Kannattaako yrittäjän enää edes yrittää?

Miten voisin parhaiten pukea sanoiksi viime viikkojen tuntemukseni? Siis koronasta, elämästä ja maailmasta noin yleisesti. Avauduin eilen instan puolella turhautumisestani tilanteeseen yrittäjänä ja valtion tukien epäjohdonmukaisuudesta, joka on suututtanut jo päiviä. Fiilikset ovat muutenkin menneet tässä viikkojen varrella laidasta laitaan. Suoraan sanottuna olen välillä ollut aivan masiksissa tilanteen vuoksi. Välillä kaikki on hyvin ja usko tilanteen paranemiseen kannattelee kun taas viikon päästä turhauttaa kaikki, elämän epävarmuus ahdistaa ja pää on lähellä räjähtää täällä 24/7 kotiympyröissä sotkuja siivoillessa. Sitten masistelen hetken ja hoksaan, ettei tämä korona-arki nyt loppupeleissä ihan kamalasti eroa meidän tavanomaisista viikonlopuista. Paitsi kun sitä tavanomaista arkea ja ihmisten näkemistäkin alkaa näin introverttinakin kaipaamaan jossain vaiheessa. Luulisin, että näitä samoja fiiliksiä on liikkeellä paljon. Aika näyttää, eikä nyt kai auta muu kuin odotella ja pyrkiä ns. normaaliin elämään, siis niissä puitteissa kun se on mahdollista.

Itse koen olevani tässä tilanteessa ehkä  jonkinlainen väliinputoaja. Tähän asti on mennyt taloudellisesti ihan ok, mutta tiedostin jo maaliskuussa, että tilanne tulee kevään mittaan vaikuttamaan omaan työtilanteeseeni radikaalisti. Varsinkin kun olin jo vuodenvaihteessa irtisanonut konsulttihommani sillä ajatuksella, että jalostaisin omia ideoitani ja liiketoimintaani kevään, sekä kesän aikana, vähentäen samalla työtuntejani ollakseni enemmän läsnä perheelle (jos jotain hyvää, niin se on ainakin toteutunut <3). Jo sovittuja töitä on peruttu jonkin verran, mutta yritysten tilanteen vuoksi ovat muut neuvottelun alla olleet työkuviot (joista monet juurikin kotimaan matkailuun liittyviä) loppuvuodelle menneet pahasti jäihin tai kuopattu kokonaan. Olen pyrkinyt elämään päivä kerrallaan, mitään hengenhätää kun en kuitenkaan pode. Meillä on katto pään päällä, olemme terveitä, en esimerkiksi jatkuvasti velkaannu yritystoimintani vuoksi, eikä maailma nyt varmasti kaadu tähän, tilanne kun on mikä on.

Kesä toki mietityttää, koska mahdollisen työmarkkinatuen kera ei paljoa näitä omankaan yritystoiminnan kuluja maksella, muista perheen ja asumisen kuluista puhumattakaan. Varsinkin kun puolisokin on lomautettuna. Että niin, kyllähän tilanne hieman mietityttää. Ja varsinkin näiden yritystukien näkökulmasta siksi, ettei esimerkiksi itseni kaltaiselle yrittäjälle ole tällä hetkellä myöntökriteerien nojalla olemassa lainkaan ns. täsmätukea tai etuutta, työmarkkinatukea nyt lukuunottamatta, jossa siinäkin ehtonsa. Kiinteät kuluni ovat muutamien satasten luokkaa (ilman ennakkoveroja ja YEL:iä) ja erään viime viikolla kuulemani TEM:in asiantuntijan mukaan esimerkiksi 2000€ kerta-avustus ei olisi tarkoitettu minun kaltaiselleni yrittäjälle, jolla kiinteät kulut ovat melko alhaiset, verrattuna siis moneen muuhun. Hain sitä kuitenkin eilen, saa nähdä mikä tilanne ja menetänkö uskoni koko systeemiin 😀

Haluan täsmentää, etten itse esimerkiksi edes harkinnut tai saati sitten kokenut, että esimerkiksi Business Finlandin kehittämisrahat olisivat tarkoitettu minun tilanteessani, jossa hätä ei ole ns. ”kriittinen”, mutta hullunkurista on kuitenkin se, etten yritystoimintaan liittyvien ehtojen nojassa olisi edes ollut oikeutettu sitä hakemaan, koska toiminimi-yrittäjille ei nykyisellään ole olemassa etuutta, vaikka liiketoiminta olisi täysin identtinen jonkin saman alan osakeyhtiön kanssa. Näin jälkeenpäin olen pohtinut asiaa ja miettinyt esimerkiksi jo pari vuotta mielessäni pyörinyttä käsityöjuttujen kehittämistä ja jalostamista oppi- ja ohjemateriaaleihin, kyllähän näitä ideoita keksisi itse jos kukin. Viime vuoden puolella mietinkin itseasiassa apurahan hakemista juuri tähän samaisen idean jalostamiseen.

Ja taas kerran, älkää ymmärtäkö väärin. En ole katkera tai saati sitten kateellinen muiden saamista avustuksista, vaan enemmänkin vihainen koko systeemille siitä. Ymmärrän täysin näiden eri instanssien myöntämien avustusten erot ja käyttötarkoitukset. Tällä hetkellä verorahoja sysätään miljoonittain (mahdollisesti jopa) keksimällä keksittyihin kehittämisprojekteihin sen sijaan, että niitä kohdennettaisiin kipeimmin apua tarvitseville yrityksille, joiden liiketoiminta on kannattavaa (tai oli ennen tätä), mutta mahdollisesti tilanteen vuoksi taloudellisesti niin huonossa samassa esimerkiksi lomautusten tai suuren velkaantumisen vuoksi, etteivät he ole oikeutettuja kehittämistukeen. Siis samalla kun hyvin menestyvä ja vakavarainen yritys saa kymmeniä tuhansia kivaa puuhastelurahaa, jonka mahdollistaminen olisi varmasti ollut mahdollista myös omasta kassasta, eikä kehittämismielessä välttämättä edes yritykselle välttämätöntä koronatilanteen huomioon ottaen. Onhan tässä ristiriitaa. Onko nyt tosiaan oikea hetki edistää yritystoiminnan kehitystä valtion rahoilla, mikäli yrityksen taloudellinen tilanne ei sitä kriittisesti vaadi? Tottakai ymmärrän pitkän tähtäimen logiikan kannattavan yritystoiminnan tukemisessa, mutta samalla voivat pienempien yritysten konkurssiaallot koitua valtiolle hyvin kalliiksi. Täytyy myös muistaa, etteivät kaikki näistä rahoitetuista kehityshankkeista varmasti loppupeleissä ole niitä, jotka tuovat sitä talouskasvua, jota investoiduilla summilla ehkä odotettaisiin. Just saying.

