Näistä en enää luovu x 4

Viime viikkoina on jäänyt useampikin postaus jumittamaan luonnoksiin, kuten tämä Näitä en vaihtaisi-listaus. Nyt on luvassa myös sitä lupaamaani ripsijuttua  ✨

Luonnolliset ripset. Olen aina ollut luonnollisten ripsien kannattaja, vaikka välillä olenkin ah-niin-ihanien hormonaalisten ripsikriisien keskellä muutamia kertoja sortunut ripsenpidennyksiin. Itselläni vaikuttivat raskaushormonit erityisesti ripsiin, tehden niistä lyhyet, suorat ja normaalia ohuemmat. Pakko silti todeta, että kokeilin ihkaensimmäistä kertaa ripsenpidennyksiä vasta vuonna 2016 poikamme synnyttyä. Vaikka pidennykset ovatkin kivat ja aamuja helpottavat, tunsin ne silti jotenkin omaan arkeeni liian stressaavina. Täytyi miettiä miten peset meikit, mitä tuotteita käytät ja kuinka nukut. Ja en itse tykkää yhtään huolloissa ravaamisesta. Näiden seikkojen vuoksi totesin, että omat ripset ovat yksinkertaisesti minua varten ja näissä pysynkin.

Kun omat ripset värjää ja hoitaa hoitoaineilla hyväkuntoisiksi, ei haittaa ollenkaan pitää täysin meikittömiä päiviä ja reissussa rakastuin ripsivärittömään lookiin! Itsessään ripsivärin välttäminen teki reissussa todella hyvää ripsille ja ne vahvistuivat jo pelkästään sillä. Olen myös huomannut hiusvitamiinien vaikuttavan selvästi myös ripsien kasvuun. Ripsijuttua itseasiassa toivottiin blogiin ja tällä hetkellä on käytössäni Talikan Lipocils Platinum-ripsiseerumi. Tuote on kaksivaiheinen: Päivisin harjataan ripsiin hoitoainetta ripsiharjalla ja iltaisin sivellään ripsen juureen yöseerumia. Tätä ennen käytin iltaisin Lipocils Expertiä, jota levitin aina ripsen tyveen pehmeällä applikaattorilla ja itse ripseen harjaosan avulla. Kuuri Lipocils Platinumista on vasta alkumetreillä, mutta ainakin tuo Lipicils Expert on aivan huippu! Säännöllisessä käytössä ripset vahvistuvat, tummuvat ja itselläni kasvoivat myös aavistuksen pituutta. Hintakaan ei ole tuolla paha. Suositus siis esimerkiksi näille! Ripsivärinä olen nyt käyttänyt L’orealin Million Lashesiä, jonka ostin marketista Loseissa. Alle käytän Essencen Volume Booster Primeria, joka on täydellinen ja hintaa tällä on 3,5€!!

Käsityöt ja hihhulijutut. Viime vuosina olen lopullisesti löytänyt juttuja, jotka tuovat aivan valtavasti inspistä arkeen, sekä auttavat rentoutumaan. Neulominen, muut käsityöt, kivet, aromaterapia, kukkaterapia jne. Sinänsä hassua, että olen ollut niin kauan ilman näitä asioita, rakastinhan käsitöitä ja hihhulijuttuja yli kaiken nuorempana. Laitoin jo ala-asteella iltaisin tyynyyni laventeliöljyä, keräsin kiviä, uskoin ihme juttuihin ja toki tein paljon myös käsitöitä. Sinänsä kurja, että nämä jutut ovat olleet niin kauan poissa elämästäni tässä välissä, mutta ehkä siihen oli jokin tarkoitus, että löydän nämä nyt uudelleen 🙂

MacBook ja iPhone. Sen jälkeen kun siirryin tekniikan suhteen Appleen vuonna 2011, en enää vaihtaisi pois mistään hinnasta. Kun läppäri ja puhelin ovat päivittäin ahkerassa käytössä, vaatii niiltä myös tietynlaista tehokkuutta ja toimivuutta. Vuosien varrella on omalle kohdalleni osunut yksi susi Macbook, jonka ostin elektroniikkaliikkeen ”moitteettomana näytekappaleena” (never again!), mutta noin muuten on ero ollut PC:hen kuin yö ja päivä. Viime keväänä ostin uuden läppärin, MacBook Pro:n 13″ touch barilla ja lisäteholla, pakko sanoa tämän olleen paras tekniikkaostokseni ikinä! Työkoneenani oli aikaisemmin MacBook Air ja jos vertaa sitä Pro:hon esimerkiksi tehon suhteen kun tekee monia asioita samaan aikaan, muokkaa kuvia sun muuta, niin Pro on kyllä ollut ehdoton valinta.

