Syntyvyyden lasku on ollut Suomessa jo pitkään puheenaihe. Olen miettinyt kirjoittavani aiheesta jo pitkään, mutta en vain ole hetkeen muistanut koko asiaa, kunnes alkuviikosta lukaisin Kauppalehden artikkelin aiheesta. Ensisynnyttäjien keski-ikä on ollut jatkuvassa nousussa jo pitkään ja lapsia syntyy yhä vähemmän. Pelko tulevaisuudesta, naisten työllisyyden kasvu verraten menneisiin vuosikymmeniin, suomalaisten korkea koulutustaso ja tietysti sitten pelko ilmastonmuutoksesta. Esimerkiksi nämä ovat asioita, joiden vuoksi yhä useampi nykypäivän suomalainen nainen vähintäänkin lykkää perheen perustamista myöhemmäksi.
Ylikansoittuminen noin yleisesti alkaa olla maapallolle jo ongelma, varsinkin tulevaisuudessa, mutta sitten taas toisesta näkökulmasta on syntyvyyden lasku myös pienen valtion näkökulmasta valtava pulma ja konkreettinen uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. Ikääntyvä väestö ja yhä kiihtyvä syntyvyyden lasku, olen usein maininnut olevani todella huolissani Suomen tulevaisuudesta, eikä tuo ajatus ole muuttunut mihinkään. Ja ne kuuluisat innovaatiot, joista jaksan toistella ja joita Suomi edelleen kaipaisi tuottamaan potkua taloudelle? Innovaatioita on turha odottaa, mikäli tulevina vuosikymmeninä ei ole konkreettisesti niitä kotimaisten innovaatioiden tuottajia. Muistan edelleen kun yläasteen yhteiskuntaopin tunneilla käytiin läpi Suomen väestörakenteen tulevaisuutta ja tuolloin aihe tuntui jotenkin niin kaukaiselta.
Tunnen useita vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka eivät syystä tai toisesta vain halua lapsia, sekä myös niitä, jotka aikaisemmin ovat ajatelleet näin, mutta muuttaneet mielensä iän tai kumppanin löytymisen myötä. No, esimerikkinä vaikkapa minä itse. Vaihtoehtoisesti lapsettomia on ollut aina ja varmasti tulee olemaankin, mutta aivan viime vuosina on noussut keskustelun alle myös marginaalinen ryhmä niistä, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia ympäristösyistä.
Omaan korvaani oudoimmista syistä, jonka olen joskus kuullut jäädä lapsettomaksi on, että sen tekisi puhtaasti ympäristösyistä. Aivan rehellisesti. Voisin niputtaa tämän aiheena samaan kastiin kuin sen, että minä ajokortittomana suitsuttaisin, etten ole ajanut ajokorttia ympäristösyistä tai henkilö, joka ei esimerkiksi muutenkaan matkustele, perustelisi sen sillä, että ajattelee ympäristöä. Toki, voihan näin ollakin, mutta olen itse ympäristökeskustelussa huomannut myös sitä, että omaa toimintaa viherpestään myös niillä aiheilla, jotka eivät muutenkaan kuuluisi omaan elämään. Kuten nyt vaikkapa ”en halua hankkia lapsia tai matkustaa, koska se on epäekologista”. Vaikka totuus olisi, ettei ole koskaan halunnut lapsia tai pitänyt matkustamisesta, toki ympäristönäkökulma varmasti on voinut tulla mukaan myöhemmin.
Aiheesta voi olla montaa mieltä, mutta harmittavan usein myös käännetään uhrauksiksi asiat, jotka eivät muutenkaan kuuluisi omaan arkeen. Josset hanki lapsia, et hanki. Kenenkään ei missään nimessä ole pakko. Moni ei yksinkertaisesti edes tahdo, eikä siinä ole mitään pahaa. Saati sitten matkustaa tai ajaa henkilöautolla, mutta useimmissa tapauksissa motiivit näihin asioihin ovat aivan muualla. On kuitenkin eri asia perustella lapsettomuuttaan sillä, ettei yksinkertaisesti halua lapsia, kuin vedota siihen, että tekee uhrauksen olla lapseton, koska ilmastonmuutos. Ja älkää käsittäkö väärin. En missään nimessä tuomitse vaihtoehtoisesti lapsettomia, ympäristösyistä tai ei, mutta yritän vain ymmärtää niitä todellisia motiiveja päätöksen takana.
Kerronpa omakohtaisen kokemukseni lapsi-casesta. Noin 25-vuotiaaksi saakka olin ajatellut, etten välttämättä koskaan haluaisi lapsia. En ollut koskaan kokenut erityisemmin heltyväni vauvoja katsellessa tai millään tasolla ajatellut itseäni äitinä. Iines 10 vuotta takaperin olisi helposti voinut vedota siihen, että teen ekoteon ja olen hankkimatta lapsia tähän maailmaan. Noh, omalla kohdallani perimmäinen syy oli kuitenkin se, etten ollut vielä koskaan kokenut kaipuuta tulla äidiksi.
Rehellisesti, en tiedä onko olemassa ihmisiä, jotka potisivat polttavaa vauvakuumetta, eläisivät tasapainoisessa parisuhteessa ja silti olisivat päättäneet, etteivät hanki lapsia ympäristösyistä? Oman kokemukseni mukaan biologisen kellon tikitys on loppupeleissä yllättävän vahva sitten jos tai kun se iskee ja tuntuu todella käsittämättömältä, että tuon biologisen tunteen ja tarpeen voisi sivuuttaa pelkällä rationaalisella ajattelulla. Saa ehdottoamasti korjata, mikäli olen väärässä. Ajatus vain tuntuu omasta mielestäni jotenkin käsittämättömältä, koska halu perheen perustamiseen voi olla todella vahva biologinen tarve.
