa pitkä puhelu tuosta paikasta ja myös kaikesta aivan randomista. Ilmeni, että tunnetaan alalta samoja tyyppejä ja vaikka mitä, haha. Olin samaiseen paikkaan (joka on ollut unelmatyöpaikkani jo pankkivuosinani) haastattelussa erääseen analystin paikkaan talvella, mutta prosessi kaatui meidän kuukauden NZ-reissuun, koska aloittaminen olisi venähtänyt. Nyt taas jouduin toteamaan, etten kykenisi niin suureen osa-aikatuntimäärään mitä ajoittain odotettiin ja 5-päiväiseen viikkoon. Harmittaa, koska homma olisi ollut samanlaista mitä joskus aikanaan tein pankissa ja josta pidin hurjasti :/

Täytin siis eilen vuosia ja mittarissa nyt huimat 33 vuotta! En ole koskaan ollut mikään hc-synttärihifistelijä. Tai siis no tietysti lapsena, silloinhan synttärit olivat jouluaaton kanssa ehkä vuoden kovimmat jutut! Yleensä en jaksa mitenkään tehdä sen kummoista numeroa synttäreistä, järkkäillä juhlia tai varsinkaan näistä ei-pyöreistä. Onhan tuo vuosittainen merkkipäivä kuitenkin jokaiselle jollain tapaa tärkeä ja ehkä vuosi toisensa jälkeen semmoinen tuumailun paikka. Että mitäs nyt ja minne seuraavaksi. 33-vuotta täyttävänä en jaksa juhlistaa merkkipäivää mitenkään erityisemmin, enkä nyt oikeastaan ole muutenkaan tehnyt tätä enää aikoihin. Vuosiin en ole toivonut lahjoja, enkä ole muutenkaan tyyppi joka odottaisi muilta rahallista tai muutenkaan muistamista materian muodossa. Paras synttäripäivä on mielestäni se kun tekee jotain, mitä on pitkään halunnut, syö hyvin ja ottaa rennosti.

Itse hemmottelin itseäni syntymäpäiväni kunniaksi varaamalla ajan lash liftiin about puolen vuoden jahkailun jälkeen. Pistän siitä myöhemmin ennen- ja jälkeen kuvia! Pitihän sitä nyt jotain hieman poikkeavaa keksiä. Kävimme myös kaverini kanssa lounaalla Naughty Brgr:ssa, jonne olen sen korean BBQ:n ohella kaivannut koko kevään ja kesän. Haahuilin vähän kaupungilla ja vein vähän randomisti aamulla kaapista löytämäni 20 vuotta sitten kuvaamani videokameran nauhan digitoitavaksi (en ehkä malta odottaa, että saan sen!!!), koska päätin vuoden 2020 olevan juuri täydellinen aika muistella sitä, mitä 20 vuotta sitten on kuvaillut! Vietin illan läppärillä, koska tällä viikolla tehtiin taloyhtiön hallituksessa kokouksessa (jossa en itse edes ollut) päätös, että minusta tehdään tämän meidän pienen taloyhtiön isännöitsijä entisten isännöitsijä-asukkaiden muuttaessa pois. Hahaha! Minä isännöitsijänä, lol.

Silloin kun muutimme tähän, meinasi isännöitsijän nakki napsahtaa meille ensimmäisen kerran ja nyt oli ehkä ihan kohteliasta ottaa se vastaan. Katsoin ensin hieman kauhulla vuoren korkuista mappikasaa ja tuumasin, että nyt on kyllä tehtävä JOTAIN! Käytin illan siihen, että organisoin taloyhtiön hommat alulleen digiaikaan ja olin ehkä jopa vähän innoissani! Ensin ajattelin, että homma on tod.näk täysi katastrofi, mutta tämä ei ole kyllä mitään esimerkiksi oman toiminimeni pyörittämisen rinnalla. Rakastan nimittäin asioiden organisoimista ja siis kaikki fyysiset isännöitsijän hommat ovat kyllä Tommin heiniä. Itsehän en lähde meidän pihapihaan pyörimään Salkkari-Seppona ja fiksailemaan jotain räystäitä, haha 😀

