Uusia tuulia yrittäjänä, iik!

Kaupallinen yhteistyö: OP Starttipaketti

Kerroin teille kesällä ohimennen pienimuotoisista suunnitelmistani syksylle. Nyt ajattelin paljastaa erään asian, joka on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Kunnes sitten tässä syksyn kynnyksellä hoksasin, että mitäs sitä nyt enää jahkailemaan. Siispä ryhdyin vastikään yrittäjäksi. Mistään kovin mullistavasta ei sinänsä ole kyse, mutta itselleni kuitenkin suuresta jutusta. Vaikka perustamani yritys onkin vasta tällä hetkellä toiminimi, ei voi tietää mitä homma tuo tullessaan. Tästä eteenpäin voinkin (hassua kyllä) kutsua siis itseäni yrittäjäksi. Yritykseni toimenkuvana on blogin kirjoittamisen lisäksi sisällöntuotanto, sekä sosiaalisen median konsultaatiotyö. Jatkan toki edelleen myös muita töitäni, mutta koska jo lähes 10 vuotta kestänyt bloggaaminen jo itsessään on melko yrittäjämäistä, kuten myös päivätyöni, on tuntunut jotenkin hassulta, etten ole perustanut toiminimeä jo aikaisemmin. Syy on ehkä ollut siinä, että kaikki yrityksen perustamiseen liittyvät termit, proseduurit ja asioista selville ottaminen on tuntunut jotenkin todella hankalalta. Voin kuitenkin kertoa, että omalla kohdallani kaikki kuitenkin sujui varsin helposti ja yksinkertaisesti! Jos joku siellä ruudun toisella puolella on haaveillut yrittäjäksi ryhtymisestä, seuraa nyt joitakin vinkkejä vielä kun asiat ovat tuoreessa muistissa.

Uskokaa tai älkää, mutta vielä muutama vuosi takaperin en olisi ikinä voinut ajatella itseäni yrittäjänä. Ajatus pelotti ja tuntui kovin epävarmalta. Mitä jos en osaa hoitaa yrityksen asioita, jotain menee mönkään tai muuten vain ”epäonnistun”? Kunnes sitten reilu vuosi sitten aloin ajatella asiaa uudelleen ja yhtäkkiä asia oli ihan päivänselvä. Miten voi ikinä tietää onnistuuko jos ei edes yritä ja pelkää vain sitä epäonnistumista jo ennakkoon? Asia jotenkin jäi muiden kiireiden jalkoihin, kunnes kesällä päätin, että nyt se tapahtuu: Syksyllä perustan yrityksen! Viime vuosina olen myös hoksannut, että olen oikeasti ennen kaikkea yrittäjätyyppi. Rakastan tehdä asioita omaan tyyliini, minua motivoi itse tekemäni työn onnistumiset, vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa ja tietysti se, että teen asiaa josta itse pidän ja sisältöä, joka kiinnostaa teitä. Ja ennen kaikkea se, että omalla panoksellaan saa asioita aikaan. Se, joka sanelee säännöt ja suuntaukset, olet sinä itse.

Syy, miksi päädyin yrittäjäksi on ensinnäkin taloudellinen. Haluan laskuttaa blogini tuotot yritykseni nimiin, jolloin säästän rahaa kun en maksa välistä palkkiopalvelulle, kuten tähän asti. Toisekseen, jos haluaa kasvattaa ”omaa juttuaan” otetaan yrittäjä enemmän tosissaan kuin vain ”tämmöinen tyttönen, joka kirjoittelee blogia”, eikä siinäkään mitään pahaa ja toki tuokin asetelma toimi minulla hienosti, mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Joskus on vain oikea hetki ottaa askel eteenpäin ja se hetki oli nyt. Ja itse perustamisprosessi onkin ollut vireillä jo jonkin aikaa, jo ennen itse yrityksen perustamista. Laadin liiketoimintasuunnitelman, kannattavuuslaskelman ja pänttäilin itse tietoa kaikesta yrittäjyyteen liittyvästä. Vasta nyt onkin sitten päästy vasta näihin konkreettisiin asioihin, kuten perustamisjuttuihin, tilien avaamisiin ja vakuutusten hommaamiseen. Sinänsä on esimerkiksi laskuttaminen jo melko tuttua hommaa. Melko hyvä nyrkkisääntö on, että asiakkaalta laskuttamastasi summasta käteen jää noin puolet. Kuulostaa siis melko hurjalta. Yrittäjä siis maksaa itse verot ja lakisääteiset maksut, jotka tulee myös ottaa huomioon omaa työtään hinnoitellessa.

Tässä muutamia käsitteitä ja käytännön asioita, jotka aloittelevan yrittäjän tulee ottaa huomioon ja jotka vaativat perehtymistä:

 

Toiminimen / Y-tunnuksen perustaminen. Toiminimellä yrittävä on yksityinen elinkeinonharjoittaja, eli yrittäjä itse on yhtäkuin yritys. Toiminimen perustaminen on todella yksinkertaista ja onnistuu netissä pankkitunnusten avulla ihan hetkessä. Itse maksoin Y-tunnuksen / toiminimen perustamisesta 75€. Samalla tein myös ilmoituksen kaupparekisteriin ja verohallinnolle.

