Tiistain diipadaapat

Terkkuja meidän terassilta! Aurinko paistaa, poika päikkäreillä ja hetki aikaa istuskella auringossa koneella. Hiljaisuudessa vielä, ah. Kylläpä kelpaa! Viikonloppu vierähti kotiympyröissä ja samoissa merkeissä on lähtenyt viikkokin käyntiin. Meidän remonttijutut etenee tällä viikolla viimeinkin. Saadaan nimittäin ne uudet kaiteet portaisiin. Eihän tässä olla ehdittykään asustella kun kohta puoli vuotta. Aika menee kyllä aivan supernopsaa. Jotenkin tuntuu, että tämä remppa olisi ollut käynnissä vasta pari kuukautta, mutta ehei.. Ehkäpä tässä pian kesän kynnyksellä saisi kaiken ready! 😀 Itse portaiden maalausta joudutaan kylläkin hetkinen odottelemaan, koska siinä vaiheessa joudutaan pari päivää olemaan kotoa evakossa. Se porrasmaali kun on yhdenlaista myrkkyä. Kotikuvaa siis piakkoin tulossa kunhan saadaan ne kaiteet paikalleen.

Viime viikkoina olen yrittänyt suunnitella jotain pientä kesälomareissuakin! Olisi ihana ehtiä tehdä kesän aikana parikin pienempää Euroopan reissua, kohteiden mietintä vaan tuottaa päänvaivaa. Ensin tuumailin Islantia (ne suorat Islannin lennot muuten lasketaan Finnairin pistelennoissa Pohjois-Euroopan lennoiksi, eli ihan superhyvä kohde pistelennoille!), sitten taas kerran Italiaa, Biarritziä tai sitten jotain ihan jokereita, kuten Albaniaa, Kroatiaa tai Kreikan saaristoa. Tallinnassakin olisi kiva piipahtaa kesällä.

Saapi nähdä tuleeko loppupeleissä lähdettyä minnekään 😀 Vaihtoehtoja pyörii mielessä niin paljon, että tässä päätännän vaikeudessa alkaa tuntua, että olisi vaan helpompi pysyä kotona. Jälkeenpäin kyllä harmittaa jossei nyt viimeinkin ota aikaiseksi jotain kohdetta, jonka kanssa jahkaillut vuosikaudet. Niitä kun oikeasti riittää, mutta silti niitäkin paikkoja, joissa on tullut käytyä jo aikaisemmin, mutta kuitenkin haluaisi uudestaan. Kuten nyt esimerkiksi se viime kesän Biarritz 🙂

Odotin keväällä innoissani kaikkia mahdollisia hömppäsarjoja, Suomen huippista, Tempparia yms, loppupeleissä kuitenkin ainoa, mitä olen edes jotenkuten ehtinyt välillä seurailemaan on Suomen Bachelor! Jotenkin se on omalla tavallaan niin koominen ja suurin osa niistä treffeistä niin kliseisen jäisiä. Itse bachelorkin viime vuotiseen verrattuna huomattavasti jäykempi, kaikki nerokkaat lainitkin niin selvästi suoraan käsikirjoituksesta luettuja, mutta onhan se hyvää viihdettä. Tänään tulee vissiin finaali, joten ihan pakko katsoa!! 😀 Eilen jo mietin, että olisin aktivoinut pitkästä aikaa Ruutu+:ssan, että olisin nähnyt jo finaalin ennakkoon, mutten kuitenkaan raaskinut. Ensi viikolla tulee myös Netflixiin myös uusi kausi mun lempparista, House of Cardsista, joten siitä edespäin vietän varmasti tuntitolkulla iPadin kanssa. House of Cards on niin kertakaikkisen koukuttava, vaikka poliittisesta sarjasta ei ihan ensimmäiseksi uskoisikaan. Sitä odotellessa!

Käytin viime viikolla mun Yoga Nordicin kertakortin loppuun ja ajattelin, etten hetkeen lataa uutta. Sen puoleen ajattelin testailla vaihteen vuoksi jotain muuta joogapaikkaa, vaikka olenkin tykännyt hurjasti tuolla käydä. Mielessä onkin jo pari paikkaa, joita ajattelin käydä kokeilemassa, tosin kummassakaan ei ole varsinaista hot joogaa. Onneksi nyt kesällä ei ehkä niin kaipaakaan semmoista kuumaa, talvella se hot jooga oli enemmänkin semmoinen hemmottelujuttu. Jos teillä on ilmiantaa oma lemppari joogapaikka (Helsinki tai Vantaa), niin vinkkailkaa ihmeessä!

