Suorittajan arkea ja kuinka olen pyrkinyt eroon suorittajan roolista?

Suorittaja. Käsite, joka on kuvannut minua täydellisesti ainakin suurimman osan elämääni ja jonka itse jossain määrin oivalsin vasta aikuisiällä. Tuo piirre, joka tuo myös paljon hyvää elämään ja varsinkin työhön, kuten esimerkiksi juuri kyvyn saada asioita aikaan, tunnollisuuden ja täydellisyyteen pyrkimisen niiden asioiden osalta, mihin ikinä ryhtyykään. Minäkin lukeudun niihin, jotka useimmiten kokevat huonoa omaatuntoa siitä, että on tekemättä ”ei mitään”. Vaikkakin olen parhaani mukaan pyrkinyt jo vuosia oppimaan tästä pois ja oikeastaan koko suorittajan roolista. Eihän se aivan helppoa ole ollut, mutta tänä päivänä voisin todeta, että olen vähemmän suorittaja kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.

Millainen on sitten suorittaja? Entisen suorittaja-minäni ajattelumaailmaa kuvasi esimerkiksi se, että jokainen minuutti, työssä tai vapaalla, oli jollain tapaa pyrittävä käyttämään hyödyksi. Monesti ihmettelinkin niitä, jotka esimerkiksi kykenivät ottamaan töissä rennosti, lukemaan välissä uutisia, eivätkä tuntuneet ottavan mistään sen koommin stressiä. Eihän nyt niin voinut tehdä! Tässä esimerkki vajaan kymmenen vuoden takaa viikonlopun vapaapäivästäni ylitöitä sisältäneen viikon jälkeen: Monesti tein blogijuttuja, järjestelin kotona, lenkitin koiraa, tein perusteellisen monen tunnin siivouksen kotona ja keksin hoidettavia asioita niin kauan, kunnes rojahdin sohvalle todeten, etten jaksa kertakaikkisesti enää mitään. Elin näin vuosia, kunnes tajusin, ettei vapaa-ajan ole todellakaan tarkoitus olla jatkuvaa suorittamista – kun ei myöskään työn! Useimmiten oli vapaa-aikani velvotteiden ja to-do-listojen purkamista. Listoja, joille olisi keksinyt lisättävää aivan loputtomiin. Tiedättekö, kuten ne kaikki maailman randomeimmat jutut, joita on pitänyt hoitaa about vuodet, kuten käydä etsimässä varastosta joku ikivanha tavara x ja tätä rataa. Sama jatkui myös töissä.

Äitiys oli yksi niistä tapahtumista, jotka itselläni johtivat jonkinlaiseen silmien avautumiseen tämän suhteen. Onko tässä järkeä? Mitä sitten, vaikkei aina saisi kaikkea hoidettua heti pois alta? Ei tekeminen tästä maailmasta lopu, päinvastoin! Olen pikkuhiljaa pyrkinyt opettelemaan tietynlaista ”hälläväliä-asennetta” ja ajatusmaailmaa siitä, ettei työ ole koko elämä tai ei ole niin justiinsa, jossei aina ehdi tehdä suursiivousta ennen viikonloppua tai hoitaa jokaista to-do-listan ”ei oikeasti maailman tärkeintä asiaa” juuri siinä hetkessä kun oli suunnitellut. Nykyään olenkin oppinut laittamaan tuolle edelleen käytössä olevalle listalleni ne akuutit hoidettavat asiat, joilla on merkitystä esimerkiksi tällä tai ensi viikolla.

Se, mitä olen viime vuosien aikana oppinut on, että ensinnäkin jatkuva suorituskeskeinen on pidemmän päälle äärimmäisen kuluttavaa, vaikkakin itse suorittaminen ja asioiden valmiiksi saattaminen tuntuu myös palkitsevalta, sekä näin ollen toimii tietynlaisena motivaattorina itse suorittamiselle. Saan valtavaa palkitsemista ja hyvää mieltä siitä, että saan asioita hoidettua ja nän tekoni konkreettisen tuloksen. Tämä onkin ehkä juuri se suurin motivaattori ja samalla ansa suorittajalle. Hyvää mieltä, mielenrauhaa ja tietynlaista hyväksyntää itselleen haetaan usein aikaan saatujen asioiden kautta. Laiskottelusta kun tulee vain huono omatunto.

Myös tietynlainen työ on todella huonoksi suorituskeskeiselle ihmiselle, ainakin näin oman kokemukseni mukaan. Esimerkkinä tehtävät, joissa tekemisen delegointi muille on mahdotonta tai vaikeaa silloin kun hommaa on liikaa. Pitkät tai lukuisat projektit, joissa ei loppua näy ja jotka sisältävät yllättäviä käänteitä, jotka vain lisäävät tehoja suorittamiseen. Suorittaja kun murehtii ja stressaa eniten juuri niitä tekemättömiä töitä, jotka pahimmassa tapauksessa ovat vain ja ainoastaan hänen harteillaan. Monessa tapauksessa ainakin voi tuntua siltä. Pahin vihollinen on ehkä kuitenkin riittämättömyyden tunne. Se, että teet parhaasi, mutta koet silti, ettet tee asioita tarpeeksi hyvin. Tässä on ainekset todelliseen itsensä uuvuttamiseen suorittajalle.