YEL. Lukeuduin ennen itsekin niihin, joille TEL:it ja YEL:it menivät kategoriaan ”tellit ja lellit, sekä kaikki ne ihme maksut ja kirjainyhdistelmät, joita palkasta vähennetään”. Okei, tottakai TyEL (eli työntekijän eläkelaki) on näin palkansaajana tuttu juttu, eli lakisääteinen eläkemaksu, jonka työnantaja maksaa puolestani työeläkeyhtiölle kerryttämään tulevaa eläkettäni. Yrittäjän puolesta ei kukaan tätä tietenkään tee, vaan yrittäjän tuleekin turvata oma eläkkeensä YEL:illä, eli yrittäjän eläkevakuutuksella. Lisäksi YEL turvaa toimeentulosi sairauden, yritystoiminnan keskeytymisen vuoksi tai jäädessä vanhempainvapaalle. YEL täytyy ottaa puolen vuoden sisällä siitä kun on ryhtynyt päätoimiseksi yrittäjäksi.

Kirjanpito. Vaikka ainakaan omalla yritykselläni ei näin alkuun ihan järisyttäviä potteja ole kassavirtaa, olen päättänyt etten halua itse edes yrittää hoitaa kirjanpitoa, vaan haluan palkata siihen ammattilaisen. Ensi viikon agendalla onkin hieman huudella suosituksia näistä. Jos joku siellä osaa suositella kirjanpitäjää, niin saa ilmiantaa! Jatkossa alkaa siis armoton kuittien hamstraaminen. Ennakkoverot ovat nimittäin asia, johon minun täytyy vielä perehtyä ja mielellään ottaisin osaavan kirjanpitäjän, joka maksaisi ne puolestani. Sain tänä vuonna ensimmäistä kertaa mätkyjä (16€ :D), koska ilmoitan osan blogituloistani aina jälkikäteen muutosilmoitukseen, joka aina muuttaa tilannetta palautusten suhteen. Olen verojen suhteen todella tarkka ja yleensä viilaan veroprosentin palkansaajana todella yläkanttiin, enkä todellakaan halua jatkossakaan tämän suhteen mitään ikäviä yllätyksiä.

Yritystili. Koska en luonnollisesti halua sotkea yrityksen varoja omiin päivittäisiin raha-asioihin, tarvitsee yritys oman pankkitilin. Itse olen muutenkin ahkera hajauttamaan varoja eri tarkoituksiin eri tilille, joten minulle tämä on melko itsestäänselvä juttu. Yrityksen jutut ovat siis yritystilillä.

Työn laskuttaminen asiakkailta. Yrittäjähän laatii asiakkailleen konkreettisia laskuja tekemästään työstä. Laskuttamiseen löytyy eri vaihtoehtoja aina ihan perinteisistä laskupohjista sähköisiin laskutuspalveluihin. Yrittäjänä on kuitenkin velvollinen maksamaan myös ALV:it, eli myös ne tulee laskea mukaan laskuihin, muulloin ne jäävät maksettavaksi yrittäjän omasta pussista.

Nyt viimeisimpänä olen hoitanut yrityksen pankki- ja vakuutusasioita kuntoon. Ostin käyttööni OP:n juuri lanseeratun aloitteleville yrittäjille suunnatun Starttipaketinjoka auttaa suuresti tuoretta yrittäjää pääsemään nopeasti ja helposti alkuun yrityksen pankki- ja vakuutuspalveluiden kanssa tarjoamalla oleelliset tuotteet ja palvelut yhtenä simppelinä pakettina. Vaikka itse olinkin vuosikaudet pankissa töissä, olen myös tyyppi, jota ärsyttää lähteä konttoriin jonottelemaan, jotta saisin asiakkuuden avattua. OP:n pankkitunnukset minulla löytyy jo ennestään, joten yritysasiakkuuden avaus onnistui todella helposti ja yksinkertaisesti verkossa. Aikaa tähän meni kotisohvalta noin 10minuuttia. Seuraavana päivänä sain tili- ja korttisopimukset sähköisesti allekirjoitettaviksi. Starttipaketin voi ottaa käyttöön kun sinulla on Y-tunnus hallussasi. 

Avausprosessissa käydään läpi kaikki pankki- ja vakuutuspalveluiden tarpeet aina kortista vakuutuksiin. Halutessaan saa myös jättää soittopyynnön OP:n asiantuntijalle, joka kertoo palveluista lisää. Asiantuntijat ovat käytettävissä, mikäli tarvitsee apua tai neuvoja esimerkiksi rahoituksessa tai vakuutusasioissa. Starttipaketin hinta on ensimmäisen vuoden ajan alkaen 7,90€. /kk. Hinta sisältää yksinkertaisesti paketoituna kaiken, mitä aloitteleva yrittäjä tarvitsee pankkiasioihin, kuten yritystilin, verkkopankin, OP- Visa Business debit-kortin, e-laskutussopimukset, sekä tuntuvia etuja yrittäjän tärkeimmistä vakuutuksista, kuten 22% alennuksen ensimmäisen vuoden YEL-vakuutuksesta. Oma kokemukseni palvelusta on todella positiivinen. Säästää nimittäin aloittelevalta yrittäjältä aikaa paperihommista, jotta voi keskittyä juuri siihen oleelliseen, eli yritystoiminnan aloittamiseen. Starttipaketin käyttöönotto onnistuu verkossa yritysmuodon ollessa toiminimi, muilla yritysmuodoilla varaamalla ajan konttoriin. Lisää tietoa löydät OP:n sivuilta täältä.

