Se kun olet juuri nukahtamassa illalla ja käännät vaikkapa kylkeäsi, jolloin sänky narahtaa, peitto kahisee liian äänekkäästi tai muuten vain esimerkiksi aivastat tai yskäiset ja tietysti vauva herää! Eli se tunne kun tajuat, ettet ihan vielä pääsekään unten maille. Yöllä herääminen ei ole edes yhtä paha kun iltaisin silloin kun olet juuri nukahtamassa, varsinkin jos olet aivan superväsynyt. Käy itselleni ainakin sanoisinko kerran viikossa.. Nyt poika on kylläkin nukkunut pääasiassa vieressä, joten helpottaa vähän tätäkin asiaa! Kuinka osaakaan kuitenkin arvostaa sitä kun saa katsoa illalla edes 15min telkkaria omassa rauhassa. TAI kun se herääminen jääkin vaan yksittäiseen uniseen huutoon ja toinen nukahtaakin heti uudelleen. Huh!

Se kun ei oikeasti ehdi tai muista syödä. Ekoina kuukausina muistan kuinka vauva kiukustui aina juuri silloin kun olin itse alkamassa syömään, en ymmärrä kuinka sattuikaan aina tismalleen samaan aikaan. Siis ihan aina! Nykyään päivisin on niin paljon muistettavaa, että muutamakin tunti hujahtaa supernopsaa ja tajuaa, että hemmetti kello on jo kohta neljä enkä ole vielä syönyt kunnon lounasta. Eikä mikään salaattilounas paljoa anna energiaa kun meuhkaa täällä ympäriinsä tuntitolkulla, tuntuu että on koko ajan hakemassa/viemässä jotain pikkujuttuja täällä kotona eestaas.

No se kun ei itse enää edes välitä niistä pienistä pukluläikistä omissa vaatteissaan. Mitäpä nyt pienistä! Onneksi pukluista on päästy jo eroon, mutta tilalle ovat tulleet sose- ja kaikki muut mahdolliset tahrat. Tahroista huolimatta samat releet päälle seuraavana päivänä. Eilen huomasin mun juoksutrikoissa jotain ihme sosetahroja ja muistin sitten huomanneeni ne jo aikaisemmin viikolla, en silti jaksanut laittaa pesuun vaan ajattelin, että laitetaan nyt vielä kerran jalkaan, haha.

Multitasking. Tietty moni saattaa olla multisuorittaja jo ennestäänkin, mutta viimeistään nyt tekee sataa asiaa samaan aikaan ja jotenkin asia nousee aivan uudelle levelille. Eilen esimerkiksi pesin hampaita samaan aikaan kun tein puuroa ja purin puhtaita astoita koneesta. Erona edelliseen, että nykyään joku näistä operaatioista saattaa jäädä kesken ja tajuaa, että tekee neljää juttua muttei kuitenkaan saa yhtäainutta valmiiksi.. Tuntuu, että kaikissa pikkujutuissakin kotona menee ihan ikuisuus! Nykyään saa ehkä enemmän kuitenkin aikaan kun esimerkiksi 6kk sitten, mutta tuntuu silti että yhden kotihomman suorittamiseen menee huomattavasti kauemmin kun ennen.

Se kuinka yhtäkkiä on täysin normaalia raportoida muille asioista, joista ei ennen olisi tullut kuuloonkaan puhua. Imetys, vauvan vatsantoiminta, synnytys, mitä näitä nyt on… Koska tietysti kaikkia kiinnostaa (NOT). Voin rehellisesti sanoa, että ennen omakohtaista kokemusta ei olisi ihan kamalasti kiinnostanut keskustella näistä aiheista kenenkään kanssa, toisaalta nyt en edes tiennyt niistä niin paljoa, että olisin saati sitten osannut tai tiennyt, että niistä saa ihan keskusteluun asti asiaa. Tarkemmin ajateltuna ei olisi esimerkiksi 2v sitten tullut kuuloonkaan kysyä kenenkään synnytyksestä ja siitä miten se meni. Jotenkin ajatteli ennen, että synnytys kun synnytys, sama juttu esimerkiksi imettämisen kanssa, eipä sitä ajatellut että siihenkin voi liittyä kaiken maailman haasteita. Parhaani mukaan ainakin yritän välttää liiaksi näistä aiheista hölöttämistä lapsettomien ystävien kanssa, ellei siis tietysti erikseen kysy.

Mombrain. Kun ajatus nyt ei vaan kulje, muisti ei pelaa ja sitä rataa.. Oli nyt sitten valvomisesta tai hormoneista johtuvaa, niin tämä varmasti tulee kaikille? Voisin sanoa, että olen onneksi jo vähän päässyt tästä yli, mutta ajoittain tulee semmoisia jaksoja kun on (esim juuri valvomisesta) jotenkin pää niin jumissa, ettei mitään rajaa. Huomaan myös edelleen, että olen hajamielisempi ja keskittymiskyky asioihin on edelleen huono. Ah, odotan niin innolla sitä kun saan taas omat aivoni (joskus) takaisin..