En ollut kaivanut taroteja esiin melkein puoleen vuoteen, mutta pari viikkoa sitten tein itselleni mini-tulkinnan ja sainpa sen myötä pari oivallustakin mietittäväksi 🙂

Eräs juttu, jonka kanssa olen vähän kriiseillyt viime aikoina on mun Teslan osakkeen kohtalo! Ja niin, sen yhden Teslan osakkeen, haha. Ostin viime vuoden lopulla tuon yhden Teslani noin 300eurolla ja arvo pyörii tällä hetkellä noin 1400 eurossa, parhaimmillaan 1500 eurossa. Vielä keväällä kauhistelin 800 euron hintaa, joka nyt ei tietysti ole mitään verrattuna tähän nykyiseen. Ehkäpä hieman harmittaa, etten yksinkertaisesti uskaltanut ja raaskinut viime vuonna ostaa useampaa Teslaa. Niillä voitoilla olisikin suorastaan juhlinut! Tällä viikolla odottelinkin Teslan tulosjulkistusta ja päätin, että jos arvo nousee taas 1500e hujakoille, pistän myyntitoimeksiannon ilmoille. Näin ei kuitenkaan käynyt, eikä osakkeen arvo liikkunut juuri ollenkaan. Seuraillaan siis tilannetta edelleen. Eniten siis hämmentää se, kuinka korkeaksi tuo nyt enää voi nousta 😀 On jo pitkään himottanut pistää tuo myyntiin, odottaa erästä toista mahdollista pörssilistautumista tai sitten vaan sijoittaa tuotot indekseihin. Mielessä onkin kesän jälkeen kirjoitella myös syksyn säästö- ja sijoitussuunnitelmista!

Tämmöisiä juttuja mieleessä tänään!

 

Kivaa viikonloppua teille 🌞

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Toivepostaus: Pääsykokeisiin lukeminen ja omat vinkkini luku-urakkaan

Sain viime viikolla lukijatoiveen kirjoittaa kevään pääsykokeisiin valmistautumisesta. Itseasiassa aihe pyöri mielessäni jo aikaisemmin, mutta olin yllättäen jotenkin unohtanut koko homman aivan totaalisesti. Alkuun myös pieni disclaimer siitä, etten varmastikaan ole lukemisen suhteen mikään malliesimerkki, mutta minulla on itselleni tietynlainen tapa lukea ja oppia, jota olen noudattanut esimerkiksi aikanaan yo-kirjoituksiin lukiessa ja nuoruuden pääsykoehauissa. Tänä vuonna kylläkin yritin panostaa hommaan huomattavasti enemmän kuin niihin nuoruuden luku-urakoihin. En itseasiassa muista kunnolla paljonko luin esimerkiksi yo-kirjoituksiin, mutta muistan lukeneeni kuitenkin melko hyvin. Kirjoitukset kylläkin menivät osittain penkin alle sen vuoksi, että olin juuri kevään kirjoitusten aikana järkyssä influenssassa ja vanhemmat kantoivat kotiin ruokaa, koska olin niin huonossa kunnossa, etten edes ruokaostoksille päässyt. Meinasin tämän vuoksi jopa joutua jättämään koko kirjoitukset väliin, mutta luokanvalvojani kirjaimellisesti pakotti minut paikalle ja ehkä ihan hyvä niin. Pari arvosanaa, kuten C äikästä ja M enkusta ovat kuitenkin tästä syystä jääneet harmittamaan. Ja tietty se, etten tuolloin nuorempana hoksannut lähteä niitä uusimaan. No mutta, sitten niihin pääsykoejuttuihin!

