Tästä alkaa matka maailman ympäri!

Reissu lähestyy ja hommia on tosiaan ollut sen mukaisesti nämä edelliset päivät. Sunnuntaina hommasin pakkausjuttuja ja muita pakollisia asioita kertakaikkiaan koko päivän. Muutama tilauspipo olivat vielä vaiheessa ja kun olin saanut omat pakkailut hyvälle mallille, hoidin pipojutut reilaan ja tyhjennettiin kylppäriä tulevan rempan tieltä. Eilen sama homma, pääsin vasta illalla istahtamaan alas koko päivän juoksemisen ja asioiden hoitamisen jäljiltä. Ja siis huhheijaa tuo pakkailu! En ole aikaisemmin ottanut pakkausjutuista minkään sortin stressiä, mutta myönnän tällä kertaa hieman siihen sortuneeni..

Pakkaaminen pidemmälle reissulle on nimittäin huomattavasti haasteellisempaa kun parin tai muutaman viikon matkalle. Kun kohteita ja ilmastoja on erilaisia, tulee vaatetus miettiä näiden mukaan. Mahdollisimman monikäyttöisiä asukokonaisuuksia, tavaroita, joita ei ehkä jaksa ihan ekana lähteä reissusta ostamaan ja mitäköhän vielä.. Ymmärrätte kuitenkin varmasti pointin 😀 Tällä kertaa otin pojalle itseasiassa jopa ”oman laukun”, eli American Touristerin cabin bagin, jonne saa helposti kaikki lennoilla tarvittavat kamat ja sitten loppumatkasta myös ruumaan, mikäli tavaraa on siihen mennessä kerääntynyt enemmän.

Tähän mennessä ollaan todettu parhaimmiksi nikseiksi pitkillä lennoilla taaperon kanssa mm. seuraavat: Netflixistä puhelimeen offlinena ladatut lastenohjelmat, erinäiset naksut ja mitä näitä nyt onkaan. Myös ne koneiden viihdenäytöt pelastavat niin paljon!! Poika tosin odottaa ihan superinnolla lentokoneeseen pääsemistä ja on moneen otteeseen luvannut olla kiltisti. Katsotaan 😀 Myös pari kivaa kirjaa ja piirrustusvehkeet otan tällä kertaa koneeseen, poika on nyt innostunut niistä kovasti!

 

Anyway, pian ollaan jo ekalla lennolla Osloon, joten seuraavat turinat luvassa sitten Loseista. Heippa Suomi, nähdään taas ensi vuonna! ?✨???

 

4 vastausta artikkeliin “Tästä alkaa matka maailman ympäri!”

Vastaa käyttäjälle Iines Aaltonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.