Esimerkki: Erään verkkokauppamyyntiin keskittyvän nykyään globaalistikin toimivan ja satojen tuhansien voittoa tekevän vaatetusalan yrityksen saama 100k kehittämisraha mm. ”verkkokaupan kehittämiseen”. Jo verkossa toimiva, voittoa tekevä yrityskö ei kykenisi tuottamaan esimerkiksi tätä kehitystyötään esimerkiksi tilikauden voitoilla, jotka lähtökohtaisesti investoidaan juurikin yrityksen kehitykseen? Tarvitaanko tähän oikeasti veronmaksajien kautta 100 000€ avustus, joka ehkä muiden tukijärjestelmien kautta olisi voitu summana ohjata suurelle joukolle pienempiä yrittäjiä, jotka kipeästi tarvitsisivat juuri akuuttia apua.

Ja jos väkisinkin sitten peilaan tilannetta esimerkiksi omaani ja mahdollisuuteen, etten välttämättä saa esimerkiksi tuota eilen aamulla hakemaani 2000€ avustusta kattamaan pahimman yli kiinteitä kulujani työmarkkinatuen ohella. Koska tässä aamun hiljaisuudessa kerrankin ehdin, päätin mielenkiinnosta huvikseni laskea huvikseni yhteen kuukausittaisia yritystoimintani kuluja, joita ovat mm. YEL-vakuutus, verkkosivun palvelin- ja domainmaksut, kirjanpito, tietoliikennekulut, ennakkoverot, sekä sairauskulu- ja tapaturmavakuutus. Nämä tekevät yhteensä noin 810€ kuussa, ilman mitään asumiseen tai päivittäiseen elämiseen liittyviä menoja. Maksan YEL:iä vajaat 250€ kuussa, joka on minimisumma, jotta on oikeutettu sairauspäivärahaan, ihan kamalasti kun ei huvittaisi tilanteen huomioon ottaen senkään piiristä heittäytyä pois. Oikeastaan ainoa kulu, josta periaatteessa voisin tällä hetkellä vähentää ovat ennakkoverot (esimerkiksi 100€ kuussa), joita olen toistaiseksi himo-veronmaksajana halunnut maksaa ennemmin liikaa kuin liian vähän. Sairauskuluvakuutus on tällä hetkellä ns. ”työterveyshuoltoni” ja siitä en näin vuosien jälkeen tinkisi muutenkaan. Avataan sitten kriteereitä työmarkkinatuen saamiselle. Kela voi myöntää yrittäjälle työmarkkinatukea a) jos yritystoiminta tai päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt b) päätulo on epidempian vuoksi vähemmän kuin 1089,67€ /kk. Lähde: Kela.fi

Itselleni on edelleen hieman epäselvää, mikä päätulon tarkka määritelmä on. Esimerkiksi: Laskutan tässä tilanteessa asiakkaaltani vaikkapa 700€+500€ (alvit ei otettu huomioon) = 1200€, joista vähennän yritystoiminnan kuluja vaikkapa tuon mainitsemani 810€, jolloin tilille jää 390€, joka on jopa vähemmän kuin mitä tukisummasta mahdollisesti jäisi verojen jälkeen. Onko päätulo siis 390€ vai laskutettu alviton summa 1200€? Kaiken järjen mukaan ei tässä esimerkkitilanteessa ole oikeutettu työmarkkinatukeen, koska yritys on kuitenkin saanut kuukauden aikana tuloja. Ja pääsemme taas keskusteluun siitä, että kannustaako systeemi siis esimerkiksi pienyrittäjien kohdalla ennemmin antamaan periksi ja ”työttömäksi” kuin jatkamaan tällä hetkellä vaikeutunutta yritystoimintaa? En itse ole millään muotoa tukien varassa elämisen kannattaja, mutta tässä tilanteessa ymmärrän kieltämättä hyvin sen, miksi tämä ”työnteon kannattamattomuus” on ollut Suomessa jo pitkään paljon väitelty aihe. On myös selvää, että työmarkkinatuella ei paljoa yrityksen menoja maksella.

Moni teistä tietääkin, että nostin viime vuonna anomaani starttirahaa, joka oli paras juttu ikinä! Olen edelleen superkiitollinen mahdollisuudesta starttirahaan ja sen tuomasta taloudellisesta turvasta aloittelevalle yrittäjälle. Starttirahaa maksettiin tililleni vuoden ajan noin 500€/kk, huolimatta siitä tienasinko yrittäjänä kuussa 400€ vai 3000€, koska epävarmuutta ja heittelyä tosiaankin aloittelevana yrittäjänä oli. Itselleni suurin juttu starttirahan suhteen oli henkinen turva siitä, että vaikka mitä kävisi, niin tiedän saavani edes tuon summan, joka taas osaltaan kannusti paiskimaan hommia ja edistämään liiketoimintaa, koska edes joku perusturva x ajaksi eteenpäin oli turvattu. Olen aikaisemmin kirjoittanut aiheesta esimerkiksi tässä postauksessani ”Perustulolla potkua työllisyyteen?”, jossa otan kantaa myös ajatukseeni perustulosta.

Perustulosta voi olla montaa mieltä ja vaikken itse vielä vuosia takaperin kuulunut sen kannattajiin, on mieleni yrittäjänä ja työelämän muuttuessa yhä vain enemmän ”yrittäjämäiseen” suuntaan alkanut vahvasti kääntyä sen puoleen. Esimerkiksi nykytilanteessa olisi perusturva tuonut taloudellista turvaa ensisijaisesti juuri meille kaikille yrittäjille. Kuten tuossa postauksessakin olen maininnut, näen itse perustulon ehdottomasti esimerkiksi kannustimena nuorten yrittäjyyteen ja innovaatioihin, joita meillä Suomessa tällä hetkellä kipeästi kaivataan, sekä ohella parantamaan työn mielekkyyttä sillä, että yhä useampi voisi luoda itselleen työn, josta oikeasti nauttii. Voisiko esimerkiksi perustulo olla ratkaisu tilanteeseen? Tai miksei satojen miljoonien kehitysapujen sijaan (tai edes osaa tuosta potista) käytetty esimerkiksi yrittäjien tukemiseen starttirahaa vastaavalla etuudella, jota olisi voinut hakea perustellen sitä, miksi tarvitsee vallitsevassa tilanteessa taloudellista tukea?

