Julkaistu

Downshifting ja miksi sinunkin pitäisi aloittaa?

Varmasti moni varsinkin vanhempi lukija tietää, että olen melko uraorientoitunut tyyppi ja suhtaudun intohimolla asioihin, joita teen. Työ on ollut minulle aina suuri asia elämässä, jo lapsena haaveilin työelämästä ja paljon siitä, mikä haluaisin olla isona. Ensin tulivat haaveet lentoemäntänä ja muotisuunnittelijana, pitkään haaveilin urasta muodin parissa, mutta jotenkin se sitten jäi unholaan. Lukion jälkeen olen opiskellut pariakin eri alaa, kunnes koin tradenomiopinnot eniten omaksi jutukseni. Tuolloin koulun penkillä haaveilin urasta suuressa finanssikonsernissa. Ajatus vakuutus- ja rahoitustuotteiden parissa työskentelystä vaikutti maailman kiinnostavimmalta jutulta, enkä edes tiedä miksi? Tuolloinhan pidin jo blogiakin ja kirjoittelin ahkerasti paljon myös opiskelujuttuja. AMK-opintojen aloituksesta alkaa pian olla jo 10 vuotta (hui!!) ja tietysti moni asia on muuttunut siinä ajassa.

Sinänsä hassua ja harmi, että vaikka blogini puolesta olinkin mukana somessa sen nousukautena enemmän kuin moni muu, en minäkään osannut aavistaa sen potentiaalia esimerkiksi juuri työnäkökulmasta. Sitä, kuinka paljon vaikuttajamarkkinointi ja some loisi yrittäjiä, työntekijöitä, ihan siis uuden segmentin markkinointiin. Hullunkurista, että jopa itse vielä 7v taaksepäin ajattelin, että koko somevillitys ja blogit ovat täysin ohimenevä juttu. Silti ollaan tässä edelleen, toki ehkä enemmän pro-meiningillä kun silloin vuosia sitten, mutta silti. Tottakai asiat ovat muuttuneet ja kehittyneet matkan varrella, eikä se varmasti tule loppumaan koskaan. Tietysti myös yritykset ovat vuosien varrella heränneet tähän hommaan ja onhan se totta, että sosiaalinen media on mitä parhain markkinointiväylä, ainakin monissa tapauksissa.

Rehellisyyden nimissä minua harmittaa suunnattomasti, etten uskonut itseeni ja omiin haaveisiini somen suhteen jo silloin vuosia sitten. Ihminen toki muuttuu, eikä nuorena valittu ammatti välttämättä ole se ”oma juttu” enää viidentoista vuoden kuluttua. Minäkin halusin tehdä virallista työtä, olla jäsen isossa konsernissa, puhua asiakkaille juuri niistä tylsistä virallisista asioista ja pyöritellä numeroita. Toki alussa rakastinkin sitä ja ette usko kuinka onnellinen olin muuttaessani Helsinkiin kun sain harjoittelupaikaksi määräaikaisen äitiysloman sijaisuuden Mandatumilta Bulevardilta. Näin työpisteeltäni Hietsun torille ja pidin hurjasti työstäni.

Vuosia kului ja siinä samassa vaihtuivat myös työtehtävät, sekä pariin otteeseen myös yritys. Sanoisinko, että viimeiset pari vuotta ennen äitiyslomalle jäämistäni mietin, että onko tämä nyt oikeasti sitä mitä haluan tehdä? Teenkö työtä, joka on oikeasti arvojeni mukaista ja josta nautin? Iso vakaa konserni ja varma työ versus hyppy tuntemattomaan. Kyllähän se pelottaa. Sanon suoraan, että varsinkin rahoitusalalla numerot puhuvat ja määrittelevät sen, millainen olet ihmisenä. Jos et tee tulosta, olet huono. Ihan kamalasti ei ole väliä sillä kuinka tunnollinen, ahkera tai hyvä asiakaspalvelija olisit, koska numerot puhuvat puolestaan. Mikäli et yllä asetettuihin (epärealistisiin) tavoitteisiin, saat varmasti kuulla, että nyt täytyy tapahtua jotain parannusta. Asia, jota itse en voi sietää on syynääminen ja kyttääminen, varsinkin silloin kun tekee parhaansa. ”Mikään ei riitä”-mentaliteetti ei luo ”positiivista pöhinää” (vihaan muuten tuota sanontaa yli kaiken, yäk!), kivaa kiirettä tai motivaatiota varmasti kellekään, päinvastoin ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta.

Tehostamiskeinoja on käytössä nykyään lähes kaikissa suurissa yrityksissä. Kaikki manuaalinen työ, mikä on vain mahdollista automatisoida, laitetaan tietokoneiden työstettäväksi ja se työ mitä jää jäljelle, jaetaan entistäkin pienemmän ihmisjoukon harteille. Enemmän työtä, suurempi vastuu, korkeammat tavoitteet sillä samalla työajalla ja tietysti palkalla. Itse en usko siihen, että kiristyskeinot ja painostaminen toimivat johtamisessa, päinvastoin. Se, että laaditaan epärealistisia tavoitteita, imetään työntekijät kuiviin kuin pesusienet, on jotain mitä en itse voi kertakaikkiaan hyväksyä tai ymmärtää. Ja silti se on ihan arkipäivää työelämässä. Täällä Suomessa vielä varmasti huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin esimerkiksi USA:ssa tai monissa muissa maissa. Niitä iltoja on kuitenkin ollut kymmeniä ja kymmeniä kun olen istunut töissä aivot juntturassa vetämässä 10-12h työpäiviä samaa hommaa naputtaen. Voin kertoa, että never again. Ei ole sen arvoista.

Itse haluan tehdä työtä, jossa minua ja vahvuuksiani arvostetaan juuri sellaisenaan. Jossa yritän joka päivä parhaani, mutta niin, että siitä myös saa kiitosta ja arvostusta. Työssä on myös tärkeää nähdä työn tulos. Tiedätte sanonnan ”tee työtä jolla on tarkoitus”. Itse en ainakaan jaksaisi kovin pitkään tehdä työtä, jos en näe konkreettisia tuloksia tai saati ole selvillä se miksi tätä edes teen? Tietynlainen kapina tätä nykypäivän työmaailmaa vastaan on downshiftaus, joka on ilmiönä yhä yleisempi. Vastalause oravanpyörää ja puhki puurtamista vastaan. Ja kyllä, näen itsenikin jonkinlaisena downshiftaajana. Käsite downshifting on varmasti monelle tuttu ja tarkoittaa ”kapinaa nykypäivän työelämän paineisiin”. Työtaakan kohtuullistamista, stressitason laskemista ja sitä, että järjestää asiat niin, että työ on mielekkäämpää esimerkiksi a) vähentämällä töitä b) vaihtamalla alaa c) muuttamalla asennetta työntekoon.