Voisin näppituntumalta todeta, että suorittajaluonteisella yrittäjällä on parhaimmat motiivit ja ainekset menestykseen kun taas helposti stressaantuvalle suorittajalle sopii parhaiten työ, joka on selkeästi erillään muusta elämästä ja semmoista, jonka voit helposti jättää työpaikalle lähtiessäsi kotiin. Tiedostan itse selvästi esimerkiksi työhistoriaani tuumaillessani ne tehtävät, jotka ovat aiheuttaneet eniten ”päänvaivaa” suorittajana ja tämä toki toimii selkeänä ohjenuorana sille, millainen työ loppupeleissä soveltuu parhaiten esimerkiksi omalle luonteelleni. Pahin skenaario on se, että elämässä kaikesta tulee suorittamista aina harrastuksista ja ns. arjen kivoista asioista lähtien. Itsekin myönnän lipsuvani tähän ajoittain esimerkiksi treenin suhteen, kunnes tiedostan nykyään tilanteen ja pyrin liikunnassa rentouteen, enkä siihen että lähtisin vartavasten lenkille ratkomaan jotain tiettyä asiaa, vaan yksinkertaisesti ”olemaan”.

Suorittaja olen edelleen, enkä varmasti tule koskaan pääsemään piirteestä täysin eroon, vaikka jossain määrin olenkin siinä onnistunut. Monesti käytän arki-iltoina suurimman osan ajastani työpäivän jälkeen erinäisten askareiden tekemiseen samalla kun mies ehkä istuu saman ajan sohvalla liikkumatta siitä kertaakaan mihinkään. Noh, tämmöinen minä olen. Nyt pitkittyneen flunssan kourissa olen jo pari viikkoa toitottanut itselleni, jos malttaisin pitää esimerkiksi viikon lepotauon blogista ennen lomaa, mutta enhän tietysti ole malttanut 😀 Puoliso muistuttaa ja päivittelee aina säännöllisin väliajoin sitä, kuinka minulle on useimmiten aivan mahdotonta olla tekemättä yhtään mitään. Ja kyllä, se on minulle todella vaikeaa. Juuri tästä syystä jaksankin haaveilla niistä kaiken maailman ”haahuilulomista” jossain autiolla saarella, joka ehkä jossain määrin pakottaisi vain siihen olemiseen.

Mutta kuinka sitten olen siirtänyt suorittaja-minääni sivuun edes vähän ja keksinyt ”lempeämpiä” tapoja suorittaa tai ottaa rennosti?

 

Elämän ja tärkeiden asioiden priorisointi. Vielä viitisen vuotta sitten oli työ ja ura ehdottomasti elämäni top3-asioiden joukossa. Elin työlle ja tunsin enemmänkin nautintoa ylitöiden tekemisestä, kun taas nykyään ajatus suorastaan ahdistaa. Kun asettaa oman lapsensa luonnollisesti etusijalle, on se automaattisesti muuttanut ajatusmaailmaa niin, että peilaa suunnilleen kaikkea perhe-aspektiin. Kumman parissa siis viettäisin nykyään mielummin iltani? Ylitöissä vai perheen kanssa? Heh, tämä valinta ei ole ainakaan vaikeimmasta päästä.

Opettelu siihen, että joskus täytyy vain antaa olla. Aina ei voi saada kaikkea hoidettua, eikä maailma totisesti kaadu siihen. Opettelu pieneen kaaokseen ja yllättäviin seikkoihin on ollut varsinkin lapsen myötä tietynlaista siedätyshoitoa suorittamisesta eroon pyrkimiseen. Esimerkiksi äitiyslomalla pyrin siihen, että siivosin kotona ja keittiön aina ennenkö mies tuli kotiin, etten antaisi itsestäni laiskan kuvaa (lol, vaikka hoidin päivät kotona vauvaa), kunnes turhauduin siihen, että koti ja se keittiö olivat viimeistään illalla tuplasti sotkuisempia, jonka jälkeen annoin yksinkertaisesti periksi. Jos suorittaja-listallasi on ollut asioita, jotka olet tehnyt päivittäin (esimerkiksi joku siivoamiseen liittyvä), mieti voisitko hoitaa nämä asiat esimerkiksi kerran viikossa ja tehdä jotain mielekästä sen ajan, minkä ehkä käyttäisit itse suorittamiseen.

Edelliseen kohtaan mainitakseni haluan todeta, että äitiysloma ja hoitovapaa voivat yltyä melko rankaksi kokemukseksi suorittajatyypille, varsinkin josset opettele ”päästämään irti”. Itselleni oli vaikeaa oppia hyväksymään juuri se, että koti ei voi olla aina yhtä tiptop kuin ennen lasta ja ei ole niin vakavaa, jos et saa päivittäin hoidettua kaikkia niitä asioita, joita olit suunnitellut tekeväsi. Omat päiväni vauvan kanssa olivat hyvin rutinoituneita ja podin usein kamalaa omaatuntoa siitä, jossen syystä tai toisesta jaksanut / ”ehtinyt” tunnin vaunulenkille tai viittä muuta asiaa. Saatoin imettäessä (eli tosin suurimman osan ajasta :D) selailla jotain FB-ryhmiä ja jutella kavereiden kanssa Whatsapissa, mutta näin jälkeenpäin ajatellen en esimerkiksi lähes koskaan katsonut esimerkiksi Netflixiä tai sarjoja. Ajattelin, että olisi väärin ja laiskottelua ”vain olla”, vaikka se oli ehkä juuri sitä, mitä tuolloin olisi kaivannut. Sittemmin olen onneksi oppinut rentouteen esimerkiksi kotitöiden suhteen.

