Olen potenut viime päivät ihan kamalaa lomaltapaluumasista. Aina se vaan iskee, vaikka kuinka odottaisi kotona kivat kelit ja muutenkin mukavat jutut. Joskus pahempana, joskus lievempänä. Myönnettäköön, että pidän kyllä kotona olosta ja niistä tutuista arjen rutiineista, mutta kukapa nyt ei nauttisi lomailusta.

Voi syödä huolettomasti missä milloinkin mieli tekee, hotellin siivooja siistii puolestasi ja elämä on muutenkin huoletonta ilman sitä tavallista arjen juttujen pyöritystä. Toki elämä on lapsen kanssa tietyllä tapaa helpompaa kotioloissa. Ja eiköhän tässä jo ole lomailtu aivan riittämiin. Olen aivan todella innoissani töihin paluusta, mutta matkailu ja matkahaaveilu kun ovat se elämän suola. Ei varmasti ole teillekään epäselvää! 😀

Olenhan matkailun suhteen semmoinen ikuinen haaveilija ja ihannetilanteessa on seuraava loma jo lyöty lukkoon siinä vaiheessa kun palaa edelliseltä kotiin. Nyt ei kuitenkaan ole seuraavasta reissusta tietoakaan ja toki syksylle ei muutenkaan voi mitään vielä suunnitella työkuvioiden vuoksi. Naperokin on näillä näkymin aloittamassa hoidon syksyllä, paikasta kylläkään ei vielä ole mitään tietoa..

Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta ihan kamalan monessa paikassa reissatessa ei ole tullut semmoista tunnetta, että tuonne minä kuulun. Ainakaan siis täysin tosissaan. Rehellisyyden nimissä Biarritzissä tuntuu siltä. Tunne oli läsnä jo viime vuoden ekalla reissulle, mutta myös nyt tuntui siltä. Toki sanoin Seychelleilläkin, että haluaisin muuttaa sinne, mutta ihan täysin realistinen ei tuo haave kuitenkaan ollut. Lähinnä nyt semmoista höpötystä.

Samoinhan olen aina salaa haaveillut elämästä esimerkiksi Loseissa, mutta sitten taas elämä noin kaukana, EU:n ulkopuolella ja suuressa metropolissa ei ehkä kuitenkaan olisi minun juttuni. Arjen rakentaminen, töiden hankkiminen sun muu olisi niin paljon haastavampaa. Lapsen kouluista, hoidosta tai terveydenhuollosta puhumattakaan! Ei nyt tietysti mahdotontakaan.

Kerrottakoon tähän väliin pieni salaisuus.. Lapsesta saakka olen jollain tapaa kokenut oloni jollain tapaa juurettomaksi Suomessa. Asuinhan lapsena muutaman vuoden Tukholmassa, jonka jälkeen varsinkin oli alkuun vähän outoa asettua takaisin huomattavasti pienempään kaupunkiin Jyväskylään. Tokihan nyt Ruotsin ja Suomen välillä ei voi mistään varsinaisesta kulttuurishokista puhua, mutta kyllä niitä eroja loppupeleissä löytyy yllättävän paljon.

Myös sitä rasismia suomalaisia kohtaan, jota yllättävää kyllä jouduin jo tuolloin ihan pikkutyttönä kokemaan Ruotsissa ”ulkomaalaisena” sen koommin tässä postauksessa asiaa yksityiskohtaisesti avaamatta. Valtaosa ystävistänikin toki olivat muuta kuin ruotsalaista alkuperää, jolloin oltiin toki samaa ”ulkkisporukkaa” joka antoi tietynlaista yhteenkuuluvuutta, mutta onhan se pöyristyttävää kuinka jo ekaluokkalaisillakin on ennakkoluuloja ulkomaalaisista.

Ja Ruotsin ja Suomen välillä kun tuo syrjintä menee usein juuri vain toiseen suuntaan. Ainakin näin oman kokemukseni mukaan. Suomessa kun sitävastoin Ruotsissa asumista enemmänkin ihailtiin. Ehkä tuokin on jollain tapaa alitajuisesti tehnyt sen, että jotenkin ei virallisesti ole tuntenut kuuluvansa tännekään, kun on jollain tapaa joutunut häpeämään alkuperäänsä. En varmaan ollutkaan aikaisemmin aiheesta täällä puhunutkaan.

Toki aina on ollut paljon ystäviä ja olen viihtynyt tavallaan missä milloinkin olen asunut, mutta aina se mieli on kuitenkin harhaillut ulkomaille. Ihan jo pikkutytöstä saakka. Päivänselvää oli aina, että muutto tulee vähintään Helsinkiin töiden perässä. Toisaalta, nyt taas äitinä haluaisi lapselle mahdollisimman rauhallisen paikan kasvaa.

Ehkä juuri runsas matkustelu on vaikuttanut siihen, että on nähnyt enemmän elämää muualla ja saanut hahmoteltua, että millaista elämä ja arki voisivat olla Suomen ulkopuolella. Vielä lukiossa olin sataprosenttisen varma, etten ikinä jäisi Suomeen asustelemaan, mutta kuinkas kävikään.

Toisaalta, viihdyn kyllä Helsingissä ja Suomi on toki loistava paikka asua, mutta tiedättekö, eihän kaikkien kuulu viihtyä koko elämäänsä jossain paikassa vain sen tähden, että on syntynyt sinne. Yksi suurimmista haaveistani on, että voisin joskus tehdä töitä, jotka onnistuisivat edes osittain etänä Suomeen. Edes hetken. Toki se arki tulee vastaan missä tahansa ja ainahan loma eroaa siitä normaalista arjesta, mutta kyllä se asuinpaikka silti vaikuttaa elämään paljon.

