DIY: Neulotun villamekon ohje – sopii aloittelijoille!

Huh. Syksyn aikana olen keskittynyt niin paljon pipojen työstämiseen, että kaikki muut neuleprojektit ovat jääneet aivan vaiheeseen. Aloitin tämän neulemekon tekemisen jo varmaan elokuussa, mutta sain lopulta valmiiksi vasta viikko ennen joulua, juuri ennen reissua. Olin ostanut kerän valkoista macrame-lankaa, joka piti ottaa mukaan reissuun, jotta voisin näpertää Moorealla rattoisien rantsupäivien vietoksi pari macramea, mutta tottakai unohdin sen kerän kotiin. Pakkaamista ja muistamista kun oli ennen reissua melkoiset määrät…

Sitten tähän neulemekkoon, jonka tekeminen on aivan äärimmäisen helppoa. Tämä noudattaa noin pääpiirteittäin samantyyppistä helppoa kaavaa kuin aiemmatkin tekemäni villapaidat, tämä tosin on enemmän ”slim” ja tein aikaisemmin samalla ohjeella tämän beigen cropped-neuleen, jonka jälkeen innostuinkin kokeilemaan myös neulemekkoa. Periaatteessa siis sama homma, mutta helmaa työstetään neulemekossa vain pidemmäksi, riippuen tietysti kuinka pitkän tai lyhyen neulemekon haluaa. Halusin erityisesti mekon, jossa helma ja hihojen suut ovat ”viimeistelemättömät”, eli ilman joustinneuleresoria. Tällä ohjeella tulisi muuten aivan upea kokopitkä neulemekko, vaikkapa puolipohkeeseen asti. Wau! Pitää joskus tehdä 🙂

Tähän tarvitset: 80cm/6mm pyöröpuikot, paksu neula parsimiseen ja haluamaasi villalankaa. Itse käytin Dale Garnin Lanolin Woolia (100% villaa), jonka olen todennut todella kivaksi iholla ja on melko edullinenkin. Olen (edelleen) niin maailman surkein laskemaan kerämääriä, mutta sanoisinko tähän menneen noin 6 kerää? Toki menekki riippuu siitäkin, paljonko mekolle tulee pituutta, tekeekö isommassa koossa jne.. Lopuista langoista voi tehdä vaikka villasukkia tai pipoja! Tuolla 6 kerän määrällä tulee valmiin neuleen hinnaksi reilut 20€, joten eipä ole hinnalla pilattu tämä tekele 🙂

Ja HUOM! Oma neulemekkoni on melkolailla XS/S-kokoinen (tosin joustavaa neuletta), eli jos haluat tehdä isomman, lisää silmukoita ja tee ohjeen jaot sen mukaan.

 

Sitten siihen ohjeeseen…

Ohje: Luo 120 silmukkaa 6mm puikoille. Neulo suljettuna neuleena sileää (aina oikeaa) neuletta kainaloon saakka. (Tämän voi arvioida mallailemalla peilin edessä.) Tämän jälkeen jaa silmukat kahteen, etu- ja takakappaleeksi, toinen osa langalle odottamaan.

Takakappale: Neulo noin 18cm sileää neuletta ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Sen jälkeen jatka vielä 2cm ja päättele myös hartioiden silmukat. Takakappale on valmis!

Etukappale: Poimi silmukat puikolle ja neulo sileää neuletta noin 16cm ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Neulo vielä hartioita noin 4cm ja päättele myös loput silmukat.

Hihat: Luo 40s. Hihat neulotaan siis tasona, ei suljettuna. Jokatoinen kerros oikeaa, jokatoinen nurjaa. Luo noin joka 8. kerroksella rivin alkuun ja loppuun yksi silmukka lisää. Jatka kunnes hiha on halutun pituinen. (Okei, en itse koskaan edes laske kerroksia, vaan lisään aina silmukat silmämääräisesti..) Itse tein hihasta noin 49 cm mittaiset. Päättele hiha todella löyhästi, ettei hihansuu jää kiristämään.

Parsi osat kokoon.

Pääaukon resori: Poimi päänaukosta silmukoita pyöröpuikoille. Neulo joustinneuletta 2 oikein, 2 nurin muutama kerros. Päättele.