Vaihda stressaavat suorittaja-tehtävät mielekkäämpiin ja meditatiivisiin, esimerkiksi käsitöihin. Itselläni on auttanut tämä PALJON. Mies valittaakin usein siitä, että neulon ”koko ajan”, mutta itselleni on käsitöiden tekeminen rentouttavaa ja palkitsevaa, vaikka toki silloinkin ”teen jotain”. Mutta samalla voi vaikka chillailla ja katsoa dokumentteja YLE Areenasta. Parasta! Itselläni on lenkkeily semmoista aikaa, jolloin haahuilen menemään ja yritän olla suorittamatta tai stressaamasta mistään.

Tunnistatteko itsessänne suorittajaa?

Herättääkö aihe teissä ajatuksia tai samaistumista? ✨

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Vuosi yrittäjänä – 2019 tilinpäätös ja ajatuksiani työstä

Tällä viikolla olen käsitellyt blogissa paljon uraa ja yrittäjyyttä. Ja eihän siinä, aihe on vuosi toisensa jälkeen yksi suosituimmista. Viime viikot olen jännittänyt erästä asiaa, nimittäin yritykseni ensimmäistä tilinpäätöstä! Vuosi 2019 oli ensimmäinen kokonainen vuoteni yrittäjänä perustettuani toiminimeni loppusyksystä 2018 ja tällä tiellä ollaan edelleen. Omalla kohdallani toi yrittäjyys mukanaan uuden opettelua, enemmän vastuuta oman talouden hallinnasta ja verotusasioista, mutta toisaalta myös tietynlaisia vapauksia. Ensimmäinen tilikausi jännitti erityisesti verojen suhteen, joista jaksan aina panikoida. Palkkatöissä on tapanani ollut aina viilata veroprosentti mahdollisimman ylös, koska olen luonteeltani tyyppiä ”kaikkeen varautuja” ja olen aina pyrkinyt siihen, että verottaja muistaisi ainakin tonnin palautuksilla. Ilmaista lainaa valtiolle ja diipadaa, tiedetään, mutta itseäni ei ole jaksanut häiritä se, että olen vuoden mittaan säästänyt huomaamattani johonkin, jonka parhaimmassa tapauksessa jaksaa unohtaa.

Itseasiassa en ole koskaan jaksanut ymmärtää sitä tietynlaista kiukuttelua siitä, ettei veroja makseta yhtään sen enempää kuin pitäisi. Kukin tietysti tavallaan, mutta jos vertaa tilannetta vaikka tilisäästämiseen, ei ainakaan voida puhua mistään paremmista koroista pankkitilillä lojuvien rahojen suhteen. Omasta mielestäni siis parempi vaihtoehto lainata verottajalle rahaa ja säästää samalla parempituottoiseen vaihtoehtoon nettotuloista, kuin optimoida veroprosentti tismalleen ja pahimmassa tapauksessa elää kädestä suuhun unohtaen säästäminen kokonaan. Mutta niin, tämä vain oma mielipiteeni. Ajatus vähän lähti laukkaamaan verotuksen suhteen, mutta pointin piti olla se, kuinka olen stressannut vuoden aikana toiminimen verotusta tilanteen ollessa niin uusi, eikä ainuttakaan verovuotta yrittäjänä vielä takana.

Loppuvuoden elämänkriisini keskellä ehdin jo vakavasti harkita heittäväni hanskat tiskiin yrittäjyyden suhteen jo melko piankin, mutta pohdittuani ja punaroituani asiaa olen tullut siihen lopputulemaan, että tällä mennään nyt toistaiseksi. Vaikka yrittäjyys välillä ahdistaakin, tuottaa ajatus kokopäiväiseen toimistotyöhön ja TES:in mukaisiin lomapäiviin paluu aivan rehellisesti sanottuna enemmän ahdistusta. En jaksa juuri nyt pohtia tulevaisuuden suunnitelmia vuosien päähän ja kuten aikaisemmin mainitsinkin, voi olla etten enää vuoden -pari päästä elä yrittäjyydelle ja toivon paluuta kokopäiväisiin palkkatöihin, mutta tällä hetkellä koen sen sopivan elämäntilanteeseeni erinomaisesti. Tulevasta ei voi tietää, joten ennemmin keskityn siihen, joka tuntuu hyvältä juuri tässä hetkessä. Tietysti yrittäjyys tuo mukanaan myös erilaisia velvotteita ja ajoittain myös stressiä, mutta työssä on aina puolensa, olit sitten palkkatöissä tai yrittäjänä.

Jos täytyy nimetä asia, joka minulle tällä hetkellä on työn suhteen tärkeintä on se ehdottomasti vapaus. Se, että voin viettää kaksikin päivää viikossa pyjamatoimistolla tehden päiväni aikana juuri sitä mitä haluan. Tehdä aamulla herättyäni blogia, ottaa aamupäivällä kuvia, käydä lounaan jälkeen kävelyllä, tehdä lisää työjuttuja ja katsoa vaikka keskellä päivää YLE Areenasta dokkarin samalla pipotilauksia neuloen. Tai viettää etätyöviikon vaikkapa täältä Rukalta käsin. I know, saattaa kuulostaa jonkun korvaan utopialta, mutta täytyy muistaa, että vaakakupissa ovat myös ne yrittäjyyden kääntöpuolet. Teet työtä (ainakin pääasiassa) itsellesi, joten tietynlaista itsekuria ja vahvaa sisäistä motivaatiota kaivataan. Ja toki myös sitä, ettei työsi rajoitu niihin tiettyihin työtunteihin.