Luonnonkosmetiikka. Vaikka edelleen käytänkin satunnaisesti myös joitakin synteettisiä tuotteita, kuten meikkejä ja välillä esimerkiksi sheet maskejä, on pääpainoni ihonhoidon suhteen ehdottomasti luonnonkosmetiikassa. Ja tässä pysynkin! Ihoni on kuin uudestisyntynyt sen jälkeen kun siirryin käyttämään pääasiassa luonnonkosmetiikkaa. Ennen kärsin ihon sameudesta, kuivuudesta ja yleisesti varsinkin talvisin semmoisesta tietynlaisesta ihme ”ihon harmaudesta”, heräsin tähän seikkaan joskus raskausaikanani ja pohdiskelin jo tuolloin, että mistä ihmeestä on kyse. Vaihtamalla luonnonkosmetiikkaan, laadukkaisiin ravintorikkaisiin tuotteisiin ja säännöllisiin ihonhoitorutiineihin, olen päässyt tästä ongelmasta täysin eroon.

Kivaa tiistaita! 💕

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Osa kuvien tuotteista saatu.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kuukauden luonnonkosmetiikka-suosikit

Huh, edellisestä kuukauden kauneussuosikit-postauksesta on taas vierähtänyt tovi! Nyt olisi kuitenkin taas kauneuspoimintojen aika. Jotenkin matkalla on kiva kokeilla uusia tuttavuuksia myös kosmetiikan osalta, joten valikoin kotoa mukaan tuotteita, joiden testaamista olin jo hetken odotellut käyttäessäni muita purkkeja tyhjäksi (se vasta onkin piinaavaa silloin kun on jotain, mitä haluaisi jo testata!) 😀 Tällä kertaa on matkassa mukana myös vakkari-suosikkeja, jotka toimivat erityisen hyvin reissussa…

Olin jo hetken odotellut innolla, että pääsisin kokeilemaan erästä itselleni uutta ihonhoidon sarjaa. S5 Skincare on adaptogeeninen sarja, jonka tuotteet on suunniteltu haastaviin iho-ongelmiin ja tarpeisiin. Sarjan raaka-aineina on käytetty ääriolosuhteissa elävien kasvien aktiivi-ainesosia. Tehokkaat hoitotuotteet löytyvät viiteen eri iho-ongelmaan: Kuivuuteen, pigmenttimuutoksiin, herkälle iholle, ennenaikaiseen vanhenemiseen, sekä arville ja ihovirheille. Itselläni on ollut käytössä S5:n tuotteet kuivalle iholle.


Ihonhoito näillä kolmella tehotuotteella on äärimmäisen yksinkertaista. Ainiin ja tykkään näistä hurjasti! Sopivat erinomaisesti käytettäviksi täällä reissussa, jossa auringolle, ilmastoinnille ja merivedelle altistuva iho tarvitsee ehdottomasti tehokkaat, kosteuttavat tuotteet. Levitän mistin jälkeen iholle Replenish Hoitoseerumin, joka on öljypohjainen tehokosteuttava seerumi. Öljy imeytyy tehokkaasti ja hoitaa kuivaa, punoittavaa tai halkeilevaa ihoa antioksidanttien ja omega-rasvahappojen avulla.

Öljyn jälkeen lempparein tuote näistä kolmesta on ihan ehdottomasti Restore-kasvovoide, joka on aivan super!! Aivan pieni nokare voidetta riittää ja tässä on aivan ihanan täyteläinen koostumus. Sanoisinko, että tämä on aivan erityisen hyvä kuivalle talvi-iholle. En muista milloin olisin testannut näin hoitavaa ja tuhtia kasvovoidetta, joka kuitenkin imeytyy hujauksessa. Pääsee jopa listalleni kaikkien aikojen parhaimpina kasvovoiteina! Voide sisältää hyraulonihappoa hyvin imeytyvässä muodossa, sekä ihoa tehokkaasti kosteuttavia ja suojaavia ainesosia.

