Päätin tänään, että tässä blogissa ei enää jatkossa tule mitään sisältöä koskien mun henkilökohtaiseen tunne-elämään tai muutakaan kovinkaan pintaa syvemmälle menevää tekstiä. Juuri tämän blogin ”henkilökohtaisuuden” vuoksi olen tässä parin vuoden varrella joutunut käymään läpi muutaman tsembalon täällä blogin puolella. Milloin mulla oli syömishäiriö, koska listasin lukijoiden jatkuvasta pyynnöstä liikuntapäiväkirjoja, milloin olin masentunut, koska en aina jaksanut esittää maanisen iloista videpostauksissa ja milloin sitten tätä tai tuota. Aina sieltä lukijoiden joukosta ponnahtaa joku kotipsykiatri analysoimaan kommenttiboksiin mun psyykkistä tilaa, kuinka mikäkin käyttäytymisestäni juontaa juurensa semmoisista ja tämmöisistä lapsuuden perhesuhteista, tai kuinka muuten vain olen sairas shoppailuhysteerikko, jolla yritän peitellä elämän ongelmat ja tulisi hankkiutua hoitoon. Se, etteivät useat muut bloggaajat nosta esille blogeissaan niitä elämän varjopuolia, ei tarkoita sitä, että kenenkään elämä olisi täydellistä ruusuilla tanssimista, toiset vain haluavat pitää negatiiviset asiat bloginsa ulkopuolella ja keskittyä nimenomaan niihin pinnallisiin asioihin. Itse taas kuuluin niihin, jotka ennen tätä pitivät blogia paikkana, jonne voi huoletta purkaa sen hetkisiä tuntemuksia, mikä ei tarkoita sitä, että ”kaikilla muilla bloggaajilla menee elämässä täydellisesti, paitsi tällä Iineksellä, koska se kirjoittaa myös niistä ei-niin-kivoista-asioista”. Se, että on hetkellisesti stressaantunut (mikä nyt on aivan normaalia ihmisen elämässä) ja nyt flunssan vuoksi vielä extrauupunut, ei tarkoita sitä, että olisin psyykkisesti sairas ja hoidon tarpeessa. Vielä muutaman kuukauden puristus ja kaikki on ohi. Ja hei, en mä raportoi tänne blogiin jokaista elämäni asiaa!
Mutta asia, mihin mulla on täällä aivan totaalinen nollatoleranssi, on mun persoonallisuuden analysointi blogin pohjalta. Tämän blogin aihealue on rajattu vain tiettyihin aihealueisiin, eikä kukaan voi tehdä persoonallisuusanalyysia minusta kirjoituksieni perusteella. Niille ihmisille: ihan oikeasti, hankkikaa elämä ja analysoikaa sitä ja niitä läheisiänne, nimittäin niiden kommenttien perusteella te olette niitä, jotka tosiaan ovat hoidon tarpeessa, jossei ihan tosissaan ole elämässä muuta tekemistä, kun miettiä bloggaajan elämän syy-ja seuraussuhteita. Ja juu, ihan selvennyksenä siihenkin pieneen vihjaukseen, kuinka yritän tällä shoppailumanialla tuoda jotain iloa elämääni ja kuinka aivan varmasti olen korviani myöten veloissa, niin ei huolta, en ole veloissani ja omasta mielestä tienaan kokonaisuudessaan ihan kivasti. Mun mielestä tällöin on ihan oikeutettua käyttää rahojaan esimerkiksi siihen, että palkitsee itseään asettamiensa tavoitteiden saavuttamisesta, esimerkiksi opinnäytetyön suhteen. Kai se olisi sitten vain hyväksyttävämpää ryypätä nekin rahat joka perjantai ja lauantai 🙂 Ja kyllä, olen aivan terve ja onnellinen kausiluontoisesta stressistä huolimatta. Se, ettei ihmisellä koskaan ole stressaavaa ja haastavaa elämäntilannetta, on jo mun mielestä enemmän huolestuttavaa, ei elämässä pääse eteenpäin tanssimalla pumpulilla.
Kun nyt miettii, mitä muutoksia mun elämässä on viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut.. Muutto yksin uuteen kaupunkiin, täysin uusi työ, uudet ihmiset, asuminen yksin ensimmäistä kertaa yli neljään vuoteen, opiskelut kokopäivätyön ohella entisen osa-aikatyön sijaan. Tottakai tämmöiset tekijät vaikuttavat ihmiseen ja aiheuttavat tilapäisiä stressireaktioita, mutta omasta mielestäni olen sopeutunut muutoksiin erittäin hyvin.
Mun sähköpostissa oli tänään ihan ennätysmäärä suoranaisia paskakommentteja, jotka lähtivät suoriltapäin poistoon. Harkitsin ihan oikeasti koko blogin sulkemista, mutta koska suurin osa lukijoista on niitä ihania ja ymmärtäväisiä, niin en sitä tehnyt. Eli mennään sitten jatkossa pintapuolisella sisällöllä, mikä olisi varmasti pitänyt tehdä jo ennenkö nämä kävijämäärät räjähtivät siihen 15 000 henkilöön viikossa. Kaikki ei ehkä aavista kuinka paljon tämä blogi ihan oikeasti vie multa aikaa ja voimia. Tottakai bloggaaminen myös antaa paljon, mutta juuri tämmöisiin tilanteisiin tullessa alkaa miettiä, että senkö vuoksi käytän monta tuntia päivästäni kirjoittamalla teille tänne, että tulisi vastaan taas näitä tilanteita, joissa taistellaan tuulimyllyjä vastaan. Suoraansanottuna tää on välillä aika rankkaa puuhaa, minkä moni muukin bloggaaja varmasti tietää. Ja mietin usein, että haluanko ihan oikeasti, että ne ei-niin-mukavat-ihmiset saavat sitä mielihyvää, että tietävät tasan yhtään mitään asioistani.
