Uusi tukka ennen ja jälkeen!

Yhteistyössä Idhair

Reilut pari viikkoa olen totutellut uusiin pidennyksiini ja ajattelinkin nyt tehdä tämän postauksen uusista hiuksistani. Noin kuukauden ehdin sinnitellä ilman pidennyksiä, tätä ennenhän oli päässä Rapunzelin teipit tuuhennoksena noin oman hiusten mittaan leikattuna. Kerroinkin teille, että tarkoitukseni on toistaiseksi pitää vaalennuksesta paussia ja tässä päätöksessä on edelleen pysytty. Olen ehdottomasti pidennysihminen ja tykkään isosta tukasta. Vaikka jo pidemmän  aikaa onkin ollut projektina se oman tukan hyväkuntoiseksi kasvatus, tulee se näiden katkenneiden latvojen kanssa kestämään ainakin ensi kesään, ennenkö siis saan omasta hiuksista leikattua edes suunnilleen tasapaksun lyhyen polkan. Siihen asti pötkitäänkin varmasti näiden pidennysten kanssa!

Koin pientä kriisiä kampaajani Johannan muutettua Sveitsiin, olin käynyt kuitenkin hänellä viiden vuoden ajan. Ensin Qhairissa ja sitten HDH:ssa Johannan siirryttyä omaan liikkeeseen. Kun uuden kampaajan etsiminen tuli ajankohtaiseksi, aloitin kysellä ympäriinsä suosituksia, kunnes esiin nousi ihan ylivoimainen suositus ”pidennysgurulle” Maria Häppölälle Uudenmaankadun Qhairiin. Viiden henkilön suosituksesta siis marssin Marialle konsultaatioon ja kerroinkin jo aikaisemmin hänen kertoneen heti alkuunsa, että hiusteni katkeilun syynä on aika varmasti juuri hormonaalinen, luultavasti imetys ja sen lopetus. Noh, sehän selittää! Päädyimme varaamaan pidennysajan ja kävimme hieman läpi sitä, mihin suuntaan haluan hiusteni kanssa mennä.

Tässä hiusteni lähtötilanne

Olin itseasiassa jopa hieman yllättynyt kuinka hyväkuntoiselta hiukseni näyttivät takaapäin. Lukuunottamatta tuota selvää rajaa, joka siis menee tuossa keskellä josta hiukset yksinkertaisesti siis ovat katkenneet. Ymmärrätte varmasti tuon sivukuvan jälkeen, että en todellakaan ole vitsaillut niiden haperolatvojen kanssa. Tämän vuoksi olen siis aikalailla pitänyt hiuksia kiinni nutturalla. Hyväkuntoisen ja paksumman tukan raja menee aikalailla tuossa silmien korkeudella. Siitä alaspäin on latva katkennut ja haperoitunut tyystin.

Maria käyttää sinettipidennyksissä mielellään ainoastaan B’Longin Pro-hiusta, jonka on todennut ehdottomasti parhaimmaksi. Itsehän olen todella valikoiva pidennyshiuksen kanssa ja kieltämättä alkuun vähän epäilin, että onko tuo hius muka oikeasti niin hyvää. Ja olen kyllä yllättynyt! B’Long Pro on neitsythiusta, jota ei ole käsitelty rajuilla kemikaaleilla. Säikähdin hiuksen sävyä paketissa, mutta Pro-hius on nimenomaan tarkoitus sävyttää asiakkaan toiveen mukaan ja on neitsythiuksena ikäänkuin ”raakahiusta”, joka taipuu asiakkaan toiveeseen. Hiuksen taipuisuus on hyvä, mikä tarkoittaa sitä ettei se ole jäykkä ja liian paksu, kuten joidenkin merkkien hiukset. Pro-hius on vain kampaajille myytävissä, mutta yhtälailla laadukas B’Longin ”perushius” on myynnissä myös kuluttajille. B’Longin jälleenmyyjänä toimii Idhair. Ihkaensimmäiset pidennykseni 10v sitten ovat itseasiassa olleet B’Longin. Tuolloin ei tosin vielä ollut valikoimissa tuota Pro-hiusta ja se kampaaja-tukka oli samaa kun tuo nykyinen kuluttajaversio.