Renew-silmänympärysvoide suojaa herkkää silmänympäryksen ihoa, häivyttää tummia silmänalusia ja häivyttää juonteita. Voide sopii kaikille ihotyypeille ja hoitaa silmänympärysihoa monipuolisesti. Mielestäni koostumus on tässä optimaalinen; täyteläinen, mutta imeytyy nopeasti!

S5 Skincare-sarja saa ainakin minulta täydet pisteet! Jos etsit testiin uutta luonnonkosmetiikan sarjaa, kannattaa pistää tämä korvan taakse. Sarjaa myy verkossa ainakin House of Organic 🙂 Kannattaa kurkata myös sarjan muut kuin kuivan ihon tuotteet!

Weledan Skin Food on vanha suosikki ja erinomainen tuote mukaan reissuun. Pakkaan tämän aina lentokoneeseen mukaan käsitavaroihin. Monikäyttöinen voide sopii melkein mihin tahansa käsien ihosta huuliin. Tuhti voide hellii tehokkaasti myös auringon paahtamaa ihoa.

Toinen voide Weledalta on Pomegranate Firming Night Cream. Aikuiselle iholle suunniteltu voide, joka tukee ihon uusiutumista yön aikana. Voide parantaa ihon kimmoisuutta ja häivyttää ikääntymisen merkkejä mm. granaattiomenan siemenöljyn, purasruohon ja arganöljyn avulla. Aivan pieni määrä tätä riittää todella tehokkaaseen kosteutukseen ja voide on melko tuhti. Tykkään tästä erityisesti sen vuoksi, että tämä todella tuntuu hellivän ihoa yön aikana, eikä kuivasta ihosta ole aamulla tietoakaan.

Esittelin ennen reissua IG:ssä tuon Frantsilan Fresh-aamuöljyn, joka aiheutti paljon kiinnostuneita kyselyitä. Aikaisemmin olen esitellyt Frantsilan rauhoittavaa laventeli-iltaöljyä, joka on ollut ihan melkeinpä jokailtainen lemppari jo pian vuoden ajan. Tovi takaperin otin kokeiluun myös tuon aamuöljyn, johon olen myös tykästynyt paljon. Eteeristen öljyjen seosta levitetään ranteiden sisäpuolelle, ohimoille ja nenän alle roll-on-pullosta. Seos sisältää sitruuna- ja rosmariiniöljyä, jotka virkistävät mieltä ja auttavat stressistä aiheutuvaan huonomuistisuuteen. Itse levitän tätä ranteiden kautta ohimoiden iholle aamuisin ja uudelleen silloin kun haluan olla erityisen skarppina. Valmiit öljyseokset ovat todella näppäriä, eikä niitä tarvitse laimentaa 🙂

Suosikkini BYBI Beautyn Mega Mist on kokenut uudistuksen ulkoasun puolesta ja uudistettu lemppari lähti reissuun mukaan. Face mist on nimittäin aivan unelma reissussa! Suihke kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti ja sopii kaikille ihotyypeille. Tämä on parhaimpia käyttämiäni face mistejä. Ainiin ja BYBI:n tuotteista on matkassa mukana myös monikäyttöinen Babe Balm.

Onko teillä kokemuksia S5 Skincaresta?

Entä oletteko testanneet noita Frantsilan öljyseoksia? 🌸✨

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Tuotteet saatu. 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Luonnollista kauneutta?

Olin jo ennen reissua luonnostellut postausta nykypäivän ulkonäköpaineista. Täällä Los Angelesissa ulkonäköasiat ovat korostetumpana kuin missään muualla (tai no okei, ehkä jossain Etelä-Koreassa), joka sai myös ajattelemaan aihetta hieman toiselta kantilta. Kuinka kulttuuri yleisesti, kauneuspalveluiden markkinointi kaikkialla ja elinympäristö vaikuttaa siihen, kuinka tärkeänä pidät ulkonäköäsi? Ystäväni Jutta oli myös vastikään kirjoittanut ajatuksiaan ulkonäköpaineista, postaus löytyypi täältä.

