Olin jo ennen reissua luonnostellut postausta nykypäivän ulkonäköpaineista. Täällä Los Angelesissa ulkonäköasiat ovat korostetumpana kuin missään muualla (tai no okei, ehkä jossain Etelä-Koreassa), joka sai myös ajattelemaan aihetta hieman toiselta kantilta. Kuinka kulttuuri yleisesti, kauneuspalveluiden markkinointi kaikkialla ja elinympäristö vaikuttaa siihen, kuinka tärkeänä pidät ulkonäköäsi? Ystäväni Jutta oli myös vastikään kirjoittanut ajatuksiaan ulkonäköpaineista, postaus löytyypi täältä.
Täällä ei yksinkertaisesti voi välttyä erilaisia esteettisiä palveluita tarjoavilta hoitoloilta, joita on ihan jokaisessa kadunkulmassa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei täällä tule yhtään olo siitä, että olisiko minussakin jotain paranneltavaa, koska kaikki muutkin ja kaikki tämä on niin arkipäivää. Varsinkin täällä. About 95% näiden Kalifornian rantakaupunkien 40+ -naisista näyttävät yksinkertaisesti niin hyvin säilyneiltä, etten usko syynä olevan ihan vain pelkästään geenit ja terveelliset elämäntavat, jotka toki aivan ehdottomasti auttavat jo pitkälle. En koe, että minulla olisi mitään sen kummempia ulkonäköön liittyviä komplekseja, mutta kyllähän se ympäristö vaikuttaa siihen, miten näihin asioihin suhtautuu. En ihmettele lainkaan, miksi paine on täällä niin kova ulkonäön suhteen, ”koska kaikki muutkin”. Se on kuin koodattu kulttuuriin. Myös sosiaalinen media on tuonut valtavasti ulkonäköpaineita. Eniten meille naisille, mutta varmasti toki myös miehille. Ajatellaan, että se mitä somessa näkyy, on totuus. Filterit, parhaat mahdolliset kuvakulmat, muokkaukset. Toisaalta, kuka nyt haluaisikaan lisätä itsestään rumia kuvia koko kansan nähtäville?
Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka ahdistun nykyään kaiken maailman contourmeikki-rakennekynsi-tekoripsi-överimeiningistä. Olen pyrkyt eroon kaikesta ylimääräisestä hiuslisäkkeitä lukuunottamatta. Ja minähän olin ennen ihan todellinen blingbling-Barbie! Kynnet, rusketus, tupeeraukset.. Kaikki täytyi olla yksinkertaisesti täydellisesti. Yksi kerrallaan olen luopunut kaikesta hömpötyksestä. Vuonna 2013 luovuin rakennekynsistä ja lopetin solariumissa käymisen (toivottavasti muuten kukaan ei enää käy solkuissa !!!!!), ripsenpidennyksiin sorruin ihkaensimmäist kertaa vasta vuonna 2016 raskauden jälkeisen ripsikadon jälkeen ja muutamia kuukausia olen siitä saakka viettänyt ripsenpidennysten kanssa, olivathan ne nyt rehellisyyden nimissä todella helpot, mutta sitten taas kaipaan myös sitä, että lotrailla öljyillä, hieroa silmiä ja käydä saunassa ilman pelkoa ripsien irtoamisesta. Luovuin ripsistä viime talvena ja en usko, että tulen enää ikinä ottamaan ripsenpidennyksiä. Omat luonnolliset ripset ovat niin paljon kauniimmat ja hyvillä hoitoaineilla, sekä rutiineilla saa niistäkin todella näyttävät. Näiden katastrofaalisten hiustenlähtökriisien jälkeen ollaan kuitenkin vihdoin voiton puolella! Toivon, että oma tukkani on blondauslakon ansiosta vihdoinkin ensi kesänä olkapäille asti ja pääsen luopumaan hiustenpidennyksistä.
En koe, että olisin itse kokenut mitään ihan järisyttäviä ulkonäköpaineita somen vuoksi. Ehkä kuitenkin pienissä määrin. Synnytyksen jälkeen ja yleisesti vauvavuotena koin aivan järkyttäviä rumuuskriisejä. Riesanani oli raskauden puolestavälistä asti suunnilleen kokonaisen vuoden ajan järkyt turvotukset, varsinkin kasvoissa. Toinen rinta oli toispuoleisen imetyksen vuoksi kolminkertainen toiseen verrattuna ja tulihan niitä raskauskilojakin melkein 20. Tuolloin hiipi mieleeni välillä semmoinen ”tätäkö tämä nyt sitten on, olenko loppuelämäni turvonnut ja hapsuhiuksinen mammaihminen?” Eipä siinä kohdin kiinnostanut ihan kamalasti ihastella muiden siloteltuja ja täydellisiä bikinikuvia somessa.
