Tarot-taikoja ja urapohdintoja

Olen viime viikkoina harjoitellut tarot-korttien kanssa. Tehnyt pienimuotoisia tulkintoja, erilaisia spreadeja, kysynyt kysymyksiä, poiminut päivän kortteja ja muuta tuommoista pientä, joilla saa helposti tuntumaa kortteihin ja niiden symboliikkaan.

Mikä taroteissa on oikeasti tosi jännä, on se kuinka ne merkitykselliset kortit ja symbolit tulevat aina jotain kautta luoksesi. Tiedättekö, pudotat esimerkiksi pakasta yhden ainoan kortin, joka on juuri samainen, jota olet aikasemmin samana päivänä ihmetellyt. Tai sitten poimit moneen kertaan sekoitetusta pakasta kaksi kertaa peräkkäin tismalleen saman kortin samantyylisen kysymyksen yhteydessä. Omalla kohdallani nousevat tietyt kortit aina välillä esille ja nyt itseasiassa kävi mystinen sattuma juuri tämän kolikoiden kaksi-kortin kanssa, jonka poimin viikon sisällä kahtena eri päivänä kysyessäni lähestulkoon samaa työelämään liittyvää kysymystä. Mikä minusta tulee ”isona”? Palkkatyö vai oma yritys? No, kortin vastaus on selkeä. Toisaalta pallottelua kahden asian (eli juuri tämän kysymyksen äärellä) ja sitten kuitenkin  viesti mennä fiiliksen mukaan, go with the flow ja pitää kivaa.

En ole koskaan ikinä aikaisemmin ollut se tyyppi, joka menee työhön liittyen fiiliksen mukaan. Siksi nämä tulevat kuukaudet kieltämättä hieman jännittävätkin, mutta toisaalta, jos uskaltaa heittäytyä, ottaa riskejä ja katsoa uusien mahdollisuuksien taakse, voi saavuttaa niin paljon enemmän kuin toimimalla pelkästään rationaalisuuden johdattamana. Ehkä joskus on hyvä pysähtyä hetkeen ja katsoa mitä elämä tuo eteen?

Olen ehkä tullut siihen lopputulokseen, että en välttämättä tule ikinä löytämään työn ja uran suhteen ratkaisua, joka olisi itselleni lopullinen. Siis lopullinen siltä kantilta, että se olisi koko loppuelämän juttu. Toisaalta sitten, miksi edes pitäisi? Ei minusta ole tekemään samaa asiaa hautaan asti. Miksi ei siis voisi tehdä eri asioita? Eri urajaksoja, jolloin keskityt erilaisiin projekteihin, eri aihekokonaisuuksiin, ilman että se olisi välttämättä lopullista. Olla yrittäjä, mutta tehdä joskus myös toisen nimiin töitä. Eihän mikään tässä maailmassa ole ennakkoon määriteltyä, vaan maailma ympärilläkin muuttuu jatkuvasti. Mikseivät myös työelämä ja ura siinä sivussa?

Olen itse tehnyt työurani aikana juttuja laidasta laitaan. Silti sitä usein ajatellaan, että kaikki muu on turhaa, paitsi ”sen oikean” työn tai alan löytäminen. Kuin kaikki vanha ja koettu pitäisi unohtaa ja keskittyä siihen, mikä on nyt. Mutta työminähän kehittyy jatkuvasti ja on ihan loputon prosessi, mikäli vain annat itsellesi luvan oppia ja kehittyä. Kaikki mitä olet tehnyt, oppinut, oivaltanut ja minkä eteen olet ehkä raatanutkin, ovat muovanneet sinusta sen, joka olet tänä päivänä. Ilman niitä virhevalintoja tai hyppyjä tuntemattomaan, et olisi sama tyyppi kuin tänä päivänä. Jonkun toisen korvaan voisi tämmöinen itse toteuttamani ”perustanpa yrityksen, otan loparit ja lähden maailmanympärysmatkalle”-kortti kuulostaa jopa sopimattomalta työuraa ajatellen. Mutta mitäs sitten jossei koskaan kokeile?

Tietysti toimeentulo mietityttää aina, eikä aina ole yksinkertaisesti rahan puolestakaan mahdollisuutta vain haahuilla, tehdä ainoastaan kivoja juttuja ja sitä, mihin on fiilistä. Mutta silloin kun se mahdollisuus on edes tilapäisesti, pitäisi se ehdottomasti käyttää. Tottakai ovat yrittäjyys ja päivätyön lopettaminen tuoneet myös omalla kohdallani tietynlaista epävarmuutta toimeentulon suhteen, sekä muutenkin omasta valinnastani laskenut ansiotasoa. Sinänsä hassua, että juuri tällä hetkellä tuntuu niin paljon paremmalta olla juuri näin, vaikka tienaisikin vähemmän rahaa. Mitä väliä palkan suuruudella loppupeleissä on? Pääasiahan on kuitenkin se, että on tyytyväinen ja onnellinen. Sekä se, että on varaa ja mahdollisuus tehdä niitä asioita, jotka itse kokee mielekkäiksi. Vaikka nytkään ei tekemistä ja hommaa puutu, arvostan juuri tällä hetkellä paljon esimerkiksi tietynlaista joustavuutta. Että voin suunnitella työt ja jutut perheen mukaan, sekä toimia missä ja milloin haluan.