Hain tänä keväänä tosiaan useampaan ohjelmaan. Maantiede oli ykkösenä ja valintakoemateriaali oli selvillä siihen jo tuolloin maaliskuun alussa kun ensimmäisen kerran mietin, että hakisinko. Tuumailin asiaa hetken, tutkin muita hakuvaihtoehtoja ennen yhteishaun alkua ja pistinkin hakupaperit eteenpäin heti haun alkaessa. Olin muistaakseni tässä vaiheessa jo aloittanut maantieteen lukemisen Uudessa-Seelannissa. Valintakoemateriaalina oli lukion maantiede 1-4, eli neljä oppikirjaa. Ostin nämä verkkomuotoisena, jolloin oli mahdollista kuunnella kappaleet myös ääniversiona puhelimella. Aloitin luku-urakan niin, että kuuntelin kappaleet ensin läpi (käsitöitä tehden :D), jotta saisin tuntumaa aiheeseen. Näin kävin läpi kaikki neljä kirjaa, kunnes toisella lukukierroksella aloitin varsinaisen lukemisen tietokoneen ruudulta. (Itselläni ei kuuntelutekniikka ole opiskelussa kovin tehokasta vs. lukeminen!)

Kuuntelukerta oli tavallaan kevyempi perhehtyminen aineistoihin, toisella kierroksella lähdin käymään perusteellisemmin läpi kokonaisuuksia, jotka olivat kyllä osittaina aika pimennossa näin vuosien jälkeen. Käytin aikaa siihen, että opettelin suuria kokonaisuuksia, kuten vaikkapa ilmastojärjestelmää, planetaarisia tuulia, kääntöpiirejä ja merivirtoja, jotka kaikki kytkeytyvät yhteen. Kävin läpi pari aiempien vuosien pääsykoetta, josta sai hyvin osviittaa lukemiseen. Esimerkiksi käsitteiden avaamiseen, sekä siihen että kannattaisi kiinnittää erityistä huomiota myös yksittäisiin käsitteisiin ja organisaatioihin (esim. FAO, laadullinen nälkä, albedo jne..). Kertasin myös jokaisen kirjan lopussa karttoja, nimesin esim. kääntöpiirit, niitä ympäröivät kuivat alueet, ilmastovyöhykkeitä, pituus- ja leveyspiirit yms.

Kuuntelukierroksen jälkeen luin kirjat läpi muistaakseni kolmesti-neljästi, viimeisellä lukukierroksella tein myös käsin muistiinpanot jokaisesta kappaleesta kirja kerrallaan, johon kului useampi viikko. Muistiinpanojen tekeminen on ainakin itselleni hyvä tapa oppia ja huomasin tämän esimerkiksi jo lukion mantsan ja bilsan kursseilla, joilla sain hyviä numeroita ehkä osittain juuri siksi, että lukiomme opettajat tekivät tunneilla todella hyvät muistiinpanot, joiden kautta asiat käytiin läpi omiin vihkoihin (tai sitten aineet vain tuntuivat noin muuten kiinnostavilta :D). Näistä oli myös apua kirjoituksissa! Jokatapauksessa, muistiinpanoprojektin jälkeen luin kaikki neljä kirjaa vielä ajatuksella läpi (ja yksi niistä oli aivan kuolettavan tylsä, tiesin jo tuossa vaiheessa, että geoinformatiikka on ala, johon en ainakaan suuntautuisi, vaikka maantieteilijän tietysti täytyy hallita paikkatieto-osaaminen). Päivää ennen pääsykoetta pläräsin pari kirjaa vielä silmämääräisesti läpi, luin kaikki muistiinpanot ja tein saman vielä pääsykokeen aamuna.