Pidennyksistä Marialla on 15 vuoden kokemus ja voin kyllä kertoa, että hän taitaa ne aivan mielettömän hyvin!!! Kun kävin hakemassa yhteistyön merkeissä nuo hiukset Idhairista, kerroin heidän edustajalleen, että kampaajani oli suunnitellut pilkkovansa jokaisen sinetin vielä useampaan, jopa 3-4 osaan. Edustaja oli sitä mieltä, ettei tuo voi olla mahdollista, mutta kun kuuli kuka kampaaja on kyseessä, ymmärsi asian ja naureskeli, että ei ole kuule mitään hätää, Maria kyllä osaa nämä hommat. Ja tosiaan, sinetit laitettiin hentoon tukkaani todella ohuissa ja luonnollisissa osioissa. Kun osiot ovat tarpeeksi pieniä, eivät ne rasita omaa hiusta. Yksikään sinetti ei ole irronnut harjatessa tai pestessä, vaikka osiot ovat todella ohuita. Maria ei suostu tekemään pidennyksiä ilman konsultaatiota, koska haluaa taata, että tulos on juuri asiakkaalle täydellisesti sopiva, eikä esimerkiksi liian yliampuva pidennys. Tämä oma pidennykseni on oikeastaan siis tuuhennos ja koko päähän meni noin 1,5 pakettia hiusta, yleensä kun koko pään pidennykseen suositellaan noin 4 pakettia. Lisäämme sinettien määrää pikkuhiljaa kunnes oma katkeillut hiukseni tuosta vähän kasvaa ja elpyy. Toistaiseksi halusimme siis mennä mahdollisimman luonnollisella meiningillä. Itselleni laitettiin kolmea sävyä (V11, V10 ja normi-Blongia T18/22), jotka ennen kiinnitystä sävytettiin viileän tuhkan sävyiseksi.

Tässä vielä pompulakuvaa hiuksista! Voin kyllä sanoa olevani äärimmäisen tyytyväinen kiinnitystapaan ja kohtiin. On ihanaa pitää hiuksia ponnarilla ja korkealla kiinni, ilman että sinetit näkyvät! Myös B’Long Pro:n laatuun olen ollut hurjan tyytyväinen. Hius ei ole liian paksua, muttei kuitenkaan niin höttöäkään kuin esimerkiksi Rapunzel, josta tosin aikaisemmin kovasti tykkäsinkin. Btw, nämä eivät ole takkuuntuneet ollenkaan, kertaakaan! Lisäksi näillä B’Longin hiuksilla on parin kuukauden täysi tyytyväisyystakuu. Jossei laatuun ole tyytyväinen, saa hiukset reklamoida. Kuulemma on todella harvinaista, että moista tapahtuisi, koska hius on kuulemma todella pidettyä. Maria on kuitenkin tehnyt pidennyksiä jo 15 vuotta, eikä enää itse suostu muuta hiusta käyttämään, kertonee jo jotain 🙂

Voin tehdä myöhemmin tarkemman postauksen siitä, millaista tukkaa tavoittelen. Oma sävy saa siis rauhassa kasvaa ja jos siltä tuntuu, niin laitetaan jossain vaiheessa tyveen rentoa balayage-raitaa. Beach blonde on siis se, mitä kohti mennään.

Ja tässä vielä hiukset auki viime viikolla.

Ja huom! Hehkutuksesta huolimatta kampaajakäynti maksettu ihan omasta pussista 😉 Pidennyshiukset on saatu yhteistyön tiimoilta Idhairista. Pidennysten tiimoilta voin siis todellakin suositella Mariaa Uudenmaankadun Qhairista, sekä tätä B’Longin Pro-hiusta.

Ja sain teille myös jakoon alennuskoodin Idhairin verkkokauppaan. Koodi iines15 antaa marraskuun loppuun saakka -15% alennuksen koko valikoimasta, myös Blongin laadukkaasta kuluttajille suunnatusta pidennyshiuksesta. Muita merkkejä löytyy esimerkiksi Moroccanoil, Divaderm ja Evo. Idhairilla on myös oma hiustenhoitolinja, esimerkiksi nämä pidennyksille tarkoitetut Belonger-tuotteet, jotka myös itselläni lähtevät pian kokeiluun 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Toimivat niksit parempikuntoiseen tukkaan

Jokainen teistä pitkäaikaisemmista lukijoista on varmasti varsin perillä kaikista mahdollisista hiuskriiseistäni, joita tässä vuosien varrella on tullut kohdattua. Milloin on ollut hormonien aiheuttamaa hiustenlähtöä, huonokuntoisten hiusten katkeilua, välillä tai useinkin, on aloitettu oman hiustenvärin kasvatus ja sitten jossain vaiheessa sorruttu vaalentamiseen. Kuvio on varmasti monelle teillekin tuttu, hiusjutut tuottavat kyllä meille naisille yllättävän paljon päänvaivaa. Te kaikki, ketkä siis omistatte upeat, paksut ja hyväkuntoiset hiukset, saatte olla todella onnekkaita! Itse olen vuosia yrittänyt kasvatella tukkaani tasamittaiseksi ja kohentaa sen kuntoa, mutta tuloksetta. Jokin aika takaperin kirjoittelin kuitenkin uusista tuulista hiustenhoidon saralla, sekä myös niistä Joicon vaaleiden hiusten tuotteista, jotka ovat tulleet omalla kohdallani jäädäkseen.