Täällä ei yksinkertaisesti voi välttyä erilaisia esteettisiä palveluita tarjoavilta hoitoloilta, joita on ihan jokaisessa kadunkulmassa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei täällä tule yhtään olo siitä, että olisiko minussakin jotain paranneltavaa, koska kaikki muutkin ja kaikki tämä on niin arkipäivää. Varsinkin täällä. About 95% näiden Kalifornian rantakaupunkien 40+ -naisista näyttävät yksinkertaisesti niin hyvin säilyneiltä, etten usko syynä olevan ihan vain pelkästään geenit ja terveelliset elämäntavat, jotka toki aivan ehdottomasti auttavat jo pitkälle. En koe, että minulla olisi mitään sen kummempia ulkonäköön liittyviä komplekseja, mutta kyllähän se ympäristö vaikuttaa siihen, miten näihin asioihin suhtautuu. En ihmettele lainkaan, miksi paine on täällä niin kova ulkonäön suhteen, ”koska kaikki muutkin”. Se on kuin koodattu kulttuuriin. Myös sosiaalinen media on tuonut valtavasti ulkonäköpaineita. Eniten meille naisille, mutta varmasti toki myös miehille. Ajatellaan, että se mitä somessa näkyy, on totuus. Filterit, parhaat mahdolliset kuvakulmat, muokkaukset. Toisaalta, kuka nyt haluaisikaan lisätä itsestään rumia kuvia koko kansan nähtäville?

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka ahdistun nykyään kaiken maailman contourmeikki-rakennekynsi-tekoripsi-överimeiningistä. Olen pyrkyt eroon kaikesta ylimääräisestä hiuslisäkkeitä lukuunottamatta. Ja minähän olin ennen ihan todellinen blingbling-Barbie! Kynnet, rusketus, tupeeraukset.. Kaikki täytyi olla yksinkertaisesti täydellisesti. Yksi kerrallaan olen luopunut kaikesta hömpötyksestä. Vuonna 2013 luovuin rakennekynsistä ja lopetin solariumissa käymisen (toivottavasti muuten kukaan ei enää käy solkuissa !!!!!), ripsenpidennyksiin sorruin ihkaensimmäist kertaa vasta vuonna 2016 raskauden jälkeisen ripsikadon jälkeen ja muutamia kuukausia olen siitä saakka viettänyt ripsenpidennysten kanssa, olivathan ne nyt rehellisyyden nimissä todella helpot, mutta sitten taas kaipaan myös sitä, että lotrailla öljyillä, hieroa silmiä ja käydä saunassa ilman pelkoa ripsien irtoamisesta. Luovuin ripsistä viime talvena ja en usko, että tulen enää ikinä ottamaan ripsenpidennyksiä. Omat luonnolliset ripset ovat niin paljon kauniimmat ja hyvillä hoitoaineilla, sekä rutiineilla saa niistäkin todella näyttävät. Näiden katastrofaalisten hiustenlähtökriisien jälkeen ollaan kuitenkin vihdoin voiton puolella! Toivon, että oma tukkani on blondauslakon ansiosta vihdoinkin ensi kesänä olkapäille asti ja pääsen luopumaan hiustenpidennyksistä.

En koe, että olisin itse kokenut mitään ihan järisyttäviä ulkonäköpaineita somen vuoksi. Ehkä kuitenkin pienissä määrin. Synnytyksen jälkeen ja yleisesti vauvavuotena koin aivan järkyttäviä rumuuskriisejä. Riesanani oli raskauden puolestavälistä asti suunnilleen kokonaisen vuoden ajan järkyt turvotukset, varsinkin kasvoissa. Toinen rinta oli toispuoleisen imetyksen vuoksi kolminkertainen toiseen verrattuna ja tulihan niitä raskauskilojakin melkein 20. Tuolloin hiipi mieleeni välillä semmoinen ”tätäkö tämä nyt sitten on, olenko loppuelämäni turvonnut ja hapsuhiuksinen mammaihminen?” Eipä siinä kohdin  kiinnostanut ihan kamalasti ihastella muiden siloteltuja ja täydellisiä bikinikuvia somessa.