Vinkkini työn kanssa jahkaileville: Mieti plan B. Jos työsi tympii, kyllästyttää tai mielessä pyörii tuo perinteinen ”onko tämä sittenkään minua varten”-ajatus, pohdi mitä haluaisit tehdä ja mikä oikeasti tekisi työminäsi onnelliseksi? En väitä tietenkään, että isossa korporaatiossa työskentely olisi millään tapaa väärää tai kaikille huono. Päinvastoin! Sehän se jutun juuri onkin, että jokaiselle löytyy oma mieleinen juttu, mielipiteet muuttuvat ja se vanha uravalinta ei välttämättä enää jonain päivänä tunnukaan oikealta. Siksi on hyvä miettiä jo valmiiksi edes unelmoinnin tasolla, mikä se varasuunnitelma voisi olla.

Itse viihdyn nykyisessä työssäni hurjan hyvin, enkä näe vaihtavani työpaikkaa. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää mitä tässä maailmassa tapahtuu ja olen ihminen, joka aina tekee varasuunnitelmia, oli sitten tilanne mikä. Tälläkin hetkellä minulla on useampi urahaave, joista yksi (ja tuorein) olisi perustaa oma pieni putiikki erääseen kaupunkiin. Putiikki myisi esimerkiksi tekemiäni käsitöitä ja ei varmaan yllätä, että kristalleja ja kiviä! Haha! Hullunkurinen haave, mutta usein suuret haaveet ja niiden toteutus lähteekin juuri niistä pienistä ajatuksista 🙂 Tämä hassu ajatus koskaan tuskin toteutuu, mutta pääasia on, että haaveilee, edes niistä ihan hassuilta kuulostavista jutuista.

Ja ei, en millään muotoa hauku edellisiä työpaikkojani, niitä joissa olen oppinut hurjasti ja juuri semmoiseksi työntekijäksi, joka olen tänään. Jokainen työtehtäväni on opettanut minulle paljon ja olen aina ollut ylpeä työstäni. Silti olen todennut, että oma ajatusmaailmani ei enää yksinkertaisesti mene yhteen siihen mikä yrityskulttuuri ja ylempi johtamismalli on monissa suurissa konserneissa. Voin kertoa, että jos tulevaisuudessa kuulisin työssäni lauseen ”No, ihan hyvin meni, mutta ensi kerralla sitten entistäkin paremmin” tai ”Pystyisit kyllä parempaankin” niin luultavasti otan lopputilin. Vaikka työ on vain työtä, on se kuitenkin sinun elämääsi. Miksi viettäisit puolet elämästäsi tehden jotain, mikä tekee sinut onnettomaksi, ahdistuneksi, luo sinulle riittämättömyyden tunnetta tai pahimmassa tapauksessa jopa sairastuttaa sinut? Siinäpä ajateltavaa.

 

Oletteko downshiftanneet tai harkinneet asiaa? Pitäisikö mielestänne useamman ryhtyä downshiftaajaksi? (Oma vastaukseni: KYLLÄ!)

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Unelmatyössä!

Mietin pitkään, että kirjoitanko sen kummemmin uudesta työstäni. Enhän aikaisemminkaan ole blogissa sen tarkemmin eritellyt aiempia työtehtäviäni, sitä pankin konttorityötä lukuunottamatta, josta tein keväällä postauksen Kiinnostaako pankkityö? Kerron millaista se on oikeasti! Ennen mammalomaahan työskentelin pankissa rahanpesun asiantuntijana. Tutkin siis rahavirtoja ja arvioin, voisiko ne liittyä esimerkiksi rahanpesuun. Sitä ennen työskentelin Tanskan osakemarkkinalla, jossa selvittelin instituutioiden suurempia kauppoja ja toimin pohjoismaisena linkkinä ulkomaisille investointipankeille, jotka siis olivat asiakkaitani. Sitä ennen taas toimin eri tehtävissä pankin konttorissa ja siihen hommaan siis alunperin tulin pankkiin. Ja kaikkia näitä tehtäviä ennen olin vuoden vakuutusalalla, sitä ennen vuosia kaupan alalla myyjänä. Luottamuksellisista syistä pankin toimintatavoista, asiakkuuksista tai monista muista asioista ei saa hiiskua edes kotona perheelleen, siksi olen aina puhunut työstäni kovin yleisellä tasolla. Toisaalta olen myös tietyllä tavalla halunnut pitää työelämäni erillään blogista, koska toki minulla on myös erillinen privaattielämä, jota en tänne blogin puolelle halua. Toki nyt näistäkin tehtävistä saa mainita näin yleisellä tasolla, mutta en ole aikaisemmin vaan halunnut täällä sen koommin kertoa mitä teen.

Nykypäivänä kaikki on kuitenkin netissä, suurin osa ihmisistä Linkedinissä, joten monet tietävät toistensa työpaikat joka tapauksessa sitä kautta. Ajattelin, että miksi en toisaalta voisi puhua työstäni myös täällä. Muistatte kuitenkin kun esimerkiksi keväällä postailin paljon mietteitäni siitä, mitä oikeasti haluan tulevaisuudeltani. Uranvaihto, uudet tuulet ja itsensä kehittäminen alkoivat nousta yhä enemmän ajankohtaisiksi, sekä yleisesti tunne siitä, että haluaa tehdä jatkossa asioita, jotka oikeasti kiinnostavat ja tuovat iloa elämään. Olen aina kyllä viihtynyt työpaikoillani ja kerran olen elämässäni ollut semmoisessa työpaikassa, jonne ahdisti aamuisin mennä. Noin yleisesti olen herännyt aamuisin töihin sillä perus ”blaah, töihin”-mentaliteetilla, tiedätte varmaan. Perustyytyväisenä, mutta sen koommin en ole varsinaisesti nauttinut töihin menemisestä sillä tavoin, että olisin kokenut tekeväni jotain joka oikeasti on intohimo. Nykyään kuitenkin odotan jokaista työpäivää innolla ja töihin meneminen on ihan mahtavaa! Mikäs sen parempaa.