Olisipa ihana vetää omaa joogaa kesällä tässä pihassa! Harmi vaan ettei ole ehkä ihan niin pro, että osaisi mitään ohjelmaa kunnolla ulkoa (paitsi ehkä sen bikramin) ja auringossa on vähän hankala tietokoneeltakaan tiirailla. Ehkäpä taidan hommata vaan kahvakuulan 😀

Tänään tuli tämmöinen diipadaapapostaus, mutta aurinkoista tiistaita anyway!

12 vastausta artikkeliin “Tiistain diipadaapat”

  1. Ei se finaalijakso tule sinne ruutu+:an kuin vasta tänään. Olen nimittäin itsekin nyt 2vk joutunut odottamaan tätä päivää :’D. Sitten toiseen asiaan; olen käyttänyt macin aurinkopuuteria, mutta nyt kun olisi uuden ostaminen ajankohtaista halusin kuulla onko se guerlainin vielä tuotakin parempi. Mitä mieltä itse olet näiden kahden välillä? 🙂

    1. Aijaa, no mutta onneks en sitten ehtinyt ottaa Ruutu+!! 😀 Onneksi tänään selviää, iik! Mun mielestä Guerlainin sävy on luonnollisempi kun Macin, lisäksi on vähän vähemmän hilettä. Itse oon ehdottomasti tykännyt siitä Guerlainista, tosin MAC on myös todella hyvä, mutta ainakin se oma MAC:ini on ehkä sävyltään vähän oranssimpi kun Guerlain 🙂

    2. Jep, tämä! Kyllä oli pettymys kun ei finaalia nähnytkään Ruutu +, vaikka kaikki muut jaksot ennakkoon näkikin! Huvittaa kuinka koukussa sitä on tuohon sarjaan… 😀

  2. Pranama ja roots!! Tai urban mandala. Kantsii ehdottomasti kokeilla myös muutaki kuin hot joogaa, vaikka kivaa sekin. Helsingissä on valtavasti ihan huippumestoja joogalle, niin etsit vaa sellasen, jossa ohjaaja natsaa ? Eiks hima happiness oo vielä olemassa kans, sielläkin ihan symppis meininki.

    1. Kiitos superpaljon vinkeistä!! Rootsista olenkin kuullut kokemuksia ja sitä olin ajatellutkin meneväni testaamaan. Täytyy siis tutkailla nuo muutkin 🙂

  3. Mites vaikka Yogaia-nettijoogat, vaikka kuukaudeksi tms, ja saa joogata omilla huudeilla? Mä tykkään aika usein joogata myös intuitiivisesti, eli teen liikkeitä virtaavasti fiiliksen mukaan kehoa kuunnellen. Ihanaa <3

    1. Mä oon itseasiassa miettinyt Yogaiaa, mutta jotenkin oon kokenut hankalaksi sen koneen ruudulta tiirailun! Jotain oon tehnyt kotona Youtubesta (Yoga with Adrianne). Toisaalta jos jonkun aikaa tekisi niin oppisi varmasti eikä niin orjallisesti enää täytyisi ruudulta tiirailla ;D

  4. Suosittelen Hima Happinessissa Joannan tunteja ja Pranamassa esim. Elisan, Inkan ja Hanna vH:n… Hyvä opettaja on tärkein juttu <3 Olisi muuten kiva kuulla töihinpaluukuulumisia ja -fiiliksiä 🙂

    1. Hei kiitti hurjasti noista vinkeistä, ehdottomasti hyvä ope on kyllä tärkeä! En palaakaan vielä töihin kun käytän kesäkuussa kesälomia 😀

  5. Hei!
    Kaipaan pikaista vastausta.
    Kun lopetit imettämisen oliko sulla kipeät ja suuret rinnat?
    Miten sait kipua pois? Ja kestikö sulla kauan?

    Nimittäin täällä unikoulu meneillään ja samalla lopetetaan imettäminen. Ja nämä tissit ovat vaan niiiiiin kipeät ja arat, että huhhhuh!

    1. En ole vielä lopettanut imettämistä, mutta tuntuihan se rinnoissa kun lopetti ne yösyötöt. Parissa päivässä tasoittui, vähän saatoin aina käsin lypsää pahimpia pois.. Mutta vissiinkin aika siihen auttaa :/ Tsemppiä!!

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.