Lötköpötköilyä ja itkupotkuraivareita

Hetkeen en olekaan postaillut mitään äitiysaiheista. Enkä oikein edes tiedä miksi? Ehkäpä tämä uhmisarki on hektisyydessään semmoisella levelillä, että on jotenkin vaistomaisesti pitänyt blogin aihepiirit aivan muissa jutuissa. Eilen kuitenkin avauduin pitkästä aikaa Instagramissa turhautumisestani jatkuviin aamutaisteluihin uhmiksen kanssa. Tiedättekö kun haluaisin viimeiseen saakka välttää minkään sortin valittamista äitiydestä, koska kyllä, jälleen sadannen kerran koen olevani todella onnekas saadessani olla äiti rakkaimmalle pienelle pojalle. Mutta sitten taas sen miljoonannen kerran, ei se aina ihan helppoakaan ole. Huhheijaa kun näen ulkopuolisin jonkun toisen perhe-elämää ja mietin, että hitto vie, ovatko nämä lapset aina noin hyvällä tuulella? Harvemmin kun niitä pahimpia kiukkukohtauksia näytetään kodin ulkopuolella.

Asia, joka on viime viikkoina pistänyt todenteolla turhauttamaan ovat juurikin ne meidän aamut. Ne ovat nimittäin nykyään yhtä taistelua. Perheemme työnjako menee tosiaan niin, että minä vien pojan aina aamuisin hoitoon, oli mikä oli (koska miehen työajat). Okei, väittäsiin että ”herätät lapsen, puette, harjaatte hiukset, pesette hampaat ja lähdette tarhaan” kuulostaa monen korvaan melko helpolta hommalta. Jep. Moni varmasti tietää, että todellisuus uhmaikäisen kanssa saattaa olla melko kaukana tuosta ideaalitilasta. Olen tarkka aamun valmisteluiden suhteen, koska teen aina aamuisin heti 2-3h töitä herättyäni ja haluan, että päivän vaatteet, ulkovarusteet sun muut ovat edes jollain tapaa organisoituna siinä vaiheessa kun lapsukaisen herätys koittaa.

Poikamme on usein todella aamu-uninen ja joudun herättelemään tätä useamman minuutin ajan. Nyt tämä on tosin alkanut heräilemään taas vaihteeksi ihan itsekseenkin, mutta raivoa ei aamuistamme puutu. Tiedättekö kun kaikki on hankalaa. Ei suostuta pesemään hampaita, hiusten harjauksesta tulee raivari, pukemisesta tulee raivari, siitä tulee raivari jossei nyt laiteta juuri sitä pipoa, jonka pikkuherra olisi halunnut. Ja you know. Sitten vaan vedetään niitä lötköpötköraivareita niin kovin dramaattisesti. Saattaa kuulostaa melko koomiselta, mutta väittäisin, että nämä pitkittyneet flunssani johtuvat varmasti osittain juuri tästä. Useimpina aamuina on lähiaikoina tuntunut siltä, että päivän energiavarastot on käytetty loppuun siinä vaiheessa kun saan pojan tarhaan ja suljen portin perässäni. Huhhei. Itselläni ainakin nostaa reippaasti kortisolitasoa nuo aamun taistelut. Onneksi tämä on varmasti ohimenevää, mutta voin kyllä kertoa, että on niin paljon helpompaa hakea iloinen ja tyytyväinen lapsi iltapäivällä tarhasta, kuin kaikki tuo mitä niihin aamuihin liittyy..

Nyt olen parhaani mukaan yrittänyt keksiä ties mitä keinoja helpottamaan aamutoimia. Olen kehitellyt ihme satuja ja oman persoonallisuuden pojan hammasharjalle, joka aina muistuttelee, että nyt pitäisi taistella niitä hampimörriäisiä vastaan. Ja siis kaikkea muuta yhtä jännittävää. Sen olen kyllä huomannut, että helpottaa pienen lapsen kanssa huomattavasti juurikin se kun lapsi saa itse tehdä, kannustaa tarinoilla ja lauluilla. Tehdään niistä puuduttavista rutiineista yhteinen leikki. Aina ei siltikään mene aivan suunnitelmien mukaan. Viime viikonloppuna olimme käymässä kaksin leikkipuistossa, josta kotiinlähtö onkin aina yhtä kysymysmerkki. Useimmiten kuitenkin raivarin paikka. Kun ei suostu lähtemään kotiin, niin se on silloin jämpti. Kun raivoavan lapsen saaminen rattaisiin oli aivan mahdottomuus, kävely omin jaloinkaan ei onnistunut, kävelin loppupeleissä koko matkan kotiin sätkivä ja huutava lapsi kainalossa, toisella kädellä työnsin rattaita. Kun pääsin kotiin, tuntui vähintäänkin kun olisin vetänyt salitreenin.

