Julkaistu

Toivepostaus: Päivä Iineksen kanssa

Päivä Iineksen kanssa-postausta on toivottu useaan otteeseen pitkästä aikaa ja nyt sain muutaman epäonnistuneen yrityskerran jälkeen tämän aikaiseksi.. Yleensä unohdan illalla päättämäni kuvausoperaation jo alkuunsa herättyäni, mutta nyt homma muistui mieleen heti aamusta! Varoitan jo alkuun huonolaatuisista kuvista, tuntui helpommalta vaihtoehdolta räpsiä päivän mittaan kuvat puhelimella 😀

05:11 Heräsin viiden jälkeen käymään vessassa, enkä pitkän yrityksen jälkeen (tietenkään) saanut enää unta. Perus. Tein edellisenä iltana silmät ristissä blogijuttuja yhteentoista, koska oli kiireiden vuoksi kertynyt melkolailla hommaa. Lopulta annoin periksi kun uni ei vain tullut, selailin hetken puhelinta ja nousin keittämään kahvia. 6h yöunet ovat itselleni aivan liian vähän. Miten joku pärjää päivittäin näin??

06:00 Kahvia ja hommia! Käyn läpi maileja, editoin muutaman edelliseltä illalta jääneen kuvan, kirjoitan blogijuttuja ja mietin samalla kahvikupposen äärellä, että mistä aiheista voisitte olla lähiviikkoina kiinnostuneita. Väsyttää edelleen aivan sikana, joten juon toisen megamukillisen kahvia.

Todella hehkeänä heti aamusta!! 😀 😀

07:20 Vajaat pari tuntia hommia ja teen itselleni aamupuuron. Ja tajusin muuten juuri, että sen unohdin kuvata, haha! No anyway, mikrossa tekemäni kaurapuuro, johon laitan pellavansiemenrouhetta, pakasteesta mustikoita ja tyrnimarjoja, tuskin olisi ollutkaan niin kummoinen viritys 😉

07:30 Kuulen pojan pientä heräilymörinää ja menen herättelyhommiin. Pieni on vielä kovin uninen, mutta noustaan ylös ja pienellä on heti kova meinkinki. Mankka soimaan, tanssit tulille ja kaikenlaista toimintaa.. Siinä ohella hoidan nopsaa omat aamuhommat, pesen hampaat meiltä molemmilta, puetaan yms. Syön aamupuuroni about kolmessa minuutissa.

08:00 Olin jo edellisenä päivänä päättänyt, etten jaksa tänään meikata tai laittaa hiuksia, ihan vain aikaa säästääkseni. Ja ihan myös siksi, että olen super väsy, mikä on yleensä aika harvinaista näin aamuvirkulle. Lähdetään koko poppoo aamukävelylle, jonka jälkeen vien Bixun takaisin kotiin ja lähdemme pojan kanssa kohti tarhaa.

09:00 Saavun toimistolle. Jatkan taas hommia, syön pari karjalanpiirakkaa ja sen semmoista. Tänään muuten päällä Köpiksen Punaisen ristin kirppikseltä löytämäni kukkahousut, joista en ole oikein varma tykkäänkö vai en 😀 Ovat H&M:n lastenosaston housut, haha!

14.30 Työhommat jatkuvat tähän saakka, syön eväitä työn ohessa ja lähden kahden jälkeen toimistolta, tarkoituksena käydä matkalla asioilla, pankissa ja lankakaupassa.

14:40 Jonottelen pankissa..

15.30 Lankakauppaa kohti Oulunkylään! Tekeillään on villapaita, johon käytän toisena lankana viime vuonna ostamaani mohair-silkkilankaa, joka nyt loppui kesken ja oli pakko lähteä metsästämään juuri tuolta Oulunkylästä, josta sitä alunperin ostin. Sitä korallista sävyä ei tietenkään enää ole, mutta ostan pari muuta vastaavanlaista ja päätän, että teen kolmella ohuella langalla semmoisen liukuvärjäyksen villapaitaan. (Onkin yllättävän kiva!)

16.30 En osannut päättää lankakaupassa ja matka hieman venähti kun jäin jumittamaan. Neljän jälkeen saavun kotiin ja laitan heti syömistä, koska en tänään ehtinyt pitää lounastaukoa. Napsin pankissa manteleita. Tommi on hakenut pikkuisen tarhasta jo aikaisemmin.

Uuniperuna ja katkarapu-skagen!

