Arjen lempparimeikkini ja kevään tuotesuosikkeja

En olekaan aikoihin tehnyt meikkipostausta ja vaikka reissussa olikin tarkoitus toteuttaa jonkinlainen reissumeikit-katsaus, unohdin rehellisesti sanottuna koko homman. Lähiviikot ovat menneet tavallaan meikkaamisen ”uudelleen opettelemiseen”, maailmanympärysmatkalla kun meikkasin tuon 2,5kk aikana varmaan viidesti.. Ah, kuinka ihanaa olikaan olla meikittä! Harmi vaan, ettei meikitön ja kalpea naama näytä aivan yhtä hehkeältä ulkoiluttaessani täällä koiriamme kumpparit jalassa ja tuulitakki päällä.. No eihän siinä, kesä on tuloillaan 😉

Tein viikko-pari takaperin simppelin heleän kevätmeikit ja testasin samalla muutamaa essencen uutuustuotetta, joihin ihastuin heti sävyt nähtyäni. Meikissa pidän lämpimistä, melko neutraaleista sävyistä. Kaikki heleyttävät ja kultaiseen tai pronssiin taittuvat sävyt ovat suosikkejani, sekä varsinkin kesäisin persikkaiset ja koralliset sävyt. Olen myös tyyppi, joka ei hevillä lähde minnekkään ilman aurinkopuuteria, siis niinä kertoina kun meikkaan.

Asiat, joihin siis panostan ripisen lisäksi on hehku ja kasvojen lämmin sävy. Talvisin on ongelmani meikkaamisessa se, että tunnen kasvoni usein vieraiksi kun pisamat ovat piilossa tai kevyesti peitossa esimerkiksi sävytetyn päivävoiteen alla. Vaikka moni varmasti hakeekin juuri mahdollisimman tasaista ihonsävyä, tunnen itseni silloin todella vieraaksi katsoessani peiliin. Eniten tunnen oloni eniten ”minuksi” silloin kun en käytä liian peittäviä meikkituotteita tai kun pisamat noin muuten ovat esillä. Käytän meikissäni edelleen sitä vuosien takaista ”heleytysmössöä”, jonka teen sekoittamalla heleyttäjää ja muutaman pisaran meikkivoidetta. Tai sitten BB- tai CC-voiteita, joiden sekaan lisään myöskin heleyttävää voidetta.

Olen viime vuosina kokenut liian raskaan meikin muutenkin itselleni kovin vieraaksi. Mieluiten käytän minimaalisesti tuotteita ja panostan pariin yksityiskohtaan, kuten ripsiin ja ihoon. Minusta ei ole todellakaan mihinkään huoliteltuihin IG-meikkeihin ja vaikka usein käytänkin arkimeikissä jotain melko neutraalia luomiväriä, en jaksa käyttää sen levitykseen puolta minuuttia kauempaa, molempien luomien osalta. Täytyy myöntää, että vähän sävystä riippuen käytän luomivärin levitykseen monesti ihan vain sormia 😀 Kultaan taittavat vaaleat beiget ovat sävysuosikkejani, joka sopivat hyvin arkeen. Rajaukset jätän nykyään useimmiten pois, koska laiskuus. Olisi kylläkin kivaa vaihtelua kokeilla pitkästä aikaa nestemäisiä rajauksia yläluomelle.

Tässä kuvien meikissä käyttämiäni tuotteita..

 

Peiteaineena käytin suosikkiani, Hynt Beautyn Perfecting Concealeria, joka nyt vain edelleen on aivan paras ja aivan äärimmäisen riittoisa! Itselläni on tuotteesta sävy medium, jonka olen todennut sopivaksi sävyksi omalle iholleni.

Edelleen olen maailman laiskin fiksaamaan kulmiani millään tapaa. Omasta mielestäni näytän todella oudolta jos meikkaan kulmat. Siksi koenkin kulmageelit mieleiseksi vaihtoehdoksi silloin kun on tarpeen laittaa kulmia jollain tapaa ojennukseen. Kun heittäydyn villiksi kulmien fiksauksen suhteen, käytän useimmiten Lumenen väritöntä Nordic Chic Eyebrow Fixing Geliä, jota olen itseasiassa käyttänyt about 14-vuotiaasta asti, haha. Olen viimeksi nyppinyt kulmakarvojani tai ylinpäänsä koskenut pinsetteihin varmaan yli 3 vuotta sitten, joten se varmasti kertoo jotain suhtautumisestani aiheeseen… 😀

Hehkutin reissussa Papaw Ointmentia, joka on kulkenut siitä saakka käsilaukussa mukana. Onneksi ostin tätä myös jemmaan Ausseista! Aivan huippu täsmävoide, esimerkiksi huulille. Koska olen äärimmäisen laiska huulituotteiden kanssa, korvaan monesti huulipunan-tai kiillon yksinkertaisesti tällä, joka kosteuttaa ja antaa kevyen kiillon huulille. Kuvissa rajasin huulia kevyesti essencen huultenrajauskynällä ja lisäsin huulivoidetta päälle.

