Näistä en enää luovu x 4

Viime viikkoina on jäänyt useampikin postaus jumittamaan luonnoksiin, kuten tämä Näitä en vaihtaisi-listaus. Nyt on luvassa myös sitä lupaamaani ripsijuttua  ✨

Luonnolliset ripset. Olen aina ollut luonnollisten ripsien kannattaja, vaikka välillä olenkin ah-niin-ihanien hormonaalisten ripsikriisien keskellä muutamia kertoja sortunut ripsenpidennyksiin. Itselläni vaikuttivat raskaushormonit erityisesti ripsiin, tehden niistä lyhyet, suorat ja normaalia ohuemmat. Pakko silti todeta, että kokeilin ihkaensimmäistä kertaa ripsenpidennyksiä vasta vuonna 2016 poikamme synnyttyä. Vaikka pidennykset ovatkin kivat ja aamuja helpottavat, tunsin ne silti jotenkin omaan arkeeni liian stressaavina. Täytyi miettiä miten peset meikit, mitä tuotteita käytät ja kuinka nukut. Ja en itse tykkää yhtään huolloissa ravaamisesta. Näiden seikkojen vuoksi totesin, että omat ripset ovat yksinkertaisesti minua varten ja näissä pysynkin.

Kun omat ripset värjää ja hoitaa hoitoaineilla hyväkuntoisiksi, ei haittaa ollenkaan pitää täysin meikittömiä päiviä ja reissussa rakastuin ripsivärittömään lookiin! Itsessään ripsivärin välttäminen teki reissussa todella hyvää ripsille ja ne vahvistuivat jo pelkästään sillä. Olen myös huomannut hiusvitamiinien vaikuttavan selvästi myös ripsien kasvuun. Ripsijuttua itseasiassa toivottiin blogiin ja tällä hetkellä on käytössäni Talikan Lipocils Platinum-ripsiseerumi. Tuote on kaksivaiheinen: Päivisin harjataan ripsiin hoitoainetta ripsiharjalla ja iltaisin sivellään ripsen juureen yöseerumia. Tätä ennen käytin iltaisin Lipocils Expertiä, jota levitin aina ripsen tyveen pehmeällä applikaattorilla ja itse ripseen harjaosan avulla. Kuuri Lipocils Platinumista on vasta alkumetreillä, mutta ainakin tuo Lipicils Expert on aivan huippu! Säännöllisessä käytössä ripset vahvistuvat, tummuvat ja itselläni kasvoivat myös aavistuksen pituutta. Hintakaan ei ole tuolla paha. Suositus siis esimerkiksi näille! Ripsivärinä olen nyt käyttänyt L’orealin Million Lashesiä, jonka ostin marketista Loseissa. Alle käytän Essencen Volume Booster Primeria, joka on täydellinen ja hintaa tällä on 3,5€!!

Käsityöt ja hihhulijutut. Viime vuosina olen lopullisesti löytänyt juttuja, jotka tuovat aivan valtavasti inspistä arkeen, sekä auttavat rentoutumaan. Neulominen, muut käsityöt, kivet, aromaterapia, kukkaterapia jne. Sinänsä hassua, että olen ollut niin kauan ilman näitä asioita, rakastinhan käsitöitä ja hihhulijuttuja yli kaiken nuorempana. Laitoin jo ala-asteella iltaisin tyynyyni laventeliöljyä, keräsin kiviä, uskoin ihme juttuihin ja toki tein paljon myös käsitöitä. Sinänsä kurja, että nämä jutut ovat olleet niin kauan poissa elämästäni tässä välissä, mutta ehkä siihen oli jokin tarkoitus, että löydän nämä nyt uudelleen 🙂

MacBook ja iPhone. Sen jälkeen kun siirryin tekniikan suhteen Appleen vuonna 2011, en enää vaihtaisi pois mistään hinnasta. Kun läppäri ja puhelin ovat päivittäin ahkerassa käytössä, vaatii niiltä myös tietynlaista tehokkuutta ja toimivuutta. Vuosien varrella on omalle kohdalleni osunut yksi susi Macbook, jonka ostin elektroniikkaliikkeen ”moitteettomana näytekappaleena” (never again!), mutta noin muuten on ero ollut PC:hen kuin yö ja päivä. Viime keväänä ostin uuden läppärin, MacBook Pro:n 13″ touch barilla ja lisäteholla, pakko sanoa tämän olleen paras tekniikkaostokseni ikinä! Työkoneenani oli aikaisemmin MacBook Air ja jos vertaa sitä Pro:hon esimerkiksi tehon suhteen kun tekee monia asioita samaan aikaan, muokkaa kuvia sun muuta, niin Pro on kyllä ollut ehdoton valinta.

Luonnonkosmetiikka. Vaikka edelleen käytänkin satunnaisesti myös joitakin synteettisiä tuotteita, kuten meikkejä ja välillä esimerkiksi sheet maskejä, on pääpainoni ihonhoidon suhteen ehdottomasti luonnonkosmetiikassa. Ja tässä pysynkin! Ihoni on kuin uudestisyntynyt sen jälkeen kun siirryin käyttämään pääasiassa luonnonkosmetiikkaa. Ennen kärsin ihon sameudesta, kuivuudesta ja yleisesti varsinkin talvisin semmoisesta tietynlaisesta ihme ”ihon harmaudesta”, heräsin tähän seikkaan joskus raskausaikanani ja pohdiskelin jo tuolloin, että mistä ihmeestä on kyse. Vaihtamalla luonnonkosmetiikkaan, laadukkaisiin ravintorikkaisiin tuotteisiin ja säännöllisiin ihonhoitorutiineihin, olen päässyt tästä ongelmasta täysin eroon.

Kivaa tiistaita! 💕

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Osa kuvien tuotteista saatu.

2 vastausta artikkeliin “Näistä en enää luovu x 4”

  1. Ah, minäkään en kyllä enää luovu käsitöistä. Uskon myös että kaikella on tarkoituksensa eli on ollut oikea hetki olla erossa niistä ja pitää taukoa. Mäkin tykkäsin jo ala- ja yläasteella käsitöistä mutta tietenkin opiskelu ja muut ajat/aktiviteetit teki tauon ja nyt sitten jokunen vuosi sitten löysin ne uudelleen! Osittain muuten myös sinunkin tekemistä villapaidoista 😀

    1. Nykyään sitä miettii, että mitä ihmettä sitä puuhailisi muka, ellei käsitöitä? 😀 Ehkä minulla on myös juuri opiskelu ja muut aktiviteetit olleet syynä käsitöiden väistymiseen. Ihana tosiaan kun löysi ne uudelleen ja mukava kun sinäkin <3

Vastaa käyttäjälle Erica Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.