Nyt ei ole kyse mistään ”Suomi on nolo paikka”-jänkäyksestä tai pätemisestä sen suhteen, kuinka paljon parempi muualla on, päinvastoin. Maailmasta ei varmasti löydy turvallisempaa paikkaa asua kuin Suomi, enkä kyllä muihin paikkoihin verraten keksi asioita, jotka täällä olisi huonosti. Mutta silti en osaa selittää, ehkä kyse on enemmän juuri kulttuurista tai infrastruktuurista, jotenkin vaan siitä yleisestä fiiliksestä. Tai oikeastaan tunteesta, jota on vaikea selittää. Siitä, että mikä paikka tuntuu omalta.

Sitten muihin juttuihin! En varmaan ole tainnutkaan mainita täällä haaveestani päästä Köpikseen! Se on ollut parin vuoden ajan takaraivossa semmoinen ”olisi kiva käydä”-kohde, vähän samaan tyyliin kuin Islanti. Toki Islanti kiehtoo huomattavasti enemmän. Köpiksessä ja Tanskassa ylinpäänsä on taidettu käydä ainoastaan lentokentän verran muutamaan otteeseen.

Kuten olen ehkä aikaisemmin tainnutkin mainita, niin on tavoitteeni jatkossa pyrkiä matkustamaan enemmän juurikin minireissuja. Käydä paikoissa, joissa ei ole aikaisemmin tullut käytyä, esimerkiksi viikonlopun ajan. Toki rakastan aurinkolomilla löhöilystä, mutta en kuitenkaan ole tyyppi, joka haluaisi matkoilla nähdä vain ja ainoastaan sen hotellin altaan.

Tykkään kokea uusien paikkojen fiilistä, paikallisia arjen juttuja, kuten paikallisesta leipomosta ostettua pullaa, kävelyä rauhallisilla kujilla ihan vain ihastellen ja semmoisia loppupeleissä varsin simppeleitä juttuja. Asioita, jotka synnyttävät muistoja ja kokemuksia. Mikään superahkera nähtävyyksissä ravaaja en kuitenkaan ole ja lomilla tykkään rennoista jutuista ja fiiliksen mukaan menosta. Aikatauluttaminen ja liika etukäteen suunnittelu eivät ole minun juttujani.

Nyt olenkin suunnitellut 1-2 yön viikonloppureissua Köpikseen ennen töiden alkua. Olisi niin ihana päästä! Myönnettäköön, että yksi motiivi on lähin Isabel Marantin liike, joka löytyy juuri Köpiksestä 😀 Saa nähdä tuleeko reissusta mitään! Jostain syystä myös Sveitsi on alkanut kiehtoa.  

En ollut ennen juurikaan kiinnostunut mistään minireissuista, puhumattakaan lähikohteisiin. Oli päästävä mahdollisimman kauas ja pitkäksi aikaa, mielellään 3-4viikoksi aina putkeen, kaikki lomat siis kerralla sileäksi. Ehkä nyt iän myötä on alkanut jotenkin enemmän arvostaa myös semmoisia pienempiä arjen irtiottoja ja muutakin kuin niitä trooppisia rantakohteita. Jos Köpis on loppukesän kohde, on Islantiin päästävä ihan viimeistään ensi vuonna! Myöskään sen Italian suhteen (Sardinia tai Amalfi) en todellakaan aio jahkailla ensi vuotta pidempään 🙂

Joitain kuvia sain järkkärilläkin otettua reissussa ja tässäpä aikalailla se koko saldo niiden asukuvien lisäksi. Parina päivänä kävin kameran kanssa kiertelemässä muutamalla kujalla ja koukutuin aivan täysin noiden talojen kuvaamiseen 😀 Niin kauniita!

Haaveiltiin jo kuinka asusteltaisiin tuolla ja käytäisiin tekemässä ruokaostokset aina tuolta kylän kauppahallista. En uskonut, että sanoisin näin, mutta kamala ikävä niitä patonki- ja croissant-aamiaisia, vaikkeivät todella olleet muuta kuin vehnää ja voita. Kylkeen vielä lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua, niin kylläpä kelpasi!

Joskus Pariisin kentillä lentoa vaihtaessa on saanut ranskalaisista jollain tapaa epäkohteliaan kuvan ja ehkä se on ollut yksi syy, miksei Ranskan matkustelu pitkään aikaan ihan kamalasti kiinnostanut.  Ennen näitä kahta Biarritzin reissua. Alkuunhan ajattelin Biarritzistäkin, että njääh, katsotaan nyt millainen se on.. Ja sitten rakastuin aivan täysillä! Nyt toki nuo turistimassat hieman ärsyttivät, mutta kauden ulkopuolellahan paikallisten asukasluku on vain reilu 25 000.

Ei tietysti koskaan saisi yleistää muutaman kokemuksen perusteella, mutta usein se ennakkokäsitys syntyy vahvana tuommoisten perusteella. Biarritzissä kaikki ovat kuitenkin todella mukavia ja Enkkukin sujuu pääasiassa melko hyvin paikallisilta. Olette ehkä saattaneetkin huomata kuinka tohkeissani olen ollut tästä meidän viikon reissusta! 😀 Ensi vuonna taas ehdottomasti Biarritziin! Eiköhän nämä reissupostaukset ole nyt hetkeksi loppuunkäsitelty, heheh. Alunperin piti tulla vain pikaisesti höpöttelemään tuosta lomamasiksesta, mutta näköjään ajatus vähän karkasi.

 

Onko ketään sieluntovereita tuon ”juurettomuuden” suhteen? Oletteko löytäneet sen ”oman paikkanne”?

 

Ps. Olkaa muuten kuulolla, myöhemmin tänään tai viimeistään huomenna on luvassa arvontaa!