Hedelmähappokuorintojen ykkönen

Mainitsin aikaisemmin ohimennen ottaneeni käyttöön uudenlaiset kuorintatuotteet. Näitä olenkin käyttänyt viimeiset viikot ja odottanut innolla, että ehtisin tulla kertomaan teillekin tarkemmin kyseisistä purkeista, kuorintojen bestsellereistä itseasiassa.

Viime kuukausien aikana olen muutenkin paasannut aivan ennätysmäisesti ihon kuorinnasta. Erityisesti talvella on ihon kuorinta erityisen tärkeää. Kuollut ihosolukko ihon pinnalla blokkaa osan hoitotuotteiden tehoaineista ja saattaa saada ihon näyttämään samealta. Aktiivisen kuorinnan tuloksena olen tosiaankin pärjännyt pienemmillä määrillä voiteita ja seerumeita. Tuotteet imeytyvät juuri sinne minne pitääkin, eivätkä jää ihon pintaan lillumaan.

Aikaisempina vuosina käytin rakeisia kuorintoja, mutta nykyään olen pääasiassa käyttänyt tehokkaita hedelmähappokuorintoja. Aivan superhyviä ja tuloksen oikeasti huomaa selvästi. Rakeisten kuorintojen (pääasiassa siis edullisimpien tuotteiden) teho perustuu pääasiassa juuri siihen, että rakeet kuorivat kevyesti ihon pinnalta kuolleen ihosolukon, juurikaan ihoa hoitamatta tai uudistamatta. Toki, ainahan kuorinta on plussaa, mutta olen itse viimeisen vuoden aikana oppinut hurjasti enemmän myös kuorinnoista. Laadukkaan kuorinnan jälkeinen tulos on kuin olisi käynyt kauneushoitolassa. Itse olenkin aivan koukuttunut näihin uusiin Juice Beautyn Green Apple-sarjan tuotteisiin, joista olen testaillut kahta erilaista kuorintatuotetta. Sarjan tuotteet sopivat käytettäväksi 20-ikävuodesta ylöspäin.

Juice Beauty Peel Full Strength-kuorintavoide sisältää mm. luonnossa esiintyviä AHA-hedelmähappoja, salisyylihappoa ja A-vitamiinia, jotka yhdessä kuorivat ihoa, kirkastavat ihonsävyä ja vähentävät ikääntymisen merkkejä. Vaikuttavina hedelmähappoina toimivat omena-, rypäle-,  ja sitruunahapot, sekä maitohappo, jotka tehokkaasti kuorivat ja uudistavat ihoa. Runsasantioksidanttinen viinirypäleen siemenöljy suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Kiteytettynä: Jos tahdot kuorinnan lisäksi tuotteen, joka auttaa pigmenttiläiskiin, häivyttää ikääntymisen merkkejä, siloittaa pieniä juonteita ja korjaa auringon aiheuttamia vauroita, on tämä oikea tuote. Monitoimikuorinta siis! Tarkempia tuloksia kerrottu postauksen lopussa, mutta voin kertoa, että tämä tekee mitä lupaa 🙂

Tämä on käsittääkseni myös Juice Beautyn myydyin tuote. Kuorintaa suositellaan käytettäväksi noin 1-2 kertaa viikossa, olen myös itse pyrkinyt tähän tahtiin. Voide hierotaan kasvoille, kaulalle ja dekolteelle vaikuttamaan noin 10minuutiksi, jonka jälkeen se pestään pois runsaalla vedellä. Kuulin itse ennakkoon tuotteen olevan melko tuju ja että iho saattaa punoittaa pahastikin kuorinnan jälkeen. Myös ihon kihelmöinti vaikutuksen aikana kuuluu asiaan. Omaksi yllätyksekseni ei oma ihoni reagoinut tähän kovin vahvasti, tosin pientä punoitusta ilmeni poskille kuorinnan jälkeen, mikä siis on normaalia noiden ainesosien jälkeen. Käyttöä suositellan jokatapauksessa illalla, jotta iho ehtii yön aikana palautumaan.  Kuorinnan sisältämän A-vitamiinin vuoksi  suositellaan auringonottoa välttämään heti käytön jälkeen, koska A-vitamiini herkistää ihon UV-säteilylle.