No, loppupeleissä oli tuon kortin symboliikka melko samaa tämän tekstin kanssa. Palloilua, eri vaihtoehtojen puntarointia, tasapainottelua eri asioiden kanssa, priotisointia, sekä ehkä myös kiertokulkua uuden ja vanhan välillä. Sanoinhan, nämä osuvat aina kohdilleen!

 

Näettekö te työuran erilaisina kehittävinä jaksoina vai yhtenä kokonaisuutena? 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Bloggaajan työpäivä

Kaikkien palmukuvien ja matkajuttujen välissä olisi vuorossa pitkästä aikaa ”normaali postaus”, joka piti itseasiassa kirjoittaa jo ennen reissua, mutten ehtinyt. Tänään aiheena bloggaajan työpäivä ja mitä kaikkea se pitää sisällään? Ensimmäisten yrittäjä-kuukausien jälkeen voin todeta, että hommaa kyllä riittää. Ja nimenomaan semmoista, mistä kukaan ei maksa sinulle mitään. Kuittirumbaa, laskujen maksamista ja arkistointia, myyntiä, tulevien kuukausien taloudellisten laskelmien laatimista, yleisten juoksevien asioiden hoitamista sun muuta. Myös kuvaaminen ja kuvankäsittely ovat asioita, joihin saa uppoamaan melkolailla aikaa. Eipä siis helpolla pääse, mutta aivan parasta!

Päivät vaihtelevat paljon. Välillä olen päivät kotona tehden töitä, välillä teemme ystävien kanssa työtreffejä tai käyn PR-tapahtumissa, joihin menee matkoineen usein muutama tunti. Matkat käytän usein hyväksi käymällä läpi IG-tapahtumat tai käymällä läpi kuvia yms. Tai no joo, joskus kuuntelen ihan vain äänikirjoja, koska ei aina jaksa olla tekemässä jotain.

Tässä yksi esimerkki bloggaajan työpäivästä ennen reissuamme:

 

Aamu, klo 6-7. Herään kotona usein 6-7 aikoihin. Olen ladannut kahvinkeittimen valmiiksi, laitan kahvin tippumaan ja pesen sillä aikaa kasvot. Avaan läppärin, katson mailin, julkaisen kommentteja, käyn läpi postausluonnokset, to-do-listan ja saatan selailla muutaman minuutin jotain randomjuttuja, herätäkseni. Tähän menee yleensä noin tunti. Aamiaisen syön aina hommien ohella.

Aamu, klo 8. Kun olen herännyt kunnolla, aloitan varsinaisen päivän postauksen työstämisen tai viimeistelyn, mikäli olen tehnyt hommat illalla hyvälle mallille. Yleensä tähän hurahtaa semmoiset 2-3h. Yleensä olen klo 11 sillä mallilla, että olen saanut postauksen valmiiksi, aikaisemmin olen vienyt lapsen tarhaan ja käyttänyt koirat ulkona. Kävin tänä esimerkkipäivänä myös lähikaupassa ostamassa meille akuutit jutut, ainekset kreikkalaiseen salaattiin ja samalla juttuja, joita tarvitsin kuviin.

Puoliltapäivin syön lounaan ja hoidan usein juoksevia juttuja. Selvittelen kuitteja, laskuja sun muuta kirjanpitoa varten, hoidan pankkiasioita ja yleensä julkaisen kuvan IG-feediin. (Kyllä, tämäkin on rutiininomaista puuhaa :D)

Klo 12-16. Jos olen koko päivän kotona, käytän iltapäivän tunnit usein kuvaushommiin, myyntiin tai tulevien postausten ideointiin tai luonnosteluun. Ei ehkä uskoisi, mutta esimerkiksi tuotekuvaus vaatii melkoista organisoimista ja on yllättävän aikaavievää. Toki ensin suunnittelen sen, mitkä kuvat otan tähän, millaiset niistä tulee ja mitä tarvitsen rekvisiitaksi. Tänä kyseisenä päivänä kuvailin mm. DLuxin vitamiinisuihkeet ja hiustuotteita. Ryhdyin hommiin heti kun näin pilkahduksen auringosta! Täytyy toimia heti kun tulee mahdollisuus näin talvisin 😀

Klo 16-20. Jompi kumpi meistä hakee pojan tarhasta viimeistään klo 16 ja vietämme aikaa yhdessä. Dinnerit, leikkejä ja sen sellaista. Perus perhejuttuja. Neulon, katsomme telkkaria tai Netflixiä tai käymme yhteisillä asioilla..

Klo 20-22. Teen useimmiten vielä iltaisin työhommia, jotka helpottavat seuraavaa aamua. Esimerkiksi siirrän usein iltaisin kuvia koneelle, käyn ne läpi, editoin ja lataan luonnoksiin. Tähän menee usein noin tunti-pari. Samalla saatan vastailla kommentteihin, katsoa läpi mailit ja selata, mitä Instassa tapahtuu. Vähän mitä milloinkin täytyy hoitaa.