Onko siellä muita vastikään yrittäjäksi ryhtyneitä?

Kuinka aloitushommat hoituivat teillä?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Yrittäjyys, uhka vai mahdollisuus?

Eräs asia on viime kuukausina pyörinyt enemmän tai vähemmän mielessä. Nimittäin yrittäjyys. Jo viime syksynä yrittivät pari työkaveria tsempata yrityksen perustamiseen jo ihan bloginkin vuoksi, mutta mikä siinä sitten jännittääkin niin kovin? Viime viikot olen taas kerran tuumaillut asiaa, tutkinut eri vaihtoehtoja, starttirahaa, oppinut asiaa YEL:istä sun muuta. Mielessä pyörii sata ideaa, mutta silti yrittäminen hieman jännittää. Suurin syy on varmasti se, että meillä Suomessa tuntuu vallitsevan yleinen käsitys, ettei yrittäminen kannata. Jokainen tietää ystävien tai tuttujen kautta jonkun konkurssiin ajautuneen ja ne ”ei enää ikinä yrittäjäksi”-jutut, mutta hei, eikö Suomi juuri tarvitsisi tätä? Lisää yrittäjiä ja oman intohimonsa toteuttajia. Silti tuntuu ikävältä, että mahdollisuudet niin moneen upeaan juttuun löytyy, mutta usein ne yrittäjyyden riskit pudottavat takaisin todellisuuteen.

Oman näkemykseni mukaan suomalaiset ovat varsin ahkeria ketju- ja markettishoppaajia. Asiat tulee saada mahdollisimman halvalla, tuotteen alkuperästä viis. Onneksi tähän on tullut viime vuosina pientä muutosta ja ihmiset ovat alkaneet suosia esimerkiksi enemmän kotimaista, luomua ja lähiruokaa, mutta tämäkin on vielä melko pientä ja yleisintä varmasti tietyn joukon parissa. Ja kyllä, onhan se totta, ettei kaikilla yksinkertaisesti ole varaa ostaa pelkkää kotimaista, luomua ja lähiruokaa. Ei terveellinen ja puhdas ruoka kuitenkaan ole se kaikkein edullisin vaihtoehto, jossei ruoan laatu ole omassa taloudessa prioriteettilistan kärjessä.

Myönnän, että myös itse ostan suurten ketjujen tuotteita edelleen jossain määrin. Kun tarvitsemme jotain pientä kotiin, ajamme Ikeaan, usein tuntuu helpoimmalta ostaa yksinkertaiset perusvaatteet ketjuliikkeistä ja sitä rataa. Silti olen pyrkinyt kiinnittämään asiaan enemmän huomiota ja suosimaan enemmän myös niiden pienten putiikkien ja yritysten tuotteita. Pieniä askelia siis. Sinänsä harmi, ettei pienillä kivijalkaliikkeillä ja erikoisputiikeilla oikein ole mahdollisuutta kilpailla suurten kauppakeskusten kanssa, jonne ihmiset yleensä ajautuvat ostoksille.

Eräs idea oman pipomallistoni takana oli herätellä ihmisiä juuri ajatukseen, että voisiko sen maailmanlaajuisen massaketjun tuotteen sijaan suosia kotimaista ja käsityönä tehtyä? On suuri harmi, kuinka tämäkin ala on jäänyt täysin suurten ketjujen jalkoihin. Miksi on ok maksaa parikymppiä kiinarytkystä kun hieman kalliimmalla saisi laadukkaamman, kotimaisesti tuotetun ja samalla tekijälle hyvän mielen? Välillä tuntuu, etteivät ihmiset ymmärrä esimerkiksi sitä, ettei yrittäminen ole ilmaista, ettei pienyrittäjä yksinkertaisesti voi tarjota tuotteita samaan hintaan kuin yritys, joka ostaa Kiinasta tuhansien kappaleiden eriä. Jotenkin tuntuu vallitsevan semmoinen ”miksi minun pitäisi maksaa yhtään enemmän jos voin saada pilkkahintaan”. Eikä kyse olekaan siitä, tietysti olen itsekin todella nuuka rahoistani, mutta ajatuksena onkin lähinnä suurempi kokonaisuus. Jos pienyrittäjien suosimisesta tehtäisiin suurempi juttu, yleistyisi käsitys ja asenteetkin ehkä pikkuhiljaa muuttuisivat, edes vähän.

Asia, jota en yksinkertaisesti voi sietää, on Wish ja Aliexpress-villitys. Suoraan sanoen nousee melkein oksennus kurkkuun kun edes ajattelen tuota Kiina-kamaa, jota ihmiset tilailevat kilokaupalla. Olin juuri yksi päivä postissa ja edelläni oleva nainen oli noutamassa ilmeisesti omia kiinapakettejaan, joita oli oikeasti iso kassillinen. Nainen naureskeli siinä postin tädille, että ”heh, heh, tuli vähän tilattua kun oli niin halpaa ja alennus”. Hei ihan oikeasti!!! Myönnän, että olen itse joskus aikoinaan tilannut eBayn kautta parit iPhonen kuoret Kiinasta ja muinoin silkasta huvista seurannut Facebookin Wish-ryhmää lähinnä niiden koomisten ”tämän tilasin, tämän sain”-juttujen vuoksi, mutta itse en kuuna päivänä tilaisi sieltä mitään, ikinä. Ihan jo senkin tähden, ettei tuotteista voi koskaan tietää a) kuka ne on valmistanut b) onko niissä haitallisia kemikaaleja c) laatu on satavarmasti täysin paskaa. Ennemmin suosin esimerkiksi Etsyä, josta löytyy oikeasti ihania putiikkeja ja juuri käsityönä tehtyjä uniikkeja juttuja. Tilasin itseasiassa juuri erään taideteoksen eräältä kalifornialaiselta kuvittajalta, täytyy esitellä se heti kun saan ostettua kehykset. Ja joo, syypäitä kannattamattomalle yrittäjyydelle Suomessa ovat varmasti erityisesti juuri suuret ketjut, netin kiinapuodit ja tottuminen siihen, että jos kerta saa jotain halvalla, ei voi enää jatkossakaan maksaa mistään enempää.