Bloggaaja tietysti joutuu tietynlaisen arvostelun kohteeksi. Josset näytä samalta kuin 10 vuotta sitten, olet vähintään käynyt ”kauneusleikkauksissa” ja muissa toimenpiteissä. Toki joku varmasti onkin, mutta haloo! Kuinka moni voi oikeasti väittää näyttävänsä tismalleen samanlaiselta kun 10 tai edes 5 vuotta sitten? Pelkästään jo ikä, vaihtelut kehonkoostumuksessa ja muutokset tyylissä tai kauneusrutiineissa voivat muokata ulkonäköä paljon. Lisäksi pienet toimenpiteet, kuten injektiohoidot eivät ole leikkauksia, vaikka niillä suurta muutosta saakin ulkonäköön. Injektiohoidot, kuten hyraulonihappo ja botox ovat tilapäisiä hoitoja. Botoxin varastoitumiseen kehossa en ole juurikaan perehtynyt, mutta esimerkiksi huulten täytössä käytettävä hyraulonihappo on elimistön itse tuottama ja kehossa esiintyvä aine, joka ajan mittaan lähtee kehosta aineenvaihdunnan mukana.

Mitä sitten itse tuumaan eri toimenpiteistä ja olenko harkinnut niitä? Ihan suoraan sanoen ei ihan kamalasti omaa elämääni hetkauta se, mitä joku toinen tekee omalle keholleen tai ulkonäölleen. Mielestäni jokaisella on vapaus päättää omasta kehostaan ja jos joku toimenpide tekee henkilön tyytyväisemmäksi omaan ulkonäköönsä, on hänellä siihen oikeus. Jos nyt täytyy mainita joku asia, jota en itse henkilökohtaisesti aivan ymmärrä, ovat esimerkiksi rasvaimu ja takapuolitoimenpiteet. Tai siis asiat, joille voi tehdä itse  jotain, käymällä esimerkiksi kuntosalilla. Se tässä nykymaailmassa onkin vääristynyttä ja samalla koukuttavaa, että kaikki on saatava nyt heti, koska onhan se mahdollista. Jos siis haluaa maksaa.. Mutta jos nyt puhutaan tilanteesta, jossa lihavuus ei ole terveydelle haitaksi, muttei olla valmiita tekemään itse pitkäjänteisiä elämäntapamuutoksia muokatakseen kehoa liikunnalla ja ruokavaliolla, vaan halutaan tulos kirurgisesti, ei kyllä puhuta kovin kauaskantoisista muutoksista.

Rehellisyyden nimissä olen joskus aikanaan harkinnut rintojen kohotusleikkausta. Olin nuorempana huomattavasti suurempirintainen ja asia tuotti jo lieviä ongelmia mm. hartiakipujen muodossa. Vuoden imettämisen ja rasvan katoamisen jälkeen voitte kuvitella, että tilanne on kaikkea muuta kuin samanlainen kun 10 vuotta sitten. Silti en juurikaan jaksa stressata tästä, ainakaan tällä hetkellä. Jos asia alkaisi esimerkiksi viiden vuoden kuluttua vaivaamaan, niin voisin harkita uudelleen kohotusleikkauksen mahdollisuutta. Vanhempana, puhutaan siis esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, voisin harkita joitain ei-kirurgisia omaa kollageenintuotantoa kiihdyttäviä esteettisiä hoitoja esimerkiksi nuorentamaan kasvonpiirteitä, mikäli asia tuossa vaiheessa aiheuttaa jonkinaista ylitsepääsemätöntä ahdistusta. Eihän kukaan haluaisi vanheta tai ”rupsahtaa”. Monet liputtavat luonnollisen ikääntymisen puolesta ja tietty minäkin, mutta onhan tämä vähän kaksipiippuinen juttu. Jos näistä asioista ei jauhettaisi, harva edes kiinnittäsi huomiota niihin pieniin virheisiin tai ikääntymisen merkkeihin. Jos eläisin eristyksissä ilman nettiä autuaan tyytyväisenä kaikesta, tuskin edes ajattelisin, että ulkonäössä voisi olla jotain paranneltavaa, oli se sitten hiustenpidennykset tai ihoa silottava toimenpide. Mutta sitten taas, jos jotain innovatiivista on tarjolla, tarttuu siihen helposti. Kukapa nyt enää jaksaisi (valitettavasti) viljellä omia kasviksiaan, koska kaupasta on vain niin helpompi ostaa? Jos jotain on mahdollista ostaa, niin kyllähän ihmiset ostavat. Ja sehän tässä onkin vähän ”sairasta” omalla tavallaan.