Mutta sitten. Miksi näistä ei puhuta? Miksei äiti saa ilmaista, että nyt ottaa päähän tämä kiukuttelu, ilman että sinut leimataan tyytymättömäksi tai kiittämättömäksi äidiksi. Ennen aiheen IG-päivityksen tekemistä ja sen jälkeistä viestitulvaa ajattelin oikeasti, että olen varmaan ainut, joka kamppailee moisten aamudraamailuiden kanssa, koska kukaan ei puhu aiheesta. Ainakaan kovin usein.

Noh, kohtalontovereita onneksi löytyy IG-viestien perusteella. Mitkä tehokeinot olette kokeneet toimiviksi uhmisarjessa? ?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Moon Phases & thursday thoughts

Yayyy, ette tiedä kuinka innoissani olin eilen kun katsoimme vihdoin Love Islandin finaalin ja alusta saakka oma suosikkiparini ollut Jeffrey ja Aura voittivat,  niiiin ansaitusti!! En ymmärrä miten tämä sarja meni minulla jotenkin erityisen paljon tunteisiin, mutta ilmeisesti en ole ollut ainoa. Varsinkin Jeffreyn ja Auran huumori oli jotenkin niin samalla tasolla omani kanssa, että repeilin vähän väliä aina sarjaa katsoessa. Toivottavasti saadaan pian toinen tuotantokausi! 😀 Ihan huippuja tyyppejä kyllä kaikki ohjelman perusteella, vaikken nyt heitä tietenkään tunne, haha.

Tällä viikolla olen pääosin tehnyt hommia etänä, koska tämä perhanan flunssa edelleen. Lisäkseni ovat muutkin meiltä töistä olleet tässä samassa todella pitkäkestoisessa räkätaudissa, tätä niistämistä vaan kestää ja kestää! Tiistaina raahauduin toimistolle, mutta olo huononi heti kun ryhdistäydyin kotoa pois. Kävin samana päivänä lääkärissä ja poskionteloröntgenissä, mutta mitään tulehdukseen viittaavaa ei kuitenkaan löytynyt. Ehdin jo pelätä, että joutuisin antibioottikuurille. Tässä flunssan paranemista odotellessa olen hyvin ehtinyt katsella Ruotsin Viafreeltä muutaman jakson Svenska Hollywoodfruarien uutta kautta, joka on niin jymy !!!

Ei kuitenkaan päivää ilman hihhulointia. Kävin nimittäin viime viikolla taas Shalan Liisalla kristallihoidossa (olen kirjoittanut aiheesta postauksen täällä) ja tällä kertaa oli kokemukseni taas täysin eri kuin edellisellä kerralla. Tuona samana päivänä tapahtui muutenkin outoja juttuja, joista keskustelimme myös myöhemmin päivällä Liisan kanssa. Jos edellisellä kerralla tunsin hoidon aikana tietynlaista keveyttä ja energiat ikäänkuin valkoisena tulena, menin tällä kertaa hoidon aikana jonnekin todella syvälle mieleni sopukoihin ja kohtasin vahvoja ahdistuneisuuden tunteita. Liisa aisti tälläkin kertaa energiat todella vahvoina ja ahdistus väistyi hoidon jälkeen. Ehkä kohtasin noita sisimmissäni viimeaikoina velloneita ahdistavia tunteita, jotka odottivat tietynlaista käsittelyä. Tätä ennen olin siis nähnyt sen hexagon-unen, josta kirjoittelin viime viikolla. Jotenkin haluaisin kirjoittaa täällä enemmänkin näistä oudoista jutuista, joita viimeaikoina on käynyt, mutta pelkään, että aihe menisi joillekin teistä ehkä hieman liian hihhuliksi, joten toistaiseksi kerron vain pääpiirteittäin. Mutta, ensi viikolle olen varannut itselleni ajan henkiseen kanavointiin 😀 Kerron tästä lisää ja kokemuksia hoidon jälkeen! (Ja ei, en ole sekoamassa näiden juttujeni kanssa, kertokaa toki jos menevät yli hilseen, haha).

