Keskiviikon asua

Hellurei! Seisoin tänään suurimman osan päivästä ja nyt ovat sitten jalat aivan muussina. Hyvä kun saa käveltyä sohvalta keittiöön, kiilapohjasandaalit eivät siis olleet tänään välttämättä se ihan paras vaihtoehto.
Koko viikko on tullut valvottua aivan ennätyspitkään siinä mittakaavassa kuinka myöhään yleensä valvon, eli siihen max 22.30 arkisin. Nyt alkuviikosta olen ollut hereillä kuitenkin vielä puolenyön aikaankin, mitä ihmettä!! Ei sillä, että olisi aamuisin kovinkaan pirteänä ollut. Onneksi ollaan jo voiton puolella tästäkin työviikosta ja viikonloppu häämöttää. Lauantaina nukutaan niiiin pitkään! Ja todennäköisesti taas herätään aamuyhdeksältä enää saamatta unta 😀

Tänään lähti päälle Mangon lempparihame, jonka omistan tosiaan neljässä eri väreissä 😀 Mutta jos joku nyt vain toimii, niin minkäs sille voi! Vielä punaisena olisi hakusessa, jos koko hametta enää edes on Mangon valikoimassa, tuokin ostettu jo reilut kaksi vuotta sitten. Päällä tänään oli myöskin H&M:n ikivanha farkkupaita. Ainiin ja hieman parempaa näkymää uudesta tukastakin! Itse tykkään nimittäin noista tummemmista osioista hirmuisesti.

Ps. Vielä tämä ilta aikaa hyödyntää tuo Nellyn alekoodi fallkickoff15, jolla koko normaalihintaisesta valikoimasta -15% alennus tänään! Koodia hyödyntämään pääset tästä!

Yksi vastaus artikkeliin “Keskiviikon asua”

  1. Ompahan ainakin varaa mistä valita kun omistaa tietyn jutun monessa värissä 😉 Mulla on tapana varsinkin kaulahuiveja ostaa pari samanlaista eri värissä 😛

    Nomi

Vastaa käyttäjälle Nomi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.