Toiveita

Aattelin huvikseni tehä tämmösen joululahja-postauksen jutuista, mitä nyt ois ihan kiva saada. Toivoin viime vuonnakin vähän kaikenlaista, mutta enpä lopulta pahemmin saanut, ostanut tai ylinpäänsä toivonut mitään noista, mutta joskus on vaan kiva toivoa ja haaveilla ihan vaan siks, että voi 😀 Pienenä oli aina niin kivaa, kun joulun alla alko tulla mainosten mukana kaikkia leluliitteitä, joista ois halunnut aina vähintään jokatoisen tuotteen ja sitten merkkailtiin tosi ahkeraan, että ”halun ton, ja ton ja tonkin ja tän vielä….”. En varmaan sillonkaan loppujen lopuks saanut mitään niistä, mitä niihin lelumainoksiin merkkasin ja mun usko joulupukkiin romuttu viimeistään siinä vaiheessa, kun löysin joskus keskellä kesää ehkä 5-6vuotiaana mun ”joulupukille” lähettämän kirjeen jostain ihme jemmasta kotoa. Mä kun olin tiputtanut äitin ja isin käskemänä sen meidän omaan postilaatikkoon sillon joulun alla, koska joulupukki tuli kuulemma hakemaan sen sieltä. Tai no ei sen puoleen, meidän joulupukki oli tosiaan puhallettava versio ainakin siihen asti, kun täytin 4v, joten en oo ihan varma uskoinko ikinä sitä soopaa… 😀

1. Nää Triwan Miami Decot on musta vaan vieläkin niiiiin ihania, en vaan osais päättää ton persikan ja turkoosin välillä. Oon haaveillu tosta nyt varmaan 1,5v ja koko ajan vaan koittanut selitellä itelleni, etten tarvii yhtään lisää kelloa. Nimim. ostin just viime kuussa 3 uutta…

2. GHD. Pinkki. Mun sisko teki siellä reissussa mulle sen GHD:llä kiharoita, laineita ja joo mäkin jäin koukkuun. Oon nykyään vähän huono laittamaan hiuksia, kun yleensä vaan haron ne pahimmat takut auki, suihkasen vähän suolasuihketta ja lähen ovesta ulos, mutta ehkä saisin jotenkin itseni innostumaan?? Vaikka mä nyt tavallaan oon siinä suoristus/kiharrus-lakossa ja toi mitä todennäköisemmin jäis käyttämättä, mutta.. no oishan se nyt ihan muuten vaan kiva 😀

3. No en tarvii (valitettavasti) uutta kameraa, mut tää Canonin Ixus 130 IS ois kiva ihan vaan siks, että sitä saa pinkkinä.

4. Menin ihan sekasin, kun huomasin pari viikkoa sitten, että mun kaikkien aikojen lemppari-sarja matka maailman ympäri 80päivässä on alkanut (taas tuhannen kerran) pyöriä sunnuntaisin YLE2!!! Ehkä siis ainut tv-ohjelma, mitä tällä hetkellä seuraan 😀 Mun on oikeesti ihan pakko tilata tää dvd-boksina itelleni, kun kerta onnistuttiin sellanen kertottamaan täältä! Ihanaa!

Nyt iltapäivällä pari kivaa juttua tän saikkuputken piristykseks ja koitan illalla saada itseni raahattua Inan pikkujouluihin. Katotaan osaanko enää puhua ihmisille..

14 vastausta artikkeliin “Toiveita”

  1. moikka! muistelisin, että sä oot hakenut jamkiin liiketaloutta opiskelemaan ja et päässyt ekalla sisään, mutta tokalla kerralla onnisti. mä nimittäin just syksyn haussa hain itse ensimmäistä kertaa ja jäin varasijalle.

    ensi vuonna oliskin sitten uusi yritys tiedossa, osaatko tsempata jotenkin? 😀 harjoittelitko sä paljon enemmän siihen seuraavan kerran kokeeseen? mä nimittäin luin noi aineistot kaksi kertaa läpi, mutta mulla se oli oikeestaan toi matikkaosio, mikä kusasi paljon pisteitä pois. paljosta sulla jäi kiinni ekalla yrittämällä ja menitkö helposti sisään sitten toisella? mä oon nimittäin sijalla 45 eli aikas kaukana ja pelottaa toi ensi vuoden yritys, jos sillonkaan en pääse. tosin matikkaosiosta tuli se 2 pistettä, että jos sen saisin nousuun, niin olis jopa mahdollista 😀