Aloitin mahdollisten työkuvioiden haistelun jo hyvissäajoin ennakkoon. Sanoisinko, että suunnilleen vuosi sitten. Homma lähti tietysti sen hahmottelusta, että mitä oikeasti ylinpäänsä haluan tehdä? Mistä nautin ja mitä haluan tulevaisuudelta? Mitkä ovat niitä osaamisalueitani, jotka auttaisivat tavoitteisiin pääsemisessä? Otin yhteyttä vajaa vuosi sitten kahteen eri paikkaan, jotka kiinnostivat ja molemmat näistä yrityksistä olivat semmoisia, joihin olin luonut kontakteja blogivuosieni aikana. Pistin myös huvikseni yhden työhakemuksen menemään, mutta sen koommin ei tuosta paikasta kuulunut. Sen sijaan alkoi kevään mittaan suunnittelut mahdollisen työtarjouksen tiimoilta ja kesällä homma sitten varmistuikin parin tapaamisen, sekä yhteisen ideoinnin jälkeen. Loppupeleissä en siis lähettänyt nykyiseen työpaikkaani mitään hakemusta, vaan käytännössä paikka irtosi suhteiden kautta ja juuri blogitaustani avulla.

Mietimme parin ystävämme kanssa yhdessä vaiheessa myös yrityksen perustamista, mutta jotenkin yrittäjyys nykypäivän Suomessa pelottaa! Varsinkin someviestinnän alalla on hurjasti kilpailua, asiakashankinta on vaikeaa varsinkin pienelle toimijalle ja koko yritysbykrokratia on yhdenlainen viidakko. Juttu ehti edetä jo melko pitkälle suunnittelussa, mutta loppupeleissä pistimme homman jäihin ja sitten varmistuikin tämä uusi palkallinen työni, jossa ehkä samaan tyyliin pääsen tekemään hommia kun ehkä olisin yrittäjänä voinut tehdä. Eihän se yrittäjyys ole tulevaisuudessa lainkaan poissuljettu juttu esimerkiksi päivätyöni ohella, mutta toistaiseksi olen varsin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Työni on melko itsenäistä ja pääsen suunnittelemaan asioita, sekä nimenomaan käyttämään omia aivojani ja ideoimaan juttuja luovalla tavalla, joka ei aiemmissa töissä ollut mahdollista. Aikaisemmin olen tehnyt työtä, joka etenee tarkasti valmiiksi laadittujen työohjeiden ja prosessien mukaan. Tiedätte varmasti eron..

Nykyään työskentelen siis tulospohjaisessa mediatoimistossa, jossa tarjoamme asiakkaillemme erilaisia viestinnän/media-alan palveluita ja tuotteita. Päiväni kuluvat suunnitellen erilaisia toteutuksia, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita tavaten. Olen paljon yhteydessä bloggaajiin ja somevaikuttajiin, sekä omiin asiakkaisiimme. Teen jonkin verran myös asiakashankintaa, mutta pääasiassa hoidan asiakassuhteita, ideoin tulevia kamppiksia ja toteutuksia, sekä haistelen noin yleisesti alan uusia tuulia.. Rakastan työtäni yli kaiken! Meillä on ihan loistava porukka ja olen tosiaan tiimimme ainut nainen. Voin täysin rehellisesti sanoa, että olen jokaisesta työpäivästä innoissani ja välillä jopa harmittaa kun viikonloppu tulee, jos on ollut hyvä draivi päällä 🙂

Blogin myötä olen solminut hurjasti suhteita eri tahoille ja yleisesti some/blogikenttä, sisältömarkkinointi ja vaikuttajaviestintä ovat täysin tuttuja juttuja. Niiden vuoksi minut tähän tehtävään valittiinkin. Voin täysin rehellisin mielin sanoa, että kaikista näistä blogivuosista on ollut kyllä hurjasti hyötyä ja vasta nyt olen alkanut oivaltamaan, kuinka paljon rakas harrastus onkaan antanut tietoa ja kokemusta, jota ei siellä koulun penkillä samalla tavalla oppisi. Olen vuosia pitänyt blogikokemusta jotenkin täysin itsestäänselvänä asiana, mutta sitten taas kun juttelee toisen markkinointi-ihmisen kanssa, jolla on osaamisalana joku täysin eri aspekti kun some, ymmärtääkin vasta sen, ettei se kaikki tieto olekaan täysin itsestäänselvyys.

Sitten taas voisi miettiä, että miksi junnasin kaikki nämä vuodet jossain ihan muualla? Enpä tiedä sitä itsekään. Vielä 5v takaperin ajattelin, että some työnä on yhtä kun höpöhöpö, mutta niin sitä vaan on aina jälkiviisas näiden asioiden suhteen. Ja toki sitä kasvaa vuosien varrella ja tulee enemmän selväksi se, mitä elämältään haluaa. Itselläni juuri äitiys oli tuo ”käännekohta”, jolloin halusi tehdä kaikkensa, jotta voisi jatkossa myös työn saralla tehdä sitä mitä oikeasti rakastaa. En silti sanoisi, että mikään työkokemus on turhasta. Esimerkiksi pankki opetti hurjasti! Asiakaspalvelun lisäksi paineensietokykyä, pitkäjänteistä myyntityötä, asiakaskontaktointia ja uusasiakashankintaa. Taitoja, joita tarvitaan nykyään todella monella alalla. Oma mielipiteeni on, että kaikki kokemus on aina plussaa ja kasvattaa sitä kokonaisosaamista. En itsekään välttämättä olisi juuri tässä nyt, jos olisin tehnyt uravalinnat eri tavoin.

Loppuun voisin myös todeta, että hyppy tuntemattomaan työn suhteen oli ehkä elämäni suurempia päätöksiä. Toki nyt on huomannut, että jos haluaa saavuttaa unelmiaan, on riskejä vaan ottettava 🙂 En kadu päivääkään!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Julkaistu

Takaisin töihin mammalomalta!

Nyt on virallisesti viikko takana töitä mammalaiffin jälkeen ja toki ihmettelemistä löytyy edelleen. Kaiken kaikkiaan kaikki on mennyt kyllä valtavan hyvin ja tietysti kohdallamme tätä sopeutumista auttaa vähän se, että mies on vielä hetken kotona pikkuisen kanssa. Eli ei tarvitse vielä kylmiltään heittäytyä siihen työt- ja tarharumbaan, joka varmasti jossain määrin tulee vaatimaan meiltä kaikilta alkuun totuttelua.

Reippaasti yli vuosi tuli vietettyä kotona, mikä nyt toisaalta on loppupeleissä varsin lyhyt aika työelämässä.. Aikansa kuitenkin kaikella ja siitä huolimatta, että olen kovin ollut innostunut työhön paluusta, oli myös kotona vietetty aika ehdottomasti kullan arvoista. Sitä kun näkee oman pienokaisen kehittymisen ja jokaisen hetken vierestä, tuota kun ei vuosien päästä enää saa takaisin. En olisi muutenkaan uskonut äitiyden kasvattavan näin paljon myös niitä työelämätaitoja; ennen kaikkea kärsivällisyyttä, tehokkuutta ja sitten myös tietynlaista armollisuutta itseään kohtaan. Itsensä ja tulevaisuuden haaveet, sekä tavoitteet näkee nyt aivan eri tavalla kun on ehtinyt ajan kanssa pohtia, että mitä sitä oikeasti haluaa tulevaisuudelta.

