Roudasimme eilen futonin alakerran huoneeseen, nimittäin ensimmäinen yö unikoulua nyt takana.. Huhhuh. Jos joku kertoi sen sujuvan yllättävän vähällä huudolla, niin ei meidän kohdalla ainakaan. Kuuntelin aikalailla tuntitolkulla alakerrasta huutoa kun napero ei vaan suostu nukahtamaan omaan sänkyynsä. Tai siis sanotaanko, että jos nukutuspuuhat alkoivat klo 21 tienoilla, niin huusi poika vielä puolenyön maissakin ja välissä oli ehkä 30min unta siinä välissä.
Useaan otteeseen meinasin paukata ylös ja keskeyttää koko homman, mutta eihän se nyt niinkään mene.. Tai siis luulisi ainakin, että mitä vanhempi vauva on, sitä hanakampaa tuo protestointi. Joskushan niistä yösyötöistä on pakko päästä eroon! Arvasin, että tälle yhdelle ”tissiaddiktille” tulee olemaan erityisen kova paikka. Heräilyitä oli loppupeleissä kai noin 4-5 luokkaa ja ekan huutopätkän jälkeen olivat valvomiset kai semmoista 15min luokkaa.
Joten unikoulun vuoksi onkin nyt tällä kertaa joutunut koko perhe valvomaan. Toivottavasti ensi yö parempi! Ymmärrän kyllä miksi joskus suositellaan, että äiti lähtisi jopa kokonaan pois kotoa unikoulun ajaksi (tai siis öiksi), meneehän se ”nuku sinä nyt kerrankin tämä yö”-idea vähän kyllä mönkään 😀 Monet varmasti sortuvat näissä kohdin siihen vanhaan kaavaan. Kokeillaan nyt kuitenkin vielä, sinnikkyyttähän tässä tarvitaan ennen kaikkea! Onhan se eka yö varmasti pahin ja ainakin toivon mukaan ei olla ainoita, keillä tuo ei mennyt ihan sormia napsauttamalla.
Tekniikkana oli kokeilussa ainakin tassuttelu, (ei vissiin kovinkaan toimiva vaihtoehto meillä…) sekä yleisesti vauvan rauhoittelu ja sitten omaan sänkyyn siirtäminen. Jostain syystä siellä pinniksessä ei vaan tunnuta viihtyvän. Eipä toisaalta ihmekään kun ei ihan kauheasti ole siellä öitä edes viettänyt. Perhepeti on muutenkin osoittautunut viimeaikoina hasardiksi vaihtoehdoksi. Pojan vieressä nukkuessa kun tarvitsee olla aina tavallaan varuillaan, ettei toinen lähde paukkaamaan sängystä yli laidan. Tietty poika nukkuu aina meidän välissä ja muutenkin siirsin sängyn seinää vasten Tommin matkan ajaksi, mutta eihän joka kulmaa voi alkaa blokkailemaan.
Itse tosin nukun aina nykyään niin koiran unta, että herään aina kun pienikin herää, mutta silti olen pari kertaa herännyt siihen kun toinen on lähtenyt könyämään kohti sängynpäätyä! Miten te estätte, ettei lapsi putoa? Vai luotatteko vain siihen, että heräätte siinä kohdin kun toinenkin herää? Eihän ongelmaa ole enää sitten kun lapsi osaa itse könytä sänkyyn ja pois, mutta vielä ei kyllä ole siitä tietoakaan.. Lisäksi T nukkuu huomattavasti minua sikeämmin, joten mitäs jos en olekaan aamulla heräämässä kun poika herää? Siksi se omaan petiin nukuttaminen olisi myös tässä kohdin hyvä juttu.
Jos täytyy hakea positiivisia puolia, niin ainakin aamupuuro maistui heti herätessä ihan eri tavalla! Ja mainitakseni, niin ollaan ennen unikoulua nukutettu poika muutaman kerran päikkäreille saman kaavan mukaan, joka on kylläkin sujunut vähemmällä huudolla, vaikkei kyllä sekään mitenkään sormia napsauttamalla. Onhan tämä uusi muutoksen paikka myös vanhemmille kun täytyy opetella uudet rutiinit arkeen.
Vähän jänskää seuraava yö. Toivottavasti sen jälkeen helpottaisi!
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 23 kommenttia.