Viimeinen kuukausi ennen ensimmäistä pääsykoetta (toukokuu) oli kuitenkin melko intensiivinen siitä syystä, että luin samalla myös muihin pääsykokeisiin, joiden ennakkomateriaalit julkaistiin vapun tiennoilla. Tämä taas vaati omanlaistaan organisointia. Lisäksi olimme tuolloin koko perhe täällä kotona päivät, joten keskittyminen lukemiseen oli ajoittain todella hankalaa. Perheellinen kun ei vain pysty käyttämään luku-urakkaan samanlaisia resursseja, kuin mihin olisin parikymppisenä kyennyt. Jossain vaiheessa mietin jo, että olisin vuokrannut airbnb:n, jotta voisin rauhassa lukea muutaman päivän aamusta iltaan. Lukeminen ja opiskelu vaatikin siis tietynlaista aikatauluttamista. Tein joka viikolle suunnitelman ja tavoitteet lukemisten suhteen.

Esimerkiksi:

 

Toukokuun ensimmäinen viikko: Aineisto a ja b ensimmäisen kerran läpi. Muistiinpanot valmiiksi maantiede 2, jne.

Toukokuun toinen viikko: Aineisto c läpi ensimmäisen kerran, a toisen kerran. Maantiede 3 muistiinpanot valmiiksi.

Tämän pohjalta tein aina ns. päiväkohtaisen suunnitelman. Pyrin lukemaan päivittäin noin 4-8h, aina vähintään pari tuntia kerrallaan yhtä aihetta. Heräsin aikaisin aamulla ennen muuta perhettä lukemaan, jotta saisin paremmin keskittymisrauhaa ja jos mies lähti lapsen kanssa ulos, käytin kaiken sen ajan lukemiseen. Yleensä luin päivässä max. kahta eri ainetta. Toukokuu olikin äärimmäisen rankka lukemisen kanssa, enkä kyllä enää lähtisi näin moninaiseen hakurumbaan uudelleen! Usein totesin illalla, etten jaksaisi lukea enää yhtä ainutta sivua. Enkä suosittele muutenkaan, varsinkaan jos ohessa tekee töitä tai on kotona lapsen kanssa. Tästä syystä oli blogissakin tosiaan melko hiljaiseloa.

Jälkeenpäin ajatellen olisi ideaalitilanne ollut valita 2 hakukohdetta, joihin hakee sata lasissa, mutta sitten taas en halunnut ottaa riskiä siitä, että jään ilman opiskelupaikkaa (koska olin jo ehtinyt asennoitua siihen, että nythän en anna periksi :D), joten pänttäsin näitä kaikkia. Varsinkin kun tiesin, että moni hakemistani kohteista oli tänä vuonna todella kilpailtuja, hakijoita paljon ja mahdollisuudet ei-ensikertalaisena todella pienet. Kevään valintakoemuutosten jälkeen vielä normaaliakin huonommat, koska valintakokeen kautta otettiin hakemiini ohjelmiin vain noin 5-15 opiskelijaa, joista valtaosa ensikertalaisia. Tässä vaiheessa koin kyllä melkoista motivaation puutetta ja mietin parikin kertaa, että antaisiko nyt vaan mantsan suhteen periksi. En kuitenkaan kaiken lukemisen jälkeen enää halunnut antaa periksi, vaikka vielä maaliskuussa olin positiivisin mielin ja toiveikas sen suhteen, että pääsisin ekaan vaihtoehtoon sisään.

Tiesin jo hakuvaiheessa, että mahdollisuudet ovat ehdottomasti parhaimmat maataloustieteisiin ja pidin sisäänpääsyä sinne suhteellisen varmana. Niinpä panostin loppuvaiheessa luku-urakassa varmuuden vuoksi siihen vähän enemmän. Maantieteen lisäksi hain siis maataloustieteitä, metsätieteitä ja ympäristö- ja elintarviketaloutta, joka näistä loppupeleistä kiinnosti jostain syystä vähiten. Sinänsä onni oli omalla kohdallani se, että nämä kaikki aiheet kietoutuivat jossain määrin yhteen, jolloin lukeminen oli melko yhtenäistä. Taisin lukea materiaalit läpi näihin muihin 4 kertaa läpi, enempään en yksinkertaisesti olisi kyennyt, enkä myöskään ehtinyt tehdä näistä kunnollisia muistiinpanoja.