17.00 Hengaillaan, neulon ja teen vielä pari työjuttua. Meillä on vielä viimeinen jakso katsomatta Netflixin Murhaportaat -sarjasta ja töllötetään sitä. Samalla tietysti neulon 😀 Seuraavat pari tuntia uppoavat kaikenlaiseen hengailuun ja puuhasteluun. Olen huonojen yöunien vuoksi niin väsy, etten jaksa enää edes neuloa.

20:00 Pötköttelen hetken ja tutkin netistä Murhaportaat -casen juttuja. Laitoin pojalle päivällisen, niin Tommi hoitaa iltapalan. Poikkeuksellisesti menen itse jo unille ja mietin, että olipa tylsä päivä tehdä tämä postaus.

21:00 Yritän jo saada unta, Tommi tuo pojan viekkuun pyörimään ja pian nukahdetaankin jo molemmat 🙂

Melkoinen mammis-päivä siis, haha!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Ystävyyssuhteeni aikuisena

Usein ystävyys- ja ihmissuhteet muuttuvat ainakin jossain määrin aikuistuessa. Mikäli nyt eivät täysin muutu, niin ainakin muuttavat muotoaan. Pisimmät ystävyyssuhteet omalla kohdallani ovat semmoisia, jotka ovat alkaneet joko ala- tai yläasteella. Siis kun puhutaan niistä, jotka ovat edelleen suurissa määrin läsnä elämässäni.

Omalla kohdallani ystävyyssuhteet aikuisena tarkoittavat tietynlaista äänetöntä luottamusta. Vaikka ystävät eivät olisikaan fyysisesti läsnä niin usein, tiedät kuitenkin heidän olevan siinä tarpeen tullen. Tukenasi. Ja tietysti päinvastoin. Aikuisuuden ystävyysuhteet ovat kumppanuutta, sielunsiskoutta, eivätkä enää ehkä samoissa määrin sitä, että vietät konkreettisesti aikaa tämän kanssa, kaupoissa kiertelyä ja yleistä hengailua, mitä se nyt joskus teinivuosina  enemmänkin oli. Nyt aikuisena toinen on se, jonka kanssa puntaroidaan asiota, tuetaan vaikeina hetkinä ja nimenomaan sitä henkistä tukea. Ei sillä, että hengailu tai kaupoissa kiertely olisi meiltä aikuisilta kiellettyä, päinvastoin! Sehän on ihanaa, mutta olen ainakin itse kokenut, että sille vain on nykyään perheen ja muun arjen ohella vähemmän aikaa.

Kun perheen ja arjen lomassa vapaa-aikaa ei ole enää aivan yhtä paljoa kuin joskus ennen, panostaa mielellään myös ystävien suhteen niihin timantteihin, joille oikeasti haluaa sataprosenttisesti antaa aikansa. Itse ainakin noudatan ystävyyssuhteiden suhteen seuraavaa: Määrä ei merkkaa mitään, vaan ihmissuhteiden laatu. Kun alkaa kartoittamaan sitä suhteiden todellista laatua, lähtevät helposti karsintalistalle ainakin ne tapaukset, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Jos autan ystävää pahan päivän tullen, toki toivon, että vaikeina aikoina saan myös toiselta samanlaista tukea, vaikken tietysti tarkoita tällä sitä, että ystäväni olisi minulle jotain velkaa siitä, että tuen tätä. Ymmärrätte nyt kuitenkin varmasti pointtini.

Minulla on noin kourallinen, ehkäpä 5 semmoista sydänystävää, joille voin kertoa lähestulkoon mitä vain ja keiden kanssa olen yhteyksissä melkeinpä päivittäin. Vaikka en hetkeen näkisikään ystäviäni, on yhteydenpito silti todella tärkeää. Kuvat, kuulumiset, ääniviestit ja muut tyttöjen jutut. Välillä voi mennä useampi päivä tai jopa viikko siitä, ettei ole johonkin ystävään yhteydessä, mutta itse ainakin tunnistan hyvät ystävyyssuhteet siitä, että pienen tauonkin jälkeen tuntuu siltä, kuin ei oltaisi erossa oltukaan! Suuri onni on pitkäaikainen ystäväverkosto, mutta olen usein miettinyt, että aikuisena on oikeasti melko hankalaa saada uusia ystäviä. Tiedättekö, jotenkin ainakin itsestäni tuntuu, että aikuisena semmoinen ”hei, voisiko meistä tulla kavereita”-meininki on jotenkin ”noloa” vaikkei se edes ole! Ja pakko myös todeta, että kenelläkään läheisimmistä ystävistäni ei ole lapsia ja toisaalta joskus mieltäni on painanut juuri se, ettei ole ketään ”mammakaveria” vertaistueksi.