Ja oikeasti, pakko mainita tähän myös eräästä julkaisusta joskus pari vuotta takaperin siellä Aliexpress/Wish-ryhmässä, johon yksinkertaisesti oli ihan pakko kommentoida. Joku tyttö hehkutti Kiinasta tilaamaansa feikki-Canada Goosea, jonka oli saanut ”tosi halvalla”. Kyseisten feikkitakkien täytteitähän on testattu ja höyhenistä on löytynyt mm. salmonellabakteereita. On jokaisen oma valinta jos haluaa tukea piratismia, mutta on kuitenkin aivan eri asia vaarantaa jopa oma terveytensä sen vuoksi, että haluaa jonkun tuotteen niin palavasti, vaikka sitten feikkinä. En tarkalleen muista mitä postaukseen kommentoin, ehkä jotain tuosta salmonellasta, mutta koomisin oli tytön vastaus, joka oli jotain tyyliin ”no ihan sama, itse ainakin tykkään”. Alright.. Valintansa kullakin, mutta sinänsä surullista, että maailma on mennyt näin epätoivoiseksi halvalla hakemiseksi.

Todella positiivisena seikkana mainitsen kuitenkin kierrätysvillityksen, joka on nyt viimeaikoina noussut vahvasti pinnalle. Ja tämä on supersiisti juttu! En olisi itsestänikään voinut 10v sitten kuvitella, että ostaisin pääosan vaatteistani joskus 2nd handinä ja tekisin neuleeni itse. Ja mikäli nyt ei vielä ole tullut ilmi, niin käsityöt ovat juttu, johon kannustan ihan kaikkia. Sen sijaan, että hakisit sen akryylisen kiinapipon, kokeile edes tehdä itse, siitä se lähtee. Ja jos neulominen ei luonnistu, osta käsintehty tai lahjo vaikkapa kummitäti neulomaan sinulle syysneule. Voin taata, että on varmasti laadukkaampi kuin mikään sadan euron brändineule 🙂 Ja kyllä, oma lupaukseni jatkossa on ehdottomasti panostaa enemmän pienyrittäjien palveluihin ja tuotteisiin silloin kun haluan jotain ostaa.

Neulepaita / itse tehty, ohje täällä

Mokkahame / 2nd hand

Kengät / UGG Australia

Ja mitä tulee vielä alkuperäiseen aiheeseen yrittäjyydestä. Kyllä, minua pelottaisi hurjasti nykypäivänä perustaa esimerkiksi pieni myymälä tai kahvila. Todennäköisesti pistän syksyn mittaan yrityksen pystyyn, mutta eri toimialalta. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin!

Ärsyttääkö teitä halvalla hakeminen? Pohditteko shoppaillessa syvemmin sitä, kenelle ja kenen hyväksi rahat menevät? Entä onko pelko estänyt teitä ryhtymästä yrittäjäksi?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Kun alkaa tulla mitta täyteen..

Olenkin maininnut täällä syyskriiseilystäni, jonka myötä olen viimeaikoina ollut hieman alla päin ja mielessä on pyörinyt kaikenlaista enemmän tai vähemmän negatiivista. Nyt kun tuo vuosituhannen flunssa on vihdoin väistynyt, ovat energiatasotkin lähteneet nousuun ja toivon, etten enää ikinä, never ever sairasta vastaavanlaista kuukauden flunssaa! Myös poika on ollut tässä kuukauden päivät enemmän tai vähemmän nuhainen ja räkäinen. Lähiviikkoina on muutenkin ollut useampi homma meneillään ja jotenkin semmoinenkin pidemmän päälle aiheuttaa stressiä kun ei saa asioita päätökseen. Aloitin itseasiassa viime viikolla kukkaistippojen käytön, eli kukkaterapian. Voin kertoa, että on melkoisen erikoista settiä, mutta ehdottomasti juttu jota haluan kokeilla ihan jo testimielessä ja kyhäilen johonkin väliin postausta.

Ehdin jo tovin haaveilla meille talveksi maailmanympärysmatkaa, mutta puoliso ei ole ollut yhtä innoissaan tästä ideastani. Toki, paljon järjesteltäväähän tuossa olisi, mutta nimenomaan juuri asioita, jotka on järjesteltävissä. Unelmani olisi tosiaan jonnekin koko kammottavan talven ajaksi. Jo pidempään on ollut semmoinen tunne, että tuommoinen matka ja irtiotto on asia, jota yksinkertaisesti kaipaisin. Tiedättekö kun joku vaisto sanoo, että on aika jollekin. Tehdä jotain siitä perusarjesta poikkeavaa, radikaalia ja nimenomaan jotain, joka voi parhaimmassa tapauksessa avata silmiä tulevaisuuden suhteen, muuttaa sen suuntaa. Viettää aikaa meidän pienen perheen kesken.

