Oma tarinani uupumuksesta

Pohdin todella pitkään tämän aiheen avaamista blogin puolella. Useita kuukausia. Vaikka noin yleisesti olenkin blogissani varsin avoin, niin ymmärrettävästi olen kokenut esimerkiksi terveyteeni liittyvät asiat kovin yksityisinä. Pakko myöntää, että olen avannut seuraavaa aihetta ystävistänikin vain muutamille. Olen tyyppi, joka ei jaksa vaivata muita omilla asioillaan, ellei joku aihe nyt sattumalta tupsahda esille. Jossain postauksessa sivusinkin kevään ja kesän terveyshuolia, joiden ohessa on ollut kesän aikana kaikenlaista muutakin harmia ja huolta. Tuntuu jotenkin, että kaikki ikävä ja kurja kasaantuu elämään aina samaan aikaan ja välillä onkin miettinyt, että miksi juuri minulle käy ikäviä asioita. Blogin kautta heijastuu elämä tietynlaisen filtterin läpi ja tokihan sitä yleensä mielellään keskittyy jutustelemaan niistä kivoista asioista ja yleisestä kevyestä hömpästä; kauneusjutusta, vaatteista, matkailusta. Aiheista, joihin on helppo uppoutua arjen keskellä ja irtautua vähän mielessä pyörivistä asioista.

Itselleni kulunut vuosi on ollut jotenkin äärimmäisen rankka. Vaikka vauvavuosi noin yleisesti melko pitkälle oli huomattavasti helpompi kuin mitä olin ikinä osannutkaan ajatella, alkoi viime syksyn jälkeen ja viimeistään keväällä vuoden valvomisen ja kotona kyhnyttämisen jälkeen olla ilmassa selviä merkkejä väsymisestä. Aloin aivan yhtäkkiä olla yhtäkkiä aivan poikki ja jotenkin ollessani sen vajaat pari viikkoa pojan ja koirien kanssa yksin kotona T:n ulkomaan matkan ajan, aloin jotenkin aivan yhtäkkiä uupua aivan todenteolla. Koko homma lähti siitä, taidattekin muistaa viime vuodenvaihteen kun epäilin oireiden perusteella kilpirauhasen vajaatoimintaa. Fiilis oli muuten hyvä, mutta ajoittainen uupumus vaivasi ja alkoi pikkuhiljaa vain pahentua. Sitten toivat kiukkukaudet, hampaiden tulo ja kuukausien valvominen perään oman lisämausteensa arkeen. Siihen vielä päälle pieni stressi työhönpaluusta ja muutenkin epäselvät työkuviot sen suhteen, että palaanko vanhaan työpaikkaani vai otanko ja repäisenkö. Lähipiirissäni on vuoden aikana ollut myös muita terveyshuolia ja vastoinkäymisiä, jotka ovat öisin pitäneet öisin hereillä, joten sanomattakin selvää, että liika on liikaa.

idnostokuvaOlen luonteeltani semmoinen, että yritän viimeiseen asti pärjätä, koska häpeän luovuttamisen fiilistä. Sitä, että joutuu myöntämään itselleen, että on väsynyt, eikä nyt enää yksinkertaisesti yksin jaksa tätä arjen pyöritystä. Toki T on kokoajan ollut tukenani, mutta keväällä oltiin tultu siihen pisteeseen, jossa päivittäiset kotihommatkin alkoivat tuntua jotenkin ylitsepääsemättömiltä. Blogiinkin oli todella hankala saada järkevää tekstiä aikaan, eikä ajatus tuntunut muutenkaan kulkevan entiseen tapaan. Vielä talvella kun olin niin into piukassa tuumannut, että voisin heittämällä olla vielä vuoden kotona, koska kaikki on niin helppoa, ihanaa ja mukavaa kotimammaillessa. Pikkuhiljaa aloin kokea ajoittain epätoivon hetkiä, jolloin vain itkin lattialla ja tuntui siltä, että maailma kaatuu päälle. Aloin käydä itseni kanssa keskustelua siitä, että minulla on elämässä kaikki mitä ikinä olen toivonut. Parisuhde, maailman rakkain terve poikalapsi, kaksi ihanaa hauvaa, viihtyisä koti, olen fyysisesti terve, päässyt näkemään maailmaa, vakituinen pitkäaikainen työpaikka, lukuisia ystäviä. Asioita, jotka eivät todella ole itsestäänselviä ja joista moni voi vain haaveilla. Ja silti tunsin itseni onnettomaksi. Ekaa kertaa ikinä alkoi hiipiä mieleen ihan oikeita ajatuksia, etten enää pysty pitämään kaikkia lankoja käsissäni.

Kevät eteni. Olin jatkuvasti todella huonolla tuulella ja sosiaaliset tilanteet alkoivat ahdistaa. En yksinkertaisesti keksinyt ihmisten kanssa juteltavaa, vaikka olinkin ennen ollut sosiaalinen höpöttelijä. Jossain vaiheessa tuli kuvioihin myös fyysisiä oireita, luulin oikeasti saavani sydänkohtauksen ja kuolevani kun sydän tuntui hakkaavan yhtäkkiä rinnasta ulos. En saanut kunnolla henkeä ja jouduin jatkuvasti haukkomaan happea. Välillä oli vaikea jaksaa jopa kävelylenkillä. Julkisilla paikoilla ja kaupungilla olo ahdisti, varsinkin pojan kanssa. Pelkäsin jatkuvasti, että kohta tapahtuu jotain pahaa ja tulee vähintään maailmanloppu. Pian selvisi, että kärsin paniikkikohtauksista. Jotenkin en ollut kaikessa härdellissä edes voinut kuvitella, että henkinen oire voisi ilmetä noin fyysisenä, luulin siis oikeasti välillä olevani kuolemansairas. Googlettelin ties mitä vakavia sairauksia. Alkukesästä sain vihdoin raahattua itseni lääkäriin ja siitä se sitten lähti. Ja voin kertoa, että tuo lääkäriin hakeutuminen oli aikamoisen pitkän ponnistelun tulos. Minulla todettiin masennusta ja ahdistusta, jotka oireilivat juurikin unihäiriöinä, ahdistuksena ja paniikkikohtauksina. Tilanne lähti paranemaan nopeasti Tommin jäätyä kotiin hoitovapaalle ja pelkkä univelkojen kuittaaminen teki jo paljon. Tämä oli itseasiassa syy siihen, miksen vielä alkukesästä palannut töihin. Koin, että vaikka työ olisi varmasti myös tehnyt hyvää, olisi se omalla kohdallani ollut tuossa vaiheessa enemmänkin voimavaroja riistävä tekijä kuin energiaa tuova elementti.