Koen, että minulla on melko hyvä ihmistuntemus ja aistin helposti potentiaalisen ystävän. Tiedättekö sen tunteen kun ”kuudes aisti” antaa uudesta henkilöstä tietynlaisen vaikutelman, hyvän, huonon tai joskus harvoin semmoisen mysteerisen, josta ei oikein ota selvää muuta kuin tutustumalla. Useimmiten nuo mysteeritapaukset ovat paljastuneet todellisiksi timanteiksi, jotkut ihmiset kun puhkeavat kukkaan vasta syvemmän tutustumisen jälkeen. Sitten taas on niitä tapauksia, joista saa heti semmoiset vibat, että nyt ei kemiat oikein kohtaa. Tai päinvastoin, tuntuu että klikkaa heti ensi hetkellä! Ja sehän on täysin normaalia, eihän sitä voisikaan olettaa, että me kaikki miljardit ihmiset tulisimme toistemme kanssa toimeen, siinä tapauksessa maapallo olisi todennäköisesti hieman erilainen paikka, parempi siis.

Olen itse kokenut monenlaisia ihmissuhteita. Niitä, joissa minusta on jollain tapaa yritetty hyötyä (valitettavasti ihmisillä riittää monenlaisia motiiveja, vaikken itse pidäkään minkäänlaisesta tuomitsemisesta), pidetty vakio-olkapäänä suruille, mutta karattu pois heti toisen murheiden kohdalla ja sitten tottakai niitä aivan upeita ja toivottavasti loppuelämän mittaisia ystävyyksiä, jotka antavat hurjasti. Ehkä tärkein juttu ystävyydessä on arvostaa toista ja toisen erilaisuutta. Kaikki eivät ole kuten sinä, mutta sehän siinä rikkaus onkin. Jokaisella meistä on opetettavaa ja annettavaa toiselle osapuolelle 🙂

Kimono / No brand

Toppimekko alla / Gina tricot

Kello / Swatch

Korvarenkaat / Glitter (aitohopea, saatu)

Sandaalit / Sam Edelman

Ja hei, aiheesta toiseen. Olin nimittäin superinnoissani näistä asukuvista jostain syystä. Kuvissa nimittäin supermukava vaatekappale, jonka ostin Köpiksestä, eli siis tietysti tuo vihreä kimono. Tuo on sieltä samaisesta oudon nimettömästä putiikista, josta mainitsin aikaisemmin, jossa kävi maksuvälineenä vain käteinen. Oli pullollaan juuri erilaisia vastaavanlaisia kimonoja eri pituuksissa ja printeissä. Eivät olleet mitään aivan edullisia, mutta sitäkin kauniimpia!

 

Ovatko teidän ystävyyssuhteet muuttaneet muotoaan aikuistuessa?

Onko teidän ystäväpiirissänne enemmän ”mysteeritapauksia”, vai niitä keiden kanssa on klikannut heti ensi hetkestä lähtien?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Näin teet (melkein) mistä tahansa unelmastasi totta

Olen joskus lyhyesti kirjoittanut mielikuvaharjoittelusta ja affirmoinnista. Ensimmäisen kerran kun itse tutustuin aiheeseen, oli reaktioni suurinpiirtein ”tsiisus mitä touhua, eihän asioita nyt pelkän ajatuksen voimin hoideta”, kunnes pikkuhiljaa muutaman sattumuksen kautta tutustuin mielikuvaharjoitteluun syvemmin ja hoksasin, että olen melkeinpä tiedostamattani soveltanut tätä elämässäni jo vuosia. Lisäksi olen suureksi hämmästyksekseni huomannut, että se oikeasti toimii. Uskokaa tai älkää. Kuinka sitten tehdä ainakin (melkein) mistä tahansa unelmasta totista totta?

Omassa arjessani sovellan affirmointia ja mielikuvaharjoittelua hahmoittamalla konkreettisia tavoitteita, unelmia tai asioita, joita kohden tähtään. Tiedättekö, kun asiasta haaveilee tai sitä suunnittelee tarpeeksi pitkään, tulee siitä parhaimmassa tapauksessa totta. Omassa elämässäni ovat nuo haaveet ja tavoitteet usein ollut niin vahvoja, että motiivi niiden toteuttamiseen on ollut todella kova. Tähän pätee kuitenkin vahvasti seuraava seikka: Jos asioiden eteen ei tee mitään, eivät ne tietysti suurella todennäköisyydellä toteudukaan, ellei satu olemaan aivan super hyväonninen tyyppi..Enhän itsekään ole mitään taikoja tehnyt tai uskonut siihen, että jos iltaisin hetken haaveilen voittavani lotossa, käy toive toteen. No, eihän tämäkään nyt tietenkään kaikkeen päde, mutta juju piileekin siinä, että kun alitajuisesti motivoi itsensä jonkin tavoitteen saavuttamiseen, käsittelee tätä asiaa pakostikin mielessään, keksii ratkaisuja päästä tavoitteeseen, saavuttaa haaveita ja kun asiaa työstää säännöllisesti mielessä, alkaa automaattisesti tehdä konkreettisia toimia asian eteen.