Olen nimittäin tänä vuonna alkanut pahasti kapinoida arjen rutiineja vastaan. Semmoista paikallaan junnaavaa turhauttavaa arkea, joka etenee kuin ala-asteen lukujärjestys. Tottakai on itsestään kiinni miten elämänsä järjestää ja pienlapsiarki on usein juuri rutiinien täyteistä, mutta eihän se tarkoita, että sen olisi aina pakko olla? Asia, jota yksinkertaisesti kaipaisin, olisi viettää talvi juurikin perheen kesken ilman niitä arjen pakottavia rutiineja, hytistä bussipysäkillä toppatakki päällä, herätä kuukausitolkulla pimeisiin kylmiin aamuihin ja vetää päälle päivästä toiseen ne samat toppavarusteet. En oikein itsekään tiedä, mistä tämmöinen vahva reaktio on noussut pintaan. Tiedättekö, semmoinen NYT RIITTI helvetti soikoon!

Sinänsä hassua, että juttelin juuri eilen äitini kanssa, joka kertoi, että haluaa juuri nyt ennemmin tehdä hyväpalkkaista pätkätyötä aina välillä jakson putkeen ja sen jälkeen pitää pidempiä vapaita tehden asioita, joista nauttii. Reissata ja sen semmoista. Ehkä vain olen semmoisesta haahuilijaperheestä, jolla on kova intohimo tehdä töitä, mutta osittain kuitenkin niillä omilla ehdoilla ja etusijalla intohimo toteuttaa itseään ja asioita, joita rakastaa. En voisi kuvitella elämää ilman työtä. Teinhän hoitovapaallakin blogia lähes päivittäin, koska en osaisi yksinkertaisesti olla toimeettomana, vailla mitään ammatillista tehtävää tai suuntaa. En voi tietenkään sanoa, koska en ole kokeillut, mutta voihan olla että rakastuisin täysin huolettomaan elämään? Arkeen paratiisisaarella, jossa haahuilisi menemään pari kuukautta? Veikkaan kyllä, että voisin kyllästyä siihen melko nopeasti, vaikka ajatuksena tietysti kuulostaakin aivan unelmalta.

Elämän pitäisi kuitenkin viime kädessä olla juuri sitä elämistä ja siihen suuntaan ollaan viime vuosina menty kovaa vauhtia. Ihmiset tekevät etätöitä, monet tehtävät mahdollistavat työn tekemisen vaikka toiselta puolelta maapalloa, eikä enää olla niin sidottu siihen tiettyyn fyysiseen paikkaan tai parhaimmassa tapauksessa edes aikaan. Monet työt ovat nykyään niitä, joita voi tehdä mistä vain ja milloin vain. (Alkoi soida päässä Shakiran Whenever, wherever, oli pakko laittaa soimaan, haha!) Sekin on nerokasta taktiikkaa työnantajalta antaa työntekijälle näitä vapauksia. Tuottavuus ja työn tulos voivat nimittäin olla huomattavasti parempia kuin tilanteessa, jossa henkilö pakotetaan tekemään työtä tietyssä paikassa, tiettyyn aikaan.

Itse ainakin tekisin työni puolet hitaammin, jos joutuisin työskentelemään ilta-aikaan sen sijaan, että aloittaisin hommien tekemisen aamulla klo 7, jolloin olen kaikkein virkein ja tuottavin. Tällöin hoitaa helposti kahdessa tunnissa ne työt, joihin menisi iltapäivällä väsyneempänä jopa tuplasti enemmän aikaa. Työnantajat, miettikää jatkossa näitä pointteja, pliiis! Sen sijaan, että junnaisitte siinä vanhanaikaisessa ”työt tehdään motoroidun työpöydän ääressä yhdeksästä viiteen ja pidetään kahvipalavereja vain itse palaveroinnin ilosta”. Hei, se on niin mennyttä maailmaa! Niin monella työpaikalla saataisiin huomattavasti enemmän aikaan kun a) keskityttäisiin siihen itse tekemiseen turhanpäiväisen piipertämisen ja suunnittelun sijaan b) siirryttäisiin omaehtoiseen työskelytapaan. Piste.

Valitettava tosiasia on, ettei tämä tule koskaan pätemään kaikkiin töihin ja ammatteihin. Mutta samalla kun manuaalityötä automatisoidaan ja yksinkertaisia tehtäviä ulkoistetaan halvemman työvoiman maihin (josta saisi aiheena ihan oman postauksensa…), tarkoittaa se sitä, että juuri sitä ”missä vain, milloin vain” tehtävää asiantuntijatason työtä jää enemmän tehtäväksi. Tehtäviä, joita ei voida delegoida koneille tai vieraskielisille.

idkuvanosto

Ainiin ja hei, ajattelin laittaa Canada Goose Trillium-parkani myyntiin! Jos tätä kautta joku ilmoittautuu kiinnostuneeksi, saa laittaa mailia. Väri on musta, koko xxs ja kunto hyvä. Muutoin laitan varmaan Zadaan kautta myyntiin. Takki ostettu Stockmannilta 2012 ja kuvia löytyy ikivanhasta postauksesta esim täältä. Voisin itseasiassa samalla listailla Zadaa-appsiin muutakin myytävää, ilmoittelen ainakin Instassa sitten kun olen lisäillyt tavaraa. Voipi tosin mennä Losin reissun yli 🙂

Kerroinhan muuten jo aikaisemmin, että tuosta vihreästä collarista tulee niin uusi lempparipaita! Paita on tosiaan ystävämme Asuyama-vaatemerkin mallistosta tämä Into You Cropped Sweatshirt 100% puuvillaa (saatu).