Unohdin tietysti mitata mekon pituuden, eikä ole täällä mittanauhaa mukana, mutta kuten tästä ehkä huomaa, en käyttänyt mittalankaa pituuden työstämisessä. Vain hihat mittasin pariin otteeseen neulomisen aikana. Eli tässä on parhain niksi mallata mekkoa ja pituutta peilin edessä. Kun mekko näyttää siltä, että pituus alkaa olla sopiva, kannattaa usein jatkaa vielä ainakin muutama sentti – mekon muoto kun hieman muuttuu pukiessa ja pituus tavallaan ”lyhenee” 🙂

Lähteekö neulemekko tekoon? 🌸✨

 

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

DIY: Oranssin ekovillapipon ohje

Lupasin pitkästä aikaa jakaa ohjetta pipoon ja nyt olisi sen vuoro! Alunperin ajattelin julkaista tämän vasta loppuviikosta, mutta intouduinkin sitten jo eilen illalla näpyttelemään tänne tätä hurjaa muutaman rivin pituista ohjetta, heh.

En ollut suunnitellut tätä oranssia pipoa mitenkään ennakkoon, lähdin vain neulomaan. Ainut ajatus tämän suhteen oli tehdä mahdollisimman ”pitkä” pipo, jonka resoria voisi sitten  kääntää reippaasti. Omassani saa resorin taitettua kahdesti. Muihin pipoihini verrattuna oli tämä yllättävän työläs ajallisesti, mutta noin muuten todella helppo tehdä ihan vaikka aloittelijana.

Mitä tarvitset? Kaksi kerää esimerkiksi käyttämääni  Eco Wool-villalankaa (löytyy muitakin kivoja värejä) ja 5 mm pyöröpuikot (40cm).

Ohje: Luo 88s. Aloita työ neulomalla suljettua neuletta 3 oikein, 1 nurin. Ja sitä samaa sitten loppuun saakka 😀 Oman piponi mitta on taittelematta noin 38 cm ja mielestäni tuo mitta oli noiden taitteiden suhteen varsin hyvä.

Päättely: Kun pipo on saavuttanut tarvittavan mitan, aloita kavennukset / päättely. Neulo ensin oikein yhteen kaksi kolmesta oikeasta silmukasta. Eli kun neulos toistaa kaavaa o-o-o-n, neulo ensimmäisellä kierroksella yhteen nuo ensimmäiset kaksi oikeaa jokaisesta ”neljän koplasta” (toivottavasti ymmärsitte, haha), toisella kierroksella neulo normaali kierros ilman kavennusta, eli o-o-n (eli nyt yksi silmukka on yhdistetty oikein neulottuna tuohon ensimmäiseen oikeaan). Seuraavalla kavennuskierroksella neulo oikein yhteen toinen oikea silmukka ja nurja silmukka, eli tuosta o-o-n, nuo kaksi viimeistä. Tämän jälkeen neulot kaksi silmukkaa yhteen (oikein) aina niin kauan kun puikoilla on jäljellä noin 7-10 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi paksulla neulalla ja päättele työ pipon sisälle. Itse parsin langan vielä muutaman piston verran pipon sisäpuolelle, ettei vain lähde purkaantumaan. Pipo onkin valmis, jee!

Mitäs tuumaatte??

 

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

DIY: Kristallikynttilät luonnonvahasta

Lupasin aikaisemmin postailla ohjetta soijavahakynttilöihin, joten nyt olisi sen vuoro. Keksin joskus loppukesästä, että voisin kokeilla tehdä itse kynttilöitä. Ja tottakai, mitäs nyt muutakaan kuin kristallikynttilöitä 😀 Tosin, ohje ja kynttilöiden teko ovat helppoja, joten näitä on kiva tehdä juuri oman makunsa mukaan ja lisäillä sekaan kiviä tai mitä tahansa palamatonta koristeeksi (hiekkaa ja simpukoita sisältävät rantsukynttilät voisivat olla ihania!). Tuoksuherkät voivat jättää eteeriset öljyt pois. Itse en käyttänyt valmistuksessa mitään väriaineita, joten valitettavasti en osaa sanoa niistä sen koommin, mutta netistä varmasti löytyy tietoa.

idkuva

Miksi soijavaha?