Muutamia esimerkkejä: Reilu vuosi sitten sain uuden työpaikan. Vanha työ oli jossain määrin alkanut tympiä jo aikaisemmin, mutta aloitin ajatustyön jo hyvissä ajoin ennakkoon. Mietin mielessäni, mitä haluan tehdä. Mitä vahvuuksia minulla on, mitä annettavaa minulla on ja millaiseen työhön? Mitä asioita haluan tulevaisuudelta? Kun nämä seikat olivat hahmottuneet päässäni, mietin konkreettisia potentiaalisia yrityksiä ja lähestyinkin muutamaa. Aikaa kului muutama kuukausi ja näistä kolmesta lähestymästäni tahosta jokainen tarjosi minulle työpaikkaa. Kyse oli siis selkeästä tavoitteesta, motiivista, sekä tottakai myös käytännön toiminnasta. Tästä kului vielä hetki, kunnes otin loparit pitkäaikaisesta rahoitusalan työstäni. Syy siihen, miksi esimerkiksi irtisanoutuminen sujui varsin helposti, oli (tottakai välissä olleen äitiys- ja hoitovapaan lisäksi) se, että olin työstänyt eroa työpaikastani pääni sisällä jo pitkään.

Toinen konkreettinen esimerkki voisi olla viime talven Havaijin ja Los Angelesin reissu, jonne maksoin perheemme matkan. Olin haaveillut Havaijin lomasta perheen voimin jo vuosia, mutta en ollut saanut Tommia tästä oikein innostumaan. Aikaisemmat Havaijin reissut olin tehnyt ystävien, äitini ja siskoni kanssa. Lupasin, että hommaan rahat kasaan ja maksan ikimuistoisen perhelomamme Havaijille ja niin teinkin. Loppupeleissä en joutunut edes nostamaan rahastosäästöjäni, vaan kerrytin kaikki säästöt palkasta, arkisista menoistan säästämällä ja tekemällä paljon töitä. Olin itsekin oikeasti hämmästynyt, että mistä sain nuo tonnit kasaan, mutta kun joku asia motivoi, tekee sen eteen ihan tiedostamattaankin hommia. Säästin ehkä päivittäisistä menoista ja hankinnoista, mutta en silti koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. Sitten olikin jo lomakassa kasassa ja ette tiedä kuinka iloiseksi se teki, vaikka teinkin asian eteen hommia kuukausia!

Ja ihan totta, näiden parin esimerkin lisäksi löytyy lukuisia muitakin esimerkkejä, ihan tästä kodistamme lähtien. Mehän kävimme alunperin katsomassa tästä samasta paritaloyhtiöstä toista asuntoa, joka oli todella kiva,  mutta jota emme loppupeleissä saaneet. Kunnes sitten pari viikkoa eteenpäin bongasin myynti-ilmoituksen tästä asunnosta ja siltä istumalta laitoin Tommille töihin viestiä, että nyt se löytyi! Tuolla hetkellä tiesin, että tämä on meidän koti. Ja mikä parasta, tämä ihan oikeasti oli se meidän koti. Juuri meille parempi valinta kuin se, minkä aluksi ajattelimme olevan meille sopiva koti. Olen ehkä maininnut, että kotimme asuntonäytössä oli kymmeniä ihmisiä ja aluksi tuntui jopa aivan epätoivoiselta ajatukselta, että onni suosisi meitä kun tarjouksen jättäjiä olisi ollut varmasti kymmenen. Noh, olin heti ilmoituksen nähtyäni pistänyt välittäjälle viestiä, tiedustellut yksityisnäyttöä ja maininnut, että todennäköisesti teemme kyseisestä kohteesta hyvän tarjouksen. Yksityisnäyttö ei käynyt (koska muitakin kiinnostuneita oli niin paljon), mutta valttikorttini oli mainita, että tarjoamme Käpylän helposti kaupaksi menevän kohteen myyntiin sille välittäjälle, joka hommaa uuden kotimme. Ja ilmeisesti juuri tähän oli välittäjä tarttunut, koska soitti näytön jälkeisenä iltana ensimmäisenä meille ja kysyi, että haluammeko tarjota. Röyhkeästi tarjosimme alle pyynnin ja mietimme jo, että teimmekö mokan, muttei mennyt montaakaan minuuttia kun välittäjä soitti ja onnitteli uudesta kodista. Muutaman viikon päästä oli vanha kotimme myyty ensimmäisellä näytöllä itse määräämääni hintaan, noin 20 000€ korkeammalla kun mitä välittäjä yritti arvioida. Joskus tietyt asiat vain tietää.