Mielipiteitä? Jos saisit tehdä työsi missä vain ja milloin vain, suostuisitko? Vai koetko tehokkaammaksi keinoksi kiinteät työajat ja fyysisen toimiston?

 

Ps. Onko siellä ruudun toisella ketään graafista suunnittelijaa, joka haluaisi suunnitella minulle uuden bannerin? Maksan siis luonnollisesti palkkion 🙂 Jos kiinnostaa, niin laita mailia!

 

Pps. Okei, ton Shakiran jälkeen alkoi kunnon yläastebiisien popitusvimma..

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Mikä motivoi eteenpäin?

Perjantai! Tällä viikolla en juurikaan ole ehtinyt turista tänne kuulumisia. Mitäs viikko sitten on pitänyt sisällään? Ensinnäkin olen perehdyttänyt itselleni lisäkäsiä töihin, ollut pääasiassa meikittä rönttövaatteissa, mennyt illalta nukkumaan jo about ysiltä (koska pimeys), miettinyt ja ihmetellyt tätä tulevaa syksyä. Semmoista siis. Tänään menen toista kertaa energiahoitoon ja pakko myöntää, että on kyllä ollut todella erikoinen kokemus. Voisin ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa tuosta hoidosta blogiinkin. Miehen eka reaktio hoidosta oli lähinnä silmien pyöritys, mutta huvinsa kullakin. Jos joku toinen lähtee perjantaina yksille terasille, suuntaan itse energiahoitoon 😀

Olen jo pidemmän aikaa ollut töissä tosi kiireinen ja vähän suhannut ympäriinsä sitä sun tätä. Loppupeleissä semmoinen ”vähän kaiken tekeminen” on todella raastavaa, mutta toivottavasti pian voin paremmin delegoida joitain juttuja uusille kollegoille. Koen ainakin itseni huomattavasti tehokkaammaksi kun keskityn pariin tai maksimissaan muutamaan eri asiaan sen sijaan, että tehdä kymmentä asiaa. Oma mielipiteeni on, että jos yrittää olla hyvä kaikessa, ei loppupeleissä ole enää hyvä oikein missään. Aika ja energia kun pitäisi ennemmin suunnata niihin asioihin, jotka ovat vahvuuksia, eikä antaa niiden muiden kymmenen asian viedä resursseja, jolloin loppupeleissä teet ne vahvuutesi kohteetkin vähän toisella kädellä suhaten.

Mietinkin, että mikä elämässä ja työssä sitten motivoi? Aikaisemmin sanoin RAHA ja tottakai, onhan raha tässä yhteiskunnassa se perimmäinen tarkoitus tehdä töitä. Teet töitä, jotta saat palkkaa ja saat palkkaa, jotta sinulla on varaa ostaa ruokaa, maksaa katto pään päälle ja ehkä tehdä jotain kivaakin. Raha ehkä nousee vahvemmin fokukseen silloin, kun se ei vastaa työn vaativuutta tai itse työnkuvaa. Pahimmassa tapauksessa pelkkä palkka on se mikä saa sinut nousemaan aamulla sängystä ylös.

 Itse kokisin, että suurin motivaattori ainakin pitäisi olla (tietysti itsensä toteuttamisen ilon jälkeen) tavoitteet. Ja nimenomaan konkreettiset ja selkeät semmoiset. Silloin on selvää miksi ja mitä tulosta kohti minä teen tätä asiaa? Pahin on se, ettei itsekään tiedä. Myös epärealistiset tavoitteet voivat tehokkaasti tappaa ilon työhön tai mihin tahansa. Paljon tavoitteellista työtä tehneenä voin allekirjoittaa. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi myyntitavoitteet on monesti asetettu niin korkeiksi, ettei lähes kenelläkään ole mahdollisuutta niihin yltää. Pitäisikö tämän motivoida jotakuta? Tunne siitä, ettei sinusta koskaan ole tarpeeksi, alkaa pikkuhiljaa enemmän tai vähemmän turhauttaa.

Itse olen tavoitteiden laatimisen mestari. Tai ainakin olen ollut.. Vaikken olekaan enää niitä viisivuotissuunnitelmia laatinutkaan, teen edelleen itselleni tietynlaisia tavoitteita arjessa ja työssä. Saan jonkun projektin päätökseen, opiskelen kaiken aiheesta X, opettelen tekemään macramen ja matkustan kohteeseen Y. Tavoitteet motivoivat silloin kun ne ovat mielekkäitä ja ennen kaikkea realistisia, eikä lajia ”tulen miljonääriksi tai lottovoittajaksi seuraavan vuoden sisällä”. Ainahan kaikki siis on mahdollista, mutta.. Epärealistissa ja liian korkeissa tavoitteissa pettymys on kuitenkin aina suurempi silloin kun tavoitteeseen ei (tietenkään) pääse. Omia syksyn tavoitteitani on ollut esimerkiksi tuo apukäsien perehdyttäminen, muutamien asiakkuuksien klousaus ja myöhemmin syksyllä toisen pipomalliston toteuttaminen. Pienet, motivoivat ja saavutettavat tavoitteet ovatkin jutun juju.