Kaikki valintakokeet olivat pelkkiä monivalintoja, joissa vääristä vastauksista sateli miinuspisteitä. Monivalintakyssärit olivat todella spesifejä ja nippelitietoa mittaavia, joihin löytyi vastaus yleensä jostain yksittäisestä lauseesta aineistosta. Maataloustieteen ja YET:n kokeissa sai käyttää hyödyksi ennakkomateriaaleja, joka oli mielestäni reilu käytäntö jos vertaa vaikka nyt siihen maantieteen luntti-caseen, joka olisi ollut aivan eri juttu, jos ennakkomateriaali olisi sallittu kaikille ja vastauksissa olisi ollut tiukka aikaraja (kuten näissä viimeisissä valintakokeissa siis oli), maantieteessä ei siis ollut ollekaan, joka oli aivan käsittämätöntä. Sait koko kokeen ajan (muistaakseni 1,5-2h) palata eestaas kysymyksiin niin monesti kuin halusit ja muuttaa vastauksiasi. Tämä kyllä suututtaa edelleen! Sen puoleen olivat nuo maatalous-metsätieteellisen valintakokeet todella hyvin järjestettyjä! Lisäksi koen itse, että menestyn paremmin essee-muotoisissa kysymyksissä, joissa on mahdollista avata laajemmin termejä ja asiakokonaisuuksia. Ja tätähän ei tänä keväänä voinut tehdä kun pisteet määrittyivät sen perusteella, että tiesitkö vektori- ja rasteriaineiston eron – jonka siis pystyit helposti googlettamaan…

Vaikka ennakkomateriaalin salliminen ehkä kuulostaakin oudolta ja siltä, että pisteiden saaminen sitä kautta on todella helppoa, ei se kuitenkaan aivan niin ole. Vastauksissa on tietty aika ja ehtiäksesi etsiä vastauksen kysymykseen, tulee materiaaliin olla todella perehtynyt, jotta sen osaa ja ehtii ajoissa etsiä. Tiesin vastanneeni oikein valtaosaan YET:n kysymyksistä, monessa osioissa jäi aikaa vielä tuplavarmistukseen ja koe meni mielestäni todella hyvin. Olin varma, että pääsisin jatkoon (samoin metsiksen kanssa), mutta silti en päässyt kummassakaan seuraavaan vaiheeseen. Kuulin, että sisäänpääsyraja on ollut näissä äärimmäisen tiukka ja pitääkin muuten mielenkiinnosta laittaa omat pistetulokset tilaukseen. Maataloustieteiden kokeen taas odotin olevan suht. helppo, mutta loppupeleissä se olin kaikista vaikein ja jätin vastaamatta useaan matikka-fysikka-kyssäriin, koska aika meinasi loppua jo muihin kysymyksiin vastatessa. Aikaraja oli siis todella tiukka ja meinasin jo alkaa panikoida kesken kokeen 😀

Jälkeenpäin ajattelin, että mönkään meni. Ne vastaukset, joihin vastasin, olivat kuitenkin ilmeisesti menneet oikein, koska pääsin jatkoon ja lopulta opiskelupaikankin. Toisesta vaiheesta olikin sitten noin 50% mahdollisuus saada paikka. Valintakokeen toinen vaihe oli videointi, jossa nauhoitettiin tietokoneen kautta videovastaus useaan kysymyskokonaisuuteen, joista jokaiseen oli aikaa muutama minuutti. En muista kysymyksiä enää tarkkaan, mutta yksi liittyi geenivarojen säilyttämiseen, toinen pölyttäjien tarjoamiin ekosysteemipalveluihin, sekä biopolttoaineiden tuotantoon ja palkokasvien symbioottiseen typensidontaan. Mielestäni oli toinen vaihe huomattavasti helpompi kuin ensimmäinen! Olenkin pohtinut, että maataloustieteiden valintakoe on varmasti tarkoituksella laadittu melko haastavaksi, koska on haluttu testata hakijoiden todellinen motiivi ja perehtyneisyys aineistoon. Ainakin aikaisempina vuosina on sisäänpääsy ollut melko helppoa ja ehkäpä moni on hakenutkin helpon paikan ja sisäänpääsyn toivossa, vaikkei ala kiinnostaisikaan.