Lääkäri suositteli minulle jotain pientä irtiottoa arjesta, jonka tuloksena sitten lähdin ystäväni kanssa kolmeksi yöksi sinne Kroatiaan sen jälkeen kun olimme saaneet imetyksen lopetettua. Kyllä, ilman lasta! En jaksanut ottaa aihetta edes esille täällä, koska pelkäsin haloota asian suhteen. Tiedän kyllä ne kaikki ”yksi yö erossa per ikävuosi”-suositukset, mutta toisaalta poika jäi kuitenkin isänsä kanssa tuon ajaksi. Ja no, toki tämän asian suhteen koimme, että hyötyaste hermolomani suhteen oli suurempi kuin mahdollinen haitta siitä, että olen kolme päivää erossa taaperosta. Jo tuommoinen lyhyt lepoloma teki ihmeitä. Ja toisaalta, ovathan avioeroperheidenkin lapset vuorotellen vanhemmistaan erossa esimerkiksi viikonlopun ajan. En olisi valmis jättämään poikaa yhtä yötä kauemmaksi kenenkään ”vieraan” hoitoon, mutta mielestäni on eri asia silloin kun lasta hoitaa jompi kumpi vanhemmista. Meidän perheessämme koemme, että kumpikin meistä on yhdenvertainen hoitaja pojalle.

Omalla kohdallani koko tämä tilanne johtui varmaankin jonkinlaisesta tylsitymisestä, yhdistettynä pitkään jatkuneisiin huonoihin uniin ja kasaantuneisiin muihin huoliin. Unohtamatta imetystä ja alitajuntaista ajatusta siitä, että olet tavallaan sidottu lapseen 24/7. Tilanne on muutamassa kuukaudessa korjaantunut huomattavasti. Pakko kai sitä on todeta, ettei kaikkia ole luotu kotimammoiksi. Itse kaipaan tiettyjä haasteita arkeen, sosiaalisia kontakteja ja myös sitä aikuisten tekemistä, vaikka tämä vuosi onkin ollut pikkuisen kanssa aivan ihana, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Kotihommat ja pyykkien pyöritys päivästä toiseen ei vain ole minun juttuni. Kontrollifriikin luonteelle voi olla kova paikka tottua siihen, ettei lapsiperheen koti välttämättä aina ole se siisti huusholli, jossa lelut pysyvät ojennuksessa kun ne kertaalleen järjestelee ja no, tiedättehän. Olen ennen kokenut todella ahdistavana, jossen pysty hallitsemaan ja pitämään järjestyksessä asioita. Nyt olen tosin pakostikin joutunut opettelemaan rennompaan ajattelumalliin, ettei se nyt ole niin vakavaa  vaikkei kaikki aina olisikaan niin järjestyksessä. Eipä se ole niin vakavaa!

Sitten mietin, että miksi ylinpäänsä koin häpeän tunteita uupumukseni suhteen? Ehkäpä juuri siksi, että harva oikeasti uskaltaa puhua siitä ääneen tietyn leimautumisen pelossa. Itse sain onneksi lääkäriltä kannustavaa puhetta ja tiedon siitä, etten todellakaan ole ainut. Vauvavuoden jälkeinen uupumus, masennus tai paniikkihäiriö ovat varsin yleisiä, usein varmasti ilmenevät juuri samaisista syistä kun itsellänikin. Itselläni ehkä viimeinen ratkaiseva tekijä tämän postauksen kirjoittamiseen oli se, kun Jannika B juuri vastikään tuli ”kaapista ulos” masennuksensa suhteen, joka juuri kotiäitiyden myötä oli kehittynyt. En voi kuin kiittää häntä rohkeasta teosta, ehkä siksi minäkin nyt uskallan. (Ja tästäkin on jo aikaa, koska kirjoitin tämän postauksen valmiiksi jo aikapäiviä sitten, odottamaan oikeaa hetkeä…) Tämän jälkeen olen kuullut myös muita rohkeisevia tarinoita, kuten viimeisimpänä Elinan ”Tältä masennus näyttää”-postauksen tältä viikolta.

Useimmiten varmasti pelätään sitä, kuinka ulkopuoliset ajattelevat sinun olevan heikko, huono äiti tai laiska, koska ”kuka tahansa nyt jaksaa yhden lapsen kanssa”. Ei aina kyse olekaan siitä. Toki lapset ovat erilaisia, mutta niin ovat myös äidit. Ja olosuhteet. Jaksamiseenkin kun vaikuttaa niin monet asiat. Välillä nyt tulee edelleen niitä ärsytyksen hetkiä kun tuntuu, että kaikki ikävä tapahtuu juuri minulle. Läheisten ongelmat, pienen sairastelu ja sitten päälle vielä jotkut turhanpäiväiset randomasiat, kuten se pyörävarkauteni loppukesästä. Olisihan se elämä kuitenkin huomattavasti kurjempaa, jos ikävät asiat tapahtuisivat ripotellen jatkuvasti. Ehkäpä siis parempikin, että tulevat kertarysäyksellä. Toki vastoinkäymiset aina vahvistavat. Elämähän on aikalailla vuoristorataa. Kävisihän se kyllä pitkän päälle tylsäksi, jos kaikki olisi tasaista maastoa ilman niitä nousuja ja laskuja.