Meidän kotia vielä melko suhteellisen siistissä kunnossa, hahha 😀

Työtunteja tälle päivälle: About 10-12h. Kyllä, tämä on melko kokonaisvaltaista hommaa. Voitte uskoa, että päiväni olivat vielä huomattavasti pidempiä silloin kun tein vielä päivätöitä, jolloin ne pienetkin hetket bussissa tai junassa täytyi keskittää hommien tekemiselle. Tosin, silloin en ollut vielä yrittäjä, joten osa hallinnollisista hommista eivät vielä työllistäneet niin paljoa. Asia, jonka kanssa joudun kuitenkin näkemään yllättävän paljon vaivaa (ja satunnaisia mini-hermoromahduksia) on tämä oma sivusto, jonka kanssa on aina tasaisin väliajoin kaikkea äärimmäisen rasittavaa säätöä ja johon joudun aina palkkaamaan jonkun it-tyypin hoitamaan hommat kuntoon. Tämmöisten asioiden hoitamiseen voi mennä päivästä jopa pari tuntia, joka on ihan silkkaa rahanmenoa. Täytyy myös todeta, etteivät kaikki päivät ole samanlaisia. Joillekin päiville voi kertyä työskentelytunteja vaikkapa vain 6h, osa niistä kun on semmoista ”huomaamatonta”. Tiedättekö kun kurkkaat ihan vain nopeasti mailit ja vastaat silloin tällöin yhteen. Tai käyt läpi kuvia illalla.

Pienistä jutuista kertyy huomaamattaan tietynlaisia ”piilotunteja”, mutta kaikki semmoisia, jotka yksinkertaisesti ovat ”pakollisia” tässä hommassa. Se blogitekstin kirjoittaminen ja julkaisu kun on vain yksi pieni osa koko juttua. Pyrinkin usein siihen, että niinä päivinä kun koen saavani enemmän aikaan, pistän tuulemaan ja saatan saada 10h päiväpanoksella aikaan niin paljon, että voin nipistää tulevien päivien tunneista huomattavasti. Tätä taktiikkaa käytinkin usein iltaisin ja viikonloppuisin silloin kun pallottelin kahden työn välillä. Onhan se tottakai suuri plussapuoli, että voi itse suunnitella oman työnsä. Nykyään olen myös kotona pyrkinyt siihen, että teen viikolla hommat sille mallille, ettei läppäriä tarvitse viikonloppuisin avata kun ihan 2-3 tunnin ajaksi päivässä. Toki täällä reissussa on hommaa jakautunut kaikille päiville kun en halua viettää Tahitin lomaa siihen, että istuisin päivällä 5h koneella.

Toki niitä ”huonojakin” puolia löytyy, kuten kaikessa muussakin työssä (ainakin luultavammin). Vaikka työ bloggaajana tai someammattilaisena ei ehkä aiheesta tietämättömän korvaan saata kuulostaa kovin monimutkaiselta tai haastavalta, on se kuitenkin useimmiten läsnä elämässäsi melkeinpä kokoajan. Aina riittää hommaa. Jossei ole rästissä kuvaushommia, täytyy tutkailla mitä alalla tapahtuu, miettiä tulevaa ja ideoida aiheita, sekä tehdä tietysti sitä myyntiä ja kampanjoiden suunnittelua, koska kaupalliset yhteistyöt ovat juuri se, mikä mahdollistaa sen, että voi päivittäin käyttää tuntikaupalla aikaa tuottaakseni lukijoille ilmaista sisältöä luettavaksi. Eikä niitä yhteistöitä aina ovista ja ikkunoista tule, vaan niiden eteen täytyy oikeasti tehdä paljon töitä.


Bloggaajana on tietysti jatkuvasti myös tietynlaisen paineen alla. Täytyy jatkuvasti olla keksimässä jotain uutta ja kiinnostavaa, mutta silti pysyä myös ajan hermoilla. Tiedätkö, vaikka ”olet vapaalla”, tutkit silti sillä silmällä maailman ja alan menoa ihan jatkuvasti. Haet inspiraatiota, ideoita ja kyllähän sekin on kuormittavaa, olla jatkuvasti tavallaan läsnä ja työmoodissa. Voin tehdä myöhemmin vastaavanlaisen postauksen myös ehkä hieman kiinnostavammasta bloggaajan työpäivästä, jos teitä siis semmoinen kiinnostaa. Tai siis heh, eipä tämä tosiaan mitään ihan kamalan hohdokasta loppupeleissä ole, kuten näkyy. Paitsi toki juuri nyt kun istun täällä Tahitilla terassilla kirjoittamassa ja vilkuilen samalla lähestyviä sadepilviä 😉

Huomenna postausta seuraavasta kohteesta!

Kivaa viikonloppua 🌴🌎🌈

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Irtisanouduin päivätyöstäni

Eräs asia on tässä ehkä kuluvan vuoden tai parinkin aikana näkynyt vahvasti myös ulospäin. Se, kuinka suhtautumiseni moneen asiaan on muuttunut. Vieläpä melko jyrkästi. Joidenkin asioiden suhteen tuntuu, että olen täysin eri ihminen, kuin vielä pari vuotta sitten. Ja sitten taas en. Suhtautumiseni työntekoon, rahaan ja hyvinvointiin on kuitenkin muuttunut radikaalisti. Perhe, minä itse ja meidän yhteinen hyvinvointimme ovat tärkeyslistan kärkisijoilla. Oma jaksaminen kun heijastuu sinuun myös vanhempana, parisuhteeseen ja oikeastaan ihan kaikkeen. En halua olla enää se Iines, joka vielä muutama vuosi sitten ylpeili ylityötuntien määrällä, eli suorituskeskeistä elämää ja ensimmäinen asia, joka tulevaisuuden suunnitelmia kysyttäessä tuli suusta, oli ”Tehdä töitä, rahaa ja luoda uraa.” Nyt voinkin todeta: Not worth the effort. Ainakaan näin oman kokemukseni mukaan. Laatu ja mielekkyys ennen määrää. Olen viime viikkoina käynyt läpi melkoista tunnemyllerrystä. Ollut suurien juttujen ja päätösten äärellä, miettinyt mitä haluan elämältäni ja sitä rataa. Mikä on minulle parasta, mitä haluan ja voisinko itse muuttaa elämässäni jotain? Siitähän se kaikki lähtee, juuri siitä omasta pienestä ajatuksesta mahdollisesta muutoksesta, että pistää hommat alulleen.

