Tavallinen arkimeikki ja aivan best 3 euron ripsari

Etsin tällä viikolla täältä omasta blogista yhtä juttua ja intouduin samalla jotenkin lukemaan ikivanhoja postauksia varmaan tunniksi. Löytyi kyllä niin huvittavia juttuja! Jokuhan teistä muisti (mä en edes itse muistanut :D) sen kun kirosin sitä Jkl Forumin limsa-automaattia, joka oli rikki ja jouduin raahautumaan sinne alakerran K-kauppaan ostamaan energiajuomaa. No, löysin nyt senkin postauksen. Onhan noita ihan koomista lukea. Pitää taas tehdä throwback-postaus tässä joku kerta.

No mutta sitten muihin juttuihin! Nimittäin meikkijutskiin. Taas olisi vuorossa essencen tuotteilla kyhätty meikki. Ja onpa muuten löytynyt myös essencen ripsareista tähän mennessä se THE RIPSARI. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa tehdä näistä tuotteista ihan joku erillinen postaus, että mitkä olen kokenut erityisen hyviksi ja samoin noista ripsareista semmoinen vähän tarkempi vertailu.

Meikissä nyt ei itsessään ole kyllä mitään sen erityisempää. Ihan perusmeikki! Melko tuommoinen nude sanoisinko ja tämmöisellä nyt voisi mennä melkeinpä minne tahansa.  Musta vedenkestävä rajauskynä nyt puuttuu tuolta postauksen lopusta tuote-esittelystä, mutta tein sillä lyhyehkön rajauksen tuonne ripsien tyveen. Antaa ripsille vähän intensiivisemmän ja pidemmän vaikutelman kun on tumma rajaus ulkonurkassa.
Nykyään olen meikkaajana jotenkin tosi huoleton. Ainut juttu mistä olen tosi tarkka ovat ne ripset! Joku muu saattaa olla vaikka nyt sitten meikkipohjan kanssa aivan supertäsmällinen, itse vaan sipaisen menemään sormin mömmöjä naamaan. Värillinen päivävoide on oma juttuni, joskus harvoin saatan laittaa mukaan meikkivoidetta ihan tipan tai pari. Välillä tulee kyllä kausia kun käytän jotain kevyttä meikkivoidetta, mutta täytyy olla varovainen ettei pisamat peity, muuten alkaa ahdistaa kun ei meinaa tunnistaa itseään peilistä kun näyttää niin oudolta. Seuraava himotus olisikin tehdä siis ihan joku ”kunnon meikki” huolellisesti meikkipohjineen päivineen. Se nyt vaan vaattii sen että olen uudessa kämpässä saanut kaikki tuotteet järjestykseen ja löytänyt kaikki ne oleelliset jutut. Postausta sitten joskus tästä operaatiosta! 😀

Luomiin sipaisin tuommoista Contouring luomiväri-duoa (tämä), melko naturel lopputulos. Jos etsii hyperpigmenttistä luomiväriä ja hurjaa väriä, ei tämä 3 euron tuote ehkä ole juuri oikea, mutta arkiseen perusmeikkiin varsin passeli. Kiva tuommoinen tavallaan nude-lila ja melko mattainen lopputulos. Nuo contouring-luomivärit on kahden toisiinsa sopivan värinapin duo:ja, jotka on tarkoitettu silmien muotoiluun.

Tämä ei liity millään tapaa noihin meikkeihin, mutta musta tuntuu että mulla on jokaikinen kerta musta narutoppi päällä kun otan tänne kuvan. Oikeasti mulla on musta narutoppi päällä JOKA PÄIVÄ. Yöpaitanakin. Ja tyynyn alla turvariepuna, jonka saatan vetää yöllä silmille unimaskiksi 😀 Joskus joudun laittamaan kuvaa varten jonkun toisen paidan, ettei olisi aina sitä toppia 😀 No mutta, siis jos käytte reissussa Forever 21:ssä niin hamstratkaa noita 2 dollarin narutoppeja. Aivan superhyviä!! Ostan noita aina, enkä enää voi muita aluspaitoja käyttää. Löytyy varmaan 20 noita kaapista eri väreissä, mutta mustat on lemppareita. Varsinkin tietty ne jotka on ihan kuluneet käytössä semmoisiksi ihanan pehmeiksi :’D Vitsi mikä ihana ajatus päästä organisoimaan nuo kaikki topitkin muutossa. Niistä nuhjuista en silti kyllä luovu.