Kynttilöihin käytettävä soijavaha on valmistettu soijapavuista ja luonnonmukaisusta öljyistä. Jämät ovat maatuvia, jonka vuoksi se on ekologinen valinta kotitekoisiin kynttilöihin. Lisäksi soijavaha on vesiliukoista, joten kynttilöiden astiat ovat helposti uudelleenkäytettäviä. Itse en enää meillä polta mitään muuta, kuin luonnollisempia soijavahakynttilöitä 🙂

Mitä sitten tarvitset päästäksesi alkuun?

Soijavahahiutaleita, 1kg. Tilasin netistä jostain pienestä verkkokaupasta, ei näyttänyt enää löytyvän. Googlaamalla löytyy useita soijavahaa myyviä putiikkeja. Yhdestä kilosta sain 7 valmista kynttilää.

Puuvillaista sydänlankaa, jonka tilasin samaisesta paikasta ja leikkasin itse.

Laseja. Ostin itse osan laseista kirppikseltä ja osan Ikean löytönurkasta. Ajatuksena oli suosia pääasiassa kierrätettyjä laseja, mutta Ikeasta löytyi muutama hieman leveämpi kiva lasi vielä mukaan 1€/kpl. Muukin astia käy, mutta ota huomioon kuumuus!

Loput materiaaleista ovatkin niitä ”vapaaehtoisia”, itse käytin kahta eteeristä öljyä: Frantsilan Laventeli ja Frantsilan Ruusu.

Ja sitten tietysti kristalleja! Tilasin omani tätä tarkoitusta varten netistä/Etsystä Crystal Gems 12-kaupasta, ametisteja, amatsoniitteja, ruusukvartseja, muutaman vuorikristallin ja akaatin.

Syy, miksi valitsin juuri kyseiset öljyt ja kivet oli se, että halusin tehdä kahdenlaisia kynttilöitä. Rentouttavia ”unikynttilöitä”, joihin tuli ametisteja, amatsoniitteja ja laventeliöljyä, sekä ”rakkauskynttilöitä”, joihin tuli ruusukvartseja, kirkkaita kristalleja, akaatteja ja ruusuöljyä. Näitähän voi tehdä ihan mitä mielikuvitus keksii! Olen bongannut netistä joskus myös horoskooppikynttilöitä, joissa oli aina kunkin merkin nimikkokiviä ja kristalleja. Myös joku negatiivisia energioita karkoittava turmaliini-kivillä ja salvia- tai palo santo-öljyllä hajustettu kynttilä voisi olla kova juttu!

Työvaiheet ovat melko simppeleitä. Tai sitten näin ensikertaiselle eivät.. Varsinkaan kun napero hulinoi vieressä 😀

1.Työstä sydänlangat valmiiksi. Leikkaa puuvillalangasta pätkiä, mielummin liian pitkiä kuin liian lyhyitä. Sulata ihan muutama hiutale soijavahaa mikrossa (valvo sulamista aina 30 sekunnin välein) ja uita langanpätkät sulassa vahassa. Aseta kuivumaan leivinpaperille.

2. Kun sydänlangat ovat kuivuneet, sulata noin puolet soijavahasta. Itse sulatin siis mikrossa kulhossa. Jos käytät useampaa tuoksua kuin yhtä tai kahta, sulata aina vain sen verran vahaa kerrallaan mitä tarvitset kuhunkin tuoksuun. Vähemmän säätämistä!

3. Itse asetin sydänlangat valmiiksi laseihin niin, että kynttilän pohjalle tuli sydänlankaa ns. ”kierteelle” tai kiemuraan, josta taitoin langan suunnilleen lasin keskelle. Tämä oli ehdottomasti haastavin homma! Käytin itse syömäpuikkoja, haarukoita ties mitä pitämässä sydänlangan paikoillaan. Luulisin, että langan voi asettaa myös vahan kaatamisen jälkeen, koska vaha ei jähmety aivan heti. Toki tähän voi olla muita hieman toimivampiakin tapoja.

4. Sekoita mahdollinen eteerinen öljy sulaan vahaan ja kaada vaha lasiin. Huom! Älä kaada piripintaan, vaan jätä lasin tai astian reunaan 1-2cm tyhjää.