Ja niin, uskokaa tai älkää: Irtisanouduin pari viikkoa takaperin päivätyöstäni. Kyllä vain. Eniten kauhuissaan tästä oli ensin puoliso, sitten äiti, joista jälkimmäinen suunnilleen pelkäsi, että joudun nyt tyystin hunningolle ja minusta tulee joku alkoholiongelmainen pitkäaikaistyötön (vaikken edes juo alkoholia). Kirjoitin lokakuussa postauksen kevään ja kesän aikana hiljalleen kehittyneestä työuupumuksestani (postaus täällä). Ja oikeasti, en ole ikinä kokenut samanlaisia tunteita tai oireita kun kesän ja syksyn aikana. Muistan vieläkin kun huhtikuussa lähdimme Jutan kanssa Malediiveille viikon lomalle kaikesta ja ensimmäisen päivän koin niin vahvoja levottomuuden ja ahdistuneisuuden tunteita, että en pystynyt kunnolla rentoutumaan. Kyllä, silloin matka Malediiveille (vieläpä ilman lasta, hyi minä) tuntui maailman parhaimmalta vaihtoehdolta. Silti vielä lähtöpäivänä kriiseilin työhommien kanssa ja soitin Tommille itkupuhelun, että nyt tulen oikeasti hulluksi, enkä tiedä mitä teen. Ja tuo oli vasta alkusoittoa. Keho kävi kertakaikkiaan ylikierroksilla ja pitkään.

Pari viikkoa sitten kirjoitin ruokapöydän äärellä itkien esimiehelleni pitkän kirjeen siitä, miksi olen tullut tähän tulokseen. Asia oli vaivannut minua pitkään, vaikkakin olen mielestäni toipunut uupumuksesta jo hyvää vauhtia. Olen oppinut olemaan stressaamatta niin paljoa, pyrkinyt pois perfektionismista ja suorittamisesta, se ja tasapainon löytäminen työn ja vapaa-ajan välille ovat olleet parhaimmat lääkkeet. Sekä tietysti se, että oikeasti kuuntelet itseäsi ja intuitiotasi siitä, mikä on sinulle parasta. Vaikka pidinkin työstäni hurjasti, rakastan sitäkin enemmän perhettäni, itseäni ja esimerkiksi blogiani. Pienen lapsen äitinä halusin laittaa stopin niille 60h viikkotyötunneille. Esimieheni kertoi, ettei ole kertaakaan nähnyt työelämässään yhtä tunnollista työntekijää kuin minä, joka oikeasti hoitaa hommat ja kehen voi luottaa. Saattaa kuulostaa itsekehulta, mutta tunnollisuus voi olla myös rasite ja johtaa siihen, että siitä työstä ja suorittamisesta tulee taakka. Vaikka olenkin viimeaikoina osannut ottaa töissä melko chillisti ja oppinut olla stressaamatta turhasta, tiedän työkuormani olleen aikaisemmin tänä vuonna aivan liian suuri. Jos kokee usein tekevänsä suunnilleen kahden henkilön hommat, miettii ja ideoi työjuttuja illat, yöt ja työmatkat, koska ei työpäivien aikana yksinkertaisesti ehdi, tulee sietokyky varmasti jossain vaiheessa vastaan. Varsinkin jos teet ohessa vielä toista työtä ja olet pienen lapsen äiti.

Ja arvatkaa! Muutama minuutti sen jälkeen kun olin saanut tuon tunnepitoisen irtisanomisilmoitukseni lähetettyä, alkoi kuulua keittiön ikkunalaudalta kamalaa räminää. Sitten orava kurkisti meille sisälle pikkuikkunasta, katsekontaktissa minuun istuessani metrin päässä ikkunasta. Otin puhelimen ja yritin saada oravasta videota, mutten ehtinyt. Meni minuutti, niin alkoi kuulua toistamiseen ihan kamalaa meteliä ja harakka räpiköi meidän terassin oven ulkopuolella ja yritti päästä meille sisään. WTF. Oikeasti, ei tämmöistä ole tapahtunut ikinä ennen. Kuulostaa nyt niin kaukaa haetulta, mutta olen jotenkin varma, että jotain helpottuneisuuden energioita vapautui kun sain kootut ajatukseni lähetettyä ja jotenkin eläimetkin aistivat sen. Tai sitten se oli yksinkertaisesti merkki siitä, että päätös oli oikea. Tai ihan silkkaa sattumaa, mutta väliäkö tuolla. Ei ollut tarkoitus (kaikella kunnuoituksella) kuulostaa miltään Raamatu tarinalta 😀