Tällä hetkellä omien hiuksieni tilanne on se, että sen aiemmin mainitsemani hormonaalisen katkeilun seurauksena aikalailla KAIKKI päällishiukseni ovat katkeilleet noin 15 sentin mittaan. Kauttaaltaan. Näky on siis kertakaikkiaan hirvittävä. (Kuvaa tulossa myöhemmin :D) En jaksa enää sen koommin stressailla noiden pätkähiusten perään, koska hius on onneksi uusiutuva luonnonvara ja onhan niitä tullut tässä turhaan murehdittua. Siksi kävinkin viime viikolla ottamassa ne pidennykset takaisin, jotta voin taas pitää hiuksia auki. Vaalennuksesta luovun tällä kertaa toistaiseksi kokonaan ja kasvattelen omaa hiustenväriä esiin. Ajoittainen raidoitus ei ole poissuljettu, mutta hiuksia rasittava kokovaalennus on jatkossa no-no. Ja hei! Hyviä uutisia täältä suunnalta! Nimittäin tämän viime kuukausien aktiivisen hiustenhoidon seurauksena hiusteni kunto uusien hiusten osalta on kohentunut huomattavasti!! Voisinkin kertoa näitä muutamia (osittain jo täälläkin aikaisemmin esiteltyjä) vinkkejä siihen, miten olen saanut tukan tuuheutumaan ihan huomattavasti.

Kerroin jo kesällä aloittaneeni hiuspohjan hoidon. Tähän olen käyttänyt kahta erilaista hiuspohjan kuorintaa, naamiota ja hiuspohjan seerumia. Käytössäni on ollut hellävarainen hiuspohjaa kuoriva shampoo Back to the roots-sarjasta ja saman sarjan hiuspohjaa ravitseva hoitoaine. Sopivat mainiosti päivittäiseenkin käyttöön silloin kun ei ole ihan kamalasti aikaa lotrailla hiuspohjan hoitoaineilla. Tujumpina tuotteina ovat sittemmin olleet käytössä nuo kuvissa näkyvät Grow Gorgeous-tuotteet, joista postasin aiemmin täällä. Tuotteiden idea on nimenomaan aktivoida tehokkaasti uuden hiuksen kasvua ja luoda hyvät edellytykset terveelle päänahalle, sekä sen myötä myös hyväkuntoisille hiuksille. Olen käyttänyt kuorintaa ja hiuspohjan naamiota viikottaisena kuurina, sekä sitä sarjan hiuspohjaseerumia päivittäin. Sen seerumin sainkin loppuun juuri viime viikolla ja nyt lähteekin käyttöön seuraava vähän samantyylinen tuote.

Postailin kesällä aloittaneeni kolmen erilaisen Evonia-hiusravinteen käytön. Näistä kolmesta erilaisesta valmisteesta olen nyt syönyt yhtä listaa vaille kaksi ja viimeinen paketti Evonia Keratinia lähtee pian käyttöön. Nyt onkin käytössä vielä tuo pinkki valmiste eli Hiusten tehoravinne. On muuten Hyvinvionnilla lokakuun ajan lähes puoleen hintaan alessa! Uskon, että myös nämä ovat vahvistaneet hiuksia, koska myös kynnet ovat olleet erittäin hyvässä kunnossa ja koska en enää nykyään viihdy kovin pitkillä kynsillä, joudun jatkuvasti leikkaamaan niitä lyhyemmiksi. Myös kynsien liuskottuminen ja katkeilu on loppunut lähes kokonaan. Eron siis todella huomaa!

Omalla kohdallani myös hormonit vaikuttivat aivan selvästi hiuksiin ja ripsiin. Hiuksiin ensinnäkin raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen hiustenlähtönä , sekä sitten sen rasittavan latvojen katkeilun muodossa ja ripsiin taas tekemällä niistä lyhyet, todella hennot ja suorat. Vasta pari kuukautta imettämisen jälkeen lähtivät ripset palautumaan normaaleiksi ja huomaan tukankin sen jälkeen paksuuntuneen tyvestä ihan huomattavasti. Toki varmasti saa kiittää myös näitä muita hoitoniksejä. Lisäksi pyrin välttämään hiusten turhaa harjausta, muotoilua ja pesemistä. Nykyään menen 1-2 pesukerran viikkotahdilla, jos käytän kuivashampoota niin pärjään jopa tuolla yhdellä, jossei ole tullut treenattua. Tukkani on myös mukautunut tähän tahtiin, eikä ole oikeastaan rasvoittunut ollenkaan viime aikoina. Kampaajani mukana pitkä pesuväli on kasvatusprojektissa tärkeä juttu. Käytän mahdollisimman hellävaraista luonnonharjaksista harjaa, hyvää lämpösuojaa muotoilun alla ja levitän kuiviin latvoihin öljyseerumia ainakin kerran päivässä. Harjaan hiukset läpi noin kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. Yöllä pidän hiuksia löysällä nutturalla hellävaraisella pompulalla, joka ei yön aikana rasita hiuksia. Muuten tuppaa oma hiuslaatuni pörröttymään ja takkuuntumaan tosi pahasti hankautuessa tyynyä vasten.