Ahhh, asiaan liittymättömästi en ehkä kertonutkaan mikä kämmi kävi työttömyyskassan suhteen. Selvittelin jo Uudessa-Seelannissa, että saisinko mahdollisesti työttömyyskassastani (JATTK) ansiosidonnaista, koska olin edelleen ns. ”suoja-ajalla” erottuani palkansaajajäsenenä 2018 lopussa. Palkkatuloni olivat 2018 todella hyvät, joten tilanteessa ansiosidonnainen olisi ollut todellinen pelastaja. Noh, olisin mahdollisesti ollut oikeutettu, mutta sitten selvisi, että olin viime syksynä erään suoramarkkinoijan soitolla päätynyt liittymään yrittäjäkassan jäseneksi. Asiasta tietysti kaikkea tietämättä ja soittajan vakuutellessa esimerkiksi, ettei yritystoimintaa tarvitse päättää nostaakseen yrittäjän ansiosidonnaista ja muuta tämmöistä, jotka nyt jälkeenpäin ehtoja lukiessani selvisivät perättömiksi ja myös se, että tämä SYT:hen liittyminen oli este esimerkiksi tuolle suoja-ajan ansiosidonnaiselle, vaikken kuitenkaan ole oikeutettu myöskään etuuteen yrittäjäkassasta. Että semmoista sitten 😀 En ikinä osta suoramarkkinoijilta MITÄÄN, mutta tämä sai jäädä ensimmäisen kerran lisäksi myös viimeiseksi. T. Työttömyyskassa 4life ja sen ainoan kerran kun maksetut jäseenmaksut olisivat tulleet tarpeeseen, käy sitten näin. Noh, semmoista sattuu ja turha asiaa on enää harmitella. Ero SYT:stä on kyllä edessä.

Loppuun haluaisin hieman kiteyttää näitä sekavia ajatuksiani. Onhan se nimittäin hassua, että vaikka ollaan kuinka puhuttu juuri pien- ja yksinyrittäjien tukemisesta, ovat juuri nämä ehkä tilanteesta eniten kärsivät jääneet eniten kaiken avun ulkopuolelle. Oli kyse sitten siitä, että selviytyisi päivittäisistä menoista, saati sitten mahdollisuudesta kehittämisapua vastaaviin etuuksiin. Toivonkin niin kovasti, että juuri pienyrittäjien tilanne otettaisiin vielä uuteen tarkasteluun ja asiaan saataisiin jonkinlainen ratkaisu, joka auttaisi eniten kärsineitä myös niissä akuuteissa menoissa hädän yli.

Ja kuten kaikessa, löytyy varmasti myös tässä asiassa erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Nämä nyt olivat vain ajatuksia vain omasta näkökulmastani 🙂

 

Huhhei! Kylläpä helpotti päästää tämä kaikki ulos!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Mielen päällä juuri nyt: Kokeilisinko downshiftaamista?

Ajatuksenani oli jo alkuvuodesta ennen tätä kaikkea koronahärdelliä kirjoittaa ajatuksiani downshiftaamisesta. Mitä mieltä ja voisinko kokeilla sitä? Kieltämättä ajatus tästä on hautonut mielessäni jo pidemmän aikaa ja varmasti ainakin jossain määrin tullut rivien välistä esille myös teille muista postauksistani. Toisaalta olen jo pidempään noudattanutkin joitakin downshiftaamisen oppeja näin yrittäjämielessä, joten käsite noin yleisesti on itselleni tuttu jo pidemmältä ajalta. Tänään siis pitkästä aikaa vuorossa työelämään ja uraan liittyviä mietteitä.

Teille, joille downshiftaamisen mielenkiintoinen käsite ei ole tuttu, tarkoittaa tämä viime vuosina (aivan syystäkin, heh) yhä vain yleistynyt käsite kiteytettynä elämänlaadun parantamista työntekoa ja siinä samassa myös kulutusta vähentämällä. Ideologia downshiftaamisen takana on pyrkimys mielekkääseen elämään myös työn saralla ja uskomus siitä, että työn ja vapaa-ajan tasapaino heijastuvat hyvinvoinnin myötä oman elämän lisäksi myös yhteiskuntaan asenteen levitessä. Itse näen käsitteen downshiftaamisesta itse työmäärän vähentämisen lisäksi  ehdottomasti myös työhön liittyvän kiireen tai stressitason vähentämisenä, kukapa nyt ei nykypäivänä kokisi ajatusta edes vähän houkuttelevaksi? Aatteen vastustajia löytyy varmasti myös sankoin joukoin ja tottahan se on, että maailma varmasti pysähtyisi kaikkien ryhtyessä downshiftaamaan, mutta kuitenkin.

Kuluneen puolen vuoden aikana olen suhtautunut hieman ristiriitaisin fiiliksin yrittäjyyteen ja työelämään noin muutenkin. Mielessä on pyörinyt vahvasti kysymys siitä, että mitä oikeasti haluan tehdä ja millainen työ on se, johon haluan käyttää valtaosan hereilläoloajastani? Viimeistään tämä poikkeustila on saanut luultavasti yhä useamman meistä heräämään ajatukseen siitä, että elämme maailmassa, jossa kaikki on mahdollista ja huomista on mahdoton ennustaa. Uskon ja toivon myös, että tilanne on saanut yhä useamman miettimään myös arjen prioriteetteja, hölläämään kiirettä ja herättelemään ajatusta siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää tai tärkeintä. Kiire, epämieluisa työ, jatkuva henkinen ”poissaolo” ja yleisesti tämä ”stressiyhteiskunta”. Onko raha ja iso palkkapussi tosissaan pitkässä juoksussa kaiken tämän arvoista?