5. Anna kynttilöiden kuivua hiljalleen, kunnes vaha alkaa olla hieman jähmehtynyt. Aseta kynttilän päälle haluamasi kivet. Tässäkin oli hieman kokeilemista, pari kiveä hujahtivat sisään kynttilään kun vaha oli vielä liian sulaa, paria kynttilää menin sorkkimaan kokeillessani koostumusta, joten kuvassa ei ole mukana paria hyvin epäonnistunutta kynttilää.. Noh, onneksi ulkonäkö ei vaikuta funktionaalisuuteen! ;D

6. Anna kuivua vielä noin vuorokausi ja leikkaa sydänlangat sopivan mittaisiksi.

Valmista!

Tässäpä oivallinen vinkki esimerkiksi joululahjaideaksi. Itse aion ehdottomasti tehdä kynttilöitä myös toistamiseen, varsinkin nyt kun tietää vähän paremmin, kuinka toimia 🙂

Onko joku kokeillut jo tai saiko kenties nyt inspiksen tehdä itse kynttilöitä?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

DIY: Beige cropped-neule 100% villaa

Näin leppoisan sunnuntain kunniaksi olisi piiitkästä aikaa vuoro neuleohjeelle. En olekaan hetkeen saanut mitään uutta suurempaa projektia valmiiksi, mutta viimeisin oli tämä beige cropped-neule, jonka viimeistelin kuukausi takaperin. Tällä samaisella ohjeella onkin nyt työn alla myös se musta neulemekko, joka on taas vaihteeksi ollut hieman jäissä.. Katsotaan saanko valmiiksi ennenkö sukkahousukelit koittavat. Jokatapauksessa, olen tähän lyhyehköön neuleeseen todella tyytyväinen. Istuu jopa paremmin kuin mitä tekovaiheessa olisin ajatellut. Samainen ohje lähtee siis ehkä toteutukseen myös jatkossa!

Työstin tätä beigeä neuletta enemmän tai vähemmän näppituntumalta, tarkoituksena oli nimittäin saada melko tyköönistuva ja aavistuksen vaajaamittainen simppeli neule. Useiden resorineuleiden jälkeen halusin tällä kertaa ehdottomasti vaatteen, jossa resorit olisivat ”viimeistelemättömät”, eli ei lainkaan joustinneutetta pääaukon resoria lukuunottamatta. Ja hei, taas kerran työ, joka on todella helppo toteuttaa 🙂

Hetken mielijohteesta päätin sekoittaa villalankaan ohutta silkki-mohairlankaa, jota sitten loppupeleissä tulikin tähän kolmessa eri sävyssä. Tuo toinen lanka ei ole mikään pakollinen juttu tosiaankaan, mutta olen itse huomannut, että ohuilla langoilla saa kivasti ”sitä jotain” muuten yksivärisiin töihin 🙂 Melko edullisista langoista sopii tähän mainiosti esimerkiksi Dropsin höttönen Kid – Silk-sekoitus, jota menee arviolta 2-3 kerää tämmöiseen lyhyeen neuleeseen. Toki tuon toisen langan voi jättää poiskin, jos haluaa todella simppelin yksivärisen ilman mitään sen kummempia sävyhömpötyksiä.

Näissä kuvissa näkyy tuo silkkisen tehostelangan tuoma sävy, joka menee aavistuksen liukuvärjäyksen tyyliin kolmessa sävyssä..

Ohje: Luo 120 silmukkaa 6mm puikoille. Neulo suljettuna neuleena sileää (aina oikeaa) neuletta kainaloon saakka. Oman paitani mitta helmasta kainaloon on 36 cm. Tämän jälkeen jaa silmukat kahteen, etu- ja takakappaleeksi, toinen osa langalle odottamaan.

Takakappale: Neulo noin 18cm sileää neuletta ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Sen jälkeen jatka vielä 2cm ja päättele myös hartioiden silmukat. Takakappale on valmis!

Etukappale: Poimi silmukat puikolle ja neulo sileää neuletta noin 16cm ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Neulo vielä hartioita noin 4cm ja päättele myös loput silmukat.

Hihat: Luo 30s. Hihat neulotaan siis tasona, ei suljettuna. Jokatoinen kerros oikeaa, jokatoinen nurjaa. Luo noin joka 8. kerroksella rivin alkuun ja loppuun yksi silmukka lisää. Jatka kunnes hiha on halutun pituinen. Itse tein hihasta noin 49 cm mittaiset. Päättele hiha todella löyhästi, ettei hihansuu jää kiristämään.