Ja mikä siinä onkin, että kun kyseessä on henkinen jaksaminen, jumittaa sitä viimeiseen asti hoitoon hakeutumisen suhteen? ”Huomenna on parempi päivä” tai ”Kyllä tämä tästä kun nukkuu yön yli” ja mitä noita nyt oli. Kyllä sitä saa vatsakivun tai flunssan vuoksi varattua ajan lääkäriin, mutta tämmöisissä tapauksissa se vain on äärimmäisen vaikeaa. Näin oli myös itselläni. Selailin sopivia lääkäreitä viikkokausia ja jotenkin koko asiaa yritti vain pitkittää. Kunnes edettiin siihen pisteeseen, että nyt on vain yksinkertaisesti mentävä. Ja oikeasti, pelkästään se lääkärin penkkiin istuminen on jo suuri askel parempaan, näin myös itselläni. Koen edelleen, että kaipaan normaalia enemmän unta ja saatan väsähtää nopeammin jos häsellän menemään liikaa, mutta noin yleisesti on tämänhetkinen tilanne keväiseen kun yö ja päivä.

Tärkeimpiä tukipilareita omassa kesässäni on ollut liikunta, pyrkiminen positiiviseen ajatteluun ja noin yleisesti elämästä nauttiminen. Olen pyrkinyt stressaamaan vähemmän turhista asioista ja tekemään asioita, joista nautin. Se onkin ollut ihan avainjuttu ja toki olen onnellinen. Varmaan olettekin kiinnittäneet huomiota siihen, että viimeisten kuukausien jälkeen täällä on ollut nimenomaan tuommoinen ”Nauti jokaisesta hetkestä”-moodi. Ja niinhän sen pitäisikin mennä. Juuri ne elämän ajoittaiset alamäet opettavat arvostamaan sitä mitä sinulla on ja juuri niitä pieniä asioita, jotka saattavat tuntua itsestäänselviltä. Jossittelu on turhaa, mutta olen silti miettinyt, että olisiko tilanne mennyt yhtä pahaksi jos olisin alunperin palannut töihin silloin alkuvuodesta tai tehnyt jotain toisin. Stressannut vähemmän kotitöistä tai nukkunut enemmän päiväunia. Minulla ei ollut kyse raskauden jälkeisestä masennuksesta, koska tilanne alkoi pahentua vasta noin 6kk synnytyksen jälkeen. Koen, että omalla kohdallani juuri blogi oli suuri tekijä toipumisessa. Keino purkaa ajatuksiaan ja keskittyä johonkin muuhun arjen keskellä. Rakastan tehdä töitä ja omalla kohdallani työhönpaluu (ja varsinkin mielekkääseen semmoiseen) on ollut juuri se, mitä olen kaivannutkin enkä ole kokenut sitä jaksamisen suhteen rankkana, päinvastoin.

Kai tällä postauksella yritän rikkoa sitä uupumuksen myyttiä ja kannustaa ihmisiä puhumaan asiasta enemmän, sekä tulemaan ”kaapista ulos”. On ollut todellinen helpotus huomata, etten ole ainoa näitä ajatuksia kokenut. En halua myöskään elää kiiltokuvaelämää, jossa kiillottelisin julkisuuskuvaa elämästäni ja esittäisin, että kaikki on ollut täydellistä. Aina ei voi elää täyden kympin elämää. Monta asiaa jäi varmasti sanomatta, mutta näillä mennään.

Tämän postauksen julkaiseminen pelottaa enemmän kuin mikään aikoihin, mutta kai annan mennä.

 

Ps. Ja jos asu sattui kiinnostamaan, niin nuo ovat juurikin ne äitini vanhat vintage-Wranglerit!!

Poolopaita / H&M

Laukku / Balenciaga

Kengät / Isabel Marant

Kaulaliina / Acne Canada

Kello / Michael Kors

 

kuvat Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Kaikki -20% + omat lempparipoimintani

Monessa verkkokaupassa on alkanut mid-season salet ja ajattelin vinkkailla teille Zalandon huippukamppiksesta, joka on käynnissä tänään ja huomenna. Kaikki tuotteet ovat -20% viikonlopun ajan ja keräsinkin tähän muutaman tuotteen, joka lojuu tällä hetkellä omalla himotuslistallani Zalandolta.

Noin yleisesti halusin myös vinkkailla teille Samsoe & Samsoen harmaasta villapiposta, jonka hommasin viime syksynä. Pipo oli loppuunmyyty tuolloin monesta paikasta ja huomasin, että samaa pipoa on tullut valikoimiin uudestaan mustana ja parissa muussa värissä. Harmaa on taaaas myyty loppuun, mutta jos on nopea, niin noita muita löytyy vielä. Piposta kyseltiin viime vuonna hurjasti ja kovan käytön jälkeen voin kyllä suositella! On ehdottomasti lempipiponi 🙂

Vaaleanpunaiset tennarit täältä / Musta villapipo täältä / Vaaleanpunainen villaneule täältä / Villakangastakki täältä / Musta collegepaita täältä / Musta tikkilaukku täältä / Viininpunainen mokkalaukku täältä

Taannoin esittelin tennaripostauksessani omat Niken Blazerit, joista pidän mallina hurjasti. Niistä nuo kollaasin vaaleanpunaiset ovat myös aivan ihanat!! Vaikka en uutta laukkua siinä mielessä tarvitse, Minkoffit himottelevat aina. Varsinkin Mini Maceistä löytyi ihania, kuten tuo mokkainen kuvakollaasissa. Itse olen hommannut syksyn takit, mutta tuo Samsoe & Samsoen villakangastakki muistuttaa todella paljon tyyliltään sitä mun Marellan takkia, josta olen saanut hurjasti kyselyitä 🙂 Itseasiassa harkitsin viime vuonna juuri tuota samaista takkia!

Tuo -20% alennus lähtee kassalla koodilla WEEKENDSALE20, kohdassa etukoodi. Voimassa siis huomiseen 24.9 saakka. Jotkut merkit voivat olla poissuljettuja. Alennus koskee vähintään 149 euron tilauksia.

Zalandon koko valikoima löytyy täältä!