Hassua sinänsä, että vaikka itse aikanaan olin juuri se palkkapussi edellä-ajattelija, huomaan nykyään toteavani yhä useammin, että ihminen pärjää loppupeleissä melko pienellä jos vain niin haluaa. Oikeastaan, ajatus pienemmästä palkasta, mutta vähemmän stressaavasta työstä on pyörinyt viimeisten parin vuoden aikana mielessäni yhä vain kiihtyvään tahtiin. Olen myös todennut, että ala ratkaisee tässä paljon. Sen jälkeen kun siirryin rahoitusalalta markkinoinnin pariin, olen huomannut selkeän eron työstressin määrässä ja siinä, kuinka työ helposti hiipii yöuniin saakka.

Täytyy tehdä tähän väliin pieni välihuomio, jonka tein tässä alkuvuodesta: Viimeisen vajaan vuoden aikana en ole oikeastaan arjen pakollisten menojen, kuten ruoan, asumisen ja muiden kiinteiden kulujen lisäksi käyttänyt rahaa oikeastaan mihinkään muuhun, kuin matkusteluun ja matkakassan säästämiseen. Havahduin reissussa siihen, etten ostanut reissusta yhtään mitään uusien flip flopien lisäksi (okei ja tuon kuvien Raglan-hupparin lapselle!), jotka nekin ostin pakon edestä Aitutakilla hajonneen, vuodesta 2011 uskollisesti palvelleiden Havaianasien tilalle. Selvästi tietynlainen menojen orientoiminen niihin itselleen tärkeisiin kohteisiin ajatustasolla siis toimii!

Oikeastaan juuri säästäminen on ollut se asia, joka on saanut myös turhat menot minimiin. Joinain kuukausina olen saanut laitettua jopa vajaat pari tonnia sivuun matkakassaan, joka on toiminut samalla myös jonkinlaisena ”pakottimena” miettiä menojaan entistä tarkempaan ja samassa on jotenkin myös unohtanut kaikki ne enemmän tai vähemmän turhat kohteet, joihin rahaa voisi käyttää. Ja mitäs tuumaan kaiken tämän ”vähäisen kulutuksen” ajan jälkeen? En ainakaan koe, että olisin ainakaan jäänyt mistään paitsi. Oikeastaan, voisin kiteyttää asian ehkä niin, että nykyään haaveilen 99% ajasta elämyksistä, en aineellisista asioista. Tottakai monet elämykset, kuten matkailu, vaativat suuriakin summia rahaa, mutta ymmärrätte ehkä mitä ajan takaa. Itse henkilökohtaisesti säästän nykyään ennemmin siihen, että pääsen haaveilun jälkeen näkemään niitä Tyynenmeren saaria tai Suomen Lappia, kuin että ostaisin joka kuukausi uutta tavaraa, joka tuottaa onnen tunteita noin minuutiksi.

Harmittelin maaliskuun alussa sivusuun mennyttä lentoemäntä-hakua, mutta seurattuani koko tätä tilannetta on ollut tietysti myöhemmin selvää, etten tosiaan ole ollut ainoa, joka tilannetta on harmitellut, koska koko ilmailuala on parhaillaan todellisessa kriisissä. Se mitä olen jo pidemmän aikaa miettinyt on ollut paluu työhön, joka tuottaisi mahdollisimman vähän stressiä, eikä veisi yöunia. Työ, joka tehtäisiin työpaikalla ja joka jäisi sinne. Ehkä tämä avaa myös sitä, miksi koin lentoemäntä-haaveen erityisen houkuttelevana juuri tässä hetkessä, vaikkei työ toki vähiten kuormittavasta päästä olekaan. Eniten haaveilen tällä hetkellä siis kenties jostain aivan tavallisesta työstä ilman megalomaanisia vastuita tai ylitöitä. Semmoisesta, joka olisi toki kivaa, takaisi peruskivan toimeentulon, muttei mitään leveää luksuselämää. Työstä, joka ei liittyisi mahdollisesti millään tapaa someen. Jotain suhteellisen ”tavallista” toimistohommaa noin esimerkiksi. Kuulostaako tämä hullulta?

Ajatuksella on myös tietysti kääntöpuolensa, joka itseänikin mietityttää. Naisten ollessa jo nyt työmarkkinoilla pienimuotoisessa alakynnessä esimerkiksi palkkojen suhteen, voisiko naisten downshiftaamisen aalto olla vain karhunpalvelus naisten työmarkkinoille ja vahvistaa olettamusta siitä, että naiset tyytyvät pienempään tulotasoon ja alemman vaatimustason töihin? Voiko downshiftaus siis pysäyttää uraputken lopullisesti ja olla pitkässä juoksussa vain haitaksi, sekä yksilölle, että meille kaikille? Yksilöllä on tietysti vapaus tehdä elämänsä ja uransa suhteen. Vaikka jokaisen tulisi ensisijaisesti ajatella sitä juuri itselleen parasta polkua, mietityttää muiden suhtautuminen toki vähän. Kuka nyt vapaaehtoisesti muka downgreidaisi työtään tai ”elämäänsä”? Ja juuri se ehkä onkin ainakin omassa mielessäni koko homman ydin. Kysymys kun ei ole ”elämänsä” downgreidaamisesta, vaan oikeastaan aivan päinvastoin. Suomessa uraan keskittyminen ja sillä eteneminen ovat perusolettamuksia, joista poikkeavia pidetään edelleen vähintään outoina. Kuka nyt muka ei haluaisi edetä ylöspäin vaativampiin tehtäviin niin korkealle kuin se on mahdollista? Noh, täytyy myöntää, etten juuri tällä hetkellä en minä ainakaan.

Tavoitteeni tälle vuodelle onkin miettiä itselleni uutta urasuunnitelmaa. Jotenkin olen kokenut juuri tämän hetken ja oikeastaan hieman hullunkurisesti myös koko koronahärdellin varsin oivalliseksi ajankohdaksi kaikelle tälle. Ajatus kokoaikaiseen vakkarityöhön paluusta hieman mietityttää juuri tässä hetkessä ja olenkin ensimmäisiä kertoja ikinä kokenut, että jokin määräaikainen tehtävä voisi olla täydellinen vaihtoehto tähän hetkeen ja tulevan tuumailuun, koska se jättäisi jollain tapaa jatkon optioksi 🙂 Olen jonkin aikaa miettinyt myös paluuta opiskelemaan ja itseasiassa saanut jopa varmuuden siitä, mitä haluaisin opiskella ja mahdollisesti jatkossa edetä urapolulla. En kuitenkaan vielä tässä hetkessä halua asettaa liikoja odotuksia asialle, joten saapi nähdä. 

