Sekalaisia kuvia ja kuulumisia viikon varrelta

Huomenta! Olen herännyt viikonloppuna taas molempina päivinä seiskalta. Mikä siinä on että juuri silloin kun oikeasti saisi nukkua pidempään niin tottakai herääkin saamatta enää unta? Eilen oli varsin perinteinen lauantai, saunaa, chillailua, syömistä ja Haluatko miljonääriksi?, joka on meidän lauantai-illan vakkari. Tuli taas todettua, että ne kysymykset ovat aina niin tuurista kiinni, välillä jo ekat kysymykset ovat sellaisia joita nyt ei vaan sattumoisin satu tietämään ja sitten seuraavalla kerralla tietäisi kymmenen vastausta putkeen. En osaa sanoa haluaisinko itse edes kilpailijaksi jos mahdollisuus tulisi 😀 Olen muuten miettinyt lähiviikoille muutamia kivoja postausaiheita, joista varmasti tykkäätte joten pysykäähän kuulolla!

Onnistuin kerrankin ottamaan koirista tärähtämättömät kuvat! Koirakuvia kun muutenkin aina paljon toivotaan, joten tässäpä taas pitkästä aikaa. Molemmille koirille kuuluu varsin hyvää, Mauin pentu lähti uuteen kotiin jo jokunen aika sitten ja Bixu taas on niin innoissaan nykyään omasta pihasta että pyytää sinne välillä kokoajan hengailemaan. Yhtenä aurinkoisena päivänä se nautti niin kovasti terassilla paistattelusta ettei suostunut tulemaan ollenkaan sisään 😀

Mulla menee kahvi-innostus aina vahvasti kausittain. Välillä suosin tuota Nespresson kapselikeitintä ja nyt itseasiassa jo lähes vuoden on tuo ollut käytössä yhteen putkeen kun taas välillä innostun keittelemään pitkäksi aikaa kahvakeittimellä espressoa. Sillä vasta saakin hyvää kahvia nimittäin! Harmi vaan kun keittäminen sillä on huomattavasti työläämpää aamuisin. Nyt on nimittäin jo pitkään tehnyt mieli tehdä vaihdos keittimien kanssa.

Kahvakeittimessä mua ärsyttää osien peseminen ja se kun maidon joutuu vaahdottamaan käsin. Tuo Nespresson Latissima kun vaahdottaa sen ihan napin painalluksella, eikä tarvitse jokaikisen keiton jälkeen irrotella ja huuhdella niitä metallisia suodattimia. Nyt olenkin alkanut haaveilla ostavani itselleni kesällä 30v-lahjaksi automaattisen kahvikoneen, jossa olisi myös helppo maidonvaahdotin ja saisi ”normaalia” espressoa helposti, ei siis kapseleita. Jos jollain on suositella jotain konetta, niin saa heittää vinkkejä! Iskee oikein kunnon himotus kun mietinkin uutta kahvikonetta 🙂

Haluaisin työntää noihin lasipurkkeihin kaiken. Mietin jatkuvasti millä verukkeella voisin hamstrata noita Ikeasta lisää, mutta eiköhän nuo 5-6 purkkia keittiön tasolla ole aivan tarpeeksi. Mulla ei ollut esimerkiksi noille kahvikapseleille aikaisemmin mitään järkevää säilytysjuttua, mutta tämä purkkisysteemi oli niille näppärä keksintö.

Ollaan viime aikoina käyty ahkerasti kirjastossa lainailemassa sitä sun tätä. En ole ennen tätä ollut vuosiin kovin aktiivinen kirjastossa vierailija ja mikä harmi oikeastaan! Nykyään kun ei maksa edes varata ja tilata niitä varauksia omaan kirjastoon, niin eihän tässä kannata ostaa itselleen edes niitä pokkareita. Olen huomannut, että yllättävän hyvin on vapaana uusia ja suosittujakin kirjoja. Löydän aina kamalan kasan kaikenlaista luettavaa, on suorastaan nautinto aina päästä penkomaan kirjaston valikoimaa. Pojalla on muutama omakin kirja, mutta pääasiassa lainaillaan kyllä kirjastosta. Esimerkiksi nuo Leslie Patricellin kuvakirjat ovat hauskoja!