 

Mikä on teidän mielipide? Jos teillä olisi esimerkiksi vanhetessa mahdollisuus kokeilla nuorentavia toimenpiteitä, tekisittekö sen vai ovatko kaikki esteettiset hoidot ehdoton no-no? 🌸

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kuukauden kauneussuosikkeja

Marraskuu tuli päätökseen ja samalla ajattelin pitkästä aikaa esitellä muutamia kuukauden kauneussuosikkejani. Tämä postaussarja on taas vaihteeksi ollut jollain ihme tauolla, koska a) kiire ja b) kuvaaminen on ollut kotona todella vaikeaa marraskuun aikana.. Mukana tällä kertaa kuitenkin uusia ja vanhoja tuttavuuksia!

On aivan pakko aloittaa essencen Volume Booster-ripsiprimerista, joka on pitänyt esitellä jo ikuisuus, mutta olen aina unohtanut. Instassa olen hehkuttanut tätä kuitenkin ja noin reilun kolmen euron hinnan lisäksi tämä on parhaita pohjustustuotteita ripsille, joita olen ikinä kokeillut. Toimii erinomaisesti minkä tahansa ripsivärin kanssa, kunhan ripsarin koostumus ei ole liian kuiva. Nousee ehdottomasti parhaimpien kokeilemieni essence-tuotteiden joukkoon! Ripset ovat tällä pohjustuksen jälkeen kivan kaarevat ja todella tuuheat, mutteivat mene klimpeiksi. Tokmannin verkkokaupasta muuten löytyy tosi kivat essence-apajat!

Syksyn mittaan olen tutustunut kotimaiseen luonnonkosmetiikkaan (JEE!!) ja Snow Annan ihonhoidon tuotteisiin. Käytössäni on ollut seerumina Snow Anna Multivitamin Kauneusseerumi ja Snow Anna Cloudberry Ravitseva kasvovoide.

Seerumi on ”eliksiirimäistä”, todella nopeasti imeytyvää ja jättää ihon kauniin heleäksi, sekä kosteutetuksi. Olen sekoittanut tähän mukaan myös muutaman tipan jotain luonnonöljyä, jolloin seerumi on vieläkin ihoa hellivämpi näille kuiville keleille. Runsaasti antioksidantteja ja vitamiineja sisältävä seerumi uudistaa ihoa, sekä suojaa sitä tehokkaasti ulkoisilta tekijöiltä.

Kasvovoiteeseen olen tykästynyt hurjasti. Tuote soveltuu hyvin kuivalle iholle, sekä päivä-, että yövoiteeksi. Ravitsee todella tehokkaasti ja sanoisinko, että tämä on ollut melko samanlainen tätä ennen käyttämäni Whamisan Nourishing Creamin kanssa. Voide sisältää suomalaista lakkaa ja tyrniä, jotka heleyttävät ja ehkäisevät ihon vanhenemista.

Halusin nostaa postauksessa esille erään vakiosuosikkini, joka on päässyt tehokäyttöön nyt syyskuukausien aikana. Havaijilaisen Leahlani Skincaren Bless Beauty Balm on nimittäin paras ikinä testaamani beauty balm. Käytän tätä erityisesti yön aikana tehohoitona silloin kun iho on erityisen kuiva tai haluan vain tehdä iholle hemmotteluhoidon. Pieni määrä tätä riittää erinomaisesti ja purkki on muutenkin todella riittoisa. Balm suorastaan sulaa iholle ja tuoksuu ihanalta. Tätä voi käyttää myös ihon puhdistukseen esimerkiksi hankalien ripsarijäämien irroittamiseen. Joliella on muuten tämä, sekä muut tuotesarjat -15% (plus ilmainen toimitus) 6.12 saakka koodilla MERRYLITTLE ?

Syksyllä Suomeen rantautunut TONYMOLY on Korean myydyin K-Beautybrändi. Itse olen tutustunut sarjan the Green Tea-tuotteisiin, kuten tähän TONYMOLY Chok Chok the Green Tea Watery Skin-kasvoveteen. Kaikille ihotyypeille sopiva antioksidanttipitoinen kasvovesi kosteuttaa ja kirkastaa ihoa fermentoidun vihreä tee-uutteen avulla. Tämä ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta K-Beauty on kiinnostanut paljon jo pitkään, joten olen tehnyt sen suhteen pieniä poikkeuksia ihonhoitoon. Jokatapauksessa, tykkään tästä paljon ja olen käyttänyt kasvovettä puhdistetulle iholle hoitonesteenä, yksi painallus kerrallaan sormiin ja imeyttäen ihoon. Green tea-sarjaa löytyy myös tehokkaasti kosteuttava, mutta kevyt the Green Tea Watery Cream- geelivoide, josta olen myös tykännyt.