  2. ANonyymi: joo siis mulla jäi ekana vuonna joku pari pistettä vajaaks, kun olin niin tyhmä, että oletin pääseväni ilman pänttäystä 😀 luin sen matskun ehkä ilman ajatusta kerran läpi.. useinhan jäädään just se 1-2p vaille rajaa, mut kun niitä hakijoita on niin paljon,niin niitä pisteen päähän jääneitäkin on sitä mukaa kans aika paljon, eli kannattaa oikeesti tähdätä siihen, että saa ihan reippaas yli sen vaaditun. Mä luin ne matskut tokana vuonna ihan hullun monta kertaa läpi tai oikeestaan opettelin ulkoa. Ainakin meillä sanottiin niissä ohjeissa, ettei "yksittäistä numeraalista tietoa tarvii opetella" mutta arvaa oliko siellä sit just semmosta? 😀 eli kannatti opetella kaikki tilastot yms ulkoa. Matikka ei mullakaan oo mikään vahvin aine, mut ne laskut on semmosia pääteltäviä, että niitä kannattaa pähkäillä oikeesti ajan kanssa, ettei vastaa kompiin sitä kaikkein "järkeenkäyvintä" vastausta. Ja jossei oo varma niiin jättää vaan tyhjäks niin ei saa miinusta. Mut siis pointtina, et kannattaa lukee se teksti oikeesti ihan ajatuksella läpi se sata kertaa!! 😀 sen jälkeen ne paperit voi vaikka polttaa nuotiolla onneks..

  3. Eksyin tänne sun blogiin etsiessäni tietoa/kuvia googlesta tosta Nokian c3-puhelimesta. Halusin kysyä, että ootko ollu siihen tyytyväinen, onko toiminut hyvin jne?:) Jossain aikasemmissa kommenteissa joku oli sanonut, että se pinkki ei oo luonnossa ihan sen värinen mitä niissä kuvissa, mut ainaki noissa sun blogikuvissa missä se puhelin näkyy, se on mun mielestä aika lähellä sitä samaa väriä mitä niissä mainoksissakin, vai mitä mieltä itse oot?:)

    – Sanni

  4. nyt on tilattu valkasuliuskat hampaille! jee. kyselisin, että kuinka kauan sulla meni kun tilaus tuli? itse laitoin tilauksen perjantaina..

  5. Moikka!

    Tilasin noita valkaisuliuskoja. Kiitti alekoodista. 🙂

    P.S. laitoin sulle mailia..

    T:Saana

  6. Anonyymi: noniin on! 🙂

    Anonyymi/Sanni: on toiminut täysin moitteetta! Aivan ihana puhelin, en oo katunut sekuntiakaan, suosittelen! Ja mun mielestä se pinkki täsmää ihan just sitä tuotekuvan pinkkiä, aivan täydellinen <3 Ei mitään pahaa sanottavaa C3:sta.

    Anonyymi: jee, mulla meni 11päivää! Toivottavasti saat nopsaa liuskat! 🙂

    Anonyymi: juu katoinkin mailin ja vastailin 🙂 Toivottavasti valkeenee hampit!

  7. Moikka :> mistä tilaat noita Triwan kelloja, ja mihin hintaan ne lähtee? Noi pastelliset / kirkkaat on niiiiin rakkautta!

  8. Kiitti! Joo, rakastuin kyllä täydestä sydämestäni itsekin 😀 Täytyy ehkä malttaa odottaa ensi kesää ja rusketusta, niin pääsisi kello täyteen loistoonsa! Toi persikka on niin herkku! 😀 Apua.. 😀

  9. noi triwat on kyllä niiiiiiin ihania! mä sain ton turkoosin synttärilahjaksi mieheltä ja se on ihan mielettömän näköinen kädessä. Monet on sitä ihastellut ja kysellyt mistä olen sen hankkinut 🙂

  10. niin ja hei noita triwoja saa zoovillagesta vielä halvemmalla ja niillä ei taida tulla edes postikuluja 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.