Mainitsin jo aikaisemmin luonnollisen hiustenhoitobrändin, taiwanilaisen O’Rightin lanseerauksessa bongaamastani hiusten ihmekasvatus-seerumista/hiusvedestä Caffeine Hair Tonicista, joka siis lupaa nopeuttaa hiusten kasvua jopa tuplat normaalista. Sain kyseistä hiuspohjan kofeiiniseerumia blogin kautta testiin ja kuuri on viikonloppuna lähtenyt käyntiin! Tämä on loistava tuote hiustenlähdön tueksi esimerkiksi juuri hormonaalisten heittelyiden seurauksena (sattuneesta syystä näitä tullut omalle kohdalleni enemmän kuin tarpeeksi, ehheh..) ja omalla kohdallani nyt pääasiassa pieneksi ensiavuksi kasvattelemaan näitä avuttoman katkenneita latvoja. Mielenkiintoista nähdä, miten kasvu kiihtyy!

Kahvi ei piristä ja aktivoi ainoastaan kupin kautta nautittina, vaan yhtälailla ulkoisesti käytettynä esimerkiksi hiuspohjaa- ja juuria. Tämän seerumin luonnollinen kofeiini vahvistaa hiusjuuria ja aktivoi hiustenkasvua juuri optimaalisesti mm. kiihdyttämällä päänahan pintaverenkiertoa. Liika kofeiininsaanti voi nimittäin vaikuttaa myös päänahkaan yliaktivoivalla tavalla, samalla tavalla kuin suun kautta nautittunakin. Seerumi sisältää kofeiinin lisäksi kasviperäisiä uutteita, kuten esimerkiksi inkivääriuutetta, jotka hoitavat ja lievittävät hiuspohjan ärsytystä, ehkäisevät hiuspohjan tulehdustiloja ja hillitsevät ylimääräistä talin eritystä. Musta tuntuu, että viimeaikoina on tullut entistä enemmän markkinoille juurikin hiuspohjaan keskittyviä tuotteita. Ja tottahan se on, terve ja hyvinvoiva hiuspohjahan on edellytys terveille ja hyväkuntoisille hiuksille.

O’Rigtin tuotteista tämä ihme-eliksiiri on kaikkein kallein ja onhan tällä tosiaan hintaa,  lähes 200 euroa. Kiinnostuneille vinkkaan, että hiusvettä (ja samoin muita O’Rightin tuotteita) löytyy Qhairin verkkokaupan valikoimista. Levittäessä tämä kihelmöi jonkun aikaa päänahassa jännästi! 😀 Sehän kertoo siitä, että pintaverenkierto lähtee käyntiin. Olen suhikinut (on siis kätevä sumupullo, semmoinen kuin hajuvesi!) tätä tasaisesti päänahkaan kerran päivässä, yleensä iltaisin, jotta seerumi pääsee yön aikana kunnolla vaikuttamaan. Tämä varmasti kiinnostaa monia ja olin itse ainakin tuotteen lupauksista aivan ällikällä lyöty siellä lanseerauksessa. Katsotaan siis mitä käy!

En osaa sanoa mikä näistä tekijöistä on ollut se merkittävin hiusteni hyvinvoinnin kannalta, mutta uskoisin, että varmasti ainakin nuo päänahkaa aktivoivat ja ravitsevat tuotteet, sekä sitten sisäisesti nautitut hiusten lisäravinteet. Pitkäjänteisyyttä hiusten kanssa tietysti aina vaaditaan, koska hius kasvaa kuukaudessa keskimäärin 1-2 senttiä (jatkossa tosin toivottavasti vähän enemmän tuon hiusveden ansiosta! :D), joten ihan muutamassa viikossa tuskin vielä saa ihmetuloksia aikaan. Omalla kohdallani ovat tulokset alkaneet näkyä nyt 2kk näiden hoitotuotteiden aloituksesta, joku aika sitten aloin nimittäin kiinnittää huomiota siihen, että tyvi on tuuhentunut ihan valtavasti ja uusi hius on laadultaan todella vahvaa!