Nuo planeetta-kuoret on muuten saatu Nunuco Designilta ja löytyvät täältä. Rakastuin näihin heti kun bongasin nämä silloin juuri ilmestyneet kuoret instasta <3

Kuten mainitsin, ovat sävyt näissä kahdessa meikkipaletissa omaan makuuni täydellisiä! Essencen tuotteissa arvostan ehdottomasti erinomaista hinta-laatusuhdetta (useimpien tuotteiden hinnat liikkuvat 3-5 eurossa) ja sitä, ettei tuotteita testata eläimillä. Essencen tuotteille tyypillistä on, että uutuudet myydään aina melko nopeasti, eli näiden suhteen kannattaa toimia nopeasti, mikäli uutuudet kiinnostavat. Kattava valikoima essenceä löytyy esimerkiksi Tokmannilta.

essencen G’Day Sydney-luomiväripaletin sävyt ovat lämpimän murrettuja ja arjessa olen itse käyttänyt näistä eniten noita vaaleita ja rusehtavia nappeja. Hey Cheeks- poskipuna- ja aurinkopuuteripaletista käytin kuvan meikissä persikkaista poskipunaa ja tumminta aurinkopuuterisävyä. Jos etsit edullista ja hyvää aurinkopuuteripalettia, suositus tälle! Sävyt ovat hyviä ja bonarina nuo erinomaiset poskipunasävyt, itse olen usein niiden suhteen nirso, jonka vuoksi tulee poskipunia käytettyä melko harvoin. Ehkä näiden kanssa nyt kunnostaudun asiassa!

Tässä meikissä käytin highlighterina essencen #insta perfect liquid highlighter-tippoja, jotka ovat todellinen tehotuote! Käytän näitä meikkipohjan päälle taputtelemalla muutaman tipan poskipäiden yläkohtaan, kulmaluulle ja ylähuulen päälle. Todella tehokas korostustuote! Jo aivan minimaalinen määrä antaa maksimaalista hehkua 🙂

Haluatteko tekin päästä meikin suhteen mahdollisimman helpolla? 😀

 

Ja ps. Ripsijuttuja postailin jokunen aika sitten tässä postauksessa. Kuvissa käytössä samat tuotteet kun aiemmin, joten en listannut niitä enää uudelleen 🙂

 

Osa tuotteista saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä. 

4 vastausta artikkeliin “Arjen lempparimeikkini ja kevään tuotesuosikkeja”

  1. Voi että miten kaunis oot! 🙂 miten sulla on noin siistit kulmat jos et nypi ollenkaan? Mäkin käytän aina tota kulmakarvageeliä, mut sitä ruskean väristä. Aina käyttänyt sitä 😀 mulla on luonnostaan aika tummat kulmat niin en näe tarpeelliseksi sen enempää niitä laittaa. Muutenkin oon niin laiska meikkaamaan, varmaan alle viis kertaa tänä vuonna meikannut 😀

    1. Haha 😀 Ja voi kiitos hurjasti <3 En kyllä tajua mitä mun kulmille on käynyt! Varmaan on joskus nuorempana tullut nypittyä niin ahkerasti, että karvojen kasvu on jotenkin häiriintynyt. Noh, pääseepähän nyt sitten helpommalla 😀 Meikittömyys on kyllä parasta <3

  2. Sä et Iines tosiaan kamalasti meikkiä ”tartte” ellet tietty nauti itse sen sutimisesta. Noi sun luonnolliset pisamat ja mielettömät räpsyripset on jo beach hairin kanssa sellaiset et silmä lepää <3_<3 Jotkut tosi kimaltavat huulivoiteet ja aurinkopuuteri voisi toisaalta sopia sun lookiin. 🙂

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

Vastaa käyttäjälle Tiia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.