Ja joo, jonkun mielestä nämä esimerkit voivat olla melko ylimalkaisia, mutta voisin todeta, että vahva motiivi asioihin ajaa tavoitteita eteenpäin. Se, että jatkuvasti työstät niitä juttuja, joita haluat saavuttaa. Eivät ne hommat etene sillä, että mietit joskus, että olisipa kiva tehdä sitä tai tätä, muttet kertakaikkiaan tee asioille mitään. Oikeasti, kokeilkaa harjoitella ”mielikuvamotivointia”, ihan oikeasti se toimii. Itse sovellan tätä myös meditoidessa. Käytän mielikuvia, joiden avulla on helppo päästä tietynlaiseen fiilikseen. Jos olen surullinen, kuvittelen itseni istumassa rannalle, jossen saa yöllä unta, kuvittelen itseni lämpimän peiton alle ja ulos rauhoittavan sateen ropinan. Seuraava haaveilun kohteeni onkin tässä se Tahiti ja Moorea. Omalla kohdallani motivointi ja haaveilu on edennyt mm. budjettien pähkäilemisellä, lentoja ja majoituksia selailemalla, kuvia katsomalla ja jopa kuvittelemalla itseni sinne rannalle. Tavallaan siis olen jo puoliksi siellä. Tästä se lähtee!

Kuvituksena muuten viime viikolla terassiltamme ottamiani pilvikuvia. Jotenkin vaan tuli mieli köllötellä ja katsella pilviä. Ja otettua muutama kuvakin, hehe.

Kertokaa, onko järkeä vai ihan höpönlöpöä? Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia, toimiiko mielikuvahaaveilu?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Julkaistu

Kuulumisia ja kuvia arjesta x 8

Tänään ajattelin kirjoitella hieman kuulumisia, vaikka alunperin olinkin suunnitellut tälle päivälle aivan toista postausta. Kuvituksena muutamia sekalaisia kuvia arjen varrelta viime viikoilta ja puhelimeni kätköistä. Tiedättekö kun ihmisillä on ne omat parhaat kellonajat tehdä töitä ja olla tuottelias? Itse koen juuri aikaisin aamulla vahvaa flowta kirjoittamisen suhteen ja siksi pidänkin mielekkäänä herätä jo kuuden maissa, keittää kahvin ja istua läppärille naputtelemaan, mitä ikinä onkaan silloin mielen päällä. Joillekin on suorastaan kidutusta herätä aikaisin ja jos aamu-unisen tyypin pakottaisi heräämään kuudelta, olisi se varmasti silkkaa tuskaa. Itseäni ei taas haittaa lainkaan herätä aikaisin, päinvastoin. (Okei, jotkut neljän herätykset lentokentälle ovat jo itsellenikin hieman haastavia!) Silti on pakko myöntää, että olin eilen niin kertakaikkisen väsynyt herätyskellon soidessa, jösses! Ja sitten taas illalla niin väsynyt, että meinasin nuukahtaa jo ysiltä. Tänään taas heräsin jo ennen viittä kukkumaan sänkyyn. Että semmoista.

Eilinen päivä oli jotenkin henkisesti täysi katastrofi, enkä edes tiedä miksi. Aamusta asti koin jotenkin ihan kamalaa ahdistusta ja vaikea selittää, mutta fiilis oli jotenkin niin alakuloinen ja kaikki asiat tuntuivat vähintään maailmanlopulta. Joskus on niitä päiviä kun tuntuu, että koko maailma on sinua vastaan, vaikkei mikään sinänsä ole oikeasti huonosti. Ja sitten taas noina huonoina päivinä pitäisi muistaa ne elämän realiteetit, mitkä asiat ovat niitä oikeasti tärkeitä juttuja ja onko jollain pienellä murheella nyt oikeastaan edes mitään merkitystä suuremmassa skaalassa? Vaikka olen tietyllä tavalla kova ja vahva persoona, sisimmissäni olen kuitenkin melko herkkä ja hassu sanoa ääneen, mutta välillä tuntuu jopa siltä, että jotenkin vedään puoleeni koko maailman murheita ja pahaa oloa. Saatan helposti murehtia toisten ihmisten asioita ja menettää yöuneni niiden vuoksi, missä nyt ei taas ole järkeä. Tai siis tottakai on hyvä olla empaattinen ja tunteellinen, mutta sitten taas ei ehkä siinä määrin, että se vaikuttaa omaan elämään. Tämä onkin asia, josta olen jossain määrin yrittänyt opetella pois.