Noin yleisesti toimivat seuraavat seikat lukiessa ainakin itselläni:

 

Ymmärrä mitä luet. Vaikkapa metsätieteisiin lukiessa tutkin googlen kuvahaulla eri metsätyyppejä, hakkuumenetelmiä, maanmuokkausta yms, koska halusin visualisoida miltä tietyt asiat näyttävät. Tällöin muistan itse asiat paremmin kun osaan yhdistää ne vaikkapa joihinkin jo olemassa oleviin mielikuviin tai muistoihin. Tämä voi olla tietty joku täysin itsestäänselvyyskin neuvona 😀

Olen itse visuaalinen oppija. Eli opin tehokkaimmin lukemalla, näkemällä kuvia (jotka yhdistän sitten tekstiin ja kokonaisuuksiin), kirjoittamalla muistiinpanoja ja piirtämällä kuvia tai kaavioita. Piirsin itselleni muistiinpanoihin kaikki El Ninosta tulivuorityyppeihin.

Tee selkeät tavoitteet lukemisen suhteen. Näin pysyt hyvässä lykyssä siinä lukutahdissa johon pyrit. Mieti kuinka paljon sinun täytyy lukea päivittäin ja montako lukuvapaata voit pitää viikossa, ettei tahti kärsi.

Käy läpi vanhoja valintakokeita ja tutki hakijatilastoja. Näin saat hieman osviittaa valintakokeen sisällöstä (tosin tästä ei nyt kohdallani kamalasti ollut nyt iloa :D) ja siitä, kuinka paljon kohteeseen yleensä on hakenut, otettu sisään ja millä pisteillä. Loppukeväästä julkaistaan usein (ainakin HY:llä) kevään yhteishaun hakijatilasto, joka antaa osviittaa kyseisen kevään hakijamääristä aloittain.

+ Itse myös katsoin joitain alaan liittyviä dokumentteja ja luin päivittäin Hesarin + yleisönosaston, jossa on monesti näitä aiheita sivuavia kirjoituksia.

Nyt jälkeenpäin jäi kieltämättä hieman kaivelemaan maantieteen ainereaalivalinnan kohtalo, josta siis jaksoin IG:ssä päivitellä tilannetta. Sain siis ainereaalijonossa pistemäärän, joka olisi riittänyt sisäänpääsyyn, mutta uskokaa tai älkää, tismalleen samalla pistemäärällä oli jonossa 80 muuta hakijaa. Eli jos pisteytykseni tuossa valintajonossa olisi ollut vain 0,1 pistettä enemmän, olisin saanut sitä kautta opiskelupaikan. Samalla pistetuloksella jonottavat siis järjestettiin varasijoille ensisijaisesti matematiikan ja äidinkielen yo-arvosanojen perusteella. Noh, koska en ollut kirjoittanut matikkaa ollenkaan ja äidinkielen arvosanani oli tuo ylempänä harmittelemani C, ei ollut mitään mahdollisuutta saada paikkaa, vaikka pisteytys siihen olisikin riittänyt. Tästä huolimatta olen todella iloinen saamastani paikasta ja olisin yleisesti ollut maantieteen lisäksi todella iloinen joko metsätieteiden tai maataloustieteiden paikasta, jotka molemmat mahdollistavat suuntautumisen juuri ympäristötiede-painotteisesti, joka itseäni kiinnostaa.  

Kuvituksena talven NZ-reissun kuvamatskua 🙂

 

Saa jakaa kommentteihin omia vinkkejä, valintakoetärppejä tai muita ajatuksia, jospa niistä olisi iloa tuleville opiskelemaan hakijoille. Olisi myös kiinnostavaa kuulla muiden hakuprosesseista! 👩‍💻

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Kolmekymppinenkö liian vanha opiskelemaan?