Suurin osa noista ihan pikkuisten kirjoista on kyllä ihan päättömiä,
mikä nyt siis on aivan itsestäänselvää kun eivät vielä kovinkaan ymmärrä, mutta välillä huomaa pyörittelevänsä päätä noille jutuille ihan erityisen paljon. Esimerkiksi nyt noille Iloisille lumipalloille hahah 😀 Onpahan
jotain ihmeteltävää! Pojalla on meneillään joku vaihe noiden kirjojen kanssa kun ei malteta yhtään katsella kuvia ja ”kuunnella tarinaa” kun sivujen kääntäminen, repiminen ja muutenkin kirjan paukuttaminen on niin paljon hauskempaa!

Lapsena oli muuten ihan parasta käydä
kirjastoautossa ja olin muutenkin tosi ahkera kirjastossa vierailija,
varsinkin kesäisin. Harmi miettiä etten käynyt vuosikausiin, ei kai
mukamas ollut aikaa ja kirjasto hankalan matkan päässä, onneksi
kuitenkin nyt löysin sinne uudelleen. Olisi pitänyt napsaista kuva siitä omastakin lainapinosta. Nyt jokatapauksessa luvussa mm. David Lagercrantzin Se mikä ei tapa, eli Millenium-trilogian feikkijatko-osa. Aloitin lukemaan sitä itseasiassa jo ennen muuttoamme, mutten ehtinyt kymmentä sivua pidemmälle ennenkö oli muuton aika. Nyt ajattelin antaa sille uuden mahdollisuuden, toistaiseksi tosin vaikuttaa melkoisen tylsältä.

Juuri ennen Käpylästä muuttoa ostin Käpylän naapuritalon SisuPuodista tuon Mira Malliuksen julisteen pojan huoneeseen, jonka vihdoin viime viikolla sain kehyksiin. Vielä kun saisi tuon seinän maalattua, niin löytäisivät taulutkin paikkansa seinältä. Malliuksen taulut ja julisteet ovat tosi kivoja varsinkin lastenhuoneeseen, miksei nyt siis muuallekin kotona.
Ja muuten! Elloksen sivut uudistuivat ja sen kunniaksi Ellos* tarjoaa kaikille -40% alennuksen kalleimman tuotteen hinnasta (poislukien tietyt merkit, ehdot edun yhteydessä). Tarjous aktivoidaan tuolla sivuilla ja se tulee näkyviin ostoskoriin. Nyt ei siis tarvitse edes olla uusi asiakas hyödyntääkseen tuon alen!! 🙂 Omia lemppareita pienistä kodin hankinnoista on esimerkiksi tuo ylempien kuvien marmorinen leikkuulauta* ja nämä Lene Bjerren kauniit kristallilasit*. Yksi vinkki  on myös hyödyntää ale esimerkisi ylellisiin petivaatteisiin. Ellokselle pääset tästä*. Happy shopping!

Kivaa sunnuntaita!
Kaupalliset linkit merkitty *-tunnisteella.

3 vastausta artikkeliin “Sekalaisia kuvia ja kuulumisia viikon varrelta”

  1. Musta on ihanaa, että käytätte kirjastoa! Itseäni harmittaa, että kirjastoissa tulee käytyä enää harvoin ja ylipäätään välillä tuntuu hankalalta löytää aikaa edes koko lukemiselle! Kun vaan osaisin jättää itse sen kännykän pois ja uppoutua juuri johonkin dekkariin 🙂

  2. Kiva kuulla teidän koirista pitkästä aikaa! Olisi mielenkiintoista lukea ihan oma postauksensa koiristanne, jossa esim. kertoisit tarkemmin niiden luonteesta ja elämästä yleisesti. Olen lukenut blogiasi ihan alkumetreiltä lähtien ja edelleen luen tätä säännöllisesti, kiitos siis hyvästä blogista! ☺

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.