No, joku ehkä miettii mitä nyt sitten meinasin puuhailla? En voisi uskoa sanovani näin, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni en tiedä. Tai eipäs, tiedän kyllä. Panostan blogiini ainakin seuraavat kuukaudet, teen töitä oman yritykseni nimiin asiakkailleni, sisälläntuotantoa ja konsultaatiota, sekä ehkä jotain freelancer-hommia. Pääpointtini on kuitenkin, että saan seuraavat kuukaudet toimia omilla ehdoillani ja omasta tahdostani yrittäjänä. Vaikka tulot alkuun pienenevätkin, en oikeastaan edes jaksa stressata. Ihan totta, elämässä on niin paljon muutakin kuin raha. Tottakai sitä nyt täytyy olla sen verran, että saat maksettua laskut ja vatsan täyteen, mutta ymmärrätte varmasti pointin. Enpä olisi aikaisemmin uskonut, että luopuisin neljän tonnin kuukausipalkasta vapaaehtoisesti. Ihmeitä siis tapahtuu. Yrittäjäksi ryhtyminen on kuitenkin tähän saakka ehdottomasti ollut elämäni parhaimpia päätöksiä.

Voi olla, että alan tutkiskella palkkatöitä ensi vuoden alkupuolella, mutta nyt en vielä yksinkertaisesti jaksa. Seuraavat kuukaudet haluan keskittyä näihin omiin juttuihini, perheeseen ja omaan hyvinvointiin. Voihan olla, etten enää ikinä tai pitkiin aikoihin palaa palkkatöihin nyt kun hommat yrittäjänä ovat lähteneet rullaamaan. Ja hey, toki olen aina avoin työtarjouksille, mikäli jollakulla on jotain pientä tarjolla. Luotan kuitenkin siihen, että asiat järjestyvät ja menevät aina parhain päin, kunhan itse uskot siihen. Itse näkisin tilanteen enemmän niin, että tämä on parhaimpia ikinä tekemiäni päätöksiä. Tiedän olevani alan asiantuntija siinä mitä teen, pätevä ja pirun ahkera, miksi siis stressaisin tulevasta tai mistään muustakaan työhön liittyvästä?

Näin oman kokemukseni kautta voisinkin todeta, että jos painiskelet samojen tuntemusten tai ajatusten kanssa: Tee asialle jotain! Kuuntele mitä sydän sanoo. Nämä ovat vaikeita asioita ja suuria päätöksiä, mutta usein omat vaistot ovat oikeassa. Ei kenenkään pitäisi joutua painimaan tyytymättömyyden, uupumuksen tai minkään muun seikan kanssa, johon voit jollain tapaa itse vaikuttaa.

Loistavaa tiistaita <3

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 22 kommenttia.

Eniten ärsyttää huono asiakaspalvelu

Työurani aikana olen ollut vuosikausia suorassa asiakaspalvelutyössä. Itselleni on ainakin ollut aina aivan päivänselvää, että asiakas ja hyvä palvelu ovat ihan ykkösjuttuja. Ainakin silloin kun työskentelet asiakkaiden tai ylinpäänsä muiden ihmisten kanssa. Olen aina pitänyt asiakaspalvelusta ja saanut aina palautetta siitä, että se on  yksi vahvuuksistani. Jossain vaiheessa yritettiin urapolkuuni esimiesteni taholta jopa vaikuttaa. ”Olet niin hyvä asiakkaiden kanssa, että ei me haluta, että haet muualle”. Niin, vaikka asiakaspalvelu ja ihmisten kanssa höpöttely onkin kivaa, sataa asiakaspalveluammateissa työskenteleville myös paljon kuraa niskaan. Tavoitteet ovat korkeat ja aina pitäisi jaksaa olla iloinen.

Oma asenteeni asiakaspalvelutyössä aina ollut, että palvelen jokaista asiakasta yhtä hyvin. Ei aina voi olla paras päivä, mutta aspatyön ”haaste” onkin se, ettei sen saa antaa vaikuttaa työhösi. ”Olen töissä vain tämmöisessä kiireisessä ketjuliikkeessä, ei minun tarvitse palvella”.  Kaikkien, jotka työskentelevät edes välillisesti ihmisten tai asiakkaiden kanssa, tulisi osata palvella tai edes ne sosialisoinnin perusjutut. Näin ainakin ajattelen itse. Piste. Huono asiakaspalvelu on yksi niistä asioista, joka saa ainakin minut asiakkaana melko nopeasti antamaan palautetta.

Silti, mielestäni tulisi kaikkien työskennellä edes joskus asiakaspalvelussa. Ainakin itselleni on aspakokemus opettanut paljon kärsivällisyyttä ja yleisesti sitä, miten muita ihmisiä kohdellaan. Jollekulle, joka on koko elämänsä laatinut taulukoita tai laskenut todennäköisyyksiä, voi tietynlainen kommunikaatio olla aivan vieras asia. Enkä nyt halua yleistää, mutta on aivan totta, etteivät sosiaalinen äly ja palvelualttius todellakaan ole mitään itsestäänselvyyksiä kaikille. Valitettavasti. Toki kaikilla ihmisillä on omat vahvuudet ja heikkoudet, mutta niiden kehittäminen tai hiominen on aina mahdollista. Kuten myös se, että hakeutuu ammattiin, joka soveltuu juuri omalle luonteelleen. Olit sitten bussikuski, kaupan kassa, tarjoilija tai lääkäri, olet asiakaspalvelutyössä. Jos asiakaspalvelu tai peruskäytöstavat tuntuvat täysin ylitsepääsemättömiltä seikoilta, on oman näkemykseni mukaan syytä alkaa miettiä vaihtoehtoista urapolkua. Ei kaikkien ole pakko osata olla asiakaspalvelija tai kommunikoida muiden kanssa, mutta jos olet hakeutunut ammattiin, jossa se on oleellista, tulisi kyllä myös toimia sen mukaan. Näkisin kuitenkin niin, että yritys, joka ei nykypäivänä panosta palvelun laatuun tai selkeään kommunikaation asiakkaiden tai sidosryhmien kanssa, ei ole täydellisiä edellytyksiä menestykseen. Tiedättekö kun semmoiset ”Siellä liikkeessä x on kyllä niin tympeä palvelu”-jutut lähtevät melko nopsaa vauhtia leviämään, varsinkin nykyään, koska some.