Meikki syntyi näillä tuotteilla: 

essenceltähän löytyy meikkien lisäksi myös kaikkia meikkitarvikkeita, kuten nyt vaikka noita luomiväri-”töpsöttimiä” tai siis aplikaattoreita, mikä niiden virallinen nimi nyt sitten onkaan. Kulmakynä (tämä) on muuten päässyt näistä ihan vakkariksi, aivan best! Maksaa siis alle 2 euroa ja ehdottomasti kyllä jokaisen sentin arvoinen, ainakin omaan ”ei-niin-pro-kulmakäyttöön”.

Mattainen aurinkopuuteri (tämä) on edelleen ihan kelpo tuote. Pigmentti ei esimerkiksi aiemmin käyttämiini MAC:in ja Guerlainin arskapuutereihin verrattuna ole tietty samanlainen, eli sitä puuterihuiskaa joutuu jynssäämään enemmän, mutta reilun neljän euron tuotteeksi varsin kelpo. Useimmiten aurinkopuutereissa on kaikenlaisia hileitä ja kimmellystä, mutta tämä on hyvä valinta niille jotka oikeasti haluavat mattaisen.

Ja se parhaista parhain ripsiväri (omasta mielestäni siis) on tuo The false lashes mascara- dramatic volume unlimited. Tuo on toinen niistä, joita essencen edustaja mulle itseasiassa suositteli ja tähän mennessä molemmat noista suosituksista ovat olleet kyllä parhaimmat. Toinen oli siis se Lash Princess mustassa tuubissa vihreillä teksteillä.

Tuosta kuvan maskarasta on saatavilla myös taivuttava versio ja voin kyllä kertoa sitäkin testanneena, että johan on kaarevat ripset kun sitä laittaa. Huhhei! Yritin kerran ottaa siitä kaarevuudesta kuvaa snappiin, mutta en saanut kunnon kuvaa. Noin muuten ehkä tykkään enemmän tuosta ei-taivuttavasta. Tosin tuokin kyllä kivasti itsessään taivuttaa ripsiä levityksen aikana, joka on itselläni ainakin tärkeä ominaisuus. Ripsarin hinta on 3,50 euroa ja löytyy esimerkiksi Pretty.fi:ltä täältä ja se taivuttava täältä.

Tuo sheavoilla höystetty BB-huulikiilto on paras! Ihan heittämällä kyllä hintansa väärti ja antaa väriäkin enemmän kun useimmat kevyesti värilliset huulivoiteen tyyliset. Sävyjä löytyy tuosta useita, itse olen tykästynyt tuohon melko luonnolliseen sävyyn Keep it real. Löytyy Pretty.fi:ltä täältä ja hintaa hurjat 2,50 euroa.

Koko essence valikoima löytyy netistä Pretty.fi:ltä täältä ja kaupoistahan näitä myyvät esimerkiksi Cittarit, Tokmannit ja Minimanit. essencen tuotteissa on varsinkin sävyvalikoiman suhteen varsin vauhdikas vaihtuvuus. Eli jos näistä löytyy juuri se ehdoton lempparisävy, niin sitä kyllä kannattaa hamstrata varastoon, koska voi olla ettei sitä sävyä enää puolen vuoden päästä ole 🙂

Tuotteet saatu blogin kautta ja sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Vielä ehtii: YR:n neljän huipputuotteen ihosetti 19,90e!

Vielä on muutamia päiviä aikaa hyödyntää tuo aiemmin vinkkaamani Yves Rocherin kosteuttava ihonhoitotuote-tarjous. Neljä huipputuotetta lähtee siis vielä saakka kampanjahintaan 19,90 euroa, tuotteiden arvo on reilu 70 euroa. Olen nyt itse käyttänyt näitä kuuriluontoisena kuukauden ajan aamuisin ja olen kyllä tykännyt hurjasti! Ehdottomasti rahansa arvoiset tuotteet. Voin suositella!