Vein eilen vihdoinkin kirppiskamani sinne Vantaan Lanttilaan, eli seuraavat kaksi viikkoa löydät kasseittain vaatteita, kenkiä, asusteita, lastenvaatteita ja kaikkea muuta Lanttilan kirpparin pöydästä 29!! Meiltä ajaa sinne tosin melko kauan, mutta pyrin käymään siistimässä pöytää ajoittain, sekä samalla viemässä vielä pari megasatsia tavaraa myyntiin. Laitoin hinnat todella alhaisiksi, kaikki lastenvaatteet (paria takkia ja Marimekon bodya lukuunottamatta) alle 3€, useimmat housut ja bodyt 1-2€ luokkaa, takit taisivat olla jotain 4-5€, myös yhden kuoritakin ja välikausihaalarin (koko 74) olen vielä viemässä sinne myöhemmin. Tuntuu niin ihanalta saada kaappeja tyhjäksi!

Ja hei tuon kuvien taulun Moon phases-julisteen olen tilannut Etsystä eräältä kalifornialaiselta taiteilijalta kesällä ??Hän löytyy Etsystä JessWeymouth, myös tuota omaa julistettani löytyy vielä. Varoitan, saattaa iskeä valinnanvaikeus! Aivan mielettömän ihania teoksia ? Olen saanut itseni vierotettua lähikuukausina Etsystä, mutta kesällä roikuin Etsyn appsissä harva se päivä bongailemassa kaikenlaista kivaa.

Semmoisia juttuja tänään. Kivaa torstaita!

 

 

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

DIY: Oranssin ekovillapipon ohje

Lupasin pitkästä aikaa jakaa ohjetta pipoon ja nyt olisi sen vuoro! Alunperin ajattelin julkaista tämän vasta loppuviikosta, mutta intouduinkin sitten jo eilen illalla näpyttelemään tänne tätä hurjaa muutaman rivin pituista ohjetta, heh.

En ollut suunnitellut tätä oranssia pipoa mitenkään ennakkoon, lähdin vain neulomaan. Ainut ajatus tämän suhteen oli tehdä mahdollisimman ”pitkä” pipo, jonka resoria voisi sitten  kääntää reippaasti. Omassani saa resorin taitettua kahdesti. Muihin pipoihini verrattuna oli tämä yllättävän työläs ajallisesti, mutta noin muuten todella helppo tehdä ihan vaikka aloittelijana.

Mitä tarvitset? Kaksi kerää esimerkiksi käyttämääni  Eco Wool-villalankaa (löytyy muitakin kivoja värejä) ja 5 mm pyöröpuikot (40cm).

Ohje: Luo 88s. Aloita työ neulomalla suljettua neuletta 3 oikein, 1 nurin. Ja sitä samaa sitten loppuun saakka 😀 Oman piponi mitta on taittelematta noin 38 cm ja mielestäni tuo mitta oli noiden taitteiden suhteen varsin hyvä.

Päättely: Kun pipo on saavuttanut tarvittavan mitan, aloita kavennukset / päättely. Neulo ensin oikein yhteen kaksi kolmesta oikeasta silmukasta. Eli kun neulos toistaa kaavaa o-o-o-n, neulo ensimmäisellä kierroksella yhteen nuo ensimmäiset kaksi oikeaa jokaisesta ”neljän koplasta” (toivottavasti ymmärsitte, haha), toisella kierroksella neulo normaali kierros ilman kavennusta, eli o-o-n (eli nyt yksi silmukka on yhdistetty oikein neulottuna tuohon ensimmäiseen oikeaan). Seuraavalla kavennuskierroksella neulo oikein yhteen toinen oikea silmukka ja nurja silmukka, eli tuosta o-o-n, nuo kaksi viimeistä. Tämän jälkeen neulot kaksi silmukkaa yhteen (oikein) aina niin kauan kun puikoilla on jäljellä noin 7-10 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi paksulla neulalla ja päättele työ pipon sisälle. Itse parsin langan vielä muutaman piston verran pipon sisäpuolelle, ettei vain lähde purkaantumaan. Pipo onkin valmis, jee!