Vaikka ottaisin keskellä päivää pari tuntia rennosti, saatan tehdä saman ajan hommia esimerkiksi illalla tai lauantaina ja sunnuntaina, eikä kukaan tule muistuttamaan sinua hoidettavista asioista. Sometyön vitsaus onkin tunne siitä, että olet ”aina töissä”, joten juuri sitä työn ja vapaa-ajan tasapainottelua kaivataan. Hassua muuten huomata, kuinka tehokkaasti tässä reilun vuoden aikana on ehtinyt unohtaa esimerkiksi lakisääteisten lomapäivien kertymisen, nykyään on täysin itsestäänselvyys, että lomailen aina ”omaan piikkiin” ja työ kulkee mukana jossain määrin myös lomalle. Voisin kuitenkin todeta käsitteen downshiftaaminen kuvaavan parhaiten sitä tilaa, jota tällä hetkellä haluan tavoitella. Ennemmin elän pienen lapsen äitinä vähemmän stressaavaa, elämysrikkaampaa, vapaampaa, mutta rahallisesti kenties hieman heikompaa tai elämää, kuin teen ylipitkää päivää vain rahan tähden ja seuraavaa lomaa odotellen.

Yritykseni ensimmäisen tilikauden liikevaihto oli 45 000€ ja vaikka nyt ei mistään suurista bisneksistä puhuta, ilahduttaa minua ajatus siitä, että kykenen työllistämään itseni yrittäjänä. Lähden siis positiivisin mielin kohti uutta tilivuotta ja toista kokonaista vuottani yrittäjänä. Ajoittain kannan huolta siitä, mitä tapahtuu kolmen kuukauden tai puolen vuoden päästä, mutta tietynlaiseen epävarmuuteen näköjään tottuu. Ottaen huomioon, että elämme maailmassa, jossa kaikki tuntuu nykyään olevan enemmän tai vähemmän epävarmaa. Työelämä on murrosvaiheessa ja asia, johon itse haluan kannustaa muita on rohkeus tavoitella työn(kin) saralla niitä asioita, joista on kenties haaveillut jo kauan. Jossei kokeile siipiään tai tee toimenpiteitä tavoitteiden eteen, ei niitä ainakaan täydellä varmuudella saavuta. Yrittäjyys ei välttämättä ole kaikkia varten, mutta itselleni ehkä tärkein yrittäjyyden myötä oivaltamani asia on ollut se, että jos on mahdollisuus tehdä elämästään mielekästä työnkin suhteen, niin miksi ei sitä tekisi?

 

Kumpi on teille työssä tärkeämpää: Vakaus vai vapaus? 💰

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Nämä 7 x uravinkkiä laadin itselleni vuodelle 2020

Tuumailin viime viikolla muutamia uravinkkejä itselleni, joita parhaani mukaan haluaisin noudattaa vuonna 2020. Mihin pyrin tänä vuonna uran suhteen, mihin haluan käyttää enemmän aikaani ja mistä taas luopua? Ennen kaikkea toivon, että tämä vuosi olisi oikeiden valintojen ja mielekkäiden projektien täyteinen, sekä vähemmän stressaava ja kiireinen. Tässäpä siis oma reseptini onnistuneeseen työvuoteen ja muutamia itselleni laadittuja uravinkkejä! Ehkäpä joku teistäkin innostuu jotain vinkeistäni noudattamaan?

Entäs sitten ne intressini vuodelle 2020? Toki, kehittää yritystoimintaani ja ideoida uusia juttuja, mutta valehtelisin jos väittäisin, että haluan tehdä enemmän töitä. Tavoitteeni on päinvastoin vähentää työmäärää ja olenkin tehnyt päätöksen vähentää tuntejani konsulttina ainakin kolmanneksella. Tammikuu onkin alkanut pienemmällä työmäärällä ja rehellisesti, tuntuu kuin olisin lähiviikkoina ollut aivan eri ihminen kuin loppuvuodesta! Koska yrittäjänä vastaat itse myös omasta kehittämisestä ja kouluttautumisesta, on se myös itselläni tämän kevään fokuksessa; oppia uusia juttuja ja syventää osaamistani. Pari viikkoa takaperin perehdyin esimerkiksi vinkkeihin Facebook Liven pitämisestä ja taltioin ensimmäisen livetallenteen matkamessuilta, en tosin omaan kanavaani, mutta jokatapauksessa. Vaikka esimerkissä olikin kyse vain pienestä jutusta (ja tajusin muutenkin, etten ollut koskaan tehnyt minkään sortin live-tallennetta), sain hurjasti inspistä siitä, että opin jonkun uuden asian, oli se sitten pieni tai iso. Tavoitteeni onkin opetella ainakin kerran kuukaudessa jokin uusi taito työhön liittyen.