Näin tiistaina voisin myös mainita muutaman sanan viikonlopusta, joka meni varsin ”perinteisissä merkeissä”, kuten yleensä. Eli pienen kanssa puuhaillen, rentoutuen, lukien kirjoja, neuloen ja lenkkeillen. Ainiin ja tietysti herkutellen! Olen päässyt taas erinomaiseen rytmiin juoksulenkkien kanssa ja pyrkinyt käydä juoksemassa noin 5 kertaa viikossa aiemman 2-3 kerran sijaan. Jotenkin näistä kesäpäivistä haluaa ottaa kaiken irti vielä liikunnallisessakin merkityksessä, täytyypi tuumailla, että otanko pitkästä aikaa salijäsenyyden talveksi, hmm.. Joogata aion varmasti pitkin syksyä ja talvea, mutta sen noidannuolen jälkeen totesin, että pitäisi yrittää vahvistaa selän lihaksistoa enemmän. En ole käynyt kuntosalilla aktiivisesti yli vuoteen, jolloin jotenkin yksinkertaisesti vain kyllästyin siihen ja siirryin juoksun lisäksi joogaan. Sinänsä outoa, koska loppuraskautta lukuunottamatta kuului saliharjoittelu säännöllisesti arkeen vuosia. Pienen lapsen kanssa kun totisesti huomaa, että juuri alaselkä ja ryhti joutuvat koetukselle, eikä niitä lihaksia nyt ihan juoksemallakaan vahvisteta.

Kävin muuten eilen taas pitkästä aikaa kellumassa! Ihan paras juttu huonona päivänä. Sain aiheesta ennätyspaljon kyselyitä IG Storiesissa ja siksi ajattelin kertoa tästä lyhyesti taas täällä blogissakin. Float Kallio järjestää siis rentoutuskelluntaa, joka tapahtuu tuommoisessa tankkerissa, ilman mitään aistiärsykkeitä. Vesi on ruumiinlämpöistä, tila on äänieristetty, kellunta tapahtuu alasti ja vieläpä säkkipimeässä. Kellut siis kokonaisen tunnin tuolla tankissa ja voin kyllä ehdottomasti sanoa, että rentouttaa! (Ehkä muuten tämän vuoksi olin illalla niin väsynytkin :D). Tunne on vähän samanlainen kun leijailisi jossain avaruudessa, aivan ihana tunne! Ja tunti muuten menee yllättävän nopeasti. Kelluntaan ei tarvitse ottaa mukaan mitään, pyyhkeet, kosmetiikka sun muut löytyvät paikan päältä. Jos teillä on stressaantunut tai rentoutusta kaipaava puoliso, niin ostakaa lahjakortti kelluntaan!

Eräs asia tekee minut aina yhtä haikeaksi. Nimittäin kesän loppuminen. Aina elokuussa minut valtaa tietynlainen surumielisyys siitä, että se on taas ohi. Muistan ikuisesti erään kesäillan joskus yläastevuosinani kun istuin loppukesästä myöhään illalla ystäväni parvekkeella Jyväskylässä ja katselin jo pimentynyttä iltaa, sekä tähtitaivasta. Tajusin, että ensimmäiset merkit kesän päättymisestä ovat jo ilmassa. Viileämmät illat ja iltahämärä. Nykyään muistan tuon saman hetken jokaikinen kerta kun totean nuo ensimmäiset merkit ohi kiitäneestä kesästä. Juuri viimeksi lauantai-iltana. Seisoin terasillamme iltahämärässä ja katsoin taivasta. Asia, joka tuli heti mieleen oli tuo samainen hämärä kesäilta yli 15 vuoden takaa. Koska tuo haikea tunne on sama kuin silloinkin. Oma ”syksysuunnitelmani” on aina ollut keksiä kivaa puuhaa syksyn kuukausille. Viime syksyhän meni kylläkin melko tohinalla uuden työn parissa, mutta yleensä on ollut suunnitteilla reissua ja kaikenlaista tekemistä. Eiköhän ne syysillat vierähdä rattoisasti neulomishommissa, haha! Ohjeita varmasti siis tulossa syksyn mittaan reippaasti.