Kuvissa muuten ne aikaisemmin hehkuttamani lyhyiden naisten parhaimmat kahsmirhousut! Tilasin nämä muutama viikko takaperin H&M:n Premium-puolelta, mallia löytyi normaalilla pituudella ja sitten tässä vajaamittaisessa culottes-mallissa, jota omani ovat. Eli minulle aikalailla normaalia lahkeenmittaa, haha. Nuo ovat mielettömän pehmeät, lämpimät ja mukavat jalassa. Jos raaskisin, niin käyttäisin näitä varmaan päivittäin. Pakko kyllä todeta, että sopivan mittaisten kashmirhousujen etsiminen oli kyllä melkoinen projekti.. Yli vuoden etsinnän jälkeen vihdoinkin löysin nämä.

Mitä sitten tulee niihin tavoitteisiin, motivaatioon liittyen tulevaa, olen itse kokenut lähiaikoina pientä kriisiä. Erityisesti henkilökohtaiseen elämääni liittyen. Vaikka pyrin elämään päivän kerrallaan, ahdistaa tulevan talven lisäksi esimerkiksi se, ettei tiedä yhtään mitä ensi vuonna tapahtuu. Tai siis jollain tapaa toivoisi jonkinlaista muutosta tähän melko rutinoituneeseen arkeen. Muttei oikein silti tiedä mitä? Tai siis ettei minulla ole juuri nyt ainuttakaan suunnitelmaa ensi talveksi tai ensi vuodelle. Paikallaan junnaaminen ahdistaa ja olen jo pohtinut, että olenko alkanut potea näin hieman jälkijunassa jotain kolmenkympin kriisiä? Toivoisi uusia tuulia elämään, kapinoi rutiineja vastaan, ahdistuu tulevasta talvesta, muttei silti oikein keksi toteutuskelpoisia suunnitelmia tai vastalääkettä tähän kaikkeen.

Mikä teitä motivoi eniten? Raha, järkevän palkitsevat tavoitteet ja niiden saavuttaminen, asiakkailta saatu positiivinen palaute vai joku muu?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Iso palkka ja rahako on oikotie onneen?

Hyvä ystäväni Jutta kirjoitti jokunen aika takaperin todella hyvän blogipostauksen aiheesta ”Kuinka paljon palkkaa on tarpeeksi?”. Olen monesti itsekin kirjoittanut palkkaan liittyvistä aiheista ja ajattelin nyt itsekin pohtia samaista aihetta hieman eri näkökulmasta. Tuoko suurempi tilipussi oikeasti enemmän onnea, rauhaa ja mahdollisuuksia?

Itse olen vuoden sisällä elänyt suurinta tulotasoa elämässäni tähän saakka. Onhan tämä ollut todella huippua, ensinnäkin siksi, että olen saanut säästettyä enemmän, rahasta ei ole juurikaan tarvinnut stressata, eikä myöskään matkabudjeteista. Silti, en myöskään muista milloin olisin ollut yhtä stressaantunut kuin tämän vuoden aikana. Työt, blogi ja perhe-elämä. Onhan siinä melkoinen yhdistelmä yhtä jos toista. Jos miettii ”unelmatilipussin” summaa, on se itselläni ollut työelämään astumisen jälkeen ehkä noin 5000€ (brutto). Ja huh, kuinka suurelta tuo kuulosti silloin ja tottakai edelleen! Opiskeluaikoina kun haaveilin hädintuskin 2000€ bruttopalkasta noin edes aloituspalkkana. Itseasiassa joinain kuukausina yllän helpostikin lähelle tuota 5K summaa, mutta toki myös verottaja pitää huolen siitä, että mitä enemmän tienaa, sitä enemmän myös maksaa veroja. Eikä tämä tietysti mitään, olen ollut aina ahkera viilaamaan veroprosenttiani jopa yläkanttiin ja aina jos verotus ärsyttää, yritän miettiä mitä hyviä asioita noille rahoilla katetaan meidän suomalaisten turvaksi.

Olen aina ollut tietyllä tavalla bisnesorientoitunut sillä tavalla, että haluan tehdä rahaa. Oli se sitten työpaikalleni tai itselleni. En kuitenkaan siksi, että rikastuisin tai olisin ahne, vaan lähinnä siksi, että minulla olisi mahdollisuus tasapainona työlle toteuttaa niitä asioita henkilökohtaisen elämän saralla, joista haaveilen. Eli, noh.. Matkustaa. Ja lisäksi siihen, ettei ruokakaupassa tarvitse laskeskella ostoskorin summaa ja miettiä, että riittävätkö rahat. Sen olen kuitenkin huomannut, että siinä missä tulotaso nousee, nousee myös stressitaso. Ja tämähän on taas kaikilta osin huono juttu. Pidän ilman muuta työstäni, jossa on hurjasti hyviä puolia. Kuten edellisessä työaiheisessa postauksessani kirjoitin, löytyy kuitenkin jokaisessa työssä ne kolikon kääntöpuolet. Omassa työssäni koen stressaavaksi esimerkiksi sen, että valtaosa työstäni on semmoista, jota kollegani eivät ”osaa” tehdä. Tiedättekö kun pienessä organisaatiossa jokainen on tavallaan sen oman osa-alueensa asiantuntija. Kun ei ole tuuraajaa, odottavat ne hommat sinua loman tai sairasteluiden jälkeen. Tunne siitä, että olet tietyllä tavalla ”korvaamaton” on todella stressaavaa. Vähän sama kun yrittäjänä varmasti kokee. Tietysti tässä vaikuttaa luonnekin. Itseni kaltaiset perfektionistit ovat helposti stressaantuvia, varsinkin silloin kun asiat eivät mene juuri niin kun on ajatellut.