Sitten niihin omiin uravinkkeihini 2020 👩‍💻

 

Haluan hahmottaa selkeämmin omat parhaimmat vahvuuteni ja panostaa niihin. Sen sijaan, että yrittäisin olla jotain, mitä muut minulta toivovat tai tehdä asioita, joita muut toivoisivat minun tekevän. Välillä on toki hyväksikin hypätä epämukavuusalueelle, mutta itse en halua koko elämän olevan epämukavuusalueella kieriskelyä, vaan mukavaa tekemistä ainakin siinä määrin kun se on mahdollista. Itselleni tarkoittaa tämä sitä, että pyrin tekemään enemmän asioita, joissa olen hyvä ja jotka itseäni kiinnostavat. Yksi tavoitteeni onkin hahmoittaa konkreettisesti omaa ydinosaamistani ja keskittyä kehittymään sen sisällä tietyillä osa-alueilla. Muutama ydinseikka, joihin haluaisin panostaa enemmän: Kirjoittaminen, luova ideointi ja kuvaaminen.

Vähemmän stressiä ja kiirettä – enemmän ideoita! Varsinkin luovan tekemisen suhteen olen huomannut, että mitä enemmän kiirettä ja stressiä, sitä vähemmän jaksat ideoida uutta tai miettiä tulevaa. Parin viime vuoden aikana olen tiedostanut itsessäni tiettyjä piirteitä, kuten taipumuksen olla välillä liian optimistinen oman ajankäytön tai jaksamisen suhteen. Tämä onkin monesti johtanut siihen, että olen haalinut liikaa hommaa tai lupautunut mukaan useampaan juttuun, kuin mitä ehkä oikeasti ehtisin tai jaksaisin tehdä. Tilanne johtaa helposti liialliseen työtaakkaan ja turhaan stressiin. Oma haasteeni onkin ollut löytää tietynlainen tasapaino esimerkiksi työmäärän suhteen. Yksi asia on kuitenkin selvää: Kun vähennät kiirettä ja pyrit välttämään stressiä, olet huomattavasti tehokkaampi siinä mitä teet ja uusia ideoita syntyy kuin itsestään. Vähemmän voi siis pitkässä juoksussa olla ehdottomasti enemmän!

Enemmän aikaa ”ei minkään tekemiselle”. Kaiken ei todellakaan tarvitse (tai pidäkään) olla suorittamista. Huomasin loppuvuoden aikana menneeni siihen, että pyrin lenkeilläkin optimoimaan ajankäytön niin, että kuuntelin esimerkiksi hyödyllisiä äänikirjoja ja käytännössä keskityin tuolloinkin johonkin. Alkuvuonna olen pyrkinyt tekemään yli tunnin lenkkejä, jolloin laitan musiikin soimaan ja yritän olla keskittymättä liikaa mihinkään – menen fiiliksen mukaan sinne minne huvittaa ja olen huomannut saavani taas yhä enemmän ideoita ja oivalluksia tai uppoutuneeni jonnekin vanhojen muistojen maailmaan, joka on ollut rentouttavaa. Haahuilu on siis parasta vastapainoa työlle- myös liikunnassa!

Uusien asioiden oppiminen. Nykymaailmassa tarkoittaa paikalleen pysähtyminen monesti huonoa, vaikka ajatuksena varsin ihanalta kuulostaakin. Ja tarkoitan tällä lähinnä työhön liittyvää kehitystä. Työelämässä arvostetaan nykyään ennen kaikkea oma-aloitteisuutta ja varsinkin oma-alotteista itsensä kehittämistä, joka toki vahvistaa myös markkina-arvoa työelämässä. Tarkoitan sitä, että pysyy kärryillä oman alansa kehityksestä; Mitä osaamista alalla kaivataan ja ideoita siitä, mihin voisin itse syventyä tai mistä hankkia erityisosaamista? Uuden oppiminen onkin aina plussaa, oli sitten kyse työelämästä tai vapaa-ajan harrastuksista. Parhaimmillaan voit saada uusien kykyjen tai harrastusten myötä lisäosaamista työelämään, uusia näkökulmia tai kykyjä, joka voi viedä jopa aivan uudelle urapolulle. Oma tavoitteeni on tänä vuonna oppia uusia juttuja niin työn saralla kuin harrastustenkin puolella, panostaa selkeisiin pohjiin, etsiä verkkokursseja aiheista, joista en vielä tiedä tarpeeksi ja kokeilla rohkeasti aivan uusiakin juttuja.

Haaveiden ja tavoitteiden määritteleminen konkretiassa. Mitä haluan, mitä se minulta vaatii ja kuinka päästä sinne saakka? Rakastan ajatella asioita prosessinomaisesti (haha). Panostaa vaiheisiin ja tuumailla keinoja päästä tavoitteeseen. Tietysti kaikkein tärkeimpänä on saada selkoa siihen, mitä ne suurimmat uraan liittyvät haaveet ovat? Kun selvä tavoite on määritelty, on realististen prosessien, resurssien ja polun hahmottaminen huomattavasti helpompaa. Ja haaveilu noin yleisesti motivoivaa kun tietää selvästi tavoitteen, jota kohti pyritään. Oli lopullinen tavoite sitten taloudellinen riippumattomuus tai työ, jota voit tehdä mistä päin maailmaa tahansa, lähtee kaikki itse tavoitteesta, jonka ympärille on helppo lähteä ideoimaan keinoja, joilla haaveet ja unelmat toteutetaan.