Olen tässä ehtinyt jo sulatella uutista opintoihin paluusta ja täytyy sanoa, että olen hetki hetkeltä yhä enemmän innoissani koko hommasta! Innostuin itseasiassa tutkimaan jo vaihtopaikkojakin, en malta odottaa sitä, että (toivottavasti) joskus tulevaisuudessa pääsen kirjoittelemaan tännekin vaihtojuttuja! Jo laittaessani virtuaaliset hakupaperit eteenpäin maaliskuussa, oli aivan selvä juttu, että jos pääsen maataloustieteisiin, on Uusi-Seelanti maatalous-painotteisena maana varma vaihtokohde. Ja heh, olinpa itseasiassa tuolloin myös parhaillaan Uudessa-Seelannissa suunnittelemassa näitä mahdollisia opintohaaveita 😀 Nuoruuden opiskeluvuosista on nimittäin jäänyt vähän kaivelemaan se, ettei koskaan tullut lähdettyä vaihtoon, mutta ehkäpä tässä on mahdollisuus vielä ja ottaa samalla koko perhe mukaan. No mutta, toivottavasti ette kyllästy näihin opiskelujuttuihin, niitä kun ei ole blogissa ollutkaan vuosikausiin! Halusin tänään kirjoitella ajatuksista, joita mielessäni on viimeisen vuoden aikana pyörinyt mielessä ja erityisesti tämän hakukevään aikana. Eli siitä, onko yli kolmekymppinen liian vanha kouluttautumaan uudelleen?

Tuleva koulutusohjelma on itselleni kolmas alempi korkeakoulututkinto, jonka aloitan. Joku saattaakin muistaa, että ennen tradenomiopintojani opiskelin vuoden restonomiksi, mutta melko nopeasti ensimmäisen vuoden aikana totesin, ettei ala ollut minua varten ja hain seuraavana keväänä uudelleen liiketalouden AMK-ohjelmaan, joka tuntuikin kiinnostavalta jo heti opintojen alkumetreiltä. Näin reilut kymmenen vuotta myöhemmin (apua :D) siitä kun aloitin ensimmäiset korkeakouluopintoni olen pohtinut paljon opiskelumotivaatiotani ja sitä, kuinka itse koin opiskeluvuosinani kamalaa kiirettä työelämään. Lopulta aloitinkin oman alani vakituisessa työpaikassa jo ennenkö olin saanut tradenomin papereitani ulos. Oli ”kiire” päästä säästämään, haaveilemaan urasta ja omistusasunnosta. Ehkä niinkin kiire, etten parin viimeisen opiskeluvuoden aikana jaksanut keskittyä opintoihini aivan niin hyvin kuin ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olisin halunnut. Tuolloin oli varma juttu, että jatko-opiskelen ”sitten joskus” kaupallista alaa, mutta vuosi vuodelta tuntuivat kaupalliset maisteriohjelmat yhä vähemmän kiinnostavilta.

Nyt vuosia myöhemmin on työkokemusta karttunut monipuolisesti, asustelen toisessa omistusasunnossa ja onpa välissä tullut perustettua perhettäkin. Joku ehkä saattaisi pitää hullunkurisena ajatusta siitä, että päättää tässä pisteessä ”aloittaa alusta” opintojen suhteen ja tavallaan kääntää suuntaa aivan totaalisesti. Itse taas näen asian aivan toisin. Itsenäistymisen ja aikuistumisen myötä koen motiivit opiskelulle aivan toisenlaisina kuin parikymppisenä. Nyt ei ole kiire mihinkään. Päinvastoin, motiivit opiskelulle ovat pisteessä enemmänkin sitä, että haluaa kehittää itseään, koska on vuosien varrella ehtinyt jo luoda ammatillista uraa, nähdä eri aloja ja työtehtäviä, jopa heittäytyä yrittäjäksi.