Toinen testaamani kuorinta on Juice Beauty Stem-Celluar Resurfacing Micro Exfoliant-mikrokuorinta. Hoitolatasoinen kuorintatuote lupa vähentää pintajuonteita, tasoittaa ihoa, sekä parantaa ihonävyä, tehden kasvojen ihosta nuorekkaan ja hehkuvan. Kuorintavoide poistaa kuollutta ihosolukkoa, sekä uudistaa ihoa tehokkaasti hedelmien kantasolujen ja viinirypäleen siementen avulla. Kamomilla ja aloevera rauhoittavat ihoa. Tämä kuorinta on tavallaan kemiallisen ja hankaavan kuorinnan sekoitus. Kuorintavoide on savipohjainen ja levittyy todella hyvin iholle. Levitän tätä hierovin liikkeen kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Tätä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa, olen itse käyttänyt kuorintaa suihkurutiinien ohella. Sopii erinomaisesti kiireiselle henkilölle, koska tuotteen ei tarvitse vaikuttaa kauaa iholla.

Sitten niihin kokemuksiin. Mitä olen tuumannut näistä käytössä?

Ainakin parhaimmat kokeilemani kasvokuorinnat, aivan ehdottomasti. Näistä kahdesta tehokkaampi ja tujumpi on tuo Peel Full Strenght, josta muuten löytyy myös epäpuhtaan ihon ja  erityisesti herkälle iholle soveltuva versio. Iho on tämän jäljiltä suorastaan silminnähden hehkuva ja sileä. Uskokaa tai älkää, mutta myös Tommi huomasi eron! Kertakaikkiaan iho on siis kuin Photoshopin jäljiltä. Todella hehkuva ja heleä ilman tippaakaan meikkiä. Teen itse suositusten mukaan kuorinnan iltaisin, koska iho saattaa hieman punoittaa hedelmähappojen jäljiltä. Itse olen huomannut vain ihan pientä punotusta ja tuo selkeä tulos on jo välitön.

Seuraavana päivänä iho on kertakaikkiaan kuin uudestisyntynyt ja vuosia nuoremman näköinen. Enkä juksaa!! Toki hinta on melko korkea, mutta jos haluaa panostaa ihonhoitoon, vaihtoehtona esimerkiksi säännöllisille hoitolakäynneille, on tämä jokaisen euron arvoinen. Myös tuo mikrokuorinta on aivan erinomainen, mutta jos olisi pakko valita näiden kahden välillä, että kumman ostaisin jatkossa, niin varmaankin Peel Full Strengtin, itse olen tykästynyt tuotteeseen ihan hurjasti.  Juice Beautyn tuotteet sisältävät ainoastaan luonnollisia, luomulaatuisia ainesosia, eikä tuotteita testata eläimillä. Jos merkin muut tuotteet kiinnostavat, löytyy koko valikoima täältä.

Ps. Huomasin myös, että Naturellella on 14.1 saakka -30% valikoimasta suosittuja tähtituotteita. Alennus tulee koodilla TÄHTI30 ja valikoima löytyy täältä.

 

Tuotteet saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

4 vastausta artikkeliin “Hedelmähappokuorintojen ykkönen”

  1. Oisin toivonut kuvia itse aineesta minkä näköistä enkä pelkistä purkeista, ja siihenkin kiva lisä oisi ollut itse tuote iholla käytössä.

    1. Höh. Pahoittelut! Viime viikkoina on ollut ”hieman” haasteita kuvailun kanssa tämän hämärän suhteen, näitäkin kuvia joutui melkoisesti editoimaan, en tiedä kuinka karuja kuvia olisi tullut ihosta 🙂

  2. Mitä tuotteita oot käyttänyt tuon kuorinnan jälkeen kasvoille? Mulla on nyt kaikki tuotteet aika lopussa, ja en nyt osaa päättää mitä seuraavaksi haluaisin kokeilla.. Mulla on ollu nyt käytössä mossan hedelmähappokuorinta ja sitä ennen Madaran vastaava, ja nyt tekisi taas mieli kokeilla jotain ihan muuta!

    1. Käytän satunnaisesti hoitavia tuotteita tuon jälkeen, yleensä jotain ravitsevaa öljyä ja sitten yleensä tujua yövoidetta. Aikaisemmin oli käytössä juuri se Mossa, joka on kyllä tosi hyvä, mutta tämä on kyllä niiiin eri tasoa! (Toki myös kalliimpikin) 🙂

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.