Ps. Myös Stockan verkkokaupassa on viikonloppuna ale, kaikki naisten laukut ja lompakot ovat myöskin -20% kanta-asiakkaille, valikoima täällä 🙂

 

Sisältää affiliatelinkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

NUORI Skincare – todellista ihonhoidon ylellisyyttä

Olisi aika postailla taas vaihteeksi yhdestä lemppariaiheistani. Mistäs muustakaan kun ihonhoidosta. Kuluneina viikkoina ollaan menty lämpötiloissa hurjasti alaspäin, itselläni syksy ja talvi yleisesti tarkoittavat aina ihon kuivumista. Omalta osaltaan taas se e-pillereiden aloitus kesällä on myös kuivattanut ihoa entisestään. Asiaa ei todella paranna sekään, että ollaan käytetty öisin meidän uutta ilmalämpöpumppua lämmittämässä yläkertaa ja vaikka lämpö onkin viime talven värjöttelyn jälkeen aivan ihana juttu, tuntuu että lämmityksen myötä sisäilma on kuivunut entisestään. Ilmankostutin pitäisikin siis hommata talveksi! Sillävälin jatkan ihoni osalta kuitenkin vaan sen reippaan kosteutuksen kanssa 😀

Enpä muuten muista milloin olisin käyttänyt päivittäisessä ihonhoidossa jotain muuta tuotetta kun luonnonkosmetiikkaa, poikkeuksena niitä Elizabeth Ardenin seerumikapseleita ja silmänympärysvoidetta lukuunottamatta, joista kerroin elokuun tuotelempparit-postauksessa. Onneksi rakastuin luonnonkosmetiikkaan myöhemmin kuin en milloinkaan, olin vielä muutama vuosi takaperin testannut ehkä alle kolmea luonnonkosmetiikan tuotetta. Toisaalta, sanon tämän täysin sydämestäni, en näistä lukuisista luonnollisista ihonhoidon tuotteista kyllä sen koommin muista ainuttakaan, josta en olisi pitänyt. Kannustan siis lämpimästi kokeilemaan luonnonkosmetiikan tuotteita, josset ole sitä jo tehnyt. Esimerkiksi öljyseerumista ja kosteusvoiteesta on varsin helppo aloittaa testailu. Itse en ole niiden saralta enää niihin höttö-ainesosia sisältäviin tuotteisiin päin katsonutkaan.

Itse huomaan eron juuri tehokkuudessa, oikeasti laadukkaita ja toimivia ainesosia sisältävät tuotteet imeytyvät ihoon huomattavasti paremmin ja tekevät sen, mitä lupaavatkin. ”Normaaleihin” voiteisiin ja seerumeihin kun monesti lisätään ties mitä täyteaineita ja synteettisiä silottajia, jotka saavat ihon toki tuntumaan ja näyttämään hyvinvoivalta, sekä sileältä, mutta nimenomaan perustuen siihen, että esimerkiksi silikonit ainoastaan naamioivat ihon pinnan sileäksi hoitamatta sitä. Luonnolliset tuotteet kun sisältävät vain ja ainoastaan niitä ainesosia, joiden tehtävä on tehdä juuri sitä mitä paketin kyljessä luvataankin.

Kävin elokuun lopulla Naturellen Bulevardin myymälässä NUORI Skincaren tuotteiden lanseerauksessa. Itselleni NUORI on brändinä aivan uusi, mutta tuo suomalaissyntyisen perustajan täysin luonnollisen ihonhoidon tuotesarja valloittaa parhaillaan maailmaa. Tämän merkin kohdalla puhutaan kirjaimellisesti tuorekosmetiikasta, koska kaikkiin tuotteisiin on merkitty parasta ennen-päiväys, sekä päivämäärä jolloin tuotteet tulisi viimeistään ottaa käyttöön. Näin taataan, että vaikuttavat ainesosat ovat edelleen tuoreita ja mahdollisimman tehokkaita päästessään käyttöön. Tuotteet valmistetaan pienissä erissä 12 viikon välein ja NUORI suositteleekin, että tuotteet otettaisiin käyttöön mahdollisimman pian valmistuksesta.

Näitä ei siis kannata ostaa kaappiin odottelemaan, jos edelliset tuotteet ovat vielä puolillaan! Purkit on myös alipaineistettu, joka takaa sen, ettei niihin pääse käytössä sekoittumaan ilmaa, joka vaikuttaisi säilyvyyteen. Olen itse päässyt testailemaan muutamia merkin tuotteita ja nyt kuukauden käytön jälkeen voisin sanoa näistä muutaman sanan kokemusten kera. Ja on heti alkuun todettava, että tämä sarja on täydellinen. Ehdottomasti luonnonkosmetiikan luksusta! En sano tätä todellakaan mainosmielessä, mutta nämä ovat aivan ihania. Esimerkiksi näillä kolmella tuotteella pärjää jo pitkälle ja periaatteessa kahdella, jossei syty beauty misteihin. Suosittelen kuitenkin testaamaan niitäkin 🙂

Sitten niihin tuotteisiin! Rakastan itse kaikenlaisia seerumeita ja öljyjä. Nykyään olisi outoa levittää pelkää kosteusvoidetta kasvoille. Koinkin juuri flashbackin oman blogini menneisyyteen kun ekat käytössäni olleet seerumit olivat apteekin manteliöljy (jota tosin pitäisi käydä taas ostamassa ekaa kertaa vuosiin, loistava talveksi!) ja se Lumenen oranssi-pinkki coctailseerumi.

NUORI Perfecting Facial Oil on kehitetty vastaamaan ihon luontaista rasvatasapainoa ja soveltuu kaikille ihotyypeille. Öljy imeytyy tehokkaasti ihoon ja jättää sen kimmoisaksi, tämän todellakin allekirjoitan! Yhdistelmä luomuviljeltyjä öljyjä kosteuttavat, vähentävät ikääntymisen merkkejä ja antavat iholle yhdessä E-vitamiinin kanssa antioksidanttisuojan. Aikaisemmin olen hehkuttanut Mossan Vitamin Coctailia maailman parhaimmaksi öljyseerumiksi. Enää en olekaan ihan varma.. Tämä NUORIN öljy on nimittäin a-i-v-a-n  i-h-a-n-a!! Toki myös Mossaa huomattavasti hinnakkaampi, mutta iho tuntuu tämän jälkeen aivan täydellisen pehmeältä. Levitän puhdistetuille kasvoille aamuin illoin tätä öljyä ennen kosteusvoidetta.