Parsi osat kokoon. Pääaukon resori: Poimi päänaukosta silmukoita pyöröpuikoille. Neulo joustinneuletta 2 oikein, 2 nurin muutama kerros. Päättele.

Suuri suositus muuten tälle langalle! Monikäyttöinen villalanka, joka on todella helppo ja mukava neuloa. Tästä voisi tehdä vaikka mitä. Kyseessä on tämä Dale Garnin Lanolin Wool sävyssä beigemeleerattu. Tämä paita taisi syntyä ihan hujauksessa, muistaakseni noin viikon työstin tätä. Neuleeseen meni muistaakseni noin 5-6 kerää, yksi kerä kustantaa 3,60€ eli kyseessä on jälleen kerran melko edullinen työ tehdä. Oma kappaleeni on aikalailla kokoa xs. Mikäli haluat tästä reilumman, lisää silmukoita ja jos taas haluat lisää mittaa helmaan tai hihoihin, lisäile ohjeeseen senttejä.

Mitäs tuumaatte? Innostuitko kokeilemaan?

 

 

Osa kuvista Jutta. Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Unelmasta totta: Pipomallistoni on täällä!

IIK! OMG! APUA! En muista milloin minua olisi jännittänyt näin paljon. Olen nimittäin odottanut viikkoja, että pääsisin julkaisemaan tämän postauksen ja ennen kaikkea koko tämän asian. Kokonaisuus, jota olen kyhäillyt kotona viikkoja ja mielessäni sitäkin kauemmin, samalla hieman jännittyneenä, mutta silti kuitenkin innoissani. Pariin otteeseen olen maininnut blogissa mahdollisesta pipomallistosta syksylle. Aluksi mietin asiaa lähinnä vitsillä, kunnes sitten alkukeväästä aloin tuumailla, että miksi ei, siis ihan oikeasti? Miksi en tekisi jotain oikeasti erilaista ja juuri omaa juttuani. Kuinka mieletöntä olisi oikeasti sanoa, että neuloin kasaan kokonaisen pipomalliston, jonka suunnittelin itse testailemalla, tuumailemalla ja ystäviä konsultoimalla.

Olen saanut lukijoilta ja tutuilta lukuisia kyselyitä siitä, että teenkö pipoja tilauksesta ja keväällä jouduin valitettavasti paria poikkeusta lukuunottamatta ajanpuutteen vuoksi sanomaan ei. Sinänsä semmoinen jokaiselle hieman omanlaisten ja erilaisilla langoilla neulottujen pipojen työstäminen on huomattavasti työläämpää, kunnes sitten mietin, että mitäs jos tekisin vain muutamia erilaisia? Miettisin kokonaisuuden, jossa on ainakin toivon mukaan juuri minua itseäni, mutta silti myös moneen eri makuun ja tyyliin pipoja? No, kesälomani menikin sitten pipoja neuloessa, sormet ajoittain melkein rakoilla, haha!

Mutta, nyt se on virallista! Pipomallistoni on täällä, saanko esitellä piponi kahdessa eri kategoriassa Chunky ja Slim. Lisäksi tein pari pinkkiä Semi-Chunky-pipoa, oikeastaan ihan sattumalta. Chunky-pipoja on kolmessa eri värissä, samoin Slimejä. Jokainen pipoista on tehty käsin, rakkaudella ja pyrin tekemään mallistosta ”minunlaiseni”. Ja oikeasti, heti sen jälkeen kun ensimmäisen kerran tämän idean viime talvena keksin, tiesin tämän olevan juuri se ”oma juttuni”. Olen itse mitä suurin pipointoilija ja viime vuonna neulottuani itselleni ensimmäisen chunky-pipon, hullaannuin siitä aivan täysin! Pipot ovat ihan parasta ja ainakin itselläni ehdoton huonojen hiuspäivien pelastaja.