Mitäs tuumaatte??

 

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Eniten ärsyttää huono asiakaspalvelu

Työurani aikana olen ollut vuosikausia suorassa asiakaspalvelutyössä. Itselleni on ainakin ollut aina aivan päivänselvää, että asiakas ja hyvä palvelu ovat ihan ykkösjuttuja. Ainakin silloin kun työskentelet asiakkaiden tai ylinpäänsä muiden ihmisten kanssa. Olen aina pitänyt asiakaspalvelusta ja saanut aina palautetta siitä, että se on  yksi vahvuuksistani. Jossain vaiheessa yritettiin urapolkuuni esimiesteni taholta jopa vaikuttaa. ”Olet niin hyvä asiakkaiden kanssa, että ei me haluta, että haet muualle”. Niin, vaikka asiakaspalvelu ja ihmisten kanssa höpöttely onkin kivaa, sataa asiakaspalveluammateissa työskenteleville myös paljon kuraa niskaan. Tavoitteet ovat korkeat ja aina pitäisi jaksaa olla iloinen.

Oma asenteeni asiakaspalvelutyössä aina ollut, että palvelen jokaista asiakasta yhtä hyvin. Ei aina voi olla paras päivä, mutta aspatyön ”haaste” onkin se, ettei sen saa antaa vaikuttaa työhösi. ”Olen töissä vain tämmöisessä kiireisessä ketjuliikkeessä, ei minun tarvitse palvella”.  Kaikkien, jotka työskentelevät edes välillisesti ihmisten tai asiakkaiden kanssa, tulisi osata palvella tai edes ne sosialisoinnin perusjutut. Näin ainakin ajattelen itse. Piste. Huono asiakaspalvelu on yksi niistä asioista, joka saa ainakin minut asiakkaana melko nopeasti antamaan palautetta.

Silti, mielestäni tulisi kaikkien työskennellä edes joskus asiakaspalvelussa. Ainakin itselleni on aspakokemus opettanut paljon kärsivällisyyttä ja yleisesti sitä, miten muita ihmisiä kohdellaan. Jollekulle, joka on koko elämänsä laatinut taulukoita tai laskenut todennäköisyyksiä, voi tietynlainen kommunikaatio olla aivan vieras asia. Enkä nyt halua yleistää, mutta on aivan totta, etteivät sosiaalinen äly ja palvelualttius todellakaan ole mitään itsestäänselvyyksiä kaikille. Valitettavasti. Toki kaikilla ihmisillä on omat vahvuudet ja heikkoudet, mutta niiden kehittäminen tai hiominen on aina mahdollista. Kuten myös se, että hakeutuu ammattiin, joka soveltuu juuri omalle luonteelleen. Olit sitten bussikuski, kaupan kassa, tarjoilija tai lääkäri, olet asiakaspalvelutyössä. Jos asiakaspalvelu tai peruskäytöstavat tuntuvat täysin ylitsepääsemättömiltä seikoilta, on oman näkemykseni mukaan syytä alkaa miettiä vaihtoehtoista urapolkua. Ei kaikkien ole pakko osata olla asiakaspalvelija tai kommunikoida muiden kanssa, mutta jos olet hakeutunut ammattiin, jossa se on oleellista, tulisi kyllä myös toimia sen mukaan. Näkisin kuitenkin niin, että yritys, joka ei nykypäivänä panosta palvelun laatuun tai selkeään kommunikaation asiakkaiden tai sidosryhmien kanssa, ei ole täydellisiä edellytyksiä menestykseen. Tiedättekö kun semmoiset ”Siellä liikkeessä x on kyllä niin tympeä palvelu”-jutut lähtevät melko nopsaa vauhtia leviämään, varsinkin nykyään, koska some.