Alunperinhän olin melkein varma, että haluan palata takaisin töihin heti vanhempainvapaan päättyessä. No, mielihän muuttui melko nopeasti kun virallinen töihinpaluu alkoi häämöttää, eihän sitä olisi itse vielä raaskinut niin pientä hoitoon lykätä jos kerran on vielä mahdollisuus jatkaa kotona olemista. Eihän sillä KHT:llä mitään leveää elämää elä ja toki lainat ovat olleet hoitovapaan ajan lyhennysvapaalla, mutta ei tässä kuitenkaan ole joutunut nälkääkään näkemään. Mielestäni kotihoidon tuki on aivan mielettömän hyvä systeemi ja eihän sen tarkoituskaan ole tietysti rahallisesti palkan tai työttömyysturvan vastine, vaan enemmänkin juuri pieni kannustin viettää pidemmän aikaa kotona talouden niin salliessa.

Itse olin säästänyt rahaa hoitovapaalle jo kauan ennakkoon ja tavallaan ennakoinut jo hyvissä ajoin mahdolliset tulevat ja yllättävät kuluerät. Suosittelen kaikille asiaan varautumista ennakkoon, esimerkiksi jo raskauden aikana voi aloittaa säästämisen, vielä kun talous rullaa sitä normaalia. Eihän se säästäminen ja varautuminen koskaan ole pahasta, vaikka sitten sattuisikin pärjäämään kotona ilman säästöihin kajoamista 🙂 Meillä kriittinen tekijä oli se, että laitoimme asuntolainan lyhennysvapaalle siinä vaiheessa kun jäin kodinhoidontuelle. Siinä säästi jo heti satoja euroja kuussa pakollisista menoista. Ensi kuussa alkaa taas sitten asuntolainan maksu.

Omalla kohdallani totesin kuitenkin, että tämä puolitoista vuotta on melko hyvä aika viettää kotona ja kyllä sen sitten vaan tuntee milloin aika on kypsä töihin paluun, sekä yleisesti myös sen hoidon aloittamisen suhteen. Uskon, että päivähoito tulee pienellekin ihan hyvään saumaan, välillä on tuntunut siltä, että poika on jopa kyllästynyt meihin täällä kotona, joten ehkä eri ihmiset, erilaiset puuhailut ja uudet lekit tulevat uudessa ympäristössä tulevat myös hänelle ihan mukavana vaihteluna.

Kuten olen täällä kertonutkin, pitkän harkinnan jälkeen päätin vaihtaa kokonaan alaa ja jättää vanhan rahoitusalan asiantuntijan pestini. Hyppääminen uuteen ja tuntemattomaan on ollut ehkä siinä mielessä ”rankempaa”, että joutuu uuden arkirytmin lisäksi totuttelemaan täysin erilaiseen työhön, järjestelmiin ja moniin muihin juttuihin, jotka vanhaan työhön palatessa olisivat tulleet vanhasta muistista. Toki työelämä kehittyy nykyään semmoista vauhtia, että muutoksia olisi varmasti ollut vanhaan tehtäväänkin palatessa ihan riittämiin. Tuntuu, että kaikki kehittyy nykypäivänä semmoista vauhtia, ettei muutamaa kuukauttakaan enää ehdi pysyä samassa, puhumattakaan nyt siitä, että olisi useita vuosia pois työstään.

Päivähoidon alkaminen lokakuussa muuttaa toki vähän tätä arkirytmiämme, mutten kuitenkaan usko, että kovinkaan paljoa. Pidän itse töistä etäviikon ekan päivähoitoviikon ajan, jolloin vien naperon aina hetkeksi hoitoon yksinään. Jatkossa pyrin muutenkin yrittämään systeemiä, jossa voisin välillä aamuisin tehdä kotoa pari tuntia töitä, mikäli poikaa nukuttaa aamulla vähän pidempään. Tällöin ei tulisi niin pitkiä hoitopäiviä.  Jokatapauksessa tulen pyrkimään siihen, että herään itse aikaisemmin puuhailemaan omat juttuni ensin alta pois, sitten herätän pojan, tehdään aamuhommat ja lähdetään tarhan kautta töihin. Tommilla taas sitten tulee olemaan vastuullaan tarhasta hakeminen. Meillä kävi aivan mieletön tuuri päivähoitopaikan suhteen ja saimme paikan juuri sieltä, josta halusimme! Kamalan säädön jälkeen tietysti, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Asia, jota eniten ”pelkäsin” töihin paluussa on osoittautunut ehkä kaikkein pienimmäksi huolenaiheeksi. Tai siis eipä niitä huolenaiheita muutenkaan kamalasti ole ollut tämän aiheen suhteen, mutta kuitenkin.. Olen kotimammaillessa tietyllä tapaa pitänyt blogin kautta yllä sosiaalisuuttani, yllättävän paljon nimittäin vetristää aivoja ihan sekin, että tuottaa kirjallista sisältöä. Töissä raporttien, sähköpostien ja erilaisten juttujen kirjoittaminen on ollut arkipäivää. Tulee toki jatkossakin olemaan ihan avainjuttu osata muotoilla ja esittää asioita selkeästi kirjallisena.

idkuva

     Tämä asia, jonka huomasin kuitenkin kotiäiteillessä nousseen jossain vaiheessa pintaan oli tietynlainen ujous sosiaalisia tilanteita kohtaan. Se on oikeasti varmaan se petollisin juttu kotimammailussa, että oikeasti jäisi vuosiksi vaan sinne kotiympyröihin, jolloin helposti alkaa jopa pelätä sosiaalisia tilanteita ja ahdistua siitä, että joutuukin aikuisten joukkoon tai joutuu olemaan jollain tapaa esillä. En nyt tarkoita, että tämä välttämättä kaikilla tulisi eteen, koska on kuitenkin paljon itsestään kiinni mitä arkena tekee. Melko helppoa on kuitenkin varsinkin pikkuvauvan kanssa jäädä välillä kotiympyröihin junnaamaan päiväkausiksi, jopa viikoiksi. Itse huomasin tämän etenkin talvella kun kaikkialle lähteminen oli sen pukeutumisrumban kanssa jotenkin niin työlästä, että ennemmin hoiti vaan ne pakolliset lenkkeilyt ja kauppareissut.