 Setti sisältää siis seuraavat tuotteet:

 

Päivä- ja yövoide. Tehokkaasti kosteuttava geelivoide. Tämä voide
on taivaallinen!! Koostumus on aivan ihana, iho on tämän jälkeen
todella sileä ja kosteutettu. Soveltuu tosi passelisti sekä yö-, että
päivävoiteeksi. Voide lupaa iholle kosteutusta jopa 24h ajan. Iho on
täyteläisempi ja sen raikas kuulaus palautuu.

Moisture boost-seerumi. Tehostaa ihon luonnollista kosteudensaantia. Iho saa uutta voimaa ja kuulautta syvältä, ja hoitovoide tai geelivoide
vahvistaa kosteuttavaa vaikutusta. Tulos tuntuu ja näkyy heti!
Täydellinen 7 päivän tehokuuri kosteutta kaipaavalle, todella janoiselle
iholle.

Seerumi levitetään tuon voiteen alle, jättää ihon jo yksinään kivan
kosteutetuksi, mutta ihan megaihanan tuloksen saa käyttämällä noita
molempia yhdessä.

Puhdistusgeeli. Raikas ja kosteuttava pois pestävä puhdistusgeeli vaikuttaa syvällä poistaen iholta meikin ja epäpuhtaudet. Samalla sen
sisältämät vaahteranmahla ja taikapähkinäuute kosteuttavat ihoa. Ihosi
tuntuu puhtaalta ja miellyttävän pehmeältä ja näyttää kirkkaammalta.

Puhdistusvesi. Puhdistusaine ja kasvovesi samassa. Micellar 2 in
1-puhdistusvesi poistaa meikin
ja epäpuhtaudet ja tekee ihosta raikkaan ja kimmoisan. Vaahteranmahla ja
sininen agave kosteuttavat ja heleyttävät ihoa. Sopii erityisesti
normaalille ja sekaiholle. Meikinpoistovesi sisältää mikrohiukkasia,
jotka magneetin lailla imevät itseensä epäpuhtauksia ja puhdistavat
ihoa.

Tämän suhteen on sama käytäntö kuin aikaisemminkin.
Setti on siis myynnissä ainoastaan erillisellä kampanjasivulla, joka
löytyy täältä. Tätä ei siis ole mahdollista ostaa YR:n omien sivujen kautta.

Tilaus tapahtuu yksinkertaisesti vain täyttämällä tietosi tuonne sivulle
ja paketti toimitetaan sinulle postimaksutta. Ei siis tarvitse edes
rekisteröityä! Helppoa kun mikä! Setin hinta on siis 19,90 euroa (arvo
70,60e). Kampanja on voimassa aina 16.11.2016 saakka.

Tilaus tapahtuu siis kamppissivulta täältä!
Postaus toteutettu yhteistyössä Yves Rocherin kanssa.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Voiko paras kynsilakka maksaa alle 2 euroa?

Lupasin tällä viikolla testailla niitä essencen kynsilakkoja ja nyt ollaankin neljättä päivää noilla alle kahden euron lakoilla. Oikeasti, miettikää että alle kahdella eurolla saa kynsilakan. Whaat!!? Aiempi postaukseni essencen meikeistä löytyy täältä ja ainakin kävijämäärien perusteella se kiinnosti kovasti. Toivottavasti joku rohkaistuu tämänkin postauksen siivittämänä essencen kynsilakkahyllylle. Näitä on muuten sanottu Essien lakkojen budjettiversioksi. Mutta onko parin euron lakka oikeasti hyvä ja kestävä?

Hinnan lisäksi saavat essencen lakat ehdottomasti pisteitä todella laajasta sävyvalikoimasta, sitä nimittäin riittää aivan laidasta laitaan ja ihan varmasti jokaiselle mieluisa sävy.