 

Mitä ajatuksia downshiftaaminen herättää teissä?

 

Onko joku teistä harkinnut kokeilevansa?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Elämää ja alkuvuoden pettymyksiä – näitä mietin juuri nyt

Hei Waihi Beachiltä! Saavuimme eilen Uuteen-Seelantiin ja kirjoittelen tällä viikolla ensimmäisiä kuulumisia täältä. Tänään halusin avata hieman mieltä painaneita asioita viime viikoilta ja kuukausilta. Juttuja, joita olen pohtinut paljon ja joihin ehkä vielä reissun aikana toivon jonkinlaista selkeyttä. Viime viikkoina on mielen päällä ollut useampikin asia, jotka ovat aiheuttaneet murhetta ja päänvaivaa. Olen harmaan talven keskellä odottanut lomaa kuin kuuta nousevaa. Päivät ja viikot ovatkin tuntuneet menevän niin hitaasti aivan kuin loma olisi ollut vuosien, eikä viikkojen päässä. Päätin jo ennen lomaa, että haluan nyt ottaa hetken aikaa itselleni. Miettiä. Tai oikeastaan enimmäkseen olla miettimättä ainakaan liikaa. Vain olla. Antaa ajatusten jäsentyä ja kirkastua.

Alkuvuosi on kulunut vahvasti työstressin merkeissä. Tietynlainen epävarmuus tulevasta ja ajatukset siitä mitä oikeasti haluan tehdä, noin yleisesti ja elämäni kanssa ovat varjostaneet talvea. Kuten jo vuodenvaihteessa kirjoittelinkin, olen potenut jonkinlaista kolmenkympin kriisiä ja onnistunut samassa kyseenalaistamaan lähes kaiken muunkin lähinnä siltä kantilta, että sopivatko asiat x, y ja z omiin arvoihini. Tuo arvo-pohdinta onkin tässä ollut ehkä se suurin pähkinä. Monen asian suhteen voi listata sekä hyviä, että huonoja puolia, vaikka jokainen meistä ehkä mieluiten poimisi elämässä vain ne hyvät asiat omaan arkeensa. Vapauden, vakauden ja kaiken muunkin siltä väliltä. En silti liioittele ollenkaan todetessani, että muutamat viime kuukaudet ovat tuntuneet suorastaan siltä, että mikä tahansa mikä vain voi mennä pieleen – tottakai myös menee. Vaikka koenkin olevani monen asian suhteen onnekas, olen monesti lähiaikoina tuntenut itseni varsin epäonniseksi.

Sain tammikuussa pojalta sitkeän flunssan, joka lopulta äitiyi pitkittyneeksi poskiontelontulehdukseksi ja johti siihen, että painoin usean viikon ajan hommia pienessä kuumeessa ja pää juntturassa, koska ei oikein voinut muutakaan. Yrittäjänä ei paljoa saikutella, eikä minulla ole yksinkertaisesti taloudellisessa mielessä ollut mahdollisuutta sairastaa. Tämä onkin osoittautunut tässä reilun puolen vuoden aikana melkoiseksi haasteeksi kun teet ns. työntekijämäisesti hommia myös ulkoiselle taholle. Onhan se vähän perseestä ja ehdottomasti yrittäjyyden varjopuoli. Kun olet työsuhteessa, voit ilmoittaa olevasi kuumeessa ja levätä, mutta yrittäjänä ei homma ihan mene niin ja sovituista asioista on pidettävä kiinni. Homma on ollut melkoinen oravanpyörä. Stressaat siitä, että hommat täytyy hoitaa vaikka olisitkin sairaana, joka taas lisää stressiä ja kiirettä, johtaen siihen ettei paranemisprosessi oikein etene ollenkaan.

Tuon flunssakierteen ja levon puutteen myötä olen yksinkertaisesti ollut koko alkuvuoden todella väsynyt, jonka vuoksi kuukauden loma ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. On tuntunut siltä, että vaikka olisin kuinka kipeä, niin jossen kiri kiinni hommiani, osuu kaikki vain omaan nilkkaani uusien deadlinejen ja stressin pukatessa päälle. Ja juuri niinhän se onkin, eikä ihanneajatukseni yrittäjyydestä ole ollut tämä. Tästä samaisesta syystä on postaustahti blogissa ollut hieman hajanainen, koska en pienen flunssan kourissa ole yksinkertaisesti jaksanut uhrata ajatuksiani millekään muulle kuin niille akuuteille asioille, jotka ovat vaatineet jonkinlaista reagointia ja puntarointia siellä omassa arjessa. Ja jollain ihmeen tuurilla saankin sitten jonkun megaflunssan heti kun pääsen kauan odotetulle lomalle 😀 Yksi teistä laittoikin ihanan viestin, että voisiko flunssa voinut olla kehon reaktio pitkittyneelle stressille ja kiireelle? Kun stressikuorma hellitti yhtäkkiä, oli kehokin ehkä jotenkin erityisen haavoittuvassa tilassa – uskon ehkä itsekin tähän teoriaan!

Päädyin siis vuodenvaihteessa siihen, että lopetan konsulttityöt yrittäjänä helmikuun loppuun juuri samaisen arjen haasteellisuuden vuoksi ja keskityn nyt toistaiseksi omiin kuvioihini. Ja oikeastaan on tilanne se, etten juurikaan tiedä tulevasta tai siitä, mitä seuraavaksi. Kieltämättä hieman ahdistaa ja pelottaa, ensimmäistä kertaa aikoihin. Hain kuukausi takaperin Norran lentoemäntäkoulutukseen, ensimmäistä kertaa itseasiassa koskaan, vaikka lentoemännän työ on aina ollut suunnilleen yksi kolmesta ammatista, joista ikinä olen haaveillut ja mistä edelleen ajattelen, että se olisi homma, johon sopisin erinomaisesti ja missä viihtyisin. Syynä tähän hakemattomuuteen on ollut lähinnä pituus (olen siis 158,5cm), jonka suhteen tosin ainakin Norra on tullut hakukriteereissä alaspäin (monilla lentoyhtiöillä on pituuskriteeri vähintään 160cm) ja aloin kirjaimellisesti itkeä bongattuani ilmoituksesta tuon seikan, joka on rassannut minua suunnilleen viimeiset 20 vuotta. Kuten nyt ehkä arvaattekin tästä tarinastani, en tosiaan päässyt haussa jatkoon ja seikkana ei varmasti auttanut se, että olin varannut kuukauden reissun juuri suunniteltujen haastatteluiden ajankohdalle. Kyllähän tuo pisti harmittamaan ja itkin koko hommaa täällä reissussa pariinkin otteeseen, vaikka nyt jokainen ehkä ymmärtää, ettei ole kyse mistään maailmanlopusta.