Bonus: Tehdä joka viikko yllättäviä juttuja ja asioita hetken mielijohteesta. Vain, koska extemporejutut johtavat usein niihin arjen parhaimpiin elämyksiin. Ainiin ja tietty toteuttaa mielekkäitä asioita, jotka ovat roikkuneet liian pitkään haave- tai to-do-listalla.

 

Mitä uraan liittyviä tavoitteita tai vinkkejä olette laatineet vuodelle 2020? Lähteekö joku vinkeistäni korvan taakse? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Kolmenkympin kriisi (?)

Tiedättekö mitä olen tässä lähiviikkoina tuumaillut? Tai no varmasti miljoonaa asiaa maan ja taivaan väliltä, mutta ennen kaikkea sitä, että olenko keskellä jonkinlaista kolmenkympin kriisiä. En ole maininnut asiasta kovinkaan monelle, mutta jostain syystä ajattelin, että tapa jäsennellä asia itselleni voisi olla kirjoittaa ajatukseni tästä puhtaaksi. Täyttäessäni 30 ja 31 tuumasin, että huit hait kolmenkympin kriiseille. Toisaalta, olin juuri edellisenä vuonna käynyt läpi todella massiivisen oivallustyön, vaihtanut alaa ja herännyt jopa täysin erilaisiin arvoihin elämässä. Jossain määrin ajattelin, että ehkäpä kriiseilyni on tältä erää kriiseilty. Vaikkakin, milloinka niiltä kriiseiltä tässä elämässä nyt pääsisi täysin välttymään..

Pitkin syksyä olen pyöritellyt mielessäni ties mitä, ollut muutenkin taas vaihteeksi melko stressaantunut, josta lääkärin mukaan myös kuukautishäiriöni johtuvat ja ollut yhtäkkiä jopa aivan epätoivoinen kaikesta. Mitä edes haluan tulevaisuudelta? Tiedän, että pitkä aika ilman kunnon lomaa ja yleisesti syksyn hämärä oireilivat loppuvuoden aikana, sekä ovat olleet osasyynä kaamosmasennukseenkin. Silti täytyy sanoa, että tämä taitaa olla ensimmäinen kerta elämässäni kun tunnen olevani jotenkin todella hukassa. Todella ankeina päivinä olen jopa miettinyt, että olenko oikeasti hyvä missään ja mikä olisi oikeasti minua varten. Kyllä, sanoinpa sen nyt ääneen. Aivan kuin osa itsevarmuudestani olisi jotain syystä murentunut loppuvuoden aikana, enkä ole koskaan aikaisemmin ollut samanlaisten ajatusten äärellä. Todella toivon, että tämä olisi jonkinlaista kaamos-melankoliaa, mutta entäs jos ei olekaan?

Ehkä radikaalein toimenpide, jota olen tässä tuumaillut on se, että haluanko enää jatkaa somessa tulevaisuudessa. Henkilökohtaisesti tai työn puolesta. Entäs jos tekisinkin jatkossa jotain aivan muuta? Oikeastaan koko ajatus on tullut itselleni aivan puskista tässä viimeisten parin kuukauden aikana. Vaikka rakastankin blogiani ja (teitä!), voin tässä yli kymmenen vuoden blogi- ja somekokemuksen perusteella todeta, etten voi sanoa tämän alan enää aina täysin vastaavan omia arvojani. Todellisuudesta vieraantuminen, analytiikka- ja algoritmikeskeisyys, sekä toki sitten ne somen huonot puolet, kuten oman elämänsä jakaminen tuhansille ja ajoittain ikävänkin kritiikin kohteeksi joutuminen. Olen kaikki nämä vuodet suhtautunut someen todella intohimoisesti ja kyllä, jopa uhrannut somelle reilun kymmenen vuoden aikana merkittävän palan elämästäni. Mutta toisaalta taas tietynlainen jatkuvasti jossain esillä oleminen on osaltaan todella kuormittavaa pitkässä juoksussa. Yhä useammin tuntuu siltä, että haluaisi vain olla ja elää rauhassa, ilman että jakaisin siitä mitään sosiaaliseen mediaan.

Ajatukset pohjautuvat varmasti ainakin osittain tietynlaiseen turhautumiseen. Haluaisin tehdä enemmän tietynlaista sisältöä, joka nyt ikävä kyllä ei juuri tällä hetkellä ole mahdollista. Lisäksi olen ehkä se tyyppi, joka haluaa panostaa tähän täysillä ja olen harmikseni kokenut, etten viime aikoina ole yksinkertaisesti ehtinyt uppoutua blogiin ja teksteihin aivan niin syvällisesti kuin haluaisin. Osittain tämä varmasti johtuu jonkinlaisesta someähkystä kun teet käytännössä työksesi pelkkää sosiaalista mediaa, jonka seurauksena tuntuu, että koko elämäsi pyörii vain ja ainoastaan sen ympärillä. Viime kuukausina olen alkanut kaivata sitä, että tekisit blogia harrastuksena, ilman paineita ja someähkyä. Itse blogin lopettaminen kokonaan tuntuu ainakin vielä tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta ja tuskin tulen sitä tekemään ainakaan aivan äkkiseltään. Silti kaipaan jonkinlaista suunnanmuutosta, uusia tuulia ja näkökulmia.