Ja hei, nyt kun kerta tuli puhetta syksystä, niin jaan tässä uudemman kerran ohjeen tuohon virkattuun torkkupeittoon. Itsehän tein tuon pojalle, mutta olen itse tykästynyt siihen niin paljon, että päätin tässä lähiviikkoina aloittaa torkkupeiton tekemisen myös itselleni! Tässäpä siis erinomaista puuhaa niihin tuleviin syysiltoihin (jotka huom huom eivät vielä ole lähimaillakaan!! ;)).

Pakko myös vinkata aivan parhaasta smoothie bowlista Green Hippo Cafessa Punavuoren torin laidalla. Otin itse tuon tyrnimarja-bowlin ja oli niiin hyvää!!

Mitä ajatuksia kesän päättyminen teissä herättää? Onko syksy haikeaa aikaa vai enemmänkin uusi tyhjä sivu ja uusi alku?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Julkaistu

Nousevana trendinä luonnollisuus

Juuri tässä yksi päivä mainitsin ystävälleni siitä, kuinka innoissani olen siitä, että luonnollisuus on noussut hiljalleen trendiksi oikeastaan kaikkeen. Kaiken contouringin, filleriövereiden ja ripsenpidennysbuumin jälkeen on jotenkin ihana huomata, että luonnollisuus on yleistynyt ja ehkäpä monella on tullut jonkinlainen mitta täyteen tietynlaisen ehostautumisbuumin jälkeen? Ainakin omalla kohdallani on jo vuosia noussut asteittain esiin luonnollisempi suuntaus. Vuosi toisensa jälkeen olen vähentänyt meikkaamista ja hiustenlaittoa, siinä missä turha shoppailu on vähentynyt, on samalla hakeutunut myös ehostautumisen kanssa minimalistisempaan suuntaan. Ihmisten ilmoille lähdetään todella vähäisellä meikillä tai välillä menee useita viikkoja lainkaan ilman meikkiä, kuten nyt kesällä. Eikä se haittaa ollenkaan, vaikka toki myönnän, että pidemmän meikittömän jakson jälkeen kotivaatteissa röhnöttäessä kieltämättä jo kaipaa pientä ehostausumista, heh.

Itse olen testaillut vaikka mitä härpäkkeitä aina rakennekynsistä ripsenpidennyksiin. Enkä tietysti väitä, että näissä mitään vikaa olisi todellakaan, vaan ehkä sitä kuinka itse on alkanut vierastamaan ”ylimääräisiä asioita”. Kymmenen vuotta taaksepäin, eli suunnilleen blogin alkuaikoina oli mottona enemmänkin more is more. Mitä isompi tukka, mitä värikkäämmät rakennekynnet, tummempi rusketus, harkitumpi asukokonaisuus ja huolitetumpi meikki, sitä parempi. Noh, olin jossain määrin melkeinpä kävelevä Barbie 😀 Muistan tuolloin, kuinka tärkeää itselleni oli juuri se, että olen erityisesti töissä ”huoliteltu”. Käytin aina luomiväriä, tein rajaukset silmiin (nykyään en ikinä jaksaisi päivittäin!!), olin tarkka ripsistä (silloin jo) ja esimerkiksi asusteet olivat vaatteiden lisäksi todella tärkeitä. Yleinen koristautuminen siis. Nyt kun taas ajattelen taaksepäin, voi herranjestas kun olen muuttunut! (Voisinkin pitkästä aikaa muuten tehdä joku päivä tb-postauksen!) Vaikka olenkin aina ollut tyyppi, joka ei kyllä häpeile mennä minne tahansa ilman meikkiä tai kulkea verkkareissa ympäriinsä, niin siisti työpukeutuminen on aina ollut itselleni tärkeä juttu. Ennen viime vuotta olin mennyt ilman meikkiä töihin ehkä pari hassua kertaa, outoa! Mutta, kun kaikesta turhasta pääsee eroon, hoksaa viihtyvänsä paremmin ilman. Pidän omista kynsistäni, hiusteni luonnollisesta sävystä ja ripsistäni.