Omalla kohdallani tämä tietynlainen uusi ”ujous” tuli ilmi lievänä esimerkiksi blogitapahtumissa, kotona möllöttämisen jälkeen small talk ei enää luonnistunutkaan vanhaan malliin ja tuntui tavallaan kun olisi ollut uusi, ujompi ja arempi minä. Se oli asia, jota pelkäsin. Että olisin muuttunut jännittäjäksi tai alkanut stressata asiakastapaamisia ja muita sosiaalisia juttuja, jotka ennen olivat olleet silkkaa arkipäivää ja päinvastoin kivoja juttuja. Toki koin, että sosiaalisuuteen vaikutti hurjasti esimerkiksi se, miten on saanut edellisinä öinä nukuttua. Jos yöunet olivat menneet plörinäksi, ei sitä jotenkin jaksanut sosialisoidakaan samalla tavalla kun normaalisti.

Pelkoni on onneksi osoittautunut turhaksi ja koenkin, että sen jälkeen kun olen saanut muuta mietittävää ja vaihtelua arkeen, olen ollut jopa täysin eri ihminen kun kuluneen vuoden aikana! Omalla kohdallani tämä oli juuri oikea aika palata töihin. Jonkin toisen kohdalla se voi taas olla pari vuotta myöhemmin tai paljon minua aikaisemmin. Uskon kuitenkin, että sen tuntee itse parhaiten kun ”aika on kypsä”.

Onko teillä ollut samoja ajatuksia mammaillessa tai töihin paluun suhteen?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Ammattina bloggaaminen ja SoMe – ajatuksiani ja omia kokemuksiani aiheesta

Postausta työhönpaluusta on toivottu paljon, joten tässäpä iltapäivän ratoksi muutama miete aiheesta. Työaiheiset postaukset ovat muutenkin hurjan tykättyjä joten toivon, että pidätte tästä postauksesta! Ajatus saattoi vähän karata muihinkin aiheisiin ja myös siihen, onko blogi työtä tai miten määritellään ”työ”? Onhan tässä tullut ”jännitettyä” töihinpaluuta jo kuukausia ja pian se sitten onkin omalla kohdallani edessä. Kaiken tämän 1,5 vuoden kotona ”makoilun” jälkeen. Sen voin nimittäin todeta, että tämä aika on ollut kaikkea muuta kuin sitä! Eniten juurikin henkisen kasvun aikaa, mutta myös itsensä kehittämisen hetkiä.

Olen haastanut itseäni liikunnallisesti, opiskellut kotona itseäni kiinnostavia aiheita, kirjoittanut blogia melkeinpä päivittäin, toki meidän muita arjen rutiineja ja leikkejä unohtamatta! Juttuja jotka ovat pitäneet aivot virkeänä ja ehkä siksi työhönpaluu ei niinkään jännitä sen puolesta, että miten ”osaan tehdä muuta kun viettää aikaa lapsen kanssa kotona”. Enemmän jännitys onkin juuri positiivista innostusta, olen jo pari kuukautta suunnitellut ideoita työhöni ja suorastaan palan halusta päästä toteuttamaan inspiroivia juttuja. Asia, joka eniten tuo sitä jännitystä on kuitenkin nimenomaan uusi työ.  Se kun ei voi palata tuttuun ja turvalliseen, jossa kaikki lähtee heti rullaamaan vanhaan malliin.

idup

Kerroin aiemmin irtisanoutuneeni pankkityöstäni ja edelleenkään en ole millään tapaa katunut päätöstäni. Päinvastoin! Puuduttava, prosessinomainen ja byrokraattinen työ ei totisesti sitten enää ollutkaan minua varten ja kuten aiemmin olen täällä kertonutkin, haluan työelämässäkin jatkossa keskittyä asioihin, joihin koen intohimoa ja joista nautin. En koe, että kellokorttimainen työ, jossa omien ideoiden ja ajatusten hyödyntäminen on usein jopa mahdotonta, olisi minua varten. Haluan tehdä työtä, joka palkitsee, jossa tunnen oikeasti tekeväni jotain joka kiinnostaa, juttuja joita ei edes haittaa miettiä ensimmäisenä kun heräät sängystä. Toki nyt kaikessa työssä on aina puolensa, ne hyvät ja sitten ne huonot, mutta varmasti ymmärrätte pointtini.

Olen aina ollut todella työkeskeinen ja jo pienenä haaveilin töistä, oli kiva leikkiä ”pomoa” tai opettajaa, tehdä siskolle pistokokeita ja tehtäviä, myydä ovelta ovelle itsetehtyjä tuoksukortteja, yrittää tyrkyttää äitille ”ravintolaherkkuja” oman keittiön antimista itsetehdyllä ruokalistalla ja kaikkea tuommoista. Työjutut ovat siis aina pyörineet mielessä, tosin ne haaveet vaan vuosien mittaan vaihtuneet. Eka oli lentoemäntä, sitten muotisuunnittelija ja lopulta päädyinkin koulun kautta töihin vakuutusyhtiöön ja sen jälkeen pankkiin. Tietyllä tavalla harmittaa, etten miettinyt jo vuosikausia sitten jotain yritystoimintaa blogijutun ympärille, ei sitä silloin edes itse voinut kuvitella kuinka valtava juttu vaikka nyt sitten sosiaalisen median markkinoinnista tulisi.

Kai sitä silloin ajatteli vielä, että tuo täysin uusi ala oli jollain tapaa täysin höpöhöpöjuttu, ettei kukaan oikeasti voisi lukea työkseen vaikka blogeja tai naistenlehtiä. Kunnes kuulin vuosia takaperin, että se on täyttä arkea esimerkiksi viestintätoimistoissa. Johan tunsin itseni jotenkin suorastaan huijatuksi ja maailmani avartui. Sitä se nykypäivä on, työelämäkin on muuttunut. Eikä ihan vähääkään. Ennen kylvettiin peltoja ja tehtiin fyysistä työtä, nykyään työ on enemmän asiantuntijatyylistä, konsultointia, ideointia ja ennen kaikkea luovuutta.

Toki moni ajattelee edelleen, ettei ole työ olla bloggaaja tai sisällöntuottaja. Periaatteessa nyt voi olla ammatiltaan vaikka koiraterapeutti (ja siis onhan niitäkin olemassa) tai ihan mitä tahansa jos siitä maksetaan ja homma tuottaa. Itse nyt kuitenkin koen, että kyse on enemmän juuri siitä, että tekee jotain mistä nauttii ja sehän on vaan plussaa jos sillä on mahdollista elättää itsensä. Itse en saa tällä hetkellä säännöllistä palkkaa blogistani tai millään tasolla eläisi tällä hommalla, vaan kyse on enemmän harrastuksesta. Olen halunnut pitää blogini viimeisen vuoden aikana mahdollisimman ”stressivapaana” ja keskittyä menemään juuri fiiliksen mukaan.