Kolmenkympin kriisi tai ei, jonkinlaista murrosvaihetta tässä varmasti parhaillaan käydään läpi. Sanotaanko näin, että en ehkä ole aivan tyytyväinen kaikkiin reitteihin, joita olen valinnut ja viime vuoteen mahtui ajoittain liiankin paljon asioita, jotka mieluiten olisin jättänyt täysin kokematta. Se, mitä ihan oikeasti juuri nyt kaipaan, on pysähtyä hetkeksi paikalleen, priorisoida elämän tärkeimmät asiat ja hengittää syvään. Tuntuu kuin kaiken myllerryksen keskellä olisin yhtäkkiä täysin unohtanut itseni. Kuka olen, mitä haluan ja minne ihan oikeasti olen menossa?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Suhteeni rahaan: Raha ja ura vai vapaus?

Vuosi vuodelta huomaan suhtautuvani rahaan yhä enemmän ”raha on vain rahaa”-mentaliteetilla. Olen aikaisemmin kirjoittanut paljon rahasta, mutta totuushan on se, että raha kyllä puhuttaa aina. Monesti se tuottaa tavalla tai toisella myös ahdistusta ja stressiä. Varsinkin jos sitä on liian vähän. Kuten meistä varmasti jokainen työssäkäyvä tai pienyrittäjä voisi allekirjoittaa, ei rahaa koskaan ainakaan liikaa ole. Vuosi toisensa perään huomaan jollain tapaa lannistuvani yhä enemmän faktasta, että raha tosiaankin pyörittää oikeastaan kaikkea tässä maailmassa. Vaikka olenkin käsitellyt raha-asioita paljon esimerkiksi säästämisen ja sijoittamisen postauksissani, en silti koe itseäni kovin rahakeskeisenä ihmisenä. Se on selvää, että rahaa tulee mietittyä useinkin, mutta nykyään miettiessäni tulevaisuutta, en oikeastaan ensimmäisenä edes ajattele taloudellisia seikkoja tai rahaa, vaan ennemminkin kuinka voisin olla onnellinen ja elää perheeni kanssa stressitöntä, tasapainoista elämää ilman, että elämä pyörisi liikaa rahan ympärillä. No, toki siihenkin jossain määrin vaaditaan rahaa.


Mennäänpä ajassa taaksepäin vaikkapa reilut 10 vuotta. Parikymppisenä rakastin merkkivaatteita ja laukkuja. Olin todella tarkka sen suhteen minkä merkin farkut esimerkiksi ostan ja kyllä, käytin vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin aivan järkysti rahaa, enkä käytännössä säästänyt ollenkaan. Tilanne on varmasti monella nuorella vastaavanlainen, joskin nykypäivänä kulutukseen kiinnitetään aivan eri tavalla huomiota kuin tuolloin ”aikanaan” (:D), toki shoppailumaniaan saattoi tuolloin opiskeluaikoina vaikuttaa myös työpaikkani vaate- ja asustekaupoissa, joka osaltaan vaikutti ostamiseen. Ja niin, aika radikaalisti ovat kulutustottumukset tässä vuosien varrella muuttuneet.

Olen pienestä saakka ollut melko yrittelijäs. Osittain tämä varmasti johtuu siitä, etten lapsena ja nuorena lähes koskaan saanut rahaa, jolloin joutui itse keksimään keinoja sille, mistä saisi muutaman kolikon ostaakseen kerran viikossa kaupasta pari karkkia tai jäätelön. Alle kouluikäisenä saatoin joskus kaivaa säästöpossusta hyvällä lykyllä pari markkaa (yleensä vain 10- ja 20-pennisiä haha) ja miettiä, mitä saisin niillä ostettua. Alaluokilla aloin kehitellä erilaisia ”bisnesideoita”, Tukholmassa asuessamme teimme kaverini kanssa noin 8-vuotiaina kotona hajustettuja kirjepapereita, joita kiersimme myymässä pihapiirimme taloissa ovelta ovelle ja ne olivat menestys!

Ala-asteella teimme taas toisen kaverini kanssa semmoisia taiteltuja ”origameja” (tiedättekö ne mihin laitettiin sisälle numeroita tai nimiä, sitten sormet sinne origamiin ja ”arvottiin” joku luukku), joita monet meidän luokkalaiset halusivat ostaa ja tehtiin jopa semmoinen ”tilauslista”. Joskus 10-vuotiaana taas pidin usein kotona äitille ”ravintolaa”, tein ruokalistan johon listasin kaikkea simppeliä, jota osasin tehdä ja pyysin äitiä tilaamaan ruokaa, josta sitten laskutin rahaa 😀 Kyllä sitä keinot keksii! Ja oikeastaan tunnistan tavallaan tämän piirteen itsestäni edelleen siinä, että mietin jatkuvasti pieniä juttuja, jotka ehkä voisivat olla kivaa pientä puuhastelua yritystoimintani oheen. Konkreettisena esimerkkinä nyt vaikka pipomallistot. Ps. Ensi viikolla tulossa taas pieni erä pipoja <3