Lähiaikoina olen viimeinkin todennut, että avain kestävään lakkaukseen on se yksi ainoa kerros. Silloin ei lakkaus lähde yhtä helposti lohkeilemaan. Siihen tietty vaaditaan lakka, jolla saa hyvin pigmenttiä jo yhdellä ainoalla lakkauksella ja tämä lakka ainakin on semmoinen!

Itselläni lähti tällä viikolla kynsiin tuo tummahko ”maksamakkarasävy” (:D) free hugs. Nykyään varmaan jokainen myytävä kynsilakka on varustettu ”gel finish”-maininnalla ja mainostetaan geelilakan tyyppisenä,  sitä en kyllä osaa sanoa onko kaikissa geelilakoissa oikeasti mitään eroa aiempiin versioihin vai onko tuo geelihömpötys vaan markkinointikikkaa, mutta oli miten oli. Tämä nimittäin oikeasti kestää kynsissä! 
Tähän mennessä ehkä parhain kestävyys, mihin olen lakoissa törmännyt on ollut Yves Rocherilla ja tällä. Aivan heittämällä! Myös Avon pääsee palkintosijoille. Tämä essence saattaa jopa päästä parhaimmalle sijalle kestävyyden suhteen. Itselläni nimittäin kestää lakka kun lakka yleensä enintään kaksi päivää siistinä, kolmantena päivänä voi jo havaita selkeitä lohkeamia. Tuo on kuitenkin säilynyt kynsissä nyt jo neljä päivää lähes moitteettomassa kunnossa. En voi uskoa 😀

Muita talveen sopivia kivoja sävyjä on esimerkiksi tuo nude candy love ja marjapuuroon taittuva love me like you do. Ensi viikolla ajattelin kyllä uhmata tätä talvea ja lakata varpaankynnet barbiepinkillä 😀

Ja essenceltähän löytyy myös hoitolakkoja vaikka millä mitalla. Jos nuo geelilakat maksavat 1,99e, ovat nämä hoitolakat- ja tipat suunnilleen 2,50 euron luokkaa eli ei myöskään hinnalla pilattuja!

Esimerkiksi nuo kynsien kasvua kiihdyttävät ja kynsiä vahvistavat tipat maksavat sen 2,50e ja tuotetta löytyy esimerkiksi Pretty.fi:n valikoimista täältä 🙂 Hoitolakkavalikoimasta löytyy kynsiöljyjä, vahvistavia lakkoja, kynnen kovettajia ja vaikka mitä muuta!

Näitä lakkoja voin kyllä ehdottomasti suositella! Ovatpa vielä jokaisen kukkarolle sopiva hankinta 🙂 

Tuotteet saatu blogin kautta. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Täsmätuotteet hiustenlähtöön

Hiustenlähtöön voi olla lukuisia syitä, mutta yleisimmät syyt ovat varmasti stressi ja hormonaaliset muutokset, kuten synnytys tai e-pillereiden lopetus. Itse olen kärsinyt näistä molemmista edellämainituista ja voin kertoa, että hiustenlähtö on kyllä varsin helvetillinen riesa! Tietysti elämässä nyt voi käydä suurempia vastoinkäymisiä, jolloin joku tälläinen juttu nyt on varsin pientä, mutta kyllähän se hiusten harveneminen on kova pala naiselle. Varsinkin jossei selkeää syytä oireelle ole selvillä. Myös kylmä ja kuiva vuodenaika voi laukaista hiuskatoa näin talven nurkilla. Ainakin itse olen huomannut, että kesällä kosteus ja aurinko ehdottomasti tehostavat tukan kasvua.
Kokemuksesta voin kertoa, että sen hiustenlähdön inhottavuuden tietää vasta sitten kun omalle kohdalleen osuu! Multa lähti vajaat pari vuotta taaksepäin aikalailla yli puolet tukasta parissa eri syklissä, joten eipä paljoa naurattanut. Varsinkaan siinä vaiheessa kun tukka oli niin liru, ettei pidennyksiäkään oikein voinut pitää ilman että ne näkyivät. Tällä hetkellä tukka alkaa olla leukaan saakka suhteellisen tasapitkä tai siis niin tasaisesti kun on vuosikausiin ollut, tietty päästä löytyy paljon myös pidempää hiusta ja myös raskauden aikana lähteneiden hiusten jäljiltä semmoista lyhyempää hiusta jakauksessa. Ärsyttävin juttu on se, että hiukset eivät tosiaan kasva takaisin ihan yhdessä yössä, joten rajun hiuskadon seurauksista joutuu kärisimään jopa vuosia, kunnes hiukset yltävät taas edes sinne leukaan tai olkapäihin.