Jos minä olisin päättävässä tai edes vaikuttavassa asemassa esimerkiksi kuluttaja-asiakaspalvelua tekevässä yrityksessä, vaikuttaisin ainakin seuraaviin asioihin:

 

a) Työpaikalla on hyvä fiilis. Näin työntekijät ovat motivoituneet yrityksen palvelemiseen. Tämä nyt yleisesti vaikuttaa kaikkeen.

b) Palvelun merkitys on selvillä. Miksi me panostamme palveluun? Se asiakasrajapinnan työntekijä on nimittäin juuri ne ”yrityksen kasvot”, jotka ovat osassa muotoilemassa asiakkaalle mielikuvaa yrityksestä. Onko se kielteinen vai myönteinen? Kun palvelu on standardi ”me yksinkertaisesti toimimme tämän mukaan”, ei siitä ole niin helppo lipsuakaan. Tämä on ehkä hyvä tuoda ilmi jo työnhakuilmoituksessa, mikäli asia on erityisessä fokuksessa.

c) Kannustaminen. Ja motivointi, sanoisinko silti, että tuo ykköskohdan hyvä fiilis työpaikalla on tämän kaiken lähtökohta. Se, että halu tehdä hyvää työtä lähtee työntekijästä itsestään, ei esimiehen painostuksesta.

d) Selkeät palvelustandardit ja tavoitteet. Tarjotaanko jokaiselle jotain täydentävää lisäpalvelua tai -tuotetta? Tuleeko jokaista asiakasta palvella vai ohjataanko asiakas toimimaan ominpäin? Mikä on tavoite ja toimintatapa?

Eniten kuitenkin ärsyttää..

 

Bussikuskit, jotka eivät tervehdi tai edes katso päin. Vaikka tervehtisit heitä. Haloo, oletko kenties sokea / kuuro / sosiaalisesti rajoittunut? Vai olenko minä itse kenties vain näkymätön?

Kassat, jotka (eivät ehkä myöskään tervehdi), mutta höpöttelevät ihan muille ihmisille tai työkavereille omista suhdekiemuroistaan samalla kun oma palvelutilanteeni on kesken. Vaikka tervehtisin, ei välttämättä tervehditä takaisin, vaan jatketaan juttua työkaverin kanssa. Okei, sori kun tulin häiritsemään..

Kun asioit jossain pienessä kivijalkamyymälässä, eikä sinua huomioida millään tapaa, vaikka olisit ainoa asiakas. Pahin on jos myyjä vaikka vilkaisee ja selvästi huomaa sinut, muttei tee elettäkään edes tervehtiäkseen. Taidanpa tästä nyt sitten kadota paikalta samantien..

Palvelutilanteet, joissa sinulle tulee asiakkaana joko nolo tai tyhmä olo. Pahinta on jos sinulle tulee olo, että sinua tarkkaillaan tai aliarvioidaan. Niitäkin yrittäjiä löytyy, jotka pitävät kaikkia vähintään varkaina (tai ”ei palvelua ansaitsevina”), jotka eivät astele myymälään vähintään turkis päällä ja merkkilaukku olalla. ”Ei tuo kuitenkaan osta mitään, joten miksi vaivautua”. Olettaminen on ehkä pahin virhe ikinä!! Rönttövaatteisiin sonnustautuneella voi omankin kokemukseni perusteella olla milli tilillä ja vastaavasti sillä merkkilaukkuleidillä lainat rästissä ja luottokortit tapissaan. Ulkoinen habitus ei siis kerro mitään siitä, minkä tasoisen palvelun asiakas ansaitsee. Tämän pitäisi olla ehkä se sääntö numero yksi!

En haluaisi olla nipottava asiakas, joka vaatii sitä palvelua, mutta kyllä, mielestäni kaikilla asiakaspalvelualoilla pitäisi käydä edes jotkut palvelun perussäännöt läpi. Kuvittelisi, ettei yhdelläkään yrityksellä nykypäivänä ole yksinkertaisesti varaa huonon asiakaspalvelun tuomaan maineeseen. Tiedättekö ne varsin yksinkertaiset asiat: 1) Tervehdi 2) Katso silmiin ja hymyile ehkä. Haloo! Pieniä juttuja, joilla ei häviä kertakaikkiaan mitään. Ja nimenomaan niitä todella pieniä asioita, joilla voi saada asiakkaalle joko todella hyvän tai todella paskan fiiliksen. Parhaimmillaan pelastaa jonkun päivän. Asioita, joita pitäisi noudattaa muita ihmisiä kohtaan aina, olit sitten töissä tai et.