Ja niin, eihän kaikilla välttämättä edes ala ”biologinen kello tikittämään”, mutta voin kuvitella, että moni nainen joka sen kokee, eikä syystä tai toisesta saa lasta, voi ajautua asian kanssa todellisen epätoivon valtaan. En itse usko, että siinä hetkessä auttaa ajatus siitä, että ”okei, vaikka olen epätoivoinen ja masentunut, lopetan yrittämisen, koska en halua kuormittaa maapalloa”. Siis näin kärjistettynä. Aikaisemmin omia valintoja perusteltiin halulla tai sillä, ettei nyt vain esimerkiksi pidä lihan mausta. Nykyään tuntuu, että kaikkeen keskusteluun vedetään ilmastonäkökulma, oli se sitten todellinen motiivi omille valinnoille tai ei. Ehdottomasti koen todella tärkeänä sen, että asioita ja valintoja tehdään ympäristöä ajatellen, eikä niin, että kyse olisi vain oman sädekehän kiillotusta asialle, jota ei tekisi muutenkaan.
Ja sitten takaisin lapsettomuuskeskusteluun, joka itseäni tosissaan huolettaa jo ihan Suomen taloudenkin kannalta. Toisaalta on totta, että väestönkasvua tulisi hillitä, mutta sitten taas paikallisesti syntyvyyttä taas tarvitaan kipeästi, kuten meillä Suomessa. Tämä onkin aiheena melko kinkkinen, koska tiedämme kaikki, että lapsen saaminen on tilastollisesti suurin ympäristökuormitus, jonka voimme tehdä. Se mitä Suomeen kuitenkin tulevina vuosikymmeninä kipeästi tarvitsemme, on korkeasti koulutettu työvoima ja lisää veronmaksajia. Ja siihen suuntaan, mihin taloutemme ja valtion velkataso on menossa vuosi vuodelta, tarvitaan näitä yhä kipeämmin. Ainakin jos haluamme säilyttää Suomen hyvinvointivaltiona. Tuntuu karulta ajatella, että muualla maailmassa liika syntyvyys on ongelma ja esimerkiksi meillä sitten taas toisinpäin. Molemmat vaihtoehdot ovat rasite taloudelle ja seikka on todella ongelmallinen varsinkin meidän suomalaisten näkökulmasta. Suomen talous ja tulevaisuus vai ympäristötalkoot ja vauvainflaatio?
Omalla kohdallani on epäselvää, haluaisinko lisää lapsia. Toisaalta, sitten taas toisaalta en. Perimmäisenä on kuitenkin raskauteen ja synnytykseen liittyvä pelko. Toki ajattelen tässä myös eko-näkökulmaa, mutta ensisijainen huolenaiheeni on pelko maailman tulevaisuudesta esimerkiksi talousnäkökulmasta. Ja uskon, että yhä useampi suomalainen pelkää lastenhankintaa juuri peläten sitä, onko tulevaisuudessa enää Suomen kaltaista hyvinvointivaltiota, jossa kasvattaa lapsi. Ja nämähän ovat todella ristiriidassa keskenään, koska juuri talouden näkökulmasta tarvitsisimme kipeästi uutta väestöä, erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolelle pienempiin kuntiin, jotka muuten pikkuhiljaa lakkaavat olemasta.
Lopuksi vielä oma mielipiteeni asiaan: Vaikka toki haluan ajatella tässä myös ympäristönäkökulmaa, olen itse vahvasti sitä mieltä, että Suomen syntyvyyden on noustava. Ympäristönäkökulmaan taas pitäisi tulla yhteiskunnalliselta tasolta linjauksia, kuten parempia tukia kasviproteiinivalmisteiden tuottajille, sekä apua näiden globalisointiin, lihateollisuuden maataloustukien vähentämistä ja tukea niihin innovaatioihin, sekä yrittäjyyteen. Olen todella pitkään ollut pettynyt ja turhautunut Suomen politiikkaan, jossa päätökset ja teot tuntuvat junnaavan paikallaan. En ihmettele ollenkaan, että tämä myös aiheuttaa yleistä epätoivon tunnetta tulevaisuuden suhteen. Yhä useampi lapsiperhe elää köyhyysrajalla ja nuorten syrjäytyminen on kasvanut siitä huolimatta, että yhteiskunnan tuet perheille ovat maiden välisessä vertailussa todella hyvällä tasolla. Näin maallikon näkökulmasta on ongelma juuri se, ettei paneuduta asioihin suuressa skaalassa ennaltaehkäisevästi, vaan yritetään auttaa vasta sitten kun ongelmat ovat paisuneet niin suuriksi, että tilanteisiin puuttuminen ja vaikuttaminen on todella vaikeaa. Onko hyvinvointiyhteiskunta pian historiaa?
Ja pointti ei todellakaan ole se, kuinka saataisiin vapaaehtoisesti lapsettomat hankkimaan lapsia, vaan enemmänkin yrittää luoda toivoa tulevaisuuden suhteen niille, jotka pelkäävät perheen perustamista juuri siitä syystä, että tuleva pelottaa. Jos jätämme lapset tekemättä puhtaasti ympäristösyistä, vaikuttaa se pitkässä juoksussa täydellä varmuudella meidän jokaisen suomalaisen elämään ja tulevaisuuteen. Kansoitetaanko Suomi tulevaisuudessa muiden maiden asukkailla? Kuoleeko suomalainen perinnekulttuuri hiljalleen pois?
Mitä ajatuksia teillä on aiheesta ja huolestuttaako asia?
Kuvat Jutta
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.