Itse olen kauhulla odotellut sitä pahamaineista synnytyksen jälkeistä hiustenlähtöä jo kuukausia. Kokoajan on harjaan kyllä irronnut ihan reippaasti tukkaa, mutta edelleen tässä 5kk synnytyksen jälkeen odotellaan sitä kamalinta katoa. Olen nimittäin kuullut monilta, että sitä hiusta lähtee jopa tuppoina, joten sitä odotellessa sitten. Toistaiseksi ei itseltäni ole ihan viemärin tukkeeksi asti hiuksia irronnut, mutta jonkin verran kuitenkin. Toivon todella, että tämä olisi itselläni se pahin vaihe.

Huomasin itseasiassa juuri Portugalin lomalla kuukausi takaperin ohimoilla pientä hiusrajan vetäytymistä ja nyt olen sitten bongannut hiusrajasta juuri ehkä parin sentin mittaista vauvahiusta, joten I guess it’s on!! 😀 Toivon mukaan olisi pahin tilanne ohi jo näinkin kivuttomasti, mutta vielä en uskalla huokaista helpotuksesta. Jos se hiuskato omalla kohdallani oli tässä, niin ehdottomasti pientä siihen mitä on aikaisemmin tullut koettua. No mutta! Olen näiden kaikenmaailman hiusongelmien jälkeen kyllä
totisesti ainakin pro kaikkien mahdollisten tuotteiden ja kikkojen
kanssa. Täältä nimittäin pesee niitä oikein kootusti samasta postauksesta!

Tietysti sisäinen ”lääkitseminen” vitamiineilla on tärkeä juttu jos haluaa lisäboostia hiustenkasvuun. Se ei ehkä estä itse hiusten putoamista, mutta ainakin auttaa uutta hiusta kasvamaan nopeammin ja vahvempana takaisin. Lisäravinteista hehkutan ehdottomasti kalaöljykapseleiden, biotiinin ja jonkun hiusmonivitamiinin puoleen. Itse olen käyttänyt hiusvitskuista Priorinia ja Tuuheat hiukset-kapseleita, vaikka kummatkin ovat loistavia valmisteita niin voisin nykyään jopa eniten suositella noita sata kertaa hehkuttamiani Tuuheat hiukset-kapseleita!

Tällä hetkellä ne ovat itselläni käytössä ja ravintosisältö on Priorinin kanssa tosi samanlainen, hinta kuitenkin vain murto-osa! Kapselit ovat NU3:n oma tuote ja löytyvät täältä. Juuri tilasin tällä viikolla itselleni uuden satsin. Postailinkin aiemmin, että itselläni ne ovat kasvattaneet myös ripsiä ihan reippaasti. Kalaöljykapseleista taas tilailen aina iHerbistä noita Madre Labsin premium-kapseleita, joissa äärettömän hyvä hinta-laatusuhde. Maksaakohan tuo 100 kapselin purkki jotain 10 euron luokkaa.

Ohentuntuneelle tukalle on aivan ehdoton juttu hommata ohentuneiden hiusten shampoo. Nuo täsmätuotteet nimittäin antavat hiuksille ihan superkivasti tekstuuria ja saavat hiukset oikeasti tuntumaan paljon tuuheammilta ja paksummilta. Olen kokeillut kolmea eri shampoota tähän ongelmaan, joista kaikki ovat kyllä hyviä tuotteita 🙂 Verrattuna perinteiseen tuuheuttavaan shampooseen, antavat kyllä huomattavasti enemmän volyymiä. Itse siis olen käyttänyt  näitä muutenkin tuuheuttavina tuotteina, vaikkei tukkaa lähtisikään.