NUORI Facial Vital cream on kasvovoide, joka soveltuu niin päivä- kuin yövoiteeksikin kaikenlaisille ihotyypeille. Voide vähentää ja ehkäisee ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä. Kasviperäiset öljyt hoitavat ihoa ja ainutlaatuinen hajotettu hyraulonihappo imeytyy tehokkaasti syviin ihokerroksiin palauttaen ihon luontaisen kosteuden. Koostumus on kevyt, mutta silti kosteuttava.

Itse en välttele öljyillä ja voiteilla lotraamista edes aamulla ennen meikkiä, joten omalla kohdallani ei ole tullut vastaan rasvoittumisongelmaa, vaikka käyttäisikin öljypohjaista tuotetta meikin alla. Toki annan yleensä seerumin ja kosteusvoiteen imeytyä noin 10 minuuttia ennen meikkipohjaa. Tuota voidetta mainostetaankin erityisen hyväksi tuotteeksi meikin alle juuri nopean ja tehokkaan imeytymisen vuoksi.

Erilaisista beauty misteistä olenkin kesän ja alkusyksyn aikana postaillut, nyt olisikin taas kerran suositus yhdelle semmoiselle. NUORIn valikoimista löytyy Vital Unifier-kasvosuihke, joka on myöskin varsin monikäyttöinen tuote. Suihke on todella hienojakoinen ja levittyy jo 1-2 pienellä suihkauksella iholle täydellisesti. Vital Unifier on valmistettu luomu-aloe verasta ja luonnollisesta hyraulonihaposta, jotka palauttavat ihon kosteustasapainon välittömästi. Omenavesi kiihdyttää ihon keratiinin tuotantoa ja vahvistaa ihon luontaisia suojatoimintoja. Lisäksi suihke antaa iholle antioksidanttisuojaa, tasoittaa ihonsävyä, lisää joustavuutta ja ehkäisee ärsytystä. Toimii siis varsin monipuolisesti.

Merkin perustaja Jasmi kertoi lanseerauksessa pitävänsä tätä suihketta aina lentomatkoilla mukana virkistämässä lentokoneilman kuivattamaa ihoa. Tämä ei siis ole pelkästään virkistävä tai kasvoveden tapaan puhdistuksen viimeistelyssä käytettävä tuote, vaan sopii käytettäväksi ihan milloin tahansa, jopa meikin kiinnitykseen. On muuten testattu, että ei lähde meikki valumaan! Kirjoitinkin aiemmin siitä toisesta lempparistani, Supermoodin Beauty Mististä, joka on myös ollut varsin ahkeralla käytöllä. Pullo seisoo minulla läppäripöydällä ja suihkin sitä silloin tällöin iholle. Siitä on tullut nykyään jopa jonkinlainen tapa, vähän kuin vedenjuonnista. Nyt olenkin suihkinut näitä molempia, pumppupullo on tässä NUORIn tuotteessa huomattavasti laadukkaampi, Supermoodia tulee suihkittua aina jotenkin enemmän kuin ehkä olisi tarvis.

Voisin tähän loppuun kiteyttää, että tämä sarja on täysi kymppi! Myönnän olleeni alkuun vähän semmoisella ”blaah, voiko tämä oikeasti olla kaiken hehkutuksen arvoinen”, mutta kyllä! Aivan ihana tuotesarja. Jos etsit selektiivisen ihonhoidon sijaan laadukasta ihonhoidon sarjaa luonnonkosmetiikan puolelta, niin kokeile tätä. Koko NUORI Skincaren valikoima löytyy luonnonkosmetiikan verkkokaupan Naturellen valikoimista täältä.

 

Tuotteet saatu. Sisältää affiliatelinkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Faktoja minusta X 9

Viime aikoina on tullut tehtyä jos jonkinlaisia faktapostausta, jotenkin olen taas kovin innostunut näistä. Tänään olisikin vuorossa 9 faktaa minusta!

Pidän aina lupaukseni. Musta olisi kamalaa jos joku pitäisi minua epäluotettavana ja yksi asia, josta olen aina ollut jostain syystä epävarma on se, että pelkään muiden luulevan valehtelevani. Ehkä olen nuorena törmännyt liikaa semmoisiin juttuja keksiviin tyyppeihin ja jotenkin alkanut pelätä, että joku ajattelisi minun olevan samanlainen. Varmasti jokainen tietää jonkun valehtelijan, oli nyt sitten lapsena tai nyt aikuisena, mutta se on kyllä yksi asia jota en vain kertakaikkiaan ymmärrä! Miksi joku valehtelee?! Kaikki varmasti johtaa juurensa tietynlaisesta epävarmuudesta itseään kohtaan tai vahvasta halusta tulla hyväksytyksi, mutta silti. Näitä on tullut vastaan ihan aikuisenakin. Takaisin kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen! Olen todella tarkka sen suhteen, etten petä kenenkään luottamusta, muistan maksaa takaisin tarjotut lounaat ja tämän tyyppiset jutut. Toki sitä nyt joskus oikeasti unohtaa asioita, mutta noin pääasiassa kuitenkin.

Tällä hetkellä olen ihan koukussa paahtoleipään. En yleensä syö leipää käytännössä koskaan, mutta nyt on jonkin aikaa tullut ostettua paahtista ja se on kyllä niin herkkua. Ja siis varsinkin ihan vaan pelkän voin kanssa, haha. Tämä kyllä menee vahvasti kausittain, välillä ostan pari pakettia putkeen ja sitten en taas yli vuoteen 😀 Aikaisemmin meillä on lojunut voipaketti jääkaapissa niin pitkään avattuna, että sen on joutunut heittämään pois. Kertoo siis varmasti jotain meidän levitteiden ja leipien menekistä. Nyt sain ekaa kertaa aikoihin käytettyä loppuun voinkin.