Silti teitä käy täällä viikottain lähes 5000 yksittäistä tyyppiä kurkkimassa jorinoitani, kuukaudessa vieläkin suurempi joukko. Vanhempainvapaa ja hoitovapaahan ovat olleet loistavia mahdollistajia puuhailla kirjoitusharrastuksen kanssa! Tavan pysyä mukana ”aikuisten maailmassa”. Uuden blogipohjan myötä ennemmin vain halusin eroon mainosbannereistä enkä niitä lisää, enkä siis kaikesta tästä höpinästä huolimatta ole myöskään uudessa työssäni ryhtymässä kokopäiväiseksi bloggaajaksi tai sisällöntuottajaksi. Enemmän ehkä vähän näiden aiheiden parissa asiantuntijanäkökulmasta työskenteleväksi.

Yksi asia, joka on jatkuva nettijupinan aihe ja nyt on yksinkertaisesti pakko ottaa kantaa myös tähän aiheeseen. Vaikka tuossa aiemmin jo sivusinkin aihetta ”bloggaaminen työnä”, on jatkuva tapetilla oleva puheenaihe se, kuinka bloggaaminen ja somen päivittäminen koetaan liian helppona työnä tai keinona tienata tai ei työnä lainkaan. Toki töitä löytyy erilaisia, itsekin vuosia niska limassa raataneena todellakin tiedän sen. Tietty kuka tahansa voi perustaa blogin, ottaa siihen aikaa tuntikausia päivässä, ehkä jopa vuosien säännöllisellä ja pitkäjänteisellä työllä hommata jonkinlaisen lukijajoukon ja sitten yrittää ryhtyä tienaamaan kyseisellä lystillä. Itse melkein kymmenen vuotta blogia pitäneenä voin kyllä allekirjoittaa sen, että myös bloggaaminen voi olla tietyllä tapaa raskasta.

Olet käytännössä 24/7 miettimässä juttuaiheita, olen joskus menneinä vuosina useinkin heräillyt keskellä yötä kirjoittamaan juttua muistiin kun ajatus alkoi virrata, kirjoittamassa ajatusta vaativia tekstejä, joihin itseltänikin voi keskeytysten kanssa mennä jopa 4h. Siis yhden postauksen tekstiin ja pahimpien typojen korjailuun sun muihin jos puuhailee välillä muuta ja ajatus jatkuvasti katkeaa. Mitäs sitten kun tulee eteen päivä, jolloin et saa lausettakaan aikaiseksi? Jos bloggaat sopimuksella, joka edellyttää tietyn määrän kirjoituksia kuussa, on vaan saatava jotain kasaan. Kuvaamiseen menee viikossa itseltäni useampi tunti, myös kommentteihin vastaaminen vie aikaa, koska itse haluan jokaiseen vastata.

Laskin joskus 5v taaksepäin, tuolloin blogin ohessa 40h päivätyötä ohessa tehden, että käytin viikossa blogiin keskimäärin 25 tuntia. Siis palkkatyön lisäksi. Eipä ihmekään, että jossain vaiheessa tuolloin koin työuupumusta. Tuolloin olisin ehkä jopa voinut elättää itseni bloggaamalla, jos olisin panostanut juttuun juurikin täyspäiväisesti ja systemaattisemmin kun tuolloin. Silloin oli vaan niin tärkeä saada jalkaa oven väliin ”oikeisiin hommiin”, blaah. Vosinpa opettaa tuolle 25-vuotiaalle Iinekselle muutaman asian ajassa taaksepäin!

Itse koen luovassa hommassa ”raskaimmaksi” juuri jatkuvan ajatustyön. Mietit jatkuvasti aspekteja postauksiin, lauseita, kiinnostavia mielipiteitä, usein nuo nyt tulevat itsestään ”paperille” silloin kun kirjoittaminen on itselleen säännöllinen rutiini. Silti tuntuu, että pääsin sen suhteen päivätyössäni huomattavasti helpommalla. Ei tarvinnut miettiä ja pohtia jokaikinen sekunti, vaan tehdä vaan ja hoitaa hommansa, sitten kotiin ja työt loppuivat siihen. Blogissa nuo kaikki jutut rullaavat päässä ihan jatkuvasti, unohtamatta sitten jotain Instagramin päivittämistä sun muuta. Tosiaan, puolensa kaikessa. Eipä bloggaajalla myöskään vapaapäiviä tunneta, vaikkei itseäni todellakaan haittaa kirjoittaa sunnuntain aamukahvin lomassa postausta.

Miinuspuoli on sitten tietty se, että ilmiantaa itsensä ja elämänsä muiden riepoteltavaksi. Tiedän, jokaisen oma valinta ja toki ymmärrän jos keskustellaan aiheesta, mutta itse en ymmärrä missään tilanteessa toisten (tuntemattomien) ihmisten tai heiden perheen/ lasten haukkumista julkisesti tai anonyymisti. Se mitä ei ole valmis sanomaan toiselle kasvotusten, ei kyllä pitäisi sanoa ääneen myöskään anonyymisti millään palstalla. Se kertoo usein vain enemmän itse kertojasta, kun itse jutun kohteesta. Toki toinen voi ottaa itseensä kohdistuvan kritiikin huomattavasti toista herkemmin, mutta toki bloggaajana pitäisi mielestäni kuitenkin jollain tasolla osata käsitellä ainakin sitä asiallista ja rakentavaa kritiikkiä tai sitten vaan omata kyky pistää toisesta korvasta ulos.

Ja kyllä, vaikka bloggaaminen onkin  ajoittain ”rankkaa” (jos siis haluaa pitää homman systemaattisena ja säännöllisenä), on bloggaamisessa ehdottomasti suuria plussiakin. Pääsee kivoihin tapahtumiin tutustumaan toisiin bloggaajiin, saa tehtyä ”työtään” kotoa käsin, kivoja testituotteita, suunniteltua itse päivänsä kulun, päättää julkaisemansa sisällön, sekä mahdolliset yhteistyökumppanit. Tehdä yleisesti juttuja joista nauttii, valokuvaus, kirjoittaminen ja lukijoiden kanssa vuorovaikutus.