Voin siis äärimmäisen lämpimästi suositella näitä tuotteita, mikäli hiusongelmat vaivaavat! Omalla kohdallani ainakin ovat olleet menestys 🙂

Hiusveteen tosin palaan myöhemmin kun olen saanut pullon käytettyä!

 

Postauksen tuotteet saatu testiin. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

IG-arvonta: Voita 2 lippua I love me-messuille

Itselleni I love me-messut ovat melkeinpä ainoat, joille olen osallistunut useampana vuotena putkeen. Mikäs nyt olisikaan kivempi juttu kuin kauneus/ hyvinvointi/ muotiaiheiset messut! Viime vuonna tein messuilta todella hyviä löytöjä ja toivottavasti tänä vuonna taas. Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa tänä vuonna 20-22.10, eli ihan pian!  Itse odotan messuja tänä(kin) vuonna todella innolla. Sen tiimoilta pistän käyntiin arvonnan Instagramin puolella, jossa on mahdollisuus voittaa kaksi sähköistä lippua kyseisille messuille 🙂 Osallistumisohjeet alla!

Näin voit osallistua kahden lipun arvontaan:

Seuraa minua Instagramissa @iines , tykkää I love me-julkaisusta ja kommentoi kuvaan tägäten esimerkiksi kaveri, jonka ottaisit messuille mukaan tai mitä tahansa muuta 🙂

Osallistumisaikaa on tämän viikon torstaihin 12.10 saakka, jonka jälkeen arvon voittajan ja kontaktoin IG:n yksityisviestillä!

Arpaonnea!

 

Liput saatu arvottavaksi Messukeskukselta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Vinkkini syysväsymyksen selättämiseen ja pimeän kauden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Melko kliseinen postausaihe syksyyn on jakaa vinkkejä syysväsymykseen. Itsekin varmaan olen useimpina vuosina väkertänyt kasaan postauksen juuri samaisesta aiheesta, mutta vuodesta toiseen pysyvät nämä vinkit kuitenkin melko samana ja onhan aihe taas jälleen kerran ajankohtainen. Siitä syystä laitan jälleen jakoon vinkkejä kaamosväsymyksen selättämiseen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi kun on loppupeleissä todella monen tekijän summa, siksi ajattelin jakaa myös vinkkejäni mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Pientä syysväsyä on nimittäin flunssan ohella ollut jo ilmassa syksyisen pimeinä sadepäivinä, joten pakko myös itse ottaa omista vinkeistä vaari asap!

Liikunta virkistää mieltä ja kehoa. Olen viime viikkoina huomannut todellisen motivaation notkahduksen liikunnan suhteen. Huonompaan suuntaan siis nimenomaan. Kun ulkona sataa ja on hämärää, niin lenkille lähtö on viimeisenä mielessä ainakin omalla kohdallani. Liikunnat ovat olleet ihan minimissään viimeisen kuukauden aikana, aika ei vain ole riittänyt ja nyt tämä flunssa. En muista milloin olisi tullut näin pitkä tauko treenistä! Kunhan paranen tästä räkätaudista, niin patistan itseni juoksemaan ja joogaan, oli miten oli! Treeni ei nimittäin kaduta ikinä ja sen jälkeinen hyvä fiilis on sanoinkuvailematon. Sen nuutuneen olon nimenomaan huomaa seurauksena liikunnan vähyydestä. Itselläni kun liikunta nimenomaan tuo lisää energiaa.

Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Väsyneenä tekee aina mieli ravintoköyhää mättöruokaa, joka puuduttaa oloa entisestään. Se onkin sitten aikamoinen noidankehä ja mielestäni pimeinä vuodenaikoina pitäisi erityisesti panostaa ruoan laatuun. Terveellinen ja ravintorikas ruokavalio piristää ja antaa energiaa, jonka myötä myös makeanhimo ja mättöruokahimotus vähenevät. Olen pyrkinyt suosimaan lounailla paljon esimerkiksi ravitsevia salaatteja, vaikkapa Pupun salaatit ovat yksi lounaslempparini, niissä on reippaasti lehtikaalia, proteiinia ja hyviä ainesosia verrattuna joidenkin paikkojen höttösalaatteihin. Silti on viimeaikoina noin muuten tullut syötyä vähän huonosti ja epäsäännöllisesti. Pitkiä ruokailuvälejä, välipalaksi paahtoleipää tai muuta hiilarimättöä.. Tiedostan itsekin, että syyttäminen on tässä vuodenajassa ja tarkoitus olisi pistää ruokavalio taas ojennukseen. Hyvä pointti on kuitenkin se, että töissä voi lounaan merkeissä panostaa juuri niihin salaatteihin ja terveellisempiin välipaloihin, kuten hedelmiin tai pähkinöihin. Se on jo alku!