Tähän mennessä olen testannut density-shampoista Nioxinin sarja nr.4 (shampoo, hoitoaine+päänahan hoitovaahto), Kerastasen Bain Densite (shampoo+naamio) ja Phyton Phytocyane-shampoota naisten hormonaaliseen hiustenlähtöön. Kaikki näistä ovat ehdottomasti hyviä, eniten ehkä suosittelisin Phytoa ja Kerastasea. Nioxinilla saa ehdottomasti tehokkaimman tuuheutuksen, mutta shampoo takkuunnuttaa ja kuivattaa kyllä eniten tukkaa. Phyton shampoo sisältää kasvipohjaisia ainesosia ja on apteekissa myytävä tuote, sekä näistä myös edullisin (n. 15 euroa). Kerastase taas kallein ja kampaamotuote.

Koostumus on näissä kahdessa edellämainitussa tosi erilainen, Phytossa nestemäisempi ja shampoota annostellaan ehkä normaalia enemmän, Kerastasessa koostumus taas on ”kermainen” ja vähempikin määrä riittää. Phyton tuote saatu blogin kautta ja Kerastaset tilasin Lookfantasticiltä settinä (täältä).

Kerastasen puolelta voin kyllä ehdottomasti suositella tuota naamiota. Auttaa takkutukan ehkäisyssä erinomaisesti! Varsinkin kun lotrailen noiden shampoiden sekaan sillä hopeashampoolla. Tuo ei latista hiuksia ja on muutenkin laadukas hoitava tuote. Tätä käytän nykyään aina ellen laita päähän sitä sävynaamiota.

Hiuksiin jätettävistä täsmätuotteista olen käyttänyt näitä Nioxinin juttuja. Nioxin nr.4-sarjan päänahka/hiusvaahto, joka on siis hiuksiin jätettävä tuuheuttava tuote, jota olen käyttänyt ahkerasti muiden Nioxin-juttujen kanssa, sekä myöskin Nioxinin Night Density rescue (saatu), joka taistelee stressistä, ilmansaasteista ja huonosta ruokavaliosta johtuvien happiradikaalien aiheuttamaa hiustenlähtöä vastaan. Levitetään siis iltaisin päänahkaan vaikuttamaan yön ajaksi. Tämä myös antaa muuten rakennetta tukkaan!

Yksi ehdoton tuuheutuspommi, jonka tästä unohdin on Nioxinin Diaboost. Se on siis kosmeettinen spray, joka antaa ihan hurjasti volyymia tukkaan. Itseasiassa vähän samaan tyyliin tuon Night densityn kanssa. Nämä ovat siis pääasiassa juuri päänahkaan vaikuttavia tuotteita, mitään varsinaista päänahkaseerumia en ole nyt käyttänyt, mutta joskus Cutrinin Bio+:ssan sitä pinkkiä sarjaa (Energen?) ja voin suositella sitäkin 🙂

Tietysti rakennetta antavat muotoilutuotteet ovat ihan ehdoton juttu! Kuivashampoothan ovat megatuuheuttajia, mutta itse olen yrittänyt niitä vähentää, koska kuitenkin jonkin verran tukkivat päänahkaa ja sitähän en tässä hiustenkasvatusoperaatiossa halua! Suolasuihke on siis huippu, samoin tuo Biozellin Texturizing spray, joka sopii mainiosti varsinkin edellisen päivän kiharoiden tai kampauksen pöhöttämiseen. Antaa nimensä mukaisesti ihan hurjasti rakennetta pahimpaankin liruun. Tuo suihke on vielä superedullinenkin, joten erityisplussa siitä!

Suolasuihkeissa nyt ei aivan kamalasti eroja huomaa, pääasiassa tuoksuissa. Jotkut kuitenkin lähmäävät toisia enemmän, esimerkiksi Tigin suolasuihketta en enää ostaisi. Tällä hetkellä olen käyttänyt Balmainia, Keunea ja tuota Rapunzelia, kaikki superhyviä! Jos haluaa ihanan karkintuoksuisen suolasuihkeen, on tuo Rapunzelin suihke ehdottomasti hyvä valinta. Tuoksu on nimittäin aivan ihana! Suihke löytyy täältä ja koodi NOVEMBER antaa Rapunzelilla kaikesta -10% 12.11 saakka.