Oma mottoni asiakaspalvelijana: Tehdä jokaiselle asiakkaalle kiva fiilis ja tunne siitä, että hän on tärkeä, huolimatta siitä mikä asioinnin taso tai ulkonäkö on. Kaikkien tulisi ansaita tulla kohdelluiksi hyvin.

Samaa mieltä? Risooko huono asiakaspalvelu teitä?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Mielipiteeni käsittämättömästä ilmiöstä: Someseuraajia keinoja kaihtamatta?

Eräs asia on viime kuukausina ja viikkoina pyörinyt mielessäni yhä enemmän ja hetken mielijohteesta päätin viikonloppuna alkaa luonnostelemaan ajatuksiani kyseisestä aiheesta. Nimittäin jo jopa jossain määrin ongelmaksi muodostuneeista ilmiöistä, somehuijaamisesta. Ostetut seuraajat, follow-unfollow-rumbailu ja mitä näitä vilunkikeinoja nyt nykyään onkaan. Halutaan olla somessa suosittu keinolla millä hyvänsä, mutta ensimmäisenä nousee mieleeni kysymys siitä, mitä seuraajamäärien kasvu näillä keinoin tuo tälle vaikuttajalle? Hyvää mieltä? Itsetuntoboostia? Vaikka koko homma on pelkkää illuusiota?

Ja hei tuo pipo on muuten eilen julkaisemastani mallistosta! Noita vaaleanpunaisia on vielä 2 kpl jäljellä. Tosin tuo omani on tottakai hieman lörömpi testikappale 😀 Pipot ja lisätiedot täällä!

Luin reissussa In the frow-blogin tämän todella informatiivisen postauksen aiheesta ja siitä, kuinka esimerkiksi IG-seuraajien ostaminen vääristää vaikuttajien työmarkkinoita ja pahasti. Myös Jutta kirjoitti viime kuussa tästä paljon keskustelemastamme aiheesta postauksen blogiinsa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan luo tämä kaikki huijaaminen virheellistä kilpailua vaikuttajien keskuuteen. Somemaailmassa alkaa tämä olla jo oikeasti ongelma, jonka paljastamiseen on onneksi jo keksitty keinoja nyt kun osa mainostajistakin alkaa olla ilmiöstä kärryillä. Pahimmillaan vilppimielessä seuraajia ostanut vie yhteistyön nenän edestä siltä, joka toimii reilusti, kaikkien näiden ”kirjoittamattomien somenormien mukaan”. Vain, koska tällä on silmämääräisesti katsottuna enemmän seuraajia.

Pahimmassa tapauksessa asiakas analysoi somekampanjan päätteeksi statistiikkaa esimerkiksi sitoutuneisuuden suhteen ja tuumaa, että ”hei, vaikuttaja A:lla oli hurjasti suurempi sitoutuneisuusaste, eli enemmän tykkäyksiä ja kommentteja, verrattuna vaikuttajaan B, joten miksi jatkossa tekisimme yhteistyötä B:n kanssa?” Siis B:n, joka on toiminut rehellisesti, kun taas A:lla statistiikka sitoutuneisuudesta on pelkkää bottien luomaa huijausta. Epäreilua…? Aivan!! Ja sitten taas, kuinka epäreilua tämä on asiakasta tai mainostajaa kohtaan? Tämä luulee saavansa panostamallaan rahallisella budjetilla tietyn yleisön ostamalleen kampanjalle, mutta koko homma onkin silkkaa huijausta ja kohdeyleisö yhtä tyhjän kanssa. Jos huijaat seuraajissa hankkiessasi yhteistöitä, huijaisitko myös työhaastattelussa tai CV:ssäsi? Periaatteessa vähän sama homma.

Sitten kun mietin tätä ilmiötä omalla kohdallani, miksi haluaisin esimerkiksi ostamalla seuraajia, jotka eivät oikeasti ole kiinnostuneita seuraamaan minua tai sisältöäni? Botteja, jotka on ohjelmoitu tykkäilemään ja kommentoimaan ties mitä soopaa. Ja kyllä, näitä bottien roskakommentteja tulee minullekin päivittäin, vaikken ikinä ole seuraajia ostanut. Aina yhtä rasittavaa ja näitä tulee erityisesti reissussa jos lisään jonkun tietyn hashtagin, johon botit on selvästi ohjelmoitu ”toimimaan”.

Nykyään monet yhteistyökumppanit ovat jo onneksi kiinnostuneita esimerkiksi IG- yleisön maantieteellisestä jakaumasta, sukupuoli- ja ikäjakaumasta, eli varsinkin täällä Suomessa tulevat epämääräiset tilit todella nopsaa ilmi viimeistään tätä kautta. Tai jos vertaa omia statsejani, joissa seuraajistani ainakin noin reilut 98% ovat maantieteellisesti suomalaisia. Ostetut käyttäjät harvemmin ovat, joten homma kyllä varmasti tyssää viimeistään siinä vaiheessa kun asiakas pyytää näitä tietoja ja selviää, että suomalaisen maantieteellinen jakauma on esimerkiksi vain 50% Suomessa ja 50% jossain muualla. Toki, osalla suuremmista vaikuttajista varmasti on paljon myös ulkomaisia seuraajia, mutta veikkaisin, että tämä on melko harvinaista yleisellä tasolla. Varsinkin jos puhutaan meistä, jotka päivittävät somekanavia pääasiassa omalla äidinkielellämme.