Mistä se semmoinen ”täydellisen ulkokuoren” hakemisen tarve sitten johtuu? Ekana voisi heittää huonon itsetunnon, mutta en itseasiassa koe, että minulla olisi koskaan ollut huonoa itsetuntoa. Enemmänkin vertaisin tätä jonkinlaiseen nuoruuden täydellisyyden hakemiseen, juuri ulkoisten seikkojen avulla. Nyt kymmenen vuotta taaksepäin kun päinvastoin pyrkii olemaan ”täydelliSEMPI” päinvastoin niiden sisäisten seikkojen puolesta. Eihän kukaan ole täydellinen! Voipi olla, että se todellinen minä on ollut kovin hakusessa tuolloin parikymppisenä. On ollut hieman epävarma siitä, mitä haluaa elämältään ja kuka se todellinen minä oikeastaan on? Ehkä nuori sielu silloin pyrkii kompensoimaan tätä niillä ulkoisilla seikoilla, tietynlaista persoonan kypsymättömyyttä. Ja okei, myönnettäköön, että olihan myös ulkonäkötrendit tuolloin hieman erilaisia, enkä koe olleeni ainut näin ”härpäkkeiden kera” kulkeva.

Nykyään taas on ihana olla enemmän se oma itsensä, ilman turhia härpäkkeitä. Toki, onhan minulla ollut pitkään hiustenpidennykset ja muutaman kerran on myös ollut ripsenpidennykset. Tällä hetkellä voin todeta, ettei minulla ole mitään ylimääräistä. Ja olen tyytyväinen itseeni juuri tämmöisenään. En ole koskaan toivonut olevani kukaan muu ja ollut melko sinut itseni kanssa. Silti kaikilla, myös minulla tietysti on niitä ultimaalisia rumuuspäiviä ja sen semmoista. Olen kuitenkin hyväksynyt ne seikat, joiden suhteen ”en ole täydellinen” ja että olen itselleni hyvä juuri tämmöisenään. Ja sitten pieni ristiriitaisuus: Asia, josta en ainakaan vielä toistaiseksi (ehkä) halua luopua ovat hiuksenpidennykset. Tällä hetkellä minulla ei ole pidennyksiä, mutta näiden hiuskatastrofien jälkeen olen päättänyt pysyä pidennyksissä niin kauan, että hiukseni kasvavat edes siihen polkkamittaan. Tukkani on edelleen todella lyhyt päältä ja sanoisinko, että jos kaikkien hiusten pituus olisi edes 10cm enemmän, pysyisin täysin mieluusti omalla tukallani. Eli toivottavasti ensi vuoden puolella voin viimeinkin sanoa pidennyksille heippa. Siihen asti on se ainoa ylimääräinen härpäkkeeni 😀 Kampaamoaikaa tässä odotellen, heh. Aikomuksenani on jokatapauksessa kasvattaa oma hiustenväri esiin.

Toppi / Forever 21

Hame / 2nd hand

Kengät / Vans

Korvikset / Glitter (saatu)

Kaulakoru / Glitter (saatu)

Ja jos nyt yleisesti vertaa Suomen kauneustrendejä muihin maihin, poikkeavat ne todella paljon. En ole esimerkiksi nähnyt missään niin paljoa ripsenpidennyksiä kuin Suomessa, joissain maissahan ne ovat ihan harvinaisuus. Mitä tulee käsitykseeni (ainakin menneiltä vuosilta) on esimerkiksi ruotsalaisille ja norjalaisille todella tärkeää rusketus, solkussa ravaaminen on ihan yleinen juttu. Suomessa kun oikeasti varmaan kukaan ei enää käy solariumissa. Onko kellään tietoa ovatko ruotsalaiset edelleen yhtä solkuttajia..? Ja esimerkiksi Los Angelesin naisten todella vahvasta ulkonäköön ja plastisuuteen panostamisesta en edes jaksa aloittaa. Silti uskon, että luonnollisuus on nostanut päätään kaikkialla. Panostetaan enemmän hyvinvointiin ja terveeseen ihoon, tällöin on ok viettää meikittömiä päiviä ja huoleton, laittamaton kampauskin on täysin ok. Semmoiseen lopputulokseenhan pyritään ihan muotoilemallakin.

Ja hei ps. Haluan vinkkailla teille yhdestä loistavasta jutusta! Sain jakoon linkin, jota kautta saatte 30€ käyttörahaa Airbnb:lle rekisteröityessänne. Itse innostuin Airbnb:stä viime vuoden aikana, perheenä matkustaessa kun on huomattavasti hotellia parempi vaihtoehto yöpyä ”kotioloissa” ja perheenä matkaillessa pyrimmekin aina kun mahdollista, yöpymään apartment-tyylisesti. Eli jos kiinnostaa 30€ käyttöraha Airbnb:lle, rekisteröidy tästä. Paljastan myös, että selasin eilen illalla ihania Airbnb-majoituksia Tahitille ja Moorealle… Tähän ei ehkä tarvita enempää sanoja…

 

Herättääkö aihe teissä jotain ajatuksia? Onko joku muu siirtynyt lähivuosina ”luonnollisempaan minään”? 

 

Kuvat Jutta. Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.