Vitamiinit. Varsinkin C- ja D-vitamiineja suositellaan pimeinä vuodenaikoina nauttimaan reippaasti ja D-vitamiinin puutos saattaa oireilla juuri väsymyksenä. Lisäksihän kalsium tarvitsee imeytyäkseen D-vitamiinia, joten pitkittynyt puute saattaa johtaa jopa luuston haurastumiseen. C-vitamiini on antioksidantti ja myös sen puutos voi oireilla väsymyksenä ja ärtyisyytenä. Ainakin omalla kohdallani C-vitamiinin tankkaus virkistää kehoa ja mieltä, joten hedelmät, marjat ja muut vitamiinipommit tulisi pitää ruokavaliossa myös talvella! Mikäs tämän suhteen sen parempaa kuin juuri alkanut satsuma-kausi. Itse koukutun satsumiin jokaikinen syksy, ihan parasta. Voisin syödä vaikka pussin päivässä, haha. Ja nimenomaan kirpeämpiä satsumia, yleensä villitys laantuu vähän siinä vaiheessa kun tilalle tulee klementiinejä. Ensisijaisesti pyrin siis nauttimaan C-vitamiinin ruoasta, mutta D-vitamiinin juuri purkista. Edellisenä valmisteena on ollut tuo kätevä suihkittava DLUX D-vitamiinisuihke. Tänä syksynä ajattelin kuitenkin tankata deetä reilummalla annoksella purkista!

Muutkaan vitamiinit eivät ole syyskaudella pahitteeksi, itse olen juuri ottanut taas pitkästä aikaa käyttöön viherjauhekapselit. Nuo kuvan Viridianin luomulaatuiset Soul Food-kapselit sisältävät valmiin yhdistelmän eri viherjauheita, kuten spirulinaa, chlorellaa, vehnäorasta, ohraorasta, sinimailasen lehteä ja Seagreens-merilevää. Viher- ja leväjauheet ovat luonnon omia monivitamiineja ja esimerkiksi spirulina ja chlorella sisältävät todella laajan haitarin vitamiineja ja ravintoaineita. Ne myös puhdistavat elimistöä kuona-aineista, joita kerääntyy mm. juuri unenpuutteen, huonon ravinnon tai stressin myötä. Detox-vaikutuksen lisäksi viherjauheet toimivat myös erinomaisena rusketuksen tehostajana! Ei tosin ehkä se ajankohtaisin juttu juuri nyt, mutta näin myös yhtenä ominaisuutena kaiken muun ohella 😀

Uusi harrastus. Kiinnostavien ja inspiroivien asioiden tekeminen virkistää myös mieltä, oli se sitten vaikka käsityöt, juuri se liikuntaharrastus, koukuttava sarja tai hyvä kirja. Itse uppoudun aina syksyisin varsinkin tv-ohjelmiin, jotenkin ihana odottaa aina uutta jaksoa jännityksellä! Nyt aloitin katsomaan Ruotsin Miljonääriäitien uusia jaksoja Rutosin netti-tv:stä, jee! Myös uusi liikuntaharrastus on ollut mielessä syksyksi. Hot jooga on kylmällä aina ihana valinta, mutta olen myös sen ohella tuumaillut aktiivisemmin myös pilatesta. Keväällähän kävin silloin tällöin joogan ohella myös pilatestunneilla. Liikuntamuotona koin sen todella mielekkääksi, keholle hellävaraiseksi, mutta silti äärimmäisen tehokkaaksi.

Olen tykästynyt kurkumiinilatteen! Pyrin välttämään kofeiinia aamun jälkeen ja varsinkin flunssaisena (tai muuten vaan kylmissään) mielellään joisi jotain muuta lämmintä kuin iänikuista kahvia tai teetä. Nyt olenkin iltapäivisin juonut kupillisen lämmintä kurkumiinilattea maitoon tehtynä. Alkuun ajatus tuntui ällöltä; puoli lusikallista kurkimiinijauhetta kuuman maidon sekaan, mutta nyt jo tykkään tuosta ihan täysillä! Jauhe sisältää kurkuma- ja inkiväärijuuren lisäksi aromaattisia mausteita, kuten chiliä, ceylonkanelia, vaniljaa ja kardemummaa. Mielestäni maku on todella miellyttävä, vaikka alkuun epäilinkin.