Ne ovat syitä miksi itse olen aikoinaan ryhtynytkin bloggaamaan ja varmasti juuri halu näihin juttuihin on toiminut kimmokkeena myös monilla muilla bloggaajilla. Lisäksi koen aivan mielettömänä juttuna, että näinä ankeiden talousuutisten vuosina suomalaisetkin bloggaajat ovat oikeasti onnistuneet luomaan täysin uuden alan ja työllistäneet itsensä! Aivan mieletöntä!! Ei kaikista tule bloggaajaa, vaikka haluaisi. Juttuideat voivat loppua pariin kertaan ja alkuun tuntua tylsältä kirjoittaa tyhjälle yleisölle. Toisaalta, eipä itsestäni taas varmasti tulisi lääkäriä tai fyysikkoa, meitä on niin moneksi. Pääasia kuitenkin, että löytää juuri sen oman juttunsa. Itse olen löytänyt blogista tähän saakka rakkaimman harrastukseni, eikä edes haittaa tehdä ilmaisia työtunteja tämän eteen. Toiveeni on kuitenkin, että ehtisin ja jaksaisin myös töideni alettua päivittämään blogia säännöllisesti, ainakin 4-5 kertaa viikkoon, koska missään tapauksessa en ainakaan lopettamassa ole. Päinvastoin! 🙂

Karkasipa ajatus! Tämmöisiä ajatuksia kuitenkin viimeisille ”lomapäivilleni”. Toivottavasti herättää myös teissä keskustelua kommenttiboksin puolella, suuntaan tai toiseen.

Kivaa torstaita!

 

Postaus ei ole toteutettu minkään tason yhteistyössä Puhdas+:an kanssa, haha! Taidanpa mennä taas keittämän kupillisen matchaa ;D

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Vinkkejäni tuloksekkaaseen työnhakuun

Jos yksi suurista intohimoistani on kaikki someen ja viestintään/ digitaaliseen viestintään liittyvä, niin HR ja henkilöstöjohtaminen on toinen suuri kiinnostuksen kohde. Olen aina ollut valtavan kiinnostunut urasuunnittelusta ja työnhausta, sekä noin yleisesti kaikesta kouluttautumiseen, kehittymiseen ja työhyvinvointiin liittyvästä. Jos haluaa tehdä elämässä mielekkäitä juttuja ja siis nimenomaan työn saralla, niin täytyy työnhakuun oikeasti panostaa.

Kaikki lähtee tietysti pohjimmiltaan siitä varsiaisesta urasuunnittelusta, täytyyhän päässään olla valmiina jo tietynlainen visio siitä mitä haluaa tehdä ja hahmottaa omat taidot, sekä osaaminen sen kantilta miten ne tukevat tuota haavetta ja visiota. Aina voi tietysti haaveilla vaikka nyt sitten ydinfyysikkona toimimisesta, mutta voin kertoa että ainakin omalla kohdallani tuo olisi jo pelkästään haaveen tasolla aika tähtitieteellisen kaukana realismista! Todellisuudentajua niiden omien taitojen ja kykyjen suhteen siis tarvitaan. Aina tietyt asiat oppii itse työssäkin ja koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella ja kouluttautua, mutta ymmärrätte varmasti pointtini.

Oma projektini tälle keväälle on päivittää Linkedin-profiilini aivan perinpohjin, ihan noin muuten vaan. Kovin aktiivisessa käytössä Linkedin ei ole nyt mammaillessa ollut, mutta aikaisemmin on tullut ahkerasti sitä selailtua. Tuo ”työelämän Facebook” on kyllä mitä mainioin työkalu verkostoitumiseen ja yleisesti urasuunnitteluun, suosittelen kaikkia liittymään. Se nyt vaan on sitä nykypäivää, että CV:kin on netissä. Itse olen aina avoin uusille työtarjouksille, koska: Miksi ei? Vaikka nykyinen työpaikka olisikin kiva, voivat uudet haasteet välillä olla kuitenkin hyvä juttu. Joten, jos joku siellä päässä rekrytoi mielenkiintoiseen pestiin, niin viestiä vaan tulemaan, haha!

Sain juuri pari viikkoa taaksepäin kommentin yhdeltä teistä ja siitä, kuinka jostain aiemmasta työnhaku-postauksesta oli ollut hyötyä työnhaussa ja työhaastattelussa. Aivan huippua!! ? En tosiaan edes muistanut, että olin aikaisemmin kirjoittanut aiheesta postauksen, mutta kaivoin sen nyt itsekin esiin ja aika hyvä postaus kyllä, vaikka itse sanonkin. Postaus Pieniä vinkkejä finanssialan harjoitteluhakuun vuodelta 2011 täällä, kurkkaa ihmeessä jos esimerkiksi harjoitteluhaku on ajankohtainen juttu! Jos olen tehnyt muunkin työnhakuun liittyvän postauksen, niin en ainakaan tähän hätään sitä löytänyt.

Itsehän en siis tosiaan ole mikään HR-ihminen tai alan ammattilainen muun kun oman kiinnostuksen kautta. Silti kyllä väitän tietäväni aiheesta asian jos toisenkin, ihan oman kokemukseni ja kiinnostuksen kautta. Tässäpä siis omia vinkkejäni tuloksekkaaseen työnhakuun! Osa näistä, ellei jopa kaikki voivat suurelle osalle olla täysiä itsestäänselvyyksiä, mutta toivottavasti avuksi edes jollekin.

Mikä on haaveesi?

 

Kun on selvillä visio siitä, mitä haluaa tehdä on aika miettiä miten sinne saakka päästään. Mitä valmiuksia minulta jo löytyy (mielenkiinnon lisäksi) ja kuinka voisin hankkia niitä lisää? Löytyisikö kirjastosta alan kirjallisuutta, muutaman teoksen lukeminen ei nimittäin ole pahitteeksi! Vaikka kyseessä olisikin oma ala, voi tietoaan päivittää ajantasalle ja palauttaa muistia kirjan tai alan artikkeleiden muodossa. Tai olisiko työväenopistossa tai avoimessa yliopistossa kiinnostavia alan kursseja vai olisiko aika lähteä kuluttamaan ihan kunnolla koulun penkkiä tavoitteena ihan uusi ammatti tutkintopapereineen? Itse tykkään lukea eri alojen kirjallisuutta ja artikkeleita ajankuluksi, jotenkin kiva oppia oikeasti uusia juttuja ja noin muutenkin virkistää muistiaan opintojen suhteen 🙂

Pienimuotoista uudelleen kouluttautumista kun voi tehdä omatoimisestikin, mutta tietysti täytyy olla realismi tässäkin asiassa. Itse kun liputan ainakin sen puolesta, että useimmiten asenne ja luonne ratkaisevat. Hyville tyypeille löytyy aina hommia ja suurin osa asioista on mahdollista oppia itse työssä. Toki tietyt koulutukset ja kokemuspohja voivat olla rekrytoinnissa ratkaiseva juttu, mutta en jaksa uskoa, että kukaan nykypäivän muuttuvassa työelämässä olisi täysin valmis osaaja.