Silti harmittaa, koska olin jo ajatuksen ja käytännön tasolla ehtinyt järjestellä arkeani tuon mahdollisen rekryprosessin etenemisen kanssa yhteensopivaksi. En ole aikaisemmin tainnut avata mitään työnhakuun liittyvää seikkaa täällä näin yksityiskohtaisesti, mutta jostain syystä koin nyt, että halusin sen tehdä. Ehkä siksi, että tämä jotenkin kosketti minua pitkäaikaisena haaveena erityisen paljon ja koen tarpeelliseksi käsitellä seikkaa jollain tapaa. Rehellisesti olen työhistoriani aikana saanut useimmat paikat, joihin olen päässyt haastatteluun, jonka vuoksi tilanne ehkä harmittaa senkin vuoksi erityisen paljon, että homma tyssäsi jo alkuunsa, vaikkakin hakijoita olikin aivan ennätysmäärä tällä kertaa. Tällä hetkellä onkin fiilis lähinnä, että mitäs nyt sitten? Olen yhtäaikaa helpottunut siitä, että kevät on taloudellisessa mielessä mahdollista vain olla ja tuumailla näin yrittäjänä, mutta en kuitenkaan tunne, että edes haluaisin työn saralla haahuilla eteenpäin kuukausi kerrallaan, koska suhtaudun pohjimmiltani uraan kuitenkin melko systemaattisesti ja itselleni jo jonkun paikan hakeminen täytyy tarkoittaa sitä, että haluan tätä tosissani sen sijaan, että hakisin paikkoja aivan huvikseni. Hassua kyllä, nykyään tuntuu kuitenkin esimerkiksi palkkaus jopa aivan toissijaiselta asialta uraa pohtiessa, vaikka tietynlaista haastetta toki toivoisi, koska en koe pelkän bloggaamisen olevan työmielessä itselleni niin älyllisesti haastavaa, että jaksaisin tehdä vain sitä kovinkaan pitkään.

Hassua kyllä, olin aikalailla tasan vuosi takaperin hyvin samanlaisessa tilanteessa elämässä. Suurten kysymysten äärellä ja äimän käkenä yleisesti, että mitä nyt ja seuraavaksi. Olenkin huomannut, että oma elämäni noudattaa usein hyvin samanlaisia syklejä ja kausia. Niitä kun tuntuu, että oikeasti kaikki mahdollinen menee pieleen ja hetken päästä kaikki onkin yhtäkkiä aivan mainiosti. Hassua kyllä, usein nämä kaudet noudattavat juurikin samoja vuodenaikoja ja tuntuu, että olen usein samaan aikaan vuodesta aina niiden samojen elämää suurempien kysymysten äärellä. Kai se on elämää ja itse pyrin luottamaan siihen, että monesti (ainakin toivon mukaan) käy hyvin ja ajautuu viimeistään sattuman kaupalla juuri niiden sillä hetkellä oikeiden juttujen äärelle. Tai sitten vaan saa selkeyttä ajatuksiinsa ja hoksaa, että tämä on juuri sitä, mitä nyt haluan tehdä.

 

Tulipas sekalaisia ajatuksia ja pitkästä aikaa tämmöistä hieman syvällisempää pohdintaa kaikesta 😀

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Vuosi yrittäjänä – 2019 tilinpäätös ja ajatuksiani työstä

Tällä viikolla olen käsitellyt blogissa paljon uraa ja yrittäjyyttä. Ja eihän siinä, aihe on vuosi toisensa jälkeen yksi suosituimmista. Viime viikot olen jännittänyt erästä asiaa, nimittäin yritykseni ensimmäistä tilinpäätöstä! Vuosi 2019 oli ensimmäinen kokonainen vuoteni yrittäjänä perustettuani toiminimeni loppusyksystä 2018 ja tällä tiellä ollaan edelleen. Omalla kohdallani toi yrittäjyys mukanaan uuden opettelua, enemmän vastuuta oman talouden hallinnasta ja verotusasioista, mutta toisaalta myös tietynlaisia vapauksia. Ensimmäinen tilikausi jännitti erityisesti verojen suhteen, joista jaksan aina panikoida. Palkkatöissä on tapanani ollut aina viilata veroprosentti mahdollisimman ylös, koska olen luonteeltani tyyppiä ”kaikkeen varautuja” ja olen aina pyrkinyt siihen, että verottaja muistaisi ainakin tonnin palautuksilla. Ilmaista lainaa valtiolle ja diipadaa, tiedetään, mutta itseäni ei ole jaksanut häiritä se, että olen vuoden mittaan säästänyt huomaamattani johonkin, jonka parhaimmassa tapauksessa jaksaa unohtaa.

Itseasiassa en ole koskaan jaksanut ymmärtää sitä tietynlaista kiukuttelua siitä, ettei veroja makseta yhtään sen enempää kuin pitäisi. Kukin tietysti tavallaan, mutta jos vertaa tilannetta vaikka tilisäästämiseen, ei ainakaan voida puhua mistään paremmista koroista pankkitilillä lojuvien rahojen suhteen. Omasta mielestäni siis parempi vaihtoehto lainata verottajalle rahaa ja säästää samalla parempituottoiseen vaihtoehtoon nettotuloista, kuin optimoida veroprosentti tismalleen ja pahimmassa tapauksessa elää kädestä suuhun unohtaen säästäminen kokonaan. Mutta niin, tämä vain oma mielipiteeni. Ajatus vähän lähti laukkaamaan verotuksen suhteen, mutta pointin piti olla se, kuinka olen stressannut vuoden aikana toiminimen verotusta tilanteen ollessa niin uusi, eikä ainuttakaan verovuotta yrittäjänä vielä takana.