Kurkumalatteahan kutsutaan myös kultaiseksi maidoksi ja todelliseksi terveysjuomaksi matchan tapaan. Kurkumiini on hyväksi nivelille ja toimii vahvana antioksidanttina taistellen mm. tulehduksia vastaan. Itselläni on ollut käytössä tuo Viridianin luomulaatuinen valmis jauhevalmiste, näppärä testailijahan voi väkertää kurkumiinilatten myös itse tuoreista raaka-aineista. Itse liputan toistaiseksi tämän helpon valmisteen nimeen. Latteen voi muuten lisätä myös lusikallisen kookosöljyä tekemään siitä vielä astetta ravitsevamman, täytyy testailla seuraavaksi. Olen itse tehnyt kurkumiinilatten tavalliseen maitoon, mutta varsinkin flunssan aikana voi lehmänmaito lisätä limantuotantoa, joten jatkossa ajattelin testailla tätä myös mantelimaitoon tehtynä. 

Suun terveys on suuressa osassa yleisessä hyvinvoinnissa ja olenkin aiemmin postaillut kuinka tärkeää itselleni on perusteellinen hampaidenpesu. Ja siinä ohessa myös se oil pulling, josta myös taas pitkästä aikaa postailin äskettäin. Pimeinä vuodenaikoina pöpöt jylläävät ja itse ainakin pyrin pitämään kaikki tulehduksia aiheuttavat bakteerit pois suusta ja yleisesti kehosta. Yksi kausiflunssa on ihan tarpeeksi! Siksi olenkin lähiaikoina patistanut itseäni juuri öljypurskuttelun kanssa ja todennut tuon aiemminkin esittelemäni Georganicsin valmiin öljyseoksen todella näppäräksi! 15min purskuttelua datailun ohella ja sillä selvä. Nyt on tullut taas jopa muistettua koko homma 😀 Pesen hampaat aina purskuttelun jälkeen ja öljy puhdistaa suun niin tehokkaasti, että purskuttelun ja sähköhammasharjalla pesun jälkeen on suu yhtä puhdas kun hammaslääkärikäynnin jälkeen!

Kunnon yöunet! Tämä on itselläni ainakin ihan ehdoton, koska jos työviikkona pötkii alle 7h yöunilla, alkaa olo olla loppuviikkoa kohden todella nuutunut. Pyrin itse nukkumaan öisin vähintään 8h, mielellään vielä vähän enemmän. Tällöin en tarvitse päiväunia ja olen heti aamusta virkeänä. Pojalla puskee parhaillaan poskihampaita, joka on vaikuttanut taas vaihteeksi yöuniin ja napero on heräillyt pitkin yötä, sekä noussut aamuisin jo ennen kuutta mölyämään. Ennenkuulumatonta siis meidän perheessä, jossa nuo miehet ovat yleensä ehdottomasti aamu-unista sorttia. Viikonloppuaamut eivät siis tällä hetkellä ole olleet meidän taloudessamme niitä pitkään nukkumisen aamuja 😀 Kaiken levon ei tarvitse olla unta, vaan myös rentoutumisella ja meditaatiolla on suuri vaikutus. Mieli lepää vaikkapa metsälenkillä tai äänikirjaa kuunnellen, pointtina kuitenkin se, että on itselleen armollinen ja ottaa aikaa myös niille hetkille, jolloin ei tarvitse miettiä arjen pakollisia juttuja. Jutun jutu onkin olla vaan välillä tekemättä sen kummemmin mitään tähdellistä.

Valo. Pimeinä päivinä olen huomattavasti väsyneempi ja pahantuulisempi kuin aurinkoisina päivinä, vaikka olisikin yöllä nukkunut hyvin. Valoisuushan vaikuttaa suoraan aivotoimintaan ja siksihän esimerkiksi kirkasvalolamppu voi olla todella järkevä hankinta talveksi! Tähän samaan kohtaan täytyy tietysti myös lisätä aina niin ihana aurinkoloma. Mikäs nyt muka piristää pimeänä vuodenaikana paremmin? Lisäksi syksyissä ja talvissa on ihanaa se kun on joku loma jota odottaa. Näin kirjoittelee siis lannistunut Iines, jolla ei tosiaan ole edellenkään mitään reissusuunnitelmia lyöty lukkoon, blaah. Eka syksy ikinä!

Onko teillä kenties lisättäviä toimivia vinkkejä energisempään syksyyn?

 

Postauksen terveystuotteet saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Pretty in Paradise!