Mieti mitkä yritykset kiinnostavat sinua eniten. Tee lista niistä ja käy säännöllisin väliajoin kurkkimassa avoimet toimet. Etsi käsiisi yrityksen hr-kontakti ja lähetä avoin hakemus tai tiedustele vapautuvista paikoista. Tällöin jäät mieleen ja jos hakemuksesi on hyvä, sekä vastaat haettua tyyppiä, voidaan se poimia kasasta sivuun.

Hakemus ja CV

 

Olen itse ollut aina työnhaun suhteen äärimmäisen systemaattinen. Mietin asiat aina todella perusteellisesti alusta loppuun. Jos löydän kiinnostavan työpaikkailmoituksen, printtaan sen ja perehdyn siihen ajatuksella. Laadin jokaisen työhakemuksen aina erikseen ja tavoitteeni onkin, että itse ilmoitus ja hakemukseni ”käyvät yhteen” eli hakemus vastaa täydellisesti juuri kyseiseen ilmoitukseen. Mietin mitkä ovat juuri ne ominaisuudet, joita minulla on tukemaan kyseistä tehtävää ja tuon ne hakemuksessani ilmi.

Kerron myös mikä juuri kyseisessä alassa kiinnostaa ja perustelen sen, miksi juuri minä olisin kyseiseen tehtävään sopiva. Esimerkiksi ”aiemmissa tehtävissäni olen käyttänyt oleellisia järjestelmiä x ja x” tai ”olen asiantuntija aiheessa x, jota esimerkiksi kehitysnäkökulmasta voisi kyseisessä tehtävässä olla kaivattu kyky” tai mitä tahansa joka voisi tuoda juuri kyseiseen tehtävään lisäarvoa.

Ennemmin hiomaton timantti ulkopuolisilla näkökulmilla ja toisenlaisella kattavalla kokemuksella, kun suppeampi kokemus juuri siitä yhdestä ja ainoasta jota tehtävä pitää sisällään. Tämä siis jos liikutaan edes suurinpiirtein samalla alalla, eikä olla hyppäämässä lääkäristä kokiksi ? Tärkeintä on se, että hakemus on juuri sinun tyylinen. Toisen puolesta on nimittäin äärimmäisen hankala työstää työhakemusta, aina voi antaa vinkkejä sisällön suhteen, mutta jos alkaa muotoilemaan sisältöä toisen suuhun sopivaksi niin on tulos vaan teennäinen. Äitini vaati saada joskus kirjoittaa ensimmäisen kunnon työhakemukseni ja siitähän tuli ihan karsea! Tai siis voitte kuvitella kun teksti ei kuulostanut yhtään 18-vuotiaan nuorukaisen kirjoittamalta.. Noh, kirjoitin sen itse uudelleen 😀 Kirjoita siis itse hakemuksesi, mutta pyydä lopuksi vinkkejä sisältöön ja tietysti oikeinkirjoitukseen.

Monilla voi olla se ongelma, että ollaan superhuonoja raapustamaan hakemuksia, mutta sitten taas suorastaan loistetaan haastattelutilanteessa. Haastatteluun asti pääseminen on jo puoli voittoa, mutta karu totuus on se, että juuri hakemus on avain sinne. Siksi kannattaakin oikeasti panostaa hakemuksen työstämiseen, vaikka se olisikin aikaavievää ja ärsyttävää.

Työhaastattelu ja siihen preppaus

 

Haastatteluun valmistautuminen on kaiken perusta! Olen itse päässyt suurimpaan osaan paikoista, joihin olen ollut haastattelussa ja varmasti juuri perusteellisesta valmistautumisesta on ollut hyötyä. Kannattaa miettiä ennakkoon kysymyksiä, joita todennäköisesti esitetään. Ainakin ne kaikkein yleisimmät: Mitä juuri sinulla on antaa juuri tähän tehtävään? Mitä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi? Miksi juuri tämä ala tai tehtävä kiinnostaa? Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua? Mitä piirteitä arvostat esimiehessä? Millainen ryhmän jäsen olet? Mitä asioita toteuttaisit ja lähtisit viemään eteenpäin kyseisessä tehtävässä?

Mieti myös tarkkaan, miten kerrot itsestäsi tiivistetyssä muodossa, ammattimaisesti, mutta silti kiinnostavasti kiteyttäen kaiken oleellisen. Ketään tuskin kiinnostaa, mikä on lempiravintolasi tai poikaystäväsi nimi, mutta harrastuksista ja arvoista kertominen kertoo kuitenkin paljon sinusta ihmisenä ja antaa sopivasti osviittaa millainen tyyppi olet oikeassa elämässä. Usein työhaastattelut jännittävät ennakkoon, mutta mitä paremmin olet valmistautunut, sitä enemmän se auttaa haastattelussa ja estää jäätymisiä kun kysytäänkin jotain mihin et osaa vastata. Jännitys on yleensä sitä suurempi, mitä enemmän juuri kyseistä paikkaa haluaa. Usein olen itse maininnut haastattelussa jännityksestä ja saanut yleensä lopuksi kuulla, että mikäli jännitti, niin ei se ainakaan näkynyt ulospäin. Niin se nimittäin usein menee, että muut eivät sitä jännitystä ulospäin huomaa!

Perehdy myös ennakkoon itse yritykseen. Se nimittäin kertoo aidosta kiinnostuksesta ja siitä, että olet oikeasti jaksanut nähdä sen vaivan, että olet lukenut esimerkiksi heidän visiostaan ja arvoistaan. Voit myös yrittää miettiä pari täsmäkysymystä, kuten nyt vaikkapa ”Miten käytännössä toteutatte arvoanne X henkilöstönäkökulmasta?”. Itseäni myös kiinnostaa tietää millainen ilmapiiri työpaikassa on, minkä ikäistä porukkaa siellä työskentelee ja miksi ei voisi kysyä myös työsuhde-eduista (ellei niitä erikseen tuoda haastattelussa ilmi).

Haastattelun jälkeenhän vasta alkaakin se jännittäminen, että onko paikka sinun vai ei! Usein jatkon kyllä osaa aavistaa jo siitä, millainen fiilis haastattelusta ja haastattelijoista on jäänyt. Tai ainakin sen, että onko ehdoton no-no vai todennäköinen jatkoon-tapaus 🙂

Kysykää toki mikäli tuli jotain mieleen ja kiinnostaisi myös jos teillä on lisäillä hyviä vinkkejä!

Jotkut jutut kun varmasti tästäkin unohtuivat ja en jaksanut kovin itsestäänselviä asioita edes lähteä listaamaan. Perusjuttuja olikin jonkin verran listattu siellä aiemmassa työnhaku-postauksessa.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.