Loppuvuoden elämänkriisini keskellä ehdin jo vakavasti harkita heittäväni hanskat tiskiin yrittäjyyden suhteen jo melko piankin, mutta pohdittuani ja punaroituani asiaa olen tullut siihen lopputulemaan, että tällä mennään nyt toistaiseksi. Vaikka yrittäjyys välillä ahdistaakin, tuottaa ajatus kokopäiväiseen toimistotyöhön ja TES:in mukaisiin lomapäiviin paluu aivan rehellisesti sanottuna enemmän ahdistusta. En jaksa juuri nyt pohtia tulevaisuuden suunnitelmia vuosien päähän ja kuten aikaisemmin mainitsinkin, voi olla etten enää vuoden -pari päästä elä yrittäjyydelle ja toivon paluuta kokopäiväisiin palkkatöihin, mutta tällä hetkellä koen sen sopivan elämäntilanteeseeni erinomaisesti. Tulevasta ei voi tietää, joten ennemmin keskityn siihen, joka tuntuu hyvältä juuri tässä hetkessä. Tietysti yrittäjyys tuo mukanaan myös erilaisia velvotteita ja ajoittain myös stressiä, mutta työssä on aina puolensa, olit sitten palkkatöissä tai yrittäjänä.

Jos täytyy nimetä asia, joka minulle tällä hetkellä on työn suhteen tärkeintä on se ehdottomasti vapaus. Se, että voin viettää kaksikin päivää viikossa pyjamatoimistolla tehden päiväni aikana juuri sitä mitä haluan. Tehdä aamulla herättyäni blogia, ottaa aamupäivällä kuvia, käydä lounaan jälkeen kävelyllä, tehdä lisää työjuttuja ja katsoa vaikka keskellä päivää YLE Areenasta dokkarin samalla pipotilauksia neuloen. Tai viettää etätyöviikon vaikkapa täältä Rukalta käsin. I know, saattaa kuulostaa jonkun korvaan utopialta, mutta täytyy muistaa, että vaakakupissa ovat myös ne yrittäjyyden kääntöpuolet. Teet työtä (ainakin pääasiassa) itsellesi, joten tietynlaista itsekuria ja vahvaa sisäistä motivaatiota kaivataan. Ja toki myös sitä, ettei työsi rajoitu niihin tiettyihin työtunteihin.

Vaikka ottaisin keskellä päivää pari tuntia rennosti, saatan tehdä saman ajan hommia esimerkiksi illalla tai lauantaina ja sunnuntaina, eikä kukaan tule muistuttamaan sinua hoidettavista asioista. Sometyön vitsaus onkin tunne siitä, että olet ”aina töissä”, joten juuri sitä työn ja vapaa-ajan tasapainottelua kaivataan. Hassua muuten huomata, kuinka tehokkaasti tässä reilun vuoden aikana on ehtinyt unohtaa esimerkiksi lakisääteisten lomapäivien kertymisen, nykyään on täysin itsestäänselvyys, että lomailen aina ”omaan piikkiin” ja työ kulkee mukana jossain määrin myös lomalle. Voisin kuitenkin todeta käsitteen downshiftaaminen kuvaavan parhaiten sitä tilaa, jota tällä hetkellä haluan tavoitella. Ennemmin elän pienen lapsen äitinä vähemmän stressaavaa, elämysrikkaampaa, vapaampaa, mutta rahallisesti kenties hieman heikompaa tai elämää, kuin teen ylipitkää päivää vain rahan tähden ja seuraavaa lomaa odotellen.

Yritykseni ensimmäisen tilikauden liikevaihto oli 45 000€ ja vaikka nyt ei mistään suurista bisneksistä puhuta, ilahduttaa minua ajatus siitä, että kykenen työllistämään itseni yrittäjänä. Lähden siis positiivisin mielin kohti uutta tilivuotta ja toista kokonaista vuottani yrittäjänä. Ajoittain kannan huolta siitä, mitä tapahtuu kolmen kuukauden tai puolen vuoden päästä, mutta tietynlaiseen epävarmuuteen näköjään tottuu. Ottaen huomioon, että elämme maailmassa, jossa kaikki tuntuu nykyään olevan enemmän tai vähemmän epävarmaa. Työelämä on murrosvaiheessa ja asia, johon itse haluan kannustaa muita on rohkeus tavoitella työn(kin) saralla niitä asioita, joista on kenties haaveillut jo kauan. Jossei kokeile siipiään tai tee toimenpiteitä tavoitteiden eteen, ei niitä ainakaan täydellä varmuudella saavuta. Yrittäjyys ei välttämättä ole kaikkia varten, mutta itselleni ehkä tärkein yrittäjyyden myötä oivaltamani asia on ollut se, että jos on mahdollisuus tehdä elämästään mielekästä työnkin suhteen, niin miksi ei sitä tekisi?

 

Kumpi on teille työssä tärkeämpää: Vakaus vai vapaus? 💰

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Nämä 7 x uravinkkiä laadin itselleni vuodelle 2020

Tuumailin viime viikolla muutamia uravinkkejä itselleni, joita parhaani mukaan haluaisin noudattaa vuonna 2020. Mihin pyrin tänä vuonna uran suhteen, mihin haluan käyttää enemmän aikaani ja mistä taas luopua? Ennen kaikkea toivon, että tämä vuosi olisi oikeiden valintojen ja mielekkäiden projektien täyteinen, sekä vähemmän stressaava ja kiireinen. Tässäpä siis oma reseptini onnistuneeseen työvuoteen ja muutamia itselleni laadittuja uravinkkejä! Ehkäpä joku teistäkin innostuu jotain vinkeistäni noudattamaan?

Entäs sitten ne intressini vuodelle 2020? Toki, kehittää yritystoimintaani ja ideoida uusia juttuja, mutta valehtelisin jos väittäisin, että haluan tehdä enemmän töitä. Tavoitteeni on päinvastoin vähentää työmäärää ja olenkin tehnyt päätöksen vähentää tuntejani konsulttina ainakin kolmanneksella. Tammikuu onkin alkanut pienemmällä työmäärällä ja rehellisesti, tuntuu kuin olisin lähiviikkoina ollut aivan eri ihminen kuin loppuvuodesta! Koska yrittäjänä vastaat itse myös omasta kehittämisestä ja kouluttautumisesta, on se myös itselläni tämän kevään fokuksessa; oppia uusia juttuja ja syventää osaamistani. Pari viikkoa takaperin perehdyin esimerkiksi vinkkeihin Facebook Liven pitämisestä ja taltioin ensimmäisen livetallenteen matkamessuilta, en tosin omaan kanavaani, mutta jokatapauksessa. Vaikka esimerkissä olikin kyse vain pienestä jutusta (ja tajusin muutenkin, etten ollut koskaan tehnyt minkään sortin live-tallennetta), sain hurjasti inspistä siitä, että opin jonkun uuden asian, oli se sitten pieni tai iso. Tavoitteeni onkin opetella ainakin kerran kuukaudessa jokin uusi taito työhön liittyen.

