Throwback-aamun muistelmia

Tajusin tässä yksi päivä, että olen pitänyt tätä blogia ensi
talvena jo 8 vuotta!!! Aivan älytön juttu! Melkein siis kokonaisen vuosikymmenen. Ei huhheijaa,
onhan tässä sinä aikana ehtinytkin elämässä tapahtua vaikka mitä ja blogimaailmakin mullistua aikalailla.
Havahduin nimittäin samalla myös siihen, että olen asunut
Helsingissäkin jo 5 vuotta. Oikeastaan ainoat asiat jotka ovat pysyneet tässä 8 vuoden aikana matkassa ovat Bixu-koira ja tämä blogi. Ja siis tietysti ystävät, matkakuume ja sata muuta asiaa, mutta tajusitte varmaan. Niin se aika vaan menee ihan hurjaa vauhtia.
Samalla olen todennut, etten oikeastaan haluaisi enää asua Suomessa missään
muualla kun Helsingissä. Itselleni toki oli aina itsestään selvää, etten aio jäädä Jyväskylään vaan ”jonnekin paljon suurempaan”. No eipä ihan kamalan kauas siltikään päästy 😉
Tietysti yksi syy siihen miksi haluan asusta täällä on työni, jota en
voisi oikeastaan tehdä muualla kun Helsingissä tai muissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa, mutta toisaalta myös se
että suurempaan kaupunkiin jotenkin sopivasti ”hukkuu massaan”. Vaikka
välillä tuntuu että tämäkin on aivan tuppukylä kun törmää jatkuvasti
samoihin ihmisiin ja aina joku tuntee jonkun (ja maailman
mittakaavassahan Helsinki onkin aivan pikkukylä). Enkä tarkoita massaan
hukkumisella, että olisi mitään tarvetta piiloutua ja vetäytyä omiin
oloihinsa, mutta vaikkapa nyt Jyväskylässä oli loppupeleissä kovin
pienet piirit. Kaikki suurinpiirtein tiesivät missä kukin on töissä,
tunsi tai ainakin tiesi kaikki keskustassa pyörivät ”vakkarikasvot” ja
muutenkin useimmat ihmiset ainakin jonkun kaverin kautta. Täällä en törmää samoihin naamoihin oikeastaan edes meidän kotikulmilla. Baareissa oli aina samat vakiotyypit ja kuinka siistiä olikaan Blaze-vuosina, se oli kuin toinen olohuone!
Eipä ole tullut käytyä itseasiassa vuosiin Jyväskylässä. Tietyllä
tavalla kaupunki tuntuu aina kodilta kun siellä käy, mutta aika
pian alkaa kuitenkin ahdistaa. Ehkä se on juuri se ihmisvilinän puute
tai vähän semmoinen enemmän ”easy going”-arki, en oikein osaa selittää.
Kun kävelet keskustassa, niin tuntuu että aika olisi tietyllä tapaa pysähtynyt. Kellään ei ole ihan kamala kiire minnekään ja iltaisin kadut ovat aivan autioita. Yksi asia mikä Helsingistä kuitenkin puuttuu, on samanlainen
yhteisöllisyys kun pienemmissä kaupungeissa. Musta tuntui jotenkin tosi
söpöltä kun Jkl-kaverit postailivat Facebookiin uuden Prisman tai
H&M:n avajaisista, olisihan nuo olleet itselleenkin
varmasti ihan isoja juttuja jos vielä asuisi siellä. Ehkä vuoden kovin juttu joskus 2004 oli kun eka H&M aukesi Jyväskylään 😀 En vain voisi kuvitellakaan juhlistavani
täällä uutta Prismaa tai kauppakeskusta. Ja se onkin juuri siksi kun täällä ei koe
samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta tietyistä asioista. Jyväskylässä
kun oli tietyt jutut, joihin kaikkien kaupunkilaisten ”kuului”
osallistua, kuten Rallit, Sataman yö, Yläkaupungin yö.. Noita juttuja
missä sitten yleensä törmäsi aina kaikkiin tuttuihin. Ei täällä ole
samalla tavalla mitään tuommoisia juttuja mitä odottaa ja se on asia
jota eniten Jyväskylässä kaipaan!