Jos minä olisin päättävässä tai edes vaikuttavassa asemassa esimerkiksi kuluttaja-asiakaspalvelua tekevässä yrityksessä, vaikuttaisin ainakin seuraaviin asioihin:

 

a) Työpaikalla on hyvä fiilis. Näin työntekijät ovat motivoituneet yrityksen palvelemiseen. Tämä nyt yleisesti vaikuttaa kaikkeen.

b) Palvelun merkitys on selvillä. Miksi me panostamme palveluun? Se asiakasrajapinnan työntekijä on nimittäin juuri ne ”yrityksen kasvot”, jotka ovat osassa muotoilemassa asiakkaalle mielikuvaa yrityksestä. Onko se kielteinen vai myönteinen? Kun palvelu on standardi ”me yksinkertaisesti toimimme tämän mukaan”, ei siitä ole niin helppo lipsuakaan. Tämä on ehkä hyvä tuoda ilmi jo työnhakuilmoituksessa, mikäli asia on erityisessä fokuksessa.

c) Kannustaminen. Ja motivointi, sanoisinko silti, että tuo ykköskohdan hyvä fiilis työpaikalla on tämän kaiken lähtökohta. Se, että halu tehdä hyvää työtä lähtee työntekijästä itsestään, ei esimiehen painostuksesta.

d) Selkeät palvelustandardit ja tavoitteet. Tarjotaanko jokaiselle jotain täydentävää lisäpalvelua tai -tuotetta? Tuleeko jokaista asiakasta palvella vai ohjataanko asiakas toimimaan ominpäin? Mikä on tavoite ja toimintatapa?

Eniten kuitenkin ärsyttää..

 

Bussikuskit, jotka eivät tervehdi tai edes katso päin. Vaikka tervehtisit heitä. Haloo, oletko kenties sokea / kuuro / sosiaalisesti rajoittunut? Vai olenko minä itse kenties vain näkymätön?

Kassat, jotka (eivät ehkä myöskään tervehdi), mutta höpöttelevät ihan muille ihmisille tai työkavereille omista suhdekiemuroistaan samalla kun oma palvelutilanteeni on kesken. Vaikka tervehtisin, ei välttämättä tervehditä takaisin, vaan jatketaan juttua työkaverin kanssa. Okei, sori kun tulin häiritsemään..

Kun asioit jossain pienessä kivijalkamyymälässä, eikä sinua huomioida millään tapaa, vaikka olisit ainoa asiakas. Pahin on jos myyjä vaikka vilkaisee ja selvästi huomaa sinut, muttei tee elettäkään edes tervehtiäkseen. Taidanpa tästä nyt sitten kadota paikalta samantien..

Palvelutilanteet, joissa sinulle tulee asiakkaana joko nolo tai tyhmä olo. Pahinta on jos sinulle tulee olo, että sinua tarkkaillaan tai aliarvioidaan. Niitäkin yrittäjiä löytyy, jotka pitävät kaikkia vähintään varkaina (tai ”ei palvelua ansaitsevina”), jotka eivät astele myymälään vähintään turkis päällä ja merkkilaukku olalla. ”Ei tuo kuitenkaan osta mitään, joten miksi vaivautua”. Olettaminen on ehkä pahin virhe ikinä!! Rönttövaatteisiin sonnustautuneella voi omankin kokemukseni perusteella olla milli tilillä ja vastaavasti sillä merkkilaukkuleidillä lainat rästissä ja luottokortit tapissaan. Ulkoinen habitus ei siis kerro mitään siitä, minkä tasoisen palvelun asiakas ansaitsee. Tämän pitäisi olla ehkä se sääntö numero yksi!

En haluaisi olla nipottava asiakas, joka vaatii sitä palvelua, mutta kyllä, mielestäni kaikilla asiakaspalvelualoilla pitäisi käydä edes jotkut palvelun perussäännöt läpi. Kuvittelisi, ettei yhdelläkään yrityksellä nykypäivänä ole yksinkertaisesti varaa huonon asiakaspalvelun tuomaan maineeseen. Tiedättekö ne varsin yksinkertaiset asiat: 1) Tervehdi 2) Katso silmiin ja hymyile ehkä. Haloo! Pieniä juttuja, joilla ei häviä kertakaikkiaan mitään. Ja nimenomaan niitä todella pieniä asioita, joilla voi saada asiakkaalle joko todella hyvän tai todella paskan fiiliksen. Parhaimmillaan pelastaa jonkun päivän. Asioita, joita pitäisi noudattaa muita ihmisiä kohtaan aina, olit sitten töissä tai et.

Oma mottoni asiakaspalvelijana: Tehdä jokaiselle asiakkaalle kiva fiilis ja tunne siitä, että hän on tärkeä, huolimatta siitä mikä asioinnin taso tai ulkonäkö on. Kaikkien tulisi ansaita tulla kohdelluiksi hyvin.