Palatakseni opiskeluaikoihin, olin todella rahaorientoitunut. Varsinkin tulevaisuuden suhteen. Mietin kaiken harjoitteluhausta lähtien sen mukaan, mikä yritys todennäköisesti takaisi myöhemmin parhaimman palkan. Ja kuten olen aikaisemminkin todennut, ei rahoitusala kyllä ole oikea paikka, jos haluaa tuntuville ansioille, ainakaan siis uransa alkuvaiheessa. Opiskeluaikoina kurkkailinkin vähän väliä työpaikkoja pienistä investointipankeista ja yhteen johon olimme työstäneet erästä projektia olin jo menossa harjoitteluun, kunnes heillä tulikin budjetti vastaan. Saatuani lopulta palkallisen harkkapaikan Mandatumilta ja kimmokkeen muuttaa Helsinkiin, olin about NÄIN onnessani! Edelleen muuten yksi lempparityöpaikoistani ikinä! Ajattelin melko samalla tavalla vielä pankkivuosinani ja äitiys olikin itselläni melkoinen herätys tämän suhteen. Ettei elämä ole pelkkää vakavasti otettavaa uraa ja fokus jatkuvasti vain yhä suuremmassa palkkapussissa. Välillä hämmästelen itsekin, kuinka paljon olen muuttunut tämän suhteen. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan ja kuka tietää, ehkä vielä joskus haluankin palata entiseen vain kokeillakseni, että voisiko se sittenkin olla minua varten? Jossain määrin houkuttelee finanssiala nimittäin edelleen.


Nykyään tuloni ovat todella epätasaiset ja tuleva aina jossain määrin epävakaa. Mutta vaikka alkuvuonna 2019 tienasin useana kuukautena vähemmän kuin aikoihin, olin tuolloin onnellisempi ja vähemmän stressaantuneempi kuin koskaan. Ja juuri tämä onkin saanut minut miettimään rahaa jälleen aivan uudesta näkökulmasta. Kun nykyään tunnen olevani stressaantunut, alkavat hälytyskelloni heti soimaan ja muistuttavat siitä, ettei elämän täydy olla tämmöistä. Ei raha ole sen arvioista, että joutuisit olevaan viikkoja, jopa vuosia stressaantunut vain saadaksesi hyvää tiliä. Ihmisiäkin toki löytyy erilaisia, joku toinen saattaa nauttia ja elää stressistä tai haastavasta työstä, toki pieni stressi voi joskus olla myös hyvä asia, mutta pitkässä juoksussa harvemmin. Kirjoittelen lähiviikkoina enemmän ajatuksiani ulkomaille muutosta, jotka ovat tässä viime kuukausina hautuneet mielessä yhä enemmän. Palo ulkomaille on kova, mutta muuttaminen myös tietysti haastavaa varsinkin EU:n ulkopuolelle. Kuitenkin se, mikä on yhä enemmän alkanut ahdistaa on se tietynlainen suomalainen oravanpyörä, jossa elämä monissa tapauksissa uhrataan työlle ja yrittäjyydelle. Entä jos haluaakin kaikkea muuta kuin sitä?


Täytyy hieman nolona mielipiteenä todeta, että olen välillä myös suhtautunut rahaan ehkä hieman itsestäänselvyytenä. Tiedättekö, että ”kyllä rahaa aina jostain saa kasaan”. Uskon, että tähän myös vaikuttaa se, että olen aina ollut aktiivinen työnhaun ja projektien keksimisessä, jolloin ne usein ovat sitten jossain välissä tuottaneet tulosta. Eipä sitä rahaa ole tähänkään päivään mennessä mistään tupsahtanut syliin tekemättä mitään, saati sitten vanhemmilta, mutta olen silti jollain ihmeen tavalla aina onnistunut säästämisprojekteissani. Johtuen ehkä myös siitä, että olen aina ollut säästämiseen todella sitoutunut ja myös alitajuisesti vähentänyt ostelua, sekä turhaa kuluttamista säästöprojektin tähden.

Nuorena haaveillessani omaan asuntoon muutosta, torppasi äiti haaveet täysin väittämällä, etten ikinä pärjäisi rahallisesti yksin. Olin juuri täyttänyt muutama kuukausi aikaisemmin 18 vuotta ja kuulin lukiokaveriltani eräästä meidän koulua vastapäätä vapautuvasta heidän tuttavansa asunnosta. Kävin katsomassa asuntoa salaa, kuljin virastot läpi kyselemässä kaiken maailman tuista, tein laskelmia ja kävin jopa sosiaalitoimistossa (:D) kysymässä, että maksavatko he takuuvuokrani jos muutan ja vanhempani eivät suostu. Ja kyllä maksoivat. Selvittelyn jälkeen allekirjoitin vuokrasopparin ja ilmoitin kotona muuttavani, joka oli toki järkytys. Mutta kertaakaan en joutunut muutettuani tilanteeseen, jossa olisin joutunut ruinaamaan vanhemmilta rahaa. Yleensä olenkin luottanut siihen, että asiat ja (raha) kyllä järjestyy kun ottaa asioista selvää, sekä tekee niiden eteen töitä. Tämmöinen tarina tähän loppuun, heh.

Olisi mielenkiintoista kuulla millainen teidän suhteenne rahaan on?

 

Ahdistaako raha vai tunnistatteko itsenne tuosta ”vanhasta minästä”, joka eli uralle? 💰

 

Ps. Kuvien nahkahame on lempparilöytöni UFF:ilta viime kesänä ja neulepaita omatekoinen, sen helppo ohje löytyypi täältä 🙂

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.