Ja pieneksi kevennykseksi selailin mun ikivanhoja blogipostauksia jostain 6 vuoden takaa. Ei ihmekään että mun blogi oli ennen superpaljon suositumpi, siellähän oli oikeasti aika viihdyttäviä juttuja :’D Osa on tosin ONNEKSI tullut piilotettua jo ajat sitten. Suosittelen kurkkaamaan esimerkiksi tämän Torstai Iineksen kanssa-postauksen. Miettikää kuinka olen ottanut KUVAN mun PUHELIMEN NÄYTÖSTÄ! Aika old school 😉 Ja siis muutenkin suurinpiirtein aamun jokaisesta vaiheesta…

Oon lähiaikoina käyttänyt vieläkin tätä samaa kameraa (Canon G12) joilla nämä kuvattu. Esimerkiksi tämän viikon ne mustavalkoiset kuvat, on oikeasti edelleen ihan huippu! Tai siis jossei kovin hämärässä kuvaa 😀

Tää oli mun ”tunnustukka” ja aina tuo supertumma meikki

 Ja olin ihan tikkulaiha!

Webbikamera oli kuumaa kamaa!

 Tässä se tukka ihan parhaimmillaan 😀

Ja asut tuli usein kuvailtua peilin kautta töissä. Glitterissä tuli tosiaan paiskittua hommia reilu 3v opiskeluiden ohella 😀 Kivaahan se oli näin jälkeenpäin mietittynä!
Aikamoinen throwback-aamu! Musta oli ainakin ihan superhauska muistella menneitä, toivottavasti tekin tykkäsitte tästä oldies-pläjäyksestä 😉

14 vastausta artikkeliin “Throwback-aamun muistelmia”

  1. Hauska postaus! 🙂 Itse olen nimittäin seurannut sun blogia aivan alusta asti. Ikinä tosin en ole ennen kommentoinut. Kaikkea hyvää sinulle Iines ❤ Terkuin vakkarilukija Eve

  2. Kuinkahan monta vuotta olen oikein tätä blogia seurannut? 😀 Muistan nimittäin kuin eilisen päivän, että ilmoitit muuttavasi Hkiin – ja nyt oot asunut siellä jo viisi vuotta! 😀 Niin se aikaa kuluu… 😀

  3. Huippu tää throwback! Mä oon nimittäin pysynyt sun blogin matkassa jo Jyväskylän ajoista lähtien. Tuntuu ihan uskomattomalta miten aika lentää 😀
    Oma elämä on muuttunut myös tässä ajassa aika tavalla. Muutin myös "tuppukylästä" opiskelemaan Helsinkiin ja tänne on kyllä kotiuduttu. Takas en mäkään palaisi "tuppukylään" ja jaan ihan samat fiilikset mitä sä aina kun palaan kotiseudulle.

    1. Niin, eikös oo! Se on kyllä outo tunne kun siellä menee käymään, toisaalta voisi tietty olla pienemmästäkin kaupungista lähtöisin, mutta itseäni ärsyttää esimerkiksi kuinka hankalaa julkisilla on siellä liikkua kun on täällä tottunut, että voi vaan astella pysäkille ja sporat kulkee jatkuvasti 😀

  4. Hirveetä miten nopsaan aika kuluu, mäkin olen ollut lukija jo ainakin vikasta jkl-vuodesta 😮

  5. Myös täällä on alkuajoista mukana roikkunut lukija! Muistan jotain random tarinoita jostain syystä edelleen, kuten esim. sen kun olit hengaamassa siskosi kämpillä salaa ja jäit kiinni blogitekstien takia tms. 😀

    1. Ihan älytöntä! Mua alko naurattamaan toi juttu 😀 Oonko oikeasti kirjoittanut tosta tänne hahaha!! Onneksi tulit jakamaan ton muiston ;D

  6. Muistan kun asuit Jyväskylässä ja ilmoitit aina perjantaisin ostavasi sipsejä 😀 Ja 5 vuotta, luulin että oot asunut Helsingissä muutaman vuoden. Aika menee hirveen nopeesti…

  7. Hei asiasta kukkaruukkuun… kun katson vanhoja kuviasi näytä hiukan erilaiselta ja nyt uskaltaudun kysymään sen mitä olen miettinyt jo muutamaan otteeseen aiemmin koska sen ajatus sai vahvistusta. Eli missä käyt ottamassa täytettä huuliin? Todella hyvällä maulla täytetty, ei ole luonnottomat vaikka entisistä kuvista erottaa, että ylähuulesi on aika ohut, jälki on silti harmoninen ei yhtään pallomainen. Voi olla, että olet asiasta joskus postannutkin mutta ajattelin kysäistä näin.

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.