Rakastan sängyssä makoilua. Vaikken olekaan tyyppi, joka nukkuu myöhään, on jotenkin ihana pötkötellä sängyssä rentoutuen, esimerkiksi juuri illalla. Ennemmin pötkötän sängyssä kuin sohvalla. Vastavaihdettuihin lakanoihin on varsinkin ihana pujahtaa, varsinkin kahiseviin untuvapeittoihin.

idkuvanosto

Tällä hetkellä meillä ei ole kunnolla suunnitteilla yhtäkään reissua. Alunperin suunnittelin syksylle sitä Köpiksen viikonloppulomaa, muttei sekään nyt ole edennyt. En muista milloin viimeksi olisi menty syyskuussa ilman, että olisi mitään lomasuunnitelmia syksylle. Blaah.

Käytän todella rumia kotivaatteita. Siis oikeasti. Todella kulahtaneita ja vanhoja. Mukavuus tulee siis todellakin edellä ja kotivaatteiden suhteen olen semmoinen, joka suosii niitä samoja puhkikuluneita lemppareita (jotka nyt vaan ovat niin ihanan pehmeitä :D) vuosien ajan. Niistä omista mukavuusvaatteistaan kun ei vaan raaskisi luopua, vaikka olisivat kuinka kuluneita tahansa. Juuri tällä hetkellä istun tässä päälläni äitini 30v vanha tämmöinen yökkärimekko, haha!

Ehkä vähän edelliseen kohtaan liittyen ei varmaankaan tule yllätyksenä, että rakastan yleisestikin mahdollisimman mukavaa ja mutkatonta pukeutumista. Onhan oma tyylini melko rento ja menneinä vuosina on toki joutunut pukeutumaan töissä huomattavasti virallisemmin. Silti koen, että farkut yhdistettynä siistiin yläosaan tai nilkkureihin/tennareihin on ehkä omalla kohdallani se kaikkein mieluisin työasu. Toki nyt pukeutuisin varmasti jakkuun, mikäli työ sitä vaatisi, mutta silti on kyllä suuri helpotus, ettei ole pakko. Siisti valkoinen kauluspaita ja nilkkuritkin tekevät yhdessä farkkujen kanssa jo paljon, jos siis täytyy tavata asiakkaita tai muuten vaan olla ”edustavampi”.

Tommi pöyristyi tässä joskus kun kuuli, että olen ollut muotijuttujen perään jo lapsena 😀 Kun lähdettiin katsomaan pikkusiskoa synnytyssairaalaan, halusin pukea mahdollisimman hienot vaatteet ja hameen alle vielä erillisen rimpsuhameen, olin siis 4v. Ekat vaatehimotukset, jotka muistan olivat trumpettihousut ekalla tai tokalla luokalla. Muistaakseni omistin Tukholmassa kahdet, äiti kävi ensin ostamassa Hennesiltä semmoiset pinkit farkkukangasta. Ne oli kyllä hienot! Muistan kun jo ekalla luokalla mietin asukokonaisuuksia, enkä halunnut mennä kahta päivää putkeen samoissa vaatteissa. Välillä neuvottelin siitä, että suostun lähtemään mukaan ruokaostoksille kauempaan isoon markettiin, jos pääsen sen yläkerrassa olevaan kenkäkauppaan 😀 Tämä siis ekalla ja tokalla luokalla, hahah. Kuudennella luokalla haaveilin Fendin ja Diorin laukuista (mm. se baguette bag ja satulalaukku olivat kovia joskus milleniumin kynnyksellä), seiskalla siki LV-fanius. Näin tarkemmin ajateltuna en osaa kyllä yhtään sanoa sitä, miksi olen kiinnostunut muodista? Voisin olla yhtälailla kiinnostunut vaikka keräilemään postimerkkejä.

Pienenä ihan lempparisarjani telkkarista oli Matka maailman ympäri. Ihailin Prinsessa Romia ja olisin halunnut olla se. Muistan niin elävästi muutamat tietyt jaksot, kuten kun Romi pelastettiin Intiassa sieltä roviolta (se oli erityisen jännä) ja sitten joku missä possu-prinsessa oli kovassa kuumeessa ja poppamiehet yrittivät parantaa. Harmi vaan en muista tarkemmin mistä oli kyse 😀 Tiku ja Taku, sekä Ankronikka oli muita vahvoja lemppareita, mutta ihan ehdoton ykkönen oli kuitenkin Matka maailman ympäri. Matkahullu jo silloin.

Tiedätte hulluuteni kahviin. Tai siis oikeastaan aamukahviin, melko harvoin juon kahvia aamun jälkeen. En muista, että olisin ikinä lähtenyt kotoa aamulla mihinkään juomatta aamukahvia. Se ei vaan ole mahdollista! Oli sitten aamulla esimerkiksi kuinka aikainen lento tahansa tai muuta aikaista menoa, on aamukahvi ihan pakollinen. Nyt toki joudun laskemaan pois pari kertaa, jolloin olen mennyt aamulla verikokeisiin, jotka edellyttävät paastoa. Silkkaa tuskaa! 😀

Löytyykö samoja kohtia? Ja hei, ihanaa viikonloppua!

 

kuvakreditti Jutta Hirsimäki

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Lapsi, parisuhde, työt, koti, blogi.. Kuinka aika riittää kaikkeen?