Aikaisemmin käytin Followers trackeriä, joka kätevästi näytti esimerkiksi kaikki seuraajani, jotka ovat laittaneet unfollow. Harmi vaan ettei se enää oikein toimi, mutta oli kyllä oiva appsi saada nalkkiin tuo follow-unfollaajat. Itseasiassa ihana Jenna Claudia joskus vinkkasi tästä, joten kiitos sinne! 😀 Ja ne follow-unfollaajat sitten ovatkin aivan perkeleen rasittavia! Sekä yritykset, että ihan oikeat käyttäjät ja jotkut vielä semmoisia, joiden kanssa on jopa somekaveri, on ehkä tavattu, juteltu, kommentoitu somessa puolin toisin ja sitten yhtäkkiä pamahtaakin se unfollow. Okei, ei siinä sitten, ilmeisesti joku alkoi ottaa päähän? Haha. Kyllä itsekin käyn useimmissa tapauksissa silloin laittamassa sen unfollauksen takaisin. Noin yleisesti näistä follow-unfollow-tyypeistä: Usein jos katsoo profiilia ja sanotaan, että käyttäjä seuraa useita tuhansia käyttäjiä, haiskahtaa jo pahasti siltä, että tämä seurailee seuraajien haalimismielessä. En usko, että kukaan haluaa tai edes ehtii oikeasti seurata IG:ssä esimerkiksi 2000-3000 eri käyttäjän touhuja ja päivityksiä ihan vain silkasta kiinnostuksesta. Ei minulla ainakaan olisi aikaa semmoiseen! Pahin on ehkä se, että koko homma on niin läpinäkyvää, mutta silti sitä vaan hommaillaan. Vaikka kaikki muut huomaisivat mistä on kyse.

Tämän ärsyttävän ilmiön seurauksena olen itsekin valitettavasti vähentänyt ihmisten seuraamista Instassa. Jos joku kiva profiili, kenties jo blogin kautta ennestään tuttu tyyppi alkaa seuraamaan, seuraan toki usein takaisin. Lisäksi olen jo monia vuosia seurannut todella monia blogin vakkarilukioita, joka on ihan parasta! Aivan ihana nähdä millaista porukkaa siellä ruudun toisella puolella on. Mutta jos joku uusi (yleensä nämä ovat ulkomaisia käyttäjiä) alkaa seuraamaan ja kommentoi heti ihme hehkutusta, on luultavaa, että seuraaja katoaa sen sileän tien viimeistään parin päivän kuluttua. Sinänsä siis harmi, että on itsekin jossain määrin muuttunut hieman skeptiseksi asian suhteen.

Valitettava totuus on kuitenkin, että nykyään on oikeasti todella hankalaa kasvattaa seuraajamääriä IG:ssä. On todella harvinaista, että jonkun seuraajat kasvaisivat lyhyessä ajassa useita tuhansia. Sinänsä myös välillä harmittaa ajattelutapa siitä, että esimerkiksi IG:n seuraajamäärät määrittelisivät vaikkapa blogisi suosion. Tai että jos sinua seuraa IG:ssä 2000 käyttäjää, on blogillasi vain 2000 lukijaa. Tämä on niin suuri harhaluulo! Olen esimerkiksi itse pitänyt blogia jo kauan ennenkö Instagram edes tuli, joten luonnollisesti tämä on aina ollut ”pääkanavani”, jolloin IG-seuraajien määrä on vain murto-osa blogini kuukausittaisista uniikeista kävijöistä. Toki myyn yhteistyökampanjoita myös Instaan, mutta tällöin asiakas arvostaa sitä, että seuraajakuntani on juuri niitä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita tuottamastani sisällöstäni ja niitä aitoja (ihania) tyyppejä. Luvut eivät siis loppupeleissä merkkaa mitään, vaan kohdeyleisösi laatu ja sitoutuneisuus. Toki välillä harmittaa, etteivät seuraajamäärät enää kasva samaan malliin kuin silloin joskus kun ne perhanan mystiset algoritmit toimivat eri tavalla, mutta syynä on myös ihmisten käyttäytymisen muuttuminen. Monet seuraavat nykyään vain ystäviä ja tuttuja, kun taas niitä somesuosikkeja ja bloggaajia käydään muuten vain kurkkaamassa IG:n tai blogin puolella, vaikkei olisikaan heidän ”virallinen seuraaja” Instagramissa. Ihmiset myös seuraavat hyvin erilaisia kanavia. Monet omat lukijani ovat uskollisia blogille, mutta sitten taas eivät seuraa sisältöäni Instagramissa. Ja sitten toisinpäin.

Nyt kun muistelen, olen ehkä viime vuonna kirjoitellut tästä samaisesta aiheesta juuri siltä kantilta, että toivoisin mainostajien tulevaisuudessa keskittyvän yhä enemmän lukujen sisään siihen kohdeyleisön laatuun. Ja onneksi näin onkin nykyään yhä enemmän! Laatu siis ennen määrää. Feikkiys ei kannata pitkässä juoksussa, tässäkään asiassa. Ja hei, seuraajien määrä on vain numero, ei se ole niin vakavaa!

 

Mitä ajatuksia ostetut seuraajat, follow-unfollow-rumbailu ja yleisesti tämä ”susoituksi keinolla millä hyvänsä”-ilmiö teissä herättää?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.