Nuorempana oli opiskelumotiivien painopiste (ainakin itselläni) siinä, että halusi tutkintopaperit ulos lähinnä muodon vuoksi, jotta voisi keskittyä juuri noihin aikuisuuden jännittäviin juttuihin. Nyt ajattelen oikeastaan aivan päinvastoin ja motiivini opiskelulle on juuri siinä, että haluaa opiskella ja on kartoittanut tiettyjä osa-alueita, joiden parissa haluaisi syventää osaamistaan. Koen siis, että aikuisuuden myötä myös ”opiskelija-minä” on kehittynyt ja osaa tarkemmin hahmottaa kokonaisuuksia, jotka pitkässä tuntuvat itsestä kiinnostavilta tai tärkeiltä. Yhtenä esimerkkkinä vaikkapa maaseudun kehittäminen, jonka ohella koen matkailualan kiinnostuksen olevan suuri plussa kun pyritään kehittämään kiinnostusta maaseudun matkailuun ja turismiin. Uskon, että tälläkin alalla on hyvät tulevaisuuden näkymät ottaen huomioon, että nuorten aikuisten kiinnostus maaseutua kohtaan on kasvanut jo aivan parin vuoden aikana valtavasti!

En missään nimessä kuitenkaan kadu tradenomitutkinnon hankkimista tai sitä, ettei tullut haettua uudelleen opiskelemaan aikaisemmin. Päinvastoin on käytännönläheisestä ja yleispätevästä tutkinnosta ollut omalla kohdallani paljon hyötyä työelämässä. Näen sen ehdottomasti hyvänä kaupallisena pohjana muiden alojen jatko-opinnoille. Koen myös, että elämäntilanne juuri nyt on opintoja ajatellen optimaalinen. Siitä huolimatta, että päätin avata opiskeluelämälle mahdollisuuden ”vasta nyt” niin olen viime vuosina alkanut kiinnostua yhä enemmän ns. spesifimmän alan opiskelusta ja erityisesti joltain luonnonläheiseltä alalta. Koin, että haluan vuosien ammattikorkeassa roikkumisen jälkeen kokeilla yliopisto-opintoja, koska jostain syystä oli lukion jälkeinen yliopistohaku jäänyt vähän kaivelemaan ja noussut toistuvasti mieleeni lähivuosina. Yhden AMK-tutkinnon suorittaneena en siis nähnyt tällä erää muita AMK-tutkintoja vaihtoehtona, vaikka useampaa kiinnostavaa ohjelmaa sieltä suunnalta alkuvuodesta kurkinkin ja jossain vaiheessa tuumailin myös AMK:in opettaja-opintoja.

Oma vahva mielipiteeni on, ettei koskaan ole liian myöhä opiskella ja kehittyä, vaikka toki olenkin hieman ristiriitaisesti miettinyt, että miltä tuntuu paluu opiskelijaksi joukkoon, joka on huomattavasti itseäni nuorempaa. Asiaa tutkittuani olen kuitenkin kuullut, että vuosi vuodelta löytyy yhä enemmän myös ns. ”vanhempia” tutkinto-opiskelijoita. Onkin mielenkiintoista nähdä miten homma lähtee rullaamaan! Toivon, että onnistun jatkossa kannustamaan myös muita toteuttamaan opiskeluhaaveita vielä näin kolmenkympin jälkeenkin. Hassua kyllä niin olen tänä keväänä ja kesänä bongannut somen kautta tutuilta aivan ennätyspaljon opiskelu- ja hakujuttuja. En siis selvästi ole ainoa, joka on tuumaillut paluuta opiskeluiden pariin näin ”aikuisena” 🙂 Ehkäpä se on juuri tämä korona, joka on saanut monet tuumailemaan asiaa eri kantilta!

 

Onko siellä muita, joilla on noussut pintaan opiskeluhaaveita pitkän tauon jälkeen? 🌞

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.