Tietysti sitten on muutamia extraniksejä hiustenlähtöongelmiin, kuten:
Päänahan hieronta. Kiihdyttää päänahan verenkiertoa, joka taas aktivoi hiusten kasvua. Olen kuullut, että kookosöljyn hierominen päänahkaan yön ajaksi kiihdyttäisi hiustenkasvua. Itse en päivittäin pese hiuksia, joten en ole uskaltanut tätä rasvaniksiä kokeilla. Ripsiin hieroessa kylläkin toimii!
Liiallisen kuluttavan muotoilun välttäminen. Itse välttelen muutenkin päivittäistä mekaanista käsittelyä, aikalailla kuivaan ja kiharran hiukset 1-2 kertaa viikkoon. Myös kuivashampoon käyttöä olen pyrkinyt välttämään pahimpien hiusongelmien aikana, ettei kuivshampoon jauhe tuki hiusjuuria entisestään. Muotoilu toisaalta on tärkeä juttu myös hiustenlähdön kourissa, koska laitettu tukka on ehdottomasti paremman ja tuuheamman näköinen! Mutta turhat muotoilut ja tupeeraus pois 🙂

Monipuolinen ravinto vaikuttaa tietysti myös hiuksiin eli hyvät rasvahapot, vitamiinit ja hivenaineet ovat kyllä ehdottomasti se juttu. Jos syö tarpeeksi monipuolisesti, niin vitamiineja ei periaatteessa tarvitse purkista, paitsi täällä Pohjolassa d-vitamiinia tietysti. Tietty suun kautta nautittavat vitamiinit antavat sitä lisäboostia.

 Toivottavasti tuotevinkeistä on apua jollekulle näistä ongelmista kärsivälle! 🙂

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. Osa tuotteista saatu.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Blondin pidennystukan parhaat kaverit

Tämän blondin tukan kanssa olen puolen vuoden aikana joutunut jonkinverran muuttamaan hiustenhoitorutiinejani ja kuvioihin on myös tullut uusia tuotteita, joita aikaisemmin käytin melko harvakseltaan.. Mun hius on äärimmäisen takkuuntuvaa tyyppiä vaalennettuna ja varsinkin suihkun jälkeen käytän aina reippaasti kaikenmaailman silottavia seerumeita ja voiteita, jotta saisin tukan selvitettyä! Toinen vitsaus onkin sitten vaalennetun hiuksen kellastuminen, joka on ainakin itselleni harvinaisen tuttu juttu 😀

Normaalisti käyn kampaajalla suunnilleen 1,5-2kk välein, joka on kyllä melko usein jos alkaa miettimään. Ennen pidennyksiä kun tuli käytyä kampaajalla ehkä 1-2kertaa vuodessa! Jokaisella kerralla ei kuitenkaan väriä läntätä päähän vaan useimmiten vain tehdään pidennysteippien nosto ja ehkä semmoinen kirkastuspesu, joka oikeesti auttaa kyllä pidentämään vaalennusväliä huomattavasti! Siitä pesusta en itse sen tarkemmin tiedä, mutta luulisin että se on jotain niinkin simppeliä, kun hiustenpesu shampoolla, johon on laitettu sekaan vaalennusjauhetta?

No mutta! Tukka tulee kunnolla vaalennettua ehkä 2-3 kertaa vuodessa ja noiden värjäyskertojen välissä pelaillaan sitten aikalailla raidoituksen kanssa. Sillä kun saa ihan kivasti tyvikasvua kirkastettua ja pakko myöntää, että itse tykkään kyllä eniten semmoisesta blondista, jossa on kasvanut omaa sävyä 2-3cm, jota sitten vähän ”mukautetaan” siihen kokoblondiin reippaalla raidoituksella! Huomattavasti luonnollisempi kun kokoblondi, vaikka sekin kyllä kiva on. Vaihtelua tuleekin siis aina tukkaan 😀 Nyt viimeksi alkoi jo edellisestä raidoituksestakin olla aikaa kolmisen kuukautta, joten helpoin tapa tasaisen vaaleaan ilmeeseen oli vaalentaa koko tyvi. Superblondina mennään siis seuraaviin raitoihin saakka.