Usein sanotaan, että tulojen noustessa myös kulut nousevat. Olen jossain määrin tässä samaa mieltä ja sitten taas en. Onhan se totta, että korkeatuloinen ottaa useammin suuremman asuntolainan kuin pienituloinen, omistaa kalliimman auton ja myös ostaa hintavampia hyödykkeitä. Eli siinä suhteessa väittämä varmasti yleisimmin pitää paikkansa. Itse koen, että asumiskuluni ovat pysyneet aikalailla samoissa, samoin muut kulut, mutta suurentuneet kulut liittyvätkin sitten säästämiseen ja matkailuun. Kun tienaa enemmän, on myös varaa säästää enemmän ja käyttää enemmän rahaa harrastuksiin ja mieleisiin asioihin.

Jos mietin omaa kulutuskäyttäytymistäni esimerkiksi kymmenen vuotta taaksepäin, kulutin aivan huomattavasti enemmän rahaa esimerkiksi vaatteisiin ja kaikenlaiseen turhaan hömppään. Toki, silloin elinkin enemmän juuri ”kädestä suuhun” ja mietti, että mitäs ihmettä kun ei taaskaan jäänyt rahaa palkasta säästöön. Ostin paljon halpoja kertakäyttövaatteita, tein heräteostoksia ja muuta, joka pitkällä aikavälillä on silkkaa rahanhukkaa. Verrattuna tilanteeseen viimeisiltä vuosilta, joiden aikana olen päinvastoin keskittynyt tekemään kesäviä hankintoja. Kalliimpia kylläkin, mutta niitä, jotka kestävät käyttöä vuosikausia. Ja mihin tämä on johtanut? Ostan vaatteita tai ylinpäänsä mitään huomattavasti harvemmin! Pitkässä juoksussa tämä taas on juurikin pienentänyt niitä menoja. Kääntöpuoli taas on se, että pienituloiselle opiskelijalle voi olla hankalampi prosessi alkaa kerryttämään sitä kestävää vaatekaappia. Jos tarvitsee uuden neulepaidan, ei se parinsadan euron vaatekappale ehkä tule taloudellisesti kuuloonkaan, vaan parinkympin tekokuituversio on yleensä se, mille budjetti antaa periksi.

Asia, joka minussa kuitenkin eniten on muuttunut, on suhteeni materiaan. Toki olen edelleen se merkkilaukuista innostuva Iines, jonka silmät säihkyvät niinä harvoina kertoina kerran – pari vuodessa kun lähden jossain reissussa shoppailemaan. Se on kivaa, tottakai, mutta voisin helposti elää ilmankin uusia tavaroita. Oikeastaan nykyään jopa ahdistaa ajatus siitä, että ostaisi viikottain jotain turhaa tavaraa vain siksi, että saisi siitä sen hetken kestävän hyvän olon tunteen. Itselleni tavara ei enää tuo sitä samanlaista iloa kuin nuorena. Ennemmin iloitsen niistä aineettomista asioista tai jos mennään materiaan, niin esimerkiksi neulomastani villapaidasta, jonka saan valmiiksi viikkojen työn jälkeen.

Voisin helpostikin elää leppoisempaa elämää huomattavasti pienemmällä palkalla. Matkustellen, hengaillen, joogaten, lapsukaisen kanssa kanssa aikaa viettäen ja blogia kirjoitellen. Tällä hetkellä voin sanoa, että se olisi se suurin unelmani. Ja ei, raha ei tuo onnea. Mutta turvaa ja mielenrauhaa se tuo. Mutta sitten taas kun puntaroi vaativaa työtä, pitkiä päiviä ja työn tuomaa stressiä, onko tuo mielenrauha sen arvoista? Olen tottakai onnellinen säännöllisestä työstä, loistavasta työpaikasta, mutta moni usein ajattelee, että iso palkka on tietyllä tavalla tie onneen. Sehän siinä onkin, kun usein siinä kohdin luopuu jostain muusta asiasta, kuten esimerkiksi vapaa-ajastaan. Tällä hetkellä olenkin siinä pisteessä, että olen jo jonkin aikaa haaveillut tietynlaisesta irtiotosta. Stressittömästä elämästä. Vapaudesta. Siitä, että voisin tehdä töitäni esimerkiksi maapallon toiselta puolelta ja samalla viettää päivät rakkaimpieni kanssa. Ottaa hetki paussia arjen rutiineista, siitä samasta vanhasta, joka rullaa eteenpäin identtisenä päivästä toiseen. Edes hetkeksi. Onnea minulle taas tuo perhe, tietynlainen vapaus, itseni toteuttaminen ja se, etten ole kahlittuna yhdeksästä viiteen – oravanpyörään. Että voin tehdä työni vaikka pyjamassa jos on paska päivä tai viettää toimistopäivää ystäväni kanssa esimerkiksi kahvilassa, jos siltä tuntuu.

 

Mitä mieltä? Tuoko raha onnea vai enemmänkin mielenrauhaa?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.