Sain joku aika takaperin kiinnostavan postaustoiveen koskien ajankäyttöäni ja nyt olisi aika kertoa hieman, miten omani aikani riittää ”kaikkeen”. Pieni lapsi, parisuhde, blogi, kaksi koiraa ja koti. Sekä toki nyt päivätyötäni unohtamatta. Välillä kyllä kieltämättä tuntuukin siltä, ettei nykyään juurikaan ole niitä leppoisia ”mitäs tässä nyt tekisi”-hetkiä, mutta toisaalta kyllä tähän pienlapsiarjen tekemisen meininkiin on kyllä ajanmittaan tottunut. Joskus oli kotimammaillessa päiviä kun tuntui, että oli jatkuvasti juoksemassa paikasta a paikkaan b, eikä huilihetkeä ollut vasta kun illasta. Sitten taas vastapainona niitä päiviä kun oli aikaa vain möllöttää ja lukea. Harvemmin nyt kuitenkaan tylsää ehti tulla, mutta lapsiarjessa päivät ovat kyllä todella vaihtelevia. Päikkäriarkihan ei meillä vielä ole alkanut, mutta siitä tulossa postausta sitten myöhemmin.

idnostokuva

Pyrin itse pyhittämään viikonloput enemmän sille yhteiselle ajalle, tuolloin vietämme usein enemmän aikaa koko porukalla, katsomme iltaisin telkkaria koirat vieressä kyhnyttäen ja poika siinä puuhastellen.  Yritänkin yleensä hoitaa kaikki viikon blogijutut arkena, jolloin aikaa jää viikonloppuisin muille asioille. Jotenkin on äitiyden myötä oppinut myös ajankäytön suhteen supertehokkaaksi (monen muun asian ohella :D) ja pyrkii käyttämään jokaisen hetken järjevästi. Tässä kuussa pääsen aamujen suhteen vielä ”helpolla” Tommin ollessa hoitovapaalla, mutta toisaalta en kyllä näe aamun hoitoonlähtörumbaakaan mitenkään hankalana juttuna. Ollaanhan me pojan kanssa usein lähdetty heti aamutuimaan asioille, joten saman kaavan mukaan nuokin aamut varmasti tulevat menemään. Joskus varmasti kiukkuisemmin ja joskus vähemmän. Tähän saakka olen noudattanut arjessa tietynlaista järjestelmällisyyttä.

Olen jo pitkään herännyt ennen poikaa aamulla, yleensä jo ennen seiskaa. Nousen aamulla keittämään kahvia ja puuhastelen koneella esimerkiksi blogijuttuja, usein saan tehokasta peliaikaa noin tunnin verran. Kun pikkuherra herää, syödään aamupala, tehdään aamupesut ja vaihdetaan vaatteet, siinä samassa teen myös omat kasvopesut sun muut. Aamupalan jälkeen on leikkihetki, yleensä siinä vaiheessa pojan puuhastellessa hetken itsekseen ehdin tehdä pikaisen siivouksen. Tiskone, pyykit, pöytien pyyhkiminen, lelujen korjaus (jossa nyt ei yleensä ole kyllä mitään järkeä kun ovat heti yhtä sekaisin kun ennen siivousta :D), saatan ehtiä naputtelemaan koneella muutaman jutun sohvalla jos poika intoutuu vieressä lattialla omiin leikkeihin. Tämä järjestely siis silloin kun olin kotona ja nykyään aikalailla viikonloput rullaa tähän tyyliin. Työarjen aloituksen jälkeen ovat aamut menneetkin eri rytmillä. Herään viikolla aina viiden ja kuuden välillä puuhastelemaan ja ehdinkin lähteä kotoa töihin jo ennenkö poika herää yöuniltaan.

Kävimme pitkään joka päivä tunnin vaunulenkillä, jonka yhteydessä myös lenkitin koirat ja kävimme kaupassa. Yritin siis tiivistää kaikki pakolliset hoidettavat jutut aina aamuun. Olihan se aina melkoinen rumba, mutta toisaalta sitten huojennus kun tiesi, että päivän menot on nyt siinä suurilta osin. Nykyään poika on nukkunut makoisia 2-3h päikkäreitä ja yleensä niiden aikana ehtiikin sitten helposti tehdä omia juttuja. Varsinkin jos on saanut lenkitettyä koirat ja pääasian kotihommista jo aamusta. Pyrinkin juuri siihen, että tuommoiset pakolliset jutut hoidetaan pois alta ennen päiväunia.

Yksi hankala juttu tässä koko arkipaletissa on kieltämättä se kahdenkeskinen aika. Onhan se kuitenkin todella tärkeä juttu parisuhteelle. Emme ole kertaakaan viettäneet paria tuntia kauempaa aikaa kaksin pojan syntymän jälkeen ja toisaalta nyt ollaankin melko totuttu siihen, että ollaa aina kaikki yhdessä, ei se nyt millään tapaa haittaa. Olimme varanneet kesällä sen yhden yön Långvikin Spa:n, joka tosin sitten peruuntui pojan sairastumisen vuoksi. Välillä sitä tietty toivoisi jonkinlaista parisuhdeiltamaa kaksin, mutta eiköhän senkin aika joskus tule.  Vietämme siis enimmäkseen aikaa koko perheen kesken. Toki viikonloppuisin (jos jaksan valvoa myöhään :D), hengaillaan sohvalla leffaa katsoen ja ihan vaan chillaillaan. Pitääkin siis alkaa ehdottamaan isovanhemmille ekoja yökyläilyjä, hehe. Välillä kyllä tuntuu, että ollaan ainoat pienen lapsen vanhemmat, jotka eivät käy säännöllisesti date nighteilla tai jättäneet lasta vielä isovanhemmille yöksi.

Itselläni ajankäytön avainjuttu onkin siis ollut selkeiden arkirutiinien luominen ja niiden ”kellottaminen”. Näin saa vapautettua sitä tehokasta peliaikaa käytettäväksi esimerkiksi juuri päikkäriaikaan. Imuroinnit ja suuremmat siivoukset voikin tehdä viikonloppuisin kun molemmat ovat kotona. Toki arki tulee muuttumaan sitten kun päivähoito alkaa. Olenkin miettinyt milloin silloin teen esimerkiksi blogia ja vastaus on: luultavasti osittain viikonloppuisin ja edelleen aikaisemmin aamulla pojan vielä nukkuessa, kahvin ja meikin ohessa. Sama systeemi oli käytössä myös aiempina vuosina työn ohella, jolloin toki myös käytin paljon aikaa blogiin myös iltaisin. Sitä en nimittäin haluaisi tehdä.