Jotenkin sitä vaaleaa tukkaa tulee kotonakin huoltaa, jotta sävy
säilyisi kirkkaana. Olen tämän superblondin kanssa päässyt siitä
kellastumisesta eroon vasta sillä, että aloin käyttää keltaista
taittavaa hopeashampoita ja muita tuotteita oikeasti jokaikisessä pesussa.
Sen eron oikeasti huomaa ja niin huomaa kampaajakin! Ellen pese tukkaa
pelkällä hopeashampoolla, nin ainakin lorautan sitä normaalin shampoon
sekaan ja sekin toimii! Osa hopeashampoista nimittäin ainakin itselläni
takkuunnuttaa tukkaa jopa entisestään, joten suihkun jälkeen jo
valmiiksi huokoiseen blondiin saa kyllä laittaa litrakaupalla
selvittäviä ja silottavia tuotteita. Myös hellävarainen harja on
ehdottomasti tärkeä juttu!

Stockan hulluilta päviltä tarttuikin
kympillä mukaan tuommoinen KC:n sävyttävä hiusnaamio. Mun ystävä
suositteli juuri tuota sävyä Pearl tämmöiselle
superblondille ja se onkin ollut sävynä täydellinen! Se antaa hiukselle vähän semmoista kylmää roosan tai lilan sävyä, vähän samaan tyyliin kun olisi juuri käynyt kampaajalla blondaamassa. Tähän asti olen kyllä
nähnyt jo ties kuinka kauan jokapuolella hehkutusta noista naamioista
enkä ymmärrä miksi herään tähän vasta nyt?! Apua! 

No mutta, miksi se sitten on kaiken hehkutuksen arvoinen? Sen lisäksi, että tuo naamio nimittäin taittaa niitä ei-tervetulleita sävyjä tukasta, niin se jättää tukan myös ihanan hoidetun sileäksi. Ei enää siis sitä samanlaista kuivaa hamppua kun joidenkin kuivashampoiden jälkeen, vaan täydellinen ja helposti selvitettävä tukka. Kuulin, että tuon saman sarjan pearl-shampoo on vieläkin tujumpaa kamaa! Jos jostain syystä en olekaan maailman viimeinen tuota testaava, niin voin lämpimästi suositella 🙂 Huomasin, että Rapunzelilta löytyy oma versionsa tuosta Pearlista, sitä en ole testannut, mutta voisin kuvitella olevan melko samantyylinen. Jos kiinnostaa, niin se löytyy täältä!

Pesun jälkeen laitan märkään tukkaan pari painallusta tuota Rapunzelin arganöljyä, koostumukseltaan tuo on vähän samantyylinen kun se Paul Mitchellin Super Skinny serum, mutta lisänä vielä sitä arganöljyä. Näppärä selvittämään märkää tukkaa, aamupöhöä tai kuivia latvoja 🙂

Harjaamiseen käytän nykyään aina pidennysharjaa. Tuo isompi on Simply Naturalin pidennyksille tarkoitettu harja, jonka olen ostanut kampaajalta jo joskus lähes 10v sitten ja tuo pienempi taas on Rapunzelin samantyylinen minikoossa. Tuo pikkuharja kulkee mulla aina mukana käsilaukussa ja reissuissa kun ei viitsi isoa harjaa pakata mukaan. Nuo luonnonharjakset selvittää takkuja tehokkaasti ja repimättä. Voin lämpimästi kyllä suositella. Myös Rapunzelilta löytyy tämä täysikokoinen pidennysharja.
Sain teille muuten taas jakoon alekoodia Rapunzel of Swedenille ja koodi 10IINES antaa tuotteista, sekä pidennystukasta -10% alen 3.11 saakka 🙂
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä. 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.