Samaa mieltä? Risooko huono asiakaspalvelu teitä?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Lauantain aamujuttuja ja paras rohtojuoma flunssaan

Hello! Tällä viikolla ovat blogijutut jääneet hieman vähemmälle järkyn räkätaudin vuoksi. Aivan käsittämätöntä, että olen tämän vuoden aikana ollut elämässäni eniten sairaana. Ja vielä ihan kunnolla, enkä missään ihan pienessä nuhassa. Tuntuu, että poikakin on flunssassa ainakin jokatoinen viikonloppu (ja nimenomaan aina siis juuri viikonloppuisin, jonka jälkeen yleensä sairastun minä). Semmoinen pieni nuha on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Taaperoelämän ja päiväkotiarjen ihanuuksia for sure.

Varasin muuten kirppispöydän Vantaan Variston Lanttilasta, jota ystävämme suositteli erityisesti näin ”perhetavaraa myyville”. En ole itse koskaan Lanttilassa käynyt, mutta kuulemma se on PK-seudun suurin kirpputori. Siitäkin on vuosia kun olen ollut itsepalvelukirppiksellä myymässä, mutta ehkä jo aikakin raivata kaappeja ihan kunnolla. Jäljelle jäävät tavarat lahjoitan pois. Pöytäni on ensi torstaista eteenpäin ja myyntiin on tulossa ihan kaikkea, kuten omia vaatteitani, pojan vaatteita, kodintavaraa, kirjoja yms. Tarkoitus on laittaa hinnat todella alhaisiksi, koska haluan vain ylimääräisestä tavarasta eroon. Ilmoittelen täällä vielä tarkemmin pöydän numerosta ja muusta.

Mainitsinkin IG:n puolella, että viime viikonloppuna iski kunnon neulomisinto ja aloin tekemään itselleni tuota persikan väristä pipoa joskus aikaisemmin syksyllä ostamastani ekovillalangasta. En olekaan hetkeen jakanut pipo-ohjeita, mutta tähän voisin jakaa heti kun saan kuvia valmiista piposta, valmistui nimittäin pari päivää sitten. Tein tämän tällä kertaa melko ohuilla puikoilla ja taas kerran fiilis, että never again! Neuloin tätä päivätolkulla, homma on yksinkertaisesti äärimmäisen hidasta ohuilla puikoilla tehdessä.

Parhaillaan on työn alla muuten myös villasukka. Sitä parin ensimmäistä sukkaa olenkin sitten työstänyt jo useamman viikon, koska vuosikausien tauon jälkeen saa sukkapuikoilla neulominen sormet rakoille. Toivon mukaan saisin kuitenkin lähiviikkona edes sen ensimmäisen sukan valmiiksi ja ehkä sitten joskus ohjeenkin tänne, mikäli nyt hommassa onnistun. Olen viimeksi tehnyt vauvakokoiset villasukat joskus yläasteen käsityön tunnilla, haha. No, eiköhän se siitä! Toivon saavani sukat valmiiksi ennen joulua 😀

Lempijuomani flunssaan on muuten seuraavanlainen: Kuumennettua kaura/mantelimaitoa, jonka sekaan tulee lusikallinen manukahunajaa, Viridianin kurkumalattejauhetta, Moon Juicen Spirit Dustia ja hyppysellinen kanelia. Aivan superhyvää! Spirit Dustia on (ainakin vielä toistaiseksi) hieman hankala saada Euroopasta, mutta on mainiota ilmankin. Jos kotona olisi ollut kookosöljyä, olisin lisännyt sitä vielä lusikallisen mukaan. Kurkumalatte on ihan ykkösjuomani kylmänä vuodenaikana! Tuon Manuka Doctorin hunajan ostin Jenkeistä, mutta viimeksi olen käyttänyt tätä Wedderspoonin manukaa. Huomasin myös, että esimerkiksi Puhdistamolle on tullut Superkurkuma-kuumajuomajauhe, joka vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Täytyypä tilata testiin kun tuo edellinen loppuu 🙂

Näillä näkymin on blogissa luvassa huomenna luonnonkosmetiikkaan liittyvä arvonta, joten pysykää kuulolla!

Kivaa viikonloppua ??✨

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.