Toki myös työmatkat mahdollistavat postausten luonnostelun, joten on vaan keksittävä sitä aikaa niin, ettei se tapahdu perhe-ajan kustannuksella. Nykyään myös selaan somet, uutiset ja vastaan ystävien viesteihin usein työmatkoilla. Viime viikkoina nuo työmatkat ja ne hetket kun pääsee illalla lötköttämään sänkyyn, ovat ne päivän ainoat minuutit kun saa vaan olla ja selata sen kummemmin mitään miettimättä vaikka Instan feediä. Välillä sitäkin oikeasti kaipaa! Tärkeä seikka on myös se, ettei vaadi itseltään liikoja. Mitä väliä, vaikkei saisi viikonloppuna sitä blogipostausta ulos tai ehtisi illalla siivoilla keittiötä. Olen todennut, että pienlapsiarjessa sitä kaaosta ja kiirettä vaan oppii sietämään. Esimerkiksi itselleni oli alkuun shokki kuinka usein niitä leluja ja muuta rompetta saa olla korjailemassa, ennen kun oli tottunut siihen, että kerran järjesteltyä tavarat pysyvät siististi. Ehei, ei enää menekään aivan näin 😀

Se on kyllä todettava, että vaikka päivät ovatkin kovin hektisiä ja illat menevät tukka putkella puuhastellen, olen itse työpäivien päätteeksi huomattavasti pirteämpi ja energisempi kuin kotona vietettyjen päivien jälkeen. Olen jankannut tätä sata kertaa, mutta on kai todettava, että omalla kohdallani työhönpaluu tuli varsin oikeaan saumaan. Eihän kaikkien tarvitse viihtyä kotona, ei siinä ole mitään väärää. Toisaalta, tiedän olevani onnekas sen suhteen, että saan tehdä työtä josta oikeasti nautin ja pidän. Se ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys nykypäivän ”enemmän aikaan vähemmällä ajalla ja henkilöstömäärällä”-työelämässä. Tietysti nautin pienokaisen kanssa vietetystä ajasta, mutta toisaalta sitten olin jo itse kaivannut päiviin jo kauan tietynlaisia uusia virikkeitä ja rutiineja, niiden perinteisten kotihommien lisäksi. Huomaan toki olevani arkena iltaisin väsyneempi (tietysti, koska heräänkin todella aikaisin) ja menemme pojan kanssa iltaisin suunnilleen samaan aikaan nukkumaan. Toisilla työelämään palaaminen voi päinvastoin ottaa todella koville, sekin kun on niin ihmisestä kiinni. Itse nukahdan iltaisin makoisasti, mutta päivisin ja töiden jälkeen olen kyllä normaalia virkeämpi!

Jossei ole kokenut sitä kotielämää vauvan tai pienen lapsen kanssa, niin sitä ”rankkuutta” on vaikea hahmottaa. Tietysti lapsissa ja päivissäkin on eroja, välillä on helpompaa ja sitten taas ei ole pariin päivään hetkeäkään mikään hyvin. Semmoista se on 😀 Jos taas vertaa arkea taaperon kanssa ja arkea puolivuotiaan vauvan kanssa, niin ne ovat kyllä kun yö ja päivä! Pikkuvauvan kanssa toki on jatkuvasti enemmän iholla, esimerkiksi meillä kun niitä imetyshetkiä oli kokoajan. Sitten taas taapero vaatii niin paljon enemmän seuraa, leikkejä ja virikkeitä, liikkuvan lapsen kanssa on täysin erilaista kun vauvan, joka vielä ryömii tai kääntyilee. Jälkeenpäin voin todeta, että ne olivat kyllä niitä helppoja aikoja, haha! Siinä mielessä odotamme innoissamme hoidon aloitusta, sieltä kun saa ihan eri tavalla virikkeitä kun kotona pitkällä tähtäimellä. Myönnän siis itse, että en ehkä ole parhain tyyppi keksimään jokaiselle viikonpäivälle uusia leikkejä, puuhastelua, askarteluja ja muita aktiviteetteja. Tässä vaiheessa kun tuntuu, että pitäisi olla ihan kokoajan olla keksimässä uusia juttuja, ettei toinen ehdi turhautua. Todelliset propsit siis päikkärin hoitotädeille ihanasta työstä, jota he tekevät lastemme eteen!!

Tämän kilometripostauksen loppuun kiteytettynä voisin siis todeta, että oman arjen ajanhallinnan kulmakiviä ovat olleet: Priorisointi, tehokkuus ja mielikuvitus 😀 Esimerkiksi blogiini käytän nykyään päivässä noin 2 tuntia, käyn läpi somekuvat ja päivitän Instaa työmatkoilla ja herään 2h ennen töihin lähtöä raapustelemaan tänne juttua. Näin se on toisaalta ollut kohdallani jo vuosia, mutta tietysti nykyään käyttää sen ajan pojan kanssa, joka ennen tuli katsottua Netflixiä, möllötettyä sohvalla tai selailtua nettiä. Kyllä sitä aikaa siis jostain repii kun alkaa miettimään, että mihin sitä tuleekaan käytettyä.

Viime viikkoina olen nipistänyt aikaa myös liikunnasta, joka toki on huono juttu. Suunnitelmissa on kuitenkin ottaa tavaksi myöhemmin aamulenkit ja joogatunnit aamuisin, joissa voi poiketa näppärästi ennen työpäivää. Minulla on mahdollisuus välillä tehdä töitä myös kotoa käsin etänä ja tuo on myös hyvä juttu ajanhallinnan kannalta! Kun herää ”normaaliin aikaan” (tai jopa myöhemminkin) ja säästää normaalisti meikkailuihin, sekä työmatkoihin käytetyn ajan (joista tulee päivässä reippaasti yli pari tuntia), saa jo ihmeen paljon enemmän aikaan! Kuten sanoin: Priorisointi ja mielikuvitus! 😀

Kuulostaako tutulta? Ja mielenkiinnosta kysyn, mistä te revitte sen ajan? 😀

 

Ja ps. Sille sinnikkäälle stalkkerille tiedoksi, että olen jo aikapäiviä sitten ottanut käyttöön ulkoisen moderaattorin (joka btw on itseasiassa poliisi), joten jatkossa kannattaa suunnata ne kaikki haukut ja muut sekoilut hänelle 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.