Sitten eräs jo aikaisemmin syksyllä saamani tuotenäyte, jonka ehdin ottaa käyttöön vasta lokakuun kynnyksellä. Korresin uuden Wild Rose-tuotesarjan ihoa kirkastava Super C-vitamiini-tehohoito. Rakastan C-vitamiinia ja tämä seerumi sisältää sitä 15% (!!). Aivan täydellinen tuote käytettäväksi erityisesti aamuisin kun kasvojen iho kaipaa vitamiiniboostia sameuteen. Tehohoito häivyttää väsymyksen merkkejä, ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista ja jättää ihon kauniin heleäksi – tämän allekirjoitan aivan ehdottomasti. Markkinoilta on todella vaikea löytää seerumeita, joissa C-vitamiinipitoisuus olisi näin korkea, joten siitäkin tämä on edistyksellinen tuote. Tämä on myös erinomainen tuote kuuriluontoisesti silloin kun stressi, väsymys tai kiire heijastuu ihoon. Korres on apteekkisarja, joka panostaa luonnollisiin raaka-aineisiin.

Kora Organicsin asteittain päivettävän vartalovoiteen esittelin keväällä pikaisesti ja lupasin palata tuotekokemuksiin tätä testattuani. Kosteuttava voide ruskettaa vartalon ihoa asteittain samalla tehokkaasti hoitaen. Luonnollisuuden lisäksi olen todennut, että luonnonkosmetiikan itseruskettavat ovat niin paljon parempia kuin tavalliset. Vihaan yli kaiken sitä lähmäistä tunnetta iholla ja yön aikana kehittyvää vahvaa ir-tuoksua. Luonnonkosmetiikan itseruskettavilla ei näitä puolia kuitenkaan juurikaan ole ja mielestäni lopputuloskin täydellinen. Asteittain ruskettava tuote sopii silloin kun toivoo mahdollisimman kevyttä lopputulosta. Yhdellä levityskerralla saa tällä kuitenkin jo kivan pohjasävyn ilman lähmäistä tunnetta iholla tai ällöjä tuoksuja. Tykkään!

Sitten viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä luonnollinen dödö Ben & Annalta. Deodorantti on yksi niistä tuotteista, joiden kohdalla en ole vielä pysyvästi siirtynyt luonnollisempaan. Yksinkertaisesti siksi, etten ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää tuotetta luonnonkosmetiikasta. Tähän saakka olen kuitenkin eniten tykästynyt tähän Ben & Annan alumiinittomaan stickiin, joka on toiminut todella hyvin. Itselläni on tästä tuoksu Pink Grapefruit, mutta muut tuoksut löytyvät täältä.

 

Onko joku näistä jo teille ennestään tuttu tai löytyykö samoja suosikkeja?

 

Postauksen tuotteet saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Muistutus: Madara nyt -40% ja arvonnan voittaja

Arvoin juuri Madaran arvonnan voittajan ja onni suosi…

Hetaa kommentilla:

”Tämä cc-voide on ollut viime aikainen lemppari:) myös muut madaran tuotteet on tuttuja!”

Voittajaan on oltu yhteydessä sähköpostitse 🙂 ONNEA ja kiitos osallistujille! ??✨

Sitten siihen Madaran mega-aleen, joka alkoi tänään..

 

Madaralla alkoi tänään neljän päivän hyvän omantunnon ale ja koko verkkokaupan valikoima on -40%! Lisäksi yli 60€ tilauksiin lisätään tilaajalahjaksi täysikokoinen Deep Moisture-silmänympärysvoide (arvo 27€). Ale alkoi tänään ja on käynnissä 23-26.11. Omia Madaran suosikkejani olen listannut aikaisemmin mm. tässä ja tässä postauksessa.

 Madaran kattava valikoima löytyy täältä

 

Ps. Päivän normaalipostaus tulee ulos vielä myöhemmin! 🙂

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.