Mitä olen tutkinut hintoja, pyydetään joistain käsintehdyistä brändipipoista jopa tupla- tai triplahintoja näihin omiini verrattuna. Jos joku teistä pitää hintoja korkeina, täytyy muistaa, etteivät materiaalit ole ilmaisia varsinkaan näin pienissä erissä  ja kyllä, olen joutunut laskemaan myös edes nimellisen arvon tekemälleni työlle, joka on siis tuntitasolla melko mitätön, mutta silti, ymmärrätte varmasti pointtini 🙂 Rahasta en tätä juttua tee, näistä saatavat rahat ovat niin pientä käytettyyn aikaan peilattuna, että jos oikeasti olisin halunnut lyödä leiville, olisin keksinyt jotain aivan muuta. Tavoitteenani on ennemmin saada aikaan kivaa tempausta neuleintoilustani myös teille ihanille.

Pipoja on näin alkuun vain limited edition, eli jokaista mallia ja väriä on vain 2-4 kappaletta, poikkeuksena Carnelian, jota on tällä erää vain yksi (jos kysyntää tulee siitä, voin tehdä lisää!). Yhteensä on tämä myytävä mallisto 17 pipon kattava. Mallikohtaiset kappalemäärät on mainittu yksittäisten pipojen yhteydessä. Koot ovat onesize, testini perusteella menevät sekä naisille, että miehille, vaikka mallina Slim on ehkä miehekkäämpi, tein esimerkiksi Tommille  ja pojalle omat Slim-pipot. Tilaukset menevät ”nopeat syövät hitaat”-periaatteella, eli ensimmäisille ostajille. Mikäli kysyntää kuitenkin löytyy, olen harkinnut pientä ”odotuslistaa”, jonka puitteissa voin mahdollisesti yrittää tehdä lisäerän. HUOM! Hinnat sisältävät kotimaan postikulut.

Tässäpä sitten itse pipot.. <3

 

1.Malibu Chunky (roosa)

Materiaali: 100% villaa

Määrä: 4 kpl EDIT: MYYTY

Hinta: 45€ (sisältää kotimaan postikulut)

 

2. Hermosa Chunky (beige)

Materiaali: 100% villaa

Määrä: 3 kpl EDIT: MYYTY!

Hinta: 45€ (sisältää kotimaan postikulut)

 

3. Venice Chunky (harmaa)

Materiaali: 100% villa

Määrä: 2 kpl EDIT: MYYTY!

Hinta: 45€ (sisältää kotimaan postikulut)

 

4. Onyx Slim

 

Materiaali: 70% villa 30% alpakka

Määrä: 2 kpl EDIT: MYYTY

Hinta: 35€ (sisältää kotimaan postikulut)

 

5. Moonstone Slim

Materiaali: 70% villaa 30% alpakka

Määrä: 3 kpl EDIT: MYYTY!!

Hinta: 35€ (sisältää kotimaan postikulut)

 

6. Carnelian Slim

Materiaali: 70% villaa 30% alpakka

Määrä: 1 kpl  EDIT: MYYTY!

Hinta: 35€ (sisältää kotimaan postikulut)

 

7. Pink Opal Semi-Chunky

Materiaali: 82% Superfine alpakka 13% merinovilla 5% nylon

Määrä: 2 kpl  EDIT: MYYTY! Jonotuslistalla tällä hetkellä: 7, en ota juuri nyt enemmän jonottajia, ilmoitan myöhemmin suuremmasta erästä 🙂

Hinta: 30€ (sisältää kotimaan postikulut)

 

Tilaukset tapahtuvat sähköpostitse: Lähetä minulle tilauksesi, eli maininta siitä, minkä pipon haluat (pipon nimi / väri / numero), oma nimesi ja postitustietosi (osoite + puhelinnumero) osoitteeseen iines@it-aint-hard-to-tell.com

Paluuviestinä saat ohjeet ja maksutiedot (tilisiirto, Nordea). Kun näen maksun kirjautuneena tilaajan nimellä, postitan pipon parin päivän sisällä. Huomaathan, että pipot myydään tilausjärjestyksessä. Mikäli varasto loppuu, saa ilmaista toiveensa jäädä odotuslistalle 🙂

 

 

Ja kaikkein eniten toivoisin teiltä palautetta!

Mitä tuumaatte näistä? Mikä on teidän lemppari? Omani on ehdottomasti tuo roosa Malibu Chunky <3

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 18 kommenttia.