Muistatte ehkä kun alkukesästä ensimmäisen kerran pääsin kosketuksiin Lookfantasticin oman Beauty Boxin kanssa? Ihastuin tuolloin tähän kauneusboksiin ihan täysillä ja joku aika sitten sainkin Pretty in Paradise-version testiin. Kyseessähän on todellinen beauty boxien luksusversio, jonka voi tilata kotiin joko kuukausittaisena tilauksena tai yksittäin. Pretty in Paradise boksi on heinäkuun edition, eli vielä kesäteemalla mennään tämän sisällön osalta. Tosin, omalla kohdallani esimerkiksi kosteuttavat tuotteet ovat aina tervetulleita!

idnostokuva

Heinäkuun paratiisiboksi piti sisällään seuraavat tuotteet:

 

Moroccanoil kosteuttava muotoiluvoide. Arganöljyä sisältävä hoitava voidemainen tuote kosteuttaa ja siloittaa kuivia hiuksia, sekä antaa kiiltoa. Tämä antaa kevyttä pitoa ja sopii erinomaiseksi muotoilutuotteeksi esimerkiksi rentoihin lettikiharoihin 🙂 Tästä tykkään!

Hot Makeup 100% Happiness-aurinkopuuteri. Kevyesti kimmeltävä aurinkopuuteri, tuotteena melko perus. Voisin ehkä verrata Essencen aurinkopuuterin, melko samaa kamaa siis. Ei mikään superhyvä, muttei huonokaan. Tästä merkistä en kyllä ole aikaisemmin kuullut?

Cowshed-kasvovesi. Nykyään kaikki kasvovedet ovat muuten suihkutettavia beauty mistejä, myös tämä tuote täysikokoisena. Kasvoveden laventeli ja kamomilla rauhoittavat ihoa. Tuote ei sisällä keinotekoisia väriaineita tai parabeenejä. Kasvovesistä on myös todella vaikea mennä sanomaan niin tarkasti mielipiteitä kuin esimerkiksi kasvovoiteista, mutta tämä todella jättää ihon todella raikkaaksi ja äärimmäisen sileäksi! Käytän muutenkin beauty mistejä nykyään päivittäin puhdistetulle iholle ennen seerumia ja voidetta. Kiva tuote.

Mimitika. Ranskalainen brändi on pyrkinyt luomaan täydellisen kasvojen aurinkovoiteen. Kosteuttavassa ja tahmaamattomassa voiteessa on suojakerroin 50 ja se on suunniteltu erityisesti kasvoille käytettäväksi. Kesä meni tämän osalta ohi, mutta lähtee seuraavalle reissulle mukaan!

Jelly Pong Pong-korostuskynä. 4 in 1-tuote toimii korostuskynänä, silmiä kirkastavana sisärajauksena, pohjustusaineena ja tummien silmänalusten tai pienten ihovirheiden peiteaineena. Näppärä all-in-one-tuote esimerkiksi reissuun mukaan kun ei halua kantaa montaa tuotetta mukaan.

Regenerate-hammastahna. Tahnan patentoitu teknologia vahvistaa hammaskiillettä ja kevyesti poistaa pinttymiä. Tätä en ole vielä ehtinyt testailemaan, mutta saanut Lookfantasticillä todella hyvät arvostelut.

Omat lempparini tästä boksista olivat Moroccanoilin silottava voide ja Mimitikan aurinkovoide kasvoille. Kumpikin ehdottomasti tuotteita, joita voisin ostaa täysikokoisena tuotteena. Rakastan Moroccanoilin hiustuotteita ja niiden tuoksua. Muotoiluvoide on kivaa vaihtelua ja vähemmän rasvainen vaihtoehto hiusöljyille. Hiukset ovat tuon jäljiltä ihanan pehmeät. Mimitikan aurinkovoide tuntuu iholla ravitsevalta kasvovoiteelta, eikä tunnu lainkaan aurinkovoiteelta. Jättää ihon todella ravituksi ja heleäksi!! Lisäksi tuo minikokoinen Elle-lehti on aina ihana ylläri 🙂

Jos boxin tuotteisiin ihastuu, niin voi niitä tilata normaalikokoisina tuotteina. Esim tämän boxin tuotteita on tilattavissa täältä heinäkuun osiosta. Myös nuo laatikot olen ehdottomasti säästänyt!! Aivan mielettömän ihania esimerkiksi korujen, meikkien tai asusteiden säilytykseen. Sinne edelliseen pinkkiin Glow edit-boxiin laitoin säilöön kaikki aurinkolasini 😉 Noin kokonaisuudessaan tykkäsin itse enemmän siitä toukokuun hehkuboxista, jonka sisällöstä löytyi enemmän itseäni kiinnostavia tuotteita, kuten juuri kuorintaa ja itseruskettavaa.

Lookfantasticin Beauty Boxin voi tilata kertaluontoisena tai määräaikaisena tilauksena kotiin. Yhden boxin hinta on 20€ ja hinta alenee  mitä pidemmäksi ajaksi tilauksen tekee, esimerkiksi 6kk tilauksessa yhden boxin hinta on 17e. Jos kiinnostaa testailla, niin tilaus tapahtuu täältä 🙂

 

Tuotteet saatu. Sisältää affiliatelinkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.