Bloggaaja tietysti joutuu tietynlaisen arvostelun kohteeksi. Josset näytä samalta kuin 10 vuotta sitten, olet vähintään käynyt ”kauneusleikkauksissa” ja muissa toimenpiteissä. Toki joku varmasti onkin, mutta haloo! Kuinka moni voi oikeasti väittää näyttävänsä tismalleen samanlaiselta kun 10 tai edes 5 vuotta sitten? Pelkästään jo ikä, vaihtelut kehonkoostumuksessa ja muutokset tyylissä tai kauneusrutiineissa voivat muokata ulkonäköä paljon. Lisäksi pienet toimenpiteet, kuten injektiohoidot eivät ole leikkauksia, vaikka niillä suurta muutosta saakin ulkonäköön. Injektiohoidot, kuten hyraulonihappo ja botox ovat tilapäisiä hoitoja. Botoxin varastoitumiseen kehossa en ole juurikaan perehtynyt, mutta esimerkiksi huulten täytössä käytettävä hyraulonihappo on elimistön itse tuottama ja kehossa esiintyvä aine, joka ajan mittaan lähtee kehosta aineenvaihdunnan mukana.
Mitä sitten itse tuumaan eri toimenpiteistä ja olenko harkinnut niitä? Ihan suoraan sanoen ei ihan kamalasti omaa elämääni hetkauta se, mitä joku toinen tekee omalle keholleen tai ulkonäölleen. Mielestäni jokaisella on vapaus päättää omasta kehostaan ja jos joku toimenpide tekee henkilön tyytyväisemmäksi omaan ulkonäköönsä, on hänellä siihen oikeus. Jos nyt täytyy mainita joku asia, jota en itse henkilökohtaisesti aivan ymmärrä, ovat esimerkiksi rasvaimu ja takapuolitoimenpiteet. Tai siis asiat, joille voi tehdä itse jotain, käymällä esimerkiksi kuntosalilla. Se tässä nykymaailmassa onkin vääristynyttä ja samalla koukuttavaa, että kaikki on saatava nyt heti, koska onhan se mahdollista. Jos siis haluaa maksaa.. Mutta jos nyt puhutaan tilanteesta, jossa lihavuus ei ole terveydelle haitaksi, muttei olla valmiita tekemään itse pitkäjänteisiä elämäntapamuutoksia muokatakseen kehoa liikunnalla ja ruokavaliolla, vaan halutaan tulos kirurgisesti, ei kyllä puhuta kovin kauaskantoisista muutoksista.
Rehellisyyden nimissä olen joskus aikanaan harkinnut rintojen kohotusleikkausta. Olin nuorempana huomattavasti suurempirintainen ja asia tuotti jo lieviä ongelmia mm. hartiakipujen muodossa. Vuoden imettämisen ja rasvan katoamisen jälkeen voitte kuvitella, että tilanne on kaikkea muuta kuin samanlainen kun 10 vuotta sitten. Silti en juurikaan jaksa stressata tästä, ainakaan tällä hetkellä. Jos asia alkaisi esimerkiksi viiden vuoden kuluttua vaivaamaan, niin voisin harkita uudelleen kohotusleikkauksen mahdollisuutta. Vanhempana, puhutaan siis esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, voisin harkita joitain ei-kirurgisia omaa kollageenintuotantoa kiihdyttäviä esteettisiä hoitoja esimerkiksi nuorentamaan kasvonpiirteitä, mikäli asia tuossa vaiheessa aiheuttaa jonkinaista ylitsepääsemätöntä ahdistusta. Eihän kukaan haluaisi vanheta tai ”rupsahtaa”. Monet liputtavat luonnollisen ikääntymisen puolesta ja tietty minäkin, mutta onhan tämä vähän kaksipiippuinen juttu. Jos näistä asioista ei jauhettaisi, harva edes kiinnittäsi huomiota niihin pieniin virheisiin tai ikääntymisen merkkeihin. Jos eläisin eristyksissä ilman nettiä autuaan tyytyväisenä kaikesta, tuskin edes ajattelisin, että ulkonäössä voisi olla jotain paranneltavaa, oli se sitten hiustenpidennykset tai ihoa silottava toimenpide. Mutta sitten taas, jos jotain innovatiivista on tarjolla, tarttuu siihen helposti. Kukapa nyt enää jaksaisi (valitettavasti) viljellä omia kasviksiaan, koska kaupasta on vain niin helpompi ostaa? Jos jotain on mahdollista ostaa, niin kyllähän ihmiset ostavat. Ja sehän tässä onkin vähän ”sairasta” omalla tavallaan.
Mikä on teidän mielipide? Jos teillä olisi esimerkiksi vanhetessa mahdollisuus kokeilla nuorentavia toimenpiteitä, tekisittekö sen vai ovatko kaikki esteettiset hoidot ehdoton no-no? 🌸