Sitten niihin omiin uravinkkeihini 2020 👩‍💻

 

Haluan hahmottaa selkeämmin omat parhaimmat vahvuuteni ja panostaa niihin. Sen sijaan, että yrittäisin olla jotain, mitä muut minulta toivovat tai tehdä asioita, joita muut toivoisivat minun tekevän. Välillä on toki hyväksikin hypätä epämukavuusalueelle, mutta itse en halua koko elämän olevan epämukavuusalueella kieriskelyä, vaan mukavaa tekemistä ainakin siinä määrin kun se on mahdollista. Itselleni tarkoittaa tämä sitä, että pyrin tekemään enemmän asioita, joissa olen hyvä ja jotka itseäni kiinnostavat. Yksi tavoitteeni onkin hahmoittaa konkreettisesti omaa ydinosaamistani ja keskittyä kehittymään sen sisällä tietyillä osa-alueilla. Muutama ydinseikka, joihin haluaisin panostaa enemmän: Kirjoittaminen, luova ideointi ja kuvaaminen.

Vähemmän stressiä ja kiirettä – enemmän ideoita! Varsinkin luovan tekemisen suhteen olen huomannut, että mitä enemmän kiirettä ja stressiä, sitä vähemmän jaksat ideoida uutta tai miettiä tulevaa. Parin viime vuoden aikana olen tiedostanut itsessäni tiettyjä piirteitä, kuten taipumuksen olla välillä liian optimistinen oman ajankäytön tai jaksamisen suhteen. Tämä onkin monesti johtanut siihen, että olen haalinut liikaa hommaa tai lupautunut mukaan useampaan juttuun, kuin mitä ehkä oikeasti ehtisin tai jaksaisin tehdä. Tilanne johtaa helposti liialliseen työtaakkaan ja turhaan stressiin. Oma haasteeni onkin ollut löytää tietynlainen tasapaino esimerkiksi työmäärän suhteen. Yksi asia on kuitenkin selvää: Kun vähennät kiirettä ja pyrit välttämään stressiä, olet huomattavasti tehokkaampi siinä mitä teet ja uusia ideoita syntyy kuin itsestään. Vähemmän voi siis pitkässä juoksussa olla ehdottomasti enemmän!

Enemmän aikaa ”ei minkään tekemiselle”. Kaiken ei todellakaan tarvitse (tai pidäkään) olla suorittamista. Huomasin loppuvuoden aikana menneeni siihen, että pyrin lenkeilläkin optimoimaan ajankäytön niin, että kuuntelin esimerkiksi hyödyllisiä äänikirjoja ja käytännössä keskityin tuolloinkin johonkin. Alkuvuonna olen pyrkinyt tekemään yli tunnin lenkkejä, jolloin laitan musiikin soimaan ja yritän olla keskittymättä liikaa mihinkään – menen fiiliksen mukaan sinne minne huvittaa ja olen huomannut saavani taas yhä enemmän ideoita ja oivalluksia tai uppoutuneeni jonnekin vanhojen muistojen maailmaan, joka on ollut rentouttavaa. Haahuilu on siis parasta vastapainoa työlle- myös liikunnassa!

Uusien asioiden oppiminen. Nykymaailmassa tarkoittaa paikalleen pysähtyminen monesti huonoa, vaikka ajatuksena varsin ihanalta kuulostaakin. Ja tarkoitan tällä lähinnä työhön liittyvää kehitystä. Työelämässä arvostetaan nykyään ennen kaikkea oma-aloitteisuutta ja varsinkin oma-alotteista itsensä kehittämistä, joka toki vahvistaa myös markkina-arvoa työelämässä. Tarkoitan sitä, että pysyy kärryillä oman alansa kehityksestä; Mitä osaamista alalla kaivataan ja ideoita siitä, mihin voisin itse syventyä tai mistä hankkia erityisosaamista? Uuden oppiminen onkin aina plussaa, oli sitten kyse työelämästä tai vapaa-ajan harrastuksista. Parhaimmillaan voit saada uusien kykyjen tai harrastusten myötä lisäosaamista työelämään, uusia näkökulmia tai kykyjä, joka voi viedä jopa aivan uudelle urapolulle. Oma tavoitteeni on tänä vuonna oppia uusia juttuja niin työn saralla kuin harrastustenkin puolella, panostaa selkeisiin pohjiin, etsiä verkkokursseja aiheista, joista en vielä tiedä tarpeeksi ja kokeilla rohkeasti aivan uusiakin juttuja.

Haaveiden ja tavoitteiden määritteleminen konkretiassa. Mitä haluan, mitä se minulta vaatii ja kuinka päästä sinne saakka? Rakastan ajatella asioita prosessinomaisesti (haha). Panostaa vaiheisiin ja tuumailla keinoja päästä tavoitteeseen. Tietysti kaikkein tärkeimpänä on saada selkoa siihen, mitä ne suurimmat uraan liittyvät haaveet ovat? Kun selvä tavoite on määritelty, on realististen prosessien, resurssien ja polun hahmottaminen huomattavasti helpompaa. Ja haaveilu noin yleisesti motivoivaa kun tietää selvästi tavoitteen, jota kohti pyritään. Oli lopullinen tavoite sitten taloudellinen riippumattomuus tai työ, jota voit tehdä mistä päin maailmaa tahansa, lähtee kaikki itse tavoitteesta, jonka ympärille on helppo lähteä ideoimaan keinoja, joilla haaveet ja unelmat toteutetaan.

Bonus: Tehdä joka viikko yllättäviä juttuja ja asioita hetken mielijohteesta. Vain, koska extemporejutut johtavat usein niihin arjen parhaimpiin elämyksiin. Ainiin ja tietty toteuttaa mielekkäitä asioita, jotka ovat roikkuneet liian pitkään haave- tai to-do-listalla.

 

Mitä uraan liittyviä tavoitteita tai vinkkejä olette laatineet vuodelle 2020? Lähteekö joku vinkeistäni korvan taakse? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.